Odottamattomat

[Fairytaler]

Ephram laskeutui hitaasti polvilleen tammen juureen. Hän laski toisen mukeista maahan, otti tapasliinan käsivarreltaan ja asetti senkin maahan. Vasta sitten hän kykeni tyhjentämään kätensä kokonaan ja istumaan samaan asentoon juurakkoon, kuin missä oli istunut jo aiemminkin, silloin kauan sitten. Hän vilkaisi virnistäen Emilyä, joka oli jo avannut omat kantamuksensa. Kirsikoita. Jotenkin se olisi ehkä pitänyt arvata. Emily ei tietenkään ollut tyytynyt vain ottamaan koko leivosta, vaan oli pitänyt valikoida palasia. Toisaalta Ephram piti tästä piirteestä, mutta hän arveli, että siitä voisi tulla joskus melko vaivaannuttava. Ehkä hän saisi Emilyn toisiin aatoksiin ja saisi hänet ajattelemaan kokonaisuuksia. Tai jotakin.

Ephram vilkaisi Emilyä nopeasti, kun tämä puhui ajasta ja nyökkäsi. Aika oli kummallinen. Ephram ei tarkalleen ottaen tiennyt, kuinka pitkä aika oli kulunut siitä, kun hän oli tavannut Emilyn. Ei kovin pitkää aikaa varmastikaan. Tai sitten siitä oli kulunut kauan. Emily tuntui tutulta ja tärkeältä, vaikka toisaalta hän oli niin arvaamaton ja omissa maailmoissaan, ettei Ephram osannut sanoa mitään. Joskus Ephram oli aivan sekaisin itsensä kanssa. Hän kurottautui ottamaan käteensä tuomiaan syötäviä ja haukkasi palan. Hän vilkaisi Emilyä ja kehotti katseellaan tätäkin maistamaan.
"Nämä tanssiaiset tuntuivat aika hassulta ajatukselta", Ephram sanoi hieman epämääräisesti tarkoittamatta sillä oikeastaan mitään ja vilkaisi sitten Emilyä. Hän tahtoi tietää, mitä mieltä tyttö oli.

[Agitha]

Emily unohtui miettimään aikaa. Oikeastaan oli aika julmaa, että oli pysyttävä ajan matkassa, ja tehtävä kaikki ajallaan. Ei saanut itse päättää, miten aika kulki. Ilot ja surut täytyi kokea silloin kun ne tulivat, ja kaikki mukavat tunteet olivat ohi yhtä nopeasti kuin inhottavatkin. Ja menneisyyteen ei voinut palata, eikä tulevaisuuteen nähdä. Oli vain tämä hetki - ja hups, sekin oli osa menneisyyttä. Se oli vähän surullista.
Emily ei aina ymmärtänyt Ephramin kummallista järjenjuoksua. Mitä hauskaa oli ajatuksessa tanssiaisista? Oli harmi, että Emily ei aina ymmärtänyt kaikkia vitsejä, mutta tämä oli aika käsittämätön. Tai sitten se oli mielipide. Mutta Emilyn mielestä tanssiaiset eivät olleet kovin hassut. Edes ajatuksena.
"Miksi?" hän kysyi. Hän oli utelias kuulemaan vastauksen.
Emily otti Ephramin tuomista sulaisista yhden suupalan, ja maisteli sitä. Se tosiaan oli suolainen, etenkin makeiden kirsikoiden jälkeen.
Emily jäi miettimään, oli makean vastakohta hapan vai suolainen. Monet väittivät, että hapan, mutta Emily oli eri mieltä. Hän voisi kokeilla asiaa. Jos maut kumoaisivat toisensa, ne olisivat vastakohdat.
Hän näykkäisi palan leivästään, ja tunki sen seuraksi muutaman kirsikan. Maut sekoittuivat, mutta eivät kumonneet toisiaan. Hieman pettyneenä Emily nielaisi ruokansa, ja jäi miettimään, laskettiinko tammenterhot happamiksi.
Emily vilkaisi taivasta, ja jäi ihmettelemään tähtiä.
"Kuinka pieniä tähdet ovat?" hän kysyi, sillä hänestä tuntui, että mitä tarkemmin hän katsoi, sitä pienemmiksi ne muuttuivat.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Emilyä sivusilmällä ja hymyili hieman.
"Olen ollut vain hienoissa aikuisten tanssiaisissa. Tai oikeastaan juhlissa. Minut ja Celia puettiin sievästi ja vietiin soittamaan ja laulamaan ja esiintymään. Olimme näyttelyesineitä, jotka eivät kiinnostaneet vanhempiaan pätkän vertaa", Ephram selitti ajatuksiaan tanssiaisista. Hän ei edes tajunnut kertovansa itsestään asioita, joita kukaan muu koko koulussa ei ollut vielä saanut kuulla. Hän ei edes ollut varma, tiesikö Celia tarkalleen ottaen mitä hän ajatteli.
"Meillä ei oikeastaan ollut sijaa kenenkään elämässä. Olimme vain taakkoja. Sellaisia, joita pidetään mukana vain, koska niistä voi olla hyötyä. Inhosin sitä ja inhoan vieläkin. Siksi tahdoin tännekin. Pois kotoa", Ephram jatkoi pieni katkeruuden siemen äänessään ja pudisti sitten päätään. Hän veti syvään henkeä ja karkotti ajatukset mielestään. Ei hän vieläkään käsittänyt kovin selkeästi, mitä kaikkea oli seuralaiselleen kertonut. Ei hän oikeastaan tajunnut mitään muuta kuin sen, ettei ollut tarkoittanut tehdä Emilyn oloa epämukavaksi.

