What a beautiful mess

[bubblegay]

Arisa jäi auton alle.

Totuus oli, ettei Chet ollut koskaan osannut käsitellä menetystä tai kuolemaa riippumata siitä, kenelle se kuului. Hän ei vain pystynyt siihen. Hän oli nähnyt monenlaisia reaktioita vastaaviin uutisiin. Jotkut alkoivat itkeä, jotkut alkoivat panikoida ja kysellä täysin sekavia, jotkut eivät kyenneet edes olemaan enää samassa huoneessa. Kaikki riippui heistä itsestään sekä siitä, mitä menetetty henkilö oli heille merkinnyt. Chet oli nähnyt Arisaa aikoinaan paljonkin, mutta hän oli ollut se Renin pikkusisko, se tyttö, joka pistettiin aina raahaaman nukkensa heidän videopeliensä tieltä ja joka oli näyttänyt veljelleen kieltä nurkan takaa. Hän oli ollut tuttu, mutta silti kaukainen, ei heillä ollut minkäänlaista vahvaa suhdetta. Mutta hän oli osa Reniä.

Ja se selitti niin paljon, niin valtavasti asioita ja pikkujuttuja, joille Chet ei ollut löytänyt vastausta, että hän tunsi olonsa lähes helpottuneeksi. Mutta vain lähes, sillä Renin sanojen jälkeen hänet valtasi syvä tyhjyys.

Chet, Arisa on...

Ei hän osannut itkeä tai huutaa. Niin julmaa kuin se olikin, hän ei ollut tuntenut Arisaa. Surullinen hän kai oli, totta kai, olihan kyseessä Renin sisko. Mutta hän oli enemmän huolissaan Renistä kuin itse tapahtumasta, huolissaan siitä mitä se oli hänen ystävälleen tehnyt, ja sivuutti tunne-elämässään kokonaan uuden tiedon menetyksestä. Milloin tämä oli tapahtunut? Kuinka Ren oli voinut jättää kertomatta hänelle?

Ei siksi, että Chet olisi halunnut laulaa lauluja hautajaisissa tai itkeä pikkutytön haudalla. Se ei ollut hänen tyylistään. Siksi, että hän olisi halunnut olla läsnä, läsnä silloin, kun Renin elämä oli kaikkein vaikeinta. Se oli hänen tehtävänsä, hänen oikeutensa ja velvollisuutensa. Chet oli huono tunteiden kanssa, hän oli mieluiten tyhmä ja autuaan onnellinen, sivuutti kaikki pahat asiat ja yksinkertaisesti oli iloinen idiootti. Liian monet asiat kuitenkin sotivat sitä periaatetta vastaan. Oli jo tarpeeksi paha koittaa tappaa omat demoninsa ja samalla viimeiset älylliset ajatuksensa, sillä ajatteleminen johti aina kipuun - kun siihen lisäsi vielä ulkopuoliset uhat, kulissi romahti äänettömästi.

Mutta vitut kulisseista. Ren ei ollut kuiskaajan tekemä virhe eikä ulkopuolinen uhka. Sillä hetkellä Chet katui ensimmäistä kertaa tapaa, jolla oli tukahduttanut kaikki negatiiviset tunteensa ja samalla kuolettanut kykynsä emotionaaliseen toimintaan, johon ei kuulunut lievää sekopäisyyttä.

Vaaleampi kohottautui ja puri kieltään nähdessään kyyneleet Renin poskilla. Hän muisti kyllä viimeisimmän kerran, kun oli nähnyt ystävänsä itkevän, mutta aikaa oli kulunut siitä jo ikuisuudelta tuntuvan ajan. Se oli vain hämärä muisto. Ren ei vain ollut itkevää tyyppiä, hän ei ylipäänsä ollut murtuvaa tyyppiä. Hän seisoi omin jaloin oli tilanne mikä hyvänsä. Siksi näky Chetin silmien edessä oli harvinainen ja siksi tärkeä.

Hän ei halunnut rikkoa mitään.

“Ren”, poika mumisi ja nosti kätensä toisen hiuksiin. “Idiootti.”
Se ei ollut kovin herkkää, mutta ei Chet voinut valehdellakaan – oli hän kuinka tunnekuollut hyvänsä, hän ei ollut parhaimmillaankaan ollut kovinkaan sanarikasta tyyppiä.
“Sinun olisi pitänyt kertoa minulle.”
Kiharahiuksinen veti Renin lähemmäs itseään ja painoi leukansa tämän päälaelle, kietoen samalla kätensä pojan ympärille, koittaen hälventää niiden epävarmuutta näkymättömiin.
“Olen pahoillani.”

