Odottamattomat

[Agitha]

Ephram kysyi Emilyta takkinsa selkämyksestä, ja Emily pysähtyi, ja kääntyi ympäri. Hän katsoi Ephramia hetken mietteliäänä, ja kiersi sitten pojan taakse. Hän ei viitsinyt kysyä, mistä hänen pitäisi tietää, oliko takki vihainen. Ihmisistäkin sitä oli vähän vaikea sanoa, etenkin jos ihminen oli hiljainen, eikä sanonut olevansa vihainen. Takit olivat hyvin hiljaisia. Ne eivät puhuneet, kahisivat vain vähän.
Emily tuijotti Ephramin takin selkämystä pää mietteliäästi kallellaan, mutta takki ei ilmaissut olevansa kovin vihainen. Emily ei ollut tiennyt, että takitkin voisivat suuttua, mutta kannatti varmaan pelata varman päälle. Ehkä takki oli vähän vihainen, koska Emily oli liannut sen kengillään.
"Anteeksi, en tarkoittanut liata sinua", Emily puheli Ephramin takille rauhallisesti. Takki ei kyll näyttänyt vihaiselta. Tunteet syntyivät aivoissa, ja takilla ei ollut aivoja. Tai ehkä olikin? Kuten sanottu, oli hyvä pelata varman päälle.
Takki ei luonnollisesti reagoinut hänen sanoihinsa, joten se oli joko eloton, tai murjotti. Huokaisten Emily puisteli enimmät tomut pois Ephramin takin selkämyksestä parhaansa mukaan. Kun hän arveli, ettei takkia saisi käsin sen puhtaammaksi, hänelle tuli vähän huono omatunto.
Hän kietoi kätensä Ephramin ympäri halatakseen takkia anteeksipyynnöksi. Ephram tosin sattui olemaan takin sisällä, joten hänkin sai osansa Emilyn halauksesta. Emily nojasi poskellaan Ephramin selkään, ja seisoi pitkään paikoillaan.
"Saanko nyt anteeksi?" hän kysyi takilta sitten, edelleen syleillen Ephramia.
Yleensä halaaminen oli kaikkein vilpittömin anteeksipyyntö silloin kun sanat eivät riittäneet. Sen jälkeen kukaan ei yleensä ollut vihainen.

[Fairytaler]

Emilyn kiertäminen hänen selkänsä taa ja takin puhtauden tarkistaminen kesti aivan liian kauan. Ephram alkoi jo epäillä, että jokin oli vialla, kun Emily kuitenkin pahoitteli hänen takkinsa likaamista. Ephram hymähti hiukan ja vilkaisi vinosti taaksepäin näkemättä tyttöä kuitenkaan.
"Ei se mitään", hän mumisi hiljaa ja tunsi, miten tyttö puhdisti kädellään hänen selkäänsä. Hän oli kiitollinen siitä, että sai takkinsa puhtaaksi, vaikka vähän pelkäsikin sitä, että se jäisi likaiseksi ja hänen äitinsä saisi sätkyn. Tällaisissa tapauksissa äiti sai aina sätkyn. Se ei ollut mitenkään tavatonta. Raivostuttavaa pikemminkin. Rouva Hammondin mielestä puhtaus oli puoli ruokaa ja hän jaksoikin jauhaa siitä päivän toisensa jälkeen. Ephramista se ei ehkä olisi ollut aivan niin tärkeää, mutta mielipiteet olivat erilaisia eri ihmisillä. Niin se kai oli.

Ephram hätkähti rajusti, kun tunsi Emilyn kietovan kätensä hänen ympärilleen ja halaavan. Tämä pyysi anteeksi, eikä Ephram enää tiennyt miksi. Hän oli mielestään antanut anteeksi, eikö vain? Ehkä Emily ei ollut kuullut sitä. Ehkä juuri se osa oli livahtanut ohi hänen korviensa.
"Saat tietysti", Ephram vastasi hieman kovemmin, kääntyi ympäri Emilyn otteessa ja kietoi kätensä tämän ympärille. Nyt Emily ei voisi nojata hänen selkäänsä, jos tämä häneen tahtoisi nojata. Hetken mielijohteesta Ephram kumartui. Hän asetti päänsä lähelle Emilyn päätä ja painoi hellän ja kevyen suukon tämän poskelle. Hän ei ollut ennen antanut suukkoa kenellekään, mutta nyt se oli tuntunut oikealta. Hieman itsekin hämillään teostaan hän astui pienen askelen taapäin ja laski katseensa sivuun.

