One step behind you

[Agitha]

//Bubble ja Chet//

Lily ei ollut aamuihminen, ja onnistui yleensä nukkumaan hieman liian pitkään. Pitkään nukkumisessa oli puolensa, sillä myöhään aamulla tyttöjen pesutilat olivat melko autiot, ja Lily sai enemmän unta kuin aamuihmiset. Yleensä pommiin nukkuminen johti kuitenkin myös myöhästymiseen ja melkoiseen kiireeseen. Lily oli varsin tyytyväinen siihen, että hänen aamutoimensa veivät yleensä viitisen minuuttia, jos hän jätti aamupalan ja suihkun väliin.
Tänään oli päivä, jona hän oli tehnyt uuden nopeusennätyksensä, ja pukeutunut neljässä minuutissa, sillä hän oli herännyt kymmenen minuuttia ennen tuntien alkua. Hän oli ehtinyt jopa käydä nappaamassa itselleen leivän koulun ruokalasta juuri ennen sen sulkeutumista.
Lily kiirehti tunnilleen aamiaisleipä kädessään ja koululaukku olallaan pitkin päärakennuksen käytävää. Paahtoleipä katosi hänen suihinsa nopeasti, ja Lily vilkaisi koulun seinäkelloa huolissaan. Kuinka paljon aikaa hä-?
Hemmetti.
Koulun kellot pärähtivät soimaan, ja Lily tiesi myöhästyneensä tunnilta. Saint Walden's oli hyvin tarkka täsmällisyyden kanssa, ja tunnilta myöhästyneillä ei yksinkertaisesti ollut mitään asiaa tunnille. Se oli aika kova rangaistus, sillä huippukoulussa etenemistahti oli huippunopea, ja yhdenkin tunnin jättäminen väliin saattoi olla kohtalokasta. Ei Lilylle tosin, kuten hän oli jo todistanut useilla poissaoloillaan. Silti myöhästyminen harmitti häntä, sillä hän nautti oppitunneista ja opiskelusta.
Raskaasti huokaisten hän istahti käytävän lattialle, ja otti laukkunsa syliinsä. Luonnollisesti vetelehtiminen ei ollut sallittua, mutta Lily poistuisi kun joku tulisi häätämään hänet.

[bubblegay]

Chet tunnettiin yleisesti ottaen virkeänä persoonana, mutta myös hänessä oli joskus väsynyt puoli. Hyvin usein ensimmäinen koulutunti kului täysin aamukoomassa, minkä jälkeen poika alkoi havahtua asteittain horroksestaan. Hän oli huono herääjä, etenkin, kun hänen kehonsa vaati keskimääräistä enemmän unta - mitä Chet ei mielellään sille antanut iltavirkulla luonteellaan. Ensimmäiset kaksi päivää koulussa (joista tuntui olevan jo pieni ikuisuus) poika oli kompensoinut heräämällä myöhemmin ja jättämällä aamupalan väliin, mutta hän oli alkanut muuttaa tapojaan välittömästi luettuaan toisen oppilaan hylkäämän tiedelehden artikkelin, jossa oli todistettu testein, että aamiaisen syöminen auttoi laihtumisessa. Olisi ollut ehkä parempi pysyttäytyä silti syömättömyydessä, sillä vaikka Chet ei ahminut enempää kuin muutkaan, hänellä oli paha tapa jäädä kiinni suustaan ihmisten kanssa. Ei vain oppilaiden, vaan myös jokaisen henkilökunnan jäsenen, joka oli läsnä. Heräämällä myöhemmin olisi varmasti ehtinyt paremmin tunneille.

