Ihmisbiologiaa

[Agitha]

Lily makasi terveydenhoitajalla yhdessä siellä olevasta kahdesta sängystä. Taas. Hän oli oppitunnillaan noussut seisomaan liian nopeasti palauttaakseen esseensä, ja pyörtynyt saman tien lattialle melkein suorilta jaloilta. Osa hänen luokkatovereistaan oli jo tottunut hänen toistuvaan pyörtyilyynsä, mutta osalle oppilaista kyse oli ensimmäisestä kerrasta. Hän oli aiheuttanut luokassa turhaa hämminkiä, joten opettaja oli kiikuttanut hänet terveydenhoitajalle heti kun hän oli kyennyt seisomaan omilla jaloillaan. Lily tiesi, että hän olisi ihan hyvin kyennyt jatkamaan opiskelua vesilasillisen jälkeen, mutta ilmeisesti tuntirauhan kannalta oli parempi, että hän poistui muualle lepäämään.
Hänen sydänsairautensa vuoksi jokainen hänen pyörtymisistään tutkittiin tavallista tarkemmin, ja nytkin hänet oli kytketty EKG-käyrää mittaavaan laitteistoon. Lily tiesi, että tämänkertainen pyörtyminen ei johtunut sydämestä, mutta varmuuden vuoksi hänet jouduttiin tutkimaan kuitenkin. Lily makasi sängyllä ilman paitaa kolme johtoa tarralapuilla kiinni rinnassaan, kaksi kyljissään, ja yksi ranteessaan, ja katseli kattoa, kun terveydenhoitaja tulkitsi sydänkäyrää. Laitteisto piippasi säännöllisen epäsäännöllisesti, ja välillä näyttöruudulla näkyi lyhyt viivasykkyrä tasaisesti nousevan ja laskevan käyrän sijaan. Ne olivat vaarattomia lisälyöntejä, sen Lily tiesi. Myöskään terveydenhoitaja ei kiinnittänyt niihin kummemmin huomiota. Mitään muuta epätavallista ei näkynyt.
Samassa ovelta kuului koputus, ja Lily vilkaisi uteliaasti ovelle päin.
"Anteeksi, tänne tulee poika terveystarkastukseen", terveydenhoitaja mumisi hajamielisesti, ja asteli avaamaan oven. Lilyn harmiksi hän unohti sulkea hänen sänkyään ympäröivän verhon, ja jätti paidattoman Lilyn koko maailman ihailtavaksi. Lily huokaisi hiljaa.

[daijin]

Anthony käveli yksin koulun käytävällä kohti terveydenhoitajan vastaanottoa. Hänen epäonnekseen hänellä oli jälleen edessä jokavuotinen terveystarkastus. Anthony ei erityisemmin pitänyt terveystarkastuksista. Ei hänellä ollut mitään suurta ja henkilökohtaista terveydenhoitajia vastaan, mutta terveystarkastukset häiritsivät hänen aikataulujaan. Eikä niissä muutenkaan ikinä todettu mitään uutta. Koko homma oli hänen mielestään vain hyödytöntä ajanhukkaa.Kaiken sen ajan olisi hyvin voinut käyttää vaikkapa opiskeluun tai lenkkeilyyn. Kaiken tämän turhuuden keskellä Anthonya kuitenkin hieman lohdutti tieto siitä, että terveydenhoitaja ei ollut mitenkään erityisen puheliasta tyyppiä. Se tästä vielä puuttuisi, että pitäisi ruveta puhelemaan tyhjänpäiväisiä terveydenhoitajan kanssa.

Anthony pysähtyi terveydenhoitajan oven eteen. Hän tuhahti hiljaa itsekseen hieman turhautuneen oloisesti. Se on nopeasti ohi., hän ajatteli ja kohotti kättään koputtaakseen. Koputus oli napakka ja asiallinen. Anthony odotti pienen hetken, kunnes terveydenhoitaja tuli avaamaan hänelle oven.
Terveydenhoitaja pyysi Anthonyn peremmälle ja ohjasi tämän istumaan toiselle huoneessa sijaitsevista vuoteista. Anthony astui sisään huoneeseen eikä juurikaan katsellut ympärilleen. Hän lähti kävelemään kohti vuodetta, jolle terveydenhoitaja käski häntä istumaan. Noin puolessavälissä matkaa Anthony kuitenkin havahtui. Hän huomasi toisella sängyllä paidattoman tytön ja pysähtyi äkisti. Tilanteesta hieman jäätyneenä hän katsoi hetken sängyllä makaavaa tyttöä, kunnes käänsi katseensa pois. Hänen ilmeessään ei kuitenkaan näkynyt suurempia muutoksia tai hämmentyneisyyden merkkejä. Eihän hän voi noin vaan marssia huoneeseen, jossa makoilee paidaton tyttö. Oliko terveydenhoitaja pois järjeltään kun antaa tuollaisia tapahtua? Miltä tytöstäkin mahtaa tuntua, kun huoneeseen marssii tuntematon poika tämän ollessa puolialasti? Anthony ei tiennyt mitä hänen tulisi tehdä.

