Superheroes and Sidekicks

[Agitha]

//Hassis ja prinssi Albert. //

Kello lähestyi puolta yötä, ja kaikkien kilttien oppilaiden olisi pitänyt olla jo unten mailla. Ja niin kaikki kiltit oppilaat epäilemättä olivatkin, mutta vähemmän kilttien oppilaiden keskuudessa oli levinnyt tieto opettajien varhaisista pikkujouluista, joiden vuoksi asuntolarakennus oli vailla yövahtia sinä yönä. Käytävillä näkyi vähän väliä liikettä, kun oppilaat pujahtelivat toistensa huoneisiin yön varjot ja yövartiattomuus turvanaan. Vaikka asuntola olikin desibelitasoltaan hiljainen, sen huoneissa näytti käyvän äänetön kuhina.
Monien vähemmän kilttien oppilaiden öiset aikeet olivat vähemmän kilttejä, mutta Damien oli vähemmän kiltiksi oppilaaksi melko kiltti. Luonnollisesti hänkin hyödynsi tilaisuutta vaellella ympäri asuntolaa keskellä yötä, mutta tyttöjen päätyyn hän ei ollut eksynyt. Hänen aikeensa olivat paljon viattomammat, kuten Damienilta saattoikin odottaa.
Kello 00:15 alkoi Tim Burtonin "Batman forever"!
Klassikko oli keräänyt harvapäisen mutta innokkaan yleisön, joka koostui lähinnä pojista ja muutamasta erehdyttävästi poikaa muistuttavasta tytöstä. Oppilaat olivat levittäytyneet oleskeluhuoneen television ympärille sohville tai matoille, ja jopa muutama ylimääräinen sohva oltiin raahattu lähemmäs toosaa. Ei niinkään siksi, että yleisöä olisi ollut enemmän kuin sohvilla tilaa, vaan siksi, että osa yleisöstä oli liian väsynyttä istuakseen sohvalla pystyasennossa.
Damien saapui oleskeluhuoneeseen mainoskatkon vielä jatkuessa, ja onnistui valtaamaan itselleen kohtalaisen hyvän paikan tyhjältä sohvalta. Hän oli pukeutunut yöpukuun, toisin kuin osa oppilaista, jotka olivat muka liian kainoja esiintymään resuisissa yömekoissaan. Illan teeman kunniaksi Damien oli pukenut ylleen lapsuudesta tutun Batman-paidan, joka hänellä jostain kumman syystä oli mukanaan, ja college-housut, jotka hoitivat myös pyjamanhousujen virkaa. Hän katseli kiinnostuneena mainosta, jossa energiajuoma antoi koiralle siivet, jotta se pääsi kiipeämään pitkäjalkaisen narttukoiran selkään.

[Hass]

Teoriassa alkoholin ja muiden päihteiden käyttä oli ankarasti kielletty Saint Walden'sissa. Se saattoi jopa johtaa erottamiseen tai vähintään jälki-istuntoihin. Käytännössä asiat olivat hiukan toisin. Ala-ikäisten kanssa koulu pysyi tiukkana säännöissään, mutta vanhimmille oppilaille annettiin hiukan enemmän vapauksia, eikä esimerkiksi alkoholin kanssa oltu yhtä tiukkoja - olivathan vanhimmat oppilaat jo täysi-ikäisiä. Toinen sanomaton sääntö oli, että jos liikkui alkoholin vaikutuksen alaisena kaupungilla ei missään nimessä saanut pitää koulupukua yllään. Muuten perjantai-iltaisin oltiin aika lepsuja varsinkin, kun suurin osa opettajista oli ollut aloittelemassa pikkujouluja samaisessa baarissa, mistä Leo Graden ja hänen kaverinsa kömpivät puolen yön jälkeen takaisin koululle.

Leo oli humalassa lähes tulkoon aina hyväntuulinen. Nyt nautittuaan muutaman oluen ja ehkä pari sen jälkeenkin, Leo oli yhtä isoa hymyä koko miehen alku. Hän kolisteli sisään asuinrakennukseen ystäviensä kanssa ja meinasi tikahtua nauruun törmätessään portaikon kaiteeseen. Pari poikaa jäi vielä pikaiselle ilta-tupakalle, pari meni tutkimaan olisiko kotitalouden luokkaan jäänyt ruokaa tunneilta ja osa vetäytyi yöpuulle. Leo ei ollut vielä valmis lopettamaan hauskanpitoa, vaikka joutuikin konttaamaan portaat ylös. Vaatteiden kunnosta ei tarvinnut huolehtia. Pojan vaaleaksi kulahtaneet farkut olivat reikien, lyijykynähahmostelujen ja maalitahrojen peitossa ja puoliksi housun kauluksen sisällä olevasta flanellisesta kauluspaidasta pystyi erottamaan tärpätin tuoksun, jos tarkkaan haisteli. Leo kömpi jaloilleen ottaen tukea seinästä ja huomasi ilokseen pysyvänsä pystyssä ilman suurempia hoiperteluja. Kuullessaan puheensorinaa ja nähdessään valon kajastusta oleskelutilan suunnasta, Leo muisti kuulleensa jonkun puhuvan myöhäisillan elokuvasta. Se tuntui hyvältä idealta! Pienen tihrustelun jälkeen Leo paikansi vapaan paikan yhdeltä sohvalta. Hän onnistui ihan vakuuttavasti kävelemään huoneen poikki ja lysähti istumaan batman-paitaisen pojan viereen, ehkä vähän turhankin lähelle, mutta Leon tähtäys oli hiukan pielessä humalan takia.

