Pukukoodit ovat suuntaa-antavia

[Agitha]

"Varon", Lily lupasi.
Hän kiipesi Chetin selkään, ja kietoi käsivartensa tämän olkapäiden yli. Chet korjasi heidän asentoaan, ja nousi ylös. Lilya hymyilytti. He olivat vähän hölmöjä, ja sen kyllä huomasi muutamien oppilaiden katseista. Oli hauskaa olla vaihteeksi vähän korkeammalla. Se toi erilaisen perspektiivin asioihin.
"Et sitten valinnut suorinsa tietä", hän sanoi melkein Chetin korvaan, kun Chet mutkitteli pitkin salia, eikä valinnut suorinta tietä tuoleille. Se ei haitannyt Lilya, vaikka hän ei jaksaisikaan roikkua pojan selässä kovin kauaa. Hän korjasi vähän asentoaan, jotta ei joutuisi roikkumaan niin paljon, ja tarkisti samalla, että hänen hameensa pysyi siveellisesti. Toistaiseksi hän oli onnistunut olemaan vilauttelematta.
Kun he saapuivat tuoleille, Lily hyppäsi suosiolla alas Chetin selästä. Hän ravisteli hetken hoikkia käsivarsiaan, sillä selässä roikkuminen oli ottanut vähän voimille.
Hän istahti vapaalle penkille, ja hymyili Chetille.
"Jos haluat, voit mennä muiden kanssa. Mutta kyllä minun seurassani voi istua myöskin, en tarvitse kuin hetken lepoaikaa."
Oli raivostuttavaa olla niin heikko. Tietysti tytöt olivat aina vähän poikia hennompia, mutta Lily päihitti huonokuntoisuudessaan kaikki tytötkin. Niin kauan kun hän oli edes saanut osallistua koululiikuntaan, hän oli aina sijoittunut viimeisesksi kaikessa. Hän ei ollut nopea, vahva tai kestävä. Ainoastaan kohtuullinen notkeus oli hänen valttinsa, mutta siitäkin oli hyvin vähän iloa, kun jo pelkästään kuperkeikan heittäminen saattoi saada hänet oksentamaan.

[bubblegay]

Lily hypähti itsestään alas Chetin selästä, joten pojan ei tarvinnut toteuttaa monimutkaista laskeutumisoperaatiota. Ihan hyvä vain, muuten kohta olisi varmaankin näkynyt vain erinäisiä raajoja, kauhistunut Lily ja kaatunut Chet. Hän hymyili Lilylle, kun tämä istui alas ja puhui uudestaan.
”Taidan jäädä seuraasi”, hän virnisti. ”En viitsi mennä moikkaamaan ketään vielä nyt. Ainakin yksi kavereistani yrittää tällä hetkellä lähinnä kouria pariaan.”
Aika typerää, kun pariskunnasta kumpikaan ei ollut tainnut vielä ehtiä edes boolimaljan luo. Pojat osasivat olla joskus typeriä, se Chetin oli itsekin pakko myöntää.
”Haluatko, että haen jotain - boolia, vettä?” hän kysyi uteliaasti. Chet ei viitsinyt istua alas, hän piti seisomisesta siinä tilanteessa enemmän, ja pystyisi näin kyllä toteuttamaan joitakin palveluksia. ”Vesiautomaatin luona ei oikein tunnu olevan sitä jonoakaan. Ei kyllä boolinkaan, saa nähdä, onko se terästettyä.”

[Agitha]

