Pukukoodit ovat suuntaa-antavia

[bubblegay]

Chet hymyili Lilyn kertoessa Saint Walden'sin kansallisuusstatuksista. Se sai hänet tuntemaan olonsa hieman paremmaksi itsestään, vaikka poika myös veikkasi mielessään, että osittain kyse oli siitä, ettei koulua tunnettu ulkomailla niin hyvin kuin Englannissa. Ehkä muualla Britanniassa kyllä, mutta Aasiassa ja muualla kyseisen alueen ulkopuolella? Ei niinkään. Chet ei ollut edes kuullut koulusta kuin ohimennen muuttaessaan Britanniaan, mutta oli lopulta päätynyt kohtamaaan onnenpotkun ja saamaan sen olemassaolon tietoonsa.

”Niin kai”, hän naurahti ja virnisti Lilylle. ”En tiedä, voiko tanssissa olla nero - paitsi jos haluaa koreografiksi - mutta olen mielelläni siinä kuvassa, että olen hyvä siinä, mitä teen.”
Sitähän kaikki halusivat. Onneksi Chetin itsetunto ei ollut varsinaisesti huono.

Pojan virne vain leveni, kun tyttö jatkoi uudesta aiheesta.
”Erittäin varmasti”, hän totesi ja levitti käsiään teatraalisesti. ”Katso nyt, tälläkin hetkellä me herätämme pahennusta joissain tyttöjen siiven asukeissa olemalla täällä ilman, että he tietävät, mitä tehden. Oikeastaan vain herätämme juoruja, mutta tarpeeksi lähellä”, hän huomautti. ”Pitää vain toivoa, ettei törmätä johonkin korvessa toisiaan kourivaan teinipariin. Haluaisin varjella silmiäni toistaiseksi.”

Koulu kielsi jyrkästi seksuaalisen kanssakäymisen, mutta se, noudatettiinko kieltoa, oli täysin eri asia. Oli hyvinkin mahdollista, että jotkut koulun pariskunnista olivat päättäneet ottaa tilaisuudesta vaarin. Mitäköhän elämää Lilyllä oli? Hänellä täytyi olla jotain vipinää suhde-elämässään, tyttö oli niin söpökin. Ajatus muista pojista Lilyn ympärillä sai jonkin kääntymään Chetin vatsassa, eikä hän täysin tunnistanut tunnetta, mutta puhui silti. Poika piti äänensävynsä keveänä ja virneen kasvoillaan kuin maalattuna.
”Entä sinä? Ketään onnekasta katsottuna?”

[Agitha]

Lily virnisti.
"Pahintahan heille on se, että he eivät tiedä minne me lähdimme. On tietysti mahdollista, että joku onneton näki minne me lähdimme, mutta siitäkös vasta soppa syntyykin", Lily puheli kävellessään hieman varoen alaspäin viettävää polkua. "Melkein odotan innolla huomisaamua ja kysymyksiä tyttöjen pesutiloissa", hän jatkoi pyöritellen silmiään kyllästyneesti. "Minulta udellaan poika-asioita muutenkin koko ajan, kun 'olen niin nätti!' ja kaikkea. Kukaan ei usko, että minulla ei ole kummemmin miyään juttua, joten siitäkös soppa syntyy, jos joku huomaa, että katosin metsään tanssiaisparini kanssa. Mutta ei se haittaa", hän lopetti, ja kohautti olkapäitään. Lily ei erityisemmin välittänyt muiden tyttöjen mielipiteistä. Tietysti oli hyvin ikävää, jos hänestä puhuttiin rumia, kuten peruskoulussa oli käynyt. Mutta siellä hän oli oppinut kestämään kovaakin pilkantekoa, ja tajuamaan sen, että koulu ei jatkuisi ikuisesti. Saint Walden'sissa häntä ei tosin oltu enää kiusattu, ja sekin oli antanut hänelle itsevarmuutta. Hänen arvosanansa eivät olleet niin poikkeuksellisia Saint Walden'sin kaltaisessa huippukoulussa, joten hän ei herättänyt niin paljon kateutta.
Ajatukselle pusikossa muhinoivasta parista Lily naurahti.
"Joo, se olisikin ihan mahtavaa", hän sanoi. "Mutta älähän nyt, nuori rakkaus on kaunista katsottavaa", hän jatkoi, ja tuuppasi Chetiä leikkimielisesti kylkeen iskien silmää. Lilylla ei ollut ongelmia puhua "intiimeistä asioista". Hän oli aina suhtautunut seksiin luonnollisena asiana, ja vaikka hän olikin neitsyt ja muutenkin melkolailla kokematon, hän saattoi joskus vitsailla likaisistakin aiheista aika härskisti.
Sitten Chet uteli häneltä hänen poika-asioitaan, ja Lily kurtisti huomaamattaan vähän kulmiaan.
"Ei ole", hän ilmoitti yksinkertaisesti. "En ole erityisen kiinnostunut seurustelusta juuri nyt." Hän toivoi, että Chet uteli asiasta vain lämpimikseen. Yleensä tämä keskustelunaihe ei ollut kovin lupaava.

