On vaikea nähdä metsää puilta

[Darcy]

[ Agi ja lilliläinen tänne. \o/ ]

Monelle oli tullut pienenä yllätyksenä, että Jocey oli ilmoittautunut mukaan viikonlopun kestävälle patikkaleirille, jossa ryömittiin metsiköissä ja möngittiin pusikoissa. Mitä rikas, hemmoteltu snobi teki metsäleirillä? Hän oli tottunut siivoojiin, kokkeihin ja yleisiin juoksupoikiin ja asiat tehtiin hänen puolestaan - hyvä kun tarvitsi sormeaan liikauttaa, kun asiat jo järjestyivät. Ja tässä hän nyt oli, patikoimassa keskellä ei-mitään, seuranaan laululinnut ja sammakot. Niin, ja tietysti kasa oppilaita sekä pari opettajaa. Nopeaksi syyksi leirille lähtöön Jocey oli todennut valokuvaamisen, sillä kyllähän keskellä erämaata sai loistavia luontokuvia. Tämä selitys oli tullut päähän kuitenkin vasta ilmoittautumisen jälkeen ja varsinainen syy oli se, ettei hän halunnut jäädä tästä upeasta draamatilaisuudesta paitsi. Totta kai hän oli kuullut, että kahden C:n kopla löytyi ilmoittautumislistalta. Kuin myös Lily.

Jocey huitaisi kädellään ilmaa kasvojensa edessä, ympäriltä epämieluisaa pörräystä. Ah, mikä ihana luonto. Hän tarpoi patikkaporukan loppupäässä, takanaan vain pari oppilasta. Jocey harppasi yhdellä pitkällä askeleella polun vieressä olevalle kannolle ja jatkoi siitä yhtä suurella loikalla eteenpäin, kunnes vihdoin pääsi hieman edempänä kulkevan Lilyn taakse. Hän laski kätensä tytön olkapäälle herättääkseen tämän huomion, kompuroiden suunnilleen samalla hetkellä maasta törröttävään juurakkoon. Kaatumista ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Joceyn tasapaino oli suhteellisen kehittynyt ja hän sattui myös sopivasti ottamaan tukea Lilystä.
"Hemmetin puunkoipi", hän älähti ja katseli hetken tiiviisti maahan, välttyäkseen uusilta hyökkäyksiltä. Kun polku alkoi näyttää hieman turvallisemmalta, Jocey nosti katseensa ja kurvasi Lilyn viereen.
"Mahdatko tietää, kuinka pitkä matka meidän täytyy vielä vaeltaa tässä... Villissä luonnossa?", hän kysyi hiuksiaan haroen ja väisti yhtä puunoksaa, joka häiritsevästi tuli suoraan tielle. Kyllä tämän kestäisi, ei hän nyt sentään niin hienostokakara ollut, ettei yhtä metsikköä kyennyt kesyttämään! Tosin teltta tai sen kokoaminen eivät olleet kovin tuttuja käsitteitä, joten Jocey voisi vain seistä vieressä ja leikkiä työnjohtajaa. Mikä loistava idea, kyllä hän ohjeita osasi antaa. Niiden pätevyydestä sai vain olla montaa mieltä.

[Agitha]

Lily tarpoi pitkin metsäpolkua oppilasjonon hännillä takanaan ehkä viitisen oppilasta. Hän ei ollut liittynyt kenenkään seuraan matkan ajaksi, sillä nerot ja luonnonlahjakkuudet näyttivät olevan harvinaisen masentuneella päällä. Sähkötön ja kirjaton luonto oli varmasti nörttikoululaisille melkoinen shokki. Lily oli onnekas, sillä hän oli vaeltanut isänsä kanssa muutamaan otteeseen, ja hänen erätaitonsa olivat kohtalaiset. Hän nautti luonnossa liikkumisesta, ja pälyili hajamielisesti ympärilleen. He todella olivat erämaassa.
Monet oppilaat olivat varoituksista huolimatta hieman huonosti varustellun näköisiä. Lily sen sijaan oli tajunnut pukea kunnolla päälleen esteettisistä seikoista niin välittämättä. Hänen hiuksensa olivat löysällä nutturalla niskassa, ja hän oli pukeutunut tummansini-harmaaseen tuulipukuun. Toisin kuin muut oppilaat, hän ei kantanut mitään selässään. Terveydenhoitaja oli tullut siihen tulokseen, että patikkaretki oli jo tarpeeksi rasittavaa ilmankin kantamuksia. Seikka harmitti Lilya, mutta hän ei antanut muutamien tyttöjen mulkaisujen lannistaa itseään.

Lily oli vähällä kompastua omiin jalkoihinsa silkasta säikähdyksestä tuntiessaan painon horjuttavan hänen tasapainoaan. Lily kompuroi takaisin jaloilleen, ja vilkaisi olkansa yli, kuka hänet oli yrittänyt teilata.
"Hemmetin puukoipi", Lily kommentoi virnistäen, kun tajusi hänestä tukea ottaneen henkilön olevan Jocey. Virnsitettyään hän loi pojalle vielä lämpimän hymyn.
"Vaikea sanoa, koska meille ei olla jaettu vielä karttoja", hän jatkoi vastaten Joceyn kysymykseen. "Mutta laskeskelin, että tässä on kuljettu pari tuntia, ja matkaa piti olla kymmenisen kilometria, joten emmeköhän me kohta ole perillä."
Matka oli yllättävän pitkä, vaikka se ei kuulostanut paljolta. Lily oli hieman uuvuksissa, mutta ei näyttänyt sitä ulospäin.
"Ja tästä on villi luonto aika kaukana, prinssi Jocey", Lily huomautti vielä. He kulkivat selvällä kinttupolulla, jossa tuskin oli mitään esteitä. Sillä olisi voinut vaikka pyöräillä. Sen lisäksi polkua vierustivat nuotiopaikat aina silloin tällöin, joten he eivät todellakaan olleet missään viidakossa, vaikka he korvessa olivatkin. Kirjaimellisesti.
Lily käveli hetken vaitonaisena, mutta huomasi sitten saman kuin monet muutkin oppilaat. Puheista päätellen he alkoivat olla jo lähellä leiripaikkaa, ja puiden lomasta saattoi erottaa nuotiopaikan.