[Agitha]

Sisään terveydenhoitajan huoneeseen astui pitkä ja vakavakasvoinen poika. Lily ei voinut tehdä kauheasti muuta, kuin maata paikoillaan. Tietysti hän olisi voinut häveliäästi peitellä itseään, mutta se oli vaikeaa johtosotkun takia, ja oikeastaan sellainen olisi kiinnittänyt vielä enemmän huomiota. Aluksi poika ei nimittäin näyttänyt huomaavan häntä ollenkaan, ja Lily ehti jo toivoa turhia.
Pian hän kuitenkin huomasi, ja jäi luonnollisesti tuijottamaan hetkeksi. Se sai Lilyn pyörittelemään silmiään itsekseen, mutta hänen yllätyksekseen poika ei sanonut mitään typerää, jäänyt tuijottamaan liian pitkäksi aikaa kuola suupielistä valuen, punastunut, tai vinkannut silmää. Typeryyksien sijaan hän käänsi katseensa tyynesti poispäin. Oikeastaan poika oli niin tyyni, että jos hän ei olisi ollut poika vaan tyttö, Lily olisi arvellut hänen olevan sinut tilanteen kanssa. Mutta pojat eivät koskaan olleet, homoseksuaaleja lukuunottamatta.
Huoneessa vallitsi vaivaantunut hiljaisuus, jota terveydenhoitaja ei näyttänyt huomaavan. Hän oli keskittynyt kaivelemaan papereitaan mutisten hajamielisesti itsekseen. Pian hän kohottautui työpöytänsä äärestä, ja mitään sanomatta marssi ulos huoneesta. Lily tunsi terveydenhoitajan aika hyvin, joten hän arveli tämän lähteneen hakemaan Anthonyn papereita jostakin, jonne oli ne unohtanut.
"Hän tulee pian takaisin", Lily vakuutti rikkoen vaivaantuneen hiljaisuuden. "Olen Lillian May, sano Lily vain. Hauska tutustua."
Oikeastaan hänen kommenttinsa oli tarkoitettu vähän sarkastiseksi, mutta ei ilkeällä tavalla, ja Lilyn suusta se kuulosti vilpittömän ystävälliseltä.

[daijin]

Hiljaisuus alkoi vaivata Anthonya melko nopeasti. Aika tuntui pysyvän paikallaan, eikä hän vieläkään tiennyt, pitäisikö hänen tehdä jotakin. Anthony katseli yhä pois Lilystä ja odotti hetken, jos terveydenhoitaja olisi päättänyt tehdä jotakin tilanteen eteen. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Anthony hämmentyi entistä enemmän terveydenhoitajan poistuessa huoneesta sanomatta ainuttakaan selkeää sanaa. Anthony katsahti jäykästi ja hieman epävarmasti hänen peräänsä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun terveydenhoitaja oli noin vaan laukannut ulos huoneesta ennen kuin terveystarkastus oli edes alkanut. Tilanne oli harvinaisen kiusallinen. Anthony seisoi hetken keskellä lattiaa, kunnes lopulta päätti siirtyä istumaan sängylle, jolle terveystarkastaja oli häntä aikaisemmin kehoittanut istumaan. Missään vaiheessa Anthony ei katsonut Lilyyn päin. Sehän olisi ollut epäsoveliasta ja typerää.