[bubblegay]

Hän ei ollut täysin samaa mieltä. Nuori rakkaus oli joskus hyvin rumaa ja ärsyttävää, mutta joskus myös söpöä. Jotenkin rakastuneet teinitytöt olivat lähemmän seurannan jälkeen alkaneet tuntua läpeensä ällöttäviltä, kuolaavilta ja limaisilta alieneilta. Sellaisilta etanoilta, hämähäkeiltä tai kastemadoilta, joita katsoessa halusi vain heittää ne puskaan, kääntyä pois tai yksinkertaisesti yökkiä niiden ällöttävyydelle. Tyttöjen kohdalla myös käärmeet tuntuivat joskus olevan oikea termi henkiseen kuvaukseen.

”Aaa-a”, hän irvisti ja pyörähti taas kerran ympäri, melkein kompastuen puun juureen ja hyppien hetken verran eteenpäin, jotta saavuttaisi taas tasapainonsa. ”Minusta tuntuu, että olet lannistanut aika monen pojan toivomukset”, Chet enemmänkin totesi kuin kysyi ja virnisti. Toisaalta hän oli jostain syystä jo iloinen siitä, ettei Lily seurustellut kenenkään muunkaan kanssa koulussa tai sen ulkopuolella, mutta toisaalta myös hitusen pettynyt. Myötäpettynyt. Heteroystäviensä puolesta. Niin.
”Ikäviä kokemuksia rakkauden saralta, voin epäillä? Lajitoverini ovat joskus aika suoria yrityksissään.”

[Agitha]

Lily katseli hieman huolissaan, kun Chet pomppi hetken aikaa saavuttaakseen tasapainonsa kompastuttuaan juurakkoon. Poika ei kuitenkaan kaatunut, ja Lily ei viitsinyt tehdä kompuroinnista suurempaa numeroa.
"Näh. Enpä tiedä", Lily vastasi aina vaatimattomasti. Hän oli torjunut aika monta poikaa, mutta tuskimpa hän ketään oli lannistanut. Tai siis, ne pojat eivät edes tunteneet häntä, joten tuskin kyse oli ollut mistään kummemmasta kuin ihastuksesta ja hetken päähänpistosta.
"Ei oikeastaan", hän vastasi arvuuttelevaan kokemukseen. Hänellähän ei ollut kokemuksia juurikaan. "Ja ei kukaan mitään typerää ole tehnyt, tai mitään. En vain viitsi seurustella vain seurustelun vuoksi. Ehkä olen lapsellinen, mutta sitten kun otan, niin otan kunnolla", hän ilmoitti virnistäen. Ehkä innokaat kosijat olivat tehneet hänet vähän ylpeäksi tai nirsoksi, mutta Lilyn mielestä valikoiva asenne oli parempi, kuin kenen tahansa huoliminen.
"Ja minä en kauheasti usko ensisilmäyksellä rakastumiseen. Siihen ihmiseenhän siinä pitäisi rakastua, eikä se onnistu ennen kuin toisen tuntee kunnolla."
Lily ei yleensä avautunut rakkauselämästään juuri kenellekään, mutta Chetille puhuminen tuntui aika luonnolliselta. Tai sitten yllättävä avoimuuden puuska johtui illasta ja tanssiaisista ja rauhallisesta metsäkävelystä, kukapa tiesi.
"Entä miten sinulla menee?" Lily kysyi sitten yhtäkkiä. Hän ei halunnut puhua enää itsestään. "Ketään kiikarissa? Tyttöä, poikaa?"
Oli ehkä vähän hassua kysyä sellaista ihmiseltä, jonka tuskin edes tunsi, mutta samallahan sitä oppi tuntemaan.