"Tähdet?" Ephram varmisti sitten Emilyltä ja vilkaisi tätä. Hän mietti hetken, tarkoittiko Emily vain sellaisia osia tähdistä, joita he näkivät vai ihan koko tähtiä.
"Tähdet ovat isoja. Suurin osa niistä on isompia kuin aurinko. Ne vain ovat niin kaukana, että näkyvät huonosti. Joskus haluaisin lentää katsomaan niitä", Ephram vastasi hitaasti ja melkein unelmoivalla äänellä. Hän kohotti katseensa tähtiin ja hymyili miettien, oliko kukaan koskaan yrittänyt koskettaa sellaista.

[Agitha]

"Haa", Emily sanoi älykkäästi, kun Ephram selitti, miksi juhlat olivat hänen mielestään hassuja. Selitys ei tosin ollut kovin hyvä, koska Ephram näytti vähän surulliselta. Ainakaan hän ei nauranut, joten oli vaikea uskoa, että hän piti juhlia hauskana ajatuksena vain, koska oli ollut näyttelyesine.
Miltäköhän tuntui olla näyttelyesine? Emily kuvitteli nuoren Ephramin ja Celian istumaan suureen lasivitriiniin, jonka ympärillä ihmiset parveilivat kameroineen. Kaksosilla oli hienot vaatteet, mutta he vain istuivat paikallaan kuin nuket. Musisoivat kaksoset, esitykset kello 15,17 ja 19. Olkaa hyvä, ja tulkaa pian uudestaan.
"Minusta se on surullista", hän ilmoitti ilmeettömästi. Se ei ollut kyllä kovin hauskaa.
Olikohan lasikaapissa edes hengitysaukkoja? Vaikka Celia ja Ephram olivat ilmeettömiä kuin nuket, kai heidän silti piti hengittää?
"Oliko siellä vaikea hengittää? Tuliko siellä kuuma?" Emily kysyi Ephramilta. Melkein kuin kasvihuone.

"Mutta tähdet on pieniä", hän totesi. "Näin pieniä", hän sanoi, ja demonstroi tähtien pienuutta sormillaan. "Ne muuttuvat auringoiksi vasta sitten kun ne ovat kuun kokoisia. Siihen asti ne ovat tähtiä."
Olisi liian typerää, että tähdet olivat sama asia kuin auringot. Nillä oli oltava jonkin ero, miksi muuten puhuttaisiin erikseen tähdistä ja auringoista?

