Life is a sexually transmitted disease

[Agitha]

"Sillä tuhmalla tavalla", Damien vastasi yrittäen pitää äänensä kurissa edes jokseenkin. Hän olisi saattanut lisätä vielä huomautuksen julkisista tiloista ja mahdollisista silminnäkijöistä, mutta oikeastaan se olisi ollut tekopyhää. Damien oli tehnyt sen hyvin julkisesti ennenkin, eikä se ollut häirinnyt häntä. Nyt ongelma oli, että se oli hän, joka saattoi päästää paljastavia ääniä.
Tarpeellista ja vastuuntuntoista lisähoumautusta ei kuitenkaan kuulunut, sillä ennen kuin Damien ehti avata suunsa toistamiseen, Cass oli ottanut hänet kokonaan suuhunsa.
Damien ei voinut mitään äännähdyksille, jotka karkasivat hänen huuliltaan, kun Cass hyväili hänen erektiotaan kielellään ja huulillaan. Ote toisen hiuksista tiukkeni lähes tukistusmaiseksi, ja Damien nojasi kopin huteraan seinään melkein koko painollaan. Hän yritti olla hiljaa, yritti olla elehtimättä, mutta luonnolliselle reaktiolle ei voinut mitään. Cass oli hyvä.

Äkkiä Cass lopetti, ja Damien katsoi häneen hieman hämmentyneenä. Hänen suonissaan virtaava veri kohisi hänen korvissaan vielä hetken, mutta pian hänkin kuuli äänet käytävältä. Kiireesti hän kiskoi housut jalkaansa, ja suoristi paitansa helman.
Samaan aikaan Cass ilmoitti jonkun tulevan, ja Damien nyökkäsi kiireesti. Tilanne oli omalla tavallaan jännittävä, mutta hän toivoi erektionsa laskevan ennen kuin joutuisi selittelemään itseään opettajalle.
Se oli kummallinen päivä monellakin tapaa, sillä taaskin joku toinen oli enemmän perillä tilanteesta kuin Damien. Cass nousi pytyn reunoille seisomaan, ja kiskaisi hänet istumaan eteensä. Damien jäi istumaan paikalleen Cassin jalkojen väliin kuuliaisena, kun opettaja astui vessaan.
"Täällä on vain Miwa, professori", Damien vastasi ja toivoi, että Cass ymmärtäisi pysyä hiljaa.
"Minulla on vatsa kovalla. Tässä menee vielä hetki", hän selitti. Samassa hän muisti Cassin laukun vessan lattialla. Omansa hän oli ottanut koppiin mukaan, ja ojensi sen nyt hiljaa Cassille, jottei laukku näkyisi kopin reunan alta. Ehkä opettaja luulisi, että Damien oli pudottanut laukkunsa kiirehtiessään vessaan, eikä tunnistaisi Cassin laukkua.
"Odotan tässä ulkopuolella sillä aikaa", opettaja vastasi, ja tarkoitti ilmeisesti kopin ulkopuolta. Damien kirosi äänettömästi.
Keksimättä sen parempaa ideaa hän tönäisi Cassin jalkaa, jotta se loiskahtaisi suoraan pönttöön aiheuttaen molskauksen. Samalla hän päästi ähkäyksen, joka nauratti häntä itseään. Jep, kuulosti siltä kuin hänen vatsansa olisi ollut todella kovalla.
Opettaja rykäisi kopin ulkopuolella, ja Damien arveli hänen olevan hyvin kiusaantunut. Hän ähisi silkkaa ilkeyttään vielä hetken, ja sanoi sitten:
"Professori, voisinko saada hieman yksityisyyttä? Minulta tulee vielä..."
Opettaja rykäisi taas.
"Tottakai. Odotan sinua poikien vessan ulkopuolella, sillä sain apuopettajan valvomaan jälki-istuntoa."
"Kiitos", Damien vastasi, mutta sadatteli hiljaa mielessään. Opettaja poistui, mutta jäi pitämään vahtia vessan ulkopuolelle.
"Mitä nyt", Damien kysyi Cassilta puoliksi huolissaan ja puoliksi naurua pidätellen.

[loveliina]

Cassien sisällä velloma paniikki teki tilanteesta kestämättömän. Jo sen lisäksi, että pojalla oli vaikea asento pysyä tasapainossa, tämä ei voinut estää päänsä sisällä huutavaa ääntä, joka oli varma siitä että tässä se sitten menisi, viimeiset hetken Saint Walden'sin ylvään koulun oppilaana, viimeiset hetket tunnustettuna sukunsa jäseneksi. Kaiken tuon kaikuessa korvien välissä Cassien piti yrittää tasapainoilla wc-pytyllä, hieman kumarassa, ettei opettaja näkisi kopin yläpuolelta pilkottavaa hiupehkoa ja vielä pidellen Damienin kassia. Siinä oli yksinkertiasesti liikaa, mutta jotenkin Cass selvisi.
Aina siihen asti, kunnes tunsi tyrkkäyksen sääressään. Cassien tasapaino ei ollut valmiiksikaan kummoinen, joten Damienin oli harvinaisen helppo saada pojan jalka veteen iloisen kuuloisesti molskahtaen. Cassien suu avaantui reaktiona tälle, yrittäen saada pojan kiroamaan ääneen. Cass pakotti itsensä hiljaiseksi, päästäen vain tukahdutetun henkäyksen pelästymistään äkkinäiseen liikkeeseen ja veden kylmyyteen. Oli silkka ihme, ettei poika liukastunut enempää. Rohkea siirto sinänsä Damienilta, sillä epäonnistuessaan Cass olisi könynnyt heidät molemmat maahan paljastaen kaiken. Vesi oli kylmää, ja pöntössä näkyi ruskeita raitoja. Ihanaa.
Damienin stressinsietokyky oli kyllä poikkeuksellinen, Cassien täytyi myöntää. Toisen ääni ei värähtänytkään tämän esittäessä ripuloivaa teinipoikaa vatsanväänteissä, siinä kun poika itse ei saanut edes nopeaa lyövää sydäntään rauhottumaan.

Damien sai opettajan lähtemään. Cassie huokaisi kuulumattomasti helpottuneena, vetäen sitten syvään henkeä. Aivojen saadessa tarpeekseen happea tilanne selkeni hiukan pojalle.
Toinen esitti kysymyksensä ja Cassie kuuli naurun huolen alta. Poika päästi laukun käsistään tippumaan lattialle, jotta sai kätensä vapaiksi ottamaan toisen hartioista tukea pöntöstä ulos kiipeämiselle. Tilanteen laukeaminen hetkeksi nosti Cassienkin huulille puolikkaan virneen, tämän voimatta uskoa, ettei pojat olleet sittenkään vielä jääneet kiinni.
"Voi vittu...", poika henkäisi hiljaisella äänellä pakottaen naurun pysymään sisällään, hypättyään pöntöltä alas. Pojan toinen jalka oli märkä reilusti nilkan yli, ja teki lässähtävän äänen osuessaan maahan. Tämä oli vakava hetki, harvinaisen. Cassien ja epäilemättä myös Damienin tulevaisuus saattoi riippua tästä. Potkut suihinottamisesta pojan kanssa ei olisi hyvä merkintä oppilastiedoissa, mutta silti... Tilanteessa oli oma huvittavan koominen puolensa. Ainakin Cass oli pattitilanteessa Damienin kanssa, jos jotain, tämä ajatteli.
"Mä en tiedä..." tämä jatkoi voimatta estää yhtä pientä naurun pyrähdystä karkaamasta huuliltaan. "Kiitti muuten tosta jalasta", tämä muisti kiittää. "Ne on ihmeitä, mitä pönttövesi voi tehdä nahkasille koulukengille."
Cass kääntyi ojentamaan kätensä, niin että toinen pääsisi myöskin seisaaleen pöntöltä ilman vaikeuksia. Virne käväisi pojan kasvoilla vielä hetken, tämän kumartuessa sulkemaan yhden napin toisen paidan keskivaiheilta. Cass ei voinut kuin hymyillä, tämän silmien kohdatessa toisen silmät, olivatpa he itsensä tilanteeseen saattaneet.