"Okei, jos se ei haittaa sinua", Lily sanoi, ja kohautti olkiaan.
Hän tunsi itsensä jonkinlaiseksi taakaksi. Vaikka Chet olikin ollut se, joka hänet oli pyytänyt juhliin, hän ei ollut varmaankaan odottanut ihan Lilyn tapaista seuraa. Tai siis, ehkä suuren matkalaukun kanssa tappelevalta tytöltä odotettiin söpöä ja avutonta seuraa, ehkä pientä hiprakkaa ja vähän tanssia. Söpö hän saattoi olla, ainakin se oli yleinen mielipide hänen ulkomuodostaan, mutta hän ei juonut tai tanssinut. Sellaiset ihmiset olivat varmasti vähän tylsää seuraa.
"Ei tarvitse hakea mitään, mutta kiitos", Lily sanoi, ja hymyili. "Saan itse haettua jos haluan."
Tällaista se oli aina. Ihmiset tarjoutuivat palvelemaan häntä, vaikka olivatkin huomanneet, että hänellä oli terveet jalat, joilla kävellä. Tietysti kyse oli vain kohteliaasta eleestä, mutta silti...
Lily huomasi vajonneensa itsesääliin, ja sekös vasta ärsyttävää olikin. Jos hän ei halunnut muiden säälivän itseään, hänen ei kannattaisi tehdä niin myöskään. Hän oli antanut Chetille mahdollisuuden mennä viihdyttämään itseään, koska se ei ollut kelvannut, Chet selvästi viihtyi hänen kanssaan.
"Puhutaan sinusta välissä", Lily sanoi sitte, varmuuden vuoksi. Hänestä tuntui, että hän oli puhunut koko illan itsestään. "Mistä tulet? Minkä ikäinen olet? Ja sellaista."
Lily oli ollut pojan reppuselässä, eikä tiennyt tästä muuta kuin nimen ja syyn Saint Walden'sissa oloon. Ja seksuaalisen suuntautumisen ja harrastukset.

[bubblegay]

Chet nyökkäsi ja hymyili, kun Lily kieltäytyi. Hän kyllästyi sittenkin seisomaan ja veti itselleen tuolin, kääntäen sen väärin päin ja istuen sitten. Näin poika pääsi laskemaan leukansa selkänojalle ja myös kohtaamaan Lilyn kasvot vierellä istumisen sijasta. Silloin oli vaikeaa puhua ihmisille, hän oli huomannut sen.
Jostain syystä Chet myös pettyi vähän, kun Lily sanoi ei, hymystään huolimatta. Poika ei tiennyt mistä se johtui. Oliko hän oikeasti muka halunnut hakea jotain? Vai johtuiko se siitä, että kyseessä oli Lily? Outoa.

Chet naurahti pienesti. Hän piti siitä, että sai puhua itsestään, mutta niin piti suuri osa muistakin ihmisistä.
”Tulen Japanista. Kasvoin siellä itse asiassa koko ikäni, muutin Britanniaan vasta kun täytin 17. Ja nyt olen 18-vuotias”, hän kertoi ja hymyili puhuessaan. ”Haluan nykyisinkin välillä takaisin Japaniin, mutta olen aika tyytyväinen olooni täällä. Entä sinä? Olet selvästikin britti, sen kuulee jo puheestasi, mutta näytät ihan rahtusen aasialaiselta.”
Kysymys ei viitannut siihen, viihtyikö Lily Britanniassa, vaan tämän kansallisuuteen. Chet kuitenkin uskoi, että tyttö tajusi hänen monimutkaisen sanajärjestyksensä läpikin.

[Agitha]

Chet veti alleen tuolin, ja istuutui Lilya vastapäätä. Oli kyllä totta, että kasvotusten oli helpompi keskustella, etenkin kun sali oli niin meluisa. Lily oli ihan tyytyväinen, että Chet ei yrittänyt olla salaperäinen ja peitellä menneisyyttään. Sellainen oli erityisen ärsyttävää, etenkin jos menneisyydessä ei ollut mitään peiteltävää, ja siitä puhumista välteltiin vain salaperäisen imagon vuoksi.
"Ajattelinkin, että olet Aasiasta", hän sanoi. "Puhut sillä tavalla, ei millään pahalla." Ja Chet näytti aasialaiselta. Saint Walden'sissa oli paljon ulkomaalaisia opiskelijoita, koska koulu oli maailmanlaajuisesti tunnettu.
"Haluaisin ehkä oppia japania", hän jatkoi sitten. "Tässä koulussakin saa ilmeisesti japanin kursseja, joten ottaisin sellaisen, jos se mahtuisi aikatauluun. Mutta ei se mahdu. Taidan olla liian ahne kurssien suhteen." Lily virnisti. Mutta minkä hän sille mahtoi, että oppiminen oli hänestä mukavaa.
"Joten jos sinä haluat joskus opettaa minua, niin kyllä kiitos!"
Lily risti nilkkansa, ja suoristi vähän mekkonsa helmaa. Hän kaipasi taas farkkujaan.
"Jep, olen Englannista. Lontoosta, eli tästä aika läheltä. Se on ihan hyvä, koska käyn kotona joka viikonloppu."
Chet ei voinut. Se mahtoi olla aika rankkaa, etenkin kun hän oli muuttanut kokonaan vieraaseen maahan niin nuorena. Chetilla oli varmaan kavereitakin kaukana kotimaassaan. Mahtoi olla kurjaa. Toisaalta, Lilylla ei ollut kavereita juuri ollenkaan, mutta se oli osittain hänen omaa syytään. Hän ei viettänyt viikonloppuja koululla, ja oli muutenkin paljon pois, joten kukaan ei oikein ehtinyt hieroa tuttavuutta hänen kanssaan. Hänen päivänsä olivat täynnä kursseja ja lisäkursseja, ja koulun jälkeen hän oli usein huoneessaan rentoutumassa, eli kuuntelemassa musiikkia tai kannettavan tietokoneen ääressä. Chet sen sijaan vaikutti aika sosiaaliselta.