[bubblegay]

Chet kuunteli Lilyn sanoja nyökkäsi muutaman kerran toisen puheen aikana. Hän ymmärsi, mitä tyttö tarkoitti todetessaan, ettei uskonut kauheammin ensisilmäyksellä rakastumiseen. Chet itse uskoi ihastumisen olevan kyllä mahdollista sillä tavalla - sehän perustui usein ensivaikutelmaan - mutta hän ei ollut koskaan kuullut kestävästä tai vakavasti otettavasta pariskunnasta, joka oli rakastunut toisiinsa ensisilmäyksellä. Sellainen ei vain ollut loogista, vaikka kyseinen ominaisuus ei kuulunutkaan Chetin päivittäisiin luonteenpiirteisiin.

Kun Lily siirtyi puolestaan Chetin rakkauselämään, poika ei tiennyt, mitä vastata. Hän ei ihan oikeasti tiennyt, oliko ihastunut kehenkään - tai oliko ihastumassa. Rakkauselämä oli palanut Saint Walden'sissa säästöliekillä.
”En tiedä”, hän vastasi todenmukaisesti ja hymyili hieman lammasmaisesti. ”Tai siis. Niin. En oikeastaan tiedä. On vähän inhottavaa ihastua kehenkään sisäoppilaitoksessa, etenkin, jos aikoo tehdä asialle jotakin... Kaikki se draama, jos jokin menee väärin.”
Koulun käytävillä kulki muutama (ei kirjaimellisesti) verinen erotarina. Ihmiset tuntuivat välillä elävän omassa pienessä iltapäiväohjelmiston saippuaoopperassaan.

Chet toivoi, ettei ihastuisi. Keneenkään. Tyttöön tai poikaan. Etenkään kaikista ihmisistä Lilyyn. (Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä ajatus tuli, muttei pitänyt tunteesta, jonka se aiheutti. Kirosanavarastojen tyhjennys pään sisällä tuntui rentouttavalta.)

[Agitha]

Lily nyökytteli päätään ponnekkaasti.
"Se on kyllä totta", hän myönsi. Huippulahjakkaiden koulu tai ei, kyse oli kuitenkin hormonihöyryisistä teineistä, joten draamaa ei voitu välttää. Ja kaikki muuttui aina vaan dramaattisemmaksi, kun eksän vältteleminen muuttui mahdottomaksi yhteisten kurssien takia, ja tyttöystävän uusi heila sattui asumaan jätetyn tytön kanssa samassa huoneessa... Jotkut tappelut olivat muuttuneet niin hurjiksi, että oppilaita oli jopa jouduttu erottamaan koulusta. Ei onneksi Lilyn koulussaoloaikana, tosin.
"Tai siis ajattele nyt, sehän on vähän kuin muuttaisi poikaystävän kanssa heti yhteen. Siinähän asutaan saman katon alla kuitenkin, ja toista joutuu näkemään joka päivä. Kavereina sellainen menee helposti, mutta rakastuneina... Voi tulla aika rumaa jälkeä", Lily pohdiskeli. Kaikille pitäisi olla päivänselvää, että sisäoppilaitoksen sisäiset suhteet kannatti jättää välistä, ja siitä huolimatta uusia pareja muodostui ja erosi koko ajan.
"Joten ole ihan iloinen vaan, ettei kukaan ole varastanut sinun sydäntäsi", hän jatkoi sitten iloisesti, ja taputti Chetia kaverillisesti olalle, vaikka Cheti olikin häntä melko paljon pitempi.
Lilyn tarvitsi unohtaa korolliset pikkukenkänsä ja petolliset juurakot vain hetkeksi, ja hän kompastui. Hän kaatui aika komeasti rähmälleen puoliksi sammalmättäälle ja puoliksi kapealle polulle, jota pitkin he olivat kulkeneet.
"Outs", hän sanoi hieman myöhässä maattuaan määttällä hetken mahallaan. Hän kierähti istualteen, ja alkoi tutkimaan haavereitaan. Missään ei näkynyt verta tai mitään, vaikka hänen polvensa ja kyynärpäänsä olivatkin mustuneet mullasta, ja mekossa oli irtolikaa, kuten lehtiä ja havuja. Hänen nylonsukkahousuissaan oli tosin ikävän näköinen repeämä juuri polven kohdalla, ja se jatkui aina reiteen asti.

