I really want you to really want me

[Agitha]

Oikea vastaus? Pin pon. Viimein tilanne raukesi, ja Cass kurottui painamaan tutun suudelman Damienin huulille. Vasta tuntiessaan toisen huulien kosketuksen omillaan Damien huomasi, että hänellä oli ollut ikävä sitä tunnetta, jonka suudelma aiheutti. Kaipasiko hän suutelemistä yleensä, vai nimenomaa Cassien kosketusta? Hän oli ennenkin elänyt kokonaisia viikkoja selibaatissa, sillä pahimmat ajat hän oli kokenut poikakoulussa, mutta ei hän ennen suutelemista ollut ikävöinyt. Mutta ennen ei ollutkaan ollut Cassieta. Cass aiheutti sen merkittävän eron, joka sai Damienin kaipaamaan jotain niin yksinkertaista ja viatonta kuin suudelma.
Hetken kuluttua Cass vetäytyi hieman kauemmas ja ilmoitti, ettei kyse ollut rahassa. Helppohan hänen oli sanoa, kun hänen isänsä oli lääkäri. Damienin isä valmisti ruokaa läheisellä huoltoasemalla ja maksoi pois valtavia lainojaan, joten häneltä ei käteistä herunut. Tietenkin isä oli valmis huolehtumaan välttämättömimmistä tykötarpeista, mutta Damien oli luonteeltaan ulospäinsuuntautunut ja energinen. Nuorempana hän oli halunnut kuulua porukkaan, ja nyt hänellä oli jo aivan muita menoja.
"Mitenniin ei ole kyse rahasta? Sinäkö minut elätät? Minä opiskelen tässä koulussa stipendillä luojan kiitos, mutta silti minulla on menoja. Jokaikisen pennyn jonka minä käytän, olen itse tienannyt. Puhelinlaskut, koulukirjat, ulkovaatteet, kaikki. En minä voi pyytää isältä rahaa", Damien ihmetteli vakavaan sävyyn, muttei lainkaan syyttävästi. "Minulla ei ole aikaa käydä töissä, jos edes saisin työpaikkaa, koska käytän aikani oppimiseen ja sen sellaiseen, että pysyn parhaiden oppilaiden listalla. Minä en ole missään erityisen lahjakas, joten putoan äkkiä pois tästä koulusta jos keskiarvoni laskee. Jokainen yhdeksikkö jonka saan, voi olla kohtalokas, ja vain yksi tapa on tarpeeksi nopea ja tehokas tapa tienata."
Joten miten Cass saattoi sanoa, ettei kyse ollut rahasta? Vai oliko hänelle okei, että Damien huiteli milloin kenenkin kanssa ulkona ja milloin sisällä? Miksi hän sitten halusi Damienin tunnustavan jotain niin noloa? Eikö hän kaivannut juuri seurustelua, tahtoi Damienin "omakseen", yksinoikeudekseen? Eikö seurustelussa ollut kyse juuri siitä?
Asiaahan saattoi kysyä suoraan Cassilta, turhaan Damien itsekseen pohti asiaa, johon saattoi helposti saada vastauksen hänen edessään olevalta henkilöltä.
"Miksi sinä haluat, että minä sanon... Että sanon jotain tuollaista? Mihin se johtaa, ja mihin sinä pyrit? Minusta se on sanomattakin selvää ja kaikki tällainen vain mutkistaa asioita... Tai siis... Sinä et tiedä mihin olet ryhtymässä, ihan oikeasti."
Damienilla oli heikko aavistus siitä, että hän saattoi olla jokseenkin kieroon kasvanut. Ainakin hän tietyissä asioissa poikkesi valtavirrasta melkoisesti, ja ne saattoivat koitua taakaksi Cassielle. Kaikki oli niin monimutkaista, niin mahdottoman monimutkaista, vaikka Damien eli niin yksikertaista elämää, kuin elää saattoi. Missä hän oli astunut harhaan?
"Sitä paitsi... Minusta tuntuu, että sinullakin on minulle jotain kerrottavaa."
Viimeiset sanat lipsahtivat hänen huuliltaan vahingossa, ja hän yllättyi niistä yhtä paljoin kuin joku toinen olisi puhunut ne. Hetken hän näytti lähes järkyttyneeltä, mutta rentoutui sitten. Niin. Oli epäreilua, että Cass pakotti hänet sanomaan jotain sellaista kiukuttelemalla, kun hän itsekään ei ollut koskaan pihahtanut mitään sen suuntaistakaan. Damien uskoi tekoihin, ei sanoihin, mutta jos puhumaan alettiin, niin siitä saisivat molemmat kärsiä ja nauttia tasapuolisesti!

[loveliina]

Damien intti vastaan, että kyllä rahalla nimenomaan oli merkitys. Cassie katsoi toista hiukan päättämättömästi. Niin, Cassieko Damienin elättäisi? Cassienko pussista Damienin kulut maksettaisiin? Ei Cass ei halunnut Damienin makaavan ympäriinsä, jos heistä nyt koskaan tulisi.. jotain... enemmän. Ja se tarkoitti, että Cass ei halunnut Damienin tekevän töitä. Saavan rahaa. Hmm, no kyllä. Cass näki ongelman laadun, toki... Mutta oliko se oikeasti liikaa pyydetty? Kenenkään muun kanssa makaaminen, se nyt vain yleensä kuului siihen ei-listaan kun oltiin yhdessä. Tai siis ... ei yksin.
"No... on minulla rahaa", Cass totesi nyökäten vähän hitaasti. Cassiella todella oli, ja lisää sai helposti yhdellä pienellä puhelulla. Eikä isä varmaan huomaisi, jos koulukirjojen maksut tuplaantuisivat ja yhtäkkiä karkkirahaa tarvitsisi kaksinverroin entisestä. Isä oli kyllä aika huolimaton raha-asioissaan, ja oli vain mielissään kun Cass sattui löytämään jotain minkä tämä voisi pojalle ostaa. Isä oli ehkä tajunnut vähän väärin roolinsa äidin korvaajana, mutta ei Cass valittanut. Poika sai mitä halusi, ja elämä jatkui. Isäkin oli iloinen.
Ja jos Cassie halusi, että Damien lopetti työnsä ja tarvitsi siihen rahaa, mikä ero?
Cassiella oli kuitenkin aika vahva tuntemus siitä, että käytännössä Damienin elattaminen saattaisi vähän kompastella. Millä käytännöllä se edes tapahtuisi? Viikkorahana? Ajatus oli typerä, Cassien omassakin mielessä. Mutta Cass ei haluaisi olla suhteessa, jossa toinen pani ketä sattui, edes elannokseen. Ja se tarkoitti, että Damienilla ei olisi rahaa. Ja se tarkoitti, että homma ei toiminut. Ja kun Cassiella oli kuitenkin rahaa, tuntui typerältä olla jakamatta sitä... Tai siis. Rahan ei pitänyt olla ongelma, se ei saisi, vaikka sitä olikin.

Cassien mietteliäs ilme närkästyi hiukan Damienin sanoessa - jälleen kerran - että Cassie ei tiennyt mihin oli ryhtymässä. No, ehkäpä niin oli, mutta kuka oikeasti tässä maailmassa tiesi yhtään mitään yhtään mistään? Varsinkaan siitä, mitä oli tulossa. Oli ihan normaalia, ettei Cassie tiennyt mihin kaikkeen vakavampi suhde Damienin kanssa saattoi viedä, mutta tosiasia oli ettei Damienkaan tiennyt sen paremmin. Ei se välttämättä ollut mitään hirveää, kauheaa, jotain jota odottaa peläten. Entä jos he olisivat onnellisia yhdessä? Tai siis ... ei yksin.
"No... mä opin", Cass vastasi optimistisesti, tai ehkä pikemminkin vaati. Se, että Cass ei tiennyt mihin keittoon oli lusikkaansa työntämässä ei ollut mikään perustelu. Yhtään millekään.
"Ja mä.. Mä haluan, että me... Tai sä... Että me ollaan juttu, sen lisäks että meillä on juttua", poika sai sanottua, olematta kuitenkaan varma, siitä kuinka selvästi toi esiin kantansa. Cass halusi olla enemmän kuin se, mitä he olivat nyt. Cassie tunsi polttavan tarpeen kääntää katseensa jonnekkin muuhun, joten tuijotteli Damienin ohi kattolamppuun. Oliko Cass sanonut sen ääneen, mitä halusi? Ei se ollut valhe, mutta silti...