[bubblegay]

Chet vain hymyili ja pudisti päätään merkiksi siitä, ettei kommentti hänen puheeseensa haitannut. Hän tiesi itsekin erittäin hyvin, että hänen puheessaan kuului aksentti - aika vahva sellainen, vaikka pojan englanti olikin kehittynyt huomattavasti viimeisen vuoden aikana. Nykyään hänellä oli laaja sanavarasto ja ihmiset jopa ymmärsivät, kun hän puhui. Aksentista ei silti pääsisi eroon varmaan koskaan.
”En oikeastaan tykkää puhua japania paljoa”, hän tunnusti ja hymyili lammasmaisesti. ”Mutta voin kyllä silti opettaa joskus, jos haluat.”
Ei Chetiä haittaisi. Ehkä jonkun muun kanssa, mutta ei Lilyn.
”Kuulostaa mukavalta”, hän virnisti. ”Tai siis, näet perhettäsi ja kaikkia Lontoossa. Onko sinulla sisaruksia?”
Se kysymys usein vain tuli jostain. Chetiä kiinnosti keskimääräistä enemmän. Ihmisistä oppi paljon jo pelkästään perhetaustan perusteella; oli tiettyjä suuntaviivoja, joiden mukaan ihmiset olivat kasvaneet. Kaksoset, ainoat lapset, yhden tai kahden sisaruksen henkilöt, suurperheessä kasvaneet, sisarpuolia omaavat olivat kaikki usein eri tyyppisiä ihmisiä.

[Agitha]

"Oi, se olisi kivaa", Lily sanoi, ja hymyili. Jos koulu ei antanut hänen ottaa enempää kursseja, hän voisi opiskella itsenäisesti. Hän oli kuitenkin ymmärtänyt, että japani poikkesi englannista sen verran, että sen oppiminen oikein vaati ammattilaisen (tai äidinkielenään kieltä puhuvan) opettajaksi.
"Olen ainoa lapsi, ja minulla on äiti ja isä. Vai voiko koiria sanoa sisariksi?" hän kysyi virnistäen. "Minulla on kaksi kultaistanoutajaa. Pidätkö koirista?"
Perhe oli Lilylle tosiaan tärkeä. Perheensä parissa hän saattoi käyttäytyä, kuin hänestä itsestään tuntui hyvältä, joskus huonostikin. Normaalisti Lilyn kaltaisilta luonnonlahjakkuuksilta odotettiin kypsää ja asiallista käytöstä, mutta kotonaa Lily saattoi mellastaa miten halusi. Hänen murrosikänsä alkuvaihe oli ollut aika myrskyisä, joten sekin oli tullut testattua.
Ja hänen koiransa korvasivat ne ystävät, jotka häneltä puuttuivat. Ne eivät ainakaan koskaan olleet katellisia hänelle, ja olivat aina yhtä iloisia, kun hän tuli kotiin.
"Entä sinun perheesi?"
Lily oletti, että koska Chet oli udellut hänen perheestään, hän halusi kertoa myös omastaan.
"Voit kertoa Japanista ylipäätään, jos haluat. En ole koskaan käynyt siellä."