Poika vilkaisi ympärilleen, jotain tässä nyt oli tehtävä. Ei kaksikko voisi siihen ikuisuuksiin jäädä jumittamaan. Tai voisi, mutta idea ei ollut mitenkään erityisen kehittävä. Kehittävämpiäkin ideoita varmasti löytyisi, jos vähän yrittäisi.
"Meidän on pakko tehdä jotain...", Cass lopulta sanoi, keksimättä tosin vielä sen fiksumpaa ideaa siitä, että mitä. "Ope oottaa, että sä tuut vessasta ulos, ja sen jälkee tää koppi on tyhjä. Ja kuka tietää se saattaa lähtee ettimään muakin toisesta vessasta tai jostain päin koulua tai..." pojan suu kävi, ajatuksetta. Cass voisi ihan hyvin lintsata loppu jälki-istunnon ja keksiä myöhemmin muutamankymmentä tekosyytä sille, miksi oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kunhan vain pääsisi tästä tilanteesta ohi, se oli kaikki mitä poika toivoi.


"Hei... ikkuna", Cass sanoi äkättyään pöntön yläpuolella, korkealla seinällä pienen ikkunan. Tajuttuaan kuitenkin päänsä sisällä kuinka pieni ikkuna oli, Cass huokaisi kevyesti.
"Mut en mä kyllä tuosta mahdu."

[Agitha]

Damien hymyili vinosti silmien tuikkiessa huvittuneesti.
"No älä nyt. Viileä vesi kutistaa nahkaa, joten se saattaa tehdä ihan hyvää kengille, jos ne ovat löystyneet käytössä." Se oli totta, mutta Damien jätti kertomatta, ettei nahkakenkien kasteleminen siitä huolimatta ollut kovin hyvä idea. Ehkä Cassien kenkä olisi kuiva taas jonakin päivänä, mutta siihen menisi oma aikansa.
"Sitä en sitten tiedä, lähteekö haju enää koskaan", hän lisäsija repesi nauruun. Nauraminen ei ollut kovin hyvä idea, sillä kovat äänet kantoivat vessan ulkopuolelle etenkin, kun koulu oli muuten hiljainen, joten Damien sulki suunsa nopeasti.
Cass huolehti hänen pukeutumisestaan kuin paraskin kanaemo, ja Damien joutuu nielaisemaan uuden nauruntyrskähdyksen. Nauru oli hyväntahtoista, mutta silti. Useimmiten kun toiset kajosivat hänen paitansa nappeihin, he avasivat niitä, eivät sulkeneet. Se oli tavallaan söpöä.

"Totta", Damien vastasi, kun Cass ryhtyi tositoimiin. Hän ryhtyi heti pohtimaan mahdollisimman hyvää ja uskottavaa (ja söpöä, tämän opettajan ollessa kyseessä) selitystä sille, miksi Damien oli monistautunut ja muuttunut Cassieksi vessassa ollessaan. Hän oli niin kömpelösti mennyt sanomaan, että hän oli ainoa vessassa... Mutta ei hän olisi mitenkään voinut väittää, että Casskin oli paikalla, kun vain yksi kopeista oli käytössä. Tilanne oli harvinaisen tukala...
Cass käytti aikansa hyödyllisemmin (?) ja pohti, miten he voisivat hyötyä ympäristön eduista mahdollisimman paljon. Se oli toinen hyvä lähestymistapa. Etenkin kun pöntön yläpuolella oli tuuletusikkuna, josta pienikokoinen ihminen saattaisi mahtua livahtamaan ulos. Sääli vain, että he olivat toisessa kerroksessa...

"No... Minä mahtuisin", Damien totesi melko varmasti mittailtuaan ikkunaa katseellaan hetken. "Ja odotas..."
Toisesta kerroksesta hyppääminen ei tuntunut houkuttelevalta. Hän tuskin murtaisi mitään, vaikka sekin riski oli olemassa, mutta pelkästään maahan iskeytyminen ilmankin haavereita muutamien metrien korkeudesta teki epämiellyttävästi kipeää. Sen vuoksi oli tarkistettava vaihtoehdot.
Damien kiipesi pöntön selkänöjan päälle tutkiskelemaan ikkunaa. Se ei ollut lukossa, ja aukesi onnekkaasti sivulle, eikä ylös päin. Ulos kapuaminen olisi siis mahdollista, mutta...
Damien kurottautui kurkistamaan ulos ikkunasta, ja katseli ympärilleen. Hän äkkäsi tyttöjen vessan ikkunan vain muutaman metrin päässä itsestään vasemmalla puolellaan. Ikkunoiden välillä oli vesiränni, josta hän voisi ottaa tukea...
Damien ei ollut kiipeillyt puissa ja talojen katoilla kovin innokkaasti enää muutamaan vuoteen, mutta hän luotti varhaisteinivuosina karttuneisiin taitoihinsa.
Damien pomppasi alas pytyn päältä, ja käänsi katseensa Cassiin. Hän hymyili edelleen ilkikurisesti, vaikka yrittikin kuulostaa vakavalta. Heidän koko tulevaisuutensa Saint Walden'sissa saattaisi riippua tästä tempusta.
"Okei. Minulla on suunnitelma", Damien sanoi vaimealla äänellä ja toivoi, ettei heidän aikaisempi mölyämisensä ollut kuulunut vessan ulkopuolelle.
"Sinä painut opettajan luokse minun tilallani. Toivotaan ettei hän huomaa eroa, mutta jos huomaa, kohautat vain olkapäitäsi ja sanot olleesi vessassa koko ajan. Se opettaja on pervo akka, joten käytä tuota hellyyttävää charmiasi, kyllä se tepsii!"
Damien hymyili rohkaisevasti, vaikka jostain syystä suunnitelma vaikutti harvinaisen kömpelöltä. Tummatukkainen ja 15 senttiä pidempi Cass tuskin menisi uskottavasti Damienista...
"Sillä aikaa", hän jatkoi selittämistään suunnitelman aukollisuudesta huolimatta. "Sillä aikaa minä keplottelen itseni tyttöjen vessaan ikkunan kautta. Se on ihan tuossa vieressä, luulen onnistuvani. Tulen ulos tyttöjen vessasta, ja keksin sille jonkun hyvän selityksen. Sanot vaikka, että poikien vessa oli ihan täynnä, joten minä olen varmaankin mennyt tyttöjen vessaan, tai jotain. Ja käytä taas sitä charmiasi, muuten tämä ei onnistu!"
Damien hiljeni hetkeksi, ja yritti keksiä mahdollisia suuria riskitekijöitä. Luultavasti tämä oli kuitenkin heidän ainoa mahdollisuutensa, sillä siihen hätään hän ei keksinyt nerokkaampaa suunnitelmaa.
"Onko kysyttävää? Toimintaa!"

// Voi Damien... //

[loveliina]

Cassien sisälle syttyi toivonsäde, Damienillä oli suunnitelma. Pojan omat aivot löivät tyhjää, joten mikä tahansa idean, saati suunnitelman tapainenkaan oli enemmän kuin tervetullut. Toisen kuitenkin selittäessä ideaansa pidemmälle, hetkeksi sielun täyttänyt turvallisuuden tunne mureni pikku hiljaa. Cassien pitäisi siis vakuuttaa opettajalle, jota ei tuntenut ja joka ei pojan onneksi toisaalta myöskään tuntenut Cassieta, olevansa Damien. Cassien kasvoille rantautui epäilyksen täyttämä ilme, sokeakaan ei sekottaisi kahta täysin eripituista, näköistä ja oloista poikaa toisiinsa, saati sitten opettaja joka oli aivan hetki sitten tarkistanut nimet listoilta ja puhutellutkin näitä.
Idean toinen osa oli melkein järkevämpi, Damien ilmestymästä aivan eri huoneesta, niin ettei pojat mitenkään voineet olla tulossa samasta tilasta, samasta kopista. Mutta päästäkseen tyttöjenvessaan, toisen täytyisi ninjailla ikkunasta toiseen ja olla putoamatta ja taittamatta selkäänsä tai niskojaan.
Pikku juttu, vai?
Mutta toisaalta Cass ymmärsi... Luontaisella charmillaan pojat voisivat myydä hammasharjankin hampaattomalle, joten miksei tämä voisi toimia. Kaiken ydin oli tosiaan itsevarmuudessa ja omassa ulosannissaan. Cassien pitäisi vain puhua opettajan pää pyörryksiin, niin he olisivat kuivilla vesillä.

"Onko kysyttävää? Toimintaa!"

