Making us famous

[bubblegay]

// love ja casssssssu ! //

Chet ei voinut kieltää, etteikö olisi ollut innoissaan. Ei, ei vain innoissaan - hyppimässä päin seiniä. Ehkä hän oli impulsiivinen ja samalla myös kiero ja juonitteleva, mutta maanantai oli piristänyt hänen koko viikonloppunsa ja värittänyt sen jännittyneellä odotuksella. Hän oli tekstaillut Cassille, joskus aiheesta, joskus sen vierestä ja huomannut uppoutuvansa entistä syvemmälle heidän suunnitelmaansa. Se oli täydellinen, aukoton, täysin voittamaton - kuin Troijan hevonen, vain kuusi kertaa parempi. Spartalla (eli Joceylla ja Lilyllä) ei ollut mahdollisuuksia.

Nyt poika vilkaisi kelloa. Ruokatunti alkaisi pian, ja myös hänen tuntinsa päättyi lähes samalla hetkellä kellon soidessa. Chet nousi ylös ja keräsi tavaransa samalla, kun seurasi ihmisiä, jotka virtasivat ulos ranskanluokasta. Poika tarttui laukussaan piilottelemaansa puhelmeen ja näpytteli nopein sormin tekstiviestin.
Tulossa? Ruokalassa kohta.
Chet pudotti puhelimen taas laukkuunsa ja riensi ulos luokasta muiden tovereidensa perässä. Voi, tästä tulisi viihdyttävää.

Ruokalaan saapuessaan Chet ei vielä nähnyt Cassia, muttei hämmästynyt. Hänen uudella läheisimmällä keskustelukumppanillaan (oikeasti, suunnitelmien teko tekstiviestien välityksellä keskellä yötä oli välillä hankalaa ja sosialisoivaa) oli ollut tunti toisella puolella koulua. Matka kesti pakostakin. Chet liittyi muuhun ruokajonoon ja siirtyi pian yhteen vapaista pöydistä.

Hän katseli rauhallisesti ihmisiä ympärillään. Joceyta saatika Lilyä ei näkynyt, kuten Chet oli tunneista laskenutkin.
Pian.

[loveliina]

Cassie tunsi mahan pohjassaan mukavan jännityksen kerääntyvän. Oli tärkeä jännittää edes hiukan ennen suurta esitystä, se piti varpaillaan ja valppaana. Jos ei jännittäisi ollenkaan, esityksestä katoaisi helposti energia. Ja esityshän tämä tulisi olemaankin. Loistavin ja ikimuistoisin esitys, jonka koulu tulisi koskaan näkemään.
Oli hullua, miten Cassien itsetuhoisuuteen asti levinnyt välinpitämättömyys itsestään oli vaihtunut täysin uuteen tunneskaalaan pojan vietettyä hetken Chetin kanssa. Nyt Cassie oli jo jotakuinkin... Iloinen? Tämä odotti innolla seuraavaa päivää, ja sen jälkeistä, kaikki kiitos Chetille, ja suunnitelmalle. He olivat keksineet täydellisimmän suunnitelman koskaan. Suunnitelman jonka tuloksena he joko saisivat Joceyn ja Lilyn parhaassa tapauksessa erilleen, tai vain näyttäisivät näille mistä kana pissii. Kummassakin tapauksessa pojat selviytyisivät voittajina, ja näiden uhrimäärä pysyisi joka tapauksessa pienenä. Mitä nyt Cassien täytyi tulla hyvinkin virallisesti ulos kaapista, mutta ei asia enää kellekään yllätykseksi tulisi. Varmistuisi vain ne pienetkin epäselvyydet joita oli jäänyt matkan varrelle.

Cassie tunsi kännykkänsä värähtelyn ja tiesi sen olevan Chet. Pojat olivat paisuttaneet puhelinlaskujaan useilla sadoilla tekstiviesteillä, vain vaivaisen parin päivän aikana. Asiaa oli aina vain tullut tielle, josta toista oli pitänyt informoida. Ja silloin kun Cassiella ei ollut erityisempää asiaa, Chet jo hetkessä oli lähettänyt jotakin.
Poika luki viestin ja tunsi jännityksen kasvavan. Tämä näpytteli nopeasti olevansa matkalla, että siirryttiin suoraan vain suunnitelmaan. Ravistellen hieman ranteitaan ja niskojaan Cass lähti kulkemaan nopeasti kohti ruokalaa, hypähtäen muutaman kerran. Näytteleminen oli fyysistä, ja kehon piti olla hereillä, esitti sitten vaikka kuollutta.

Ruokalan ovella Cassie pysähtyi sekunniksi vetämään syvää henkeä sisään. Tästä se sitten lähtisi. Tämän jälkeen pitäisi esittää kaikille, jokaiselle vastaantuljijalle roolia, kuinka kauan? Viikon kaksi, ehkä. Siitä tulisi rankkaa, mutta kun Chet oli vastanäyttelijä, homma tuntui puoliksi helpommalta. Ainakin saisi pidettyä hiukan hauskaa. Chet oli hauska, ja oli todella harmi, ettei Cassie voinut nähdä itseään ihastumassa tuohon, tästä kun tulisi niin hyvää poikaystävä materiaaliakin. Mutta ystävänä, salajuonikumppanina, Chet oli paras.
Kadottaen viimeisenkin hymyn rippeen kasvoiltaan poika avasi ruokalan oven ja astui sisään.