[Agitha]

Portaikosta kuuluva tömähdys ja iloiset puheäänet rikkoivat asuntolassa vallitsevan hiljaisuuden, ja Damienin mielestä ne olivat oikein tervetulleita tuodessaan rakennukseen elämisen ääniä. Oli tietenkin kovin jännittävää teeskennellä tekevänsä jotain opettajilta salassa, mutta mitä todennäköisimmin koulun henkilökunta oli täysin tietoinen oppilaille antamastaan vapaaillasta. Oli oikeastaan aika fiksu veto opettajilta sallia oppilaille jotain poikkeuksellista muka "luvatta", sillä se piti oppilaiden ajatukset poissa opettajien illanvietosta. Sisäoppilaitoksissa vietetyt vuodet olivat opettaneet Damienille, että jos oppilailta puuttui vapaa-ajan virikkeitä, he kiinnostuivat opettajien yksityiselämästä liiaksi asti.
Ilmeisesti pientä hälinää aiheuttanut joukko oli joku täysi-ikäsiten porukka, jotka olivat olleet viettämässä paljon hauskempaa iltaa ulkona, kuin mihin kukaan olisi pystynyt koulun asuntolassa.
Muutamat hauskanpitäjät onnistuivat nousemaan asuntolan portaat jättäen heikkokuntoisemmat toverinsa taakseen. Suurin osa näistä taitureista hajaantui omiin huoneisiinsa, ja vain yksi yksilö onnistui löytämään tiensä oleskeluhuoneeseen Batman-fanien joukkoon.
Hyväntuulinen Leo Graden rymisteli sisään oleskeluhuoneeseen vetäen melkein kaikkien oppilaiden huomion puoleensa. Muutamat oppilaat näyttivät hieman tyytymättömiltä selvästi humaltuneeseen tulokkaaseen, joka saattaisi häiritä elokuvan katselua, mutta suurin osa jätti asian omaan arvoonsa.
Aiheuttamatta sen enempää hämminkiä Leo suunnisti suoraa kohti Damienia ja hänen puoliksi tyhjää sohvaansa, ja olisi päätynyt istumaan pojan syliin, ellei hän olisi tajunnut väistää ajoissa. Oluen ja tupakan saattoi haistaa Leosta selvästi, mikä kieli baarireissusta.
"Tulitko sinäkin fanittamaan Batmania? Huomaatko, olen fani", Damien jutusteli matalalla äänellä yrittäen olla häiritsemättä muita oppilaita oleskelutilasa. Hän esitteli hieman pieneksi jäänyttä Batman-paitaansa Leolle ylpeänä. Damien piti humalaisista ihmisistä, sillä he eivät hämmästyneet mitään, ja lähtivät yleensä juttuun mukaan. "Robinkin on kyllä siisti."

[Hass]

Kun sohva oli lopettanut keinumisensa, Leo kumartui kiskomaan jalastaan tennareitansa. Rauhalliseen tahtiin poika löysäsi nauhojaan ja tyytyi kohauttamaan harteitaan, kun nauhat lähtivät kengistä kokonaan. Leo väänteli hetken kengännauhoja kädessään, kunnes tyytyi työntämään ne housuntaskuun talteen odottamaan huomista. Vieruskaverin alkaessa puhumaan, Leolla kesti hetken tajuta olevansa itse keskustelun osapuoli. Graden vilkaisi nopeasti ja sitten vielä uudemman kertaa vieressään istuvaa poikaa, jonka nimi alkoi D-kirjaimella. Ehkä se ol Dan, niin kuin Daniel tai Darren. Ei, se oli Damien. Häpeilemättömästi ja täysin Leomaiseen tapaan, hän tarkasteli kaikessa rauhassa vieruskaveriaan päästä varpaisiin asti. College-housut ja tiukka t-paita, joka ei jättänyt juurikaan mitään arvailun varaan. Tilanteen rikkoi vain se, kun näkökulmaa parantaakseen hän nojasi taaksepäin ja alkoi uhkaavasti huojua. Leo tarrasi kiinni mistä sai pysyäkseen sohvalla ja välttääkseen lattialle tippumisen. Toinen käsi osui selkänojaan ja toinen - niin no - Damienin yläreiteen. Leon hymy hyytyi, kun hän tajusi kuinka lujaa oli tarrannut kiinni toisen jalkaan ja herrasmiehenä hän alkoi hajamielisesti hieroa kohtaa, johon oli upottanut olemattomat kyntensä. Sitten hän muisti jonkun joskus puhuneen henkilökohtaisesti tilasta ja veti kädet omaan syliinsä.

