Puhu hiljaa kirjastossa

[Agitha]

// Mukaan vaan, ken uskaltaa. //

Emily käveli koulun kirjaston kirjahyllyjen välissä hyvin hitaasti. Hän puristi koululaukkuaan rintaansa vasten molemmin käsin, mutta toisin kuin yleensä, hän ei tuijottanut maata. Hänen katseensa vaelteli pitkin tammipuisia hyllyjä, sillä hän oli päättänyt lukea jokaisen hyllyssä olevan kirjan nimen. Siitä johtui, että Emily käveli vielä tavallistakin hitaammin, ja joutui kallistelemaan päätään aina, kun kirja oli laitettu hyllyyn väärin päin. Tällä tavoin hän oli käynyt läpi jo kaksi pitkää hyllyrivistöä, ja kirjastonhoitaja alkoi katsoa häntä vähän oudosti. Sitä Emily ei tietenkään huomannut.
Hän oli kirjastossa syystä, vaikka hänen maleksimisensa näyttikin ajan tappamiselta. Emily etsi kirjoja eläimistä. Hän halusi maalata ahman, mutta ikäväkseen oli unohtanut, miltä ahmat tarkalleen näyttivät. Hänen oli tarkistettava asia kuvallisesta kirjasta, sillä muuten hän saattaisi maalata väärin, eikä saisi rauhaa, ennen kuin olisi korjannut virheensä.
Nopein tapa löytää kirja olisi ollut pyytää apua kirjastonhoitajalta, mutta Emily halusi löytää kirjan itse. Ja nimenomaa löytää. Hän ei halunnut hyödyntää kirjaston tietokoneita kirjan löytämiseen, vaan hän oli päättänyt löytää kirjan omin avuin. Siksi hänen oli luettava jokaisen kirjan nimi. Ikävä kyllä Emily ei huomannut olevansa väärällä osastolla, ja etsi eläinkirjoja romaanipuolelta.
Ylähyllyllä oli kirja, joka varasti Emilyn huomion. Sen nimi oli "Ahmatti". Sana "ahmatti" tuli sanasta "ahma", sen Emily oli oppinut. Ehkä "Ahmatissa" olisi jotakin ahmoista.
Kirja oli niin ylhäällä, ettei Emily yltänyt siihen edes varpaillaan seisten. Hän joutui hakemaan jakkaran, joka oli tarkoitettu avuksi korkealla olevia kirjoja ottaessa. Hän raahasi jakkaran suunnilleen kirjan kohdalle, ja nousi seisomaan. Vasta kirjaa kurkottaessaan hän huomasi, että oli vähän liian oikealla, joten hän joutui nojaamaan vähän vasemmalla yltääkseen kirjaan. Se ei ollut kovin helppoa pienikokoiselle Emilylle, ja vahingossa hän vetäisi "Ahmatin" mukana myös kolme muuta kirjaa pois hyllystä. Ne putosivat maahan päästäen kumahtavan äänen osuessaan kirjaston lattialle. Emily jäi tuijottamaan pudonneita kirjoja vähän hämmäsyneenä, mutta ei tehnyt vielä elettäkään nostaakseen niitä.

[loveliina]