Cassien katse muuttui vaivaantuneemmaksi Damienin seuraavien sanojen myötä. Niin, Cassiellakin taisi olla jotain tunnustettavaa. Ja kyllähän Damien varmaan aika hyvin tiesi mitä. Ja Cass ei todellakaan kehtaisi enää kieltääkään sitä, mitä nyt pitäisi sanoa ääneen. Mutta silti, oli aivan eri tilanne, että Cassien piti sanoa rehellisesti mitä tunsi ja ketä kohtaan ja miten paljon, kuin se että Damien avasi sydäntään Cassielle. Aivan eri tilanne. Täysin. Joten siksi Cassiella oli oikeus tuntea olonsa hiukan levottomaksi ja tahtomattomaksi puhua...
"No, jjooo..." poika myöntyi kierrellen ja kaarrellen katseellaan jonnekkin horisonttiin. "O-on..."
Cassie nielaisi, ja läpsäisi itseään henkisesti päin kasvoja. Ole mies, tämä sanoi itselleen. Tee mitä sinun täytyy!
"Sä oot... Mä.. Sä.. Mäkin ehkä..." tämä sopersi yllättuen itsekin äkkiarvaamatta iskeneestä ujoudestaan. Oli järkyttävää huomata, että tilanne ei ollut Cassiellekaan mitenkään erityisen tuttu. Poika oli ehkä kerran melkein seurustellut hetken toisen ihmisen kanssa, yhdenkään aiemman suhteen koskaan päästessä sille tasolle, että oltaisiin yhtään mistään tunteista puhuttu. Saati niitä edes tunnettu, ainakaan Cassien osalta. Ne lukuisat naikkoset joiden sydämillä poika oli pelannut saattoivat toki kertoa heidän tarinansa hiukan eritavoin, mutta ei Cass ollut todellakaan koskaan aikaisemmin, kuin ehkä kerran tai kahdesti myöntänyt ääneen, omia tunteitaan. Valehtelematta.
"Mä ummm.... joo... sillee, tykkään susta, okei?" tämä lopulta päästi huuliensa välistä ja virnisti hiukkasen hermostuneesti. Noin. Sillä selvä. Kissa oli pöydällä. Amen.

[Agitha]

Cassiella kesti hämmästyttävän kauan kakistaa totuus ulos, ja nopeuden suhteen hän hävisi jopa Damienille. Se oli kummallista, sillä juuri Cass oli halunnut puhua tunteista ja muusta sellaisesta, mutta kun hänen oma vuoronsa koitti, ei hänellä ollutkaan mitään sanottavaa. Se oli epäreilua!
Damien ei ollut varsinaisesti pahoillaan menettäessään tilaisuuden nähdä Cassie maassa polvillaan ruusu kädessään laulamassa balladia, mutta jotain sellaista hän oli silti odottanut. Cassie vaikutti häntä avoimemmallta tunteittensa suhteen, nautti turhanpäiväisestä romantiikasta, kidutti Damienin kakistamaan totuuden ulos, ja sitten sai itse vasta useamman yrittämän jälkeen sanottua suunnilleen ne sanat samat, jotka Damienkin oli sanonut.
Ne sanat eivät ehkä olleet kaikkien romanttisimmat, jotka Damienille oltiin sanottu tai jotka hän oli sanonut jollekin toiselle, mutta ne olivat luultavasti rehellisimmimmät. Juuri niiden rehellisyyden vuoksi Damien koki suunnilleen samaa kainoutta kuin Casskin, ja siinä missä Cass käänsi katseensa kattolamppuun, Damien tuijotti sohvan nurkkaa hänen olkansa yli. Nahkasohvan ompeleissä oli silmäpako, ja sen toinen jalka oli hieman toista kuluneempi. Erittäin jännittävää. Melkein liiankin jännittävää siitä päätellen, että Damien tunsi tärisevänsä heikosti silkkaa hermostuneisuuttaan.
"Ja hmm... Silleen tykkäämisellä tarkoitetaan... Niin kuin... Siis... Silleen?" Damien varmisti ja vilkaisi Cassia nopeasti kääntäen katseensa sitten taas muaalle.
"Äh, tämä on typerää!" Damien älähti sitten, ja kääntyi takaisin Cassien puoleen jättäen punastelun ja hiuksien vaivaantuneen haromisen sikseen. "Me olemme aikuisia ihmisiä! Ei tässä olla enää leikkikoulussa!"
Hän nousi seisomaan polvilleen, ja tarttui Cassie olkapäistä kääntäen pojan häntä kohti. Jonkun oli tehtävä miehen työ, ja koska kumpikaan heistä ei pystynyt siihen, Damienin oli se tehtävä! Tykkäämistä ja tykkäämistä, eivät heidän ikäisensä puhuneet enää tykkäämisestä niin kuin ala-asteella! Damien tykkäsi hampurilaisista ja tietokoneista ja pienistä koirista, eikä se tunne liittynyt mitenkään Cassieen. Nyt puhuttiin...! Nyt puhuttiin...!
"Cass", hän sanoi vakavana ja tuijotti toista silmiin melkein uhkaavasti. "Minä... Sinä...."
Mutta rohkeita ja uljaita sanoja ei koskaan kuuunut. Damien pysyi siinä samaisessa asennossa niin kauan, että heidän välillään vallitseva syvä hiljaisuus muuttui kiusalliseksi, ja lysähti sitten takaisin istumaan
"Miksi mitään pitää edes sanoa?" hän tuhahti. "Miksei vaan sovita käytännön sanoja, ja näytetä sitten teoin, että missä mennään?"
Oikeastaan hänellä oli vastaus omaan kysymykseensä. Se vasttaus oli se tunne, joka sai hänet turhautumaan siitä, ettei Cass ollut pistänyt häntä paremmaksi tunnustuksellaan. Se tunne, joka halusi pakottaa Cassien sanomaan sen kunnolla katsoen Damienia silmiin kuin jossain hölmössä elokuvassa tai toisessa elämässä. Ja vain osa siitä tunteesta oli Damienin sadismia ja nöyryyttämisen halua. Toinen osa oli... Jotain muuta.

[loveliina]

Cassie ei ehtinyt vastata mitään toisen varmistukseen siitä, tykkäsikö Cassie nyt sillä tavalla vai sillä toisella tavalla, kun Damien älähti itse rikkoen hiljaisesti tunnustettujen sanojen äänivallin. Hmm, tämä oli typerää? He eivät olleet enää leikkikoulussa? Mitä Damien tarkoitti... Toinen uhkaavasti kuulosti siltä, ettei tykkääminen riittänyt. Ettäkö tässä oltiin vakavempien teemojen äärellä... Cassien sydän löi lujempaa, ei helvetti, mitä Damien aikoi sanoa?
Oliko tämä pakokauhua, mitä Cass tunsi? Äkillinen adrenaliini virtasi pojan kehoon, käskien tekemään jotakin. Ennen kuin tilanne kävisi niin vakavaksi, ettei olisi mitään minne perääntyä. Poika ei ymmärtänyt omia tunteitaan, tuntemuksiaan. Tämähän nimenomaan halusi Damienin täysin omakseen, ja... Ja ainoa keino siihen oli se, minkä Cass pelkäsi toisen sanovan ääneen. Mutta miksi Cass pelkäsi niin kovasti sitä r-alkuista sanaa? Miksi se aiheutti sydämen tykytystä ja sai Cassien hermostuneena tärisemään paikallaan? Ei se... Kaikki vain tuli niin nopeaa!
Kymmenen minuuttia aiemmin, Cass olisi voinut ottaa Damienin käyttäytymisen vitsinä ja nauraa sille, ja antaa sen jäädä omaan arvoonsa. Mutta nyt kun tiesi, että molemmin puolin tunnettiin sitä tiettyä tunnetta, oltiin jota kuinkin tosissaan... Cassie pelkäsi mopon karkaavan käsistä. Tämän itse rakastuvan niin täysin, että sitten sinä päivänä kun sydän rikkoutuisi, se todella menisi palasiksi. Oikeasti. Täysin.
Joten tämä kaikki tuli vain niin kauean nopeasti! Ei Cassiella ollut ollut aikaa vielä kunnolla sulattaa sitä, että Damien tunsi tätä kohtaan yhtikäs mitään.