Anthony istui hiljaa vuoteen reunalla selin Lilyyn, kunnes tyttö lopulta rikkoi hiljaisuuden. Oli helpottavaa kuulla, että terveydenhoitaja olisi tulossa pian takaisin. Se tarkoittaisi, ettei hänen tuntema kiusallisuudentunne kestäisi välttämättä enää kauaa. Lilyn esiteltyä itsensä Anthony oli hetken hiljaa. Lopulta Anthony vastasi tasaisella äänellään, yhä selin Lilyyn: "Anthony Hammond. Hauska tutustua." Anthonyn mielestä tilanteessa tosin ei ollut mitään hauskaa. Mitä hauskaa siinä muka olisi ollut? Tilanne oli kaukana hauskasta. Jotain oli kuitenkin sanottava edes muodollisuuden vuoksi.

[Agitha]

Poika esitteli itsensä Anthonyksi, ja vaikeni sitten. Hän katseli kohteliaasti edelleen sivuun, mutta oikeastaan sekin alkoi olla vähän ärsyttävää. Tai siis, sehän oli merkki siitä, että Lilyssa oli jotain, jota Anthony olisi halunnut katsoa, mutta ei voinut. Miten helppoa elämä olisikaan ollut, jos joka ikisellä miehellä ei olisi pakkomiellettä rintoihin!
Lily makasi vaitonaisena paikoillaan, ja kuunteli EKG-laitteen hiljaista epäsäännöllistä piippausta. Hän tiesi, että joka kerta kun laite piippasi, hänen sydämensä löi. Hänen tarvitsi kääntää päätään vain vähän, ja hän saattoi lukea koneen näyttöä tarkemmin. Hänen sykkeensä oli 54 lyöntiä minuutissa, muista lukemista hän ei osannut sanoa mitään.
Pian Lily koki saaneensa tarpeekseen hiljaisuudesta ja koneen piippaamisesta. Hän halusi jotain tekemistä.
"Kuule, kyllä sinä voit minuun päin katsoa, ei se minua häiritse", hän sanoi. Anthony varmaankin ujosteli, ja oli siksi niin hiljaa. Tietysti oli mahdollista, että Anthonya häiritsisi Lilyyn päin katsominen, mutta voisihan poika yrittää pitää katseensa hänen kasvoissaan, jos yläosattomuus kerran oli niin iso juttu. Pojat olivat monessa mielessä tyttöjä parempia, mutta mitä alastomaan ihmisvartaloon tuli, he olivat toivottomia.
"Terveydenhoitaja on vähän hajamielinen, hän tekee näin vähän koko ajan", Lily selitti aikansa kuluksi. "Oletko täällö ihan vaan terveystarkastuksessa, vai onko sinulla joku muu syy olla täällä?" hän uteli. Ehkä tunnelma ei olisi niin painostava, jos he voisivat keskustella normaalisti.

[daijin]

Anthonyn esiteltyään itsensä huoneeseen lankesi taas syvä hiljaisuus. Hiljaisuus oli toisinaan Anthonysta hyvä asia, mutta tässä tilanteessa se hiljaisuus tuntui painostavalta, melkein ahdistavalta. Anthonyn olisi tehnyt mieli poistua huoneesta omiin oloihinsa. Hän tiesi kuitenkin, ettei voinnut noin vain häipyä, sillä terveystarkastus oli viellä suorittamatta, ja jos sitä ei nyt hoitaisi pois alta, se olisi edessä myöhemmin. Hetken Anthony istui hiljaa kuunnellen Lilyn sydämenlyönneistä aiheutuvaa epätasaista piippausta. Pienen hiljaisuuden päästä Lily kuitenkin jälleen rikkoi hiljaisuuden.

Hetkeen Anthony ei tytön sanoihin reagoinnut, kunnes lopulta kääntyi vuoteenreunalla niin, että kykeni hieman katsettaan kääntämällä katsomaan Lilyyn päin. Hän ei kuitenkaan katsonut tyttöä täysin silmiin, eikä katse myöskään valunut hänen rinnoilleen. Anthony vain katsoi hieman Lilystä ohi, sillä suoraan silmiin katsominen tuntui hänestä jotenkin painostavalta tällaisessa tilanteessa. Hänen olemuksensa oli kuitenkin rauhallinen, eikä hänellä juurikaan näyttänyt olevan ongelmia katseen pitämisessä erossa Lilyn rinnoista. Anthony oli jäleen hetken hiljaa ja katseli Lilyn suuntaan. Lopulta hän vastasi Lilyn puheeseen samaan tasaiseen tapaan kuin aikaisemminkin: "Vuosittainen terveystarkastus, ei sen kummempaa." Anthony ei halunnut puhua itsestään liikaa, joten pyrki vastaamaan kysymyksiin mahdollisimman suppeasti. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän päätti yrittää ajaa keskustelun mahdollisimman kauas hänestä itsestään: "Taidat tuntea tuon terveydenhoitajan melko hyvin?" Edes kysymyksensä aikana Anthony ei katsonut Lilyä suoraan silmiin.