//ken uskaltaa, barbie ei//

Cameron maleksi koulun päärakennuksessa käytävältä toiselle löytämättä mitään järkevää tekemistä. Astellessaan kirjaston ovelle ajatus pölyisistä kirjoista ei aluksi houkutannut. Cameron ei koskaan ollut erityisen kiinnostunut kirjoista saati kirjoittamisesta, mutta ehkä sisältä löytyisi lehtihylly, sarjakuvia tai kiinnostavia kuvakirjoja. Oli vain yksi tapa selvittää se.
Cass otti rohkeana muutaman askeleen sisemmäs ja näki useat kirjahyllyt joiden kirjat olivat jaettu eri alalajeihin kuten tietokirjat ja kaunokirjallisuus. Huomattuaan virastomaisen opaskyltin suurimman hyllyn kyljessä Cassie käveli rennosti sen luokse. Kun kyltissä ei ollut mitään mainintaa sarjakuvista, suunnisti poika suorinta tietä kaunokirjallisuuteen. Kirjojen takakansista oli aina yhtä viihdyttävää lukea epätoivoisista tytöistä, jotka pelastamalla kotitallinsa voittavat unelmien poikansa tunteet puolelleen.
Suunnistaessaan kirjaston vasemmalle puolelle kohti kaunokirjallisuutta Cassie mietti tuskaisesti miltä näytti uudessä, mutta niin kovin epätyylikkäässä koulupuvussaan. Hän oli valinnut lyhythiaisen paidan housujensa kanssa, sillä ei ollut kovin kylmä päivä. Silti vaikka tiesi ettei varmasti voinut KOVIN pahalta näyttää pieni häilyvä epävarmuus leijui takaraivossa kummitellen. Eikä kirjastossa ollut yhtäkään heijastavaa pintaa josta tarkistaa.
Saavuttuaan oikealle hyllylle Cass pääsi todistamaan dramaattista kohtausta, jossa nuori neito pudotti kirjoja, tahattomasti. Hymyn levitessä pojan huulille tämä ajatteli: Jes, pieni ritarillinen teko päivässä pitää naiset lähellä. Cass nopeasti nappasi muutaman kirjoista ja ojensi ne jakkaralla seisovalle tytölle.
"My Lady," hän sanoi sulavasti ja hymyili.

[Agitha]

Emily seisoi hetken paikallaan, ja tuijotti pudonneita kirjoja. Sitten hän päätti, että hänen olisi nostettava kirjat ylös. Hänhän ne oli pudottanutkin, ja sellainen oli kohteliasta köytöstä.
Hän ehti juuri kyykistyä jakkaralla kiivetäkseen siltä alas (Emily ei pitänyt hyppimisestä), kun hän huomasi jonkun nostavan kirjat hänen puolestaan. Hän pysähtyi hetkeksi paikalleen, ja kohotti sitten katseensa poikaan. Ei aivan pojan kasvoihin, mutta jonnekin sinne päin. Poika oli nostanut ne hänen puolestaan, ja ojensi ne hänelle.
Emily tattui kirjoihin, ja kohottautui hitaasti laittamaan ne takaisin paikoilleen. Hän oli vähällä saada työnnettyä kirjat hyllyyn, mutta viime tingassa hänen kätensä lipsui, ja kirjat putosivat lattialle uudestaan. Tällä kertaa kirjastonhoitaja loi häneen varoittavan silmäyksen, mutta ei poistunut tiskinsä takaa.
Tismalleen samoin kuin äsken, Emily odotti hetken, kyykistyi taas, ja tällä kertaa laskeutui jakkaralta keräämään lattialla lojuvia kirjoja. Kirjojen kerääminen oli Emilylla hidas prosessi, sillä hän halusi järjestellä kirjat kansien värien mukaan mahdollisimman tasapainoisesti.
Vasta kun hän oli saanut kirjansa haluamaansa järjestykeen, hän muisti pojan, joka oli ensimmäisellä kerralla nostanut kirjat. Hän vilkaisi poikaa uudestaan. Toivottavasti putoavat kirjat eivät olleet pudonneet pojan päälle.
Emily nousi seisomaan, ja päätti tällä kertaa olla toistamatta virhettään. Sen sijaan, että hän olisi noussut taas jakkaralleen, hän ojensi kirjapinoa poikaa kohti. Hän ei sanonut mitään, ojensi vain kirjoja pojalle.