[Darcy]

"Äh, odotin sinun pihistäneen jostain ylimääräisen kartan", Jocey marmatti harmistuneena, kun Lily totesi, ettei heille ollut vielä jaettu karttoja. Onneksi Lily sentään oli tajunnut laskeskella tunteja, joten eihän tässä ongelmaa nähtävästi ollut. Toivottavasti tyttö oli oikeassa ja he olisivat kohta perillä, sillä tämä metsässä käyskenteleminen alkoi jo hieman tympiä. Olisi mukava päästä tekemään muutakin kuin tarpomaan korvessa.
"Toivon todella että olemme kohta perillä", hän huoahti, "sillä minulla on nälkä."
Joceyko muka valitti? Ei koskaan, ikinä, milloinkaan.
"Minulle tämä on ihan tarpeeksi villiä", hän virnisti Lilyn huomautukselle. Kantoja oli joka kulmassa ja juuria sojotti sieltä täältä, odottamassa pahaa-aavistamatonta uhriaan kampitettavaksi. Jocey vilkaisi taakseen ja tähysi sitten ympärilleen, kokien ilahduttavan yllätyksen: leiripaikka alkoi häämöttää puiden lomasta. Oppilasporukka rämpi eteenpäin polulla, kunnes puut alkoivat hieman hälvetä ja heidän eteensä aukeni pienehkö leirialue nuotioineen.
"Meidän pitää varmaan koota teltat", Jocey totesi ja käännähti Lilyn puoleen. "Menen etsimään Chetin. Nähdään myöhemmin lammella?"
Hän väläytti tytölle hymyn ja ohitti tämän polulle, kipaisten parin edessä kävelevän oppilaan ohitse löytääkseen telttakaverinsa.

*time skip tähän väliin*

Jocey asteli puiden lomitse kohti pienehköä lampea ja pyörähti mennessään kerran ympäri vain nähdäkseen, kuinka kauempana osa leiriporukasta jutteli vielä sytyttämättömän nuotion luona. Vaikka metsikkö ei ehkä ollutkaan hänelle ihan kaikkein luonnollisin ympäristö, sen hiljaisuus oli silti jollain tavalla miellyttävä. Jocey saapui lammen rantaan ja asteli aivan vesirajaan saakka, jääden hetkeksi tuijottamaan lammen tyyntä pintaa. Ehkä hänestä ehtisi tulla tämän leirin aikana tavaton metsänhenki - tunnelma alkoi nyt jo tarttua, hän kykeni jo tuntemaan rauhallisuuden lipuvan ylleen...
Jocey puisti päätään ja kohautti hieman olkiaan, kääntyen ympäri. Luulisi, että Lily olisi ollut täällä ennen häntä; hän ja Chet olivat se katastrofaalisin telttapari, Lily osasi varmasti koota oman telttansa monen monta kertaa paremmin. Jocey ei vieläkään täysin luottanut siihen, että heidän oman telttansa oli koottu oikein. Sopi kuitenkin toivoa, ettei se kuitenkaan rämähtäisi niskaan keskellä yötä.

[Agitha]

He saapuivat leiripaikalle Joceyn valituksen saattelemana. Lily ei viitsinyt kommentoida siihen mitään, vaan tyytyi vilkaisemaan häntä 15 senttiä pidempää poikaa huvittuneena. Lily ei ollut valittanut kertaakaan.
"Joo, niin pitää", Lily kommentoi huomatessaan oppilaiden jakautuvan ennalta määrättyihin pareihin. Osa oli jo ryhtynyt etsimään mahdollisimman tasaista ja tilavaa paikkaa teltalle, eikä Lily halunnut jäädä viimeiseksi. Kun Jocey ilmoitti lähtevänsä etsimään Chetia kootakseen telttansa, Lily hymyili hänelle säälien. Teltan kasaaminen Chetin kanssa oli varmasti rankkaa. Lily oli omaan tilanteeseensa tyytyväinen, sillä hänen parinsa oli Leo Graden. Mitä teltan kasaamiseen tuli, Leo varmasti voitti Chetin kuusi nolla.
"Lammella?" Lily ihmetteli, kun Jocey ehdotti tapaamista telttojen pystyttämisen jälkeen. "Joo, okei. Mikäs siinä."
Ennen kuin Lily ehti udella Joceylta tarkempaa paikkaa kuin "lampi", ja aikaa kuin "myöhemmin", poika oli jo pyyhältänyt tiehensä. Hetken mietittyään Lily kohautti olkapäitään, ja suuntasi itsekseen hymähtäen etsimään Leoa. Eiköhän hän Joceyn löytäisi.

***

Lily ei ollut odottanut Joceyn ilmaantuvan lammen rannalle ajoissa, sillä onneton poika oli joutunut Chetin pariksi. Hän oli varautunut odottamaan lammella koko illan ja ehkä yönkin, joten hän oli tehnyt olonsa mukavaksi. Lily istui kaatuneen puun päällä, ja katseli lampea. Se ei ollut jäässä, vaikka ilma olikin ajoittain aika kylmä. Pilvisestä päivästä huolimatta se kimalteli kauniisti, ja Lily nautti luonnon rauhasta. Hän oli sopivan syrjässä muusta leiristä kuullakseen leirin äänet etäisesti, muttei kuitenkaan niin lähellä, että muut olisivat häirinneet häntä.
Lily ehti juuri tylsistymään ja harmittelemaan sitä, ettei ollut ottanut luettavaa mukaansa, kun hän kuuli oksien rasahtelua takanaan.
Pian Jocey kävelikin suoraan Lily ohi autuaan tietämättömänä Lilyn olinpaikasta, ilmeisesti tarkoituksenaan etsiä tyttö käsiinsä sovittua tapaamista vasten. Ilmeisesti Lily oli hyvin piilossa takanaan olevan puun takana.
Kun Jocey ei näyttänyt huomaavan häntä, Lily nousi ylös, ja hyppäsi varovaisesti alas puun rungolta, jolla oli istunut. Hän otti muutaman juoksuaskelen saavuttaakseen Jocey, ja kurottautui sitten peittämään pojan silmät takaa päin.
"Tässä on Cass. Honey. Baby", hän yritti möristä.