"Ai Batman", Leo innostui ja nielaisi, sillä ääni oli hiukan käheä sosiaalisen tupakoinnin jälkeen. Hän jäi tuijottamaan Damienin paitaa hiukan liian pitkäksi aikaa, mutta kuvan sijaan ihaili lähinnä pojan fysiikkaa.
"Joo, minä olen aina tykännyt Robinista enemmän. Se on paljon pantavamman näköinen kuin Batman ja sillä on parempi perse", Leo julisti ja onnistui omaksi yllätyksekseen pitämään äänen voimakkuuden pienenä. Hän osasi selvinpäin pitää yleensä miesseurassa kiusallisiksi lasketut mielipiteensä ominaan, mutta nyt hänen kielensä ei enää totellut häntä. Joka oli Damienin korvan takia ihan hyvä asia.

[Agitha]

Damien hymyili rauhallisesti ja ystävällisesti, kun Leo unohtui tuijottamaan häntä päästä varpaisiin, ja varpaista päähän. Se johtui alkoholista joko osittain tai kokonaan. Joko pojalla oli vaikeuksia paikantaa oma sijaintinsa, tai sitten kyse oli siitä Damienin erikoisesta. Monet olivat sitä mieltä, että oli lahja jumalalta kiinnittää humalaisen kuin humalaisen huomio juopottelijan sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta, mutta hänellä ei ollut siitä mielipidettä. Damien oli tottunut olemaan tuijotuksen kohteena, etenkin kun alkoholi astui peliin mukaan, eikä se miellyttänyt häntä sen enempää kuin haitannutkaan.
Leon henkilökohtainen laiva näytti joutuvan yllättävän tuulenpuuskan riepottelemaksi, ja poika-parka joutui ottamaan tukea sohvasta ja Damienin reidestä pysyäkseen pystyssä. Damien vilkaisi Leon kättä jalallaan huvittuneen ja yllättyneisyyden sekaisin tuntein ja yritti muistella, mitä hän oli Leo Gradenista kuullut. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, se nyt oli sanomattakin selvää, vaikkei Leo käyttäytynytkään tittelilleen sopivasti juuri sillä hetkellä. Ja taidepuolella, jonkinlainen boheemi taiteilijanalku. Homomateriaalia, joko avoimesti tai kaapissa piilossa.
Damien ei hätistänyt Leon kättä pois, kun poika joko ajatuksissaan tai tahallaan unohtui hieromaan hänen reittään. Pian hän kuitenkin huomasi virheensä, ja Damien päätti olla kuittailematta siitä sen enempää.
"Robinista?" hän kysyi silmät uteliaasti tuikkien. "Älä kuseta, Batmanilla on niin paljon parempi kroppa!"
Damien käänsi katseensa televisioruudulle todetakseen, että elokuva oli alkanut. Muut näyttivät seuraavan sitä kiinnostuneena, mutta hetkellisen harkinnan jälkeen Damien päätti Leon olevan televisiota kiinnostavampaa seuraa.
"Katso vaikka. Robin on vasta aloittelija, mutta Batman on selvästi kokenut konkari."
Muutama oppilas loi heihin ärsyyntyneen katseen, kun he erehtyivät häiritsemään tärkeää hetkeä puheellaan.

[Hass]

"No Robin, Robin!" Leo intti ilkikurisen virneen kanssa ja toivoi, ettei onnistunut näyttämään kasvoistaan halvaantuneelta. Hänellä yleensä oli humalassakin hyvä vartalonhallinta, mutta ei sitä aina tiennyt. Juurihan tasapainokin oli reistaillut - horjahtamista oli hankala katua, koska toisen pojan reisi oli tuntunut hyvältä.
"Batman on jotenkin liian täynnä tavaraa. Tai siis, kun näkee ne sixpackit tulee vaan mieleen, että sormethan siinä katkeaa jos sitä koskettaa. Robin on enemmän sellainen luonnollinen", Leo yritti selittää kantaansa ja huomaamattaan nojasi hiukan etukenoon. Graden yritti demonstroida vatsalihasteoriaansa nostamalla paidan helmaansa ja tökkimällä omaa vatsaansa pitkällä sormellaan. Ensimmäisellä yrityksellä sormi sohaisi lähinnä Leon navan alapuolelta alas lähtevää punertavaa karvaa, mutta toisella kerralla hän osui jo vatsalihaksiinsa kunnolla.
"Mutta kokemattomamman voi opettaa omille tavoille paremmin kuin jonkun, joka luulee jo tietävänsä kaikki jujut", Leo huomautti eikä enää puhunut Batmanista.
"Tietenkin se riippuu vähän omista mieltymyksistä, mutta molemmissa on hyvät puolensa."