[Agitha]

"Niin arvelinkin", Lily sanoi, ja nyökäytti päätään tyynyllä. "Et näytä kovin huonovointiselta. On vähän tuon terkan tapaista kutsua kaksi potilasta sisään yhtä aikaa. Oppilaiden terveys käytöstapojen edelle, ja sitä rataa", hän selitti. Tilanne ei ollut Lilylle ihan vieras. Yleensä kun hän joutui terveydenhoitajan luokse lepäämään, terveydenhoitaja kutsui sisään muitakin potilaita. Yleensä hän tosin muisti sulkea verhot sängyn ympärillä, ja aina Lily ei ollut kytkettynä EKG-johtoihin.
"Jep, joudun käymään täällä aika usein", Lily vastasi Anthonyn kysymykseen. Johdot ja epäsäännöllisen säännöllisesti piippaava laite selittivät tilannetta varmaankin tarpeeksi, joten Lily päätti olla selittelemättä tilannettaan sen enempää.
Lily vaikeni taas, ja katseli Anthonyn kasvoja uteliaasti. Poika näytti aika tutulta, ja Lily oli melko varma, että heillä oli joitakin yhteisiä kursseja. Hän ei ollut tullut kiinnittäneeksi turhan paljoa huomiota luokkatovereihinsa, mutta tunnisti sentään tutuimmat.
"Hei, oletko sinä se viulupoika", hän muisti sitten. Heillä tosiaan oli joitakin yhteisiä tunteja, Mutta Saint Walden'sissa ei ollut mitenkään epätavallista oppia toisen harrastus tai erityisosaaminen ennen nimeä. Oppilaiden kutsuminen "laulutyttönä" tai "matemaatikkopoikana" ei ollut mitenkään epäkohteliasta paremman puutteessa, kuten se olisi ehkä ollut tavallisessa koulussa.
"Etkös sinäkin ole kolmannen vuoden opiskelija?"
Lilyn muisti ei ollut mitenkään poikkeuksellinenhyvä mitä arkielämään tuli, ja poissaolojensa takia hän muisti oppilaat vielä huonommin kuin muut, jotka olivat olleet koulussa yhtä kauan.

[daijin]

Anthony ei tosiaan näyttänyt kovin pahoinvointiselta. Toki hän oli hieman kalpea, mutta se oli täysin normaalia. Hän kuunteli Lilyn sanoja terveydenhoitajasta ja nyökkäsi niiden jälkeen pienesti. Hänen mielessään hoitajan hajamielisyys sai kokonaan uuden ulottuvuuden, eikä se todellakaan vaikuttanut positiivisesti Anthonyn mielipiteeseen kyseisestä henkilöstä. Hänestä tuntui, että terveydenhoitaja muuttui vuosivuodelta hajamielisemmäksi, eikä hän halunnut edes ajatella, minkälainen tämä tulisi olemaan tulevina vuosina.
Lilyn kerrottua käyvänsä vastaanotolla melko usein, Anthony nyökkäsi jälleen pienesti. Johdot ja hiljaa piippaileva EKG-laite viittasi melko selkeästi jonkinlaiseen sydänsairauteen. Hän ei tiennyt oliko sydänsairaus Lilylle arka aihe, joten hän päätti olla kysymättä asiasta sen enempää. Hetken hän jälleen kuunteli koneen ääntä sanomatta tai tekemättä mitään.
Lopulta Anthny kuitenkin havahtui jälleen Lilyn sanoihin. Hän katsoi hetken Lilyn suuntaan ja hymähti hiljaa ja ilmeettömästi. "Kyllä minä taidan olla", hän myönsi hiljaa. Tietenkään hän ei voinut olla varma, että oliko Lily sekoittanut hänet johonkin toiseen mahdolliseen viulunsoittajaan.
Anthony muisti nähneensä Lilyn joskus tunneilla. Vaikka Anthony ei usein kiinnittänytkään huomiota muihin opiskelijoihin, hän muisti kuitenkin, että Lily oli se tyttö, joka pyörtyili aina välillä. Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa sitä ääneen, ettei hän vaan olisi vahingossa loukannut Lilyä millään tavalla.
Lilyn esittäessä jälleen uuden kysymyksen Anthonysta, hän painoi katsettaan hieman alemmas hiljaa hymähtäen. Anthony ei olisi halunnut juurikaan puhua itsestään. Ei kuitenkaan vaikuttanut vaaralliselta myöntää olevansa kolmannen vuoden opiskelija, eikä vastaamatta jättäminenkään olisi ollut kovin kohteliasta. Hän kohotti katseensa jällen Lilyn suuntaan.
"Kyllä olen. En tiennytkään, että sinäkin olet jo kolmatta vuotta opiskelemassa.." Anthonyn ääni oli tasainen kuten aina, eikä siinä ollut havaittavissa kovinkaan suurta yllättymisen sävyä.