// WHOO OONKO TULEVAISUUDEN DAYS OF OUR LIVES-KÄSIKIRJOTTAJA VAI MITÄ //

[Darcy]

Idiootti.
Jokin siinä sanassa sai nopean hymynhäivän nousemaan Renin huulille, joskin se kuihtui pois yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Hän tiesi, ettei Chet ollut mikään maailmanluokan mestari tunnepuolen asioissa, joten tämä oli juuri jotain sellaista, mitä hän oli kuvitellutkin toisen päästävän suustaan.
Jotkin asiat eivät vain muuttuneet, eikä Ren nähnyt siinä faktassa mitään negatiivista.

Kyllä, hänen olisi luultavasti pitänyt kertoa Chetille aikaisemmin, mutta sen lisäksi, että se oli ollut mahdotonta, hän ei myöskään voinut rehellisesti sanoa halunneensa. Itsensä avaaminen ja tunteista puhuminen ei ollut helppoa, varsinkaan kun asia oli näinkin henkilökohtainen. Ren ei tosiaankaan halunnut Chetin tietävän kuinka paljon hän syytti itseään, sitä avuttomuutta, joka hänessä eli - se ei lähtenyt mihinkään vaikka hän kuinka yritti. Hän ei pystynyt tekemään tai sanomaan mitään, millä oli merkitystä. Ja hän vihasi sitä, vihasi niin paljon, että oksetti. Eikä Chetin tarvinnut tietää siitä mitään, Ren oli hyvä pitämään asiat itsellään ja hukuttamaan ne sarkasminsa alle.
Ja hän oli tehnyt niin monta kertaa aikaisemminkin.

Ren antoi Chetin vetää itsensä lähemmäs ja kietoa kätensä hänen ympärilleen. Ei toisen olisi tarvinnut sanoa olevansa pahoillaan, hän tiesi sen ilman sanojakin. Hetkeen tummempi ei liikkunut ollenkaan, nojasi vain Chetiin ja tuijotti hämäryyttä edessään. Kyyneleet olivat jo lakanneet, Ren ei oikeastaan ollut kovin hyvä itkemään; sitä tapahtui niin harvoin, että toisinaan tuntui siltä, kuin kyynelkanavat olisivat kuivuneet umpeen. Hänet valtasi vain sanoinkuvaamaton tyhjyys.
"Hyvä että olet siinä."
Ren päästi ilmaa huuliensa välistä ja huokaisi, hengittäen samalla sisäänsä Chetin rauhoittavaa tuoksua.

"Älä lähde enää."

Hän ei tarkoittanut vain ja ainoastaan sitä, että toinen karkaisi taas maailman toiselle puolelle ilman ennakkovaroituksia - hän ei halunnut vaaleamman katoavan mihinkään yhtään millään tavoin. Ei sillä, että Ren olisi uskonut Chetin kuolevan lähipäivinä tai suunnittelevan uutta pakomatkaa, mutta hänen oli silti sanottava se ääneen. Se oli tärkeää.
Sanojensa vahvistukseksi tummempi kiersi itsekin kätensä kiharapään ympärille, kuin olisi halunnut pitää tämän aloillaan. Ren toimi tällä hetkellä hemmetin itsekkäästi, mutta joskus hänenkin täytyi tehdä niin.

Ajatus sai tummemman liikahtamaan äkkiä. Hänellä ei tosiaankaan ollut mitään oikeutta pyytää Chetiltä tällaista, kehottaa toista vain luopumaan kaikista mahdollisista suunnitelmistaan hänen takiaan. Ren irrotti otteensa ja kohotti vasemman kätensä pyyhkiäkseen vielä hieman kosteat poskensa - turhaan hän surkutteli kurjaa elämäänsä, ei muillakaan ollut helppoa.
"Chet, anteeksi, ei se... Se oli kohtuutonta", hän naurahti pakotetusti, nojautuen kauemmas kiharapäästä irrottaen samalla toisen kädet ympäriltään. Hänen pitäisi koota itsensä takaisin kasaan hitto vie, ei tästä tullut yhtään mitään! Ren nosti kummatkin kätensä hetkeksi poskilleen, ollakseen varma kasvojensa jo kuivanneen ja pyyhkäisi sitten tummia hiuksiaan parempaan kuosiin. Ei sillä, että hänen olisi tarvinnut näyttää mitenkään upealta nyt, hehän olivat edelleen suljettuna juuttuneeseen hissiin, jossa ei ollut edes valoja.

Ren käänsi katseensa hetkeksi pois Chetistä, suoristaen omaa asentoaan hissin seinää vasten.
Toivottavasti joku tulisi pian päästämään heidät pois. Suljetut tilat eivät ilmeisesti tehneet hyvää hänen hermoilleen, itsekurista puhumattakaan.

[ jotenki tosi ristiriitasta ku just luin pornoo, ja sit piti kirjottaa tällast hempeet tunteiluu.............................. lol. ]