Leo yritti katsoa elokuvaa, hän todella yritti. Paikallaan istuminen tuotti hankaluuksia. Vyön solki ja paksu farkkukangas painoivyötäröön ikävästi. Vaitonaisena Leo alkoi ahertamaan vyönsä kanssa ja suostutteli sitä aukeamaan. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän häneen huomiota, kun poika avasi sepaluksensa napit. Oli Leon onni, että hän suosi nappeja yli vetoketjun, joka oli ainakin herättänyt kaikkien huomion pimeässä huoneessa. Nyt hän sai muiden huomaamatta avattua farkkunsa ja vyönsä. Leo nojasi taaksepäin selkänojaan helpottuneena. Hän oli suhteellisen varma, että ketään ei haitannut hänen valkoisten bokserien vilkkuminen. Suurin osa oli kuitenkin poikia itsekin ja tyttöjä nyt vielä vähemmän häiritsi jos suhteellisen ok-näköinen vanhempi poika vähensi vaatetustaan.

[Agitha]

Damien pohti Leon selitystä tosissaan. Batman tosiaan oli kaikkea, mitä mies vaan saattoi olla, etenkin ulkoisesti, joten oikeastaan ei ollut kovin yllättävää, että Leon mielestä hänessä oli liikaa kaikkea. Ja no - mitäpä Damien Leon mieltymyksistä tiesi? Paitsi että hän piti Robinista Batmania enemmän, mikä ei ollut kovin valaiseva tieto. Ja ilmeisesti arvosti luonnollisuutta ainakin tietyssä mittakaavassa.
Puheenaihe vaihtui äkkiä, mutta poikkeuksellisen loogisesti, toisin kuin humalaisten kanssa yleensä. Leo kertoi itsestään uutta (kuulijasta riippuen) tärkeää tietoa täysin itsenäisesti, ja sai Damienin hymyilemään leveästi.
"Se on totta. Mutta kokeneelta voi oppia myös itse kaikenlaista. Tärkeintä on varmaankin olla avoin kaikelle uudelle, ja olla halukas oppimaan. Suoritusta voi parantaa aina", Damien pohti aiheneutraalisti. "Ja kokemattomallakin on omat mieltymyksensä, joita voi olla mahdoton muuttaa, vaikka haluaisikin. Korkeintaan voit näyttää suunnan."
Siitä, mistä he puhuivat, ei ollut epäilystäkään, mutta säästääkseen salakuuntelijoiden korvia Damien päätti aiheen käsittelevän taitoluistelua.
"Mikä on sinun suosikkitekniikkasi?" hän kysyi viattomasti hymyillen. "Jotain temppuja, missä olet erityisen hyvä?"

Damienin huviksi ja kanssakatselijoiden kauhuksi Leo tuli syystä tai toisesta siihen tulokseen, että hänellä oli liikaa vaatetta päällä. Vatsaansa hän oli jo esitellyt kaikille halukkaille katsojille, ja ilmeisesti alavartalo oli vuorossa seuraavaksi. Vyön soljen kilinä ei näyttänyt kiinnittävän kenenkään muun, kuin Damienin huomion.
"Vaatteet ovat hirveän epämukavia. Aina tiellä", hän kommentoi hyväntuulisesti.

[Hass]

"Ei taikurikaan paljasta omia temppujaan, miksi siis minä paljastaisin... Temppuni siis", Leo virnuili nostellen kulmiaan koomisesti ja kevensi tilannetta kikattamalla loppuun. Hänen tekniikkansa ja temppunsa pysyisivät hänen omana tietonaan. Ei sinänsä ettei hän olisi niitä jo muille paljastellut kyllikseen.
"Vaikka minun täytyy kyllä myöntää, että olen aika helvetin taitava varpaideni kanssa", Leo kehuskeli ja heilutti sukkien peittämiä varpaitaan. Sukat saivat jalat näyttämään räpylöiltä, kun kangas venyi Leon pitkien varpaiden välissä. Leo epäili, että hänestä olisi tullut aivan loistava sammakko. Toisaalta ehkä hän olikin ollut sammakko ja muuttunut sitten prinssiksi. Prinssit vaan tapasivat olla vähän erilaisia... Mutta jos hän söisi pizzaa, joisi viinaa, käyttäisi vahvempia aineita kuin marihuanaa ja läträisi mustan kasvomaalin kanssa, ehkä Leosta voisi tulla hyvä pimeyden prinssi junior...
"Tiedätkö, mä olen ihan samaa mieltä!" Leo nyökkäili innokkaasti ja ilahtui, kun Daniel tuntui lukevan hänen ajatuksensa. Sitten Graden rypisti otsaansa, entä jos Darren pystyikin lukemaan hänen kaikki ajatuksensa? Vähemmästäkin oli ihmisiä joutunut suljetulle osastolle! Leo ei halunnut, että tuo hauskan näköinen poika joutuisi nyhjäämään loppuelämänsä pakkopaidassa!
"Olen vakavissani miettinyt liittyväni johonkin nudistikommuuniin. Ei, kun ei, nudisti ei ole hyvä sana, se on kai naturalisti... Ainoa mutka vain on se, että kun maalatessa menee öljyvärit iholle niin tärpätti kuivaa ihan kamalasti ja mä en leiki hyvin muun voiteen kuin liukuvoiteen kanssa, joten vaatteet on kiva olla päällä..." Leo tuumi ja katsoi kummastuneena ympärilleen, kun jokainen ihminen huoneesi sähähti hänelle. Hetken kuluttua hän ymmärsi, ettei se johtunut vesikauhuepidemiasta vaan siitä, että hän oli jakanut nudismihaaveensa normaaliin puheääneen ja ilmeisesti se ei ollut yhtä kiinnostavaa kuin pitkissä kalsareissa ja viitassa hyppivä metroseksuaali.