Cass virnisti pudistaen päätään. Kysymyksiä oli liikaa, ettäkö niitä voisi kiteyttää muutamaksi ydin kysymykseksi. Sen sijaan, Cass kumartui painamaan huulensa toisen huulille hetkeksi, ennen kuin irtautui virnistäen.
"Selvä", tämä sanoi nyökäten. Poika ei tiennyt, mitä antoi toisen ymmärtää tällä suudelmalla, mutta tämä ei voinut estää itseään. Tähän mennessä poikien jokainen suudelma oli annettu kiihkossa, mutta nyt ensi kertaa Cass suuteli toista ihan... muuten vain. Mitä jos toinen oikeasti tippuisi kiivetessään? Tai siis... se olisi aika ikävää. Aika todella ikävää, ottaen huomioon, miten hauskaa heillä oli ollut, ja miten paljon hauskaa heillä voisi vielä tulevaisuudessakin olla. Sillä Cass vain... kai.
"Autanko mä sut ikkunasta?" tämä kysyi herrasmiehen tapaan ojentaen kättään avuksi.

Damienin kadottua ikkunasta Cass auttoi vielä toisen laukun tälle matkaan. Poika laskeutui pöntöltä, jolle oli noussut kuikuilemaan ikkunasta, ja avasi kopin oven. Astellen nopeasti laukkunsa luo toinen jalka litisten, Cass huokaisi syvään miettien, mitä ihmettä sanoisi opettajalle. Poika kääntyi hetkeksi vielä peiliin päin, suki hiuksensa kuntoon ja yritti saada kasvoiltaan kaikki ylimääräisten ilmeet pois, niin kevyen virneen kuin vakavan huolestuneisuudenkin. Pojan vatsaan tulvahti lauma perhosia, tämän lopulta kääntyessä työntämään oven auki edessään käytävälle, jolla opettaja jo odotti.

Astuttuaan ensimmäisen askeleen ulos vessasta, Cass oli roolissa. Tämän kasvoilla ei ollut mitään sen ihmeellisempää ilmettä, ehkä jonkin sortin lievä vaivaantuneisuus siitä, että opettaja oli joutunut odottamaan häntä sillä aikaa, kun hän ripuloi sisällä.
Opettaja katsoi Cassien naamaa hetken hiljaa erittäin hämmentyneesti, yrittäen selvästi muodostaa kysymystä päänsä sisällä.
"Sori kun kesti", Cass pahoitteli sivuttaen täysin opettajan kysyvän ilmeen.
"...Jones? Missä Miwa on?" opettaja lopulta sai sanotuksi. Cass puolestaan muutti ilmettään hitaasti, kummeksuen opettajaa.
"Ai... hä? Mähän oon Miwa... Damien, jos muistat", Cass korjasi opettajaa, nostaen toista kulmaansa aivan yhtä kysyvästi kuin opettajakin oli nostanut.
"...Mitä pelleilyä tämä nyt on Jones?" opettaja toisti yrittäen selvästi pitää kantansa siitä että Cass ei yksinkertaisesti voinut olla Damien, piste. Cass puolestaan tunsi pääsevänsä vasta vauhtiin, ja nosti huulilleen tilanteen kyseenalaistavan hymyn tapaisen.
"Mitä pelleilyä?" Cass kysyi. "Opettajalla on tainnut nimet mennä sekaisin", Cass naurahti, yrittäen selittää tilanteen niinkin hassulla väärinkäsityksellä. "Katsokaas, minä olen Miwa. Se toinen... Se pätkä, se on Cass. Jones", poika selitti kuin pikkulapselle. Poika näki opettajan ilmeen varmuuden rakoilevan, olisikö tämä sittenkin sekoittanut yhden monista oppilaistaan. Se oli varmasti mahdollista, eikä varmaan mitenkään erityisen harvinaista.
"Musta tuntuu, että Cass meni tyttöjen vessaan, ku sillon kun mä tulin nii noi kopit ainakin oli ihan täynnä. Ootetaanko me sitä..." Cass madalsi ääntään ja astui erään pienen mutta ratkaisevan askeleen opettajaa kohden, "ihan kahdestaan, vai onkohan se jo mennyt?"
Poika näki viimeistekin ajatusten asettuvan uuteen järjestykseen opettajan päässä, tämän hiukan häkeltyessä Cassien käytöksestä. Sekunnin sadasosan kuluessa Cass näki pienen punan leviävän opettajan poskille, ja pojan oli pakko pidätellä nauruaan. Opettaja nielaisi ja rykäisi kurkkuuaan siihen tahtiin, että yritti saada ajatuksen päästä kiinni.
"Tuota.. Tuota noin. Kyllä, no odotetaan sitten, Miwa", opettaja myöntyi ja Cassiella oli suuria vaikeuksia pitää voitonriemu sisällään. Läpi meni!

[Agitha]

Cassien suukko tuli yllätyksenä (miten Damien alkoikaan jo kyllästyä sanaan "yllätys!), mutta siitä huolimatta hän ei hypähtänyt kauemmas, torjunut poikaa tai muuta typerää. Hänelle suuteleminen vain sattui olemaan pakollinen osa esileikkiä ennen seksiä. Milloinkohan hän oli suudellut ketään ilman taka-ajatuksia? Ja milloin häntä oltiin suudeltu? Japanissa ehkä, ellei muutamia koirapentumaisia suukkoja ala-asteen viimeisiltä luokilta laskettu?
Damien päätti tietoisesti olla ajattelematta, mitä yksi ylimääräinen suudelma ilman päämäärää saattoi tarkoittaa. Ihastuminen oli sellainen asia, johon Damienilla ei ollut tapana.
"Jollen palaa puolen tunnin kuluttua, jatka ilman minua", hän vastasi dramaattisesti tarttuen Cassin ojennettuun käteen. Ketteränä poikana hän olisi helposti kiivennyt pöntön päälle itsekin, mutta hänellä ei ollut mitään prinsessaleikkejä vastaan. Damien vastaanotti koululaukkunsa miettien samalla, miten ihmeessä saisi taiteiltua ulos ikkunasta se mukanaan. Hän ripusti laukun olalleen ja toivoi sen pysyvän paikoillaan.
"Nähdään", hän huikkasi vielä hymyillen, ennen kuin kurottautui ulos ikkunasta kokonaan.

Kaukaa katsottuna hänen akrobaattinen taidonnäytteensä näytti varmasti vaikuttavalta. Damien ryömi ahtaasta ikkunasta ulos kasvot edellä, ja takertui ikkunan yläkarmiin vetääkseen jalkansa perässään. Kun hän oli polvitaipeitaan myöten ulkona, hän irrotti varovaisesti toisen kätensä otteen ikkunalasin yläpuolella olevasta ulokkeesta, ja tarttui sillä vesiränniin. Roikkuen hetken ajan lähes ainoastaan kahden käden varassa hän heilautti toisen jalkansa metallituelle, joka piti vesiränniä paikallaan kiinni seinässä, ja siirsi painopisteensä sen varaan. Toinen käsi ja viimein myös toinen jalka seurasivat perässä, kunnes hän roikkui toisen kerroksen korkeudella tukenaan vain vanha ränni.
Damien siirsi painonsa rännin toiselle puolelle, ja totesi koulukenkien olevan huonoimmat mahdolliset kengät seinillä kiipeilemiseen. Kenkiensä lisäksi hän joutui varomaan koulupukunsa likaantumista ja repeämistä, eikä olalla roikkuva laukku ainakaan helpottanut tilannetta. Oli vain toivottava, ettei kukaan näkisi häntä kiipeilemässä sillä tavalla, sillä koulun säännöt kielsivät seinillä kiipeilyn kaiken muun hauskan ohessa. Riskit olivat suuret, mutta onnistuessaan temppu olisi niiden arvoinen.
Damien ojensi taas toisen kätensä tarttuakseen tyttöjen vessan ikkunan ikkunalautaan, ja veti itsensä lähemmäs sitä. Yksi jalka ilmassa roikkuen hän kurottautui avaamaan ikkunaa todetakseen vain, että se oli lukossa sisältä käsin, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuuksia päästä sisään.
Sadatellessaan huonoa tuuria Damienin tasapaino järkkyi, ja olalla roikkunut laukku luiskahti hänen kyynärtaipeelleen. Laukku oli täynnä kirjoja, jotka painoivat taivetta ikävästi. Damien yritti kiemurrella saadakseen laukun takaisin olalleen, mutta yritys sai hänen huomionsa kiipeilemisestä herpaantumaan, ja hänen toinen jalkansa luiskahti irti tukipaikastaan. Tasapainon järkkymisestä johtuvan horjahduksen seurauksena myös Damienin koululaukku putosi muksahtaen maahan, eikä hän tukalassa tilassaan vain yhden käden ja yhden jalan varassa roikkuessaan voinut muuta kuin pudota perässä.
Hän onnistui jokseenkin hidastamaan pudotusta ottamalla tukea rännistä, mutta koulun karkeaksi raapattu seinä raapaisi hänen kyynärvarteensa inhottavan ruhjeen, eikä maahan muksahtaminen tuntunut kovin paljoa mukavammalta. Damien laskeutui jaloilleen, mutta päätti saman tien istahtaa hetkeksi laukkunsa päälle, jotta vihlova jomotus jaloissa lakkaisi ja hän saisi tarkistettua saamansa ruhjeet.
Vaatteet eivät olleet menneet pilalle, mitä nyt kenkien kärjet vähän kuluneet, eikä hän ollut saanut haavereita kyynärpäätään lukuunottamatta. Haava ei vuotanut verta vaikka se verestikin vähän, joten se ei huolestuttanut häntä sen enempää.
Levähdettyään hetken Damien nousi ylös, ja puisteli tomut vaatteistaan. Hän heilautti laukun olalleen, ja lähti ripein askelin suuntaamaan kohti koulun ovea. Olisi keksittävä pieni muutos suunnitelmiin.
Samalla kun Damien kiirehti kohti toisen kerroksen vessoja, hän yritti kuumeisesti miettiä, miten ihmeessä onnistuisi puhumaan itsensä pois tilanteesta. Hän ei voinut olla varma, mitä Cass oli sanonut, mutta oletettavasti hän oli kertonut Damienin ilmaantuvan ulos tyttöjen vessasta minä hetkenä hyvänsä. Oli vain toivottava, että kaikkea muuta kuin uskottava selitys oli tehnyt tehtävänsä, ja saanut opettajan tarpeeksi sekaisin, jotta jälki-istunto voisi jatkua normaalisti.
Kovin uskottavaa selitystä myöskään likaatuneille vaatteille, ruhjotulle kyynärpäälle ja kuluneille kengänkärjille Damien ei onnistunut keksimään, sillä hänen oli ollut tarkoitus käydä vain vessassa. Luultavasti villiapinoiden äkkihyökkäys tyttöjen vessaan ei ollut kovin uskottava selitys, etenkään kun Damien saapui väärästä suunnasta.
Siksi oli turvauduttava toiseen taktiikkaan. Sen nimi oli Hit and Run.