[Darcy]

Oliko muka oikeasti mahdollista, että Lilyllä kesti pidempään koota teltta kuin kahdella aivottomalla kiharapäällä? Jocey rypisti hieman kulmiaan ja sipaisi otsaansa ohimennen ajatuksissaan. Hän ehti juuri ja juuri kuulla takaansa jonkinlaista rahinaa merkiksi lähestyvästä ihmisestä, kunnes sirot kädet peittivät hänen näkökenttänsä. Jocey naurahti Lilyn mörinälle ja tarttui tyttöä ranteista kummallakin kädellä, vetäen tämän sormet pois silmiltään.
"Harjoittele vielä vähän, se oli jo aika lähellä onnistumista", hän virnisti ja kääntyi ympäri, päästäen otteensa hetkeksi irti tytön käsistä. Lilystä ei varmaan koskaan tulisi järin hyvää imitaattoria, mutta ei kai tämä siihen tähdännytkään.
"Saitko telttasi kasattua kunnialla?", Jocey kysyi ja pörrötti vaaleita hiuksiaan hajamielisesti. "Usko huviksesi, et halua nähdä minun ja Chetin telttaa. Se on järkyttävä."
Tai jos Lily halusi kuolla nauruun, niin mikäs siinä sitten. Telttojen kokoaminen ei vain ollut ihan Joceyn juttu, eikä ilmeisesti sen enempää Chetinkään jokapäiväinen harrastus. Lopputuloksen saattoi siis arvata.

"Hmm... Tekisikö mielesi uimaan ihanan virkistävään lampeen keskellä lokakuuta?"
Oli turha edes kysyä, mistä Jocey ideansa ammensi, sillä niiden älykkyyttä ei voinut sanoin kuvata. Kuka hullu lähtisi uimaan lokakuussa? Vesi oli varmasti jäätävän kylmää. Hetken mielijohteessa Jocey veti Lilyn lähemmäs ja nappasi kiinni tytön polvitaipeista, kaapaten tämän syliinsä. Ei hän oikeasti Lilyä lampeen aikonut heittää, kunhan hieman kiusasi. Pahaenteisesti virnistäen hän astahti aivan vesirajaan asti ja otti vielä pari askelta niin, että kengät kastuivat. Kun vettä oli sen verran, että tilanne alkoi näyttää mielenkiintoiselta, Jocey löysäsi hieman otettaan sylissään olevasta tytöstä ja oli päästävinään hetkeksi irti niin, että Lily heilahti uhkaavasti lähemmäs kylmää vettä. Hän kuitenkin pelasti tilanteen ja paransi otettaan, päästämättä Lilyä tipahtamaan veteen.
"Eivätkös ideani olekin mainioita?", Jocey kysyi ja soi Lilylle viattoman hymyn.

[Agitha]

"No hitsi", Lily naurahti. "En saa ääntäni vieläkään tarpeeksi korkealle matkiakseni Cassia. Pitää varmaan käydä leikkauttamassa kivekset pois."
Jocey irrotti Lilyn kädet peittämästä näkökenttäänsä, ja Lily laski ne suosiolla sivuilleen, kun poika kääntyi ympäri.
"Joo, tuolla se on pystyssä", Lily vakuutteli teltastaan. Hänen ja Leon teltta ei ollut ehkä kaikkien aikojen kaunein, mutta ainakin se oli pystyssä. Lily oli huomannut, että niin ei tulisi olemaan monien telttojen laita, ainakaan kovin kauaa. Monet oppilaat olisivat varmasti osanneet kirjoittaa teltanpystyttämisohjeet tai suunnitella toimivan teltan, mutta mitä tositoimiin tuli, nerot olivat toivottomia. "Ja saatat olla oikeassa siinä, että en halua nähdä teidän telttaanne. Voiko sitä edes sanoa teltaksi?", Lily totesi sitten, vaikka oikeastaan hän vannoi itselleen, että näkisi teltan vielä ennen kuin se romahtaisi. Se olisi varmasti maailman... taiteellisin näky. Groteskilla tavalla.

Lily kohotti kulmiaan huvittuneena Joceyn seuraavasta kysymyksestä.
"Ai lokakuussa? Joo, ei kiitos!" hän sanoi ja toivoi, että kysymys oli sataprosenttinen vitsi. Kukaan hullu ei voinut haluta uimaan tällä säällä, vaikka se leirin sääntöjen mukaan olikin sallittua.
Lilyn olisi pitänyt ymmärtää juosta karkuun viimeistään siinä vaiheessa, kun Jocey veti hänet lähelleen ja nosti sitten syliinsä. Puheet hyisestä lammesta ja sen jälkeen syliin kaappaaminen eivät olleet lupaava yhdistelmä, mutta järkevyydestään huolimatta Lily oli hieman typerä. Hän halusi nähdä kuinka pitkälle Jocey kehtaisi mennä, sillä poika ei varmasti uskaltaisi pudottaa häntä lampeen. Se vain ei olisi enää inhimillistä!
"Et varmasti uskalla", Lily sanoi uhmakkaasit hieman epävarmasti hymyillen, kun Jocey lähti kävelemään rantaa kohti.
Lily oli odottanut Joceyn laskevan hänet maahan viimeistään rantaviivalla, mutta sen sijaan hän oli ja pysyi pojan käsivarsilla. Hän vilkaisi Joceyta epäuskoisena ja yllättyneenä, kun poika kahlasi veteen, joka oli varmasti hirvittävän kylmää.
"Olet ihan sekopää", Lily ilmoitti, mutta ei voinut olla hymyilemättä vähän.
Yllättäen Jocey löysäsi otettaan, ja hetken Lily jo luuli pojan pudottavan hänet matalaan veteen. Hän ehti vinkaista jotain, kun Jocey nappasikin hänet kiinni ennen kuin hän oli lähelläkään veden pintaa. Hänen sydämensä hypähti epämiellyttävästi säikähdyksestä.
"Hui hitto", Lily sanoi, kun pääsi taas tilanteen tasalle. "Et oikeasti kehtaa pudottaa!" Sen saattoi ymmärtää haasteena tai pyyntönä.