[Agitha]

Lily nyökäytti taas päätään, kun Anthony myönsi soittavansa viulua. Todennäköisesti poika siis oli se, joksi hän häntä luuli. Lily ei ollut edes varma, oliko koulussa useita viulisteja, sillä hän ei ollut koskaan kiinnittänyt kummemmin huomiota muihin kuin matematiikan erityisryhmäläisiin, sillä se oli hänen pääaineensa. Kaikenlainen taiteellinen oli aika kaukana hänen osaamisalueestaan.
"Olen minä, mutta oikeastaan olen vasta toisen vuoden tasolla. Olen jäänyt vähän jälkeen", Lily sanoi. Vaikka Saint Walden'sissa opiskeleminen tapahtuikin kurssikohtaisesti, ja ensimmäisen vuoden opiskelija saattoi ihan hyvin olla samalla tunnilla neljännen vuoden opiskelijan kanssa, usein samana vuonna aloittaneet olivat suunnilleen samoilla kursseilla samaan aikaan, ja törmäsivät toisiinsa useammin. Luokattomuudesta huolimatta koulun oppilaiden välillä oli tietty aloittamisvuoteen perustuva kuilu, ja Lily oli jonkin sortin väliinputoaja.
Terveydenhoitaja paukkasi takaisin huoneeseen höyryävä kahvikupillinen kädessään. Lily vilkaisi Anthonya huvittuneena. Ilmeisesti hoitaja oli päättänyt pitää kahvitauon. Vasta nyt hoitaja tajusi, että Lily oli yläosattomissa, ja Anthony oli poikaa. Kiireisesti hän sulki verhot Lilyn sängyn ympärillä, ja kahoitti Anthonya riisumaan kenkänsä. Lily tuijotti sänkyä ympäröiviä sinisiä verhoja tylsistyneenä. Oikeastaan kaikki oli ollut vähän mielenkiintoisempaa, kun hän keskusteli Anthonyn kanssa kasvotusten.
Samassa terveydenhoitaja tuli kiireesti verhon toiselle puolelle, ja ryhtyi irrottamaan pyöreitä johtojen päässä olevia tarroja Lilyn iholta. Kun työ oli tehty, Lily oli jo nousemaisillaan ylös, mutta terveydenhoitaja komensi häntä pysymään paikoillaan. Huokaisten Lily jäi makaamaan, mutta kun hoitaja oli taas kiirehtinyt Anthonyn päälle, hän ryhtyi pukemaaan paitaa päälleen.

[daijin]

Anthony ei itsekään ollut varma, oliko koulussa montaakaan viulistia. Musiikin erityistunneilla hän ei ollut ainakaan huomannut muita oppilaita viulun kanssa. Tosin se saattoi johtua siitäkin, ettei hän opetukseen keskittyessään kiinnittänyt erityistä huomiota muihin oppilaisiin. Soittaessaan hän taas oli keskittynyt onnistumiseen, joten hänellä ei ollut aikaa tarkkailla muita. Lisäksi hänestä oli täysin turhaa tietää, mitä kukin soittaa. Pääasia oli, että hän pystyi keskittymään omaan suoritukseensa.

