Kakao

[Agitha]

// Jesse ja Rausku mun mussukat! ♥ //

Lapsena Jirou oli lukenut äitinsä olan yli jostakin naistenlehdestä, että miehiä tuli käsitellä kuin lapsia. Siihen aikaan hän oli vielä kohauttanut asialle olkapäitään, sillä se ei juurikaan koskettanut häntä, olihan hän vasta poikanen. Myöhemmin hän oli ajatellut, että teoria kuulosti naurettavalta ja alentavalta, sillä hän itse arvosti huomattavasti enemmän rehellisyyttä ja suoraa puhetta kuin lupauksia palkinnoista ja käänteispsykologiasta ja piti avoimuutta huomattavasti kieroilua toimivampana suostuttelukeinona. Hän ei ollut koskaan uskonut näkevänsä päivää, jolloin kymmenen vuotta vanhasta naistenlehdestä ohimennen lukaistu vinkki todella osoittautuisi hyödylliseksi.
Mitä miehiin tuli, Raiden oli pohjimmiltaan eräänlainen alfauroksen karikatyyri, ja kaikessa mutkikkuudessaan ja monimutkaisuudessaan oli oikeastaan erittäin yksinkertainen olento. Hän söi, nukkui, paritteli ja ärsytti lajitovereitaan jossain siinä välissä. Jostain syystä Jirou ei ollut kuitenkaan koskaan saanut täyttä otetta hänen ajatuksenjuoksustaan, mutta sinä päivänä hän oli joutunut huomaamaan, ettei se oikeastaan johtunut Raidenin ylivoimaisesta älykkyydestä. Se johtui hänen omasta monimutkaisuudestaan ja virhearviosta. Hän oli nimittäin kieltäytynyt uskomaan mielessään, että niinkin yksinkertainen keino kuin käänteispsykologia todella toimisi häntä kahta vuotta vanhempaan poikaan, jonka keskiarvo oli jaollinen sekä viidellä että kahdella.
Kuten tavallista, he olivat kinastelleet Raidenin kanssa. Raiden oli ollut hänelle epätavallisen tyly ja Jirou oli yrittänyt arvuutella, mistä kenkä oikein puristi. Raiden ei tietenkään suostunut paljastamaan mitään mielensä monimutkaisesta maailmasta, ja muutama Sekimen ja Jiroun ystävyyssuhdetta koskeva monitulkintainen lausahdus oli ollut kovan työn takana. Lopulta Jirou oli ilmeisesti osunut niin lähelle totuutta, että Raiden ilmoitti tarvitsevansa juotavaa "selvittämään" päätään, ja siinä vaiheessa alkukantainen Psykologia oli astunut kehiin. Poikkeuksellisesti Jirou toivoi Raidenin juovan, sillä tämän välttelevä käytös ja töykeät sanat olivat saaneet hänet paitsi masentumaan, myöskin uteliaaksi, ja humalaisen Raidenin kielenkannat olivat huomattavasti kerkeämmät. Siksi Jirou oli kokeellisesti kieltänyt Raidenia kohottamasta maljaa huulilleen, ja kuinka ollakaan, juuri niin Raiden oli tehnyt. Kun Jirou pyysi häntä olemaan juomatta liikaa ja olemaan keskustelukunnossa, Raiden teki juuri päinvastoin. Ja toisin kuin heidän parisuhteessaan kovinkaan usein, asiat olivat menneet Jiroun toiveiden mukaan, ja Raiden joi itsensä umpihumalaan alta aikayksikön.
Kun Raiden oli verkon välityksellä keksinyt innostua pesukoneeseen ahtautumisesta (ilmeisesti koulun koneet olivat tarpeeksi suuria sellaiseen, tai sitten Raiden kuvitteli olevansa lakana), Jirou oli kieltänyt häntä tekemästä mitään niin typerää ja tulemaan heti huoneeseen 14. Oli sanomattakin selvää, että huoneeseensa Raiden ei siis ainakaan palaisi, ja Jirou arveli luultavimmin löytävänsä tämän juurikin pesutuvasta.
Sen vuoksi, heti kun hän huomasi Raidenin kirjautuneen ulos, hän nappasi puolittaisen pyykkipussin matkaansa tekosyyksi, ja päätti ehtiä pyykkituvalle ennen ties missä hoippuvaa poikaystäväänsä. Jos Raiden oli aiemmin onnistunut masentamaan häntä, Jirou tunsi nyt olevansa hieman paremmalla päällä. Pienellä onnistumisella ja toiveella ehkä hieman suuremmasta onnistumisesta (eli totuuden esiin kaivamisesta) kohottivat hänen mielialaansa kummasti. Niin se oli Raidenin kanssa aina. Raiden sai hänet tuntemaan minkä tahansa tunteen kymmenkertaisena normaaliin verrattuna.
Siihen aikaan illasta pyykkituvalla ei luonnollisesti ollut ketään, ja kaakeloitu ja pesuhuoneiden reunustama huone oli pimeänä. Jirou sytytti sen katossa roikkuvat loisteputkivalot ja odotti, että ne lakkasivat vilkkumasta, ennen kuin astui sisään.
Joku oli unohtanut omat pyykkinsä muovikassiin oven viereen, eikä Jirou ottanut selvää, olivatko ne likaisia vai homeessa. Hän ohitti penkkirivistön ja suuren pesualtaan, jossa vaatteet saattoi pestä käsin, ja kumartui sen koneen ääreen, jota oli tottunut käyttämään. Hänen ei oikeastaan tarvinnut pyykätä, mutta Raiden kehittelisi humalaisessa päässään vaikka millaisia salaliittoteorioita, jos Jiroulla ei olisi hyvää syytä olla huoneessa. Siinä samalla hän sai ikävän velvollisuutensa hoidettua.
Jostain pyykkipussinsa pohjalta Jirou kaivoi pesuainepullon jota säilytti kätevästi pyykkiensä seassa. Taskustaan hän otti muutaman kolikon, jotka hän työnsi koneen automaattiin saadakseen sen käyttöönsä. Huomaamattaan hän jopa hymyili vähän.

[Darcy]

Jostain täysin itselleenkin käsittämättömästä syystä Raiden oli aina saanut tavattoman paljon mielihyvää saadessaan tehdä asiat juuri päinvastoin määräyksiä ja toiveita. Hän tiesi vallan mainiosti olevansa ärsyttävä ja lapsellinen, mutta suotakoon se nerolle, jollainen hän ilman muuta oli. Täytyihän hänellä edes jokin pahe oli olla, muutoin hän olisi luonnollisesti ollut täydellinen.
Tällä kertaa Raiden oli päättänyt nostaa pulloa huulilleen tavallista nopeampaan tahtiin, yrittäen kerrankin juottaa itsensä humalaan. Sellainen ei yleensä ollut mahdollista, sillä maltillinen juomisnopeus yhdistettynä huikean hyvään juomapäähän olivat omiaan pitämään hänet selväjärkisenä vaikka veren promillemäärä nousikin. Nyt Raiden oli jo ehtinyt kumota kurkustaan alas kuusi pullollista tuota elämän eliksiiriä, eikä siihen ollut kulunut kuin kolmekymmentä vaivaista minuuttia. Jos jossain joskus järjestettäisiin alkoholinjuonnin maailmanmestaruuskisat, Raiden olisi aivan varmasti paikalla: Saint Walden’sissakin hänen ainoa potentiaalinen vastustajansa oli Damien Miwa, joka oli luultavasti ryypännyt jo kohdussa. Voittomahdollisuudet olivat siis loistavat.