Damien havaitsi opettajan ja Cassien hahmot astuessaan ylös portaikon viimeiset askelmat, ja väänsi kasvoilleen tuskaisen ilmeen. Hän otti muutaman juoksuaskelen saavuttaakseen kaksikon, ja piteli kyynärvarttaan ikään kuin olisi ollut kovissakin tuskissa.
"Ca-...! Damien! Minä vuodan verta! Verta kaikkialla! Pakko päästä terveydenhoitajalle! Äkkiä!"
Hän vilautti nopeasti haaveriaan, joka ei vuotanut pisaraakaan, mutta punersi vähän. Ehkä opettaja ei ehtisi huomata sitä pientä epäkohtaa.
Sanomatta muuta ja toimien hyvin nopeasti siihen nähden, että hän oli muka vuotamaisillaan kuiviin, Damien tarttui Cassia kädestä, ja ryntäsi opettajan ohi kohti terveydenhoitajan tiloja, jotka sijaitsivat toisessa päässä rakennusta.
"Anteeksi professori, tulemme takaisin heti kun vuoto lakkaa!" Damien huikkasi vielä olkansa yli, ja katosi nurkan taakse Cass käsipuolessaan.
Käytävillä juoksenteleminen oli kielletty, mutta se oli hänen murheistaan pienin. Miten heidän kuoppansa kaivautui aina vain syvemmäksi ja syvemmäksi ihan itsestään?
Opettaja huhuili heidän peräänsä, mutta Damien kurvasi sisään terveydenhoitajan huoneeseen kiskoen Cassin mukana todetakseen onnekseen, ettei hoitaja ollut paikalla. Nopeasti hän lukitsi oven ja painoi varmuuden vuoksi vielä nappia, joka ilmoitti huoneen olevan varattu. Ehkä opettaja uskoisi, että terveydenhoitaja oli paikalla, ja että hän ompeli parhaillaan Damienin valtavaa haavaa.
Tehtyään kaiken tämän Damien heittäytyi selälleen tutkimuspöydälle, ja repesi nauruun.

[loveliina]

Käytävällä oli painostavan hiljaista, kun Cass ei vaivaantunut kehittelemään small talkia opettajan kanssa. Opettajakin tuntui olevan niin hämillään tilanteesta, ettei saanut suutaan auki. Minuutit venyivät, ja ikävä tunne Cassien vatsanpohjalla kasvoi. Jos Damien olisi päässyt vaikeuksitta ulos vessasta, hän olisi täällä jo. Eli jotain oli sattunut. Jotain ikävää. Poika yritti olla antamatta huolensa pilata kasvoillaan hyvinkin huolettomasti viipyilevää hymyä, jos Cass olisi ollut Damien, ei tämä tietäisi toisen kohtalosta mitään.
Mutta Cass oli Cass ja tiesi, oli varma, että toinen makasi kuoleman kielissä jossain pusikossa ikkunan alla. Jos siinä edes mitään pusikkoa kasvoi, parhaalla tuurilla tippui varmasti asvaltille. Cassie tunsi olonsa aina yhä levottomammaksi ja huolestuneemmaksi sekuntien kuluessa.
Perkele Damien, tule ulos sieltä vessasta. Nyt!

Ja kuin taikaiskusta, poika kuuli ääniä käytävältä edestään. Cassien pää kääntyi vauhkosti äänen suuntaan, ennen kuin tämä ehti tajuta, ettei se kenties ollut roolihahmolleen sopivaa. Opettaja käänsi päänsä myös, ja he molemmat näkivät tuskissaan paikalle juoksevan blondin. Cassien läpi roihahti valtava suojeluvaisto, poika luuli toisen oikeasti satuttaneensa itsensä niin pahasti ettei voinut estää tuskaista ilmettään.
Välikohtaus jäikin yllättävän lyhyeksi, ei Cass ehtinyt mitään sanoa, ennen kuin Damien oli jo vetämässä tätä kädestä pitäen juoksu jalkaa kohti terveydenhoitajaa. Cassielta meni hiukan ohi kuka, missä ja miksi, mutta ei pannut vastaan. Tottakai Cassien täytyi lähteä toisen mukaan terveydenhoitajalle, ei kai toinen yksinkään siitä selviäisi.
Ennen kuin poika huomasikaan, he olivat kaartaneet huoneeseen sisään, ja ovi oli kiinni heidän takaa. Cass hetken aikaa tuijotti vain eteensä osaamatta sanoa mitään, saati ajatella.
Damienin nauru ratkaisi tilanteen. Poika tunsi helpottuneisuuden, rauhan ja ennen kaikkea omankin naurunsa pääsevän irti. He olivat, toistaiseksi, turvassa. Hengissä, ja turvassa. Se oli kertakaikkisen hieno suoritus, Cassien täytyi myöntää samalla kun tämän huulet vetäytyivät leveään virneeseen.
"Ei helvetti", tämä kommentoi kävellen tutkimuspyödän luo virnistäen, ja katsellen toista joka oli menettänyt täysin kontrollin pokastaan. Cass istuutui alas toisen viereen ja hitaasti myös antoi itsensä painaa selkänsä kiinni tutkimuspöytään.
"Ei helvetti, me ei jääty kii", tämä toisti pudistellen epäuskoisesti päätään.

Cass oli iloinen. Onnensa kukkuloilla, miten kerrankin kaikki oikeasti meni niinkuin piti. Tai siis melkein. Muistettuaan, että toisella oli oikeasti ruhjeita, Cass nousi jälleen istumaan ja kääntyi niin, että tämän kasvot oli potilasta kohden.
"Sattuko suhun?" tämä kysyi yrittäen pitää virneensä kurissa, ei olisi reilua nauraa, jos toiselle olisi oikeasti käynyt jotain. "Vittu mä luulin jo hetken et sä olit katkassu selkäs tai jotain", poika sanoi helpottuneena siitä, ettei näin ollut käynyt.
"Tarviitsä laastarii, vai..." tämä aloitti ja kumartui toisen kasvojen yläpuolelle "...jotain muuta?"
Poika painoi huulensa toisen huulille virnistäen hiukan. Cass oli yksinkertaisesti vain niin onnellinen, että toinen oli hengissä ettei yrittänytkään estellä itseään. Ovi oli lukossa ja kaikki hyvin, ja paremminkin kuin hyvin.