Damien kohottautui katsomaan Cassieta silmiin, valmistautuen sanomaan sen sekunttien venyessä. Cassien sydän tykytti kontrolloimattoman nopeaa ja hengitys tiivistyi, tämän joutuessa nielaisemaan vauhkona. Damien sanoisi sen, Damien sanoisi sen nyt, nyt....!
...Ja sitten Damien ei sanonutkaan sitä. Toinen lösähti takaisin maahan sanattomana. Pojan sydämenlyönnit lähtivät tasaantumaan - mutta eivät helpottuneina, Cassien omaksikin yllätykseksi. Cass oli enemmänkin... hitusen pettynyt? Tämäkö olisi sittenkin mielummin kuullut sanat, kuin ollut kuulematta...? Siltä Cassiesta tuntui. Se oli totta... Poika nielaisi yllättyneenä. Cass oli ilmeisesti oppinut jotain uutta itsestään.
Damien esitti kysymyksensä Cassien hengityksen yhä tasautuessa. Hmm, ai että miksi piti sanoa asioita ääneen? Kysyikö toinen tuota tosissaan? Pojan silmät aukenivat kysyviksi ja kääntyivät suoraan Damieniin. Pöyristyttävää.
"Ai miksikö...?" tämä varmisti, äänessään epäusko. "Damien... Miten sä luulet, että mä ymmärrän näin nurinkurisesti alkaneesta suht- eö... tapahtumien sarjasta yhtään mitään, jos mitään ei sanota ääneen?" poika kysyi huomaten kasanneen itsevarmuutensa taakseen. Cassien oli helppo puhua asioista joihin uskoi ilman hiventäkään epäilystä. Silti tämän ei ollut helppo nimittää poikien välistä... sitä jotakin millään niin yksinkertaisella nimityksellä, kuin suhteella.
"Jos kaikki näytettäisiin teoin... Mitä meillä olisi enää näytettävää? Miten sä kertoisit mulle teoin, missä mennään jos sä et tiedä miltä musta tuntuu ja..." Cassie aloitti, mutta hiljeni hämmentyneenä. Damienin ja Cassien alku oli lähtenyt panolla. Panot yleensä terveissä suht- .... tapahtumien sarjoissa tulivat hiukan myöhemmin, silloin kuin niillä oli erityismerkitys. Silloin kun ne eivät olleet vain panoja. Ja jos Cass ja Damien vain panivat, miten poika olisi koskaan voinut osata päätellä yhtään mitään missä mentiin ja miten päin?

"Mulle... Mulle on hyvin tärkeetä. Se, että sä sanoit.. että sä... tykkäät musta", poika aloitti, pitäen kuitenkin voiman äänessään vaikka ehkä takeltelikin sanoissaan. "Ja mä voisin kuvitella, että se ei oo sit iha niinku yhdentekevää sullekkaa, että mitä.. Että, minä tunnen... hyvin paljon. Sinua kohtaan. Tunteita", Cassie jatkoi tuntien viestinsä niin selväksi, kuin ihminen sen saattoi antaa. Cassie nyökkäsi toiselle ilmeellä, josta oli vaikea Cassien itsekin ottaa selvää, oliko loukkaantunut vai uskoiko vain niin paljon asiaansa, ettei hymy saanut tulla pilaamaan sitä.
"Ja siis", Cassie lisäsi pehmeämmällä äänellä, "voidaan me silti näyttää... teoillakin, ihan mitä me vaan halutaan."
Cass ei ollut varma mitä sanoillaan teki, mitä heistä määritti, mutta antoi sen osan aivojaan hiljetä, jonka täytyi koko ajan kontrolloida pojan ajatuksia sen suhteen, paljastaisiko itsestään liikoja. Vitut, elämä oli lyhyt joka tapauksessa, mitä Cass nyt parilla, merkityksellisellä lauseella menetti, jos pystyi taas kääntöpuolta katsoen voittamaan jättipotin?
Poika hivuttautui muutaman sentin lähemmäs toista, ja laski kätensä toisen kädelle kadottamatta katsekontaktia.
"Damien, mä ihan oikeasti haluan olla sun kanssa."

[Agitha]

Damien raapi päätään hämmentyneenä. Homma meni monimutkaiseksi. Ihan liian monimutkaiseksi, eikä hänellä ollut enää harmainta aavistustakaan, mistä Cass puhui. Suhde, niinhän Cass oli sanovinaan, muttei kuitenkaan sanonut? Oliko heillä suhde? Oliko Damienilla suhde melkein koko Englannin kansan kanssa? Mikä tästä suhteesta teki suhteen ja mikä ei? Eivät he olleet tehneet mitään Damienin tavallisesta ja normaalista poikkeavaa, ja silti heidät tapauksessaan oli jotain erilaista. Ei hän normaalisti käynyt tällaisia keskusteluja tavallisten panojen kanssa. Mutta mitä muuta hän oli tehnyt Cassien kanssa, kuin harrastanut seksiä ja riidellyt? Eikö heidän olisi pitänyt tehdä jotain muutakin? Käydä treffeillä? Jutella tunteista? Ja kumpi heistä edes oli se tyttö? Pitäisikö Damienin tehdä Cassielle lounasta ja pestä tämän pyykit? Ei varmasti!
Kyllä, heidän suhteensa oli alkanut seksistä, mutta niin vain oli Damienin suhteiden laita. Tarkoittiko väärästä päästä aloittaminen sitä, että he eivät voineet enää ilmaista välittämistään teoillaan, vaan heidän oli pakko käydä tätä kummallista keskustelua, josta kumpikin olisi vain halunnut juosta pois? Eivätkö he oikeasti voisi tehdä mitään muuta? Mitä? Miksi?
On tärkeää kiittää. On tärkeää pyytää anteeksi. On tärkeää teititellä vanhempia. On tärkeää kertoa Cassielle tunteistaan. Selvä. Hienoa. Jos se teki Cassien iloiseksi...
Hellät sanat alkoivat muodostua peliksi Damienin mielessä. Milloin ne kuuluisi sanoa seksin aikana? Milloin niistä voisi olla muuta hyötyä? Käytettiinkö niitä kiristykseen vai lahjontaan? Olivatko ne oikeutettu perustelu epäilyttävälle toiminnalle? Miten niihin saisi enemmän voimaa ja uskottavuutta? Miten--?
Damien katkaisi ajatusketjunsa siihen. Eikö nyt puhuttu oikeista tunteista? Niitä ei saanut turmella uudella pelillä. Jos hän... Jos he... Oikeasti... Silloin hänellä ei olisi enää oikeutta pelata pelejään. Cassille hänen pitäisi olla... Ei. Hänen ei pitäisi olla, vaan hän vain olisi Damien.
Ja kukahan hitto se oli?
Voi luoja, joutuisiko hän tutustumaan itsenssä uudestaan? Toivottavaasti Cassiella oli terapeutin koulutus.
"Se teoilla näyttäminen kuulostaa jotenkin helpommalta", Damien mutisi, ja toivoi että maailma olisi automaattisesti muodostanut jonkin loogisen ja yksinkertaisen järjestyksen, jossa kaikella oli automaattinen aikansa ja paikkansa. Miksi kaikki piti aina tehdä itse? Oliko pakko, jos ei halunnut?
Kun Cass ilmoitti haluavansa "olla" Damienin kanssa, Damien kohotti katseensa matosta, johon oli sen taas huomaamattaan laskenut.
"Sillä... Olemisella... Tarkoitatko samaa kuin... Seurustelu...?"
Halusiko Damien seurustella Cassien kanssa? Mistä sen edes saattoi tietää? Ja olisiko hänestä siihen? Miksi helvetissä kukaan ei vastannut hänen kysymyksiinsä?
"No... Minähän sanoin, että voin yrittää, ja kun minäkin haluan olla sinun kanssa..." Damien takelteli epävarmasti ja tunsi olonsa punastelevaksi 13-vuotiaaksi tytöksi. "Mutta minä ihan oikeast, oikeasti, oikeasti olen todella käsi näissä hommissa. Joudut kuluttamaan paljon rautalankaa ja päreitä minun kanssani, ja sitten on vielä ne käytännön ongelmat... Minä poljen, sinä ohjaat?"
Kielikuva ei tuntunut sopivan hetkeen, mutta Damien ei keksinyt parempaakaan.
Viimein Damien huokaisi, vaikkei ollut onnistunut saamaan vastausta yhteenkään kysymykseen, jotka askarruttivat hänen päänsä pyörälle.
"Joten. Mitä tehdään? Toimintaa!"