Viha, tämä ajatteli. Pettymys, suru, loukkaantuneisuus. Ne olivat avain sanoja käyttäytymisen muutokselle. Poika vilkaisi lyhyesti läpi ruokalan salin ja teki kolme havaintoa, se oli melkein täysi, Lily ja Jocey eivät olleet paikalla, sekä Chet, joka istui eräässä pöydistä. Hienoa. Kaikki oli kuten oltiin suunniteltu.
Poika kivetti kasvonsa tunteettoman näköisiksi, kuin tätä olisi juuri loukattu niin pahasti, ettei maailmassa tuntuisi olevan enää mitää järkeä. Kävellen lyhyillä ja päättävillä askeleilla Chetin luokse Cassie sipaisi hiuksiaan niin, että ne olivat enemmän kasvoilla. Toisen edessä tämä kuiskasi:
"Tästä lähtee", merkiksi, että se oli menoa nyt. Ja että se, mitä tästä eteenpäin tulisi pojan suusta olisi täyttä käsikirjoitusta, merkityksetöntä draamaa.

Cassie nakkasi laukkunsa maahan mielenosoituksellisesti. Pöydässä ei istunut muita, joten kukaan ei olisi tarkkaillut tilanteen kytemistä. Jos pöytä olisi ollut täysi, olisi pitänyt käydä dialogi joka johti huutamiseen ja draamaan, mutta nyt sai skipata tylsän kohdan ja siirtyä suoraan parempiin juttuihin.
"Miten sä kehtaat?" Cassie syytti kovaan ääneen. Muutama oppilas kääntyi katsomaan, muttei vielä löytynyt sitä yleisömäärää jota Cass havitteli.
"Miten sä kehtaat tehdä tän mulle? Älä esitä tyhmää, sä tiedät mistä mä puhun", poika sanoi vielä kovempaan ääneen ja katsoi toista niin kuin tämä olisi jotain kovin vastenmielistä.
"Mä tiedän mitä sä teit. Mä näin sut."

[bubblegay]

Ei kestänyt kauan, kun Cassin hahmo jo näkyi ruokalan ovilla. Hänen kasvonsa olivat synkät, ja poika oli selvästikin uppoutunut rooliinsa. Se ei tosin näkynyt normaalille silmälle, mutta henkilö, joka tiesi pian toteutettavasta suunnitelmasta ja esityksestä erotti sen helposti. Tietenkään Cass ei usein myöskään näyttänyt tuolta (paitsi hieman viime aikoina), joten siitäkin saattoi vetää johtopäätöksiä. Jos tiesi. Chet tunsi pienen pilkahduksen yksityisyyttä, kieroutunutta V.I.P-tunnetta, joka paransi hänen oloaan.

Cass suuntasi välittömästi Chetin pöytään ja jälkimmäinen kohotti katseensa tähän kunnolla, kun Cass heivasi laukkunsa maan tasalle. Hän oli kyllä kuullut kuiskauksen, mutta ei nähnyt syytä, miksi olisi kannattanut vastata siihen. Se olisi vain hidastanut asioita.

Pöytä oli tyhjä, joten alustavaa keskustelua ei tarvittu - olisi ollut outoa, jos joku olisi nähnyt Cassin vain yhtäkkiä raivoavan ilman syytä. Chet kurtisti kulmiaan kaverinsa puhuessa ja koitti eläytyä tunteisiin, joita hänen valeimagonsa kuului tuntea. Hämmennystä, ehkä pientä ärtymystä. Ja myös puolustuksen tarvetta siitä, että häntä syytettiin jostain, mitä hän ei ollut tehnyt tai tarkoittanut. Hän tuhahti loukkaantuneena (ja osittain myös järkyttyneenä), katsoen Cassia päästä varpaisiin.
”Mitä helvettiä? En ole tehnyt mitään väärin”, Chet ilmoitti. ”Lakkaa ylireagoimasta! Et voi olla oikeasti tuollainen draamakuningatar.”
Cass saisi siinä keskustelussa suuremman huutoroolin. Hyvä vain, sillä toisella oli kantavampi ääni kuin Chetillä, vaikka vaaleampi sai itsensä halutessaan hyvin kuulluksi.

Muutama ihminen katsoi jo. Mutta ei tarpeeksi.

[loveliina]

Cassie oli tyytyväinen, että Chet lähti niin helposti leikkiin mukaan. Kuten tämä oli olettanutkin, Chet ei kuulunut niihin joita hävettäisi suunnattomasti olla katseiden kohde. Olihan toinen tanssija, nämäkin esiintyivät. Ainakaan ruuminkieli ei tulisi esteeksi, eikä Chetin kekseliäisyydellä repliikitkään ontuisi. Cassie halusi keskeyttää roolinsa hetkeksi kehuakseen Chetin sanavalintaa, mutta pysyi roolissaan, antamatta kasvavan ylpeytensä näkyä kasvoilla lainkaan.

"HAISTA PASKA", Cassie mylvi, ja suurinosa ruokalan äänistä hiljeni. Loistavaa, nyt raskauttaviin faktoihin. "Et oo tehny mitään väärin? Mikä se juttu sitten oli, kaupungilla? Kuka se tyttö oli?" tämä tivasi hyvin vakavissaan. Ja tunsi viimeistenkin kääntävän katseensa yllättyneesti, ja epäluuloisesti. Poika nautti huomiosta paljon, se teki koko hommasta jotain minkä takia heittää kaikki muu roskiin. Kun Cass oli roolissaan, tämä ajatteli täysin hetkessä. Alitajuntaisesti tämä tiesi mihin suuntaan viedä juttua, mutta silti ajatteli vain seuraavaa lausetta jonka päästäisi suustaan.
"Mä en vittu ylireagoi, älä selitä! Mä... Sä olit ihan kiinni siinä", tämä selitti laskien äänenvoimakkuttaan hieman. Pelkkä huutaminen kävisi tylsäksi katsojalle, ja äänenvoimakkuuden sekä painon muutaminen teki dialogista kiintoisampaa. Cassie heitti kätensä haromaan hiuksiaan, jotain mitä tällä oli tapana tehdä stressaantuneena.