[Agitha]

Leon humalainen höpötys sai Damienin hyvälle tuulelle. Leo oli loistava esimerkki siitä, miksi hän nautti päihtyneistä ihmisistä niin paljon! Yksikään kysymys ei yllättänyt, ja kaikki käsitettiin automaattisesti kaksimielisesti siitä loukkaantumatta.
"Voit joskus opettaa minua käyttämään varpaitani. En ole vielä harjoitellut niiden kanssa!" Damien kehoitti vaikuttuneena Leon poikkeuksellisista lahjoista.
Kun Leo julisti ryhtyvänsä naturalistiksi, ja sai äänenvoimakkuudellaan elokuvan katsojat vilkaisemaan heitä paheksuen, Damien ryhtyi pohtimaan keskustelupaikan vaihtamista.
"Eikö naturalismi ole taidesuuntaus? Ja filosofinen oppi myös. Kumpaa tarkoitat?" hän kysyi hyväntuulisesti kommentoimatta Leon sanavalintoja sen kummemmin. Mitä todennäköisimmin toinen oli jo siinä kunnossa, että yli kolmisanaiset lauseet kävivät yli ymmärryksenen, joten opastus kuului varmasti kuuroille korville.
"Meidät saatetaan kohta nylkeä elävältä", Damien huomautti huomatessaan oppilastoveriensa murhaavat katseet. "Meidän kan..."
Hänen lauseensa jäi kesken, kun käsite "kuurot korvat" saivat uuden merkityksen. Varoittamatta, kuten humalaiset yleensä, Leo oli nukahtanut puoliksi istuma-asentoon paita vielä puoliksi ylhäällä ja sepaluksen napit auki. Damien kohautti olkapäitään hymyillen itsekseen huvittuneena, ja keskitti huomionsa taas supersankareihin televisiossa. Niin jalomielinen hän ei ollut, että olisi sulkenut uuden tuttavuutensa housujen napit tai etsinyt jostakin vilttiä lämmikkeeksi.

Ne oppilaat, jotka eivät olleet nukahtaneet sohville, nousivat seisomaan kankeasti ja venytellen. Elokuva oli viimein ohi, ja vain muutama vannoutunut Batman-fani näytti olevan elämänsä kunnossa. Monet oppilaat valuivat hiljalleen takaisin huoneisiinsa joko nukkumaan, tai keskustelemaan supersankareista täpinöissään.
Damien vilkaisi nukkuvaa Leoa, ja päätti ystävällisesti tyrkätä poikaa jalallaan.
"Sänky on mukavampi paikka nukkua", hän kertoi tökittyään Leon kylkeä varpaillaan hetken.

[Hass]

"Jalat ovat muutenkin aliarvostettu ruumiinosa", Leo hymyili säihkyvästi, vaikka humala painoikin silmäluomia. Leo piti jaloista. Tai ainakin siitä miten hänen entinen poikaystävänsä oli hyödyntänyt jalkojaan. Tästä lyhyestä, mutta varsin riehakkaasta, suhteesta oli perua myös Leon omat taidot jalkojensa ja varpaidensa kanssa. Ja jos Leo olisi jaksanut nostaa tuhannen kilon painoisia jalkojaan, hän olisi mielellään esitellyt taitojaan Danielille ja antanut Danten kokeilla Leolla samoja temppuja. Itseasiassa suunnitelma kuulosti suhteellisen hyvältä... Leo vilkaisi kulmiensa alta Dennistä arvostavasti. Hänen katseensa eksyi pojan jalkoihin ja innostunut puna levisi Leon kasvoille. Tästähän saattoi tulla entistä parempikin ilta!
"Olen aika varma, että se on niistä joh- ... johtuttavissa tai siis sillain, että kun sillä tavalla ollaan niinkun ihan sillä tavalla, että on vaan tai ihan sama", Leo hymyili velmusti aivan kuin varjelisi suurtakin salaisuutta.
"Minä olen liian nätti kuolemaan", Graden murehti ja yritti taputtaa päälakeaan, mutta sen sijaan tökkäsi itseään silmään. Hän työnsi kielensä ulos keskittyäkseen ja yritti uudelleen - tällä kertaa onnistuen puuhassaan.
"Sinä olet myös nätti", Leo ilmoitti ja yritti pitää painavia silmäluomiaan auki: "Et ehkä yhtä nätti kuin minun napani, mutta kyllä sinä menettelet." Graden päätti kokeilla, josko pieni silmien lepuuttaminen toimisi. Ihan hetken ajan, kun pitäisi silmiään kiinni. Ei se pahaakaan voisi tehdä. Hän kiemurteli hetken paikallaan ja antoi päänsä retkahtaa selkänojaa vasten. Pieni lepotauko venyi hiukan. Leo kuuli, miten jossain kaukana joku puhui. Hän ei kuitenkaan vaivautunut avaamaan silmiään tai vastaamaan, tuskin se joku puhui edes hänelle.