[bubblegay]

Chet nauroi ja vastasi jotain myöntävää, koittaen parhaansa mukaan olla kiinnittämättä suurta huomiota siihen, että Lily - pituudestaan huolimatta - taputti hänen olkapäätään ilmeisen kaverillisesti. Poika ei ehtinyt ajatella asiaa kauaa, kun hän sai uutta mietittävää; hän ei ehtinyt nähdä kunnolla, mitä tapahtui, ainoastaan äkillisen liikkeen ja tömähdyksen, joka kertoi siitä, että jotain oksaa isompaa oli laskeutunut maahan. Chet kääntyi ympäri ja näki Lilyn makaamassa naamallaan mättäällä, mitä ilmeisimmin kompastuneena.

Aluksi hän oli aivan varma, että Lily oli kuollut tai jotain muuta hirvittävää (ylireagointi oli taitolaji), mutta sitten tyttö päästi äännähdyksen, joka kertoi hänen olevan vielä elävien kirjoissa. Kyseinen ääni sai vihdoinkin Chetiin eloa, ja hän laskeutui nyt istuma-asentoon kierähtäneen Lilyn vierelle huolestuneena.
”Sattuiko?” poika kysyi, todennäköisesti vain todeten totuuden, mutta sanoen sen silti. Lily ei ainakaan näyttänyt kovinkaan vahingoittuneelta minkään muun kuin vaatteidensa puolesta, mutta koskaan ei voinut olla liian varma.
”Vaatteesi ovat aika huonossa jamassa. Saitko mihinkään ruhjeita?”
Chet tiesi, ettei varmasti ollut ensimmäinen, joka hermoili pienestä Lilyn läheisyydessä. Tyttö oli niin heiveröisen oloinen, että hän sai kaikki ympärillään tuntemaan jonkinlaista suojeluvaistoa.

[Agitha]

"Äh, ei pahasti", Lily vastasi, ja hymyili urheasti. Häntä ei ollut sattunut ainakaan niin pahasti, että se olisi ollut valittamisen arvoinen asia.
Hän kumartui tutkimaan toista polveaan, ja koukisti vähän jalkojaan. Ilmeisesti hän oli sittenkin raapaissut polvensa johonkin, sillä siihen oli ilmestynyt pieni punainen jälki. Se ei kuitenkaan näyttänyt pahalta, eikä siitä näyttänyt edes valuvan verta. Lily oli enemmänkin huolissaan multaisista polvistaan ja kyynärpäistään. Pitäisikö hänen käydä peseytymässä ja vaihtamassa vaatteet? Yleensä Lily ei murehtinut ulkonäköään kummemmin, ja yhdet sukkahousut hän heitti pois helposti, mutta hän oli huolissaan siitä, mitä ajatuksia hän herättäisi muissa ilmestyessään metsästä Chetin käsipuolessa selvästi rypeneen näköisenä.
"Olen ihan okei", Lily vakuutti, ja rapsi enimmät roskat mekostaan pois istuen edelleen sammalmättäällä. Vasta nyt hän huomasi, että sammalmätäs kasteli hänen takamuksensa, mutta se ei ollut hänen suurin murheensa.
"Sinulla ei taida olla nenäliinaa tai mitään?" hän kysyi. Harvat kantoivat nenäliinaa mukanaan, paitsi jos sattuivat olemaan nuhassa. "Ei tässä muuta, mutta polveni ja kyynärpääni ovat vähän multaiset."
Samalla hän yritti keksiä, mitä tekisi revenneille sukkahousuilleen. Se jos jokin oli epäsiistiä.
"Hmm. Haittaako sinua, jos riisun sukkahousut? Voisin käyttää niitä vähän niinkuin rättinä ja siistiytyä. Tuskin kukaan huomaa, että olen riisunut sukkahousuni." Ne olivat kuitenkin ihon väristä nylonia, ja tuskin kukaan oli niin kiinnostunut Lilyn pukeutumisesta.