Poika pystyi kuulemaan mitä kaikki ajattelivat, se oli niin selvää. Mitä Chet oli tehnyt, ja miksi se merkitsi Cassielle niin paljon. Suoraan kysymyksiin ei saanut vastata, se saisi mielenkiinnon lopahtamaan. Nyt piti pelata kortit oikein. Ehkä laskea vihaisuutta ja lisätä loukkaantuneisuutta. Se voisi toimia.
"Mä luulin, että täs oli jotain. Että MEILLÄ VITTU OLI JOTAIN. Mä en kestä... Mä en kestä sua, tätä. En mitään", tämä selitti puhdin loppuessa loppua kohden. Cassie hieraisi kämmenellään kasvojaan vaikuttaen turhautuneelta.
"Miksi sä käyttäydyt niinku se ei muka vaikuttais mihinkään?" tämä kysyi katsoen hetken Chetiä anelevasti. Nyt toinen sanoisi jotain törkeää, mistä Cass voisi suuttua ja heittää lautasen parhaassa tapauksessa seinään (se oli paras kohta). Juuri niinkuin oli suunniteltu.

[bubblegay]

Ei ollut epäilystäkään, etteikö Cass kuulunut ilmaisutaitolinjalle. Se oli hyödyllistä ja melkeinpä elintärkeää heidän suunnitelmansa kannalta. Se olisi muuten voinut kaatua kokonaan, vaikka jo Cassin käsikirjoitus oli harvinaisen vedenpitävä. Chet kiitti myöskin itseään siitä, että oli todella koittanut muistaa kaikki heidän vuorosanansa tai ainakin niiden pääpiirteet; sitä kautta ei tullut ikäviä yllätyksiä itse tilanteen aikana.

Hän antoi kasvoillaan näkyvän ärtymyksen kasvaa entisestään, ja muuttua pian vihaksi. Chet päästi huvittuneen, mutta negatiivisten tunteiden sävyttämän tyrskähdyksen, kun Cass väitti, ettei ylireagoinut. Ja että Chet oli ollut kiinni vielä toistaiseksi nimeämättömässä mysteeritytössä.

Puhuessaan Cassin olemus muuttui entistä turhautuneemmaksi. Lopulta hänen äänensä oli lähes aneleva, samoin katseensa, johon Chet nyt vastasi. Ei tosin täysin samanlaisella tunteella. Hän tiesi ratkaisuja synnyttävän hetken tulleen: jos se, mitä hän nyt sanoisi, olisi tarpeeksi julmaa, se saisi Cassin raivostumaan lisää. Onneksi tähänkin oli keksitty useampi sopiva repliikki, joita oli helppo hyödyntää, muutella ja yhdistää.
”Vaikuttaisi? Älä naurata minua”, Chet sähähti ja mulkaisi Cassia. ”Jos keskittyisit välillä johonkin muuhun kuin itseesi, huomaisit, että minullakin on tunteet! Saat raivokohtauksen pienimmästäkin virheestä, minkä teen, mutta jos teet itse jotain, sillä ei ole väliä! Missä vaiheessa asiat saavat taas liittyä johonkin muuhun kuin sinuun ja massiiviseen egoosi?!”
Olikohan se tarpeeksi?
”Tiedätkö, en tehnyt mitään sen tytön kanssa, mutta nyt toivon että olisin. Sinä et ole minkään arvoinen, jos olet liian tunnevammainen edes luottamaan minuun.”

Viimeinen lause tuli aiempia matalampana - ne olivat kohonneet jo melkein huudoksi.

[loveliina]

Cassien mieli huokaisi helpotuksesta tämän kuullessa Chetin täydelliset sanat. Ne sopivat kuin nyrkki silmään, Cassie ja tämän ego. Aivan. Siitähän useinmiten olikin kyse. Tämä heittäytyi tilanteeseen, ja mietti miten kauheaa olisi todella olla Cassie tässä tilanteessa. Jos sanat olisi sanottu täydellä tarkoituksella, ne sattuisivat. Paljon.
Ja ennen kuin poika huomasikaan nätti krokotiilin kyynel valui silmäkulmasta poskelle.Cassien ei ollut vaikea kyynelehtiä kesken kohtauksen. Usein hahmon tuntemat tunteet olivat loogisia, tuntuivat yhtä voimakkaasti kuin omatkin. Ainoa ero oli, kun kohtaus loppuisi, niin loppuisivat kyyneleetkin.
Cass tuijotti Chetiä vetisillä silmillään, kuunteli kauniisti muotoillut syytökset hiljaa, antaen raivontapaisen lyödä läpi kuin myrskyaallon.
"Sä et ole edes pahoillasi? Mitä mä olen sulle, MITÄ?" tämä huusi ja otti tukevamman seisoma-asennon. Kysymys oli jotain, mitä Cass olisi voinut huutaa aivan hyvin Joceyllekin. Tämän muistaminen sai pojan provosoitumaan entisestään. Poika otti muutaman askeleen kohti Chetiä.