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Emilyä ja kohautti harteitaan. Surullinen oli sana, jonka merkitys oli hyvin vaikea selittää. Ephram ei ainakaan osannut. Hän oli surullinen jos riitaantui jonkun kanssa tai jos kävi jotain pahaa. Muuten hän ei oikein tiennyt, mitä surullisuus oli.
"Ehkä se on surullista. Vaikka pikemminkin se on vain muisto, jonka haluan unohtaa", Ephram vastasi sitten ja laski katseensa käsiinsä. Hän pyöritteli tapaksen loppua sormissaan ja työnsi sen sitten suuhunsa. Emily vaikutti miettivän hänen sanojaan, sillä tämä kysyi hengittämisestä ja kuumuudesta. Ephram rypisti otsaansa. Hän ei ymmärtänyt, mitä Emily tarkoitti. Ei kai juhlissa ollut sen kuumempi tai vaikeampi hengittää kuin muuallakaan? Ephram vilkaisi tyttöä epävarmana ja pudisti sitten päätään.
"Ei. Kaikki oli ihan normaalia", hän vastasi hitaasti ja kohautti jälleen harteitaan. Hän laski katseensa jälleen ja huokasi sitten. Miksi ihmisten elämät olivat niin erilaisia? Olisi ollut paljon helpompi puhua, jos kaikkien menneisyys ja kokemukset olisivat samat.

Ephramia hymyilytti Emilyn selostus tähdistä. Hän mietti, jatkaisiko luentoaan tähdistä. Olisi toisaalta mukava jatkaa keskustelua, mutta hän pelkäsi loukkaavansa Emilyä. Uteliaisuus kuulla toisen selityksiä lisää kuitenkin voitti.
"Tähdet ovat oikeasti todella isoja. Ne näyttävät pieniltä, koska ovat niin kaukana", hän toisti hymyillen.
"Jos ne olisivat lähempänä ne olisivat isompia. Ne kyllä näyttävät pieniltä", hän jatkoi vilkaisten Emilyä. Ehkä tästä voitaisiin keskustella.

[Agitha]

Emily huokaisi syvään. Ephram ei ymmärtänyt.
"Jos ne ovat pieniä, ne ovat tähtiä. Jos ne ovat suuria, ne ovat aurinkoja", Emily selvensi. Ehkä tähdet muuttuivat auringoiksi tullessaan lähelle, mutta entä sitten? Ne olivat tähtiä, koska ne pysyivät paikallaan. Ja ne tulisivat aina olemaan tähtiä, ellei joku tähti jostain syystä tulisi niin lähelle, että siitä tulisi aurinko. Sitten maapallolla olisi kaks aurinkoa. Mitähän siitä seuraisi? Olisiko käytettävä kaksinkertaisia aurinkolaseja? Ja kahta eri aurinkorasvaa? Kestäisikö päivä kaksi kertaa kauemmin? Milloin olisi yö? Olisi vaikea nukkua, jos kaikkialla olisi valoisaa. Onneksi nyt oli yö. Yöllä saattoi nukkua, jos väsytti. Emily kaipasi aina täydellistä pimeyttä nukkuessaan, sillä pienikin valo häiritsi hänen untaan.
"Minua nukuttaa", Emily ilmoitti. Hän ei oikeastaan tiennyt, miksi Ephramin piti saada tietää siitä, mutta ehkä tiedosta olisi hyötyä, jos Emily vain nukahtaisi. Kun Ephram tiesi, että häntä nukutti, hän ei luulisi, että Emily oli kuollut jos hän nuokahtaisi. Se olisi aika kamalaa. Ehkä Ephram hautaisi hänet tammen lehtien alle, ja sitten Emily heräisi sieltä. Se olisi kummallista.
"Ulkona voi olla vähän kylmä nukkua", hän sanoi vielä varmuuden vuoksi. Hän kyllä suostuisi nukkumaan ulkona, ja oikeastaan se olisi aika jännittävää, mutta kylmä siinä tulisi.