[bubblegay]

Nenäliinaa? Chet pudisti kieltävästi päätään; hän ei kannellut niitä mukanaan milloinkaan muulloin kuin flunssaisena. Kyseinen tauti taas iski poikaan hyvin harvoin; hän oli yleiskunnoltaan lähes aina terve. Korkein vaaravyöhyke tuli aina syksyn aikaan, ja silloin hän oli sen ainoan kerran vuodessa vuoteen omana. Allergioista Chet ei kärsinyt.

Lily todella oli multainen. Chet heilautti kättään kieltävän vastauksen merkiksi.
”Ei tietenkään”, hän ilmoitti ja hymyili pienesti. ”Ne tuntuvat muutenkin olevan aika huonossa kunnossa.”
Toinen oli lähes surettava näky multaisine kyynärpäineen ja polvineen sekä rikkoontuneine sukkahousuineen. Chetin oli hillittävä itsensä, jotta hän ei olisi puhjennut jälleen uuteen huolestuneeseen kysymysaaltoon ja alkanut leikkiä liimaista fanipoikaa. Mikä hän saattoi hyvin ollakin, mutta sillä ei nyt ollut suurta painoarvoa. Poika vilkaisi sijaintia, jolla Lily vielä oli ja kohotti kulmiaan.
”Pääsetkö ylös?” hän kysyi ja kohottautui sitten hieman, ojentaen kättään kutsuvasti tytölle. ”Tuo mätäs ei näytä varsinaisesti kuivalta.”
Totta. Sen täytyi varmaankin kastella Lilyä edes vähän.

[Agitha]

"Pääsen joo", Lily vakuutti, ja nousi ylös omin avuin jättäen Chetin tarjoaman käden huomiotta. Hän ei ollut tarkoituksella töykeä, mutta kyllä, hän pääsi ylös itsekin.
Lily puisteli vähän vaatteitaan, ja nosti hihatonta mekkoaan vähän ylemmäs. Niillä oli inhottava tapa valua alemmas Lilyn huomaamatta. Hän tarkisti myös mekkonsa takaosan, mutta se näytti olevan ihan hyvässä kunnossa, mitä nyt vähän kostea.
Ilmeisesti Chet ei häiriintyisi siitä, että hän riisuisi sukkahousunsa. Tällä menolla hän tosin alkaisi palelemaan ennen pitkää, elettiinhän jo melkein lokakuuta, vaikka syksy olikin pari viikkoa myöhässä.
"Käännypäs siitä, riisun nämä", Lily sanoi Chetille, ja vilkaisi merkitsevästi sukkahousujaan. Hän ei ollut erityisen kaino, mutta pyrki kuitenkin olemaan vilauttelemalla. Vaikka sukkahousujen riisuminen ei ollutkaan kaikkein intiimeintä toimintaa, siinä oli suuri riski näyttää vähän liikaa.
Asiaa sen enempää miettimättä Lily kumartui, ja riisui sandaalinsa. Sitten hän laski nylonsukkahousunsa alas, ja talloi ne irti jaloistaan. Hän seisoi sukkahousumytyn päällä, kunnes sai taas kengät takaisin jalkaansa. Sitten hän nosti sukkahousunsa maastaan.
"Valmista on", hän ilmoitti, ja tarkasteli sukkahousuttomia sääriään. Tavallaan oli onnekasta omistaa sievät sääret, sillä sukkahousuilla ei ollut peittämistehtävää, mutta omalla tavallaan sekin oli kirous. Ainakin ne olivat lähes puhtaat, sillä suurin osa mullasta oli tarttunut sukkahousuihin.
Sitten Lily vilkaisi kädessään olevia sukkahousuja, ja viskasi ne vieressä olevan puun oksalle niin korkealle kuin sai (eli ei kovin korkealle).
"Siinä on ihmisille ihmeteltävää", hän sanoi virnistäen, ja mietti kuinka moni jäisi pohtimaan sukkahousujen syytä olla puun oksalla. Revenneiden nylonsukkahousujen, nimittäin. Aika epäilyttävää.
Hänen kyynärpäänsä olivat tosin edelleen aika multaiset, ja hän yritti keksiä, mitä tekisi niille. Sukkahousuja olisi tietysti voinut käyttää rättinä, mutta nyt se oli vähän liian myöhäistä.
"Haluatko nuolla?" hän kysyi Chetiltä leikillään, ja tarkosi oikean kätensä kyynärää pojalle.