[bubblegay]

Lily siis piti koirista, ilmeisesti paljonkin. Chet oli aina pitänyt eläimistä, muttei ollut koskaan omistanut yhtäkään. Paitsi hamstereita ja hiiriä, mutta ainakin hänen äitinsä sanoi, ettei pihamaalta pyydystettyjä karvapesiä voitu laskea lemmikeiksi. Typerä tapa ajatella.
”Koirat ovat kivoja”, hän myönsi (tosin Lilylle kuka tahansa olisi varmaankin sanonut ihan mitä tahansa) ja hymyili. ”Meillä ei ole ikinä ollut niitä, mutta silti.”
Entä sinun perheesi? Kysymys oli hieman outo, tai ainakaan Chet ei tiennyt, kuinka vastata siihen kunnolla. Tai kertoa Japanista.
”Meillä on aika perusperhe”, Chet totesi, ”äiti, isä ja pikkuveli Aidan. Kaikki jäivät Japaniin ja... no, ei siinä kai ole muuta kerrottavaa”, hän virnisti lauseensa päätteeksi. ”Mitä haluat tietää?”

Juhlasali alkoi pikkuhiljaa täyttyä lähes inhottavalla tavalla. Yleensä Chet piti siitä, että sai olla ihmisten ympäröimänä - puhui heille tai ei - mutta nyt aina vain kohoava puheensorina tuntui lähes ahdistavalta. Hän ei kuullut kunnolla, mitä Lily sanoi tai itse lausui.
”Haluatko käydä ulkona?” poika kysyi uteliaasti. ”Täällä ei kuule edes omia ajatuksiaan.”

[Agitha]

Lily nyökkäsi. Ihan normaali perhe siis. Tai sitten perheessä oli jotain niin epänormaalia, että Chet ei halunnut kertoa, kukapa tiesi? Lily ei kuitenkaan viitsinyt udella enempää, kuin mitä Chet oma-aloitteisesti tiesi.
"No, minä en ole koskaan ollut Japanissa, joten kaikki tieto kelpaa", hän vastasi naurahtaen. "Mistä päin Japania olet? Ja kerro vaikka koulujärjestelmästä ja ihmisistä ja sellaisista. Oliko kova kulttuurishokki tulla Englantiin?" Lily tiesi, että hän ainakin olisi melkein missä tahansa Aasian maassa melkolailla pallo hukassa, ellei oppisi kielen lisäksi vielä kirjoitusmerkkejäkin. Se tuskin olisi kovin vaikeaa, ainakaan hänelle, mutta olivathan maat erilaisia kuitenkin. Kaikki maat olivat.
Chet ehdotti ulos menemistä. Se oli oikeastaan aika hyvä idea, koska sali täyttyi koko ajan. Vaikka he tulisivatkin ehkä takaisin sisään, olisi hyvä lepuuttaa korvia ja hermoja välillä. Jotkut olivat ihmistungoksessa kuin kalat vedessä, mutta Lily tarvitsi vähän henkilökohtaista tilaa. Ei hän sosiaalisia tilanteita inhonnut, mutta piti enemmän rauhallisesta keskustelemisesta ja puuhastelemisesta kaksin.
"Joo, mennään vaan", Lily sanoi, ja nousi rauhallisesti ylös, jotta hänen verenpaineensa pysyisi vauhdissa mukana. "Raitis ilma varmaan tekee hyvää, etenkin jos loppuilta tulee muuten vietettyä täällä." Hän virnisti, ja katsoi Chetiä kysyvästä.
"Mennäänkö?"

[bubblegay]

”Asuin Yokohamassa”, Chet hymyili. ”Se on Tokyo-kenin alueella, Kanagawan prefektuurissa. Eli periaatteessa voisin kai pelkistettynä sanoa, että asuin Tokion alueella.”
Kulttuurishokista hän ei tiennyt. Englannissa vähän kaikki tuntui olevan jollain tapaa toisin, mutta jotkin asiat olivat myös samanlaisia. Chet oli potenut paljon koti-ikävää viimeisen vuoden aikana.
”Aika kova”, hän myönsi. ”Eikä välimatka Japaniin auta kauheasti. Se taitaa vain kasvattaa koti-ikävää, kun tietää, ettei kotin pääse jos haluaa.”
Lentoliput olivat kalliita. Todella kalliita.

