Taka on pihalla, takapihalla

[Agitha]

// Online-peli, Ira ja Taka //

Vuodenajasta huolimatta ilma sinä yönä oli kylmä ja Jirou kiitti Takaa mielessään siitä, että hän oli kehoittanut häntä laittamaan takin päälleen ennen ulos lähtemistä. Jo kirpeä sää oli lievittänyt Jiroun suuttumusta vähän, vaikka hän yrittikin itsepäisesti ylläpitää närkästynyttä olotilaansa jo pelkästään sen oikeudenmukaisuuden vuoksi. Hyvä on, hän oli kaivanut hautansa itse, mutta sen myöntämisen jälkeenkin ihmiset tuntuivat mieluummin tuuppivan häntä sinne kuin auttamaan hänet pois. Poikkeuksiakin oli, mutta se sattui silti, sillä suurin osa häntä jatkuvasti loukkaavista ihmisistä olivat juuri niitä, jotka vasta hetki sitten olivat vannoneet rakkauttaan. Siksi Jirou oli päättänyt lähteä selvittämään päätään raikkaampaan ja rauhallisempaan ympäristöön öisiä kävelyretkiä koskevasta kiellosta huolimatta Takan ehdotuksen mukaisesti. Lopulta juuri Taka oli panetellut häntä vähiten, ja vaikka Jirou valmistautui kiukuttelemaan hänellekin, hän oli silti lähtenyt ulos ja jopa odotti Takaa sovitussa paikassa asuintolarakennuksen nurkan varjossa. Kokemuksen mukaan hänen ei tarvitsisi odottaa kaukaa.

[takamin]

Se ilta oli ollut kaikkea muuta kuin tasainen. Kaikki lähti siitä kun Jirou oli tullut facebookin ihmeellisessä maailmassa kysymään häneltä, josko he lopettaisivat seksin harrastamisen. Ei, se oli ollut Takan ehkä aavistuksen tylykin vastaus ja siitä lähti alamäki. Tuntui siltä kuin pieni lumipallo olisi kierinyt mäkeä alas ja kerännyt itsensä ympärille valtavan massan, jossa olisi ollut voimaa vaikka hajottaa kokonaisen kylän. Ilta huipentui vielä siihen, että Rosario tuli aukomaan päätään sekä Takalle että Jiroulle.
Loppujen lopuksi Jiroun stressitaso näytti nousseen niin pilviin, että hän päätti pyytää Jiroun kanssaan kävelylle viileään iltaan.
Taka käveli asuntolan läpi hieman lämpimämmissä vaatteissa ja kulki heidän sopimaan paikkaansa, ulko-ovien edessä ja näkikin Jiroun heti, vaikka tämä olikin varjoissa. Vanhempi poika käveli toisen luo ja nyökkäsi tälle.
"Toivottavasti et joutunut odottamaan kauaa." hän sanoi pyytäen samalla hieman anteeksi, jos poika joutui värjöttelemään viileässä liiaksi.

[Agitha]

Jirou katsoi Takaa tarkkaavaisin silmin huomatessaan tämän astelevan hänen luokseen. Hän yritti arvioida Takan mielentilaa, mutta kuten tavallista, tuloksetta. Takan kasvot olivat ilmeettömät ja vakavat joko tarkoituksella tai ilman, eikä Jirou osannut sanoa, millaisissa tunnelmissa tämä oli liikkeellä.
"Hei", hän vastasi lyhyesti ja värittömästi, muttei lainkaan nini tylysti kuin oli aikonut. Ilmeisesti hän ei sittenkään ollut suuttunut tarpeeksi kaikille sotkun osapiuolille ja se harmitti häntä vähän. "En joutunut odottamaan kauaa, ei huolta."
Kiitos Takan kehoituksen pukeutua lämpimästi hän ei ollut joutunut värjöttelemään kylmässä.
"Minne haluat mennä?" hän kysyi sitten. Taka oli kutsunut hänet kävelylle ja siksi oli hänen velvollisuutensa myös päättää, mihin suuntaan he lähtisivät tallustamaan.

[takamin]

Taka silmäili Jirouta ja hymähti aivan hiljaa itsekseen kun Jirou oli huomioinut hänen kehoituksensa. Ilta tosiaan oli viileä ja Taka itsekin oli pukenut päälleen lämpimämmän hupparin, kuin mitä normaalisti siihen aikaan vuodesta käytettäisiin. Jiroun oli selkeästi ollut tarkoitus olla pisteliäämpi ja kiukkuisempi ja Takan suupieli nytkähti aavistuksen.
"Hyvä" poika totesi Jiroulle, kun tämä vakuutti ettei ollut joutunut seisomaan kauaa kylmissään.
"Tässä lähellä on yksi lenkkipolku jota käytän usein. Ehkä voisimme kävellä siitä osan matkaa, se ei ole pitkä." Taka ehdotti yhtä värittömästi kuin aina ennenkin ja vilkaisi Jirouhun.