///aaaasdasdasdasdasdasd anteeksi että tuli paska kun piti lähteä kouluun DD--:::///

[Agitha]

Damien nauroi oman aikansa, mutta muisti sitten, ettei itsensä mystisesti loukanneen Cameron Jonesin kuulunut hohottaa kovaan ääneen terveydenhoitajan paikatessa tämän kuolettavia haavoja. Ikävä kyllä ajatus nauratti häntä vielä enemmän. Kuinka tilanne oli päässyt karkaamaan käsistä näin pahasti? Kaikki oli alkanut muutamasta vaivaisesta paperilappusesta ja viattomasta yrityksestä paeta vessaan panemaan kesken jälki-istunnon. Elämä osasi olla jännittävää ja odottamatonta. Takaa-ajoa ja kiellettyä rakkautta, jännitystä ja romantiikkaa. Miksei hänen elämästään oltu ohjattu elokuvaa?
Heidän molempien onneksi Damien onnistui hillitsemään itsensä ennen kuin nauru muuttui hysteeriseksi. Hysteerinen nauru ei olisi loppunut ikinä.
Cassin kysymykselle Damien heilautti huolettomasti tervettä kättään.
"Ei minusta niin helposti pääse. Sain vain pari naarmua, kun pudottauduin maahan", hän selitti, ja esitteli kyynärvarttaan kuin paraskin sotasankari. Iho oli ruhjeilla ja verestikin vähän, mutta haava ei vuotanut verta. "Ainakin oli jotain esiteltävää opettajalle, vaikkei tämä nyt ihan ompelua kaipaa... En edes halua tietää, menikö haaveri läpi uskottavuudessa! Tosin ainakaan se opettaja ei huhuile oven takana."
Opettajattomuus oli hyvä merkki. Joko opettaja oli jäänyt seisomaan aloilleen hämmentyneenä ja jumitti paikallaan edelleen, tai sitten hän oli luovuttanut ja palannut kiltisti rangaistustaan kärsivien oppilaiden luokse.

Pian tilanne sai Damienille tutun käänteen, ja hän koki taas pelaavansa kotikentällään. Cassin ehdotus lääkärileikeistä sai virneen kohoamaan Damienin kasvoille. He olivat kahden, ja ovi oli lukossa.
Damien vastasi Cassin suudelmaan tavalla, joka ei jättänyt tulkinnan varaa. He voisivat jatkaa siitä, mihin olivat vessassa jääneet.
"Minusta tuntuu, että tarvitsen erikoishoitoa, tohtori", Damien virnuili sipaisten sormillaan Cassien kaulaa.
Damien kurottautui ottamaan terveydenhoitajan pöydältä paketillisen puhdistuspyyhkeitä, ja ojensi pakkauksen Cassille.
"Mutta puhdistetaan ensin tuo haava, ja sidotaan se sen näköiseksi, kuin se olisi pahakin ruhje", hän ehdotti sitten asiallisempaan sävyyn. Mutta koska Damien ei koskaan onnistunut olemaan asiallinen kahta minuuttia kauemmin, hän kohotti kasvonsa lähelle Cassien kasvoja.
"Voit tietysti myös nuolla sen puhtaaksi", hän lisäsi kuiskaten ja hymyili itsevarmasti.

[loveliina]

Cass virnisti nyökäten hyväksyvästi idealle verhota toisen kädet sideharsoon, Damien oli saanut tilansa vaikuttamaan aika vakavalta opettajan edessä. Poika tarttui toisen ojentamaan puhdistuspyyhepakettiin virnistäen samalla ehdotukselle nuolla haavat puhtaiksi.
"Puhdistuspyyhkeet saattaa olla vähän desinfioivampii, mutta muuten kyllä", Cass totesi menemättä itse leikkiin mukaan, kuitenkin hiukan poikamaisesti virnistäen. Ensin työ, sitten hupi, tämä ajatteli. Jos he nyt jättäisivät haavojen sitomisen välistä, olisi suuri mahdollisuus että se unohtuisi kokonaan, eikä pojille jäisi minkäänlaista todistusaineistoa siitä, että olivat terveydenhoitajan luona käyneet. Cass nousi sopivampaan istuma-asentoon ja avasi paketin. Poika veti yhden kosteista puhdistuspyyhkeistä ja käänsi katseensa Damieniin.
"Annappa sitä sun kättä", poika sanoi ottaen käden kuitenkin itse syliinsä. Cass vilkaisi toisen kasvoja ja virnisti hiukan.
"Tää voi sattuu vähän", poika virnuili. "Mutta älä huoli, olen lääkärin poika, osaan asiani", tämä julisti, kuten Cassiella oli tapana aina kun keskustelu edes sivusi mitään lääkäreihin liittyvää. Poika taputteli paperilla kyynärvarren ihon niiltä osin, kuin se oli rikkoutunut. Toisella kädellään poika piti Damienin kättä aloillaan tämän ranteesta. Kun haava näytti suhteellisen puhdistetulta Cass nyökkäsi toiselle hymyillen.
"Nyt..." poika aloitti katsellen ympärilleen, ja lopulta huomattuaan lupaavan näköisen punaisella ristillä varustetun valkoisen peltilaatikon seinällä. "Sideharsoa."

Cass nousi ketterästi sängyltä, saaden kenkänsä tekemään sen inhottavan litisevän äänen jälleen. Pysähtyen hetkeksi, Cass potkaisi kenkänsä pois jaloistaan ja sipsutteli loppumatkan kaapille sukkasiltaan.
Kaappi oli lukossa, mutta lukkoon oli jätetty pieni avain, ja avainta kääntämällä poika sai oven auki. Sisältä löytyi juuri kaikki tarpeellisin, sideharsoa, särkylääkkeitä, laastareita ja muuta vastaavaa pientä hörselöä. Cass nappasi sideharson, laastarit sekä pienet kynsisakset ja ohuen ihoteipin, kaiken tarpeellisimman saadakseen toisen käden sidottua asianmukaiseen pakettiin. Kääntyen ympäri takaisin kohti toista Cass ilmoitti riemuiten:
"Täältähän löytyy vaikka mitä."

Cass käveli takaisin toisen luo, ja istuutui alas laskien kantamuksensa poikien väliin. Nopealla liikkeellä Cass otti asiantuntevasti toisen kämmenestä jälleen kiinni, ja käänsi käden niin että näki ruhjeet.
"No ei niistä verta tuu", poika kommentoi miettien. "Jos vaan laitetaan sideharsot päälle", tämä totesi tarttuen sidesharsoon.
"Pidä sun kättä tällee... pystyssä", Cass neuvoi ja nosti toisen käden niinkuin halusi sen olevan, että harson laittaminen olisi helpompaa. Saatuaan Damienin tottelemaan, Cass ryhtyi kierrittämään sideharsoa koko komeuden ylle.
"Saatoit ehkä huomata, mutta ei ole eka kerta, kun laitan sideharsoa", poika sanoivirnistäen, yrittäessä samalla katsoa ettei harso ollut liian tiukalla saati löysällä. Cass ei tiennyt oliko sanomansa niinkään hyvä kuin huono asia, jolla kehuskella, mutta ainakin se tarkoitti että pojalla oli kokemusta sideharson laittamisesta. Ja että tämä oli täysi tunari, joka sai itsensä haavoille harva se päivä.

"Laitetaan varmuuden vuoksi aika näyttävästi tätä", Cass sanoi kierrittäessä jo osan ihosta, jolla ei ollut merkkiäkään harson alle. "Että näyttää mahdollisimman karulta", poika jatkoi virnistäen.

[Agitha]

"Älä nyt, eläimetkin nuolee haavansa puhtaiksi, ja ihan hyvin ne paranee", Damien sanoi ja katsoi Cassia anovasti kuin haavoittunut koiranpentu. Koiranpentukatse ei kuitenkaan purrut tarpeeksi syvään, sillä Cass päätyi puhdistamaan hänen kyynärvarttaan tavallisella kosteuspyyhkeellä kielensä sijaan.
"Joo, aijaijai kun sattuu", Damien oli valittavinaan apaattisesti, kun Cass puhdisti hänen naarmujaan ja varoitti mahdollisesta kivusta. Puhdistusaineet olivat nykyään jo sen verran kehittyneitä, etteivät ne juurikaan kirvelleet.
"Lääkärin poika?" Damien toisti. "Hienoa. Minä olen kokin poika. Mutta vaikka olisit merimiehen poika, luottaisin vaikka henkeni sinun käsiisi", hän sanoi ja kohotteli kulmiaan vihjailevasti. Hänen äänensävystään ja ilmeestään oli mahdoton päätellä, puhuiko hän totta vai lainasiko hän vain erästä kuuluisaa elokuvaa.