"Älä valehtele mulle. Sä tiedät mitä meidän välillä on... oli.. on, en mä tiedä!", Cass huusi kyynelten vieriessä poskille. Poika koki voimakkaan deja vu-tunteen. Sitä tämä kaikki tuntui olevan. Vanhan toistoa. Uusilla ihmisillä.
"Älä valehtele!" tämä toisti ja riuhtaisi Chetin tarjottimen pöydältä alas. Tarjotin lensi muutaman metrin keskelle lattiaa, lasi särkyi kymmeniin pieniin sirpaleisiin ja lautanen muutamaan suurempaan säröön. Ruokalassa oli kuoleman hiljaista. Kukaan ei uskaltanut tulla näiden kahden väliin, ja suurimman osan oppilaita kasvoilla käväisi oivallus. Cassie ja Chet, yhdessä? sivustakatselijat miettivät. Missä välissä heidän kahden välille oli kehittynyt jotain enemmän? Se toisaalta oli loogista. Joceyn ja Lilyn jälkeen kaksikko oli jäänyt... No kaksin. Mitä muuta yhtälöön tarvittiin, jotta se muuttuisi uskottavaksi. Cassie tiesi muiden oppilaiden avoissa raksuttavan tuhatta ja sataa, ja tämä nautti siitä.

Cassie vetäytyi muutaman askeleen kauemmas Chetistä, ja näki ihmisten katseitten kääntyvät tarjottimesta takaisin tähän.
"Jos mä en saa suuttua sulle siitä että kourit jotain tyttöä, niin mistä sitten? Voi olen niin pahoillani että prinssin suunnitelmat ajoivat karille. Sun pitää valita, mä vai kaikki muut. Mä vai joku muu?"
Prinssi oli itseasiassa Cass, tämä tiesi saaneen kyseisen lempinimen fanilaumaltaan.
"Tai itse asiassa", tämä sanoi ja asteli vielä kauemmaksi, jättäen tahallaan laukkunsa pöydän kupeeseen.
"Mua ei vois kiinoostaa vähempää. Unoha. Jätä mut rauhaan."
Kiihdytetyt askeleet kohti ovea, ja maaginen katoaminen viideksi minuutiksi. Nyt Chet olisi hetken aloillaan, yksin. Joku varmasti yrittäisi urkkia tarvittavat tiedot, mutta tämän pitäisi pysyä vahvana. Poika itse käveli ripeästi kohti vessoja odottamaan paluuaikaansa. Cassiella oli sellainen olo, että tämä oli unohtanut jotain tärkeää suunnitelmoidusta riidasta, mutta tiesi että olisi myöhäistä nyt kääntyä jatkamaan huutamista.

[bubblegay]

Chet melkein säikähti, kun Cass alkoi itkeä. Hän olisi varmaankin muuten keskeyttänyt muun ja kysynyt, oliko ollut liian julma, mutta pisti toisen reaktion esityksen piikkiin. Joskus oli melkein inhottavaa tehdä vastaavaa todella hyvän näyttelijän kanssa: reaktiot olivat niin aitoja, ettei enää voinut erottaa, kuuluivatko ne kuvaan vai oliko jotain oikeasti tapahtunut. Chetin olo helpottui vasta, kun Cass huusi taas - aika ironista.

Vaaleampi säpsähti taaksepäin järkyttyneenä, kun tarjotin lensi lattialle. Hän oli osannut odottaa sitä, nähnyt liikkeen tulevan, mutta ei ollut kovin loogista, että hän vain tuijotti sitä paikallaan. Ainakin ihmiset alkoivat selvästi laittaa palapelin palasia yhteen: heidän tavoitteensa alkoi saavuttaa päätepistettään.
Chet käänsi katseensa pois Cassin silmistä, kun tämä alkoi puhua ja rikkoi näin syvän hiljaisuuden. Hän pystyi kyllä kuulemaan toisen sanat, ja myös tämän askeleet, kun tummatukka suuntasi ulos ruokalan ovista kiivain askelin ja jätti Chetin yksin kaiken tuijotuksen kohteeksi. Aivan kuten suunniteltu.

Hetken poika pysyi paikallaan ja katseli hajonneita aterimia. Sitten hän kohotti silmänsä, tietoisena siitä, että koko ruokala edelleenkin tuijotti häntä. Muutama ihminen näytti siltä, että oli aikeissa kysyä jotain, mutta heitä kohtaan Chet heitti kylmän ja murhaavan katseen, jonka toivoi toimivan. Sitten poika pudottautui hitaasti tuoliltaan ja kyykistyi sirpalekasan ääreen, alkaen keräillä jäämiä hiljaisena. (Alitajuisesti hän sääli hieman niitä ruokalan tätejä, jotka vastasivat rikkoutuneesta irtaimistosta.)

Nyt piti vain odottaa. Chet nosti osan sirpaleista ja suuntasi edelleenkin katseiden seuraamana lähimmälle roskikselle, pudottaen ne sinne ja palaten taas. Hän kuuli kuiskauksia.
Loistavaa.