[Agitha]

"Sopii", Jirou vastasi.
He molemmat olivat luonnostaan vähäsanaisia, mutta jostain syystä Takan seurassa Jirou oli se, joka puhui enemmän. Tavallisesti hän esitti kysymyksiä tai piti ainakin jonkinlaista keskustelua yllä, mutta nyt se tuntui jotenkin väärältä. Hän nipisti suunsa itsepäisesti kiinni ja tunki kätensä syvälle taskuun, mutta mitä kauemmin hän käveli vaiti sitä kummallisemmalta se alkoi tuntua. Tavallaan hän halusi Takan tekevän aloitteen, puhuvan jotain, lohduttavan häntä ja huomioivan hänet muutenkin kuin seksiä vongatessa. Jirou oli päättänyt ryhtyä jyrkkään selibaattiin viimeaikaisten tapahtumien valossa ja jos Taka edelleen halusi häneltä jotain, tämä saisi itse pyytää. Ja siitä huolimatta, astellessaan Takan osoittamaan suuntaan ja ohittaessaan metsän ensimmäiset puut Jirou huokaisi syvään hävitessään taistelun itseään vastaan.
"Tänään on aika kylmä", hän totesi yksinkertaisesti. "Vaikka taivas on kirkas. Vähän niin kuin talvella."

[takamin]

Kävellessään Taka katsoi suoraan eteensä ja seuraili metsän reunaa, kunnes Jirou pitkän ajan jälkeen alkoi puhua. Takan katse kääntyi poikaan ja hän nyökkäsi aavistuksen.
"Niin on.. Jotenkin epäluonnollisen kylmä, aivan kuin se enteilisi jotain." Taka totesi ja hymähti itsekseen. "Nyt on jo kesä liian pitkällä ollakseen takatalvi."
Taka jäi hetkeksi pälyilemään pururataa edessään ja vilkaisi sitten Jirouhun.
"Oletko kunnossa?" hän kysyi jopa hyvin epätakamaisen pehmeästi.

[Agitha]

Takan kummalliset sanat saivat Jiroun kääntämään katseensa häneen. Säätilat harvemmin enteilivät muuta kuin niitä itseään, ellei Taka sitten puhunut jostain suuremman luokan luonnonkatastrofista. Englanti oli aina vuodenaikaan nähden hieman liian viileä Jiroun makuun sillä hän paleli helpommin, mutta sille hän ei voinut mitään.
Oli tietenkin mahdollista, että Taka yritti viestittää sanoillaan jotain muuta. Siksi Jirou kohotti kulmiaan uteliaasti, mutta suoran kysymyksen sijaan hän esitti retorisen sellaisen.
"Niinkö?"
Ikään kuin Jiroun ajatukset lukien Taka esitti hänen vointiaan koskevan kysymyksen. Hetken Jirou harkitsi leikkivänsä vaikeasti tavoiteltavaa ja sanovansa, ettei palellut, mutta hän tiesi, ettei Taka puhunut enää säästä.
"Olen nyt", Jirou vastasi. "Tai ainakin huomenna. Tai ensi viikolla." Hän kohautti olkapäitään. "Sitten kun saan ajatukseni selvitettyä ja tajuan sen itsekin.

[takamin]

Taka hymähti Jiroun sanoille. Miksei toinen voinut suoraan kertoa jos tästä tuntui pahalta, kyllä hän kuuntelisi. Taka vaan ei osannut kysellä niitä kysymyksiä, jotka saisivat Jiroun sanaisen arkun aukeamaan. Tummempi poika työnsi kätensä syvemmälle taskuihinsa ja naksautti kieltään.
"Tarkoitin sitä kun.. Rosario ja Kenta hyökkäsivät yhdessä sinua vastaan." hän mutisi, sillä oli jotenkin todella noloa ja nöyryyttävää näyttää siltä Jiroun edessä.