Raiden korkkasi seitsemännen pullonsa yöpöydän nurkkaan ja nousi ylös Ruin sängyltä, tumpaten loppuun poltetun tupakkansa kalmankalpeaksi maalattuun seinään. Tumpin hän viskasi sängyn alle, kohauttaen olkiaan. Huone oli häntä lukuun ottamatta täysin tyhjä: Rui ja Rey olivat ilmeisesti keksineet itselleen parempaa tekemistä kuin sängyissään löhöilyn. Raiden oli tunkeutunut huoneeseen ystävältään lainaamalla avaimella ja käyttänyt yksityisyyttä tyylikkäästi hyväkseen. Hän tiesi Jiroun oleilevan heidän yhteisessä huoneessaan, missäs muuallakaan. He olivat käyneet hetkeä aikaisemmin mielenkiintoisen keskustelun Internetin välityksellä (Raiden luonnollisesti käytti Ruin konetta hyödykseen jätettyään oman koneensa numero neljääntoista), ja mitä ilmeisimmin Raiden oli saanut ihastuttavan poikaystävänsä niin masentumaan kuin epätoivoiseksikin pysymällä ärsyttävästi vaiti vaikka Jirou oli esittänyt kysymyksen toisensa perään. Vaikka hän olikin mies, ja yleisen mielipiteen mukaan erittäin yksinkertainen, hän ei silti kyennyt antamaan poikaystävälleen sitä tyydytystä, että vastaukset satelisivat tämän nenän eteen täysin maksutta ja ilman vaivannäköä. Toinen syy oli se, että Raidenilla vain sattui olemaan huono päivä. Kolmanneksi, vaikka hän kovasti kielsi olevansa mustasukkainen, pari yksityiskohtaa Jiroun ja armaan Sekimen ystävyyssuhteessa olivat jääneet painamaan mieltä.

Saatuaan itsensä liikkeelle, Raiden suuntasi askeleensa ulos huoneesta ja lähti kulkemaan kohti pesutupaa, jonne oli aikaisemmin todennut menevänsä. Häntä oli pitkään mietityttänyt oliko pesukoneeseen mahtuminen ylipäätään mahdollista hänen kokoiseltaan henkilöltä, ja nyt oli oivallinen hetki ottaa asiasta selvää. Seitsemännen pullonsa puolivälissä Raiden tunsi vihdoin hilpeän nousuhumalan alun: oli hämmentävää kuinka hän edes saattoi tuntea sen, kun otti huomioon hänen paatuneisuutensa kyseistä juomaa kohtaan. Ilmeisesti tarpeeksi nopealla juomisella senkin sai aikaan. Hän mutristi huuliaan hyväksyvästi ja kumosi samalla loputkin pullon sisällöstä kurkustaan alas. Hän oli luvannut Jiroulle olla juomatta lärvejä, eikä hän tosiaankaan aikonut pitää lupaustaan. Mielessä ei edes käväissyt ajatusta siitä, että häntä oli saatettu huijata.

Pesutilat eivät sijainneet kovin kaukana, joten aikaa ei mennyt turhaan hukkaan. Raiden saapasteli käytävää pitkin eteenpäin, saapuen lopulta pesutuvan ovelle vain huomatakseen sen alta siivilöityvän valojuovan lankeavan lattialle. Oliko joku pyykkäämässä? Loistavaa. Itsekseen vihellellen Raiden astui oven luokse ja työnsi sen auki yhdellä ponnekkaalla tönäisyllä, antaen katseensa kiertää tilaa: se oli tyhjä erästä pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta.
”Mihin sinä Sekimen jätit?”
Raiden kohotti kulmiaan kysyvästi, kurkistaen oven taakse kuin odottaen löytävänsä Sekimen sen takaa piilottelemasta. Kun mitään ei näkynyt, hän siirtyi eteenpäin ja vilkaisi pesualtaaseen, jatkaen etsintöjään. Sekime ei ottanut löytyäkseen ja Raiden mutristi harmistuneena huuliaan, seisahtuen lopulta yhden pesukoneen luokse. Pienen pohdinnan päätteeksi hän ponnisti sen päälle istumaan, horjahtaen hieman.

[Agitha]

Hiljaisessa pesuhuoneessa oli vaikea olla kuulematta, että joku asteli sinne johtavalla käytävällä. Jo kaikuvien askelten tahti kertoi Jiroulle kuka tulija oli (hän oli aina ollut hyvä tunnistamaan ihmisiä heidän askeliensa perusteella), mutta sen hän olisi osannut päätellä muutenkin. Koululaisten pyykinpesutavat tuntien (toisin sanoen kotona pyykkääminen) kukaan ei tulisi pesemään vaatteitaan siihen aikaan illasta, ellei sitten ollut onnistunut kaatamaan niille syövyttävää happoa joka olisi saatava kankaasta pois ennen kuin se pääsisi iholle asti. Toivon mukaan sellaisia vaarallisia yhdistelmiä ei ollut koulun erityisen oppilaiden saatavilla.
Ovi aukesi ja vilkaisi sisääntulijaa, Raidenia, kuten hän oli odottanutkin. Ja Raidenilla oli tyhjä pullo kädessään ja epäluuloinen katse silmissään, myös odotustien mukaan. Jirou hymyili hänelle vähän ikään kuin heidän tapaamisensa olisi ollut sattumaa.
"Tulitko pyykkäämään?" Jirou kysyi ja keskittyi taas kääntämään vaatteitaan nurin ennen kuin työnsi ne koneeseen. Hän teeskenteli, ettei huomannut sen enempää Raidenin pulloa kuin hieman tavallista rempseämpiä askeliakaan. Vastausta hän ei odottanut saavansa.
Kun Raiden kyseli Sekimen perään, Jirou käänsi katseensa takaisin häneen aidosti kummastuneena.
"Miksi Sekime olisi täällä?" hän ihmetteli. "Sekime on luultavasti huoneessaan. Ainakin hän oli vielä facebookissa kun minä lähdin. Etsitkö häntä?"
Jirou puri huultaan ja mietti, menikö hänen hyväntahtoinen yrityksensä teeskennellä tyhmää hieman liian pitkälle. Raiden ja Sekime eivät juurikaan puhuneet jos niitä muutakia kertoja ei laskettu, kun Raiden oli tarkoituksella mennyt ärsyttämään toista. Oikeastaan he lähinnä sietivät toisiaan, sekin vain pakon edessä, ja yllättäen Raiden oli se, joka onnistui peittämään vastenmielisyydentunteet irvailun ja vinoilun alle tehokkaammin. Jirou tiesi miksi, ja siitä hänen omatuntosa ei koskaan lakkaisi soimaamasta häntä.
Hän seurasi huvittuneena, kun Raiden etsi Sekimea oven takaa ja pesusoikosta ikään kuin Jirou olisi yrittänyt piilotella ystäväänsä jossakin. Jostain syystä tilanne muistutti työstä kotiin palaavaa miestä, joka muka muina miehinä kurkisti vaimonsa vaatekaappiin odottaen löytävänsä rouvansa salarakkaan piileskelemästä sieltä. Ajatus oli samaan aikaan, hupsu, typerä ja sydäntä lämmittävä. Ehkä se oli vain Jiroun omaa kuvittelua, mutta Sekimen mainitseminen heti ensimmäisessä lauseessa... Jos kyse ei olisi ollut Raiden Kurokista, maailman valkosukkaisimmasta miehestä, hän olisi ollut varma, että mustasukkaisuus oli ongelman ydin.
Raiden päätti asettua taloksi ja istahti yhden pesukoneen päälle. Siinä vaiheessa Jirou oli saanut vaatteensa koneeseen ja paiskasin sen luukun kiinni.
"Oletko juonut?" hän kysyi muka yllättyneenä ja pettyneenä vilkaisten Raidenin mukanaan kiikuttamaa pulloa ikään kuin olisi vasta huomannut sen. "Sanoit ettet joisi..."
Mitä avioparivertauskuvaan tuli... Ehkä heidän todella pitäisi mennä naimisiin.
"Olisin halunnut jutella sinun kanssasi, mutta ei se onnistu, kun olet juonut", hän jatkoi ja nousi seisomaan ristien käsivartensa puuskaan. "Kännissä sinusta ei saa mitään tolkkua. Oletko ehtinyt juopotella jo paljonkin."
Jirou huokaisi dramaattisesti ja kääntyi asettamaan koneeseen haluamansa pesuohjelman.
"Jutellaan huomenna tai joskus myöhemmin. Ei ainakaan nyt."
Kuinka pitkälle käänteispsykologia hänet veisi?