"Niinkö?" Anthony kysyi hiljaa ja puoliksi ajatuksissaan kuullessaan Lilyn olevan kolmannella opintovuodella. Kun Lily kertoi jääneensä hieman jälkeen muista kolmannen vuoden opiskelijoita, Anthonyn katse kulkeutui hiljalleen yhä tasaisen epätasaisesti piippailevaan EKG-laitteeseen. Anthony arveli mielessään, että Lilyn jälkeenjääminen opiskelussa johtui ainakin osittain tytön sydänsairauden aiheuttamista häiriötekijöistä. Hän oli hetken hiljaa ja kuunteli EKG-laitteen piippailua, kunnes lopulta kysyi hieman epävarmasti: "Johtuuko se sydämestäsi?" Anthony ei ollut täysin varma kannattiko hänen kysyä lähes tuntemattomalta ihmiseltä jotakin henkilökohtaista. Hänen tarkoituksenaan ei ollut udella tietoja Lilyn yksityiselämästä, mutta hän yritti parhaansa mukaan viedä keskustelua eteenpäin.

Terveydenhoitajan saapuessa jälleen huoneeseen, Anthony havahtui ja käänsi katseensa EKG-laitteesta huoneen ovelle. Hän huomasi höyryävän kahvikupin hoitajan kädessä ja vastasi Lilyn huvittuneeseen katseeseen hiljaa hymähtäen. Anthonykin oli aavistuksen huvittunut, mutta se hän ei näyttänyt ulospäin oikeastaan yhtään sen huvittuneemmalta kuin aikaisemminkaan.
Terveydenhoitajan liu'uttaessa verhot Anthonyn ja Lilyn väliin, Anthony käänsi katseensa pois tytön suunnasta, ja kääntyi vuoteella jälleen selin Lilyyn päin. Hän riisui kenkänsä kuten hoitaja käski, ja odotti hiljaa, kunnes terveydenhoitaja lopulta saapui Anthonyn luokse suorittamaan kauan odotettua, jokavuotista terveystarkasusta.

[Agitha]

"Jep", Lily vastasi lyhyesti Anthonyn kysymykseen. EKG-laite puhui hänen puolestaan. Hänen ei kuitenkaan tehnyt mieli avautua aiheesta enempää, ja koska Anthony ei kysynyt, hän ei jaktanut puhumista.

Lily oletti hoitajan mittaavan Anthonyn verenpainetta ja sen sellaista, joten hän ei viitsinyt vähään aikaan puhella mitään. Mittauksissa oli tärkeää olla rauhallinen ja hiljaa, jotta lukemat olisivat mahdollisimman tarkkoja. Lilylla oli taipumus nostaa ihmisten verenpainetta, sillä hänestä pidettiin joko liikaa tai liian vähän.
Hän napitti paitansa kiinni hiljalleen, ja nosti sitten koulupukunsa mekon olkaimet takaisin olkapäilleen. Hän kääntyi istumaan sänkynsä laidalle sivuttain, ja heilutteli jalkojaan sen reunalta. Hän oli lyhyt, ja sairaalasängyt olivat korkeita.
"Voinko jo mennä?" Lily kysyi hetken päästä verhon toisella puolella olevalta hoitajalta.
"Et. Otan sinulta vielä verenpaineen", terveydenhoitaja ilmoitti, ja Lily voihkaisi itsekseen. Nyt kun hoitaja oli keskittynyt Anthonyyn, Lily joutuisi varmaankin odottamaan kunnes Anthony poistuisi.
Lily istui taas hetken hiljaa paikoillaan, mutta pitkästyi sitten.
"Hei Anthony", hän huikkasi tällä kertaa Anthonylle. "Haluatko mennä yhdessä välipalalle kun tämä on ohi? Tuntia on enää muutama minuutti jäljellä, ei sinne kannata palata."
Koulun keittiö tarjoilisi välipalaa tunnin päätyttyä, ja Lilya alkoi hieman hiukoa. Hän oli tullut siihen tulokseen, että Anthony oli vain vähän ujo, ja että poika ei ainakaan vihannut häntä. Lily ei halunnut, että se mistä Anthony hänet muistaisi, olisi terveydenhoitajan huone ja paljaat rinnat. Sitäpaitsi hänellä ei ollut ruokaseuraa.

[daijin]

Anthony nyökkäsi jälleen Lilyn lyhyelle vastaukselle. Hän ei udellut asiasta sen enempää. Liika utelu on röyhkeää, sitäpaitsi mitä hän tekisi tiedolla juuri tapaamansa tytön sydänsairaudesta?