[loveliina]

Cassie nielaisi, seurustelu. Eli suhde. Eli määritelmä. Eli poikaystävä. Poikaystävä? Cassien poikaystävä, Damien? Damien. Cassie... halusi Damienin omakseen, kyllä. Cassie halusi, ettei toinen ollut kenenkään muun, kyllä. Cassie halusi nähdä toista enemmän ja antaa halulleen nimen, mutta oliko se nimi seurusteleminen? Poika oli niin pitkään vierastanut pitempiaikaisia suhteita, että sellaiseen ryhtyminen, sellaisen aloittaminen tuntui... omituiselta? Cassie kyllä halusi kaiken sen minkä otsikko piti allaan, mutta nimitys oli niin kovin vierastettava. Eikö sitä olisi vain voinut kutsua niillä miljoonalla muulla kiertoilmauksella, millä tahansa. Mutta serurustelu. Cass inhosi, kun sanaa käytettiin muussakin yhteydessä, kuin kahta rakastunutta ihmistä kuvaavana. Kun vanhat ihmiset sanoivat, että hiljaisuus saliin nyt ei suvaittu seurustelua. Ja sitten yksi kaksi Cassie oli itse se, joka ehdotti. Seurustelua.
"No... joo?" tämä myöntyi enemmän kysyvästi, kuin hetki sitten. Ehdottaen sitä Damienille, ehdottaen haluaisiko sen tarkoittavan seurustelua. Pojalla ei ollut paljoa aikaa miettiä ja tulla lopulliseen lopputulokseen, vaikka sisimmässään tiesikin. Kyllä, seurustelu oli juuri se, mitä Cass halusi.

Toisen kömpelö kielikuva, Damien polkemassa ja Cassie ohjaamassa, sai pojan omista ajatuksistaan hämmentyneen mielen rauhoittumaan, keveän naurunpyrähdyksen karaten huulilta. Cass aivan selvästi yliajatteli kaiken, ei katsonut tilannetta käytännöntasolta. Mitä seurusteleminen tarkoittaisi oikeasti? Että Cass näkisi enemmän Damienia? Siihen ei ollut sen enempää, vain annettu mahdollisuus oppia tuntemaan Damien paremmin ja... niin. Jos Damien olisi aivan yhtä pihalla Cassien kanssa, tai vielä enemmän pihalla, ei kummallakaan olisi mitään pelättävää siitä että tekisi jotain väärin... Hitot, ei seurustelulla ollut mitään sääntöjä mitä rikkoa, ei nyt niiden ilmiselvien pettämis-pykälien jälkeen. Damien ja Cass.. He tekisivät kuin miltä tuntui. Joo. Hienoa.
"En mäkään ole... mitenkään erityisen kokenut, tota, tässä... Hmm. Seurustelussa. Mut jos sua ei haittaa, et saatan välillä ohjata meidät ojaan niiin...", Cassie vastasi virnistäen hiukan, yrittäen keventää tunnelmaa. He eivät olleet hautajaisissa. Olisi aikaa olla vakava myöhemminkin.... Ja kun hämmennykseltään ehtisi, voisi iloitakin.

"Joten. Mitä tehdään? Toimintaa!"

Damien sai Cassien virneen horjumaan, kasvojen yrittäessä keskittyä. Selvä, nyt tehtiin päätöksiä. Cassie nyökkäsi.
"Haluaisitko sä... Tai siis, että me nyt varmaan... Koska jos sä haluut ja mä haluun..." tämä yritti saada aikaiseksi, mutta naurahti itsekin täydelle saamattomuudelleen. Ottaen itseään niskasta kiinni, Cass kohotti ryhtinsä ja yritti pyyhkiä virneen kasvoiltaan.
"Seurustellaanko? Räpsytä kerran jos haluat sanoa kyllä, kahdesti jos ei. Ja voi olla, että otan kaksi räpsäytystä kahtena kyllänä. Ihan vain tiedoksi", Cassie virnisti, ja nojautui lähemmäs, niin että Damien halutessaan voisi ohittaa täysin räpsyttelyn ja vain siirtyä Cassien huulille. Tai ihan miten Damien halusi.

[Agitha]

Seurustellaanko?

Siinä se kysymys sitten tuli. Virallinen kysymys, ehdotus, pyyntö, kosinta. Kosinta? Ei kosinta. Mutta kysymys, suuri kysymys. Oliko kukaan koskaan kysynyt sitä Damienilta niillä sanoin, suoraan ja selvästi? Ala-asteen "alax olee?"-laput olivat oma lukunsa, samoin kuin lukemattomat "siis mitä me nyt oikeastaa ollaan?"-keskustelut hieman myöhemmällä iällä, mutta ne kaikki olivat johtaneet siihen samaan lopputulokseen. Rasti ruutuun, suora vastaus, nähdään siellä jos sanot kyllä. Aina se oli ei, eikä koskaan nähty. Ja nyt häntä pyydettiin räpyttelemään silmiään.
"Räpsyttelen?" Damien ihmetteli. "En minä nyt halvaantunut ole, mitä nyt ehkä tunne-elämältä. Osaan kyllä puhua. Mutta hyvä on."
Damien jäi tuijottamaan Cassieta silmääkään räpäyttämättä keskittyen oikeastaan juuri siihen, ettei varmasti erehtynyt räpyttelemään silmiään. Kyllä vai ei, kyllä vai ei, kyllä vai ei... Senhän Cass halusi tietää!
Kun Damienista tuntui, ettei hän kykenisi pitämään silmiään auki enää hetkeäkään, hän syöksähti kohti Cassia kaataen pojan lattialle selälleen. Ennen kuin Cass ehti laskea hänen silmänräpäytyksiään hän painoi suudelman pojan huulille sulkien samalla silmänsä. Hetken päästä hän vetäytyi kauemmas silmät edelleen ummessa, painoi päänsä Cassien kaulakuoppaan ja jäi hänen päälleen makaamaan. He mahtoivat olla huvittava näky ulkopuolisen silmin, kaksi poikaa päällekkäin, liikkumatta ja hiljaa keskellä koulun asuntolan lattiaa.
"Minusta tuntuu, ette koskaan saa tietää", Damien mutisi hymyillen itsekseen. "Se jääköön ikuiseksi arvoitukseksi, vaihtoehtoja on kuitenkin vain kaksi."
Damien avasi silmänsä, ja kohottautui istumaan toisen lantion päällä.
"Be careful what ya wish for, 'cos ya might just get it , sanotaan. Yksi Damien tulisella kastikkeella ja kaikilla mausteilla, olkaa hyvä. Saisiko olla muuta?"
Damien hymyili vallatonta hymyään jopa hieman ylimielisesti, mutta ehdottoman iloisesti. Niin huvittuneen näköiselle pojalle oli mahdoton olla vihainen.

Damien saattoi olla liian ujo sanomaan sitä ääneen, ja luultavasti hän ei koskaan tulisi sanomaankaan. Oli kuitenkin selvää, että kieltävän vastauksen Damien olisi antanut suoraan ja asiallisesti kiusoittelematta turhaan, eikä hänen olemuksessaan ollut mitään kielteistä.
Sitäpaitsi Damien oli antanut vastauksensa. Suudelma oli kestänyt yhden pitkän silmänräpäyksen ajan.

[loveliina]

Cassien keho painui toinen päällään oleskeluhuoneen lattiaa vasten. Damien hukutti Cassien ajatuksen suudelmalla, vaikka tämä oli hetki sitten silmä kovana virnistäen tuijottanut suoraan toisen silmiin, yrittäen laskea toisen räpsäytykset. Sillä ollut enää väliä, sillä poika varsin hyvin tiesi, että ei kukaan tervejärkinen ihminen syöksyisi suudelmaan ainakaan uskoen sen viestittävän kieltäytymistä. Eli Damien sanoi kyllä. Eli he seurustelivat. Eli Cassiella oli poikaystävä, eli koko maailman kirjat olivat sekaisin. Cass Jones, siviilisääty varattu.
Siinäpä oli sulateltavaa pidemmäksi aikaa. Useammalle taholle. Kuinkakohan julkisesti he nyt olisivat... yhdessä? Ei Cassieta nyt varsinaisesti haitannut vaikka koko maailma tietäisi - muutamia tiettyjä sukulaisuussuhteita lukuunottamatta. Ei isällä sinänsä varmaan mitään asiaa vastaan olisi, mutta aika ei ollut sopiva - ja herran jumala pojat olivat seurustelleet melkein viisi sekunttia, ja Cass jo mietti kenelle, milloin ja miten esittelisi Damienin.
Jospa vaikka rauhoituttaisiin hiukan, miten olisi Cassie?