[Agitha]

Ephram käännähti ympäri, ja Emily päästi kätensä irti pojan ympäriltä. Ephram antoi hänelle anteeksi takkinsa puolesta, kai se kävi niinkin. Ja vaikka takki olisi vieläkin vihainen, se ei voisi tehdä asialle mitään. Se vaikutti melko elottomalta, aivot tai ei.
Sen sijaan, että asia olisi ollut sillä selvä, Ephram kietoi kätensä hänen ympärilleen. Oliko tämäkin anteeksipyyntö? Automaattisesti Emily nojasi päällään Ephramin rintakehään, ja huokaisi hiljaa. Hän piti halaamisesta, koska se oli aika kokonaisvaltainen kosketus, eikä niin kova tai pistävä. Tietenkään hän ei halunnut halata ketä tahansa tai missä tahansa, mutta tämä ei tainnut olla kuka tahansa tai mikä tahansa paikka. Vaikka Emily oli tuntenut Ephramin vasta vähän aikaa, hän ei silti ollut kuka tahansa. Ephram oli pyytänyt häntä juhliin ja luokseen kylään. Ephram oli Ephram.
Emily ei liikahtanutkaan, kun Ephram kumartui painamaan suukon hänen poskelleen. Hän sanoi vain: "Oh..."
Olikohan se hyvän yön suukko? Emilya ei koskaan suukoteltu, paitsi silloin kun hän oli ollut pieni. Silloin hän oli saanut hyvänyönsuukon vanhemmiltaan. Milloinkohan se oli loppunut? Ja miten Ephram tiesi siitä? Tai sitten se ei ollut hyvänyönsuukko. Entä jos se olikin sellainen suukko kuin elokuvissa sankarin ja sankarittaren välillä? Emily oli kiinnostuneempi elokuvien visuaalisesta puolesta kuin itse juonesta, mutta kyllä hän silti elokuvan tapahtumat huomasi aina joskus. Ehkä olisi parempi kysyä Ephramilta, kuin arvailla. Emily oli melko huono arvailemaan.
"Oliko se elokuvasuukko vai hyvänyönsuukko?" hän kysyi Ephramilta vakavana.

[Fairytaler]

Se muutaman sekunnin kestänyt hiljaisuus suukon jälkeen tuntui pitkältä. Ephram ei uskaltanut katsoa Emilyyn, sillä pelkäsi, että tämä olisi hermostunut. Tytön seuraava kysymys kuitenkin kertoi toista ja Ephram tunsi pettymyksen ja helpotuksen sekaisia tunteita. Hyvänyönsuukko vai elokuvasuukko? Hyvänyönsuukko se ei ollut. Ephram ei ollut vielä aikeissa mennä nukkumaan. Jotenkin tuntui, ettei hän edes saisi unta. Mutta elokuvasuukko? Ephram ei edes tiennyt, mitä Emily tarkoitti. Hän ei ollut juurikaan katsonut viihde-elokuvia, joten ei osannut sanoa, oli antanut Emilylle elokuvasuukon. Hän kuitenkin päätti pelata varman päälle ja kiertää koko jutun.
"Tuota... en tiedä... anteeksi", hän henkäisi ja kääntyi sitten kyljittäin Emilyyn. Häntä alkoi äkisti nolottaa. Hän ei tiennyt, mikä oli saanut hänet tekemään niin kuin hän oli tehnyt. Ei Ephramin ollut tarkoitus saattaa Emilyä epämiellyttävään asemaan ja niin tässä mitä luultavimmin oli käynyt. Ephram vain ei enää uskaltanut pyytää uudelleen anteeksi. Se olisi voinut olla vielä epäkohteliaampaa. Ephram huomasi äkkiä miettivänsä, oliko suukko tuntunut niin pahalta, että Emily siksi oli alkanut kysellä, vai oliko se vain tytön tapa tehdä asioita.
"Hmm.. mennäänkö syömään? Tai jotakin?" Ephram kysyi Emilyltä vaimeasti. Sillä hetkellä olisi ehkä paras saada ajatukset pois tästä tilanteesta. Häntä nolotti hirvittävästi, eikä tunne ollut kiva. Joskus hän toivoi, ettei hämmentyisi mistään tai nolostuisi sen puoleen. Olisi paljon helpompaa ja mukavampaa.