Kaikkein vaarallisinta oli törmätä Lizzieen, koulun nuorempaan siivoojaan ruokalan tienoilla. Ei kylläkään Chetin mielestä, mutta kuka tahansa, joka koitti ajatella hänen parastaan toivoi koko sydämestään, ettei tyttöä näkyisi mailla halmeilla. Tänään Lizziellä oli kuitenkin ollut aamuvuoro. Chetin sosiaalinen luonto rakasti hänen kanssaan puhumista mihin kellonaikaan tahansa, ja ennen kuin poika oli edes huomannut, Lizzie oli huomauttanut hänellä olevan noin minuutti aikaa ehtiä tunnille. Ja sitten mentiin.

Oli sanomattakin selvää, ettei hän ollut ehtinyt. Vaaleahiuksinen poika oli juuri juoksemassa tyhjällä käytävällä kohti luokkaansa, kun kellot soivat - ja hän tiesi, ettei tarvitsisi enää maantiedon ihmeistä kertovaa, paksua kirjaansa. Chet pysähtyi ja päästi turhautuneen äänen, pörröttäen yllättävän huolella kiharrettuja hiuksiaan. Opettaja ei muutenkaan pitänyt hänestä, joten tästä ei varmasti seuraisi mitään hyvää. Joskus Chet ihmetteli, miten hän edes sai keskitasoisia numeroita Saint Walden'sin kaltaisessa koulussa; kouluarvosanat eivät suinkaan olleet se syy, miksi hän paikassa opiskeli. Ensimmäinen viikko oli ollut tuskaa, sillä hän ei ollut tajunnut, kuinka paljon vahinkoa yksikin myöhästyminen saattoi aiheuttaa. Sen jälkeen myöhästymisluvut olivat kuitenkin laskeneet rajusti, ja nykyään tunnille menemättä jättäminen oli hyvin harvinaista. Nyt Chetin oli koitettava elää asian kanssa ja hyödyntää jotenkin spontaani hyppytuntinsa.

Kaikki olisivat kuitenkin tunneilla, joten olisi täysin turhaa koittaa etsiä jotakuta ahdisteltavaa. Lizzien luo hyökkääminen oli ajatuksena hyvin houkutteleva, mutta Chet ei jaksanut enää juosta takaisin ja koittaa etsiä tyttöä, joka oli varmastikin vaihtanut jo paikkaa. Niinpä hän heilautti laukkunsa paremmin olalleen ja alkoi astella rennosti käytävää eteenpäin. Ehkä ajatus jostain hyvästä tekemisestä putkahtaisi päähän.

Idea ilmestyi, kun Chet oli ehtinyt kääntyä jo kaksi kertaa käytävillä. Hän voisi yhtä hyvin palata asuntolaan ja käyttää ylimääräisen tunnin kannettavan tietokoneensa parissa! Muutama sähköposti oli muutenkin vastaamatta. Täydellinen, aukoton suunnitelma.

Paitsi tietenkin lukuun ottamatta sitä faktaa, että kun hän kääntyi seuraavalle käytävälle, lattialla istui (kukas muukaan kuin) Lily. Chet pysähtyi; hän ei ollut ajatellut tyttöä paljoakaan viikonlopun aikana. Hyvä on, se oli emävale, mutta hän oli koittanut parhaansa mukaan tehdä rauhan asian kanssa ja keksiä luovia ratkaisuja hoitaa tilanne.
”Huomenta.”'
Se vain tuli hänen suustaan. Chet ei ymmärtänyt, miksei hän voinut vain kävellä Lilyn ohi hiljaa, mutta mitä ilmeisimmin se ei ollut vaihtoehto. Hän ei osannut jättää selvittämättömiä asioita kesken, se ei kuulunut hänen luontoonsa. Pitäisikö nyt käyttäytyä normaalisti? Vai sanoa jotain kunnollista?