Cass nousi noutamaan sideharsoa ja muut haavan sitomiseen tarvittavat välineet terveydenhoitajan ensiapukaapista. Toivottavasti tarvikkeiden hupenemisesta ei nousisi sen suurempaa haloota, sillä muuten Damien joutuisi esittelemään "suurta haavaansa" terveydenhoitajalle mahdollisen tikkien tarpeen vuoksi, ja päätyisi jokseenkin noloon tilanteeseen. No, se olisi sen arvoista, ja ainahan hän voisi väittää menneensä paniikkiin ja ylireagoineensa nähdessään verta.
Oli melko vastuutonta terveydenhoitajalta jättää avain lääkekaapin oveen, mutta ehkä hän ei olettanut kurittomien koulupoikien hiippailevan ympäri rakennusta lääketarpeiden toivossa koulupäivän päätyttyä. Sitäpaitsi koululla tuskin oli mitään kovin vahvaa kuitenkaan, joten neroiksi naamioituneet sekakäyttäjät joutusivat tyytymään buranaan.
Odotellessaan Cassia Damien sattui katsahtamaan seinälle ripustettuun lukujärjestykseen, jonka tarkoitus oli kertoa terveydenhoitajalle, milloin tämän tuli olla paikalla. Kaikeksi onneksi hoitaja oli jo poistunut koululta sinä päivänä, joten Damien ja Cass saisivat olla kahdestaan, kunhan kukaan ei vain ihmettelisi vastaanoton ovenpielessä palavaa punaista valoa. Ehkä sen voisi sammuttaa jonkin ajan kuluttua, ja jättää ovi lukituksi sisältä käsin.

Damien totteli kuuliaisesti, kun Cass oli kerännyt kaiken tarvittavan ja antoi hänelle toimintaohjeita.
"Pitäisikö sotkea ketsupillakin?" hän pohti uteliaasti, kun Cass tahallaan liioitteli paikattavan ihoalueen suuruutta tehdäkseen dramaattisemman vaikutelman. "Se voisi olla aika hienon näköistä. Etenkin kun ketsuppi kuivuu punaiseksi eikä ruskeaksi. Näyttäisi siltä, että vuodan kuiviin jatkuvasti."
Pian käsi oli siististi paketissa, ja Damien toivoi tottuvansa siihen pian. Koulu oli jo ottanut käyttöön koulupukujen talvipaidat, ja sideharso pitkän hihan alla tuntui epämiellyttävältä.
Ehkä ketsuppipurkin voisi jättää toiseen kertaan.
"Kiitos tohtori", Damien sanoi, ja hymyili taas viattomasti. "Voin paljon paremmin nyt. Mutta minusta tuntuu, että lompakkoni jäi kotiin, joten en oikein tiedä miten voisin maksaa tämän..."

[loveliina]

Cassien huulilla kareili virnistys, pojan kuullessa toisen huolen maksutavasta. Jos jotain poika oli toisesta oppinut, oli se, että aina kun Damienin ilme meni viattoman näköiseksi, pojan aikeet olivat niin kaukana viattomista ettei sanat riittäneet enää kuvaamaan.
Tämä ei välttämättä ollut huono asia, Cass oli itseasiassa alkanut pitämään ilmeestä aika tavalla, vaikkei aluksi ollutkaan kuin hämmentynyt siitä järettömän suuresti. Se tarkoitti yleensä, että tiedossa oli jotain hauskaa. Vaikka mikä Cass oli tulkitsemaan, pojat olivat todellisuudessa tavanneet vasta kahdesti, jos tämän päiväinenkin laskettiin mukaan. Oli itseasiassa aika todella kummallista ajatella, että tämä oli vasta toinen "tapaaminen", ottaen huomioon mitä kaikkea oli sattunut. Pojat olivat tainneet aloittaa kaiken hiukan nurin kurin, olivathan he panneet ennen kuin tienneet toistensa nimensäkin. Itseasiassa, Cassien täytyi myöntää, ettei kyllä tiennyt toisesta mitään muuta varmaa kuin juuri sen nimen. Ja luultuaan toisen jäävän vain legendaariseksi pikapanoksi koulun suihkuissa, ei Cass ollut osannut kuvitella tarvitsevansa yhtään sen enempää tietoa.

"Noh... Meidän kliniikallamme on vähän tälläinen... toisenlainen tapa suorittaa maksuja", poika vastasi ja kumartui virnistäen lähemmäs toista, painaen huulensa Damienin kaulalle. Näykkäisten sitä kevyesti Cass nosti huulensa toisen korvan juurelle ja kuiskasi:
"Tulisko yhtään toista tapaa mieleen?"
Cass virnisti ja antamatta toiselle mahdollisuutta jakaa ehdotustaan, kuinka heidän tulisi menetellä, tämä otti kevyen otteen toisen leukapielistä kädellään ja suuteli tätä, pitämättä kiirettä huulien erkanemisessa. Suudelma silti syveni, luonnoliseen tapaansa aika kiihkeäksikin, pojan voimatta sille mitään.
Cass piti siitä, että tällä oli joku jota suudella. Joku, jota poika oikeasti halusikin suudella. Tietenkin tämä kuittasi sen itselleen vain sillä, että tällä oli hormoninsa, jotka käskivät haluta kaikkea mikä liikkui, mutta Cass oli varma, että Damienissa vain oli jotain erityistä. Tässä oli pakko olla.

Cass ei antanut suudelman rikkoutua, tämän vapaan käden etsiessä Damienin selkää. Kun pojan sormet olivat kietoituneet paidan kankaaseen toisen selässä, Cass ruumiinpainollaan painoi tätä taaksepäin, kaataen kaksikon vaakaasentoon, niin että Damien oli puolittain Cassien alla.
"Koska siis, mä keksin aika nopeaa parikin..." tämä sanoi virnistäen irtauduttuaan sentin pari toisen huulista. Cass katsoi toista silmiin hetken, yrittäen päätellä mitä Damien ajatteli. Kysymys vaikutti kuitenkin liian suurelta mysteeriltä ratkaistavaksi, ei Cass ikinä oppisi lukemaan toisen kasvoja kunnolla, kun eihän tuosta voinut päätellä mitään. Ehkä Damien ei juuri sillä hetkellä ajatellutkaan sen suuremmin mitään, niin kuin ei Cassiekaan. Ei pitänyt ajatella koskaan liikaa, se vain pilaisi kaiken. Ei pitänyt ajatella sitä, miten tyhmää olisi aloittaa uudestaan kiellettyjä akteja koulun seinien sisäpuolella jo melkein kerran kymmenen minuutin sisään kiinni jääneenä. Ei missään nimessä.

[Agitha]

Damien värähti huomaamattomasti tuntiessaan Cassien huulet kaulallaan. Siitä huolimatta hän virnisti pojan sanoille, ja ryhtyi jo pohtimaan jotakin terävää ja entistä kaksimielisempää vastausta kysymykseen, vaikkei koskaan saanutkaan tilaisuutta jakaa ehdotustaan. Cass painoi huulensa hänen huulilleen, eikä Damien olisi voinut perääntyä, vaikka olisi halunnutkin. Toinen piti hänen leukaansa otteessaan, eikä aikaakaan kun suudelma oli jo syventynyt kiihkeäksi, himokkaaksi, hukuttavaksi.
Niin heidän suudelmilleen oli tapana käydä. Ehkä se johtui kahden intohimoisen persoonan kohtaamisesta, tai fyysisestä himosta ja hormoneista. Oli vastaus mikä tahansa, käytännössä sillä ei ollut väliä, sillä Damienilla oli mukavaa. Kun hän nautti olostaan, hän ei viitsinyt pilata tunnelmaa pohdiskelemalla syiden ja seurauksien monimutkaisia yhtälöitä.
Pian Damien painettiin selälleen sairasvuoteelle, ja Cass tuli puoliksi hänen päälleen. Ellei toinen poika olisi avannut suutaan ja puhunut, Damien olisi saattanut kadottaa itsehillintänsä ja tilannetajunsa jälleen kerran. Kaikeksi onneksi Cass salli hänelle ajatustauon, mahdollisuuden kasata itsensä uudestaan kokoon. Cassie oli tehnyt sen taas, eikä Damien ollut vieläkään keksinyt, missä välissä se tapahtui ja miten.
Epäröinti ei kuitenkaan näkynyt ulos päin, kun Damien virnisti itsevarmasti kuullessaan Cassin sanat.
"Pari?" hän ihmetteli viattomasti vasten toisen huulia. "Minulla tulee mieleen vain yksi."
Luultavasti heille molemmille oli selvää, mistä hän puhui, joten tulkkaukseksi riitti ruumiin kieli.
Damien veti Cassien lähelleen, ja painoi uuden, vihjailevan suudelman pojan huulille. Hänen toinen kätensä eksyi toisen vyön soljelle ja sepalukselle, mutta kosketus jäi kevykseksi, lähes olemattomaksi ja kiusaavaksi. Toinen käsi haroi Cassin hiuksia ja piti pojan pään painettuna lähelle Damienin omaa.
"Tohtori", Damien mutisi sitten saaden juuri ja juuri pidettyä virneensä kurissa. "Minulla on eräs toinenkin vaiva. Se on hieman... Henkilökohtaisempi."
Sanojensa myötä Damien kurottautui näykkäisemään Cassin korvalehteä, ja jäi niihin asemiin jatkaessaan puhettaan.
"Jostain syystä penikseni on kova, eikä siihen tunnu auttavan mikään."
No, se vaiva ainakin oli todellinen sillä hetkellä, vaikka Damien tiesi kyllä useampiakin keinoja ongelman ratkaisemiseksi. Suurimpaan osaan niistä liittyi Cass.
"Kokeilkaa vaikka", Damien ehdotti, ja ohjasi Cassien käden nivusilleen.