[Agitha]

Ephram ei tiennyt vastausta hänen kysymykseensä. Se oli hieman kummallista, ja Emily jäi pohtimaan asiaa hetkeksi. Kyllä suukolle oli joku syy, mutta ehkä syy ei ollut Emilyn antamissa vaihtoehdoissa, sillään oli antanut vain kaksi vaihtoehtoa. Mutta mitä, muita vaihtoehtoja oli? Tervehdyssuukko ehkä. Mutta he eivät tavanneet vasta äsken, ja sitäpaitsi he eivät olleet ranskalaisia. Hemmetin ranskalaiset, tekivät kaiken niin vaikeaksi.
Ja sitten oli vielä olen-niin-iloinen-että-pussaan-vaikka-koiraa-suukko, mutta Ephram ei vaikuttanut kovin iloiselta. Emily tuli siihen tulokseen, että hänen antamansa vaihtoehdot olivat olleet oikeat.
Sitten Ephram ehdotti syömään lähtemistä, ja Emilyn pulma ratkesi. Se ei siis ollut hyvänyönsuukko. Se oli elokuvasuukko!
Hänen suupielensä värähtivät hieman. Ephram oli antanut hänelle elokuvasuukon! Se teki hänet iloiseksi. Hyvin iloiseksi.
"Mennään", hän vastasi, ja huomasi olevansa taas vähän nälkäinen. Muualta kuin salista ei saanut nyt ruokaa, joten heidän olisi varmaan palattava sinne. Ehkä Emily voisi vain syödä ja lähteä sitten taas ulos, koska hän ei erityisemmin pitänyt ruuhkaisesta salista. Siellä oli kova meteli ja liikaa ihmisiä. Hän voisi keskittyä vain ruokaan.
Hän lähti kävelemään salia päin, ja ajatteli perhosia. Perhosia hänen vatsassaaan. Ne olivat iloisia perhosia.
"Ovatko perhoset koskaan iloisia?" Emily kysyi itsekseen. Ne olivat kovin pieniä, joten ehkä niiden aivot eivät olleet tarpeeksi isot käsittelemään niin isoja tunteita. Pieniä vain. Kuten pientä nälkää. Nälkäisiä perhosia hänen vatsassaan. Iloisia, nälkäisiä perhosia.

[Fairytaler]

Ephram ei enää ojentanut kättään Emilylle kysyvästi. Hän ei antanut tytölle vaihtoehtoja vaan pujotti kätensä tämän käteen. Vahingossa. Vaistomaisesti. Hän ei edes tajunnut tehneensä sitä. Hän kulki kohti salia epämääräisten tunteiden vallassa. Ephram ei vieläkään tiennyt, mitä Emily oli tarkoittanut elokuvasuukolla ja se hämmensi häntä edelleen. Vaikka Ephram oli hieman sekaisin, oli luoteva pitää kädestä, eikä se saanut hänen oloaan yhtä vaivaantuneemmaksi kuin mikään muukaan. Ephram tahtoi ihmisten sekaan. Välillä oli ihan mukava olla vain kaksin, mutta toisinaan kaipasi joitakin muitakin ympärille. Ephram asteli vaitonaisena, ajatellen kaikkea, eikä silti mitään. Hänen mietteensä olivat sen verran sekaisin, ettei niistä saanut suoraan otetta, eikä hän tahtonut edes yrittää saada niistä selvää. Hän saattaisi vaikka pettyä ja silloin voisi ilta olla pilalla.