// venähti vähän. :-----'''D //

[Agitha]

//Holyy... Tähän kisaan mä en lähde mukaan. : DD//

Lily istui lattialle risti-istuntaan, ja ryhtyi kaivelemaan mp3-soitinta laukustaan. Se oli taas valunut koululaukun pohjalle, ja hän joutui nostelemaan kirjoja ulos laukustaan päästäkseen käsiksi tulitikkurasian kokoiseen laitteeseen. Pinottuaan melkein kaikki kirjat viereensä lattialle, hän löysi soittimensa, ja laski sen syliinsä siksi aikaa, kun siirsi koulukirjat takaisin mustaan nahkalaukkuun. Hän ehti juuri laittaa soittimen kuulokkeet korviinsa, kun hän kuuli jonkun toivottavan hyvää huomenta.
Lily nosti katseensa pojan koulukengistä tämän kasvoihin, ja tunnisti tervehtijän. Suunnilleen sekunnin ajaksi hän ilahtui nähdessään Chetin, mutta muisti sitten, miksi poikaa kannatti vältellä. Hänen olonsa muuttui heti vähän epämukavaksi, mutta siitä huolimatta hän hymyili Chetille. Olisi paras käyttäytyä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kai Chet ansaitsi toisen mahdollisuuden, sillä oli ihan mahdollista, että Chet ei todella ollut tarkoittanut suudella häntä. Ehkä syynä oli leuto ja kaunis ilta tai se, että heillä oli ollut mukavaa yhdessä. Ehkä kyse oli ollut vain hetken huumasta, ja Chet olisi perunut tekonsa, jos se oliis ollut mahdollista. Niin Lily halusi uskoa, ja niin hän myös päätti ajatella.
"Huomenta", hän tervehti takaisin. Kellot olivat jo soineet, joten Chetilla oli joko vapaata, tai sitten hän oli myöhässä tunnilta. Lily oli melko varma, että kyse oli jälkimmäisestä, sillä ei Chet muuten olisi lorvinut päärakennuksen käytävillä. Koulussa oli parempiakin paikkoja viettää hyppytuntia.
"Minäkin myöhästyin tunnilta", Lily sanoi. "Nyt on tunti vapaata."
Hän ei ollut varma, halusiko hän Chetin tarttuvansyöttiin, vai ei. Lily ei aikonut viettää koko tuntia käytävällä, se oli kielletty säännöissäkin, ja seura kyllä kelpaisi Lilylle. Mutta kyse oli Chetista... Vaikka hän oli moneen kertaan päättänyt, että käyttäytyisi kuin mitään ei olisi tapahtunut, hänen oli vaikea oli kiusaantumatta pojan seurassa.

[bubblegay]

// se oli vahinko. :'''''D mulla menee joskus hitusen överiksi. //

Lily hymyili, mutta Chet ei tiennyt, oliko se hyvä vai huono merkki. Kun toinen jatkoi normaalisti aihettaan kuin normaali hyvänpäiväntuttu, hän varmistui; tyttö yritti leikkiä, ettei mitään ollut tapahtunut. Ja Chetistä tuntui, että hän olisi erittäin iloinen, kun saisi liittyä kyseiseen peliin ja unohtaa kaiken. Paitsi että se oli mahdotonta. Hän piti Lilystä. Piti. Ihastuminen ei ehkä perustunut kunnon tuntemukseen tai mihinkään muuhun, mutta Chet osasi aavistaa jo ennalta, ettei mitään hyvää olisi tiedossa. Ei hänen logiikallaan ja menettelytavoillaan.

”Ai”, hän vastasi yksinkertaisesti. Oli aika itsestäänselvyys, että heillä oli vapaata, vaikka poika olisikin voinut kuvitella Lilyn olevan tyyppiä, joka ei myöhästellyt helposti. Hän ei kuitenkaan päätynyt kysymään vielä asiasta. ”Mitä sinulla oli?”
Ehkä huonoin tuuri kävisi ja heillä olisi sama kurssi. No, siitä ei ainakaan nyt olisi huolta, kun kumpikaan ei ollut tunnilla. Chet veti laukun paremmin olalleen ja kallisti päätään.

Hänen olonsa oli kiusaantunut, mutta eihän siitä tilanteesta voinut poiskaan lähteä. Se olisi ollut epäkohteliasta ja ilkeääkin. Koko juttuhan oli, loppujen lopuksi, Chetin omaa syytä.