[Darcy]

Oliko hän tullut pyykkäämään? Raiden ei ollut aivan varma.
”Kaipaavatko vaatteeni sinusta pyykkäystä?” hän kysyi, vilkaisten päällään olevaa paitaa. Hän tarttui sen helmasta toisella kädellään ja levitti sitä kyetäkseen näkemään mahdolliset tahrat paremmin. Ehkä Jirou näki jotain sellaista mitä hänen humaltuneet silmänsä eivät rekisteröineet.
Ilmeisesti Jirou oli päättänyt näytellä tyhmää, sillä poika vastasi hänen kysymykseensä Sekimestä hieman liian nopeasti ja ihmetellen. Raiden ei ollut tyhmä tai hidasjärkinen, vaikka olikin humalassa. Hän siristi hieman silmiään ja paransi asentoaan pesukoneen päällä, laskien tyhjän pullon viereensä.
”Etsinpä hyvinkin. Olisin halunnut lainata hänen keittokirjaansa, siellä on kuulemma hyvä resepti lemmenjuomalle.”
Oikeastaan Raidenilla ei ollut pienintäkään hajua mistä hän puhui: sanat vain tulivat hänen suustaan ja muodostuivat lauseiksi. Sitä se alkoholi teetti.

Senhetkinen olotila oli vähintäänkin ärsyyntynyt. Jirou vain tunki pyykkejä pesukoneeseen aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut, teeskennellen viatonta. Raiden oli hyvin pitkäpinnainen henkilö, eikä hän edes muistanut milloin hän olisi viimeksi kunnolla suuttunut: sellaista vain ei tapahtunut. Hän oli aina se jolle suututtiin, ei se, joka suuttui. Kukaan tässä koulussa ei tiennyt, millainen hän oli vihaisena, eikä Jirou osannut luultavasti edes aavistaa.
Jopa Raidenilla oli tunteet, vaikka hän kovasti muuta väittikin.
Oletko juonut? No totta ihmeessä hän oli juonut, eikös sen nähnyt kaljapullostakin.
”Oletko pyykännyt?” Raiden kysyi kauniisti hymyillen, osoittaen Jiroun kysymyksen tarpeettomuuden ja typeryyden. Luulisi, että toinen olisi jo oppinut, että hän toimi aina päinvastoin annettuja ohjeita.
”Minusta saa aina tolkkua, en edes sönkötä ja olen juonut jo seitsemän”, hän vastasi ylpeänä. Jokin Jiroun sanoissa herätti kuitenkin pienen epäilyksen hänen mielessään. Raiden kuunteli poikaystäväänsä niin tarkkaavaisesti kuin siinä tilanteessa kykeni, rypistäen kulmiaan. Tässä oli nyt pakko olla koira haudattuna, Jirou puhui liikaa ja esitti liian monta kieltoa.
Viimeinen ja ilmiselvä piste iin päälle oli se, kuinka poika ilmoitti, että he voisivat puhua huomenna, mutteivät ainakaan nyt. Sanat suorastaan huusivat Raidenia toimimaan niitä vastaan, eikä Jirou yksinkertaisesti voinut olla niin typerä, ettei olisi ymmärtänyt sitä.
”Yritätkö sinä saada minut puhumaan?”

Täytyi kyllä myöntää, että Jirou oli hoitanut asiansa tyylikkään sulavasti. Kaikki olisi varmasti sujunut mainiosti jos Raiden olisi ollut edes hieman tyhmempi ja täysin kykenemätön huomaamaan käänteispsykologiaa sellaista kohdatessaan. Taisi olla Jiroun onni että hän oli jo ehtinyt ryypätä itsensä oivaan kuntoon: vain hetkeä aikaisemmin toinen humaltuneisuuden aalto oli pyyhkäissyt hänen ylitseen ja turruttanut hänen aistejaan, kontrollista puhumattakaan. Vaikka Raidenilla ei ollutkaan mitään ongelmaa tehdä muille epämieluisia tai täysin odottamattomia asioita, hänellä oli silti omat estonsa siinä, mitä hän suustaan milloinkin päästi. Loppujen lopuksi vain hyvin harva hänen itsensä lisäksi tiesi mitä hän oikeasti ajatteli.
”Hyvä on, puhutaan sitten”, Raiden lopulta ilmoitti. ”Halusit tietää mikä minua vaivaa, joten saamasi pitää.”
Hän nosti jalkansa pesukoneen päälle ja vaihtoi asentoaan, laskeutuen makuulleen: se ei ollut vaikeaa, sillä samankokoisia pesukoneita oli vierekkäin kolme ja järjestelmä mahdollisti makaamisen oikein mainiosti. Raiden risti kätensä rintakehänsä päälle ja suoristi jalkansa, tuijottaen pesutuvan kattoon.
”Inhoan Sekimeä. Inhoan hänen raivostuttavaa typeryyttään, sinisilmäisyyttään, hänen sanamuotojaan, hänen olemusta, kävelytyyliä ja puhetapaansa. Haluatko kuulla lisää?”
Itsepähän Jirou oli halunnut, että hän avautuu.

[Agitha]

"Pyykkään parhaillani", Jirou vastasi Raidenin esittämään, tarpeettomaan kysymykseen esimerkillisesti. Ehkä Raiden jonain päivänä ottaisi hänestä mallia ja vastaisi asiallisesti typeriinkin kysymyksiin tai jopa niihin, jotka esitettiin sarkastisesti.
Kun Jirou oli arvellutkin, Raiden oli ehtinyt kaataa kurkustaan jo aimo annoksen hermomyrkkyä niinkin lyhyessä ajassa. Seinällä olevaa, muovikupuista kelloa vilkaistessaan Jirou huomasi, että melko tarkalleen 14 pullon tuntivauhtia, mikäli Raidenin laskutaidot pitivät yhä paikkansa. Kunnioitettavaa, vaikkei Jirou ollutkaan koskaan henkilökohtaisesti pitänyt ahnaita juomataipumuksia mitenkään ihailtavana piirteenä. Raiden tiesi sen, eikä luultavasti odottanut hänen vastaavan mitään.
Ilmeisesti edes äkillinen nousuhumala ei ollut tylsyttänyt Raidenin järkeä kokonaan, mikäli se oli tylsynyt alkuunkaan. Jirou huomasi, että hän näki hänen ontuvan esityksensä läpi ja puri hammasta. Edes jokseenkin selvässä mielentilassa Raiden ei hänen kanssaan mukavia puhelisi, vaan jatkaisi tuttuja sanaleikkejään ja kiusoittelisi häntä, kunnes hän luovuttaisi. Saattaisi olla parasta unohtaa koko asia ja tulla hakemaan pyykit sitten, kun kone oli ne pessyt.
Raidenin syyllistävä kysymys sai Jiroun herkän omatunnon muistuttamaan omasta olemassaolostaan, mutta edelleen esimerkkiä näyttäen Jirou päätti vastata siihenkin.
"Haluaisin, että puhuisit", hän mutisi.
Ei, Raiden ei ollut tyhmä. Sen hän oli saanut selville jo kuukausia sitten, mutta lapsellinen toinen oli. Joskus hyväksi koetut kasvatuskeinot tepsivät häneen yllättävän tehokkaasti, ja jos ei muuten, niin ainakin hän oli tarpeeksi päissään kertoakseen Jiroulle suoraan, mikä häntä vaivasi. Niin hän ainakin lupasi, eikä Jirou aikonut häntä estää.
Raiden kävi pitkäkseen kolmen pesukoneen päälle ikään kuin olisi heittäytynyt psykiatrin sohvalle, ja tuijotti kattoa paljastaessaan syntinsä.
Jirou ei millään olisi voinut väittää, ettei hän ollut yllättynyt. Hän oli kyllä tiennyt, etteivät Sekime ja Raiden olleet ylimmät ystävykset, ja Sekime oli joskus sen hänelle selväksi tehnytkin, mutta jostain syystä Jirou ei ollut osannut odottaa niin puhtaita vihan tunteita Raidenin suunnalta. Hän oli kuvitellut saavansa kuulla jotai typerää ja lapsellista, ehkä Raiden olisi perääntynyt viime hetkellä ja kertonut, että häntä vaivasi Sekimen tapa pitää kuulakärkikynää ja kieltäytynyt sanomasta mitään muuta. Mutta niin suoraa puhetta hän oli tuskin koskaan kuullut toisen suusta. Se sai hänet sanattomaksi hetkeksi.
Sanoja tosin tarvittiin muutenkaan, sillä kun Raiden oli päättänyt kertoa jotain, hän ei kaivannut selkään taputtelua ja kannustavia sanoja. Kun Raiden kysyi, halusiko hän kuulla lisää, Jirou seisoi edelleen vaiti. Ei hän halunnut, sillä kukapa olisi halunnut kuulla sellaista parhaasta ystävästään? Ja hän halusi, sillä kukapa ei olisi toivonut rakastetultaan rehellisiä sanoja murheistaan?
Hetken kuluttua Jirou avasi suunsa kysyäkseen jotain, mutta tulikin toisiin aatoksiin. Ei hänen tarvinnut sellaista kysyä.
"Olet mustasukkainen", hän totesi hiljaa ja vakavana, tummanruskeat silmät tiukasti Raideniin kahlittuina. Hänen äänensävynsä oli lähes väritön, mutta silti siitä kuuli tietynlainen lempeys ja huoli kuten aina, kun Jirou oli tosissaan. Hän epäröi sitten ja astui sitten Raidenin valtaamien pesukoneiden luokse ja nojasi selällään siihen, jolla Raiden lepuutti jalkojaan.
"Onko vielä jotain?" hän kysyi ja kallisti päätään sen verran, että saattoi katsoa Raideniin.