[Fairytaler]

Ephram naurahti hyväntuulisesti Emilyn teorialle tähdistä.
"Oikeastan aurinko on yksi tähdistä. Sen nimi vain on aurinko. Ja se on lähellä", Ephram selvensi ja haukkasi palan toisesta tapaksesta ja nojautui sitten taaksepäin. Hän katseli taivaalle puunoksien välistä ja tunsi olonsa hieman raukeaksi. Hän vilkaisi Emilyä, joka oli sanonut, että häntä nukutti. Nukuttiko Ephramia? Ehkä, ainakin vähän. Päivässä oli ollut jotain kaunista ja hieman unenomaistakin. Ephram ei ollut tanssinut, vaikka juhlissa yleensä tanssittiin, eikä hän ollut muutenkaan tehnyt mitään tavallisia juhlajuttuja. Hän oli seikkaillut pimeän koulun luona ja istunut nurmikoööa. Hän oli jutellut tähdistä ja niin... pitänyt Emilyä kädestä. Ainoa asia, jota saatettiin juhlissa tehdä muutenkin. Ephram ei tiennyt, halattiinko tai suukotettiinko juhlissa, mutta hänen juhlailtaansa ne molemmat olivat kuuluneet. Ja olleet hyvin tärkeä osa sitä. Ephram ei varmasti unohtaisi niitä koskaan.
"Umh. Minuakin nukuttaa", Ephram myönsi sitten ääneen ja kääntyi puolittain Emilyn puoleen.
"Tahdotko mennä jo?" hän kysyi. Ei haittaisi lähteä, vaikka ilta voisi kestää ikuisuudenkin, eikä sekään tuntuisi pahalta. Ephram katsoi Emilyä sivusilmällä ja hymyili.
"Voisit tulla kuuntelemaan joskus kun soitan. Minähän olen nähnyt sinut piirtämässä. Voisit tulla piankin", Ephram sanoi, ajatellen samalla, että säveltäisi valssin heti, kun löytäisi sopivan hetken. Sen hän tahtoi soittaa Emilylle, vaikka olikin sanonut tälle, ettei hänestä tulisi säveltäjää.

[Agitha]

Emily pohti Ephramin kysymystä hetken. Kyllä, hän taisi haluta mennä jo. Hänellä oli kyllä ollut aika kivaa, mutta hän piti myös nukkumisesta. Hän haluaisi tehdä molempia tänään, ja koska hän oli jo viettänyt iltaa Ephramin kanssa, nyt olisi nukkumisen vuoro. Huomenna olisi taas uusi päivä, ja sitten taas uusi ja uusi. Hänellä oli paljon aikaa.
"Joo", Emily vastasi mietintätaukonsa jälkeen. Hän vilkaisi kirsikoita sylissään, ja päätti syödä ne ennen lähtemistä. Hän tunki suunsa niin täyteen kirsikoita kuin sinne mahtui, ja ojensi loput Ephramille. Oli vaikea syödä suu niin täynnä, ja kirskiat olivat niin makeita, että häntä alkoi janottaa. Yksi kirsikka putosi Emilyn suusta hänen syliinsä, mutta hän päätti nielaista muut, ja sitten vasta viimeisen. Hän oli syönyt niin paljon kirsikoita, että ei varmaankaan söisi niitä vähään aikaan.
Emily taitteli tyhjän servetin fakkuhameensa taskuun, ja puisteli sitten sokerit käsistään. Kädet jäivät siitä huolimatta vähän tahmeiksi.
"Menen huomenna kotiin", Emily ilmoitti. "Mutta tulen maanantaina. Ehkä sitten voin tulla kuuntelemaan."
Hän tahtoi kuulla kun Ephram soitti. Olihan Ephramkin nähnyt hänen piirroksiaan, ja tavallaan ne olivat sama asia. Emily arveli, että ne olisivat yllättävän sama, vaikka hän ei ollutkaan keksinyt yhtäläisyyksiä vielä.
Emily nousi vähän vaivalloisesti seisomaan, ja odotti Ephramia. Hän ei tiennyt, halusiko Ephram kävellä samaa matkaa asuntolalle.