[Agitha]

// Saat anteeks. Tän kerran. //

"Fysiikkaa", Lily vastasi Chetin kysymykseen. Tuntui vähän hassulta keskustella lattialla istuen, kun toinen seisoi hänen edessään, joten Lilykin päätti suoristautua. Hän otti kuulokkeet korvistaan, ja laittoi soittimensa takaisin laukkuun. Sitten hän nosti laukun taas olalleen, ja kohottautui seisomaan. Taaskin hän unohti nousta varoen, ja seistyään pystyssä muutaman sekunnin hänen silmissään pimeni hetkeksi. Lily horjahti Chetia vaste, ja tarttui vasitomaisesti pojan käsivarteen pysyäkseen pystyssä. Onnekseen hän ei kuitenkaan pyörtynyt tällä kertaa, vaan hetken aikaa Chetiin nojattuaan oli taas ihan kunnossa.
"Oho, sori", hän sanoi, ja suoristi selkänsä. Hän hymyili vähän nolona. "Unohdan aina nousta hitaasti, siitä ei kannata olla huolissaan."
Hän oli tottunut vakuuttelemaan olevansa kunnossa jo ennen kuin kukaan ehti edes kysyä. Hän ei ollut edes varma, oliko Chet kovin huolestuvaa tyyppiä (vaikka vaikuttikin ainakin huolehtivalta, ainakin metsälenkin perusteella), mutta oli tottunut selittelemään kaikki kompastelut ja horjahtelunsa silminnäkijöille.
"Tuota... Olen varmaankin menossa kirjastoon tai asuntolaan lukemaan", Lily sanoi. Hän ei vieläkään kutsunut Chetia mukaansa, eikä osannut itsekään sanoa, miksi jatkuvasti vihjaili Chetille tekemisistään. Kyllä hänelle seura kelpasti, mutta Chet...
Ehkä asia olisi paras selvittää. Niin olisi paras.
"Haluatko tulla mukaan?"
Lily huomasi puristavansa Chetin käsivartta edelleen, ja vetäisi kätensä pois. Huomaamattaan hän kurtisti vähän kulmiaan.

[bubblegay]

Suoraan sanottuna Chet säikähti, kun Lily yllättäen otti hänestä tukea. Tyttö kuitenkin selitti syyn lähes heti (poistamatta tosin kättään, mikä sekään ei varsinaisesti ollut rentouttavaa). Epäilyttävää oli vasta se, kun toinen ensin kertoi sijainnin, johon aikoi seuraavaksi suunnata - ja sitten päätyi pyytämään Chetiä mukaansa. Edelleenkin pitäen hänen käsivarrestaan kiinni. Se oli yksinkertaisesti hämmentävää, eikä poika osannut enää lukea, mitä Lily yritti viestittää. Leikkikö hän vain vaikeasti tavoiteltavaa? Siltä ei tosin kyllä vaikuttanut.

Mutta ehkä he voisivat puhua kunnolla, jos Chet lähtisi nyt Lilyn mukaan. Selvittää asioita tai jotain.
”Okei”, hän vastasi ja kohautti olkaansa. ”Kuulostaa huomattavasti paremmalta ohjelmalta kuin täällä mädäntyminen.”
Se oli tosin vastoin koulun sääntöjä. Mädäntyminen käytävillä, siis.
”Minne päin?”

Heidän olisi pakko puhua.