Perhosia? Ephram pudisti päätään Emilyn järjen juoksulle. Joskus hän ei kerta kaikkiaan käsittänyt sitä. Oli kummallista, miten joskus ajatukset menivät sellaisiin suuntiin, ettei niitä tajunnut ede se, joka niistä ensimmäisenä puhui.
"Luulen että voivat", Ephram vastasi Emilylle vilkaisten tätä kasvoillaan kummallinen ilme. Kaipa perhoset saattoivat olla iloisia. Ephram oli ajatellut, että ne olivat aina iloisia, mutta ehkä se ei ollutkaan niin. Ehkäpä perhoset olivat aina surullisia?
"Mistä se tuli mieleesi?" Ephram kysyi sitten hieman uteliaana. Hän ei kovin usein ollut kysynyt Emilyltä miksi tai miten, mutta nyt tuntui oikealta kysyä sitä. Se saattoi oikeasti olla tärkeää. Hyvin tärkeää.

[Agitha]

Ephram tarttui Emilyn käteen, ja Emily vilkaisi heidän yhdistyneitä käsiään. Aikaisemmin Ephram oli kysynyt aina luvan, mutta ehkä oli parempi, että se rituaali jätettiin pois. Se vei aikaa, ja Emilykin halusi pitää Ephramia kädestä aina. Ilmeisesti Ephram oli ymmärtänyt sen, ja halusi myöskin pitää Emilya kädestä. Emily puristi arasti Ephramin kättä, ja sai nälkäiset perhoset räpyttelemään siipiään hänen vatsassaan. Se oli huvittavaa.
Emily nyökäytti päätään ymmärtäväisesti, kun Ephram sanoi uskovansa perhosten voivan olla iloisia. Emilykin olisi varmasti onnellinen, jos hänellä olisi siivet ja hän voisi imeä mettä kukista kaiket päivät, joten Ephram oli varmaankin oikeassa. Perhosten siivet olivat kyllä kauniit.
Ephram keskeytti hänen ajatuksensa kysymällä, mistä perhoset olivat tulleet hänen mieleensä. Emily käänsi katseensa poikaan, ja tuijotti häntä hetken, ennen kuin vastasi.
"Ehkä olen syönyt sellaisen", hän vastasi sitten salaperäisesti. Tämä tunne oli hänen salaisuutensa, ja Emily päätti olla kertomatta siitä edes Ephramille tai vanhemmilleen. Emily hymyili taas itsekseen, vaikka hän tuijottikin tiiviisti maata kävellessään, ja sekin oli hassua.
Emily ei puhunut enää muuta heidän kävellessään takaisin salille. Nyt salista kuului jo vähän kovempia ääniä, ja enemmän naurua. Emily arveli, että ihmisillä alkoi olla hauskaa. Yleensä ihmisten hauska oli erilaista kuin Emilyn hauska, joten saattaisi olla, että hänen kannattaisi lähteä pian pois.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Emilyä hieman otsa rypyssä. Kuinka monet ihmiset söivät parhosia? Oliko Emily syönyt sen tarkoituksella vai vahingossa? Vahingossa varmaan, Ephram arveli. Häntä hymyilytti, kun hän ajatteli Emilyä istumassa tunnilla, suu hiukan auki, kun perhonen lennähti hänen suuhunsa ja mitään tajuamatta tyttö nielaisi sen. Tuntui varmasti hassulta, kun perhonen räpisteli suussa ja sitten yhtäkkiä menehtyi. Ephram hymähti hiukan. Hän pörrötti huolettomasti takaraivoaan unohtaen, että oli koettanut saada sen edes jotakin siistiksi ja puristi Emilyn kättä kevyesti, vastaukseksi tämän puristukseen. Hän tiesi tekevänsä sen myöhässä, mutta arveli, että oli kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ephram mietti, miltä tuntui, jos perhonen oli vatsassa. Se luultavasti kutitti ja sai kummallisen paineen aikaiseksi, koska lihakset jännittyivät. Ne olivat hämillään, kun jotakin aivan uutta oli päässyt niin lähelle niitä. Ephram tuhahti hiukan omille ajatuksilleen. Oli oikeastaan tyhmä ajatella, että vatsassa olisi perhosia. Emilyltä tosin saattoi odottaa mitä tahansa.