[Fairytaler]

Ephram nyökkäsi Emilylle, kun tämä päätti haluavansa lähteä. Toisaalta Ephram oli ihan kiitollinen. Häntäkin alkoi jo väsyttää. Poika seurasi hiukan huvittuneena, kun Emily työnsi kirskat suuhunsa. Niitä oli liikaa ja yksi putosi pois. Ephram pidätti virnistyksensä ja otti vastaan tytön ojentamat sokerikirsikat, joista Ephram ei juurikaan pitänyt, vaikka nyt söikin, kun niitä tarjottiin. Hän työnsi muutamat niistä suuhunsa, tarttui tapas paperiin ja juomalasiinsa, tyhjensi vedet suuhunsa ja taitteli paperin taskuunsa. Sitten hän nousi Emilyn esimerkkiä noudattaen seisomaan ja hymyili hiukan.
"Hyvä. Maanantai kuulostaa hyvältä", Ephram myönsi ja nyökkäsi. Hän puristi muovimukinsa kämmenensä sisään.
"Saanko saattaa neidin huoneeseensa?" Ephram kysyi kevyen kohteliaasti ja kumarsi leikillisesti. Tämä puoli oli Ephramissa harvinainen, mutta Emilylle hän uskalsi sen näyttää, varsinkin nyt, kun tyttökin oli vitsaillut hänelle. Kohottaessaan kasvonsa uudelleen Ephram ojensi kätensä tytölle sen merkiksi, että oli ollut tosissaan, vaikka olikin esittänyt kysymyksensä hieman hupsusti. Ephram ei ollut kova laskemaan leikkiä. Oikeastaan se tuntui hänestä melko usein hieman turhalta. Tyhjää sanahelinää, niin kuin oikeastaan kaikki hänen omassa puheessaan. Ephram ei tahtonut kertoa mitään merkittävää, joten puhui kaikkea, millä ei ollut tarkoitusta tai väliä. Kaikkea sellaista, josta ei saisi otetta. Sinä iltana, Emilyn kanssa, hän kuitenkin oli uskaltanut puhua vähän enemmänkin.

[Agitha]

Ephram osoitti hyvää makua pyytäessään saada saattaa Emilyn hänen huoneeseensa niin kohteliaasti.
"Olkaa hyvä", Emily totesi vakavana, ja tarttui Ephramin ojennettuun käteen. Kohteliaisuuksiin vastattiin kohteliaasti, sehän oli selvä.
Tuntiessaan Ephramin käden omassaan Emily huomasi, ettei ollut puistellut käsiään sokerista kovinkaan hyvin. Ephraminkin käsi tuntui tahmealta, koska Emilyn kädet olivat tahmautuneet sokerista. Se sai heidän kätensä ikään kuin liimautumaan yhteen, ja se oli aika hauskaa. Varmuuden vuoksi Emily kuitenkin pyyhkäisi vapaana olevaa kättään hameeseensa karistaakseen siitä ylimääräisen sokerin.
Heidän kävellessä kohti asuntolaa, Emily katseli taas taivaalle. Hän taivtti niskaansa niin paljon, että hänen suunsa jäi vähän auki, ja hän oli vähällä horjahtaa. Horjahtamisessa olikin tarpeeksi mietittävää hänelle loppumatkaksi. Miksi ihmiset horjuivat katsoessaan liian ylös? Johtuiko se siitä, että taivas oli niin suuri? Vai siitä, että päälaen mukana painopiste siirtyi liian taakse? Ei. Emily arveli, että se johtui ihmisen luotaisesta tavasta katsoa yötaivasta. Keho halusi kellahtaa nurmikolle katselemaan taivasta, mutta kiireiset ihmiset eivät enää kuunnelleet, mitä keho halusi.
Emilylla oli hyvä kuulo, ja hän tiesi, että hänen kehonsa halusi nukkumaan.
Kun he olivat jo asuntolassa sisällä, ja kiipesivät portaita yläkertaan, Emily vilkaisi Ephramia.
"Tarkoittaanko huoneeseen saattaminen sitä, että saatat minun huoneen luo, vai huoneeseen sisään?" hän kysyi. Se oli tärkeä tieto.