[loveliina]

Cassie ryntäsi poikien vessaan sisään, ja huomasi sen olevan tyhjä. Tämä hengähti syvään sisään ja rauhoittui kaivaen kännykkänsä taskustaan. Poika vilkaisi sen kelloa. Kolme minuuttia. Se oli aika, jonka Cassin pitäisi odottaa, ennen kuin palaisi. Kolme minuuttia oli tuntunut hyvältä, ei liian pitkä aika, mutta kuitenkin raastava siinä ilmapiirissä, joka ruokalaan oli laskeutunut. Chet ehtisi kerätä itsensä kasaan, ja ehkä lautasen sirpaleetkin. Ja sitten olisi Casien aika vaihtaa junan suuntaa.
Nyt ihmiset kuvittelivat, että Cassie oli eronnut kahdesta pojasta muutaman viikon sisään, ja olivat kummisssaan. Pian heille paljastuisikin, ettei Chetin ja Cassien 'suhde' ollut lähelläkän kuihtumista. Ei vähään aikaan. Ihmisten vedättäminen osasi olla hauskaa. Sitä tunsi olevansa vallan kahvassa. Cassie surkutteli faktaa, ettei ennen ollut hyväksikäyttänyt näyttelijän lahjojaan, ei ainakaan näin suuressa mittakaavassa. Poika tunsi tajuavansa, miten suuren kyvyn omasikaan.

Poika vilkaisi jälleen kelloa, vielä kaksi minuuttia. Tämä katsahti peiliin, ja ryhtyi sukimaan hiuksiaan paremmin, ne olivat huutaessa pöyhyttyneet hiukan liiaksi. Poika katseli itseään hetken ihaillen. Punaiset silmät, vesivanat poskilla, oli harvoja ihmisiä, jotka pystyivät silti näyttämään näinkin hyvältä, vaikka itki. Normaalisti ihmiset muutuivat vastenmielisiksi, koko naaman punehtuessa ja rään virratessa nenästä. Mutta ei Cassie. Cass näytti hyvältä. Cassie näytti siltä kuin kärsisi, sisäisen tulen paljo oli selvästi havaittavissa tämän kasvoilla. Mutta sisältä poika nauroi. Siitäs saat Jocey.

Cass vilkaisi vielä kelloa ja näki parahiksi viimeisen minuutin lähtevän käyntiin. Siinä ajassa tämä ehtisi ruokalan ovelle. Cassie kääntyi ympäri ja veti syvään henkeä samalla läpsäissessään itseään poskilleen muutaman kerran, herätäkseen. Avattuaan vessan oven, poika oli astunut takaisin rooliinsa. Nyt oli tärkein tavoite saada Chet takaisin. Olla menettämättä valepoikaystävää.
Muutama oppilas oli juuri poistumassa ruokalasta, kun nämä näkivät Cassien kävelemässä kiivaasti takaisin. Cass näki noiden kasvoilla heräävän mielenkiinnon. Nämä olivat luulleet kaiken olevan ohi, mutta nyt näkivät, ettei asia suinkaan ollut niin. He halusivat tietää, mitä Cassie seuraavaksi sanoisi. Ihanaa. Loistavaa. Kertakaikkisen täydellistä.
Cass töykeästi olkapäällään tormäten toiseen ovelle jumittuneesta oppilaasta ryntäsi sisään.
"Ch-Chet...!" tämä aloitti hätääntyneesti ja salaman nopeasti useampi kymmenen silmäparia kääntyi tähän.

Cassie otti muutaman epävarman askeleen kohti toista.
"Haluatko sä et tää loppuu näin?" Aneleva kysymys, jonka vastaus saisi olla maailmaamullistava, kysymyksiä herättävä.
"Mä en voi... Mä en tiedä.. Mä en tiedä voinko mä enää luottaa suhun", tämä sanoi ja katsoi ihmisten jalkojen juureen. Cassie nielaisi, nyt oli vuorossa jotain, mitä ei ollut tultu harjoiteltua.
Poika asteli viimeisetkin metrit lähemmäs Chetiä, ojentaen kätensä ottamaan kiinni tämän niskasta ja leuasta. Asento oli loistava - jos esitti tyttöä. Chet saisi nyt leikkiä miestä, oliko reilua? Mutta Cass oli itse valinnut alistuvan asemansa. Mielessään huokaisten hieman Cassie kuiskasi ( kuuluvalla teatterikuiskauksella):
"Mut mä haluan luottaa."

Painaen hitaasti huulensa Chetin huulia vasten Cass nojautui lähemmäs. Tätä provosoi lähemmäs viidenkymmenen oppilaan leukojen putoamisääni, mutta silti jokin ei tuntunut olevan kohdallaan.
Chetin paikalla olisi kuulunut olla Jocey.

[bubblegay]

Cass saapui takaisin odotettuun aikaan. Chet kohottautui ja katsoi toista hämmentyneenä, mutta vieläkin epäluuloisena. Hän havaitsi, että ihmisten katseet seurasivat Cassia kiinteästi, ja ne harvat, jotka olivat olleet poistumassa, jäivät paikalleen. Silmäkulmastaan Chet huomasi jopa jonkun käyvän kiskomassa jo käytävälle lähteneen toverinsa takaisin. Cassin täytyi tanssia ripaskaa päänsä sisällä - näyttelijät tunnetusti nauttivat onnistuneesta esityksestä. Ei Chet tosin kieltänyt, etteikö hänkin olisi ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Oikeassa tilanteessakaan Chet tuskin olisi osannut vastata, ja nytkin hän käänsi katseensa ahdistuneena pois, kun Cass puhui uudestaan. Hän kohotti katseensa poikaan vasta, kun tuo astui hieman lähemmäs.
”Cass...”
Chetin ääni ei ollut kova, vaan enemmänkin uloshengitys, mutta silti tarpeeksi kuultava. Onneksi hänen artikulointinsa ei tarvinnut riittää kovinkaan pidemmälle, sillä Cass tarttui hänen leukaansa ja niskaansa, astuen lähemmäs.