Sali oli aika täynnä, kun he pääsivät sinne asti. Meteli oli kova ja monet koulu kaverit tanssivat. Jotkut pojat näyttivät siltä, että yrittivät iskeä jokaisen tytön koulusta ja saivat tietysti monet kikattelemaan huvittuneina ja imarreltuina. Ephramia pörhistely ei kiinnostanut. Hän oli juuri sen ihmisen kanssa, jonka kanssa oli tahtonut tulla ja se riitti. Emilyn kanssa oli sillä hetkellä hyvä olla, eikä hän ainakaan kaivannut mitään muuta. Ja silloin Ephram tajusi, että hänkin oli varmaan nielaissut perhosen.

[Agitha]

He tulivat saliin, ja Emily katseli ympärilleen varovaisesti. Hän oli taas ilmeetön. Tietenkään hän ei ollut kova ilmeilemään edes yksin tai Ephramin tai vanhempiensa seurassa, vaan häntä kuvailtiin yleensä ilmeettömäksi ja pakkoliikkeiseksi, mutta Emilyn tuntevat kyllä huomasivat eron tahattoman ilmeettömyyden ja vakavuuden välillä. Vakavana Emily ei ilmaissut tunnettilojaan millään tavalla, ja yleensä hän oli vakava suuressa ihmismäärässä. Se kaikki vain oli niin sekavaa, että oli vaikea keskittyä mihinkään erityisesti, tunteiden ilmaisesta puhumattakaan. Hän ei pitänyt siitä, mutta oli valmis kestämään sitä toistaiseksi.
Emily vilkaisi Ephramia nopeasti.
"Minne?" hän kysyi lyhyesti, ja etsi katseellaan rauhallisempaa paikkaa. Nyt seinien vierustoilla oli enemmän tilaa, sillä ihmiset olivat innostuneet tanssimaan. Musiikki oli vaihtunut vähän rytmikkäämmäksi ja moni ihminen joi boolia. Rytmikäs musiikki ja booli saivat ihmiset tanssimaan. Emilyyn se yhdistelmä ei tosin toiminut erityisen hyvin.
Emily oli kerran kokeillut alkoholijuomia, mutta sekin oli ollut kovan työn takana. Hänen vanhempansa olivat suosutelleen häntä juomaan yhden oluttölkin, sillä heidän mielestään oli parempi, että Emily sai maistaa kotona. Emily oli nimittäin aika kova maistamaan. Vanhemmat eivät kuitenkaan ymmärtäneet, että Emily tiesi etanolin olevan hermomyrkky. Ei hän halunnut myrkyttää itseään. He olivat tehneet vanhempien kanssa yhdessä laskelmia, kuinka paljon yksi oluttölkki myrkyttäisi häntä, sillä Emily ei suostunut kokeilemaan sellaista ilman varmaa tietoa. Pitkällisen prosessin jälkeen Emily oli juonut sen yhden tölkillisen. Juoma oli ollut keskinkertaista, ja maailmassa oli paljon juomia, joista Emily piti enemmän. Sekin oli kuitenkin koettu, ja kokemus oli saanut Emilyn välttelemään entisestään, ihan vain koska se oli niin outoa. Hän näki, miten ihmiset olivat myrkyttäneet itseään, ja siksi heidän oli vaikea hallita käytöstään. Hän ei yksinkertaisesti ymmärtänyt, miksi niin piti tehdä.
Ajatuksissaan Emily oli kävellyt siihen suuntaan, missä he olivat aikaisemminkin seisseet. Se oli edelleen salin hämärämmässä päädyssä, ja se oli ollut hyvä paikka.