[Agitha]

"No... Mennään vaikka kirjastoon?" Lily ehdotti. Kun vastalauseita ei kuulunut, hän lähti suunnistamaan koulun käytävää pitkin kohti rakennuksen toisessa päässä sijaitsevaa kirjastoa.
Kävellessään hän mietti, mitä sanoisi Chetille. Normaalisti Lily oli suoraan puhuvaa tyyppiä. Se, joka nosti kissan pöydälle. Hän halusi pitää asiat yksinkertaisina, ja piti kaikenlaista epäselvyyttä ihmissuhteissa rasitteena. Hän oli antanut pakit ennenkin, ja hän tiesi, että kaikkein paras tapa olisi pysähtyä, ja sanoa asiat suoraan niin kuin ne olivat. Viettämällä aikaa Chetin kanssa hän päätyisi satuttamaan poikaa vain enemmän. Miksi sanat "Chet, en tunne samoin sinua kohtaan, ja haluaisin olla vain ystävä" olivat yhtäkkiä niin vaikeat?
Lily käveli hetken vaiti, ja kun he olivat jo lähes perillä, hän avasi suunsa.
"Chet..." hän aloitti. "Meidän pitää varmaan puhua."
Me sanat olivat niin kliseiset, eivätkä koskaan tienneet hyvää. Hän päätti jatkaa, ennen kuin Chet ymmärtäisi laittaa kädet korvilleen ja olla kuuntelematta.
"Mikä se suukko oli?"
Niin hänen ei ollut pitänyt sanoa, mutta se vain tuli hänen suustaan ennen kuin Lily ehti ajatella sanojaan. Ei ollut hänen paikkansa kysyä, vaan hänen tehtävänsä oli sanella ehdot. Olla selvä, mutta ystävällinen. Näin hän vain sekoitti tilannetta entisestään, ja teki kaikesta vaikeampaa.
Vaikka kysymys kyllä oli sellainen, johon hän halusi vastauksen. Koska jos oli pienikin mahdollisuus...
"Se oli vain kaverimielessä, vai mitä?" hänen oli pakko lisätä. Hän toivoi, että Chet vastaisi oikein.

[bubblegay]

Hän ei hämmästynyt, kun Lily toi yllättäen asian esille itse. Se oli ollut ilmeistä; tyttö ei ollut sitä tyyppiä, joka jätti asiat puolitiehen eikä tehnyt aloitetta. Silti Chet tunsi ahdistuksen nousevan nopeasti ja ryminällä. Mitä hänen pitäisi vastata? Mikä oli oikein ja mikä väärin? Mitä vastausta Lily haki? Olisivatko seuraukset tietystä vastauksesta hyvät vai huonot? No, sen Chet sai tietää, kun tyttö yllättäen lisäsi kysymyksensä perään yhden kohtalokkaan lauseen. Se oli vain kaverimielessä, vai mitä?

Niin, kaverimielessä. Kaikki pojathan suutelivat tyttöjä kaverimielessä, Chet ajatteli katkerasti. Hän olisi voinut vain myötäillä. Sanoa jotain tyyliin 'niin on' tai 'aivan', leikkiä sen jälkeen, ettei mitään ollut tapahtunut ja haudata tunteensa. Mutta poika ei ollut valehtelevaa tyyppiä. Hän ei halunnut sanoa toisin kuin oikeasti ajatteli, mutta pelkäsi seurauksia aivan liikaa avatakseen suutaan. Katkaisisiko Lily välit häneen totuuden kuultuaan? Löisi häntä? Vai sanoisi jotain aivan muuta? Mahdollisuuksia oli liikaa, eivätkä Chetin lähes olemattomat taidot ihmisten lukemisessa riittäneet. Hän nielaisi ja puhui sitten.
”Miksi välität sen luonteesta niin paljon?”
Oli julkeaa vastata kysymykseen kysymyksellä, Chet tiesi sen, mutta siinä tilanteessa ei muutenkaan ollut mitään ylevää tai kohteliasta.