[Darcy]

Kun Jirou ilmoitti hänen olevan mustasukkainen, Raiden heilautti kättään poikaystävänsä suuntaan kuin olisi halunnut työntää typerät syytökset kauemmas itsestään. Häntä ei kiinnostanut kuulla mitä mieltä Jirou oli, eikä hän liioin viitsinyt vastata toteamuksen mahdolliseen paikkansapitävyyteen: tehköön toinen omat johtopäätöksensä kun kerran halusi. Vaikka Raiden ei vilkaissut Jiroun suuntaan, hän kykeni silti kuulemaan ja näkemään silmäkulmastaan, kuinka poika siirtyi toiselta puolelta huonetta lähemmäs häntä ja nojasi lopulta selkänsä yhtä pesukonetta vasten. Jiroun kysyessä tarinalle jatkoa, koneiden päällä makaava poika haukotteli makeasti.
”Ai onko vielä jotain muuta?” hän kysyi raukeasti, kohottaen toisen kätensä hieromaan silmiään. Kun hän kerran oli aloittanut, niin ei tämä nyt vielä loppunut. Jirou halusi, että hän ”keventäisi sydäntään”, joten saamansa piti.
”En edes aloittanut vielä.”

Raiden paransi asentoaan ja liikautti jalkaansa tarkoituksella niin, että se kopsahti Jiroun selkään.
”Minusta on huvittavaa, että sinä rakastat minua niin palavasti ja silti samaan aikaan mulkoilet Sekimeä ja Oliveria aivan kuin he olisivat täynnä kasvaimia. Jos olisit hyvä ja kunnollinen ystävä, sinä olisit vain onnellinen parhaan ystäväsi puolesta, mutta ei – sinä käännät katseesi pois joka kerta kun Sekime edes hipaisee Oliveria.”
Hän ei ollut sokea eikä varsinkaan typerä, ja vaikka Raiden ei ollut koskaan aikaisemmin edes vihjannut ajattelevansa mitään tämän suuntaista, asia silti kaiversi häntä. Hän oli hyvä pysymään hiljaa tietyistä asioista, mutta nyt hän ei enää viitsinyt pitää suutaan kiinni.
”Olen pahoillani jos rikon kuplasi, mutta olet tekopyhä. Syytät minua ties minkämoisesta petturuudesta, mutta todellisuudessa sinä olet meistä se pahempi. Minä olen harrastanut pelkkiä yhdenyönjuttuja, joilla ei ole mitään tekemistä syvempien tunteiden kanssa, mutta sinä se rakastat kahta ihmistä samaan aikaan ja haluat pitää kummatkin itselläsi.”

Sanojensa päätteeksi Raiden maiskautti huuliaan mietteliäästi ja kohottautui lopulta istuma-asentoon pesukoneiden päällä. Hieman ontuvin liikkein hän muutti asentoaan ja siirtyi lähemmäs poikaystäväänsä, joka edelleen nojasi yhteen pesukoneista. Tarpeeksi lähelle päästyään hän kohotti kätensä ja tarttui Jiroun leukaan, kääntäen pojan kasvot kokonaan itseään kohden.
”Se on aika epäreilua, tiedätkös”, Raiden sanoi, katsoen toista hetken silmiin. Hän kumartui lähemmäs, tiedostaen vallan mainiosti haisevansa kaljalta ja tupakalta, mutta se ei sillä hetkellä kiinnostaa yhtään vähempää. Raiden painoi huulensa pehmeästi Jiroun omille, ottaen vapaalla kädellään tukea allaan olevan pesukoneen laidasta pitääkseen itsensä tasapainossa. Hän kuitenkin irrottautui lempeästä suudelmasta kohtalaisen nopeasti ja nojautui kauemmas.
”Sinä olet pahin, etkä saa sitä anteeksi.”

[Agitha]

Jirou kuunteli Raidenin sanat vaitonaisena, sanaakaan sanomatta. Siinä missä Raiden tuijotti kattoa ja loisteputkia, Jirou tuijotti vastakkaista seinää ja pesukoneita ja kuunteli Raidenin vuodatusta. Jokainen sana oli totta, eikä hän viitsinyt yrittää keskeyttää puhujaa, sillä hänellä ei ollut mitään lisättävää eikä mitään sanottavaa puolustuksekseen. Sanat olivat totta, ja siksi ne satuttivat niin paljon, osuivat suoraan siihen arimpaan paikkaan, jonka Jirou oli halunnut piilottaa koko maailmalta, mielellään jopa itseltään, muttei ollut siihen kuitenkaan kyennyt. Oikeastaan hän oli epäonnistunut siinä täysin, sillä kaikki tiesivät, jopa Raiden tiesi, ja huomaamattaan hän oli onnistunut satuttamaan heitä kaikkia. Hän ei voinut olla ajattelematta, mitä väärää oli rakastaa kahta ihmistä samaan aikaan. Miksi vihaaminen oli hyväksyttävää vaikka kohteena olisi kokonainen kulttuuri tai kansanryhmä, mutta rakkauden määrää oltiin rajoitettu? Eikä hänen edes tarvinnut miettiä vastausta. Hän jos joku tiesi mitä mustasukkaisuus ja epätoivoinen omistuksenhalu, kummallinen toive täyttää toisen ihmisen maailma ja syrjäyttää itsekkäästi kaikki muu, tarkoitti. Hän koki niitä tunteita joka päivä, ja hän tiesi, ettei hän ollut ainoa. Mutta silti hän oli liian itsekäs huomatakseen, että siinä missä se satutti häntä se satutti myös muita, eikä hän ollut maailmassa yksin tunteidensa kanssa. Hänellä, kuten kenelläkään muulla, ei ollut oikeutta saada kaikkea halusi hänen sydämensä sitä miten kipeästi tahansa, sillä se oli aina jotain muilta pois.
Mutta edukseen hän saattoi sanoa, että oli raastavista tunteista huolimatta tehnyt valintansa. Aina joskus se horjui ja usein se aiheutti kipua, mutta hän oli pysynyt Raidenin kanssa ja hän oli pysynyt uskollisena, kuten toivoi myös Raidenin tekevän. Minkä hän ajatuksilleen ja tunteilleen saattoi? Jos hän olisi voinut, hän olisi valinnut toisin. Ei hänkään sitä halunnut, ei hänkään siitä pitänyt, ja oli todella yrittänyt korjata tahattoman virheensä. Hän oli halunnut tehdä sen yksin välttääkseen muita siltä samalta murheelta, ja juuri siinä hän oli toiminut itsekkäästi. Maailmassa, jossa eli muiden kanssa, ei ollut yksinomaisuutta.
Jirou kuuli, kuinka Raiden nousi istumaan ja kuinka pesukone, johon hän nojasi ja jonka päälle Raiden oli laskenut jalkansa, liikahti. Hän tunsi Raidenin ruumiinlämmön tai ainakin kuvitteli tuntevansa, siihen tapaan kuin toisen ihmisen läsnäolo ja tuijotus on aistittavissa katsomattakin.
Jirou ei osannut odottaa, että Raiden koskettaisi häntä, mutta ei hänellä ollut mitään syytä rimpuilla vastaankaan, ja hän käänsi päänsä kuulaisesti kasvotusten Raidenin kanssa. Aluksi hän katsoi muualle, mutta kohotti sitten katseensa ja vastasi Raidenin tuijotukseen.
Epäreilua se oli, mutta kysymys oli retorinen. Jirou tiesi, ettei hänen odotettu vastaavan.
Raiden painoi odottamattoman, pehmeän suudelman hänen huulilleen ja tilanteesta huolimatta mielihyvän lämmin aalto pyyhkäisi Jiroun yli. Milloin he olivat suudelleet viimeksi? Yhtäkkiä hänestä tuntui, että siitä oli hirvittävän kauan. Oliko hänen tekopyhä kaksinaismoralisminsa kiristänyt heidän välejään niin paljon etteivät he olleet enää edes suudelleet, vai olivatko muut suudelmat olleet vain tyhjiä kuoria? Jirou huomasi kaipaavansa Raidenin läheisyyttä, mutta aika syliin syöksymiselle ei ollut kypsä.
"Olen silti pahoillani", Jirou vastasi vaikka tiesi ettei anteeksipyyntö muuttaisi mitään. Hän tarkoitti joka sanaa, ja tiesi Raidenin tietävän sen.
Raiden vetäytyi kauemmas ja vei lämmön mennessään, mutta Jirou ei kääntänyt katsettaan pois.
"En minä halua, että sinä annat minulle anteeksi", hän sanoi. Varoen hän kietoi kätensä pesukoneen päällä iskuvan Raidenin ympärille ja halasi tätä tavalla, joka ei ulkopuolisen silmin olisi näyttänyt ystävysten hellyydenosoitusta kummemmalta, mutta sai hänet silti pelkäämään pois sysäämistä. "Mutta haluan, että kestät tämän minun kanssani ja että rakastat minua silti."
Se oli itsekäs pyyntö, mutta milloin ihmissydän ei olisi sitä ollut?