Tuttu repliikki, sen jälkeen vähemmän tuttu toiminto. Chet tunsi Cassin huulien painuvan omilleen, eikä voinut estää itseään muistamasta edellistä ihmistä, jota oli suudellut. Lilyä. Samalla hän tunsi pienen syyllisyyden liekin, jonka koitti tappaa välittömästi; tämä ei ollut hänen paikkansa, se oli Joceyn, jonkun muun. Minkä takia hän tunsi sympatiaa Joceyta kohtaan, kun tuo oli itse vienyt Lilyn? (Vienyt ja vienyt, Lily ei ollut missään vaiheessa edes halunnut Chetiä.)

Vaaleampi kietoi hitaasti kätensä Cassin lantiolle. Hän tunsi helposti katseet, jotka olivat kiinnittyneitä heihin, mutta koitti sen sijaan keskittyä itse tilanteeseen. Cassin suuteleminen oli outoa. Siitä ei lähtenyt samanlaisia kipinöitä kuin yleensä, eikä Chet onnistunut tuntemaan Cassiin samanlaista vetovoimaa kuin muihin ihmisiin, joita suuteli. Se oli outoa. Ei sillä, ei Cass huono suutelija ollut. He taisivat vain olla erittäin tiukasti ystävätasolla.

Chet erkani hetken kuluttua suudelmasta ja katsoi uutta valepoikaystäväänsä silmiin. Jonkun kuiskuttelua kuului taustalta, mutta muuten ruokala oli hiljainen.
”Anteeksi.”

[loveliina]

Cass yritti pitää ulkokuorensa kontrollista, sisältä nyt vain yritti tunkea päälle se 'tässä meni raja vitsin kohdalta' -juttu, joka usein tuli tielle. Tällä kertaa tosin Cass halusikin lopettaa, ihan todella halusi. Mutta kun kerran tehtiin, niin tehtiin kunnolla ja kunnialla loppuun saakka. Ja se oli vain yksi suudelma, tähän mennessä. Poika oli antanut samanlaisia lukemattoman useille ihmisille, miksi tätä nyt piti katua, kun muita ei. Aivan kuin Joceyllä olisi jokin oikeus tulla määräämään ketä Cass suuteli, ketä ei.
Mutta, kun juttu olikin niin, ettei Jocey tulisi määräämään. Tuota ei kiinnostaisi pätkän vertaa, ei kuitenkaan kiinnostaisi. Tuon sanat, mä en välitä susta, kaikuivat kovaa jylisten Cassien aivoissa, sen lyhyen hetken, jonka tämä vietti Chetin huulia vasten.
Kaikki oli yhä vain yhtä suurta show'ta, Cass tiesi sen, ja tämä tiesi myös ettei oikeat tunteet olleet mukana pelissä. Silti tämä ei voinut itselleen mitään. Tämä ei voinut sille mitään, että tunsi itsensä mustasukkaiseksi, saati katuvaksi, syylliseksi.
Love hurts, baby, tämä ajatteli synkästi päättäen ryhdistäytyä. Tilanne oli yhä aivan kesken.

Cassie kuuli paljon puhuvan sanan, anteeksi. Se tuntui tulevan syvältä sydämestä, Chetin kauniista valesydämestä. Sulattaen Cassien välesydämen. Poika antoi katseensa lämmetä, ja pienen hymynkaaren levitä suupieliin. Tämä painoi otsansa toisen otsaa vasten, kun ei voinut painaa sitää toisen rintakehälle. Kirottu tämä kymmenen sentin pituusero.
"Ethän sä tee sitä mulle uudestaan? Mä en kestä nähdä sua kenenkään muun kanssa..." tämä sopersi, muka niin kovin rakastuneena. Yleisö oli ilmeisen ällistynyt. Näillä oli vaikeuksia päättä ratketakko suosionosoituksiin, vaiko vain kadota paikalta hiljaa ja huomaamattomasti.
Tämä, elokuva versio jos olisi, oli juuri se kohta kun ohjaaja huutaisi 'Klaffi!' ja otos olisi valmis, eikä siirtymää tästä hetkestä huomiseen tarvinnut näyttää. Mutta nyt, niin sanotussa oikeassa elämässä tilanne oli toinen. Nyt täytyi improvisoida. Miten Cassie käyttäytyisi tästä eteenpäin... Kumartaisi yleisölle ja nauraisi mukana? Ehkä ei. Jos ajattelisi vaikka Chetin olevan Jocey, ja tämä heidän suhteensa virallistaminen... Hetkonen, tämähän inspiroi poikkaa mukavasti.

"Hölmö", tämä sanoi hymyillen, kuin olisi kovinkin nolostunut tästä kaikesta. "Mä en halua enää koskaa pelätä et mä menetän sut."
Ah ja sitten hauskaan osioon. Cassie nosti äkkiä päänsä ja "huomasi", etteivät pojat suinkaan olleet yksin. Tämä käänteli vauhkosti katsettaan ihmisten naamoissa; suurin osa vain tuijotti ilman sen erikoisempaa ilmettä kasvoillaan, toiset hymyilivät. Cass käänsi katseensa Chetiin ja teatterikuiskasi:
"Millon tästä ruokalasta tuli näin täysi..."
Tämä katsoi Chetiä syvälle silmiin, vielä naismaisessa asennossaan, käpertyneenä toista vasten, Chet kädet vyötäröllään, huutaen silmillään 'Hoida meidät pois täältä.'