[Darcy]

Lilyn toteamus Joceyn sekopäisyydestä sai hänet vain nauramaan, eiköhän tämä fakta jo tiedetty. Ilmeisesti Lilykään ei tarkoittanut sitä loukkauksena, sillä tyttö hymyili perään. Mitä enemmän tämä uhosi, sitä enemmän Joceyn alkoi tehdä mieli viskata armoillaan oleva neitokainen suorinta tietä lampeen. Sittenpähän katsottaisiin kuka ei uskaltanut tehdä ja mitä.
"Uskotko ihan tosiaan, etten kehtaa?", Jocey kysyi ja kohotti kulmiaan kiinnostuneena. Tottahan se oli, että hänen omatuntonsa alkaisi luultavasti kolkuttaa välittömästi sen jälkeen, kun hän olisi päästänyt Lilystä irti, mutta kyllä hän tytön voisi silti pudottaa. Naamioida sen vahingoksi tai jotain. Tässä oli tietysti omatkin riskinsä - Lily oli sen verran katala naisolento, ettei tämä varmasti jättäisi kostamatta. Ja silloin Jocey löytäisi itsensäkin hyvin nopeasti kylmästä lammesta.
"Vähennätkö orjuusaikaani elinikäisesti pariin vuoteen, jos en heitä sinua nyt lampeen?"
Tämä oli ehkä maailman parhain aika tinkiä, sillä Jocey oli se, joka tässä oli vahvoilla. Lilyn olisi paras suostua, ellei haluaisi uiskentelemaan jäätävänkylmään veteen vaatteet päällä.

Jocey katsahti lammen tummaa vettä ja paransi sitten otettaan Lilystä, jottei tyttö putoaisi vahingossa veteen ennen kuin hän olisi saanut orjuusaikaansa vähennettyä. Tosin, oliko se elinikäinen orjuus oikeastaan niin kamalaa, kun otti puitteet huomioon...
"Itse asiassa, unohda orjuussopimus, taidan sittenkin jäädä elinikäiseen palvelukseesi", hän totesi hetken mietittyään ja virnisti. Jalat alkoivat jo jäätyä, kiitos paikoillaan seisomisen. Pitäisi tehdä jotain ennen kuin ne olisivat umpijäässä ja katkeaisivat kokonaan. Jocey hymyili kauniisti ja kahlasi hieman syvemmälle lampeen, kunnes vesi oli sen verran syvää, ettei Lily kopsahtaisi ilkeästi pohjaan jos hän sattuisi vaikka päästämään irti.
"Toivottavasti osaat uida", Jocey huikkasi iloisesti ja päästi suunnilleen samalla hetkellä otteensa sylissään olevasta tytöstä kirpoamaan. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan pelastanut tilannetta viime hetkellä vaan antoi Lilyn molskahtaa vedenvaraan. Oh dear, tästä tulisi vielä rumaa. Kunhan Lily selviäisi ensijärkytyksestä, Jocey saisi tuntea tämän vihan nahoissaan. Silti blondi ei osannut tehdä sillä hetkellä mitään muuta kuin virnistellä, ah kuinka hän olikaan älykäs.
Nyt parani vain toivoa, että Lily oli ottanut paljon lämpimiä vaihtovaatteita mukaansa - tai mikä parempaa, kannettavan lämpöpatterin. Sellainen olisi nyt ollut kätevä, sillä vesi tosiaan oli kylmää.

[Agitha]