[Agitha]

Lily oli vähällä alkaa selittelemään kysymystään, kun hän tajusi, että Chet ei ollut vastannut hänen kysymykseensä. Hän oli antanut Chetille mahdollisuuden perua kaiken, mutta Chet ei ollut ymmärtänyt käyttää sitä. Sen sijaan hän vain uteli, miksi Lily kysyi sellaista. Eikö sen pitäisi olla aivan selvää?
"Koska sillä on merkitystä minulle, luonnollisesti", hän sanoi, eikä osannut päättää puheenvuoroaan mitenkään järkevästi vaikka ymmärsi, että hänen sanansa saattaisivat antaa väärän kuvan hänen tunteistaan Chetia kohtaan. Hän halusi olla vain ystävä.
Sitten Lily veti henkeä, ja päätti olla täysin rehellinen.
"Minä en halua seurustella juuri nyt, joten en halua että saat väärän kuvan tästä suhteesta."
Sanat tulivat hänen suustaan vakaasti ja varmasti, vaikka hänen olonsa ei ollut samanlainen. Yläasteella hän oli joutunut harjoittelemaan torjumista useinkin, mutta Saint Walden'sissa tilanne oli kääntynyt vähän parempaan suuntaan. Oppilaat keskittyivät enemmän opiskeluun, kuin pariutumineen. Ehkä hän oli muuttunut vuosien varrella vähän lämpimämmäksi hänen ihailijoitana kohtaan.
"Haluaisin pysyä ihan vain kavereina", hän lisäsi, ja hymyili vähän epävarmasti. Hän toivoi ettei Chet ollut ollut kovin vakavissaan hänen suhteensa. Ei poika voinut olla. He olivat tavanneet vasta muutamia päiviä sitten, ei siinä ajassa ehtinyt kehittyä kovin syviä tunteita.

[bubblegay]

Chet nyökkäsi ja hymyili hieman. Salaa hän kuitenkin oli täysin eri mieltä kuin mitä antoi olettaa. Lily oli puhunut siitä, ettei halunnut olla mitään enempää kuin pelkkiä kavereita, ja Chet kunnioitti kyseistä mielipidettä. Mutta toinen oli puhunut vain haluamisesta. Hän ei ollut puhunut olemisesta saatika kieltänyt Chetiä yrittämästä. Poika ei ollut luovuttavaa tyyppiä, kuten oli jo aiemmin todennut, eikä aikonut muuttua erilaiseksi nytkään.
”Koska inhotan sinua?” hän kysyi uteliaana ja kallisti päätään. Oikeastaan Chetin ajatukset liikkuivat nytkin eri raiteilla, mutta hänen suunsa eli täysin omaa elämäänsä, eikä pojalla ollut intoa, voimaa tai tahtoa estellä sitä. Ei siinä tilanteessa tainnut edes olla mitään menetettävää.

Ja lisäksi näin saisi lisää informaatiota, vaikka Chet olikin huono puhumaan (toisin kuin Lily). Tyttö ei selvästikään pitänyt hänestä paljoakaan, ei ainakaan muuna kuin ystävänä (ellei Chetin ihmislukeminen taas tunkenut tielle ja huitonut omaa olemassaoloaan), mutta kyseleminen oli viatonta.

[Agitha]

Voi ei, ei kai Chet nyt vajoaisi itsesääliin? Eikö pitäisi olla selvää, ettei hän inhottanut Lilya, jos Lily vietti aikaa hänen kanssaan, ja suostui jopa tanssiaispariksi? Toivottavasti Chet ei jatkaisi tunteidensa osoittamista. Lily ei kestänyt katsoa itkeviä miehiä.
"Et tietenkään inhota", hän vastasi. "Olisin jo juossut karkuun, jos inhottaisit, usko pois."
Ei ollut Lilyn tapaista vältellä muita, mutta muutaman kerran hän oli todella joutunut lähtemään käpälämäkeen törmätessään harvinaisen sitkeisiin tapauksiin.
"Ei vika ole sinussa vaan minussa, en ole valmis seurustelemaan, ja sitä rataa. Ymmärrät varmaan, mitä tarkoitan." Lily ei jaksanut lausua kaikkia maailman kliseitä Chetin lohduksi, ja toivoi pojan ymmärtävän, että hän oli silti ihan tosissaan. Vika oli Lilyssa, sillä Chet oli ihan mukava poika. Kokemus oli kuitenkin osoittanut, että "mahdollisuuksien antamisesta" ei seurannut mitään hyvää. Lilyn ei tarkoitti aina ei, ja hän ei ollut antanut edes epäröivää vastausta vielä kertaakaan.
Lily oli hieman kiusaantunut keskustelun saamasta suunnasta. Tämä oli aina vaikeaa, etenkin kun kyse oli jostain, joka oli Lilyn mielestä ihan OK. "Sinäkö sitten pidät minusta, vai?" Lily kysyi suoraan tapaansa. Hän halusi tietää, oliko Chet korviaan myöten ihastunut häneen, vai oliko hän vain päättänyt yrittää aikansa kuluksi. Chet ei vaikuttanut pelurilta, mutta kaikki oli mahdollista. Chetin vastaus vaikuttaisi Lilyn suhtautumistapaan, vaikka Lily toivoikin, ettei joutuisi kuuntelemaan kovin kiihkeitä rakkaudentunnustuksia.