[bubblegay]

Kauniit ja rohkeat-efekti vahveni sitä mukaa, kun Cass puhui, ja Chet oli varma, että oli nähnyt samantyyppisen kohtauksen jossain saippuaoopperassa. Huvittunut virne meinasi tehdä tietään hänen kasvoilleen, mutta poika onnistui estämään sen joten kuten ja sen sijaan hymyili säyseästi. Tai no, niin säyseästi kuin hän persoonansa takia kykeni - todellisuudessa mikään Chetissä ei ollut lempeää tai pehmeää.

Vastauksena itse Cassin kysymykseen vaaleampi pudisti pienesti päätään hymyn kera.
”En minä pystyisi.”
Jo itse vastaus oli niin ällösuloinen, että se melkein oksetti, eikä asiaa auttanut Cassin seuraava repliikki. Onneksi tummatukka kuitenkin siirsi tilannetta ja kohotti päätään, aivan kuin hän olisi yhtäkkiä havahtunut. Chetin hymy muuttui pieneksi, leikkisäksi virneeksi toisen kysymyksen johdosta. Hän ymmärsi kyllä Cassin katseen merkitykseen, ja otti kätensä pois toisen lantiolta, tarttuen sitten tämän omaan.
”Mennään johonkin vähän rauhallisempaan paikkaan?”
Kuin vahvistuksena sanoilleen Chet veti Cassin liikkeelle tuon kädestä ja alkoi kävellä hitaasti ruokalan halki.

Ihmiset tuijottivat, ja sääli keittäjätätiä kohtaan eli vieläkin. Kuka hajonneet astiat korvasi? Tai särkyneet sydämet nyt, kun viimeisetkin epäilyn rippeet Cassin seksuaalisuuden suhteen oli karistettu?

[loveliina]

Cassien sisäinen mieli ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa - Chetin osasi hommansa. Juttu oli vain siinä, että he olivat niin imeliä, että pokka meinasi pettää. Esitys ei ainakaan jättäisi ketään kylmäksi, se oli varmaa. Mutta oliko se kadottanut realistisuutensa? Ja jos oli, missä vaiheessa? Yrittäen pitää naamansa peruslukemilla, poika seurasi Chetiä ruokalan läpi, päiden kääntyessä heidän mukanaan. Tämä yritti vielä vastata, että Chet saisi johtaa tietä, mutta pelkäsi äänensä rikoutuvan nauruksi jos sanoisi mitään. Siispä ihan hissun kissun, kilttinä pienenä poikana Cass seurasi, painaen päätään hieman maahan, kuin tätä olisi hävettänyt.
Cassieta ei hävettänyt. Koko huoneen huomio ennen kaikkea pojassa itsessä, mikä olisi voinut olla parempaa? Tämä tiesi, että juuri viimeisen viiden minuutin kuluessa tämä oli loikannut kaapistaan rytinällä ulos, muttei jaksanut miettiä sitä juuri sillä hetkellä. Pojasta tuntui hyvältä - ei, tästä tuntui loistavalta kävellä katseiden lomassa. Mikään ei voisi tuntua paremmalta, ei mikään.
Tai no, jos Chet sijalla kävelisi Jocey. Äh, mitä Cass ajatteli. Joceyt pois mielestä, niin kaikki menisi paremmin.

Pojat pääsivät vihdoin ulos ruokalasta, mutta tuon hiljaiseksi jääneen huoneen ulkopuolellekin oli ilmestynyt oppilaita. Cassie olisi halunnut vetää henkeä ja revetä maahan nauramaan, mutta hiljaisen tyylikkäästi tämä kuitenkin ryhtyi puolestaan vetämään Chetiä perässään kohti poikien vessoja. Ne olivat ainakin hetki sitten olleet tyhjät, eikä ihmiset yleensä niissä viettäneet kovin pitkiä aikoja. Ja vaikka jokin poikaraasu olisi vessaan eksynyt, eiköhän tuon saisi ulos kiihkeällä rakkaudenosoituksella Chetiä kohtaan. Melko varmasti.

"Kulta", tämä totesi ja nyökkäsi päällään kohti vessoja. Cass halusi varmistaa, ettei Chet ollut epähuomiossa luullut että kohtaus olisi päättynyt tähän. Piti odottaa, että he olisivat kahden kesken, ennen kuin kohtaus olisi koskaan ohitse. Kovin työlästä tämä vale-rakkaus.

[bubblegay]

Olisi kai pitänyt arvata, ettei esitys loppunut siihen; he olivat vielä julkisella paikalla ja ihmisten silmien edessä. Jostain syystä Chet oli silti jo valmistautunut päästämään irti Cassin kädestä ja remahtamaan nauruun. Hän muisti pitää kiinni roolistaan vasta, kun Cass nyökkäsi poikien vessoja kohti ja lausui jonkin imelän hellittelynimen, joita ällöttävät nuoretparit käyttivät toisistaan sydämet silmissään. Loistavasti tilanteeseen sopiva kutsumanimi siis.

Chet ei vastannut verbaalisesti, nyökkäsi vain ja hymyili ilmeellä, jonka toivoi olevan enemmänkin välittävä ja pehmeä kuin naurun partaalla tasapainoileva irvehirviö. Onneksi paikalla oli vain muutama katsoja, sillä suurin osa oppilaista oli keskittynyt ruokalaan ja muihin koulun osiin.