Lilyn liikkeet olivat rauhallisia. Chet esti itseään juuri ja juuri ehdottamasta apua tytölle; hän ei ymmärtänyt, mistä suojeluvaisto tuli. Lily vain oli niin hento, että hän vaikutti väistämättäkin avuttomalta hieman joka tilanteessa. Ja se aiempi juttu sairaalasta ei ollut suostunut lähtemään Chetin päästä tai ajatuksista (ne tuntuivat joskus hyvin erillisiltä) millään. Hän ei vain osannut kuvitella Lilyä huonovointisena.
”Mennään”, Chet havahdutti itsensä todellisuuteen ja virnisti. Hän ohjasi Lilyn pahimman ihmisjoukon läpi kohti lähimpiä ovia. Ulkona oli vieläkin mukavan lämmintä myös iltaisin, eikä edes iltaviileys haitannut vielä paljoa. Kuukauden tai kahden kuluttua kävelytkään ilman parempaa vaatetusta tuskin olisivat mahdollisia. ”Tarvitsetko takin? Ei siellä pitäisi olla kylmä, mutta vaatteesi eivät varsinaisesti ole ulkokäyttöön.”

Puhuessaan Chet astui ulkoilmaan, tuntien välittömästi olonsa vapautuneemmaksi. Raitista ilmaa, vihdoin.

[Agitha]

Lily pujotteli Chetin ohjaamana ihmispaljouden läpi. Syrjässä istuessaan hän ei ollut edes huomannut, miten täydeksi sali oli tullut. Ilmeisesti melkein kaikki koulun oppilaat olivat päättäneet osallistua juhliin. Lily oli melko tyytyväinen, että oli itsekin päättänyt tulla. Nyt hän ainakin tiesi suunnilleen, mistä muut huomenna puhuisivat.
He tulivat ulko-oville, ja Lily asteli siitä ulos sen enempää miettimättä. Ilma oli aika viileä jo tähän aikaan vuodesta, etenkin kun aurinkokin oli jo laskeutunut. Lily paleli helposti, ja hän ymmärsi hyvin, miksi Chet huolehti hänen pärjäämisestään.
"Pärjään kyllä", hän vastasi kuitenkin hymyillen. "Jos minua rupeaa paleltamaan liikaa, voin hakea jonkun takin huoneestani, tai sitten voimme mennä takaisin sisään. Sisällä ainakin on kuuma, joten tuntuu varmaan ihan mukavalta palella vähän, ennen kuin palaamme sinne."
Jos he viihtyisivät juhlissa pitkään, he tulisivat vielä ikävöimään viileää ulkoilmaa.
Lily asteli sivurakennuksen portaat alas, ja pysähtyi sitten. Hän nautti ulko-ilmasta, se tuntui mukavan kirpeältä paljailla käsivarsilla. Toisaalta hän sai pelätä, että sairastuisi jos palelluttaisi itsensä. Olisi ollut mukavaa olla poika. Puvun takki oli varmaan ihan sopivan lämmin tällaisella säällä.
"Mihin haluat mennä? Pyöritäänkö ihan vaan piha-alueella vai haluatko mennä jonnekin pidemmälle?" hän kysyi sitten. Olisi ehkä vähän hassua lähteä kulkemaan metsäpolkuja juhlavaatteissa ja pikkukengissä, mutta siellä ei ainakaan ollut muita.

[bubblegay]

Sisätiloissa todella oli kuuma, joten Chet päätti vetää huolehtivaisen vaihteensa pois ja uskoa, kun Lily niin sanoi. Hän seurasi tyttöä alas portaita ja veti syvään henkeä; raitis ilma tuntui hyvältä hengittää sen jälkeen, kun oli viettänyt edes hetken aikaa ihmistungoksessa. Tunkkaisuus tuli nopeasti, mutta lähti hitaasti. Ulkoilma ei ollut vielä kovin kylmää, aika lämmintä itse asiassa, mutta silti Lilyn vaatetus oli varmaankin suojautumisasteikolla hieman alakanttiin laskeutuva.