[loveliina]

Cassie jäi tuijottamaan tyttöä vastauksen toivossa. Tyttö kuitenkin vaikutti hieman poissa olevalta, vaisulta. Kun tämä otti kirjat katsomatta edes silmiin, Cass tunsi pienen loukkaavan piston sydämessään. Kaiken sen jälkeen mitä poika oli tytön vuoksi tehnyt - kyllä, kyykistynyt maahan ja sitten noussut ylös, ei tyttö edes kiitosta voinut sanoa.
Tytön kääntyessä laittamaan kirjoja takaisin Cass jo puoliksi lähti kääntymään pois. Jos toinen ei tajuaisi mitä menettää, se olisi ehdottomasti, ja vain ja ainoastaan hänen menetyksensä. Suuri menetys. Mutta reilun viiden sekunnin hiljaisuuden jälkeen poika kuuli tutun tömähdyksen samojen kirjojen tipahtaessa uudestaan, ja vaistonomaisesti Cass kääntyi katsomaan.
Miten minä arvasin, Cassie mietti, vaikkei todellakaan ollut arvannut. Sekunnin mietittyään auttaisiko enää, hän huomasi tytön laskeutuvan jakkaralta aikeissaan kerätä kirjat. Katsellessaan tyttöä Cass tajusi miten epäillyttävän tavallinen tyttö oli. Hänessä ei ollut niin mitään erityisen erityistä että hän ei olisi erottunut 50 ihmisen joukosta. Tai kymmenen. Ainoa seikka hänessä, jonka Cass erityisesti muistaisi olisi vain kasvojen poissaolevuus eikä mitään muuta.
Tyttö kuitenkin yllätti Cassien täysin. Kerättyään kirjat ajan kanssa, tyttö kääntyi ojentamaan ne pojalle. Cass katsoi hetken kirjoja tajuamatta mitä tyttö yritti. Cass otti kirjat olettaen että ne haluttiin laitettavan hyllyyn.
"Miten sanotaan?" poika kysyi ja katsahti tyttöön odottamatta vastausta. Hän ei tarvinnut jakkaraa, Cass oli varmasti 10-20 senttiä pidempi kuin tyttö. Cassie laittoi kirjat hyllyyn varmuudella, ja sai sen näyttämään niin helpolta.
Ehkä tyttö oli mykkä. Ehkä hän oli autistinen. Tai ehkä tyttö oli niin ihastunut Cassieen, ettei saanut sanaakaan suustaan. Tämä ajatus taas sulatti pojan loukkaantuneen sydämen, ja tämä päätti suoda tytölle myötätuntoisen hymyn.

[Agitha]

Poika otti kirjat Emilyn käsistä, ja Emily laski kätensä sivuilleen. Hänellä kesti hetki tajuta, mitä poika halusi hänen sanovan. Miten sanotaan mitä? Mutta sitten hän muisti, miten siihen piti vastata.
"Kiitos", hän sanoi hiljaa ja värittömästi, kuten tavallista. Hän katsoi jonnekin pojan pään suuntaan, mutta ei suoraan kasvoihin.
Siihen hänen mielenkiintonsa poikaa kohtaan sitten loppuikin.
Emily tarkasteli käteensä jäänyttä "Ahmatti"-kirjaa. Se ei näyttänyt oikealta. Siinä ei ollut edes kuvia. Emily aukaisi kirjan satunnaiselta aukeamalta, ja luki yhden kappaleen. Kappaleessa kuvailtiin kahden ihmisen välistä yhdyntää erittäin värikkäin sanakääntein, ja Emily sulki kirjan kannet ilmeettömänä. Kirjassa ei puhuttu ahmoista. Kirja oli väärä.
Se pitäisi laittaa takaisin hyllyyn, jonne se kuului. Emily vilkaisi ylähyllyä, ja sitten jakkaraa. Hänellä ei ollut hyvä tunne tästä. Hän oli jo kahdesti pudottanut kirjat seistessään jakkaralla, joten Emily ei tekisi samaa virhettä kolmatta kertaa.
Jakkaran siirtäminen parempaan paikkaan ei tullut hänelle mieleenkään.
Sitten Emily muisti pojan, joka oli auttanut häntä äsken. Hän käänsi katseensa takaisin poikaan.
"Olisitteko ystävällinen, ja auttaisitte minua laittamaan tämän kirjan takaisin paikoilleen? Kiitos", Emily sanoi hieman liian kohteliaasti tilanteeseen nähden. Hän oli kuitenkin tullut siihen tulokseen, että olisi paras olla mahdollisimman kohtelias, kun hän pyysi palvelusta.