[Darcy]

Anteeksipyyntö ei tosiaankaan muuttanut mitään, mutta ainakin Raiden kuuli sen. Valitettavasti sekään ei auttanut muuttamaan yhtikäs mitään, että hän tiesi jo valmiiksi kuinka pahoillaan Jirou kaikesta oli. Tästä huolimatta Raiden saattoi myöntää olevansa hieman katkera. Hän ei ollut sitoutuvaa tyyppiä eikä kovin hyvä missään mikä liittyi onnistuneeseen parisuhteeseen – pääasiassa itsepäisen luonteensa ja raivostuttavuuteen asti ulottuvan itsenäisyytensä vuoksi -, mutta hän oli silti yrittänyt. Ei ehkä aina aivan täysillä, mutta yrittänyt kuitenkin. Ei hän siitä itselleen ylimääräistä krediittiä antanut tai asettanut itseään muiden yläpuolelle vain siksi että oli yrittänyt, mutta oli se silti turhauttavaa, että se jonka vuoksi hän oli vihdoin ja viimein ollut valmis edes harkitsemaan epämääräisestä elämäntyylistään luopumista, olikin samaan aikaan rakastunut johonkuhun toiseen.
”Olet aina pahoillasi”, Raiden totesi laiskasti, nojaten ylävartalonsa käsien tukea vasten. ”Äläkä huoli, en ajatellut antaa anteeksi.”
Ilkeästi sanottu, mutta hän ei kyennyt pitämään kieltään kurissa.

Jirou liikahti ja kurottautui kietomaan kätensä varovaisesti Raidenin ympärille, aivan kuin olisi pelännyt vanhemman pojan särkyvän liian kovakouraisesta rutistuksesta. Pesukoneen päällä istuva poika ei ilmaissut eleelläkään edes huomanneensa halausta, istui vain paikoillaan ja tuijotti Jiroun pään ylitse vastakkaista seinää. Hänen päässään ei tuntunut liikkuvan yhtään mitään: se johtui mitä luultavimmin alkoholista, sillä yleensä Raidenin pään sisus kuhisi elämää ja älykkäitä ajatuksia.
”Kokoajanhan minä kestän: tässä sitä ollaan, vaikka olisin voinut olla baarissa.”
Hän esitti asian kuin se olisi ollut jokin suurikin uhraus. Todellisuudessa häntä ei edes kiinnostanut istuskella baareissa, mutta sitähän Jirou ei tiennyt, eikä saisi tietääkään. Nuorempi halasi häntä edelleen varovaisesti, odottaen selvästi Raidenin sysäävän hänet kauemmas ja myrskyävän ulos pesutuvasta hetkenä minä hyvänsä. Paikoillaan pysyminen oli loistava kompromissi: hän ei antanut Jiroulle sitä mitä tämä halusi, eli toisin sanoen hellyyttä, muttei myöskään häipynyt mihinkään. Nerokasta.

”Mikä Sekimessä edes on niin ihanaa? Ei hän voita minua kuitenkaan.”
Tätä Raiden oli miettinyt jo jonkin aikaa. Häneen ei Sekimen lässytys, kiltteys ja ihastuttava lempeys iskenyt, mutta Jirou oli selvästi langennut sille. Ei ehkä aivan täysin, mutta kuitenkin.

[Agitha]

Jirou laski katseensa lattiaan ja lattialaattoja Raidenin olan yli. Niin hän olikin, aina pahoillaan. Mutta eihän se tarkoittanut, ettei hän olisi sitä tarkoittanut. Hän vain sattui olemaan huolehtivaista ja herkästi huolestuvaa tyyppiä, syytti itseään helposti kaikesta maan ja taivaan välillä sattuvasta pahasta ja oli sillä(kin) kertaa todella tarkoittanut sanojaan. Tietysti hän oli myös toivonut, että Raiden voisi antaa hänelle anteeksi, että suukko ja sovinto korjaisivat kaiken, mutta edes hän ei ollut niin naiivi, että olisi odottanut sitä. Hän oli tiennyt Raidenin mustasukkaisuudesta vaikka toinen olikin sen yrittänyt parhaansa mukaan piilottaa eivätkä kaikki sitä varmastikaan nähneet, joten oikeastaan Raidenin reaktio ja mitan lopullinen täyttyminen ei ollut tullut yllätyksenä ollenkaan. Miksei hän sitten ollut tehnyt asialle mitään? Juuri siitä hän olikin niin pahoillaan ja sitä Raiden ei voinut hänelle anteeksi antaa.
Raiden ei sysännyt häntä pois, muttei myöskään kietonut käsivarsiaan Jiroun ympärille ja vastannut halaukseen. Jotenkin se tuntui julmemmalta kuin naurahtaminen tai pois tönäiseminen, sillä se oli viileä ja melkein välinpitämätön reaktio. Raiden oli kaikkea muuta kuin viileä tai välinpitämätön (vaikka osoittikin välittävänsä omalla erikoisella tavallaan), ja aloillaan istuminen ja eteenpäin tuijottaminen ei sopinut hänelle lainkaan. Hyytävä käytös kertoi siitä, kuinka paljon Jirou todella oli onnistunut Raidenia satuttamaan. Luultavasti enemmän kuin Raiden myönsi edes itselleen.
Mutta kuten Raidenkin sanoi, hän oli siinä edelleen. Jirou tunsi sydämensä kevenevän hieman kun Raiden epäsuorasti myönsi, ettei mitan loppuminen tarkoittanut heidän loppuaan, että hän sieti tilannetta silläkin hetkellä juuri Jiroun kanssa eikä yksin. Olisi toki ollut liioiteltua päättää suhde sellaisen asian takia, sillä ihastumisia tuli ja meni ja ne olivat jokaisessa parisuhteessa siedettävä häiriötekijä, mutta jossakin mielensä sopukassa Jiroun oli salaa pelännyt, että Raiden ei kaivannut mitään muuta kuin tekosyyn karistaa hänet kannoiltaan. Ilmeisesti se ei ollutkaan totta. Ilmeisesti hän ei ollutkaan parisuhteessa yksin. Se sai hänet rutistamaan Raidenia hieman kovemmin, ennen kuin hän erkani syleilysti ja asettui taas nojaamaan Raidenin valtaaman pesukoneen vieressä olevaan koneeseen istuen puoliksi sen päällä, toinen jalka ilmassa.
Raidenin mustasukkainen ja lapsellinenkin kysymys sai Jiroun kääntämään katseensa häneen ja tuijottamaan häntä yllättyneena hetken tai pari, ennen kuin hän keksi mitä vastaisi.
"Ei voitakaan", hän sanoi viimein arvellen puhuvansa totta. Tunsi hän Sekimea kohtaan mitä tahansa, Raiden oli kokonaan omaa luokkaansa. "Hän on erilainen kuin sinä. Turvallinen. Vakaa. Ja... Voin yleensä arvata mitä hän ajattelee. Ja olen imarreltu siitä, mitä hän tuntee minua kohtaan..."
Viimeisin tuli Jiroulle itselleenkin yllätyksenä, mutta tarkemmin asiaa ajateltuaan hän huomasi, että se oli täyttä totta. Sekime antoi hänelle anteliaasti juuri sitä palvovaa huomiota, jota luultavasti jokainen jossain mielensä sopukassa kaipasi.
"Mutta en minä valita", hän jatkoi. "Sekime on erilainen kuin sinä, mutta en haluaisi, että muuttuisit. Sinuun minä kuitenkin rakastuin. Minä..."
Yllättäen Jirou ei tiennytkään, mitä sanoa.
"Haluan sinut. Enemmän kuin Sekimen. Ja enemmän kuin Sekime haluaa minut, luulisin..."
Lopulta hän saattoi olla varma vain omista tunteistaan ja luottaa vain omaan sydämeensä. Kun hän katsoi Raideniin siinä huoneessa ja sinä hetkenä, hän tunsi olonsa melko varmaksi.