-

Joku pahoinpiteli Leon kylkeä. Graden murahti ja yritti välttää silmiensä avaamista viimeiseen asti. Silmät ummessa hän nappasi mitä ilmeisemmin Damienin nilkasta kiinni ja välttääkseen mahdolliset tulevat tökkimiset, Leo veti jalan vatsalleen päälle ja puristi nilkkaa vatsaansa vasten pitääkseen sen kurissa. Ympäriltä kuului taas puhetta ja jalkojen töminää, joten elokuva oli joko loppumassa tai mainostauolla. Leo oli ymmällään. Elokuva oli alkanut vasta viisi minuuttia sitten ja nyt se oli mukamas loppunut. Mikä elokuva se sellainen oli?
"Kappas, en olisi sinusta uskonut, Batman. Heti viemässä vieraita poikia sänkyyn", Leo virnisti laiskasti ja puristi silmiään vieläkin yhteen.

[Agitha]

Damien kohotti kulmiaan huvittuneena ja yllättyneenä, kun Leo heräämisen sijaan ryhtyi hihittelemään itsekseen. Ehkä Damienin varpaat hänen kyljellään kutittivat.
Ennen kuin Damien ehti saattaa loppuun päätöksen ryhtyä väkivaltaisempiin toimiin varpaineen, Leo nappasi kiinni hänen nilkastaan, ja painoi sen varmasti vatsaansa vasten. Damien joutui nojaamaan eteenpäin säilyttääkseen painopisteensä ja välttääkseen kaatumisen.
"Ei Batman ole täällä. Tässä on Robin", Damien ilmoitti Leon erehtyessä henkilöstä. "Jos sänky ei sinun mielestäsi ole hyvä paikka tulla pelastetuksi laskuhumalalta, saat valita paremman paikan itse. Minä tosin viihdyn sinun sängyssäsi, ja voin laulaa sinulle tuutulauluja jos haluat."
Dmien pyöritteli nilkkaansa Leon otteessa, muttei viitsinyt pyristellä irti.
"Voin kantaa sinut, jos haluat", hän lupasi hymyillen, ja nojautui vielä hiukan edemmäs, jotta saattoi nojata kyynärpäillään polviinsa. Hän arveli, ettei hänestä oikeasti olisi nostamaan Leon kaltaista kookasta miestä, sillä häntä ei oltu pilattu jäntevyydellä tai massalla. Kaikeksi onneksi Leon kaltaiset miehet eivät kovin usein tahtoneet tulla nostelluiksi, ja jos tahtoivat, he antoivat Damienin ruumiinrakenteen anteeksi.
Oleskeluhuone tyhjeni hiljalleen kokonaan, eivätkä muut oppilaat kiinnittäneet Damieniin ja Leoon mitään huomiota. Joko he eivät olleet huomioimisen arvoinen näky, tai sitten he istuivat tarpeeksi syrjässä muiden katseilta piilossa. Kyse saattoi hyvin olla myös molemmista, sillä Damien tökkimässä puolituttuja varpaillaan ei ollut sen erikoisempi näky kuin opettajien pikkujoulujen vuoksi unelias oppilaskaan.
Pian Damien ja Leo jäivät kahden.

[Hass]