[bubblegay]

Kuuliaisena ja siveellisenä sieluna Chet kääntyi pyydettäessä ja keskitti katseensa parhaansa mukaan edessään avautuvaan metsään. Hän pyörähti ympäri vasta sitten, kun Lily ilmoitti olevansa valmis. Tytön jalat olivat sievät ilman sukkahousujakin, mutta Lilyn tapauksessa sen olisi luullut olevan itsestäänselvyys. Lily tuntui olevan sievä aina, mihin ikinä pukeutuikin (ei sillä, että Chetillä olisi paljoa kokemusta; hän ei ollut ennen juhlia nähnyt Lilyä kovinkaan montaa kertaa). Hän oli myös yksi harvoista tytöistä, jotka näyttivät hyvältä ilman meikkiäkin ja jotka eivät yrittäneet olla jotain muuta, kuin todella olivat.

Summattuna yhteen, Lily oli erilainen kuin muut tytöt, jotka Chet oli tavannut.

Poika havahtui ajatuksistaan juuri ajoissa ja virnisti leikkisästi, kun hän havaitsi sukkahousut puussa. Niitä varmasti tultaisiin ihmettelemään – ja teorioita varmaankin syntyisi useampi. Joku, kuka ikinä lienikään, joka hoiti koulun tiluksia saattaisi myös hermostua kyseisestä vaatekappaleesta.
”Mielelläni, mademoiselle”, poika totesi juhlallisesti ja kumarsi, nojautuen lähemmäs Lilyä ja tämän käsivartta sekä muuta kehoa. Virne kuitenkin puski tiensä takaisin hänen kasvoilleen ja Chet vetäytyi pian takaisin, suoristaen taas itsensä. Oli hassua, miten hermostuneelta hänen olonsa oli tuntunut, kun Lily oli yllättäen ollut asteen lähempänä. Nyt se tunne oli jo poissa, kun toinen oli tutun turvavälin päässä, mutta se jäi silti kummittelemaan.
”Eli olet vielä hengissä?” Chet kysyi uteliaasti ja kallisti päätään. ”Meidän kannattaa liueta rikospaikalta, jotta sukkahousujen mysteeri todella jää mysteeriksi”, hän virnisti huvittuneena.

Poika kääntyi ja osoitti käsivarrellaan teatraalisesti tietä, joka jatkui, ja kumarsi taas Lilylle.
”Poistummeko, mademoiselle?”
Se sana alkoi tarttua häneen.