[Darcy]

Ei voitakaan.
No nyt alkoi kuulostaa oikealta. Raiden laskeutui takaisin makuuasentoon pesukoneiden päälle, ristien jalkansa päällekkäin. Jossain syvällä mielensä syövereissä hän odotti ylistyspuhetta omista ihanista ominaisuuksistaan, joten kun Jirou alkoikin kuvailla Sakimen piirteitä, tummatukkainen poika rypisti kulmiaan ja tuhahti hiljaa.
”Eikö ole tylsää, kun tiedät valmiiksi minkä siirron hän seuraavaksi tekee? Kun kaikesta puuttuu jännitys?”
Hänen kanssaan jännityksestä ei ainakaan luullut olevan pulaa. Kun Jirou totesi, ettei valittanut, Raiden vaihtoi hieman asentoaan: no se nyt tästä olisikin puuttunut. Ei olisi ollut järin miellyttävää kuunnella päivästä toiseen nuoremman pojan marmatusta ja ulinaa siitä, kuinka hänen tulisi olla enemmän Sekimen kaltainen. Siinä vaiheessa Jirou olisi saanut pitää Sekimensä ja tehdä mitä lystäsi.

Vaikka olikin hieman näreissään, Raiden kuunteli Jiroun sanat loppuun saakka, eikä häneltä jäänyt huomaamatta rakkaudentunnustuskaan. Olikohan hän koskaan sanonut rakastavansa Jirouta? Tuskinpa vain, sillä niin kliseiseltä ja uhmakkaalta kuin se kuulostikin, hän ei totta puhuen uskonut oikeaan rakkauteen. Ihastuminen oli asia erikseen, se perustui luonnolliseen viehätykseen. Tätä Raiden ei kuitenkaan sanonut Jiroun kuullen: siitä olisi luultavasti seurannut pessimistin ja rakkaudenkipeän realistin välinen sanaharkka.
”Mistä voit tietää kuinka paljon Sekime tarkalleen ottaen sinua haluaa?”
Ja jälleen kerran Raiden oli taitavasti sivuuttanut Jiroun lauseen todellisen merkityksen: paino oli selvästi ollut sanoilla ”haluan sinut”, mutta hän ei ollut huomaavinaan sitä. Mutta tällä kertaa hänellä oli oikeus olla lapsellinen ja leikkiä typerää.
…Tosin, milloin Raiden ei olisi ollut lapsellinen ja leikkinyt typerää. Hyvä kysymys.

Raiden liikahti jälleen, nousten istuma-asentoon. Sen sijaan, että olisi jäänyt siihen, hän laskeutuikin makaamaan pesukoneiden päälle mahallaan, kasvot lähempänä Jirouta, joka edelleen nojasi yhteen koneista. Mitään sanomatta Raiden kohotti toisen kätensä ja tarttui yhteen hiussuortuvaan nuoremman pojan niskassa, kierittäen sitä pariin kertaan sormensa ympärille. Ehkä hän oli sittenkin hieman liian humalassa tällaiseen keskusteluun.
”Kun minä ihan oikeasti haluaisin sinut itselleni. Ihan kokonaan”, hän lopulta henkäisi, nykäisten Jirouta hellästi hiuksista ennen kuin päästi kokonaan irti.
”Enkä pidä kilpailijoista.”
Todellisuudessa Raiden oli totta kai tiennyt ettei Sekimestä olisi hänelle vastusta… Niinhän?

[Agitha]

"En minä tiedäkään", Jirou vastasi ja kohautti olkapäitään. Kuinka hän olisi voinut tietää miten tosissaan Sekime oli, kun hän parhaansa mukaan yritti vältellä aihetta, eikä luultavasti olisi voinut ymmärtää häntä täysin edes yrittäessään keskustella siitä? Hänen havaintonsa perustuivat vain aavistuksiin ja hänen omiin tunteisiinsa Raidenia kohtaan. Oli helpointa ajatella, että hän itse välitti Raidenista enemmän kuin Sekime hänestä. Jos asia olisi ollut toisin, jos Sekime olisi ollut yhtä pakkomielteinen hänen suhteensa kuin hän oli Raidenia kohtaan, tilanne olisi ollut paha. Hän ei halunnut sen olevan.
Raiden ei näyttänyt pysyvän aloillaan vaan käännähti taas, sillä kertaa maatakseen pesukoneiden päällä vatsallaan. Jirou liikahti hieman antaakseen Raidenille enemmän tilaa kääntyillä kuten halusi. Hän yllättyi tuntiessaan Raidenin koskettavan hänen hiuksiaan ja käänsi päätään luoden tähän kysyvän katseen. Tietenkään hän ei sysännyt Raidenin kättä pois, kunhan ihmetteli. Siinä tilanteessa hän oli kiitollinen kaikista hellyydenosoituksista. Kun kyse oli huonotuulisesta ja humaltuneesta Raidenista, Jirou oli hyvillään jo siitä, ettei tämä ollut lähtenyt kohottamaan tunnelmaa kaupungille omin nokkinensa.
Hiusten hipelöimistä seuraavat sanat saivat Jiroun sydämen hypähtämään ja suun kuivumaan hetkeksi. Jotain sellaista hän oli halunnut kuulla jo pitkään, ja viimein Raiden sanoi sen. Suurimman osan ajasta hän oli ainoa, joka osoitti tunteitaan verbaalisesti, eikä se häntä asiaan tottuneena oikeastaan edes häirinnyt. Hän tiesi kyllä sydämessään sen, mitä itsepäinen Raiden ei voinut ääneen sanoa. Oli silti eri asia kuulla se puettuna sanoiksi ja vieläpä juuri Raidenin toimesta.
Hänen luontainen reaktionsa oli panna vähän vastaan.
"Ei ketään voi omistaa kokonaan", Jirou vastasi ja painoi katseensa lattiaan osittain mietteliäästi ja osittain ujouttaan. Hän jos kuka tiesi mistä puhui. "Pitää vain yrittää parhaansa. Meidän molempien."
Hän kallisti päätään taaksepäin ja sivulle, kunnes kykeni taas kohtaamaan Raidenin katseen. Hänen sanansa saattoivat olla jyrkän realistisia ja masentavia, mutta silmissään loistavaa iloa ja liikutusta hän ei kyennyt peittämään. Raiden oli sanonut jo paljon enemmän kuin oli ehtinyt koko elämänsä aikana hänelle kertoa.
"Mitä kilpailijoita sinä tarkoitat?" Jirou kysyi melkein leikkisästi ja hymyili vähän. "Et kai oikeasti ajattele, että kenestäkään olisi vastusta sinulle?" Raiden oli luultavasti maailman viimeinen ihminen, joka niin ajatteli.
Jirou ei viitsinyt kysyä olivatko he nyt sujut ja oliko jännittynyt tilanne anteeksi annettu. Jos hän olisi nostanut asian esiin uudestaan, hän olisi saanut vastaukseksi vain kieltävän tuhahduksen. Oli parempi yrittää unohtaa koko asia ainakin hetkeksi. Mitä luultavimmin se tulisi vaivaamaan vielä heitä molempia tunnetasolla, mutta ainakin tosiasiat olisi tehty järjelle selväksi.
Jirou käännähti, kohotti kätensä Raidenin poskelle ja painoi keveän suudelman tämän huulille. Pesukone, jonka Jirou oli juuri käynnistänyt, humisi taustalla saaden huoneessa vallitsevan hiljaisuuden kuulostamaan yhä syvemmältä.
"Maistut oikeasti oluelle", Jirou kuiskasi ja maiskautti huuliaan mielenosoituksellisesti kykenemättä kuitenkaan pyyhkimään pientä hymyä kasvoiltaan. "Paljonko olet oikeasti juonut?"