"Mutta et sinä voilla olla Robin, koska minä olen aika varma, että haluaisin tehdä parempaa tuttavuutta Robinin kanssa", Leo väitti ja kostutti huuliaan kielellään. Poika vihasi Robinin supersankaripuvun värejä, mutta oli valmis sulkemaan sille silmänsä.
"Tuo kuulostaa kutsulta", Leo liehakoi kohotellen kulmiaan. Hän itse asiassa piti ajatuksesta. Ja hän oli ollut tekemisissä niin monen fetissin kanssa, että jos Damien vaatisi saada laulaa hänelle lastenlauluja, Leo kestäisi sen kuin mies. Se olisi pieni pahe matkalla hyvään. Vaikka täytyi myöntää, että Leon tuttavuudet eivät ennen olleet laulua miehiä. Hän oli kerran tavannut mukavan kiertelevän muusikon, joka oli pyynnöstä soittanut kitaralla Leon lempikappaleen - alasti. Leo hymyili kauniisti muistolleen kultaisesta kesästä, hyviä aikoja. Ajatuksisssaan poika teki ympyröitä peukalollaan Damienin jalkapöydälle. Iho tuntui sileältä verrattuna Leon ahavoituneisiin käsiin, jotka olivat karheat kaiken tärpätin ja muiden vahvojen aineiden jälkeen.
"Kamala kiire sinulla. Älä huoli, kyllä minä vien sinut sänkyyni, mutta kaikki aikanaan. Tässä on koko yö aikaa. Esileikki on kaiken hyvän alku ja juuri", Leo kiusoitteli. Hän kyllä tiedosti, että 100% hetero olisi jo aikapäivää mätkäissyt häntä. Sen sijaan Damien vaikutti hyväntuulsielta, eikä pistänyt pahakseen Leon flirttailua, joka ilmestyi aina kuvioihin humalan myötä.
"Sinä olet liian kaukana", Leo murehti ja näytti viattomalta pikkulapselta, jonka tikkukaramelli oli varastettu. Hän vilkaisi Damieniin suu mutrulla yrittäen keksiä miten saisi pojan houkuteltua lähemmäs. Leo oli suhteellisen varma, ettei toinen poika lankeaisi vanhaan ansaan ja tulisi auttamaan farkkujen vetoketjun korjaamisessa. Ensinnäkin vetoketju oli jo äsken toiminut ja no... iskulause oli hyvä vain homobaarissa, jossa oli kiimaisia miehiä hakemassa seuraa vain ja ainoastaan. Siellä sillä oli hyvä menestys!

Leo oli päässyt väsymyksestään, mutta hän tunsi olonsa vieläkin raukeaksi. Laskuhumala ei ollut vielä kunnolla alkanut ja hänellä oli oikeastaan aika autuas olo. Sohva oli pehmeä ja asento oli hyvä.

[Agitha]

"Mutta sinähän haluat tehdä parempaa tuttavuutta minun kanssani, Batman", Damien huomautti ystävällisesti. "Lupasit, että karkaisimme vielä tänään Las Vegasiin naimisiin, ja se on kyllä aika selvä merkki aikeista tutustua paremmin."
Damien ei ainakaan muistanut Leon puhuneen mitään valtameren yli matkustamisesta, mutta aina kannatti yrittää. Ehkä Leolla oli toivottava taipumus unohtaa humalatilan aikaiset puheensa, ja myöntyä kaikkiin ehdotuksiin. Matka voisi tuoda haluttua vaihtelua arjen rytmikkyyteen, eikä Damien ollut vielä ehtinyt käydä Atlantin toisella puolen.
"Minä vain olen nuori ja malttamaton", Damien sanoi viaton katse silmissään, kun Leo syytti häntä täysin aiheellisesti turhasta kiirehtimisestä. "Mutta otan tuon lupauksena. Sinun sänkysi olisi paras korvata matka Vegasiin! Ehdin jo oikeasti innostua ajatuksesta."
Olkoonkin, että ajatus matkustamisesta oli peräisin Damienin mielestä, ei Leolta.

"Olenko?" Damien ihmetteli, kun Leo valitti hänen olevan liian kaukana. Hänen jalkansa pojan sylissä ei ainakaan ollut liian kaukana, sillä lähemmäs oli sillä raajalla hyvin vaikea päästä, joten mitä luultavimmin Leo puhui jostain ihan muusta. "Pahoittelen sitä, mutta tämän hetkinen asentoni ei anna minulle erityisemmin muita mahdollisuuksia. Minusta tuntuu, että nilkkani on juuttunut johonkin."
Hetki olisi saattanut olla sopiva asennon vaihtamiseen, sillä Damienin jalka Leon sylissä alkoi ikävästi puutua, mutta Damien oli tottelevainen poika. Hän ei pyristellyt muiden otteita vastaan, ellei niin erityisesti pyydetty.
Leon surkea ja pyytävä katse sai Damienin kuitenkin nojaamaan vielä hieman edemmäs, kunnes hänen notkeutensa tuli vastaan, ja hänen oli pakko koukistaa polveaan sohvalla, jottei olisi revennyt palasiksi. Asennon muutos antoi hänelle hieman lisää liikkumavaraa, ja hän saattoi kumartua vain muutaman sentin päähän Leon kasvoista.
"Kerro niistä esileikeistä", hän ehdotti erehtymättömän viattomaan sävyyn, vaikka hänen katseensa ei ollut aivan niin viaton.