Jocey ryhtyi käymään kauppaa omasta elinikäisestä orjuudestaan, jonka hän oli hävinnyt Lilylle konsolipelissä. Aika ovelaa käydä kauppaa juuri nyt, mutta Lily ei aikonut luopua hyödyllisestä orjastaan.
"Voimme keskustella asiasta, kunhan olemme kuivalla maalla", hän ehdotti viekkaasti.
Ilmeisesti elinikäinen orjuus ei kuitenkaan ollut pahinta mitä Joceylle oli sattunut, sillä hän ilmoitti nauttivansa tilanteesta liikaa sittenkin.
"Tiesin että tykkäät. Arvasin, että olet oikeasti masokisti ja tykkäät siitä kun orjuutan sinua", Lily kommentoi virnistäen ilkikurisesti. "Ehkä minun pitäisi kurittaa sinua enemmän, jotta orjuutus tuntuisi rangaistukselta."
Ja sitten Jocey päästi otteensa Lilysta iloisten onnentoivotusten saattelemana.
Lily molskahti veteen selkä edellä. Vesi todella oli hyytävän kylmää, ja kasteli hänet läpikotaisin. Lampi ei onneksi ollut siinä kohtaa kovin syvä, muttei myöskään niin matala, että Lily olisi pamahtanut selkä edellä lammen pohjaa. Vettä oli juuri sopivasti peittämään hänen päänsä.
Selvittyään järkytyksestä muutaman sekunnin kuluttua Lily ponkaisi pintaan, ja haukkoi happea. Hän ei ollut onneksi vetänyt kovin paljoa vettä keuhkoihinsa. Hänen sydämensä oli muljahtanut epämiellyttävästi jäätävän veden vuoksi, mutta tällä kertaa se ei ollut tehnyt temppujaan. Muutama lisälyönti sinne tai täänne.
Lily sai hengityksensä tasaantumaan, ja ensitöikseen käänsi katseensa Joceyyn. Hän ei ollut varma, oliko vihainen vaiko äärimmäisen huvittunut Joceyn tempauksesta. Hän oli märkä ja kylmissään ja hämmentynyt, mutta samalla myös positiivisesti yllättynyt. Joceylla oikeasti oli pokkaa!
Lily päätti tulla siihen tulokseen, että hänellä ei ollut mitään syytä vihoitella. (Aggressionsa hän voisi purkaa vaikka Cassiin.) Sen sijaan hänellä oli syytä kostaa.
"Sinä...!" Lily älähti, ja katsoi Joceyta hieman epäuskoinen ilme kasvoillaan. "Kyllä minä sinulle vielä uimataidot näytän!"
Lily tarttui Joceyta kädestä, ja veti poikaa itseään päin samalla kun yritti kampata pojalta jalat alta. Hänen oli tarkoituis saada Jocey kaatumaan mahalleen. Hän saavutti tavoitteensa, mutta ikävä kyllä kaatui itse uudestaan veteen osittain Joceyn alle. Siitä tosin ei ollut enää harmia, sillä hän oli märkä ja kylmä jo valmiiksi.

[Darcy]

Lilyn pää nousi vedenpinnalle suunnilleen saman tien tippumisen jälkeen ja Joceyn virne sen kun leveni tytön haukkoessa henkeään hieman hämmentyneenä. Ilmeisesti Lily ei kuitenkaan ollut saanut minkäänlaista raivokohtausta tai muutenkaan tuonut julki mitään raivokkaampia tunteita. Kuivilla Jocey ei kuitenkaan ollut, sen hän näki jo pelkästään tyttöä katsomalla.
"Minäpä minä", hän vastasi hymyillen nätisti. "Uuuu, näytät vai? Antaa mennä vaan!"
Joceyn hymy ei hyytynyt vielä siinäkään vaiheessa, kun Lily tarttui häntä kädestä ja veti itseään kohti, lähemmäs vedenpintaa. Hän olisi saattanut jopa pystyäkin pitämään tasapainonsa, ellei tyttö olisi samaa aikaa kampannut häneltä jalkoja alta. Tuloksena oli hallitsematon kaatuminen vedenvaraan suoraan Lilyn niskaan ja ehti Jocey jopa älähtääkin kohtalaisen kovaan ääneen ennen kuin molskahti pinnan alle. Vesi tuntui kylmältä, muttei se ihan niin jäätävää ollut kuin hän oli odottanut.

Jocey kohosi pintaan ja haukkoi hänkin vuorollaan henkeä, mikä oli hieman vaikeaa naurun lomasta.
"Virkistävää, eikös?", hän virnisteli Lilylle heti saatuaan elimistönsä happitason kohdilleen ja naurunsa hieman hyytymään. Hän iski vapaalla kädellään veden pintaa ja läiskäytti vettä tytön päälle, vaikka tuskin sillä oli mitään vaikutusta, märkiähän he kummatkin jo olivat. Uimista ei oltu kielletty leirin säännöissä, mutta valvojat tuskin olivat tarkoittaneet uimisella ihan tällaista. No, soveltaa sai aina. Luojan kiitos Jocey ei ollut laittanut parhaimpia vaatteitaan päälle tänään, lampivesi ei olisi tehnyt niille kovinkaan hyvää.
"No vesipeto, missä se uintinäyte viipyy?", hän vinoili ja kohotti kulmiaan kysyvästi, läiskyttäen hieman lisää vettä Lilyn niskaan. Hetken mielijohteessa Jocey sukelsi veden alle ja etsi käsillään Lilyn jalkaa, josta voisi vetää tytönkin takaisin pinnan alle. Vesi oli kuitenkin kohtalaisen tummaa joten kohdetta oli vaikea havaita ja lopulta Jocey antoi hetkellisesti periksi, nousematta kuitenkaan vielä pintaan. Turha kai tässä oli pitää kiirettä - sitä paitsi pinnalla oli paljon kylmempää.

[Agitha]

Lily painui itsekin hetkeksi uppeluksiin kampatessaan Joceyn, mutta pääsi takaisin pinnalle hieman poikaa ennen. Ehkä se johtui siitä, että hän oli jo ehtinyt harjoitella kylmästä vedestä nousemista.
Lily nousi taas seisomaan, ja totesi olevansa märkä lämpikotaisin. Hänellä oli kyllä mukanaan vaihtovaatteet, mutta ei toista ulkoilupukua tai kenkiä. Sen lisäksi hän varmasti palelluttaisi itsensä märkine hiuksineen, joiden kuivumiseen menisi tunteja...
Mutta se ei saanut häiritä häntä nyt. Hän voisi saman tien pitää itsensä lämpimänä pitämällä vähän hauskaa. Hän oli jo märkä, eikä hän sen märemmäksi voisi tulla, vaikka läträisi vedessä kuinka. Tosin hänen olisi päästävä lämmittelemään, ennen kuin hän täyttäisi jo lääketieteellisenkin paleltumisen kriteerit.
"Joo, sama uudestaan huomenaamuna", Lily ehdotti, kun Jocey kehui hyytävää kylpyä virkistäväksi. No, kai asian saattoi niinkin ilmaista.
"Kohta saat oikeasti vesipedosta, jos jatkat tuota menoa. Puren sinulta evät irti", Lily uhosi kun Jocey loiskutti vettä hänen niskaansa. Ennen kuin hän ehti hyökätä Joceyn kimppuun, Jocey sukelsi veden alle. Hullu mikä hullu. Vesi oli niin kylmää, että Lilyn niveliä särki, mutta mokoma Jocey käyttäytyi kuin olisi ollut kesäkuu.
Lily arvasi, että Jocey yritti tarttua hänen jalkoihinsa, joten hän kiersi sukeltavan pojan taakse mahdollisimman pienin vesivirtaukin. Ilmeisesti vesi oli liian sameaa pinnan alla näkemiseen, koska vaaleana läiskänä erottuva Jocey näytti menevän aivan väärään suuntaan.
Lily kulki hiljaa hänen perässään kuin vaaniva hai, ja odotti että poika nousi pinnalle. Viimeinen Joceyn oli pakko käydä haukkaamassa happea, ja Lily käytti tilaisuuden hyväkseen. Hän hyppäsi Joceyn reppuselkään, ja oli purevinaan poikaa kaulaan.
"Kiinni jäit", hän ilmoitti.
Jocey tuntui mukavan lämpimältä jopa märkien vaatteiden läpi, ja Lily jäi lämmittelemään roikkuen hänen selässään.