Damien irtautui suudelmasta, mutta jäi makaamaan Cassien päälle haudaten kasvonsa niin, ettei poika pystynyt näkemään niitä.
"No on kyllä harvinaisen hämärä arvoitus", Cass virnisti pudistaen hiukan päätään. Cass ei koskaan saisi tietää, jep jep. Damien teki käyttäytymisellään vaihtoehdot niin moniselitteisiksi, että johan tässä hämmentyi. Tarkoittiko intohimoinen suudelma ja se, ettei toinen yrittänyt tehdä paikalta minkäänlaista pakoyritystä siis ehkä ei:tä? Voi voi. Cassie oli niin hämmentynyt.
Poika oli harvinaisen tietoinen, että sen lisäksi että he makasivat julkisella paikalla lattialla, he tosiaan makasivat julkisella paikalla, lattialla. Päällekkäin, Damienin kasvot Cassien kaulaa vasten painettuina. Asuntola ehkä kaikui tyhjyyttään, mutta ei se tarkoittanut, etteikö ovesta voisi asua kuka tahansa sisään millä hetkellä hyvänsä, tai käytävältä syöksähtää oppilastoveri etsimässä viihdykkeitä. Ja Cassiella oli hyvinkin sellainen olo, että Damienin ja Cassien erotiikka show voisi toimia hyvinkin viihteen lähteenä, mutta tämä ei ollut varma halusiko esittää sitä kenellekään. Näin julkisella paikalla.

Cassie huokaisi hieman Damienin jälleen varoittaessa itsestään. Joo joo, tajuttiin jo, Damien oli ailahtelevainen, oikukas eikä tästä koskaan voisi tietää varmaksi mitä tapahtuisi seuraavaksi. Cass oli tajunnut sen jo. Jokaisella kerralla Damienin mainitessa asiasta, poika itse asiassa tunsi pelkäävänsä vähemmän mitään katastrofaalista sattumasta. Damien ei luottanut itseensä tarpeeksi.
"Kiitos ei muuta, tämä riittää ihan hyvin. Ketsupit ja servetit varmaan löytyy paketista", tämä kiitteli, tajuten viimetingassa olla kysymättä, mitä kotipaketti maksaisi. Ehkä oli parempi jättää raha-aihe toistaiseksi, vaikkei siltä varmaan kokonaan voisi välttyä. Se kun nyt vaikutti oikeasti olevan ongelma toiselle.
Cassie käänsi päänsä toisen päälaen suuntaan.
"Hyvä palvelu näillä", tämä kommentoi virnistäen tätä mystistä paikkaa, josta oli juuri saanut oman Damieninsa.
"Mutta mä voisin ainakin, ehkä... mennä nauttimaan tän mun Damienin, jossain vähä yksityisemmässä? Sähän et oo käyny vielä mun huoneessa?"

[Agitha]

"Ketsupit ja servetit on piilossa, sinun pitää etsiä ne", Damien sanoi ja kohotteli kurmiaan vihjailevasti. Mitä korneihin iskurepliikkeihin tuli, kukaan ei päihittänyt häntä niissä. Ei edes Cass. Koska Damienin oli pakko kisailla jostain, hän voisi saman tien valita päivän teemaan sopivan aiheen...
"Täällä on mahtava palvelu", Damien vakuutti. "Monen vuoden kokemus, kotiinkuljetus, mahdollisuus erikoistilauksiin... Vain kasvisruoka puuttuu, lihaisa paikka kun on!"
Oikeastaan myös leveyssuunnassa pienikokoista Damienia oli vaikea kuvailla lihaisaksi, mutta ei hän kasviksistakaan koostunut. Jokainen voisi vetää omat johtopäätöksensä asiasta.
"Ja vakuutan teille, hyvä herra, että Damien on parhaimmillaan juuri omassa rauhassa nautittuna! Ylhäisessä yksinäisyydessä sen aromit tulevat parhaiten esiin. Toki jakaminenkin on mahdollista, jos se miellyttää teitä enemmän!"
Luultavasti Cass halusi pitää upouuden ja ikioman Damieninsa kokonaan itsellään, vaikkei kimppakivakaan vaihtoehtona toki ollut poissuljettu. Olisi tosin hieman kummallista päätyä samaan sänkyyn neljän muun henkilön kanssa kaikkien niiden omistamispuheiden jälkeen.
Damien kömpi pois Cassien päältä, ja nousi sitten seisomaan. Hän venytteli käsivarsiaan ikään kuin olisi äsken tehnyt kovankin työn, ja katsahti sitten Cassiin.
"Huone kakkonen, siis?" hän kysäisi. Hyvästä muistista oli useinkin iloa, ja etenkin silloin, kun tarkoitus oli etsiä vähän... rauhallisempi paikka.
"Kyllä ysiinkin voi mennä. Me sovittiin, että oven kahvassa on sukka, kun toisella on joku hoito, ja silloin ei saa mennä sisään, joten se on aika turvallista aluetta."
Vapaamielinen suhde huonekaveriin oli erittäin hyödyllinen etenkin, kun kummallakin oli taipumus kutsua yövieraita ja olla sekaantumatta toisen asioihin.
Toisaalta Cassien huoneen näkeminen voisi olla aika jännittävää. Mitähän siellä kohtaisi? Pylvässängyn? Vaaleanpunaiset verhot? Läjän pehmoleluja? Damien sääli Cassien huonekaveria Joshia, joka oli kaikin puolin normaali ja hauska miehenalku.
"Toisaalta... Sinun huoneesi voi olla vähän jännempi", Damien päätti lopulta, ja lähti suunnistamaan suorinta reittiä kohti poikien päädyn kakkoshuonetta kädet rennosti farkkujen taskuun tungettuina.

Kakkosen ovi oli identtinen kaikkien muiden viidentoista huoneen oven kanssa paitsi, että sen ovessa luki "2". Damien pysähtyi huoneen oven eteen odottamaan, että Cassie sai sen oven auki.
Huone oli... Kaaos. Paljon pahempi kuin Damienin ja Kylen huone sekä Joshin että Cassien puolella. Damien oletti sotkuisemman puolen kuuluvan Cassielle, ja istahti petaamattomalle sängylle työntäen siltä alas välinpitämättömästi kolme ruttuista t-paitaa, muotilehden, kaksi koulukirjaa, tyhjän penaalin, karkkipapereita ja kumiankan.
"Kiva huone", hän kehaisi nyökytellen päätään hyväksyvästi. Oli Damien pahempaakin nähnyt. Hän katsoi joskus sotaelokuvia ja sen sellaista.

[loveliina]

"No tottakai mun huone on jännä", Cassie kommentoi kangettuaan itsensä pystyyn. Cassien oli vaikea pitää hymyä pois huuliltaan, sen loistaessa kaikkien ajatusten läpi tuhannen auringon tapaan. He olivat juuri, aivan juuri nyt, ryhtyneet seurustelemaan. Ja se ei vielä, toistaiseksi tuntunut yhtään mitenkään kamalalta. Cassiella kyti kyllä mielessä se pieni epävarmuus, miten nyt pitäisi käyttäytyä, jotenkin erilaisesti ehkä kuin aikaisemmin? Mutta Damien käyttäytyi niin rennosti, aivan kuin tilanteessa ei olisi mitään kummempaa tai erikoista, joten Cassienkin mieli yritti parhaansa rauhoittua. Pojat vain olisivat... ja tekisivät mitä tekivät. Antaisivat yden asian johtaa toiseen kuten tavallista. Se tuli heille niin luonnostaan, että mitä sitä vaikeuttamaan vaikeilla ajatuksilla.
Joten Cassie hymyili. Damien teki Cassien onnellisemmaksi kuin tämä oli itsekään uskonut voivansa tulla. Vielä jostain niin pienestä kuin suostumisesta... Suostumisesta Cassien omaksi. Poika taisi oikeasti, oikeasti pitää Damienista. Niin paljon, että pienikin voitto tuntui suurelta, paraatia kaipaavalta.