[Agitha]

Lily yllättyi vähän, kun Chet todella kumartui hänen kyynärpäänsä puoleen. Hän ei kuitenkaan vetäytynyt pois, ja hymyili leveästi kun Chetkin puhkesi hymyyn. Luonnollisestikaan kukaan ei nuolisi hänen kyynärpäätään, edes leikillään. Jos nuolisi, Lily lähtisi karkuun ja lujaa, sanoi sydän mitä sanoi.
"Jep, hengissä ollaan", hän sanoi, vilkaisten itsekin sukkahousuja puun oksalla. Ehkä olisi pitänyt ripustaa ne vielä näkyvämmälle paikalle. Toivottavasti tämä polku osoittautuisi suosituksi kiimaisten parien keskuudessa.
"Melkein tekisi mieli heittää alusvaatteetkin tuonne", hän totesi virnistäen. Siinä vasta olisikin ihmeteltävää. Se tosin ei ollut kovin hyvä idea, joten idea sai jäädä ajatustasolle.
"Kannattaa muuten unohtaa ranska suosiolla", hän sanoi sitten virnistäen, kun Chet kutsui häntä mademoiselleksi toistamiseen. "Se ei taida olla sinun vahvimpia kieliäsi. Mutta mennään vaan."
Chetin kehoituksesta Lily lähti jatkamaan matkaansa. Tällä kertaa hän tajusi katsoa jalkojaan, ja onnistui välttelemään petollisia juurakkoja ja muita kompastusriskiä nostavia esteitä.
Mäki alkoi viettää alas aika jyrkästi. Lily muisteli, että mäki, jonka päällä koulu sijaitsi, oli toiselta puolelta jyrkempi kuin toiselta. Siksi suurin osa lenkkipoluista ja ainokainen koululle johtava autotie sijaitsivat kukkulan toisella puolella. Sen vuoksi tällä puolella mäkeä sai yleensä enemmän omaa rauhaa, mutta Lily aavisteli, että muutkin tiesivät sen.
Samalla kun hän laskeutui kapenevaa polkua pitkin alas, hän kuunteli tarkkaan muiden ihmisäänien varalta. Hän ei halunnut törmätä kutevaan pariin, etenkään jos heillä oli tositoimet kesken.

[bubblegay]

Lilyn kommentti Chetin ranskantaidoista - tai oikeammin niiden puutteesta - sai pojan marisemaan kuin pikkulapsi, joka ei ollut saanut uusinta G.I. Joe-lelua kaupasta tai päässyt syömään lisäaineilla varustettua karkkipussia.
”Loukkaat tunteitani”, hän valitti teatraalisesti. ”Ranskani on sulosointuista ja sulavaa, kuin virtaava puro.”
Sitä se ei kyllä ollut. Japanista lähtöisin oleva aksentti ei varsinaisesti tehnyt hänen ranskastaan viehättävää. Opettaja oli jo hänen kanssaan enemmän tai vähemmän hermoromahduksen partaalla.

Mäki alkoi viettää taas alaspäin. Chetillä ei ollut enää paljoakaan aavistusta siitä, missä päin he olivat; hän hyväksikäytti koulun metsäpolkuja juoksemisen merkeissä joinakin kausina hyvin useinkin, muttei ollut koskaan kunnolla tutustunut niiden ympäristöön. Siksi poika hämmentyikin, kun hän yllättäen kuuli metsän puolelta äänen, joka ei varmasti kuulunut luonnollisen luonnon skaalaan.
”Kuulitko tuon?” hän kysyi Lilyltä uteliaasti, kääntyen kävellessään katsomaan metsää ja pysähtyen sitten. ”Siellä on joku.”