[bubblegay]

Chet hymyili seesteisesti kuin mielisairaalapotilas koko Lilyn selityksen ajan. Hän tiesi vaikuttavansa säälinhakuiselta teinipojalta, vaikka kyseinen termi ei todellisuudessa osunutkaan kohdalleen (paitsi teinipojan kohdalla). Poika terästäytyi hieman vasta, kun Lily heitti vastakysymyksen, johon hän ei tiennyt kunnolla, kuinka vastata. Sinäkö sitten pidät minusta, vai?
”Olet erilainen kuin muut tytöt”, Chet summasi yksinkertaisesti. ”Vietän päivittäin aikaa lajitoveriesi kanssa ja voin sanoa, että tunnen teidät aika hyvin. Ja sinä et vaikuta yhtään samanlaiselta kuin ne. Muut ovat kieroja ja ärsyttäviä, hakevat koko ajan huomiota ja vinkuvat muutenkin. Sinä taas taidat olla poikamaisempi kuin minä.”
He olivat puhuneet useista asioista metsälenkin aikana perjantaina. Lisäksi jopa Chetin päättelykyky riitti joihinkin asioihin.

Hän olisi voinut olla ehkä tekojensa kanssa romanttisempi, ja tiesi, että tulisi vielä muuttumaan limaiseksi kyttääjäksi. Mutta sitä odotellessa olisi ehkä parempi esittää normaalia ihmistä ja täysin yhteiskunnallisesti hyväksyttävää yksilöä. Loppujen lopuksi Chet ei halunnut, että Lily hankkisi lähestymiskiellon tai muuta ikävää ja häiritsevää.
Chet hymyili taas seesteisesti, kuin puhuisi päivän säästä.

[Agitha]

Chetin järkkymätön hymy oli hieman huolestuttava, etenkin siihen nähden, että oli juuri saanut pakit. Tai ei oikeastaan pakkeja, vaan pikemminkin ennakkovaroituksen. Eihän Chet ollut häntä vielä kosiskellutkaan.
Chetin vastaus hänen kysymykseensä oli hieman yllättävä, etenkin kun hän ei oikeastaan vastannut hänen kysymykseensä ollenkaan. Viesti rivien välistä tuli kuitenkin selväksi. Poika tiesi selvästikin, mistä naruista vedellä, sillä hänen kehunsa eivät olleet ollenkaan pahimmasta päästä. Jopa kysymyksien kiertäminen ja turhanpäiväisyyksien selittäminen oli tietyltä kannalta katsottuna imartelevaa.
Sääli, että Lily oli saanut tarpeekseen imartelusta. Onneksi Chet ei sentään kehunut hänen ulkonäköään, se olisi ollut pitkästyttävää ja pinnallista.
Chet ei vaikuttanut vaaralliselta stalkkerilta. Ehkä Lily voisi antaa Chetille mahdollisuuden ystävystyä hänen kanssaan. Kuka ties, vaikka Chetin alkuhuuma katoaisikin, ja heistä tulisi ihan normaalit kaverit. Lily tosin ei ollut varma, oliko heillä yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Chet ei ollut poikamaisin poika, jonka Lily tunsi.
"Mm. No... Selvä", hän vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen, ja virnisti. Chet ei ollut yrittänyt iholle, tai laukonut härskejä kommentteja.
"Nyt kirjastoon?" Lily ehdotti, ja nyökäytti päällään kohti kirjaston ovia, jotka sijaitsivat käytävän päässä.