[Darcy]

Jocey nousi pintaan happitason alkaessa uhkaavasti laskea ja suunnilleen samalla hetkellä kun hän rikkoi pinnan haukatakseen ilmaa, Lily loikkasi reppuselkään. Oli julmaa, että saalistajasta tulikin saalis.
"Hei wou, oletko sinä iilimato vai vampyyri?", Jocey kysäisi, kun Lily oli purevinaan häntä kaulasta. Vampyyrien vesikelpoisuudesta hänellä ei ollut sen yksityiskohtaisempaa tietoa, mutta ei Lily kyllä iilimadoltakaan vaikuttanut. No, tämä saisi itse valita, joten sillähän siitä päästiin. Jocey kietaisi kätensä veden alla Lilyn jalkojen ympäri ja nousi sitten seisomaan, tyttö edelleen reppuselässään, katuen suunnilleen samalla sekunnilla tekoaan. Lokakuinen tuuli puhalsi keveästi lammen poikki, mutta jo tämä pieni viima oli omiaan nostattamaan kylmiä väreitä. Uiminen ei vaikuttanut enää ihan niin hyvältä idealta kuin hetkeä aikaisemmin.
"Toivottavasti sinulla on jokin viltti tai jotain, koska en usko että me lämpiämme pelkästään vaatteita vaihtamalla", Jocey totesi ja lähti rämpimään rantaan. Vaatteet painoivat märkinä yllättävän paljon, joten eteneminen oli alkuun hieman työlästä, mutta kyllä ranta lopulta läheni ja hän pääsi jatkamaan matkaansa helpommin.

"Minusta tuntuu, että leirivalvojat eivät ehkä arvosta tätä pientä uintiretkeämme", Jocey virnisti ja jatkoi menoaan kohti leiripaikkaa, Lily edelleen reppuselässään. Heidän kannattaisi vaihtaa vaatteet mahdollisimman nopeasti, koska kylmettyminen tapahtui kahdessa sekunnissa ja sitten he olisivat huomenna kipeitä. Sinne menisi upea suunnistusreissu Chetin kanssa - ei kyllä haittaisi ollenkaan, Joceyn usko ei riittänyt siihen, että he pääsisivät joskus metsästä ulos, apunaan pelkkä kartta ja kompassi.
"Oletko muuten koskaan huomannut, ettemme ole vielä vaihtaneet yhtäkään vakavaa keskustelunpätkää?"
Tämä huomio iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jokainen heidän tapaamisensa oli päättynyt jonkinlaiseen sekasortoon tai muuten vain sekoiluun, eikä Jocey muistanut nähneensä hetkeä, jolloin olisi ollut Lilyn seurassa vakava. Tosin hän oli aika harvoin vakava muutenkaan, joten ehkä tämä ei ollut niin suuri saavutus.
"Ei sillä, että minulla olisi jotain kovin vakavaa sanottavaa", hän jatkoi, "kunhan vain tuli mieleen."

Leiri oli jo kohtalaisen lähellä ja taivallettuaan vielä pari askelta, Jocey saapui nuotiopaikan viereen.
"Missä sinun telttasi on?", hän kysäisi ja vilkaisi ympärilleen. "Veikkaan, että sinun riskisi paleltua on suurempi kuin minun."
Ja olihan se nyt herrasmiesmäistä antaa Lilyn hentoisena naisolentona vaihtaa vaatteet ensin ja kantaa tämä vieläpä paikan päälle. Paitsi että tämä oli kai jo hänen velvollisuutensa, siis henkilökohtaisena orjana.

[Agitha]

"Olen vesipeto, jos et huomannut", Lily sanoi muka loukkaantuneena. "Mutta jos noista pitää valita, olen varmaan iilimato. Eikös se ole lähempänä vesipetoa, kuin vampyyri?"
Lilyn tietämis vampyyreista ja muista fantasiaolennoista vesipedot mukaanlukien ei ollut kummoinen, mutta iilimadoista hän sentään tiesi jonkin verran.
Jocey nosti Lilya polvitaipeista niin, että Lily istui hänen reppuselässään oikein kunnolla. Märkänä ilma tuntui paljon viileämmältä kuin kuivana, ja tuuli palellutti ihoa vaatekerroksista huolimatta.
"No, on minulla makuupussi", Lily sanoi hieman epävarmana. "Ja pyyhe. Enköhän minä selviä." Hän oli enemmänkin huolissaan siitä, kuinka nopeasti hänen vaatteensa kuivuisivat, kun sää oli näin viileä. Joutuisiko hän värjöttelemään koko loppu illan teltassa makuupussissa ja toivomaan, että saisi vaatteensa takaisin huomiseksi? Ehkä joku tytöistä voisi lainata hänelle varavaatteitaan kuivattelun ajaksi.