//Damien.... Sanat ei riitä kuvaamaan...//

[loveliina]

Cass virnisti toisen täydennykselle, eikö keinoja ollutkin ainoastaan vain yksi. Poika ei ehtinyt päästää ilmoille myöntymistään, tuntiessaan Damienin vetävän tätä lähemmäs suudelmaan. Cass ei tietenkään estellyt, pikemminkin painautui kehollaan vasten toista tiukemmin. Toisen ominaishaju oli se jo sinänsä niin viettelevä, ettei poika olisi tarvinnut mitään muuta päästäkseen jo takaisin tunnelmaan.
Oliko se joku Cassien ja Damienin juttu? Harrastaa intiimisuhteita julkisilla paikoilla? Ei sillä, Cassieta ei ainakaan se toistaiseksi ollut haitannut. Eikä asia ollut niin, että he etsimällä olisivat etsineet mahdollisuuksia päästä vauhtiin pahimpaan mahdollisimpaan aikaan pahimmassa mahdollisessa paikassa. Kaikki oli aina vain... käynyt. Sattumalta... Pakosta. Koitapa nyt estää mitään tämän sorttista tapahtumasta, kun Cass ja Damien kohtasivat. Cass tunsi vastustamatonta vetoa Damienia kohtaan, eikä Cassiessakaan varmaan kaikki vialla ollut jos toinen ihan mielellään paikalla yhä oli.

Suudelma päättyi liian pian, Damienin irtautuessa kertoakseen toisenlaisesta, henkilökohtaisemmasta vaivasta. Cassien virne syttyi jälleen tämän huulille, pojan voidessa melkein jo aavistaa täsmälleen mihin tämä johtaisi. Damien näykkäisi poikaa korvanlehdestä, saaden väreet kulkemaan Cassien selkää pitkin.
Cass keräsi keskittymiskykynsä toisen siirtäessä tämän käden kokeilemaan vakavaa vaivaa, jota toinen poti. Cass tunnusteli hyväillen toisen housujen etumusta, nyökkäilen kuin todellinen ammattilainen joka tiesi mitä teki. Siis lääketietellisen tutkimuksen saralla.
"Musta tuntuu... Ja tää diagnoosi tulee kokemuksen syvällä rintaäänellä... Että kärsitte ennen aikaisesti päättyneestä suihinotosta", Cass totesi kääntäen katseensa vakavana toisen silmiin, tajuamatta itsekään kuinka tämän pokka piti niin hyvin.
"Tämä on erittäin vakava tila, hoidon tarve on välitön", poika jatkoi puhuen äänensävyllä, joka kuulosti aidosti huolestuneelta, mitä Cass totta kai olikin. Olihan se nyt harvinaisen vakava tila, kas kun toinen sinnitteli vielä noinkin hyvin pystyssä (tai vaaka-asennossa).
"Ja musta vähän tuntuu, että meillä taisi jäädä jotain kesken aikaisemminkin", Cass vielä lisäsi ja antoi virneensä levetä kasvoille.

Cassien kosketus toisen housuilla nousi sen muutaman sentin housujen napille, jota poika huomasi jälleen olevansa avaamassa. Ketterällä sormien liikkeellä poika sai napin helposti auki, ja veti saman tien vetoketjunkin alas.
"Sano jos sattuu", Cass sanoi virnisteän vinosti toiselle samalla kun antoi kosketuksensa laskeutua toisen miehisyydelle, jonka erotti tämän paljaasta kädestä enää alusvaatteiden ohut kangas. Ei kosketus sattunut, sen Cass tiesi jo kertomattakin. Poika oli päässyt aika hyvin takaisin siihen tilaan, jossa mielellään näki toisen kiemurtelevan edessään, nautinnosta. Cass antoi sormiensa leikitellä kevyesti erektion pinnalla samalla painaen päänsä suutelemaan toisen kaulaa.
"Hmm? Tuntuuko yhtään?" tämä henkäisi virnistäen toisen korvan juurella.

[Agitha]

Cassien tunnusteleva käsi Damienin nivusilla tuntui paremmalta, kuin sen moisessa lääketieteellisessä tilanteessa olisi pitänyt tuntua. Oli hän ennenkin ollut munasillaan tohtoreiden ja hoitajien tutkittavana, mutta ei se ennen ollut kovin mukavalta tuntunut. Jännä juttu. Toisaalta yksikään Damienin kohtaama lääkäri tai sairaanhoitaja ei ollut ollut järin seksikäs, saatika tarkoituksella painellut oikeista paikoista, joten kokemusta aivan samanlaisesta tilanteesta ei ollut. Ainakaan oikean terveydenhoitajan huoneessa, makuuhuoneet laskettiin tietysti erikseen.
Damien vastasi Cassien vakavaan tuijotukseen silmät ymmyrkäisinä ymmärtämättömyydestä ja suu viattomasti raollaan.
"Onko se vaarallista, tohtori?" hän kysyi saatyaan viimein ratkaisun häntä silloin tällöin piinaavaan vaivaan.
Kun Cass kertoi tilan vakavuudesta, Damienin ymmärtämätön ilme muuttui huolestuneeksi.
"Mitä asialle voi tehdä?" Damien kysyi huolissaan häntä vaivaavasta vakavasta tilasta, jonka vaarallisuuden ja välittömän hoidon tarpeen hän oli juuri saanut selville. Mitä ilmeisemmin hänen tilansa paheni koko ajan, liekö sillä ollut yhteys tohtori Jonesin hyväilyjen kanssa.

Ammattilaisen varmoin ottein Cass avasi Damienin housujen sepaluksen, ja tunnusteli hänen erektiotaan varmemmin koulupuvun housujen ollessa poissa tieltä. Damien nyökäytti päätään kuuliaisesti, kun tohtori pyysi häntä ilmoittamaan tuntiessaan kipua.
"Se ei satu, tohtori, mutta minusta tuntuu, että tilani pahenee", Damien sanoi pitäen kasvonsa edelleen peruslukemilla, kykenemättä kuitenkaan piilottamaan ilkikurista pilkettä silmissään.
Pian Cass painautui taas lähemmäksi häntä suudellakseen hänen kaulaansa. Damien meni tahtomattaan kananlihalle tuntiessaan toisen lämpimän hengityksen korvassaa, mutta pysyi silti uskollisesti roolissaan.
"Tuntuu", Damien vastasi rehellisesti, sillä hyväilyt tuntuivat kyllä sormenpäissä asti. "Erityisesti täällä", hän jatkoi, ja hivutti puolestaan kätensä Cassien housuihin. Hän ei tahtonut jäädä ainoaksi, eikä hän aikonut antaa vessassa tapahtuneen toistua. Cassien voitonriemuinen ilme olisi Damienille liikaa, sillä hän oli se, jonka jalkoihin ihmiset vajosivat orgasminsa pauloissa.
Samalla Damien hivutti toisen kätensä Cassien paidan alle kutitellen kevyesti lämmintä ihoa, ja painoi pojan taas lähemmäksi itseään. Aiemmin hän oli ollut puoliksi makaavassa asennossa kyynärpäihinsä nojaten, mutta nyt se ei ollut enää mahdollista, joten hän kävi suosiolla pitkäkseen tutkimusvuoteelle.
"Tohtori, onko mahdollista että kärsitte samasta vaivasta kuin minä", Damien kysyi nyt avoimen kiusoittelevaan sävyyn käsi Cassien alushousuissa.