[loveliina]

Saatuaan lyhyen kiitoksen tytöltä Cass luovutti. Hän kääntyi pois, kuten tyttökin ja ryhyi tarkastelemaan vastakkaista hyllyä yrittäen näyttää suurempaa mielenkiintoa sitä kohtaan kuin se oikeasti Cassien mielestä ansaitsi. Vaikka vaivautuneisuus levisi ilmapiirissä Cameron päätti voittaa sen. Hän ei olisi se, joka häntä koipien välissä lähtisi kipittämään pois tästä tilanteesta. Cass voittaisi. Hän olisi tämän hyllyvälin kuningas ja yksinvaltias.
Cass vilkuili kohti tyttöä koko sen ajan kun selasi kirjojen kansia. Hän halusi nädä juuri sen hetken kun tyttö murtuisi ja pakenisi. Mikään kirjoista ei vaikuttanut tarpeeksi fiksulta edes vedettäväksi pois hyllystä, joten poika vain katseli kirjojen nimiä ja yritti löytää niistä jotain kaksimielistä. Luettuaan väärin kirjan Villi ryntäys nimen ja tyrskähdettyään hieman villeille ryntäille, tyttö keskeytti Cassien jälleen.
"Olisitteko ystävällinen, ja auttaisitte minua laittamaan tämän kirjan takaisin paikoilleen? Kiitos."
Cass katsahti tyttöön, sitten jakkaraan, sitten taas tyttöön ja viimein kirjaan.Tytön järjenjuoksu oli hieman erikoinen. Oliko hänestä yhä hyväksyttävää pyytää palveluksia? Toisaalta, kirjan paikoilleen laittaminen oli pikku juttu, ei siinä. Cass ei kehdannut kieltäytyä joten otti kirjan katsoen tyttöä hieman epäuskoisesti hymyillen.
Juuri kun kirja oli löytämässä tietään paikalleen, Cass tajusi mikä kirja se oli. Hän tyrskähti. Ahmatti. Viettäessään erästä poikavuosiensa kesää isänsä siskolla, oli Cass löytänyt kirjan tädin makuuhuoneen kätköstä. Uteliaana lapsosena oli poika alkanut tutikiskelemaan kirjaa tarkemmin, ja ajautunut lukemaan sen lopulta viimeiselle sivule saakka. Kirja oli niin pornoa Cassin mielestä, että oli hyvin erikoista löytää se koulukirjastosta. Siitä huolimatta, Cassie lopulta sai sijoitettua sen hyllyyn, toisten kirjojen viereen.
Hän kääntyi tyttöä päin virnistäen ja pörrötti toisella kädellään hiuksiaan. "Ai oot kiinnostunu tollasesta kirjallisuudesta?"

[Agitha]