[Darcy]

Vesiselvänä Raiden olisi huomannut välittömästi, kuinka vaikeaksi Jiroun koko olemus muuttui hänen pienen paljastuksensa jälkeen, mutta nyt hän oli valitettavasti liian päissään kyetäkseen laittamaan nuoremman pojan jokaisen lihaksennytkähdyksen merkille. Kun Jirou laski katseensa kiinnostaviin lattialaattoihin, Raiden nojasin leukansa käsiinsä. Oli tietenkin totta, ettei ketään voinut omistaa, ainakaan kun kyseessä oli näinkin vapaa ja ihmisoikeuksia kunnioittava maa, mutta se ei muuttanut itse halua mihinkään.
Jirou puhui taas kuin eläkeiän jo aikapäiviä sitten saavuttanut vanha mies, joka oli elämässään kokenut intohimoisten suhteiden sijaan vain laimeaa ihastusta ja pettymyksiä. Ei minkäänlaista unelmien tavoittelua, pelkkää raakaa realismia suoraan kasvoille. Raiden ei vastannut mitään eikä liikkunut paikaltaan, mutristi vain hieman huuliaan.

Mitä kilpailijoita?
”Tietenkään kenestäkään ei ole vastusta minulle –”, Raiden aloitti itsevarmasti, joskin hänen puheensa taukosi joissain kohdissa hetkeksi, kun poika huomasi verbaalisen voimattomuutensa – sanat halusivat asettua aivan omanlaisikseen, ja kerrankin hänen täytyi oikein keskittyä siihen, mitä suustaan päästi. ”—mutta kilpailijoita ne häviäjätkin ovat.”
Oli jo riittävän ärsyttävää, että joku edes kehtasi haastaa hänet tai yrittää samaa apajaa. Jokainen täysjärkinen ihminen näki, että Raiden oli luotu voittamaan, mitä tahansa hän tekikään. Hän käänsi päänsä paremmin Jiroun puoleen, jonka kasvoille oli hiipinyt pieni, leikittelevä hymy. Yleensä Jirou oli aina niin vakava…
Sillä välin kun Raiden unohtui tuijottamaan kaksikosta nuoremman kasvoja mietteliäänä, Jirou kääntyi kunnolla hänen puoleensa, kohotti kätensä hänen poskelleen ja painoi suudelman hänen huulilleen. Se oli täysin Jiroumainen suudelma: lempeän keveä, mutta silti samaan aikaan maustettuna pienelle huomaamattomalla huolella. Vaikka monen mielestä Raiden vain syöksyi kaikkeen suin päin, ilman että hänelle koskaan jäi aikaa tunnustella ja laittaa asioita merkille, hän olisi silti tunnistanut Jiroun suudelman vaikka silmän kiinni ja umpiunessa.

Jirou pilasi herkän hetken jälleen kerran.
”Ole kiitollinen etten maistu viskille tai vodkalle”, Raiden kommentoi, katsoen häpeilemätön ilme kasvoillaan kuinka Jirou maiskutti huuliaan. ”Paljonko olen juonut? Niin paljon, että sinä olisit samalla määrällä jo vatsahuuhtelussa.”
Se oli oikein sopiva vastaus ja mitä luultavimmin täyttä totta. Raiden ei ollut varma, paljonko oli kaatanut alkoholia kurkustaan alas, mutta ymmärsi kuitenkin juoneensa sen verran, että pienikokoinen ja harvoin alkoholia juova Jirou olisi jo luultavasti ollut tällä hetkellä letkuissa teho-osastolla.
”Onneksi viina on viisasten juomaa.”
Sen sanottuaan Raiden antoi päänsä valahtaa hieman alemmas ja nojasi otsansa Jiroun olkapäätä vasten, sulkien hetkeksi silmänsä. Liikkeessä ei ollut kyse siitä, että häntä olisi väsyttänyt tai että silmissä olisi pyörinyt: Raiden oli vain tuntenut äkillistä läheisyydenkaipuuta jostakin täysin tuntemattomasta syystä. Poika käänsi kasvojaan paremmin Jiroun omia kohden, poski nuoremman pojan paitaa vasten.

[Agitha]

Raidenin itseluottamus oli suurimman osan ajasta niin pettämätön ja ego niin suuri, että usein se vaikutti lähes naurettavalta näytelmältä ja väkisin ylläpidetyltä suojamuurilta heikkouksien turvaamiseksi. Niin Jiroukin olisi ajatellut, ellei olisi tiennyt paremmin. Hän oli viettänyt tarpeeksi aikaa poikaystävänsä kanssa tietääkseen, että Raiden todella uskoi olevansa suurin ja paras kaikista, ja ettei tämä luulo ollut täysin aiheeton, kun otti huomioon tämän saavutukset ja käytöstavat. Hänellä ei ollut kuitenkaan mitään syytä yrittää puhkaista Raidenin kuplaa ja huomauttaa, ettei ollut varmalta voittajalta kypsää käytöstä yrittää lytätä häviäviä kilpailijoita jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Oikeastaan sillä hetkellä Raidenin itsevarmuus oli pikemminkin hyvä kuin ärsyttävä piirre. Se valoi uskoa Jirouunkin.
Sama päti myös Raidenin varmuuteen oman viinapäänsä voittamattomuudesta. Vakaa usko siihen, ettei annoksia edes kannattanut laskea, oli kuin miniatyyriversio Raidenin koko minäkuvasta ja elämänkatsomuksesta. Mutta se, että Jirou olisi samalla määrällä letkuissa teho-osastolla kärsimässä alkoholimyrkytyksestä, oli puolueeton tosiasia. Se ei tosin itsessään vielä kertonut tilanteesta yhtään mitään, sillä Jiroukin myönsi, että siihen vaadittaisiin ehkä kolme siideripulloa.
Viisasten juoma, tosiaan. Jirou hymähti hiljaa. Jostain syystä koulun tähtioppilaat tuntuivat kaikki olevan joko alkoholisoituneita tai hyvää vauhtia matkalla kohti riippuvuuksien suota.
Jirou tuijotteli yhä eteensä tuntiessaan jonkin nojaavan olkapäätään vasten. Hän käänsi päätään sen verran, että tavoitti katseellaan Raidenin kasvot, jotka toinen oli osittain painanut hänen paitansa kangasta vasten. Yllättävä hellyydenpuuska sai pienen hymyn kohoamaan hänen huulilleen ja hän ujutti sormensa Raidenin tummien suortuvien sekaan ikään kuin silittääkseen lemmikkinsä päätä. Raiden käänsi katseensa häneen ja Jirou hymyili hieman tavallista leveämmin, vaikkei siihen paljon vaaditukaan. Ujo hymy vain muuttui mietteliääksi.
"Kaikki hyvin?" hän päätti varmistaa mutisten niin hiljaa, että vaikutti puhuvan pikemminkin itselleen.
Hän koukisti sormiaan Raidenin hiusten seassa ja kiersi muutaman suortuvan sormiensa ympärille. Niin huonossa valossa Raidenin hiusten todella olivat mustat.
"Tiedätkö sen tuntee, kun on ihan lähellä jotain toista, mutta silti tuntuu kuin olisi kauhean kaukana?" Jirou kysyi sitten yhtä mietteliäästi, mutta hieman selvemmin artikuloiden. "Kun tuntuu, että välissä olisi joku lasiseinä. Näkee toisen ihan siinä vieressä, mutta ei voi koskettaa."
Jiroun sormet vaeltelivat hajamielisesti Raidenin hiusten läpi sipaisemaan tämän korvan nipukkaa.
"Minulla on välillä sellainen olo..." Se ei ollut mikään syytös, äänensävystäkin päätellen pelkkä toteamus.
Viimein Jiroun sormet laskeutuivat Raidenin niskalle hypistelemään tämän paidan kaulusta.
"Minulla on ollut ikävä sinua."