[loveliina]

Cassien huulilta karkasi kuuluva henkäisy pojan yllättyessä täysin tuntiessaan Damienin sormet hivuttautumassa tämän housuihin. Poika ei ollut osannut odottaa potilaansa ryhtyvän tutkimaan lääkäriään, mutta vaikka kuinka yllättynyt poika olikin, ei tämän mieleenkään tullut kieltää toista. Damienilla oli kyky saada Cass pienimmälläkin kosketuksella unohtamaan kaikki, millä ei ollutmitään väliä, niin että mieleen jäi vain Damien, ja nautinto jonka toinen tuotti. Cass yritti parhaansa, jottei tämän oma käsi hyytyisi toisen miehisyydellä, mutta pojan keskittymiskyky oli silti kovin rajallinen. Kun Damien koski tätä niin, että tuntui, pojan sormetkin ojentuivat nautinnollisten värähdysten mukana, ilman että poika pystyi itse asiaan vaikuttamaan. Saatuaan kontrollin itsestän jälleen hetkeksi, Cass piti huolen että kosti samalla mitalla takaisin.
"Se on kyllä tosi tart-... Tarttuvaa", Cass henkäisi, ja tätä melkein jo itseä ärsytti, miten toinen sai pojan äänenkin murtumaan, niin ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, mitä tämä tunsi sisällään. Cass olisi voinut väittää, ettei nauttinut, yhtään, mutta Damienin kanssa pojalla olisi ollut vaikeuksia tehdä sitä uskottavasti. Normaalisti niin kiltisti totteleva keho irtisanoutui täysin toiminnastaan toisen astuessa kuvaan, eikä siis suostunut yhteistyöhön.
"Se... Sekin tuntuu, aika... Vakavalta tapauk-... selta", poika sai sanottua vaivoin nielaisten vielä loppuun.

Cass ei pystynyt keskittymään toisen erektiolla kiusoittelemiseen enempää, vaikka olisikin mielellään tahtonut. Perkeleen Damien, kun teki tämän niin vaikeaksi, mahdottomaksi Cassielle. Pojan huulet hakeutuivat toisen huulille, ja sormet kiertyivät toisen vaaleisiin hiuksiin. Cassien hengitys vaikeutui entisestään, mutta poika toivoi syvenevällä suudelmallaan häiritsevän toista sen verran, että saisi kerättyä itsensä edes jotenkin kasaan.
Poika suuteli toista pitkään, unohtaen jo melkein miksi alun perin oli kääntynyt huulien puoleen. Jokin siinä vain toimi. Oli ihmeellistä, miten kemiat vain tuntuivat olevan kuin toisiaan varten, täydellinen pari. Aivan kuin Damien, niin kuin Cassiekaan ei edes pystyisi tekemään mitään, väärää, tai sellaista, mistä toinen ei pitänyt.

Cassien vihdoin irtautuessa suudelmasta, poika huomasi hengityksensä kiihtyneen ja kehonsa painuneen entisestään vasten Damienia. Pojan sydän tykytti, ja vaatteet tuntuivat hiertävän kaikkialta. Ne olivat turhia, ja vain tiellä toisen ihon edessä. Cass suuteli Damienin leukapieltä ja kaulaa, osaamatta sanoa mitään. Kaikki mihin pojan ajatukset keskittyivät, oli kuinka paljon Cass halusi Damienia. Kuinka raastavan paljon poika kaipasi olla iholla kiinni, niin lähellä kuin pystyi ja vielä lähempänäkin.
Oli hauskaa, miten virnistys oli pyyhkiytynyt pojan kasvoilta lähes tulkoon kokonaan. Se oli harvinaisen vakavaa, miten Cass halusi toista.
Jälki-istunto oli tosiaan saanut aika hienon käänteen Damienin astuessa sisään luokkaan. Ajatella, Cass saattaisi olla yhä istumassa hiljaa luokassa muiden oppilaiden kanssa, eikä maata luvattomasti terveydenhoitajan huoneessa, Damien vain senttien (tai millien) päässä itsestä. Niin lähellä toinen joka tapauksessa oli, että Cass näki jokaisenkin silmäripsen ja hiussuortuvan, ja painoi ne mieleensä pakostakin. Tämä oli hetki, jonka poika haluaisi myöhemminkin muistaa, yksityiskohtiaan myöten.

[Agitha]

"Onneksi olemme täällä eristyksissä... Kahdestaan", Damien vastasi huomatessaan oireyhtymän olevan helposti tarttuvaa sorttia. "Olisi ikävää, jos kolmaskin osapuoli saisi tartunnan."
Niin se todella olisi, ja mielikuva sai ajatukset harhailemaan epämiellyttäville teille. Kolmen kimppa terveydenhoitajan kanssa... Ei. Cass riitti Damienille vallan mainiosti, kiitos vaan. Oikeastaan Cass riitti hänelle paremmin kuin hyvin.
Damienin hyväilevät otteet Cassin alushousuissa saivat aikaan toivotun reaktion, ja pojan kangertelemaan sanoissaan. Jollei Damien olisi ollut suunnilleen samassa tilassa, hän olisi tuntenut jonkinlaista voitonriemua.
Cass lopetti kiusoittelemisen ajoissa, ja Damien päätti armeliaasti myötäillä toisen liikkeitä. Pian hänen huulilleen oli painettu uusi suudelma, ja toisen keho painautui varmemmin hähen omaansa vasten. Vaikka heillä molemmilla oli vaatteet päällä, Damien saattoi tuntea Cassin kehosta hohkavan lämmön ja jokaisen liikkeen koulupuvunpaitojenkin läpi. Tunne läheisyydestä sai hänet haluamaan enemmän - lisää kosketusta, fyysistä läheisyyttä ja nautintoa. Oli kummallista, miten aikaa sitten paatunut ja kaikkeen tottunut Damien saattoi haluta ja tuntea. Hän ei viitsinyt etsiä syitä ja miettiä seurauksia, sillä hän inhosi sellaisten asioiden ajattelemista ja oli jollakin hyvin kummallisella tavalla peloissaan.
Pian Cassin suudelmat eivät pysyneet enää huulien rajoissa, vaan siirtyivät Damienin kaulalle ja leukaperille saaden pojan kehon värähtämään tahtomattaan. Toisen pojan sormet haroivat Damienin muutenkin sekaista tukkapehkoa, ja hän päätti tukkia suunsa uusien näsäviisaiden kommenttien varalta.
Kun Damien tunsi käsiensä otteen Cassiesta tiukentuvan hän päätti, että oli aika tehdä jotain.
Hieman hätäisesti, ajattelematta asiaa sen pidemmälle Damien avasi Cassien kauluspaidan napit hivuttäen kätensä pojan paljaalle iholle etukautta. Hänen liikkeensä olivat hieman häitäisä, eivät oikeastaan lainkaan niin harkittuja ja kiusoittelevia kuin yleensä, mutta Damien ei itse edes huomannut sitä. Hänen yleensä laaja havainnointikykynsä oli tyäsin keskittynyt Cassiin, ja ylivirittynyt tuntemaan pojan jokaisen liikahduksen.
"Cass", Damien mutisi, ja painoi aggressiivisen suudelman toisen huulille. "Hopi hopi."
Nuo kaksi merkityksetöntä sanaa merkitsivät Damienille kaikkea. Ne olivat kehoitus jatkamaan, vaikka yleensä hän oli se, joka jatkoi ja etenki omaan tahtiinsa. Ja ne olivat kehoitus jatkamaan nopeammin.
Se tunne vaivasi Damienia myöhemmin. Miksi hän kehoitti toista nopeuttamaan tahtia, kun hän olisi voinut tehdä niin itse? Miksi hän toisti Cassin nimeä tarpeettomasti? Miksi hän ylipäätään halusi jotain itselleen, oman itsekkyytensä tyydyttämiseksi? Miksi juuri Cass, vai oliko hän muuttumassa pehmoksi ylipäätään? Hänen käyttäytymisensä poikkesi hetki hetkeltä enemmän hänen yleisistä käytösmalleistaan.
Huolestuttavia seikkoja, niitä ne olivat. Mutta niitä Damien tulisi miettimään vasta seuraavana yönä.
"Tohtori, meidän on keksittävä jokin uusi hoitokeino", Damien mutisi sitten vasten Cassin huulia yrittäen epätoivoisesti pitää tutusta ja turvallisesta asemastaan kiinni. "Mitä te ehdottaisitte?"
Damien ei voinut vastustaa kiusausta näykkäistä ja imaista Cassin kaulaa niin, että siihen jäisi varmasti jälki.