Anthony istui sängynreunalla, kun terveydenhoitaja haki verenpaineen mittausvälineet. Hetken päästä hoitaja saapui jälleen hänen luoksensa. Anthony ojensi hoitajalle paljaan olkavartensa, ja tämä kiersi mittarin mansetin sen ympärille. Terveydenhoitaja mittasi verenpainetta hetken, kunnes ilmoitti lukemat. Verenpaine oli yhtä normaaleissa lukemissa kuin aina ennenkin. Anthony oli ollut oikeassa, mitään uutta ei ollut ilmennyt ainakaan vielä, ja tuskin tulisi ilmaantumaan. Terveydenhoitaja jatkoi terveystarkastusta rutiininomaisesti. Anthony antoi hoitajan tehdä tarvittavia toimenpiteitä aivan rauhassa. Lopulta hän kuitenkin havahtui Lilyn kysymykseen.
Kysymykseen vastaaminen vei hetken aikaa. Anthonyn mielestä tunnille meneminen olisi ollut välttämätöntä, mutta oli totta, ettei muutama minuutti välttämättä olisi niin merkittäviä. Sitäpaitsi hän tiesi, että pystyisi kyllä opiskelemaan vapaa-ajallaan niidenkin minuuttien edestä. Anthony pohdiskeli mielessään vielä hetken lähtisikö mukaan vaiko eikö, Lily kuitenkin kun oli hänelle puoliksi tuntematon.
Pieni nälkä oli jo alkanut vaanimaan Anthonyn mieltä, joten hän ei nähnyt suurempia syitä kieltäytyä Lilyn ehdotuksesta. Vaikka hän viihtyikin erinomaisesti yksin, ei välipalalla käyminen toisen oppilaan kanssa voinut olla niin kamalaa.
"No.. Kyllä se kai käy", Anthony vastasi lopulta. Ääni oli yhä tasainen, mutta siitä ei saannut sellaista kuvaa, että Anthony olisi suostunut vasten tahtoaan.

[Agitha]

"Hyvä sitten", Lily sanoi iloisesti, ja tuli pois verhon takaa. Tällä kertaa hän oli täysin vaatetettu. Terveydenhoitaja katsoi häntä vähän pahasti, sillä Lily oli saanut käskyn pysyä paikoillaan, mutta Lily ei kiinnittänyt siihen huomiota. Sen sijaan hän istahti penkille odottamaan Anthonya. Hän tiesi kokemuksesta, että hänen oma tarkastuksensa olisi ohi sillä, että hänen sydänkäyrässään ei näkyisi mitään epänormaalia. Oli vähän turhauttavaa käydä aina läpi sama operaatio, sillä Lily huomasi kyllä itse, milloin hänen sydämensä löi virheellisesti. Melkein 200 lyönnin minuuttisykettä oli mahdoton olla huomaamatta, ellei taju lähtenyt ensin. Sitä seurasi usein niin paha väsymys, että Lily tuskin olisi kyennyt keskustelemaan asiasta terveydenhoitajan kanssa. Mutta hänen sanansahan ei riittänyt, koska hän ei ollut lääkäri...
Lily odotti kärsivällisesti, että Anthonyn tarkastus oli ohi. Ilmeisesti kyseessä oli todella vain rutiinitarkastus, Anthonya ei edes mitattu ja punnittu. Lily mittailtiin aina päästä varpaisiin, mutta se saattoi johtua siitä, että hän oli niin pienikokoinen kaikin puolin. Vielä viimevuosinakin hänelle oltiin vakuuteltu, että hän tulisi kasvamaan vielä muutamia senttejä, vaikka Lily oli kasvanut lopulliseen pituuteensa jo vuosia sitten. Myös hänen painostaan oltiin välillä huolissaan, mutta hän ei saanut sitä nousemaan vaikka yritti syödä niin paljon kuin vain jaksoi. Anthony oli onnekas ollessaan terveissä mitoissa, terveydenhoitaja ei edes huomauttanut hänelle hänen hoikkuudestaan ja kalpeudestaan.
Kun Anthony näytti olevan valmis, Lily nousi seisomaan.
"Mennäänkös?" hän kysyi, ja nyökäytti ovelle.