[Hass]

"Minä olen hyvä, mutta en minä ihan niin hyvä ole, että pystyisin tuosta vaan kustantamaan Vegasin reissun tuosta vaan", Leo huomautti ja rypisti otsaansa yrittäessään muistaa milloin oli moisen ehdotuksen sanonut. Vaikka hän ei muistanutkaan, kohautti hän huolettomasti olkiaan ja katsoi Damienia tavalla, jonka luuli itse olevan houkutteleva: "Mutta me voimme kyllä harjoitella hääyötä etukäteen, koska harjoitus tekee kuulemma mestarin."
Oli ilmeistä, että mitä pidemmälle ilta eteni, sitä kliseisemmiksi Leon iskulauseet muuttuivat. Leo kiemurteli hiukan alemmas sohvalla, suoraan istuminen tuntui sillä hetkellä liian suurelta haasteelta.
"Usko pois, sinä et ehdi tai muista miettiä Vegasia minun sängyssäni", Leo kerskui ilkikurisesti virnuillen ja nuolaisi huuliaan katsellessaan Damienin kroppaa pitkään ja hartaasti. Hän alkoi jo innostua ajatuksesta, mutta Leon huonekaveri Tony ei välttämättä suhtautuisi niin iloisesti jos vastapäätä poikapari yrittäisi harjoitella hääyötä varten.

"Se on nätti jalka", Leo kohautti harteitaan huolettomasti, aivan kuin se olisi selittänyt kaiken, mutta ei tehnyt elettäkään päästääkseen irti Damienin nilkasta. Hän oli varma, että toinen tiesi kaiken tarvittavan esileikistä. Jos ei, olisi Damien varmasti punastellut tai muuten käyttäytynyt hermostuneemmin, mutta sen sijaan hän tuntui nauttivan tilanteesta ja olevan oikein kokenut tälläisessä. Leo hyväili toisen jalkaa ajatuksissaan ja ihasteli television ruutua, jossa näkyi yön chat-ohjelma. Ääntä ei kuitenkaan enää kuulunut ja oleskeluhuone olikin hiljainen Damienia ja Leoa lukuunottamatta.
"Esileikki on... kiusoittelua ja hyväilyä. Ja se tuntuu niin hyvältä", Leo ilmoitti leikkisästi ja siirsi Damienin jalkaa, kunnes se oli suoraan Leon haarojen kohdalla. Avonainen sepalus jätti hyvin tilaa, eikä ihon ja Damienin jalan välissä ollut muuta kuin boksereiden ohut puuvillakangas. Ja se tuntui hyvältä.

[Agitha]

"Niinkö?" Damien vastasi Leon kömpelöihin iskulauseisiin. Edes hän ei olisi pystynyt moisiin kliseisiin, mutta hän piti suorasta puheesta. Leo oli hauskaa seuraa. "Minä vain ajattelen Las Vegasia niin kauheasti. Olisin oikeasti halunnut naimisiin, joten joudut näkemään vaivaa, että unohdan sen! Särjit melkein sydämeni, joten odotan hyvitystä."
Olisiko Damien oikeasti tarpeeksi sekaisin mennäkseen naimisiin? Las Vegasiin hän ainakin olisi lähtenyt. Sääli, ettei Leo ollut "aivan niin hyvä".

"Onko sinusta?" Damien kysyi vilpittömästi. "Yritän pitää hyvää huolta jaloistani, koska joku lupasi minulle opettaa niille uusia käyttötapoja."
Eivät hänen jalkansa kovin erikoiset olleet, eikä hän harrastanut pedikyyrejä, mutta ehkä niitä saattoi sanoa näteiksi. Ainakin ne olivat suhteellisen pienet (kokoa 41) ja kapeat pojan jaloiksi. Femiinit raajat, niin hänelle oltiin sanottu. Oliko se kohteliaisuus? Damien ei välittänyt.

Damien kuunteli kiinnostuneena Leo kuvausta esileikistä hymyillen koko ajan aavistuksen verran tahtomattaankin. Täydellisen viaton ulkokuori rakoili juuri sopivasti.
"Niinkö?" hän kysyi toistamiseen. "Kuulostaa kivalta. Haluaisin joskus kokeilla esileikkiä. Haluatko opettaa? Pidän asioista, jotka tuntuvat hyvältä."
Damienin vastaukset alkoivat olla suunnilleen yhtä korneja Leon iskulauseiden kanssa.
Damien tunsi, kuinka Leo siirsi hänen jalkaansa sylissään pojan nivusille. Housujen sepalus oli edelleen auki, varmaankin tarkoituksella.
"Pidätkö jaloistani noin paljon?" Damien kysyi uteliaasti nojaten edelleen eteenpäin. Oli senteistä kiinni, etteivät heidän huulensa koskettaneet toisiaan.
Damien oli nuori ja malttamaton, kuten hän aikaisemmin oli myöntänyt. Pitkät esileikit ja kiusoitteleminen olivat tietysti oikein mukavia ajanviettotapoja, mutta Damien oli kärsimätön. Turha odotteleminen ei ollut hänen tapaistaan.
Damien oli parantavinaan asentonaan mukavampaan, ja kuin sattumalta päätyi istumaan Leon syliin. Asian oli edettävä.
"Jos sänkysi on Vegasia jännittävämpi ja vaarallisempi, haluaisin nähdä sen."