Cass kulki Damienin perässä huoneensa ovelle, mielissään siitä että toinen muisti ulkoa numeron, jossa poika asui. Ehkä Damien vain muisti helposti asioita, joilla ei oikein ollut väliä suuremmassa mittakaavassa, tai sitten toinen oli painanut mieleensä juuri Cassien huonenumeron. Oli tapaus mikä hyvänsä, Damien muisti. Ilman, että Cassien tarvitsi sanoa mitään.
Poika avasi huoneensa ja päästi toisen kulkemaan sisään. Cassie, vilkaistuaan tuttua huonettaan tajusi, ettei se tosiaan ollut parhaassa mahdollisimmassa kunnossa... Sänky oli petaamatta, lattiapintaa tuskin edes näki. Ilmassakin haisi tuulettamaton loppumattomien hiustuotteiden katku. Vaatteita oli ympäriinsä, käytettyjä ja käyttämättömiä. Pieni häpeilevä ilme hiipi Cassien kasvoille, vaikka ei tätä itseä haitannut pieni sotku, Damienin huoneeseen verrattuna Cassien oli täysi kaaos. Ja yleensä kun oli vieraita, oli tarkoitus saada edes huone vaikuttamaan siistiltä, tunkemalla kaikki irtaimisto sänkyjen alle ja pölyt piiloon lattian rakoihin. Ja tässä Cass nyt kyllä epäonnistui.
Oliko se pojan vika, jos sotku sai tämän olon rentoutuneemmaksi? Kun ei tarvinnut pelätä istuen kädet sylissä, millä hetkellä välttämätön kaaoksen tila laskeutuisi. Kun kaikki oli valmiiksi sekaisin, ei ollut mitään mitä pelätä. Ja tavarat nyt vain helposti jäivät niille sijoilleen, eikä oppilaan kiireisessä elämäntyylissä ollut vain yksinkertaisesti aikaa alkaa järjestelemään. Niin.
"Sori, ei tää aina näytä tältä", Cassie sanoi ja virnisti toiselle hiukan anteeksipyytävästi. Niin, ei huone ollut näyttänyt tältä ennen Cassien kouluun saapumista, ja pojalla oli kutina, että tilanne saattaisi mennä tästä vielä hiukan huonompaankin suuntaan.

Damien muitta mutkitta asteli sängylle ja työnsi siltä maahan kaikkea sekalaista Cassien vaatteista rakkaaseen kumiankkaan. Olihan se hiukan ärsyttävää, että ihmiset olettivat saaneensa luvan heitellä loputkin tavarat lattialle, jos parkettia (tai kokolattiamattoa tai muovilattiaa - Cass ei oikeasti tiennyt mistä materiaalista lattiakerros koostui) ei ollut silmin nähtävissä tavaran alta. Mutta mitä Cass olisi voinut sanoa vastaankaan, 'Ei, istu tavaroiden päälle mielummin'?
"Kiitti, sisustin itse", poika nyökkäili ja sulki oven takaansa. Cass ei tiennyt oikein, missä tämän huonetoveri huiteli, mutta ei häntä ollut näkynyt vähään aikaan. Joten ei varmaan ollut pelkoa Joshuan ryntäävän ovesta sisään. Varmaan.

Cass asteli tottuneesti hypellen tavaroittensa lomasta sängylle, ja istui Damienin viereen.
"Mulla on semmonen fiilis, että meillä jäi jotain kesken... Aiemmin..." tämä sanoi virne huulillaan, kääntyen Damienin puoleen ja nojautui lähemmäs, voidakseen huulillaan muistuttaa toisen huulia siitä, mikä oli jäänyt kesken.
Poikaystävä ja... Hymy vasten toisen huulia.

[Agitha]

Damien ei varsinaisesti uskonut Cassien väitteeseen sitä, että huone olisi joskus ollut paremmassa kunnossa. Ensimmäisenä koulupäivänä ehkä, mutta vaatevuoret ja muut sotku olivat varmasti valloittaneet huoneen heti seuraavana aamuna.
"Täytyy kyllä myöntää", Damien sanoi vakava ja harkitseva ilme kashvoillaan. "Että sinun kädenjälkesi erottuu selvästi. Vaikuttavaa, en tiennyt että olet kiinnostunut sisustamisesta."
No, jos sisustamisella tarkoitettiin tavaroiden satunnaista sijoittelemista ympäri huonetta satunnaiseen järjestykseen ainoana sääntönä se, että kaikki tarpeellinen oli aina kaiken tarpeettoman roinan alla, niin Cass oli alansa mestari. Damien unohtui pothtimaan hetkeksi, oliko seinällä roikkuva vaaleanpunainen kangaskaitale pyyhe vai ikkunaverho.
Cass istahti Damienin viereen sängylleen, ja kumartui suutelemaan häntä. Damien vastasi suudelmaan kevyesti kiusoitellen, ja vilkaisi sitten taas Cassieen vetäydyttyään hetkeksi kauemmas, vais muutaman sentin äteisyydelle toisen kasvoista.. Hän kuitteli sormenpäillään Cassien kaulaa, jonka hän oli huomannut herkäksi pisteeksi.
"Mikä meillä jäi kesken? Riitely?" hän ihmettele hymyillen kuitenkin itsevarmasti samalla, kun hänen sormensa sipaisivat ihoa Cassien kauluksen alla. "Tai ehkä... Sovintoseksi?"
Jostain syystä Damienista tuntui, kuin he olisivat vastanainut pari, joka odotti seuraavaa siirtoa häävuoteeseen päädyttyään. Olivathan he vasta hetki sitten sopineet vakavasta suhteesta, ja se alue oli Damienille täysin vieras. Ulos päin hän pysy suloisen ja seksikkään naapurinpojan roolissaan, vaikka hänen sisällään myllersi, eikä hänen mielesä ollut vielä ehtinyt käsitellä termiä "poikaystävä" kokonaan.
Damien liikahti hieman niin, että hänen huulensa hipoivat toisen korvaa.
"Siitä on viikko kun olen viimeksi pannut, enkä ole edes vetänyt käteen", hän paljasti mutisten toisen korvaan. "Joten mitä sinä toivot minun tekevän?"
Joka kerta kun flirttailu muuttui seksiksi, Damien kysyi muiden mielipiteitä lähes automaattisesti. Hän oletti olevansa se toimija, toisen himon aiheuttaja. Niin ei olisi kannattanut sanoa poikaystävälle, mutta Damienilla ei ollut muitakaan keinoja. Kuinka muuten seksiä edes harrastettiin?
"Cass", hän jatkoi edelleen samalla hiljaisella äänellään ryhtyen vaivihkaa hivuuttamaan käsiään Cassien paidan helman alle.
"Minua panettaa", hän kuiskasi hymyillen tietäväisesti.

[loveliina]

Cassie virnisti toisen riitely-kommentille happamasti, jos nyt annettaisiin sen vain olla niin kuin aikuiset ihmiset ainakin. Ei Cassie ainakaan halunnut enää riidellä, ei yhtään. Kaikki se, mikä oli riidan pitänyt hengissä oli poissa - kadonnut, hävitetty ja sovittu, sillä samalla hetkellä kuin Cass oli saanut puristettua Damienista sen kaikkein tärkeimmän tiedon. Varmuuden, ettei ollut ainoa joka välitti.
Sovintoseksi. No se sai aikaan vivahde-eron Cassien kasvoilla, happamuuden muuttuessa leikkisämmäksi, samaa mieltä olevaksi. Toisen kevyt kosketus kaulalla kuitenkin häiritsi aivotoimintaa sen verran, ettei Cass vastannut, ei heti. Poika nielaisi virnistäen ja lopulta henkäisi:
"Joo, se jälkimmäinen."
Eiköhän se ollut molemmille selvää, mitä Cass ja epäilemättä Damienkin halusi. Riitelyä vai seksiä. Ja maailma oli aina parempi paikka, kun jälkimmäistä sai, kun ei tarvinnut jatkaa ensimmäistä. Ja sovinto... Sehän nyt oli parhain tekosyy jälkimmäiselle, eivätköhän pojat voineet olla samaa mieltä siitäkin.