[Agitha]

"Niin minäkin", Jirou vastasi ja kohotti kulmiaan. Jotenkin ajan myötä ja erityisesti viimeaikoina hän oli saanut osakseen paljon samanlaista kohtelua, osittain omasta syystään ja osittain ei. Toistaiseksi hän oli päässyt yli jokaisesta loukkauksesta ennenmmin tai myöhemmin kuten hän pääsisi tästäkin. Pääasiassa unohtamalla, ja siinä missä asiasta puhuminen myös houkutti häntä, hän halusi välttää sitä keskittyäkseen muihin asioihin.
"Mutta kiitos kun kysyit..." hän sanoi sitten vähän pehmeämmin aikomuksenaan vähintään osoittaa kiitollisuutensa. "Jostain syystä joka ikinen kerta, kun saan uuden ystävän, hän ihastuu minuun. Ja jostain syystä, joka kerta päädyn sänkyyn hänen kanssaan. Ja jostain syystä en koskaan ehdi edes vastata hänen tunteisiinsa ennen kuin hän on jo ehtinyt särkeä sydämensä ja vihaa minua verisesti. En liioittele." Hän ei liioitellut. "Näin on tapahunut useammin kuin kerran."
Jirou ei sanonut ääneen, että Taka oli yksi näistä kerroista, kuitenkin toistaiseksi ilman vihaamis-osaa.
"Ja olen pahoillani, että tämä koskee sinuakin."
Jirou pysähtyi ja kääntyi kokonaan Takaa kohti katsoen tätä suoraan silmiin vakavin kasvoin.
"Oikeasti. Erittäin pahoillani."

[takamin]

"Se on kai epämukavaa, kun monet ovat perässä." Taka mietti ja kohautti olkiaan. Hänellä itsellään harvemmin oli sellaisia kokemuksia, sillä usein poikaa kierrettiin kaukaa. Ei sillä, että hän itsekään olisi ollut mitenkään sosiaalinen ja saanut ihmissuhteita aikaan. Taka katsahti Jirouhun ja huomasi tämän pysähtyneen. Hän oli juuri kysymässä miksi Jirou pysähtyi kun toinen jo alkoi puhua ja sai Takan hetkeksi mykistymään. Jotenkin hän ei halunnut kuulla niitä sanoja, oli jo tarpeeksi hämmentävää, että hän satutti itseään niin paljon pyörimällä Jiroun jaloissa. Hän hymähti tylysti.
"Uskon kyllä sanasi. Ja tämä on minulle ensimmäinen kerta kun.." hän vaikeni hetkeksi, kuin miettien olisiko vain helpompi jatkaa kävelemistä vai kertoa ajatuksensa. "Kun päästän ketään näinkään lähelle. Kai"

[Agitha]

Mikäli Taka ei olisi päättänyt aloittamaansa lausetta kunnolla, Jirou olisi pakottanut hänet tekemään niin. Sen verran hänkin oli onnistunut selkärankaansa kasvattamaan SW:ssä olonsa aikana. Mutta kuultuaan lopetuksen pienen tauon jälkeen hän tunsi inhottavan vihlaisun sydämessään ja katsoi jonnekin pimeän metsän siimekseen kykenemättä vastaamaamaan Takan katseeseen enää.
"Siksi olen niin pahoillani..."
Ehkä sen sanominen kirpaisi niin paljon siksi, että hänestä tuntui kuin hän olisi ollut antamassa rukkasia. Oikeastaan se ei pitänyt paikkaansa ollenkaan. Hän ei ollut koskaan tarkoituksella sysännyt kosijaa kauemmas eikä luultavasti tulisi sysäämäänkään, sillä jokin hänen asenteessaan tai muiden ailahtelevissa tunteissa teki sen hänen puolestaan kerta toisensa jälkeen.
"Mutta olen iloinen, jos et tunne itseäsi niin yksinäiseksi enää", hän jatkoi sitten pakottaen pienen hymyn kasvoilleen. "Koska tiedän millaista sekin on. Vaikka en ihan siltä varmaan vaikutakaan..."

[takamin]

Taka katsoi Jiroun ilmeen muuttuvan ja sitten tämä jo käänsi katseensa pois, hän kurtisti kulmiaan. Jiroun seuraavat sanat saivat kaiken kuulostamaan niin lopulliselta, että se oikein ärsytti häntä. Jirou ei voinut lopettaa mitään sellaista, mikä ei ollut edes alkanut. Nuorempi ei tiennyt hänestä vielä mitään.
"Älä ole." hän töksäytti. "Kuulostat liian lopulliselta." hän naksautti kieltään. Taka tökkäsi olkapäällään Jirouta olkapäähän merkiksi jatkaa kävelemistä, sillä paikallaan seisominen tuntui kiusalliselta Jiroun sanojen jälkeen.
"Yksinäinen voi olla, vaikka ei olisi yksin." hän huomautti Jiroulle. "Ihan kuka vaan voi olla oikeasti yksinäinen, vaikka ei näyttäisikään siltä."