[Fairytaler]

Ephram katseli väkijoukkoa melkein hämillään, eikä ollut aikeissakaan irrottaa Emilyn kädestä. Heitä ei katsottu, eikä huomattu, mutta silti tuntui, että väkeä oli aivan liikaa ja että he olivat liian lähellä kaikkia ihmisiä. Jollakin tavoin. Ephram nyökkäsi muutamalle ohikulkevalle, hieman humaltuneelle oppilastoverille. Ei hän yrittänyt sillä hetkellä tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa, mutta hänellä oli tapana tervehtiä, jos häntä tervehdittiin. Emilyyn hän kuitenkin kiinnitti huomionsa heti, kun kuuli tämän äänen. Tyttö kysyi, minne he menisivät ja Ephram kohautti hieman harteitaan.
"Minä en juurikaan viihdy täällä salissa", hän sanoi. Musiikki oli Ephramin makuun hieman liian kovalla, mutta hän ei tahtonut kuulostaa siltä että valitti.
"Voimme jäädä tänne, jos tahdot, mutta voisimme myös ottaa hiukan syötävää, jos jotakin löydämme, ja mennä vaikka ulos tai tähän käytävälle syömään?" Ephram ehdotti sitten ja vilkaisi Emilyä sivusilmällä. Hän tahtoi jutella, eikä se onnistunut metelissä kovin hyvin. Käytävässä ainakin kuulisi musiikin, vaikka ei olisikaan salissa sitä kuuntelemassa. Joka tapauksessa Ephramilla oli nälkä, joten hän lähti saattamaan Emilyä eteenpäin ihmisten ohi. Ruokaa olisi hyvä saada.

[Eikö ole ihanan pitkä? : D]

[Agitha]

Ephram ilmoitti, että ei viihtynyt salissa. Emily tunsi jotain helpotuksen tapaista, mutta ei ilmaissut sitä mitenkään muuten kuin tekemällä U-käännöksen. Sen sijaan, että hän olisi paennut salin pimeimpään nurkkaan, hän suuntasi kohta tarjoilupöytiä. Ruuan hakeminen mukaan oli aika hyvä idea. Ulkona syöminen oli aina hauskaa, ja ruoka maistui paljon paremmalta raittiissa illassa. Se piti oikeasti paikkansa, ja siksi Emily söi kaikki pahat ruuat kotitalonsa terassilla säällä kuin säällä. Onneksi hän piti melkein kaikista ruuista, paitsi herneistä. Herneet saivat hänet vihaiseksi.
Emily kulki ihmispaljouden läpi Ephramin saattelemana. Hän tosin kieltäytyi menemästä tarjoilupöydille suorinta tietä tanssilattian läpi, sillä tanssivat ihmiset olivat liian hämmentäviä. Mieluummin hän kiersi koko tanssialttian.
Tarjoilupöytien luona Emily jäi tuijottamaan ruokavalikoimaa. Häntä nälätti taas vähän, ja ruoka näytti hyvältä. Oli kuitenkin valittava sellaista ruokaa, mitä voisi kantaa käsissä tai serveteissä, koska heillä ei ollut koria tai tarjotinta. Olisi tosin ollut hauskaa, jos heillä olisi ollut kori. Emily muisteli mahtuvansa istumaan vanhempiensa piknik-koriin, koska se oli niin suuri. Tosin kukaan ei voinut kantaa koria silloin kun hän istui siinä, vaikka se vasta olisikin ollut hienoa.
"Mitä otetaan?" hän kysyi Ephramilta, sillä ei onnistunut itse tulemaan mihinkään lopputuokseen. Hänen ajatuksensa karkailivat taas. Se oli ruuhkan syytä.