Emily oli jo ehtinyt uppoutui aikaisemman hommansa pariin, ja luki taas kirjojen selkämysten nimiä. Olisi pidettävä kiirettä, jos hän aikoisi selviytyä tehtävästään tänään. Hän luki ylähyllyjen kirjojen nimiä pää kallellaan, kun poika keskeytti hänet. Hän käänsi katseensa poikaan hitaasti, ja yritti keskittyä tämä esittämään kysymykseen. Se oli vähän hankala kysymys, ja Emily joutui miettimään vastausta hetken.
"En ole nyt", hän vastasi. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä poika tarkoitti "tollasella kirjallisuudella". Siiitä huolimatta hän vastasi kieltävästi, sillä tällä hetkellä hän ei ollut kiinnostunut kyseisestä kirjasta. Eikö se ollut selvää, kun hän oli laittanut sen takaisin hyllyyn?
Emily kääntyi takaisin kirjan selkämysten pariin, mutta vilkaisi sitten poikaa uudestaan. Löytäminen ei olisi huijaamista, jos hän pyytäisi apua, vai mitä? Jos poikakaan ei tiennyt, missä kirja oli, he voisivat löytää sen yhdessä.
"Haluaisin löytää kirjan", Emily sanoi, mutta luki edelleen kirjojen selkämyksiä. "Olisitteko ystävällinen ja auttaisitte minua löytämään sen? Kiitos", hän pyysi taas liian kohteliaasti. Olisi kuitenkin tärkeää, että poika ei tietäisi, missä kirja oli. Muuten he eivät voisi löytää sitä.
Samassa Emily kuitenkin unohti pojan taas, ja jatkoi kirjojen tutkimista keskittyneesti. Jos poika haluaisi auttaa, hän voisi vapaasti alkaa etsimään. Siihen tuskin tarvittaisiin Emilyn apua. Paitsi tietysti, jos ei osannut lukea ajatuksia, eikä tiennyt mitä Emily etsi...

[loveliina]

Cameron tuijotti tyttöä odottaen että tämä punastuisi, tai huomaisi joutuneensa noloon tilanteeseen. Hän tiesi tytön pienen salaisuuden ja nautti joka hetkestä. Odottava ilme kasvoillaan poika tuijotti.
"En ole nyt."
Mitä ihmettä? Siinäkö kaikki? Cassie, odotettuaan suurta tunteenpurkausta pettyi pahemman kerran. Tyttö oli omituinen, omituisempi kuin kukaan jonka Cass oli koskaan tavannut. Joka kerta kun tyttö avasi suunsa, Poika hämmentyi vain lisää. Monotoninen ääni ja ilmeetön, väritön olemus. Kuin kuollut kala. Karppi. Siksihän tyttöä voisi kutsua, karpiksi, paremman nimen toivossa. Tai oikean. Sehän oli kuin lempinimi, tavallaan. Hymy nousi Cassin huulille. Osaampas minä olla nokkela, hän myhäili.
Karppi pyysi taas apua. Hän etsi kirjaa. Onnekasta että he olivat kirjastossa. Tytön nollasta sataan noussut kohteliaisuus huvitti Cassieta. Ehkä tästä voisi tehdä leikin. 1800-luvun englanti, hovimestareiden kokous. Cass nosti ryhtinsä ja mietti hetken kuinka muotoilisi vastauksensa.
"Olisin mitä otetuin," Cass saneli ja taltutti viimeiset hymyn rippeet kasvoiltaan, " jos nuori neiti kertoisi, mitäköhän kirjaa olisimme etsimässä." Se oli toteamus. Se esitettiin täydellä vakavuudella ja uskolla aiheeseen. Cass yritti uppoutua rooliinsa, joten pysytteli hovimestarimaisimmassa asennossa kuin pystyi. Hän siirtyi tytön viereen tarkkailemaan kirjoja, tietämättä mitä etsi.

[Agitha]

Emily vilkaisi poikaa hetken kysyvästi, ja tajusi sitten, mistä poika puhui. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä ymmärtämään sarkasmia, eikä nytkään tajunnut, mistä päin tuuli. Oli vain luonnollista, että poika vastasi kohteliaaseen kysymykseen kohteliaasti.
"Etsin kirjaa ahmoista", hän totesi, ja vaikeni sitten. Se, minkä kirjan hän saisi, oli samantekevää, kunhan se olisi ahmoista. Ja kunhan siinä olisi kuvia.
"Ja siinä täytyy olla kuvia", hän lisäsi vielä. Poikahan ei tosiaan voinut tietää, mitä hän tarkalleen ottaen etsi.
Emily seisahtui hetkeksi paikoilleen, ja ajatteli ahmoja. Ahmat näyttivät vähän karhuilta, mutta hän ei muistanut tarpeeksi yksityiskohtia. Ja sitten Emily ajatteli karhuja. Ja karhuista hänelle tulivat mieleen leijonat. Leijonat muistuttivat häntä kirahveista, ja kirahvit pingviineistä.
Emily ei ollut varma, kuinka kauan hän oli seissyt paikoillaan.
"Haluankin kirjan pingviineistä", hän muisti ilmoittaa.
Ahmat eivät tuntuneet enää hyvältä idealta.
Mutta pitäisikö hänen aloittaa etsiminen alusta, kun hän oli nyt muuttanut suunnitelmaansa. Emily tuijotti kirjahyllyjä hajamielisesti. Hän ei ollut kyllä nähnyt ainuttakaan pingviineihinkaan viittaavaa kirjaa. Ehkä hän ei menettäisi mitään, jos hän jatkaisi siitä, mihin hän oli jäänyt.