[Agitha]

Oikeastaan he olivat sopineet, että minkäänlaista kosketuskontaktia ei sallittaisi sinä iltana, mutta Jirou antoi asian olla, kun Taka tönäisi häntä olkapäähän. Kyse oli kaverillisesta eleestä, ei lähentely-yrityksestä. Hän oli ollut Takan ahdisteltavana tarpeeksi monta kertaa tietääkseen, milloin hän yritti jotain enemmän.
"Hmm", Jirou hymähti myöntävästi Takan sanoille. "Kuulostat siltä kuin tietäisit."
Ensivaikutelman perusteella ja pidemmänkin tuttavuuden jälkeen Taka vaikutti yksinäiseltä sudelta joka karttoi seuraa eikä kaivannut läheisiä ihmissuhteita, mutta hiljalleen Jiroulle alkoi hahmottua koko totuus. Vaikka Takan ulkokuori olikin aina viileä ja tumma, hän ei välttämättä ollut mikään omasta seurastaan nauttiva misandrogynisti. Ehkä hän oli aina joutunut kärsimään yksinäisyydestä muiden väärinkäsitysten vuoksi. Jirou sääli häntä vähän, vaikka tiesi ettei Taka kaivannut sellaista.
"Minun ei pitäisi valittaa, mutta nykyään tuntuu, etten voi luotta kehenkään enää. Olen iloinen, kun minulla on taas Sekime, mutta oikeastaan kukaan muu ei kehtaa edes katsoa minuun päin nykyään. Ikään kuin olisin tehnyt jotain todella pahasti väärin. Toimin ehkä itsekkäästi ja kadun sitä, mutta ei täällä kukaan ole niin pyhä, ettei tekisi jatkuvasti virheitä. En minä suosiota halua, mutta..."
Lauseen loppu jäi leijumaan ilmaan kun Jirou ei tiennyt itsekään, mitä oikeastaan olisi nykytilanteessa halunnut muuttaa.

[takamin]

Taka hymähti Jiroun arvaukselle. "Tiedän kyllä" hän tunnusti. Tämäkään koulu ei ollut ensimmäinen jossa hän oli jäänyt vaille seuraa, vaikka olihan hänellä Jirou.
Taka jäi kuuntelemaan Jiroun sanoja ja Sekimen nimen kuuleminen sai jälleen hänen kulmansa kurtistumaan. Hän ei mahtanut mustasukkasuudelleen mitään, vaikka se oli jo paisunut hieman liikaa. Hänelle oli vain niin outoa tuntea sellaista ketään kohtaan, sillä niin ei ollut tapahtunut ennen ja omia tunteita oli hankala ohjailla. Ne tuntuivat poukkoilevan juuri sinne, mihin Taka ei niiden halunnut menevän. Oli tuskastuttavaa tuntea sellaista tuskaa kun Jirou puhui vaikka vain kaverista, sillä se tuntui Takasta kuin hän ei voisi hallita tilannetta, hallita Jirouta ja pitää tätä vain itsellään. Hän oli itsekäs ja tiesi sen.
"Sellaisia ihmiset ovat. Tuomitsevat kerran ja siitä kuvasta on vaikea päästä irti." Taka naurahti hiljaa.

[Agitha]

Jirou nyökkäsi Takan sanoille taas, sillä ne olivat täyttä totta. Mutta ei hän siitä ketään voinut syyttää tehdessään itse juuri sitä samaa. Ei hänkään ollut osannut arvata, että Takakin tunsi olonsa yksinäiseksi, ei ehkä edes ennen tätä iltaa. Vaivattomaksi vuorokaudenajaksi se ilta oli osoittautunut monimutkaiseksi ja kummalliseksi ja luultavasti vähintään neljä ihmistä valvoisi seuraavaan aamuun miettiessään seuraavaa liikettään. Jirou oli yrittänyt vetäytyä pelistä ja arvioinut muiden aikeet ja motiivit väärin ja siten aiheuttanut vain enemmän kaaosta. Hän katui sitäkin nyt ja syytti siitä itseään.
"Eikö sinua harmita, että jouduit minun kauttani mukaan tähän?" Jirou kysyi sitten, vaikka oikeastaan hän ei olisi halunnut kieriskellä itsesäälissä yhtään enempää. "Etenkin jos et ole tottunut tällaiseen, se on varmaan rankkaa."