[Darcy]

Raiden piti silmänsä suljettuina, vaikka tunsikin Jiroun kohottavan kättään ja lopulta ujuttavan sormensa hänen mustien hiustensa sekaan. Hän avasi ne vasta, kun oli aivan varma, että saattoi melkein haistaa hymyn, joka oli noussut nuoremman kasvoille. Ja aivan oikeassa hän oli ollutkin, sillä kun Raiden vihdoin katsoi toista kunnolla, ei mennyt kauaa huomata, että pojan kasvoja valaisi paljon tavallista leveämpi hymy. Kysymykseen Raiden ei vastannut mitään, nuohosi vain kasvojaan Jiroun olkapäätä vasten aivan kuin nenänvartta olisi äkisti alkanut kutittaa tavattoman paljon.
Ehkä hän tosiaan oli aikalaisen juopunut, tällainen ei olisi käynyt päinsä selvänä…

Jirou alkoi puhua, esittäen uuden kysymyksen. Se tosin vaikutti enemmän retorisemmalta kuin sellaiselta, johon täytyi välttämättä esittää mietitty vastaus. Kyllähän Raiden tämän tunteen tiesi, vieläpä oikein hyvin. Hänellä oli ollut sellainen olo lähes koko elämänsä ajan, eikä hän aivan osannut sanoa mistä moinen johtui. Vika oli luultavasti hänessä itsessään, mutta sitä oli vaikeaa nähdä ja vielä vaikeampaa yrittää myöntää itselleen saatikka sitten jollekulle toiselle. Lasiseinä oli oivallinen vertaus, joskin Raiden koki seinän olevan lähinnä sisällään: häneen saattoi kyllä koskettaa, mutta vain pinnallisesti, sen syvemmälle ei päässyt.
Vaikka Jirou oli tarkoittanut sanansa vain toteamukseksi äänestä päätellen, Raiden saattoi silti tuntea kuinka asia koski häntä ja aiheutti pienen, lähes huomaamattoman piston jossain rintakehän tietämillä. Jostain syystä hän ei uskonut, että Jiroulla oli sellainen tunne vain välillä.

Humalatilastaan huolimatta Raidenilla oli selviä vaikeuksia asian käsittelyssä, eikä hän sanonut pitkään aikaan mitään. Hiljaisuus ei ollut aivan hänen ominta alaansa, mutta nyt pojalla ei yksinkertaisesti ollut minkäänlaista valmista kaavaa siitä, mitä hänen olisi kuulunut vastata. Raiden oli huono tällaisten hellyydenosoitusten kanssa, hänelle tuotti silmitöntä vaikeutta sanoa pari pientä sanaa ja myöntää jotain ääneen.
”Olen tässä nyt”, hän lopulta sanoi. Pienen mietinnän jälkeen Raiden siirsi päätään ja kohotti leukaansa, hipaisten huulillaan Jiroun ihoa jostain solisluun tienoilta. Se oli vain nopea hipaisu, jonka jälkeen poika veti päänsä pois ja möyri hetken pesukoneiden päällä, kunnes sai itsensä kammettua istuma-asentoon. Hän heitti jalkansa pesukoneen laidan ulkopuolelle, Jiroun molemmin puolin, kääntäen nuoremman pojan lopulta kokonaan itseään kohden hartioista käsin.

Raiden painoi otsansa Jiroun omaa vasten ja katsoi tätä samalla silmiin. Hän avasi suunsa pari kertaa, mutta päätyi aina sulkemaan sen, kun ei tiennytkään miten olisi sanonut sen mitä halusi sanoa.
”Älä lähde pois. En halua olla yksin.”
Pois lähtemisellä Raiden ei tällä kertaa tarkoittanut pesutiloista poistumista.
”Haluan olla sinun kanssasi.”

[Agitha]

//Pfft pieni humala vaa parantaa kaikkea. //

Jirou ei antanut lyhyen hiljaisuuden lannistaa itseään. Hän ei oikeastaan edes odottanut saavansa minkäänlaista vastausta sanoihinsa, korkeintaan muutaman pilkallisen tuhahduksen tai virkkeen, jotka olisivat muistuttaneet häntä hänen höperöstä romanttisuudestaan ja jännittyneisyydestään, joka tuntui tekevän kaiken kanssakäymisen vähän tavallista vaikeammaksi. Hän oli kyllä tietoinen puutoksistaan eikä millään muotoa voinut syyttää Raidenia siitä, että tämänkin oli. Siksi toinen olisi ollut lähes oikeutettu sanomaan jotain typerää, murskaamaan Jiroun sanojen piilotetun merkityksen, peittämään kaiken, millä saattoi olla mitään tekemistä syvempien tunteiden kanssa. Ja sitä Jirou odottikin. Kaikkein vähiten hän odotti kuulevansa hiljaa lausuttuja sanoja vailla piilomerkityksiä, virkkeitä suoraan sydämestä (tai ainakin jotain, mikä kuulosti siltä).
Jirou päätti olla välittämättä siitä, kumoaisiko Raiden kaiken ääneen sanotun seuraavana aamuna, ja painoi sanant syvälle sydämeensä. Juuri sellaiset pienet huomautukset saivat hänet tuntemaan olonsa hieman varmemmaksi, vaikka ulkopuolisen silmin heidän suhteensa olikin huolestuttavan epävakaa. Ei se ollut. Jirou sulki silmänsä hetkeksi. Hän halusi uskoa jokaiseen sanaan jonka Raiden huuliltaan päästi, eikä hänellä ollut mitään varsinaista syytä pitää Raidenia epäuskottavana. Raiden ei ollut koskaan pettänyt häntä, vaihtanut häntä parempaan. Ne muutamat valheet olivat olleet merkityksettömiä.
Jirou oli sulkenut silmänsä kertaalleen ennen kuin Raiden oli edes sanonut mitään merkittävää, mutta hän ummisti ne uudestaan kuullessaan toisen sanat. Raidenin huulet hipaisivat hänen solisluitaan ja Jirou henkäisi hiljaa tuntiessaan sydämensä hypähtävän. Raiden oli siinä. Ilman suudelmaakin hän olisi voinut sanoa sen verran.
Raiden painoi otsansa Jiroun otsaa vasten, ja Jirou vastasi hänen katseeseensa. Hän odotti kärsivällisesti Raidenin sanovan jotain, malttoi hetken tuijottaessaan huulia, jotka eivät kyenneet muodostamaan sanoja. Raiden tuskin tiesi, kuinka paljon se hänelle merkitsi.
Kun Raiden sai viimein muodostettua muutaman sanan huulillaan, oli Jiroun vuoro jäädä sanattomaksi. Kesti hetken, ennen kuin hän sai puhekykynsä sanattomaksi. Sillä välin hän sulki silmänsä ja nojasi päällään Raidenin otsaa vasten ikään kuin turvaa ja helpotusta hakien.
"En lähde..." hän vastasi viimein tuntien suunnatonta iloa vain siksi, ettei Raiden toivonut hänen katoavan syvimpään helvettiin. Viimein he puhuivat samaa kieltä.
Jirou painoi kevyen suudelman Raidenin huulille ja vetäytyi sitten kauemmas katsoakseen toista suoraan silmiin.
"Olen ollut tässä jo tarpeeksi kauan tajutakseni..."
Sitä, mitä Jirou oli tajunnut, hän ei koskaan paljastanut. Sen sijaan hän painoi uuden suudelman Raidenin huulille uskoen, että se selittäisi tarpeeksi.