[loveliina]

"Ahmoista.." poika toisti. Eikös se ollut jonkin sortin eläin. Nisäkäs kenties. Kuvakirja. Mitä ihmettä he tekivät kaunokirjallisuus-hyllyllä. Täältä ei löytyisi luultavimminkaan yhtä ainoaa kirjaa ahmoista, ja mikäli löytyisikin, ei siinä olisi kuvia, Cass oli varma. Pitäisiköhän heidän ehkä olla... lastenkirjoissa? Tai sitten tietokirjoissa. Poika muisti käyttäneensä joskus vuosia sitten kouluesitelmäänsä suurta eläinkirjaa, jossa oli varmasti ollut jokainen eläinlaji aasta zetaan.
Juuri kun Cass oli kysymäisillään, että oliko kirjan pakko olla romaani, tyttö, vaihtoi mielipidettään.
Pingviinejä.
Jaha. Miksei saman tien vaikka nokkaeläimiä tai karibuja. Mikäli eläimellä ei näyttänyt olevan niin suuri merkitys, eiköhän jokin suurempi eläintietokirja kelpaisi. Cass huokaisi hieman ja suki hiuksiaan paremmin.
"Jos vaikka mentäisiin tietokirja-hyllylle? Sieltä voisi löytää kuvakirjoja," tämä ehdotti, ja kärsimättömänä otti kiinni tytön ranteesta kevyesti. Näyttäen tietä tämä otti muutaman askeleen, yrittäen vetää tytön perässään. Oli jo selvää Cameronille, ettei tämän hyvä ystävä Karppi selviäisi itsekseen kirjaston toiselle puolelle. Avuton kalantapainen kun vaikutti olevan.
Cassien ei tarvitsisi lukea tylsää kylttiä uudestaan, hän tiesi tarkalleen mille hyllylle kävellä tyttö perässään.

[Agitha]

Emily avasi suunsa sanoakseen vastaan, kun poika ehdotti tietokirjojen hyllyä. Jos Emily halusi löytää kirjan, eikö tämä ollut huijaamista? Hän päätti kuitenkin pitää suunsa kiinni, sillä tuli siihen tulokseen, että toisen ehdotukset olivat sallittuja. Kunhan he vain eivät käyttäisi kirjaston tietokonetta etsimiseen, niin kaikki olisi hyvin.
Sitten poika tarttui häntä ranteesta, ja siitä Emily ei pitänyt. Hän oli aina pitänyt koskettamista epämiellyttävänä, ja vaikka hän olikin päässyt pahimmasta inhostaan harjoittelemalla yli, oli vieraiden ihmisten kiinteä koskettaminen edelleen vähän vaikeaa. Emily olisi mielellään kiskaissut kätensä pois, mutta tajusi sitten, että se olisi sitä outoa käytöstä, josta hänelle aina välillä huomauteltiin. Ihmiset koskettivat toisiaan koko ajan, sitä oli pakko oppia kestämään. Niin hänelle oltiin sanottu.
Emilyn ilme värähti, mutta muuten hän ei reagoinut mitenkään, kun poika raahasi hänet. Paitsi että poika todella joutui raahaamaan hänet. Emily ei yrittänyt tahallaan olla hankala, mutta oli vähän lamaantunut ja yhteistyönhaluton.
Kun he saapuivat hyllyille, Emily katsoi ympärilleen vähän yllätyyneenä. Nyt kaikki näytti paljon oikeammalta. Kirjoissa oli kuvia, ja joissakin eläimiäkin. Nyt hän varmasti löytäisi pingviinikirjan.
Vihdoin hän kiskaisi kätensä pojan otteesta, ja hieroi rannetaan hajamielisesti. Hän ei pitänyt siitä tunteesta, mikä toisen ihmisen koskettamisesta jäi.
"Kiitos", hän tajusi sanoa sitten. Poika oli auttanut häntä löytämään haluamansa.