Damien painoi huulensa lähemmäs Cassien korvaa ja mutisi muutaman paljastuksen, saaden Cassien virneen levenemään. Voi raasua, toinen oli elänyt puutteessa, viikon. Ja se kaikki oli epäilemättä Cassien vika - kenen muunkaan. Mutta taas toisaalta Cass voisi olla myös ratkaisu kauheaan ongelmaan, kun panetti niin kovasti. Totta helvetissä Cassie olisi ratkaisu.
Samalla Cassie kuitenkin tajusi omastakin kerrasta olevan juuri sen viikon. Edellisen kerran he olivat... viime perjantai-lauantai yönä. Eli Damien ei oikeasti ollut pannut ketään sillä välin, kun Cass ei ollut antanut. Eli Damien ei oikeasti ollut saanut Cassieta päästään. Eli Damien oikeasti välitti ja halusi olla siinä. Tieto yllätti Cassien kerta toisensa jälkeen uskoen sen joka kerran vain vaivoin. Cassie riitti, Cassiessa oli tarpeeksi.
"Nauttivan?" Cassie ehdotti virnistäen itsevarmasti Damienin kysymykseen siitä, mitä Cass sitten toivoi Damienin tekevän. Toisella näytti olevan vaikeuksia luopua siitä tavasta yrittää miellyttää kaikkia muita kuin itseään, ja se kävi ilmi joka kerta kun oltiin hiukan intiimimmin. Se saattoi johtua siitä, että Damien ei yksinkertaisesti tajunnut, että Cass halusi miellyttää toista ihan yhtä paljon, kuin halusi itsekin nauttivan, tietämättä enää kumpi oli tärkeämpi, oma vai Damienin nautinto. Kun Damien nautti, Cass nautti enemmän.

Damienin sanat ja kädet hivuttautumassa paidan ali provosoivat Cassien toimimaan, ennen kuin oli liian myöhäistä. Sillä jos Damien ei oikeasti tiennyt sitä, että Cassie halusi miellyttää toista, Damienin oli kyllä aika oppia. Ja liian helposti poika unohtaisi sen, jos toinen pääsisi takaisin niskan päälle, takaisin siihen, missä Cassie ei voinut kuin madella Damienin jaloissa nautintonsa keskellä.
"Sitten meidän ei auta, kuin tehdä asialle jotain", poika vastasi virnistäen ja kevyesti painoi Damienin rintakehää alaspäin kämmenellään, nojautuen itsekin lähemmäs ja pakottaen toisen selän lopulta painumaan kiinni patjalle. Cassie seurasi mukana nousten kontalleen Damienin päälle ja etsi hymyilevillä silmillään toisen katseen. Poika painoi suudelman Damienin kaulalle käsien hapuilessa otteen toisen hupparin vetoketjusta. Cass veti hitaasti paidan auki ja antoi käsiensä laskeutua Damienin kyljille. Toisen iho oli lämmin ja Cass tunsi, kuinka halu painautua lähemmäs kasvoi tämän sisällä. Poika painoi useamman suudelman Damienin vaatteiden alta paljastuneelle paljaalle rintakehälle käsien hivuttautuessa alemmas alavatsaa pitkin.

"Niin siis, että säkö haluat mua?" tämä kysyi nostaen toista kulmaansa virnistäen. Cassie nosti kasvonsa lähemmäs Damienin kasvoja ja painoi suudelman tämän leukapielille sormien hivuttautuessa housujen ali. Tähänkin kysymykseen oli oikea ja väärä vastaus.

[Agitha]

Nauttivan? Siis... Nauttivan? Cassie halusi Damienin vain nauttivan, eikä tekevän mitään muuta eli... Damienin ei pitäisi tehdä muuta? Mitään? Vain nauttia? Vai piiloutuiko sanoihin jokin piilomerkitys, jota Damien ei ymmärtänyt?
Maailmassa ei ollut kovin montaa Damienin kaltaista ihmistä, joille käsky "makaa aloillasi ja ole hiljaa" oli aina yhtä käsittämätön ja mahdoton toteuttaa. Hammaslääkärissä, valokuvauksissa, seksin aikana... Hänellä oli taipumus puuttua kaikkeen mitä muut tekivät, ja parhaassa tapauksessa tehdä se itse paremmin.
Mutta sitten ajatus kirkaistui Damienille, vaikka se teki kaikesta entistä käsittämättömämpää. Cass siis... Cass ajatteli häntä. Ajatteli juuri Damienia, eikä niinkään seksin tuomaa nautintoa. Hän halusi Damienin nauttivan sillä samalla sadistisella tavalla kuin Damienkin halusi muiden nauttivan. Ja ennen roolit olivat olleet selvät kaikille seksin osapuolille. Ja nyt... Damienin pitäisi...? Koska Cass halusi hänen nauttivan...? Halusi aiheuttaa nautintoa hänelle, tahtoi tehdä jotain vain hänen vuokseen...?
Cassiella tuskin oli harmainta aavistustakaan, miten voimakkaan reaktion se aiheutti Damienissa. Kyllä hän oli alistunut seksin aikana ennenkin sanan kaikissa merkityksissä, mutta sekin oli aina ollut kumppanin pyynnöstä. Todellinen antautuminen ja nauttiminen... Viimeisestä orgasmista saattoi olla vain viikko, mutta Damien oli tuskin koskaan antanut kenenkään aiheuttaa hänelle niin suurta nautintoa, että hän olisi menettänyt itsehillintänsä ja lakannut valvomasta tilanteen etenemistä asiantuntijan silmin.
Nauttivan...
Damien oli edelleen hieman hämmentynyt Cassien sanoista, kun poika painoi hänet makuulleen sängylle, ja kiipesi itse kontilleen hänen ylleen. Cassien katsoessa häntä silmiin Damienin ilme oli edelleen hieman hämmentynyt, mutta sitten hänen huulilleen levisi pieni hymy. Jos Cass todella uskoi olevansa tarpeeksi hyvä saadakseen hänet nauttimaan, sitä sopi yrittää.
Pian Cass avasi Damienin hupparin vetoketjun verkkaiseen tahtiin, ja hänen huulensa etsiytyivät hänen kaulalleen ja siitä alemmas, aina rintakehän iholle asti. Tuttu pieni ääni Damienin pään sisällä muistutti siitä, että hänen olisi viimeistään siinä tilanteessa kuulunut kaapata valta, mutta uteliaisuudesta sekä Cassien vuoksi Damien päätti jättää toimimatta. Sen sijaan hän sulki epävarmasti silmänsä, ja antoi keholleen luvan tuntea Cassien huulien kosketuksen ihollaan. Tunne oli miellyttävä, ja sai Damienin ihon polttelemaan niistä kohdista, joita Cass oli koskettanut. Hellä, kutittava kosketus ja vastapainona innokas kieli ja hampaiden terävät nirhaisut saivat Damienin nielaisemaan huokauksen samalla, kun hänen edelleen jokseenkin epävarma katseensa eksyi kattoon.
Roolit olivat vaihtuneet, roolit todella olivat vaihtuneet, Damien huomaksi, kun Cassie esitti hänelle kysymyksen, jonka vain Damien olisi voinut esittää.
"Eikö sen pitäisi olla selvää?" Damien mutisi sallien omien käsiensä hivuttautua Cassien paidan alle työntämään lämmintä ihoa peittävää vaatekappaletta ylemmäs.
Jos vastaus Cassien tuskallisen kiusoittelevaan kysymykseen ei ollut jo muutenkin selvä, se paljastui viimeistään sitten, kun Cassien kädet löysivät tiensä Damienin housuihin. Se sai Damienin värähtämään normaalia selvemmin, sillä hänen kalunsa oli kaivannut kosketusta jo jonkin aikaa. Hän veti Cassien lähemmäksi itseään osittain siksi, että halusi tuntea Cassien tutuksi käyneen kehon vasten omaansa varmasti ja aidosti. Toinen syy oli se, ettei hän halunnut Cassien näkevän hänen kasvojaan, kun hän keskittyi... Itseensä.