[Agitha]

"Ranskasi on sulosointuista ja sulavaa kuin sammakko, joka asuu siellä purossa", Lily kiusoitteli ja iski Chetille silmää sen merkiksi, että laski vain leikkiä. Ei Chet nyt niin huono ranskassa ollut.
Samassa Lilykin kuuli saman kuin Chet, ja hiljeni kuuntelemaan. No, luontoon se ääni ei kuulunut, vaikka sen aiheuttikin varsin luonnollinen asia. Kaksi parittelevaa homo sapiensia, nimittäin. Ääni ei kuulunut kovin kaukaa, ja Lily toivoi, että pari oli löytänyt itselleen suojaisan paikan jostain tiheästä pensaikosta, ja että he eivät makaisi ainakaan keskellä polkua. Se olisi aika kiusallista.
"Kuulostaa aika kiihkeältä", Lily huomautti hiljaisella äänellä, ja irvisti.
Tietenkin hän varjeli myös silmiään, mutta sen lisäksi hän tiesi, että rakastelevan parin keskeyttäminen kesken aktin saattaisi olla fyysisestikin vaarallista.
"Pitäisi varmaan vaan kiirehtiä ohi", Lily sanoi, ja vilkaisi kysyvästi Chetiä. Metsiköstä kuuluva kiihkeä ääntely oli vähän kiusallista kuultavaa, ja Lilylla ei ollut mitään intoa kuulla, kuinka pitkään parilla oli aikomus jatkaa. Tietysti he olisivat voineet myös kääntyä suosiolla takaisin, mutta jyrkkä ylämäki heidän takanaan ei näyttänyt kovin houkuttelevalta.
"Jos vaan juostaan joku sata metriä eteenpäin eikä vilkuilla sivuille?" Lily ehdotti hymyillen. Hän ei oikeastaan saisi juosta, ja juhlakengissä se olisi harvinaisen hankalaa, mutta hän tunsi kyllä omat rajansa. Hän oli huomannut, että lääkärien antamat ohjeet olivat liioiteltuja, koska Lilyn sairaus oli niin epäselvä.

//Mä en tiedä mitä ääniä sä ajattelit että ne kuulee, mutta mä nyt ajattelin näin. : DD//

[bubblegay]

// SWEET LORD MY EYES. :DD ja aamulagissa ei tuu ajateltua pahemmin mitään :---( //

Chetin teki mieli painaa kädet korvilleen. Kaikella rakkaudella, kuka siellä nyt lienikin, hän ei halunnut kuulla. Chet ei varsinaisesti ollut siveellinen, mutta häneltäkin löytyi yksi tietty raja, jota ei viitsinyt ylittää. Ja sen rajan toiselle puolen kuuluivat muun muassa jonkin hormonien ajaman teiniparin puuhailut metsäpuskassa.
”Varmaan”, hän totesi, mutta pojan äänestä kuului, että hän ei ollut epävarma vastauksestaan - he tuskin jäisivät kuuntelemaan noita luonnon sulosointuja.

”Harmi ettei ole kameraa mukana, olisi voinut hyökätä tuonne... Pystytkö juoksemaan?” Chet sanoi, vilkaisten Lilyä. Hän ei vieläkään tiennyt paljoa toisen sairaudesta, ainoastaan sen, että tyttö pyörtyili usein ja että hän väsyi helposti. Ilmeisesti Lilyllä ei ollut juurikaan ongelmia puhua asiasta ja oli kuulemma selittänyt sen kysyjille, mutta Chet ei siltikään viitsinyt tunkeilla. Hän virnisti ja teki muutaman piruettimaisen liikkeen tiellä, tarttuen sitten pieneen kiveen.
”Pyydän tästä jo anteeksi etukäteen, mutta siveellinen ja pappismainen luontoni ei kestä tätä”, hän ilmoitti juhlavasti ja tarttui sitten pieneen, sileään kiveen. Ja heitti sen jonnekin metsikköön, samaan suuntaan, mistä äänet tulevat.

”Okei, nyt, muru - juokse.”
Eräänlaisena ohjeistuksena Chet tarttui Lilyn käteen - ei käteen, vaan käsivarren ja ranteen maastoon, tarpeeksi varovasti ettei murtanut mitään, mutta tarpeeksi vahvasti, ettei kosketus vaikuttanut arastellulta. Ja sitten hän alkoi juosta lyhyin askelin alas mäkeä, virne huulillaan ja epämääräisiä ääniä kuullen.

Joskus oli kivaa olla ilkeä. Ihan vain joskus.