[loveliina]

Karppi ei tosiaan aikonut tehdä tätä helpoksi. Jotenkin erikoisesti kuitenkaan vastustelematta, sai tyttö madeltua Cassien perässä hyllylle. Saatuaan kiitoksensa poika jätti tytön rauhaan. Hyllyn viereen oli sijoitettu lehtihylly, pöytä ja useita tuoleja.
Vihdoin, Cameron ajatteli ja kiiruhti istumaan. Hän nappasi sattumanvaraisesti lehden, katsomatta ensin mitä se edes käsitteli. Kuvista päätellen siinä puhuttiin puutarhasta, feng shuista ja energian virtauksista. Vaikka kuinka Cass yritti keskittyä lukemaan mitä tahansa artikkelia, hän ei voinut itselleen mitään. Tuo hetkellinen kohtaaminen tytön, Karpin, kanssa oli jäänyt loopille pyörimään hänen päähänsä. Omalla poissaolevalla tavallaan tyttö oli onnistunut jättämään kiehtovan ...jälkivaikutelman. Vaikkakin ensivaikutelma ei ollut tehnyt vaikutusta. Miksi tyttö oli etsinyt juuri ahma-, tai pingviinikirjaa? Kuka hän edes oli.
Lopetettuaan edes yrittää lukea lehteä, jonka kiinnostavin kohta oli kontaktoitu heijastava kansi, josta poika oli peilaillut itseään minuutin, Cass laski lehden pöydälle. Hän kääntyi hyllyjä kohti, ja näki tytön.
"Karp-, eiku siis, tyttö!" tämä ensin huikkasi suhteellisen kovalla äänellä. Saatuaan ikävän mulkaisun kirjastontädiltä, jatkoi Cass kuiskaten erittäin kovaa: " Mihin sä edes tarvitset eläinkirjaa? Onko sulla joku esitelmä?"

[Agitha]

Emily tutkisteli osastolla olevia kirjoja. Hänen toiminnassaan ei näyttänyt olevan mitään logiikkaa, sillä hän jätti jotkin kirjat tutkimatta kokonaan, ja tutki toisia hyvin tarkkaan. Jokaisesta kirjasta hän löysi kuitenkin pingviinejä. Osan kirjoista hän jätti kainaloonsa, ja osan hän laittoi takaisin hyllyyn.
Emilyn puuhat keskeytyivät, kun poika puhutteli häntä. Hän kääntyi katsomaan poikaa, ja puristi kirjoja käsissään.
"Haluan piirtää pingviinejä", hän sanoi.
Emily vilkaisi kirjapinoa sylissään, ja tuli siihen tulokseen, että oli löytänyt tarpeeksi materiaalia. Lupaa kysymättä hän istui pojan kanssa samaan pöytään, lähinnä koska se oli lähin. Emily laski kirjat pöydälle, ja kaivoi koululaukustaan piirrustuslehtiönsä ja penaalinsa. Hän käänsi esiin puhtaan sivun ja otti lyijykynän penaalistaan. Sitten hän ryhtyi selaamaan kirjoja, ja levitteli niistä jokaikisen pöydälle aukinaisena. Kaikilla aukeamilla oli pingviinejä, ja tammipuinen pöytä alkoi näyttämään mustavalkoiselta.
Emily katseli kuvia hetken, ja ryhtyi sitte luonnostelemaan. Hän saattoi olla hidas eleissään, mutta piirtäessään hän oli nopea. Siitä huolimatta, että pöytä oli täynnä pingviinien kuvia, Emily ei vilkaissut niitä enää kertaakaan. Yksi kerta oli riittänyt.