[loveliina]

Cassie naurahti hyväksyvästi Damienin vastaukselle painaen huulensa toisen suolaiselle iholle. No kyllä, se tosiaan oli selvää, ja Cassie kyllä näki sen Damienin kehosta ja siitä tavasta, jolla se värähteli pojan kosketuksen alla.
"No eikö", tämä toisti toisen korvaan matalalla äänellä virne huulillaan. Damien veti Cassieta lähemmäs itseään saaden pojan virnistyksen levenemään. Damien halusi Cassieta ja Cassie halusi olla lähempänä Damienia. Olla niin lähellä, että tunsi toisen kiihtyvän sykkeen ja kuuli nauttivat äännähdykset korvansa juurella. Damienin kädet nostivat paitaa Cassien ylävartalolla pojan omien käsien hivuttautuessa alemmas housuihin, tuntien Damienin vahvat reaktiot tuottamaansa nautintoon. Cassie näykkäisi toisen korvanlehteä ahnehtien Damienin ympärillä leijuvaa ominaistuoksua keuhkoihinsa, kuin se voisi millä hetkellä hyvänsä loppua. Cassie ei jaksanut olla yllättynyt siitä, miten helposti teki omasta nautinnostaan toissijaisemman, sillä eikö se ollut ihan luonnollista? Damien ansaitsi nauttia, Damienin täytyi nauttia.

Cassien kädet hivuttautuivat takaisin housujen päälle ja näpertäen vyön soljen ja napin auki, tämä nyki housuja alemmas. Poika tunsi omankin halunsa ja hengityksensä kiihtyvän, vaikkei Damien varsinaisesti ollut tätä hyväillyt, kuin painautuen lähemmäs. Poika halusi nähdä toisen menettävän kontrollinsa siihen tapaan, jolla Cassie tiesi aivan liian helposti kadottavansa itsensä nautintoon. Poika tiesi kuinka kylmä ja etäinen Damien osasi olla, juuri intiimeimmissä tilanteissa. Mutta Cass toivoi ja uskoi, että sillä mikä oli sanottu ääneen olisi vaikutus toiseen. Koska nyt tämä ei ollut vain seksiä. Eikä vain sovintoseksiä. Tämä oli jotain, jolla oli merkitys. Mikä se merkitys oli, Cass ei ollut varma. Mutta tämä ei, ehdottomasti, missään nimessä ollut vain seksiä.
Ja siksi kaikki tuntui jollain tapaa paremmalta. Varmaan asiaan vaikutti sekin, että edellisestä kerrasta oli aikaa jo pitempi tovi kummankin pojista libidoille, mutta Cass tunsi merkityksen tekevän jokaisesta pienestäkin liikahduksesta ja äännähdyksestä... taivaallisen?

Sormet löysivät tiensä työntämään vielä alushousut alta, ja otteen laskeutumaan kiusoittelevan kevyesti toisen heränneelle miehisyydelle. Cassie nosti kasvonsa voidakseen katsoa toista leikkisästi silmiin ja painamaan suudelman Damienin huulille. Damienilla oli housut puolessa reidessä ja paita auki. Damien oli nyt se johon keskityttiin. Ja kuten joskus harvoin kävi, Cassieta ei haitannut jakaa maailman keskipisteenä oloaan, ei ainakaan hetkeksi. Ei Damienille. Damien sai ottaa kaiken Cassien huomion... Ei, vaan Cass antoi sen. Eikä valittanut. Kyllä Cassiekin saisi sen, mitä haluisi, mutta vain tämän kautta. Damienin.
Cass leikitteli kosketuksellaan antaen sen välillä kasvaa voimakkaammaksikin, seuraten Damienin reaktiota herkeämättä. Oli loputtoman kiinnostavaa nähdä toisen keho vääntelehtimässä nautinnossa, huulilta karkaavien äänien kanssa. Cass tiesi, ettei voisi saada tarpeekseen edes tästä.

"Mitä sinä haluaisit?" Cassie henkäisi toisen korvaan. Ei Cass tehnyt sitä tahallaan, että käyttäytyi aivan kuin Damien sillioin kuin toinen pääsi niskan päälle. Cassie vain halusi palavasti miellyttää juuri Damienia, ja tehdä niinkuin Damien halusi. Saaden tietenkin lopussa itsekin sen mitä kaipasi.

//aaaaaaaaaaaaaaaaaasd kuin häirittevää kirjottaa pornoa koulunkoneella :::::::::::::::::::::::::::::: D ///

[Agitha]

// Show 'em your true form! //

Luultavasti Cass ei kaivannut vastausta epäsuoraan kysymykseensä, ja vaikka olisikin kaivannut, ei Damien olisi hänelle sitä iloa suonut. Toisen itsevarma olemus ja kiusoittelevat puheet olivat samaan aikaan äärimmäisen ärsyttäviä ja kiehtovia, ja oli vaikea päättää, kumpi mielipide hallitsi Damienin mieltä sillä hetkellä.
Cassien varma kosketus, keho melkein kiinni Damienin kehossa, lämmin hengitys lähellä Damienin korvaa, hampaiden kevyt raapaisu korvalehdellä ja itsevarma virnistys, jonka Damien tiesi kareilevan pojan huulilla vaikkei sitä nähnytkään. Jokainen ele ja liikahdus kertoi, ettei Cass aikonut luovuttaa sillä kertaa, ettei Damienilla ollut mahdollisuuksia ohjata seksiä takaisin normaaleille teille. Cass pitäisi päänsä ja pakottaisi Damienin nauttimaan. Jos sitä nyt saattoi pakottamiseksi enää sanoa, sillä ainakin hänen kehonsa oli Cassien puolella ja totteli sitä, ja mielenkin heikko vastarinta hiipui hiljalleen.
Heikkenevä epävarmuus vaivasi Damienia yhä, ja aina silloin tällöin hän liikahti epäröiden aikoessaan tehdä jotain, ottaa tilanteen takaisin hallintaansa. Mutta yleensä juuri silloin Cass teki jotain, mikä tuntui erityisen hyvältä, ja hänen aikomuksensa ja suunnitelmansa unohtuivat sen sileän tien. Puolikkaat vastusteluyritykset epäonnistuivat kerta toisensa jälkeen ehkä myös Damienin haluttomuuden vuoksi. Haluttomuuden pyristellä vastaan, nimittäin.
Pian vyös solki kilahti, ja Damienin housut kiskottiin alas aina polvitaipeisiin asti Cassien edetessä määrätietoisesti omahyväisyys ja himo huokuen koko olemuksesta. Damien potki ne lopunkin matkaa pois, sillä turhaan ne olivat tiellä kuitenkin.
Pian alushousutkin löysivät tiensä lattialle. Saman tien Cassien käsi laskeutui Damienin erektiolle saaden pojan henkäisemään puoliksi vastoin tahtoaan. Kosketusta hän oli kaivannut ja sitä hän halusi, ja sen halun paljasti lantion terävä työntö, jolla ei tuntunut olevan mitään tekemistä tarkoituksen kanssa. Se vain paljasti Damienin kiusallisen kiihoittuneisuuden tilan, jos hänen täysi erektionsa ei ollut jo sitä paljastanut.
Aika kun Cassien kosketus muuttui varmemmaksi, Damien tunsi kiusallisen toivon kipinän syttyvän sisällään. Hän tiesi mainiosti kuinka sitä peliä pelattiin, kuin Cass ei varmasti vapauttaisi häntä nautinnosta vielä silloinkaan, kun hän anoisi sitä. Sen vuoksi hän yritti piilottaa tuntemuksensa ja himonsa, mutta hetki hetkeltä hänen menestyksensä sen suhteen heikkeni ja Cass huomasi sen, aivan varmasti huomasi.
Mitä Damien halusi?
Niin tutut sanat, joihin vastaus oli ilmiselvä. Seksiä, seksiä hän halusi. Viikon pidättyväisyys olisi saattanut olla normaalia jollekin toiselle, mutta hänelle se oli ihme, sillä hän oli tottunut hieman erilaiseen tahtiin kuin muut nörtit Saint Walden'sissa.
"No mitä luulet?" Damien sähähti yllättyen itsekin äänensä tukahtuneisuudesta ja sen läpi paistavasti halusta. Kohteliaampia sanoja tuskin tarvittiin viestin saattamiseksi perille.
Osittain itseensä keskittyen ja puoliksi vaistonvaraisesti Damien hivutti kätensä Cassien alavatsalle hyväilemään ihoa housujen kauluksen alla. Hänen oma lantionsa liikahti taas, kun hän ajatteli sitä mielihyvää, jonka hänkin halusi Cassielle tuottaa.

//Tää on hiiiiiukan heikko vuoro mut...//