Chet veti Cassin vessaan. Koppien ovista yksikään ei ollut lukossa, ja paikalla oli vain yksi ihminen, hiirulaismainen poika, jonka kanssa Chet oli samalla maantieteen kurssilla. Tämä vilkaisi saapunutta kaksikkoa lähes paniikinomaisesti, vaikka ei tainnut olla edes tietoinen ruokalan äskeisistä tapahtumista, ja poistui lähes välittömästi. Vihdoinkin he saivat olla kahden. Chet päästi irti Cassin kädestä ja virnisti vapautuneesti.
”Mitä pidit?”

[loveliina]

Cassie seurasi Chetiä vessaan pidätellen kutkuttavaa tunnetta vatsassaan. Ulos päästessään se synnyttäisi enemmän kuin helposti naurunremakan, ja no, ainakin Cassien käsityksen mukaan se saattaisi syödä esityksen realistisuutta. Onneksi matka ei ollut pitkä.
Sisällä kuitenkin oli eräs poika, jota Cass ei välittömästi tunnistanut. Koulussahan oli vaivaiset 70 oppilasta, mutta silti kaikkien kasvoja ei voinut vain muistaa. Tai olisihan sitä voinut, mutta kaikki eivät vain olleet täysin samanarvoisia Cassien silmissä. Jos ei osannut tuoda itseään esille, ei tarvinnut antaa huomiota. Mutta nyt oli tärkeä antaa hiiri-pojalle muutama mulkaisu, että tuo kipittäisi nopeampaa matkoihinsa. Mulkaisu oli kuitenkin varin ponneton, sillä pojan suupielet nykivät yrittäessään hakeutua hymyyn.

"Vihdoin!" Cassie huokaisi ja astui askeleen erilleen Chetistä toisen pojan jättäessä heidät rauhaan. Tämä hengitti kerran syvään sisään, ja kuuli Chetin kysymyksen. Poika käänsi katseensa Chetin silmiin, katsoi niitä ehkä yhteensä sekunnin ja repesi täydellisesti nauramaan.
"Ah, oikeesti. Tuo oli vaan jotain niin..." tämä naurultaan selitti. "Täydellistä. Mä en tienny että sä osaat näytellä noin." Kaikki oli tosissaan mennyt paremmin kuin hyvin, yksikään oppilas ei ollut keskeyttänyt draamaa, tai antanut heille turpiin, eivätkä keittiöväkikään ollut puuttunut asiaan. He olivat saaneet pienen esityksensä alusta loppuun vedettyä, juuri niinkuin oli suunniteltu. Poika tunsi adrenaliinin virtaavan yhä suonissaan ja se näkyi ulospäin lievänä levottomutena. Poika kääntyi ravistellen käsiään ranteistaan kohti peilejä ja astahti muutaman askeleen niiden eteen.
"Ja se draamakuningatar, se oli tosi hyvin keksitty", tämä kehui ja aiheesta ja kääntyi vilkaisemaan toista samalla kun laittoi hiuksiaan. Chet oli todella yllättänyt pojan improvisaatio-taidollaan, joka oli kantanut hyvin loppuun saakka.

Poika kääntyi nojaamaan lavuaariin ja katsomaan Chetiin päin. Cass ei saanut virnistystä katoamaan huuliltaan.
"Mä niin meinasin revetä", tämä sanoi pudistellen päätään. "Toi oli niin hauskaa. Meidän on pakko vetää joku toinenkin show yhdessä."

[bubblegay]

// aletaan vissii lopetella tätä? :DD //

Virne Chetin kasvoilla olisi voinut pimentää auringon. Hän ei olisi voinut olla onnellisempi siitä, miten koko kohtaus oli mennyt. Heitä ei ollut keskeytetty, eikä kummankaan pokka ollut pettänyt missään vaiheessa. Esitys oli ollut uskottava ja meni varmasti läpi jokaiselta katsojalta, ellei yleisön joukossa ollut ajatustenlukijoita. Luojan kiitos Cass oli näytelmälinjan oppilas: se näkyi hänen eleissään, repliikeissään ja tavassaan muodostaa esitys. Erittäin hyödyllistä poikaystävähuijausta ajatellen.

Chet virnisti ja kumarsi fiinisti, kun toinen kehui hänen esitystään.
”Mutta en vedä vertoja sinulle, lady Jones”, hän sanoi teatraalisesti ja suoristautui. Virne vain leveni entisestään: äskeinen todella oli ollut hauskaa, joten uusintakierros ei olisi lainkaan pahitteeksi. Saisi enemmän mainetta, enemmän reaktioita ja enemmän yleisöä. Ja koko koulu puhuisi heistä, ellei puhunut jo nyt. Jocey ja Lily saisivat nenilleen.
”Miten olisi parin päivän päästä?” Chet ehdotti. Hänestä tuli kärsimätön, kun jotain kiinnostavaa tuli eteen.

Ikävä puoli hetkessä oli se, että vaaleamman täytyisi poistua tanssiharjoituksiin pian. Ja harjoitukset vaativat venyttelyä, jos muuta ei tiellä ollut.
”Mutta joudun hylkäämään viehättävän seuranne pian”, pojan virne laantui ja hän mutristi huuliaan. ”Meidän pitää suunnitella seuraava iskumme hyvin, ja tarvitsen tanssiharjoitukseni.”
Ohjaaja tekisi hänestä silppua, jos enää yhdetkin harjoitukset jäisivät väliin. Joskus oli hankalaa elää motivaatiossa.