Jonnekin pidemmälle? Koululla oli lukuisia metsäpolkuja, jotka olivat rauhallisia. Heidän vaatetuksensa ei tainnut olla niille aivan sopivaa, mutta mikä ettei.
”Käydäänkö jollain polulla?” Chet kysyi ja hymyili - hieman kujeilevasti, mutta silti ystävällisesti. ”Jos väsyt, voin kantaa sinut loppumatkan reppuselässä tai jotain. Et paina paljoakaan.”
Jos samantyyppinen lepäämisen tarve kuin äsken oli toiselle yleistä, kyseinen ehdotus saatettaisiin jopa joutua lunastamaan. Chet vilkaisi ympärilleen, muttei nähnyt paljoakaan ihmisiä ulkona; hyvin ilmeisesti kaikki olivat sisällä. Poluilla olisi siis varmasti rauhallista.
”Tuota kautta menee yksi”, poika huomautti ja osoitti kohti sivurakennuksen lähistöltä alkavaa metsää. ”Mennäänkö?”
Hän astui pari askelta niin, että pystyi kääntymään ja katsomaan Lilyä mennessään. (Ihmisten kielellä kävelemään takaperin.)

”Tykkäätkö käydä ulkona?” Chet kysyi uteliaasti. ”Tai liikunnasta ylipäätään?”

[Agitha]

"Kyllä se sopii", Lily sanoi, ja virnisti. "Vaatteet varmaan tuhoutuu totaalisesti, mutta eipä tuo haittaa. Ne on vaan vaatteita." Enemmän hän oli huolissaan jaloistaan. Yksikin harha-askel, ja hän varmaan nyrjäyttäisi nilkkansa. Tai murtaisi sen. Chetin tarjous reppuselästä kuitenkin kumosi sen ongelman. Reppuselässä roikkuminen kipeiden jalkojen vuoksi olisi vähän noloa, mutta niin olisi metsäretkestä korkokenkien takia kieltäytyminenkin. Jos hän kerran halusi lähteä metsään, kenkien ei pitäisi olla mikään este.
"Joo, mennään", hän vastasi, kun Chet osoitti yhden polun alkua, joita koulua ympäröivässä metsässä oli useita. Asiaa sen enempää miettimättä Lily lähti kulkemaan pihan poikki kohti metsää päättäväisesti.
Chet käveli takaperin, varmaankin pitääkseen katsekontaktin yllä. Lilykin piti tärkeänä katsoa keskustelukumppaniaan, mutta takaperin käveleminen oli ehkä vähän liioiteltua. Vaan mikäs siinä, ainakin keskusteleminen helpottui, ja itsehän Chet oman kävelytyylinsä valitsi.
"Tykkään käydä ulkona, mutta en voi harrastaa liikuntaa. Otan riskin, jos sykkeeni nousee liian korkealle. Siksi minua ei näy urheilutapahtumissakaan, eikä koulun liikuntatunneilla", Lily selitti. "Mutta tietysti on tärkeää pitää jonkunlaista kuntoa yllä, joten kävelen paljon, etenkin koirien kanssa."
Koirien kanssa lenkkeileminen kävi hyvästä liikunnasta, kunhan hän ei valinnut liian mäkistä reittiä tai pitänyt yllä liian kovaa tahtia.
"Entäs sinä? Nautit varmaan ainakin tanssista. Voit kertoa minulle vaikka siitä. Tunnut tietävän kaikkea, mitä minä en tiedä, joten kuuntelen mielelläni."

[bubblegay]

Tapa, jolla Lily sivuutti aina välillä ilmeisen sairautensa, oli lähes huolestuttava. Chet ei tiennyt, miksi ahdistui siitä; hän ei vain ollut koskaan tuntenut ketään, joka joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa tai mitään muutakaan. Hänen sukunsa ja läheisensä olivat aina olleet perusterveitä ihmisiä, ja sairastuminen yleisenä asiana oli pojalle aika vieras kausiflunssia lukuun ottamatta. Ehkä siinä piili myös syy, miksi Lily vaikutti hetki hetkeltä suojeltavammalta. Niin, ehkä.