[loveliina]

//kesti taas vaiteeksi vastata mulla, sorii :------(((///

Tyttö halusikin piirtää. Miten yllättävää. Ehkä tämä oli yksi niistä tulevaisuuden Picassoista, joita Saint Waldens kasvatti. Karppi käveli kirjoineen istumaan samaan pöytään Cassien kanssa. Cassie oli mielissään, tämä tarkoitti ilmiselvästi sitä, että he olivat edenneet täysin tuntemattomista kenties jo puolitutuiksi.
Kirjojen pingviinit näyttivät jämähtäneen epämukaviin asentoihin, mutta tytön piirros oli toista. Nopeasti viivojen hahmottuessa hahmoiksi, Cassie ei pystynyt pitämään naamaansa perusluvuilla. Kulmakarvat kohosivat ja suu aukesi. Tyttö osasi piirtää. Tyttö todella osasi piirtää. Pingviinit näyttivät heräävän henkiin lehtiön sivuilla.
”Ooohoo...” Cassie äännähti. ”Sä.. Sä oot hyvä,” tämä sanoi ja nojasi reilusti kirjojen päälle nähdäkseen paremmin. ”Pääsit varmaan sisälle kuvis-stipendillä? Oikeesti,” Cassien oli vaikea käsittää minkälaista taidonnäytettä tämä seurasi.
Tyttö on oikeesti lahjakas, Cass ajatteli hetken. Sitten hän kuitenkin havahtui ajatuksestaan. Oli näytteleminenkin kyky. Täytyi olla. Ei pojan tarvinnut tuntea alemmuuskomplekseja tytölle. Jo sekin, että heidät oli molemmat hyväksytty samaan kouluun todisti, että he olivat samalla viivalla. Eikä piirtotaitoa voitu verrata draamaan. Ei vain voitu.

[Agitha]

// Eipä tuo mittään, mulla on aikaa odottaa. : D //

Kehuihin Emily ei reagoinut mitenkään. Hän ei ymmärtänyt, miten hyvä piirros teki hänestä hyvän. Ei piirroksilla ollut sellaisia voimia. Tai sitten poika tarkoitti, että Emily oli hyvä piirtämään. Tai sitten hän sinutteli piirrosta.
Kun poika kysyi, oliko hän koulussa kuvataiteen stipendillä, Emily vilkaisi jonnekin poikaan päin.
"En ole", hän sanoi. "Olen täällä ilmaisutaidon stipendillä."
Hän oli hetken hiljaa, ja jatkoi piirtämistään. Sitten hän vilkaisi poikaa uudestaan.
"Se oli vitsi", hän ilmoitti vakavana.
Suurin osa ihmisistä ei tajunnut Emilyn huumorintajua alkuunkaan. Jotkut pitivät Emily tapaa todeta huvittavia asioita vakavalla naamalla huvittavana, tai ottaa tabu-aiheita puheeksi väärillä hetkillä hauskana, mutta hänen vitsejään ei yleensä ymmärretty. Ehkä se johtui hänen erikoisesta ajatuksenjuoksustaan, tai sitten hän kertoi ne liian vakavana. Ihmiset eivät tienneet, kuuluiko heidän nauraa vai ei. Sen vuoksi Emilylla oli tapana ilmoittaa, kun hän oli kertonut vitsin.
Emily mielestä ajatus hänestä opiskelemassa ilmaisutaitoa oli huvittava, ja hän arveli, että muut saattaisivat olla samaa mieltä. Hän ei tietenkään voinut olla aivan varma asiasta.