Jocey nousi kuivalle maalle ja Lily tunsi, kuinka heidän molempien vaatteet valuivat vettä. He näyttivät varmasti mielenkiintoiselta pariskunnalta, todennäköisesti siltä, että Jocey oli pelastanut Lilyn hukkumasta.
Lily värisi hieman kylmästä, ja painautui tiukemmin Joceyn selkää vasten. Ihmiskeho lämmitti ihmiskehoa kaikkein parhaiten.
"Totta", hän sanoi, kun Jocey muisti ottaa huomioon valvojien mielipiteen heidän uimaretkestään. Valvojat eivät todellakaan olisi innoissaan siitä, että he kävivät uimassa vaatteet päällään. Jos he olisivat olleet uimapukusillaan, heitä pidettäisiin vain hulluina. Nyt heitä pidettiin hulluina, tyhminä ja kömpelöinä.
Joceyn seuraava kysymys yllätti Lilyn täysin. Poika oli kyllä aivan oikeassa, ja pian varmasti oli aika... Tunteista puhuminen ei tosin ollut Lilylle helpoin tehtävä, ja sitähän "vakava keskustelu" yleensä tarkoitti. Onneksi Joceykaan ei vaikuttanut kovin tottuneelta moisiin keskusteluihin, joten ainakin heitä olisi kaksi epävarmaa ja kakistelevaa.
"No... En oikeastaan. Mutta ehkä meidän pitäisi...?" Lily ehdotti varovaisesti. Mistä he edes puhuisivat? Ehkä Lily voisi udella selvitystä heidän tilanteestaan. Olivatko he pari vai ei? Todennäköisesti sekin yritys jotaisi painiotteluun, mutta sopi sitä silti yrittää.
"Tuolla noin", Lily sanoi, ja viittoi toisella kädellä telttansa suuntaan. "Vaikka minä en kyllä palellu mistään, olenhan iilimato."
Se oli emävale kaikin puolin.

Teltan luona Lily hypähti alas Joceyn selästä.
"Jos sinä haluat tulla, voit tulla telttaan myös. En usko, että Leoa haittaa", hän sanoi. Ehkä he voisivat puhua vakavia teltassa... Tai jotain.
Lilyn ja Leon teltta oli suhteellisen hyvällä menestyksellä kasattu. Ainakin se pysyi pystyssä pienestä tuulenvireestä huolimatta, vaikkakaan sen myrskynkesto-ominaisuudet tuskin olivat kovin loistavat.
Lily kumartui, ja livahti telttaan toivoen Joceyn tulevan perässään.

[Darcy]

Jocey kohautti olkiaan sen verran kun oli kykeneväinen, kuullessaan Lilyn ehdotuksen. Saattaisihan pieni juttutuokio tehdä terää, kun otti huomioon tilanteen ja pari viimeistä viikkoa. Eivätkä he edes olleet mitenkään virallistaneet mitään, kunhan pyörivät teoriatasolla ja oleskelivat yhdessä. Jocey lähti kuuliaisena tallustamaan Lilyn viittomaan suuntaan ja pysähtyi teltan kohdalle, odottaen kunnes tyttö pääsi hypähtämään tukevasti maan pinnalle. Hän loi telttaan hieman kauhistuneen silmäyksen, tuoltako sen olisi pitänyt näyttää...? Jocey irvisti.
"Tarkastetaanko teltat jossain välissä? Minusta tuntuu, että minun ja Chetin teltta ei aivan vastaa odotuksia", hän pohti ääneen ja vilkaisi ympärilleen. Suurin osa kokoon kyhätyistä teltoista oli ihan mallikelpoisia ja ilmeisesti edes jonkinlaisella kokemuksella kasattuja, mutta joukkoon mahtui näitä katastrofaalisiakin yksilöitä. Toivottavasti tämä ei olisi mikään 'kuka pystyttää parhaan teltan?' -leirikisa, sillä hänellä ja armaalla huonetoverilla ei olisi minkään näköisiä mahdollisuuksia menestykseen.

Lily oli ehtinyt jo livahtaa sisälle telttaan, kun Jocey vasta havahtui. Ennen kuin seurasi tyttöä peremmälle, hän veti läpimärän päällystakin pois päältään ja viskasi sen teltan vieressä olevan puun alimmalle oksalle roikkumaan, jotta pusakka ehtisi edes hieman kuivahtaa. Sen tehtyään Jocey raotti teltan suuta ja kumartui sisälle, pyyhkäisten kosteita hiuksiaan pois silmiltä.
"Okei, eli vakavaa puhetta", hän totesi ja päätyi istuutumaan teltan pohjalle, katsottuaan ensin ettei valuttanut vettä kenenkään vaatteiden tai muiden kamppeiden päälle. Leo tuskin ilahtuisi, jos löytäisi kaikki leiritavaransa litimärkinä teltasta. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kääntyi Lilyn puoleen.
"En ole kovin hyvä tällaisessa", Jocey myönsi, joskin Lily varmasti tiesi sen jo. Mistä he nyt ylipäätään puhuisivat? Tuntui tyhmältä vuodattaa jotain sydämen syvällisiä tunteita tai muuta, kun hän yleensä tyytyi vain ilmaisemaan niitä käytöksellään. Mutta ehkä olisi kuitenkin hyvä selvittää edes jotain, sillä tällä hetkellä asiat olivat aika kaaosmaisesti, varsinkin kun piti ottaa huomioon Chet ja Cassie. Liikaa ihmisiä, kaikkia ei vain voinut miellyttää samalla kertaa.