Chet naurahti huvittuneena toisen lauseelle.
”Sinähän olet tässä koulussa ja älysi takia. En usko, että tiedän paljoakaan enemmän kuin sinä”, poika virnisti. ”Paitsi ehkä tanssista.”
Mitä tanssista voisi kertoa?
”Minun lajini on showtanssi”, hän selitti lopulta. ”Ja hitusen breakdancea, mutta enimmäkseen showtanssi. Se sekoittelee vähän kaikenlaisia tyylejä, joten voisin kutsua itseäni jopa moniosaajaksi. Mutta niitä tyylejä sivutaan aina tavoilla, jotka eivät syvennä osaamista hirveästi, joten...”
Chet irvisti ja kohautti olkiaan lauseensa päätteeksi, pyörähtäen kävellessään.
”Täällä on aika paljon balettitanssijoita, mutta myös muiden lajien edustajia. Ja jotkut osaavat ihan kaiken. Itse en taas tajua, miten olen täällä”, poika nauroi, ”mutta ihan hyvä vaan.”

He kääntyivät vihdoin metsäpolulle. Chet hidasti, jotta saattoi kulkea Lilyn vierellä eikä epäergonomisessa ja metsätiellä lähes vaarallisessa asennossa.
”Katso nyt, täällä on ihan hiljaista”, poika hymyili ja levitti käsiään kuin siipiä. ”Ei ketään missään.”

[Agitha]

Lily virnisti.
"No ei niissä tasokokeissa kauheasti tanssista kysytty, ainakaan kun hain tänne matematiikan avulla", Lily naurahti. Kyllähän hän koulussa pärjäsi, mutta tanssista hän tiesi tuskin mitään. Hän oli pyrkinyt kouluun matematiikan stipendillä, vaikka oikeastaan hän olisi voinut valita melkein minkä tahansa aineen. Hänen laaja osaamisensa ei kuitenkaan kattanut tietoa tanssista, tai oikeastaan mistään muustakaan taito- tai taideaineesta. Hän oli hyvin teoreettinen ihminen, ja kykeni oppimaan kaiken tarpeellisen, ja jättämään tarpeettoman ulkopuolelle. Sen saattoi laskea hyödyksi tai haitaksi.
"Kyllä sinä varmaan aika taituri olet, kun olet tähän kouluun päässyt, ja vielä ulkomailta! Tai siis, vaikka koulu ottaakin vastaan ulkomaalaisia oppilaita, täällä on silti enemmän brittejä. Arvelen, että paikallisia suositaan vähän ulkomaalaisia enemmän, vaikka teoriassa lähtökohdat ovat kaikille samat." Tai sitten koulu vain sattui olemaan tunnetumpi Englannissa, joten monet lahjakkaat ulkomaalaiset eivät olleet kuulleet siitä. Lily ei kuitenkaan viitsinyt viedä analyysiaan pidemmälle, koska se ei ollut ollut hänen tarkoituksensa. "Mieti nyt, täällä on vaikka mitä neroja kaikilta aloilta, ja sinä olet nero tanssissa. Tanssista on ehkä vaikea sanoa, onko joku siinä todella nerokas, vai vaan hyvä, mutta veikkaan, että ne jotka arvioivat tänne pääsevät arvioivat ja valitsevat osaavat asiansa."
Lily mietti, että hän haluaisi joskus nähdä, kun Chet tanssi. Se näytti varmaan kiehtovalta. Sen sijaan hänen täydelliset vastauksensa matematiikan kokeissa eivät varmaankaan olleet aivan yhtä vaikuttavaa katsottavaa.
"Niin on", Lily myönsi, kun he tulivat metsään. Taisi olla se aika illasta, kun linnutkaan eivät enää laulaneet. Koska ilta oli niin tyyni, puutkaan eivät humisseet, ja metsä oli melkein aavemaisen hiljainen. Hän paleli vähän, mutta ei näyttänyt sitä ulospäin. "Veikkaatko että monet pariskunnat lähtevät tänään metsään lenkille tai tekemään ties mitä?" hän kysyi ilkikurisesti hymyillen. Koulun alueella seksuaalinen toiminta oli kielletty, mutta entäs koulun alueen ulkopuolinen metsä?