[daijin]

Anthony katsahti sivusilmällä Lilyyn tämän saapuessa verhon toiselta puolelta. Tälläkertaa tilanne vaikutti huomattavasti normaalimmalta, kun molemmilla osapuolilla oli jopa kaikki olennaiset vaatekappaleet yllä. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään Lilylle. Anthonya ei sinänsä haitannut Lilyn läsnäolo hänen terveystarkastuksensa aikana, sillä kyseessä oli todella niinkin tavallinen perustarkastus, jossa häntä ei mitattu eikä erityisesti punnittu. Se oli tietenkin hyvä asia.
Vähiten Anthony piti terveystarkastuksen punnituksista. Ei hänellä ollut mitään syytä seurata painoaan, kun hän tiesi itse todella hyvin olevansa täysin sopivassa paino-pituussuhteessa. Hän oli kasvanut lopulliseen pituuteensa jo muutamia vuosia sitten, ja oli terveydenhoitajillekin selvää, ettei hän ollut siitä pituutta enää kasvamassa. Vaikka hän olikin hoikka ja vuosien varrella on välillä ollut havaittavissa pituuteen nähden pientä alipainoakin, ei hän kuitenkaan koskaan ollut niin alipainoinen, että terveydenhoitajien tai muiden tarvitsisi erityisesti huolestua asiasta. Terveystarkastuksien punnitukset olivat kaikinpuolin vain niin turhauttavia, ja Anthony oli sisimmissään erittäin helpottunut siitä, ettei niitä tälläkerralla tarvinnut käydä lävitse.
Anthonyn kalpeudesta terveydenhoitajat taas ei ikinä maininnut mitään, sillä kalpeus oli täysin normaalia Anthonylta, joka ei erityisemmin pitänyt suorassa auringonvalossa olemisesta. Sen lisäksi hän oli muutenkin aina ollut huono ruskettumaan.

Lopulta terveydenhoitaja ilmoitti, että Anthony oli vapaa lähtemään. Tarkastus oli jälleen takana päin. Anthony katsahti hieman Lilyn suuntaan.
"Onko sinulla täällä vielä jotain, vai menemmekö?" Hänen äänensä oli jälleen hieman epävarma, mutta kasvot olivat yhä lähes ilmeettömät.

[Agitha]

"Jep, mennään", Lily sanoi toistamiseen, ja nousi tuoliltaan ylös. Hän joutui aina nousemaan hallitun hitaasti, jotta verenpaine ei pääsisi äkisti romanhtamaan. Aina joskus hän unohti, ja silloin hän saattoi pahimmillaan pyörtyä.
"Heippa", Lily huikkasi terveydenhoitajalle ottuneesti, ja avasi oven. Hän tiesi, ettei terveydenhoitaja vastaisi hänelle, sillä hän oli jo syventynyt työnsä ja paperipinonsa pariin.
Lily asteli ulos huoneesta, ja sulki oven odotettuaan, että Anthony tuli hänen perässään. Hän hymyili pojalle pikaisesti, ja lähti sitten astelemaan käytävää pitkin kohti ulko-ovia.
Anthony vaikutti hyvin hiljaiselta, ja se sai Lilyn hetkeksi miettimään, ooliko pojan kutsuminen välipalalle sittenhään hyvä idea. Tai siis, hiljaisuus muuttui helposti vaivaantuneeksi. Toisaalta taas, Lily olisi hyvin hiljainen syödessään yksin, joten pahimmassakaan tapauksessa pieni ateria ei olisi ainakaan sitä hiljaisempi, joten ei Anthonysta kyllä haittaakaan ollut. Parhaassa tapauksessa Anthony oli vain ujo, ja ehkä iloinenkin siitä, että joku söi hänen kanssaan.
Etenkin viime vuonna Lily oli joutunut olemaan poissa koulusta erityisen paljon, ja koulussa ollessaan hänen oli ollut pakko keskittyä opiskelemiseen, joten hän ei ollut ehtinyt tutustumaan koulutovereihinsa kovin syvällisesti, ja oikeastaan hän oli nyt melkolailla ilman kavereita. Ehkä oli hänen onnensa olla suhteellisen sosiaalinen. Ja nätti.
He tulivat päärakennuksen ulko-ovelle, ja Lily ehti taas avaamaan sen Anthonya ennen. Hän inhosi sitä, kun miehet avasivat hänelle ovia, olivat ne raskaita tai eivät.
Vasta pihalla hän avasi suunsa kyllästyttyään hiljaisuuteen.
"Mitähän siellä on tänään?"
Harmitonta small talkia.