[ Aaaaöööaa lyhytttöööääääää. ]

[Agitha]

Ilmeisesti Lilyn teltta oli ollut yllätys Joceylle. Aikaisemmin Lily oli ajatellut, että haluaisi ehdottomasti nähdä Joceyn ja Chetin teltan saadakseen siitä makeat naurut, mutta oikeastaan jo mielenterveytensä vuoksi Lily alkoi tulla toisiin ajatuksiin.
"Älä nyt vaan sano, että olette pystyttäneet sen väärin päin, tai jotain", Lily sanoi virnistäen. Oikeastaan hän puhui vain puoliksi vitsillä, sillä enää häntä ei yllättäisi mikään. Koko hänen elämänkatsomuksensa oli joutunut uuteen uskoon, kun hän oli tutustunut Joceyyn, Chetiin ja Cassiin.

Jocey ei tullut heti Lilyn perään, ja Lily käytti tilaisuuden hyväkseen kääriäkseen Leon makuupussin ja makuupatjan rullalle teltan nurkkaan. Hän tarvitsi tilaa kuivatellakseen vaatteita. Lilyn peti oli teltan toisella puolella, joten hän ylitti tyjäksi jääneen alueen ennen kuin ryhtyi riisuutumaan. Hän riisui vain takkinsa ja tuulipuvun housunsa, jättäen päälleen valkoisen t-paidan ja harmaat sukkahousut. Hän ei viitsinyt riisua enempää, sillä Jocey tuli sisään telttaan.
Lily levitti takkinsa ja housunsa teltan lattialle kuivumaan, ja katsahti sitten poikaan, joka oli selvästi tehnyt olonsa niin kotoisaksi kuin teltassa oli mahdollista.
"Niin no... En minäkää", Lily sanoi hieman vaivaantuneena. Hetken aikaa hän istui paikallaan toimeettomana, mutta päätti sitten tehdä jotain rikkoakseen kiusallisen hiljaisuuden. Hän kurottautui Joceyn yli napatakseen reppunsa, ja kaivoi sieltä esiin hiusharjan.
"Siellä saattaa muuten olla pyyhe, jos haluat kuivata itseäsi", Lily sanoi ohimennen samalla kun ryhtyi kiskomaan pampulaa irti märistä hiuksistaan. Märissä vaatteissa tuli kieltämättä kylmä.
"Niin joo. Siis niitä vakavia puheita", Lily sanoi sitten, kun tajusi ettei kierteleminen hyödyttänyt mitään. He olivat melkein aikuisia, ja heidän oli osattava puhua tällaisista seikoista.
"No... Minä varmaan haluaisin tietää, että miten sinulla menee Cassin kanssa. Tai siis... Onko teillä juttua vielä?" Lily kysyi. Hän yritti olla kuulostamatta mustasukkaiselta. "Ja sitten... uh... Että seurustellaanko me, vai mitä tämä on?"
Lily punastui hieman kysyessään sellaista, mutta ehkä sekin asia oli hyvä selvittää.

[Darcy]

Oli jotenkin luonnotonta nähdä Lily vaivaantuneena, mutta tilanteeseen nähden se oli ihan normaali reaktio. Kukapa nyt pitäisi avautumisesta. Jocey väisti kohteliaasti hieman, kun Lily kumartui hänen ylitseen ja etsi repustaan hiusharjan. Sanat pyyhkeestä saivat katseen kääntymään repun suuntaan ja nyökäten hän kumartui itsekin tutkimaan sen sisältöä, kunnes veti esille haluamansa kangaskappaleen. Lily päätti ilmeisesti ottaa aloituksen omiin käsiinsä ja heitti hänelle suhteellisen olennaisen kysymyksen.
"Luulen, että meidän juttu on aika finito. Tai siis, se oli aika monimutkaista minun makuuni", Jocey vastasi hetken päästä, viskaten pyyhkeen kasvojensa ylitse. Ei Cassiessa mitään vikaa ollut, mutta ehkä he eivät vain sopineet yhteen tarpeeksi hyvin - tai sitten vika oli Joceyssa, kun hän ei jaksanut yrittää tarpeeksi. Mutta kaikkea ei saa vaikka kuinka haluaa, eikä sille voi mitään. Cass oli omalaatuinen ja tottakai Joceylle yhä tärkeä, mutta aivan liian monimutkainen.
Hän pörrötti märkää tukkaansa pyyhkeellä ja jätti sen lopulta päähänsä, kun ei jaksanut poiskaan vetää. Näköyhteys Lilyyn kuitenkin pätki, joten Jocey kurottautui nostamaan pyyhettä sen verran, että kykeni näkemään kenen kanssa puhui. Tytön kasvoille noussut pieni puna sai hänet hieman virnistämään, mutta hän vakavoitui kohtalaisen nopeasti muistettuaan puheenaiheen.

Jocey rypisti hieman kulmiaan seurustelukysymykselle.
"Yleensä seurustelusuhteeni kestävät pari päivää, ehkä parhaimmillaan viikon...", hän mietti ääneen, vilkaisten Lilyä. "Mutta luulen, että sinun kanssasi sääntöön saattaisi tulla poikkeus."
Vastasiko tuo nyt ylipäätään mihinkään? Jocey oli huono seurustelemaan, vapaa sielu kun oli. Mutta Lily oli jollain tavalla samankaltainen ja he tuntuivat ymmärtävän toisiaan paremmin kuin hyvin - tuskin tytöstä tulisi pallo jalkaan, eikä Joceykaan aikonut sellainen olla. Joten miksi tätä sitten kutsuisi? Vapaamuotoiseksi seurustelusuhteeksi? Tch.
"Entä sinä ja Chet? Hän on vieläkin vähän latistuneen oloinen, muttei ainakaan vihoittele minulle", hän kysäisi takaisin ja siirsi pyyhkeen päästään, jättäen sen niskaan roikkumaan. Chet oli jo suuri piirtein se sama iloinen ja omituinen itsensä kuin aikaisemminkin, mutta tarkkasilmäinen saattoi silti huomata ajoittaista lannistuneisuutta. Tosin oliko se nyt yllätys, kukapa hyppisi pilviin jos ihastus napattaisiin nenän edestä.