[Fairytaler]

Ephram kulki Emilyn kanssa väkijoukkoa kiertäen ja piti tiukasti tämän kädestä kiinni. Hän ei tahtonut irrottaa. Tuntui toisaalta oudolta kulkea tytön kanssa. Hän ei ollut tehnyt sitä koskaan ennen. Ei siinä ollut mitään pahaa, eikä ahdistavaa, eikä mitään, mutta se oli hassua. Ephram ei ollut oikein tottunut ajatukseen, vaikka siitä pitikin. Emilyn käsi tuntui mukavalta, eikä Ephram jaksanut edes välittää, mitä heistä ajateltiin. Siihen nähden, ettei välittänyt, hän tosin muistutti itselleen turhan usein, ettei välittänyt. Ephram nyrpisti nenäänsä ja karkotti ajatuksensa. Nyt ei ollut niiden aika. He olivat jo päässeet pöydän luo ja Emily selvästi odotti häneltä ratkaisuja ja päätöksiä. Ephram katseli ruokapöytää hieman mietteliäänä, irrotti otteensa Emilystä ja ojensi sitten kätensä eteenpäin. Hän nappasi servetin käteensä, asetti sille muutaman tapaksen ja katsoi, ettei pudottanut tai tahrinut mitään. Sitten hän otti toisenkin servetin käteensä, avasi sitä hieman ja ojensi Emilyn suuntaan.
"Ota hieman kaikkea makeaa", hän ohjeisti ja hymyili hiukan. Sitten hän pyörähti juomien luo, mietti hetken, otti sitten kaksi mukia käteensä ja täytti ne vedellä. Hän taiteili hetken tapaksia käsivarrelleen ja otti sitten mukit käsiinsä. Hän vilkaisi Emilyä katsoakseen, että tämä oli valmis ja lähti sitten hitaasti kulkemaan ulos salista. Hänen päämääränään oli ulko-ovi. Siellä he voisivat päättää, minne jatkaisivat.

[Agitha]

Emily katsoi, kun Ephram ryhtyi valitsemaan heille syötävää. Hän tajusi itsekin toimia vasta, kun Ephram kehoitti häntä ottamaan jotain makeaa. Emily tarttui Ephramin ojentamaan servettiin, ja katseli tarjojja olevia ruokia yrittäen arvata, mikä oli tarpeeksi makeaa. Maito oli makeaa. Ja sokeri. Ja mansikat. Mutta niitä ei ollut tarjolla.
Emily huomasi pieniä leivoksia, jotka näyttivät makeilta. Ainakin niiden päällä oli kirsikoita, ja kirsikat olivat vähän niin kuin mansikoita.
Yksi kerrallaan Emily pihisti kirsikat leivoksien päältä servettiinsä, ja jätti itse leivokset sikseen. Ei hän halunnut leivoksia, hän halusi kirsikoita. Jotkut katsoivat häntä vähän kummaksuen, ja jotkut paheksuen, mutta Emily ei huomannut. Hän huomasi vain parisenkymmentä sokeroitua kirsikkaa servetissään.
Ephram oli pian valmis, ja lähti suunnistamaan ulos salista. Emily seurasi häntä kantaen kädessään kirsikoilla täytettyä servettiä, josta hän oli tehnyt pussin.
He onnistuivat pujottelemaan tiensä ulos ruuhkaisesta salista, ja Emilyn olo paransi taas, kun he pääsivät pihalle. Ollessaan jännittynyt hän jännitti huomaamattaan selkä- ja hartialihaksiaan, ja jännityksen hellittäessä oli mukava suoristaa ja rentouttaa selkä. Yksin ollessaan Emily seisoi melkein suorassa, mutta kyyristyi sitä mukaan mitä enemmän ihmisiä hänen ympärillään oli.
"Joku kiva paikka", Emily ehdotti katsellen ympärilleen öisellä pihalla. "Tammen alle?"
Hän tarjoitti sitä tammea, jonka alla he olivat tavanneet.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Emilyä, kun tämä tuli ovelle ja nyökkäsi sitten. Hän ei tiennyt mitä tyttö kantoi servetissään, mutta arveli, että se oli jotakin hyvää, jos kerran Emilykin siitä piti. Emily ehdotti tammen alle istumista ja jotenkin vaistomaisesti Ephram arveli tämän tarkoittavan juuri sitä tammea, jonka alla he olivat ensi kerran tavanneet. Se oli hyvä paikka. Tuttu ja turvallinen. Ephram nyökkäsi Emilylle ja lähti laskeutumaan portaita hitaasti mutta varmasti. Hän katsoi tarkasti, ettei kompastuisi mihinkään, sillä olisi todennäköisesti kastellut itsensä ja ehkä Emilynkin. Mukit olisivat mitä todennäköisimmin lentäneet ja levittäneet vettä melkoisen laajalle. Ephram virnisti mielessään ajatuksilleen. Hänen kasvoiltaan ei hänen ajatuksiaan kuitenkaan voinut lukea, sillä hänen ilmeensä pysyi keskittyneenä. Päästyään portaat kunnialla alas hän vilkaisi Emilyä ja lähti jatkamaan matkaansa.