[bubblegay]

Chet taisi todella muistuttaa mielisairaalapotilasta. Lilyn lause oli hieman epävarma, mutta tyttö laukaisi sen perään virneen, joka edelleenkin muistutti tämän kasvoilla enemmänkin herttaista hymyä. Chet oli kuitenkin oppinut tunnistamaan sen lähes poikamaiseksi virnistykseksi. Hän vastasi kyseiseen ilmeeseen samalla tavalla, tosin ehkä hieman kujeilevammin, ja nyökkäsi kääntyen sitten kirjaston ovia päin. Hänellä oli täysin omat suunnitelmansa jatkon varalle, mutta ehkä nyt kannattaisi pitää matalaa profiilia.

Lily saisi varoa. Ei, Chet ei aikonut paloitella tyttöä yöllä tai mitään muuta vastaavaa, hän ei ollut sentään sekaisin. Vaikka muistuttikin mielisairaalan suljetun osaston vakiokävijää.

Poika työnsi kirjaston ovet teatraalisesti auki ja ansaitsi tutuksi tulleelta kirjastonhoitajalta murhaavan mulkaisun. Hän ei tainnut olla kyseisen naisen loistavimmassa suosiossa. Chet oli kerran yrittänyt lepytellä häntä esittämällä parhaimmat lantioliikkeensä, mutta se oli aiheuttanut vain lehahtavan punastuksen ja korkeita kirkaisuja, jotka käskivät nuorta miestä poistumaan välittömästi lantioineen päivineen. Ei se mitään, Chet tiesi kyllä, että kirjastonhoitaja kävi silti kuumana häneen.

[Agitha]

Lily yritti ehtiä kirjaston ovelle ennen Chetia, jotta voisi avata oven itse. Jotenkin poika onnistui kuitenkin luikahtamaan hänen edelleen, ja avaamaan oven ennen häntä. Lily ei ollut varma, oliko se tarkoituksellista vai ei. Hän asteli ovesta suosiolla sisään.
Kirjastonhoitaja katsoi Chetiä aika pahasti, ja jostain syystä se huvitti Lilya vähän. Hän yritti keksiä, mitä niin pahaa Chet oli tehnyt, että ansaitsi tulla katsotuksi noin.
"Mennään vaikka tänne", Lily ehdotti, ja lähti saman tien astelemaan kohti kirjaston lukunurkkausta. Hänen askelensa olivat aina kevyet, ja tahattoman keimailevat, ja se ärsytti häntä aina joskus. Hän oli yrittänyt opetella kävelemään toisin, mutta toistaiseksi harjoittelu ei ollut tuottanut tulosta.
Lily istahti lukunurkkauksen tummanvihreälle sohvalle, ja kaivoi fysiikan kirjan laukustaan. Hän päätti käyttää hyppytunnin hyödyksi, ja opiskella tunnilla läpi käytävät asiat. Fysiikka oli hänelle helppoa, etenkin silloin kun kyse oli aiheeseen liittyvistä laskutoimituksista.
Lily silmäili sylissään olevassa kirjassa olevaa tekstiä hetken, ja muisti sitten taas Chetin olemassaolon.
"Ajattelin lukea vähän, mutta se ei vaadi kovin paljon keskittymistä", hän selitti, ja hymyili Chetille vähän.
Kaverillista suhtautumista, sitä tarvittiin nyt...