Tammi oli melko pimeässä paikassa ja sinne kantautui musiikki vain heikosti. Ephram piti siitä, vaikka olisi toisaalta tahtonut kuulla kappaleet paremmin. Yleensäkin juhlimisessa kiinnosti kaikkein eniten musiikki. Se oli jollain tapaa Ephramista kiinnostavampaa kuin mikään muu. Yleensäkin Ephram piti musiikin kuuntelemisesta, koska siitä saattoi oppia vaikka mitä. Nyt Ephramin ei kuitenkaan tarvinnut oppia. Hän tahtoi vain nauttia. Hän pysähtyi tammen juureen ja katsoi sitä hymyillen.
"Tähänkö?" hän varmisti sitten Emilyltä vilkaisematta tytön suuntaan.

[Agitha]

Tammi näytti kelpaavan Ephramille hyvin, ja kun poika lähti harppomaan sen suuntaan, Emily kipitti perässä.
Vanha tammi sijaitsi lähellä koulun raja-aitaa. Koulun rajat olivat melko pimeitä öisin, sillä pihan polut eivät kulkeneet niiden läheltä, eikä aitojen lähellä ollut lamppujakaan. Syysyöt olivat melko synkkiä, vaikka sinä yönä taivas olikin kirkas, ja puolikas kuu valaisi maata jonkin verran.
Tammen luona Emily otti muutaman loikkaa muistuttavan askelen, ja pysähtyi puun luokse. Hän kävi maahan polvilleen, ja avasi varovaisesti kirsikkanyyttinsä. Hän pisti yhden sokeroidun kirsikan suuhunsa, ja värähti, sillä se oli niin makea. Emily oli herkkä erilaisille mauille, mutta ei oikeastaa erotellut joitain makuja toisia paremmiksi. Joskus hän halusi syödä kirpeää, joskus makeaa ja joskus hapanta, mutta värähti ja irvisti aina samalla tavalla kohdatessaan vahvan maun.
Hän laittoi vielä toisen kirsikan suuhunsa, ja asettui sitten istumaan kunnolla tuttuun paikkaan tammen juurella. Se oli melkein kuin pieni sohva, sillä juurien väliin mahtui juuri sopivasti kaksi ihmistä istumaan. Juurakko muodosti sohvan käsinojat, ja runko selkänojan. Selkänoja oli todella korkea ja siinä kasvoi lehtiä. Aika komea tuoli.
Emilyn suoristi jalkansa, ja istui puun juurella samassa asennossa kuin viimeksi. Nyt maa tosin oli lehtien peitossa, ja puissa oli vähemmän lehtiä kuin viimeksi. Ja oli pimeää. Aika oli taas kulunut vähän.
"Aika on aika hassu juttu", Emily sanoi, ja hymyili vähän tajutessaan, että oli sanonut "aika" kaksi kertaa. Hän laittoi taas yhden kirsikan suuhunsa, ja mietti miten ihmeessä niistä saatiin niin makeita. Puissa kasvavat kirsikat eivät olleet niin makeita.