[Fairytaler]

Ephram tunsi Emilyn tahmaisen käden tarttuvan käteensä. Hän saattoi vain miettiä, millaiselta hänen oma kätensä tuntui, sillä tapakset ja kirsikat eivät olleet kaikkein siisteintä syötävää. Varsinkaan kun kirsikoiden sokeri oli takertuvinsa lajia, eikä siltä voinut välttyä, jos piti kourallista kirsikoita kämmenellään. Ephram pyyhkäisi vapaata kämmentään housujensa reiteen ja tajusi vasta sitten, ettei hänen käytöksensä ollut erityisen kohteliasta. Hän veti nenänsä vartta hieman kurttuun ja vilkaisi Emilyä. Tyttö ei vaikuttanut huomanneen mitään, vaan tuntui pikemminkin kokonaan unohtaneen hänen läsnäolonsa. Tyttö katseli suu auki tähtiä ja horjahti. Ephramin ote tiukkeni välittömästi ja hän oli valmis vaikka syöksähtämään toisen alle, jottei tämä kaatuisi. Emily kuitenkin vaikutti pääsevän nopeasti tasapainoon, eikä Ephramin apua tarvittu. Ephram hymyili melkein kuin ohimennen Emilylle ja jatkoi sitten kulkuaan. Hän vilkaisi taivasta, mutta laski katseensa alas, kun he astuivat sisälle. Ephram vauhditti kulkunsa Emilyn tahtiin heidän lähtiessään kulkemaan rappusia ylös. Tytön kysymys sai Ephramin rypistämään otsaansa. Hän ei tajunnut, miten tyttö onnistui aina kysymään kysymyksiä, joihin hänellä ei ollut vastausta valmiina.

Ephram sai suunsa auki vasta kun he kääntyivät sille käytävälle, jonka varrella huoneet olivat.
"Se voi oikeastaan tarkoittaa ihan mitä sinä haluat", Ephram vastasi pysähtyen kakkosen eteen. Hänellä ei ollut avaimia, joten he eivät pääsisi sisään ilman Emilyä. Ephram ei hymyillyt, mutta katsoi Emilyä rauhallisena ja jotenkin luottavaisena, joka oli häneltä iso saavutus.

[Agitha]

Ihan mitä Emily halusi. Se oli aika mielenkiintoista. Maailmassa oli hyvin vähän asioita, jotka tarkoittivat ihan mitä tahansa. Joskus Emily keksi omia sanoja kuvatakseen asiaa, joka oli liian laaja kuvailtavaksi rajallisilla sanoilla. Sellaisia sanat olivat. Ne tarkoittivat jotakin. Hyvin harva sana saattoi olla ihan mikä tahansa, etenkin kun kyse oli vastakohdista. Tulemisesta ja epätulemisesta.
Hän yritti keksiä mitä molemmista vaihtoehdoista seuraisi, mutta tuli siihen tulokseen, ettei hän voinut tietää. Tulevaisuuteenhan ei voinut nähdä.
Emily kurtisti vähän kulmiaan ajatellessaan. Hän ei pitänyt päätöksistä. Ne johtivat aina johonkin, ja se tarkoitti asioiden muuttumista. Hän olisi halunnut, että asiat pysyisivät aina samanlaisina.
"Haa", hän sanoi mietteliäästi, ja kaivoi huoneensa avaimet farkkuhameensa taskusta. Hän avasi huoneensa oven sepposen selälleen, eikä edes tarkistanut oliko hänen huonekaverinsa sisällä.
"Kyllä sinä saat tulla sisään", hän ilmoitti. Ephram saisi tulla, mutta hänen ei olisi pakko. Se oli nerokas suunnitelma, sillä silloin päätöksen teon taakka lankeaisi Ephramille.
Vasta sitten Emily tajusi, mitä tapahtuisi, jos Ephram tulisi sisään. Ei olisi mitään järkeä tulla sisään, jos lähtisi saman tien ulos. Ja jos Ephram jäisi sisään, Emily ei voisi käydä nukkumaan.
"Mutta menen nukkumaan", hän ilmoitti, ja toivoi ilmoitukset korjaavan tilanteen.

[Fairytaler]

Ephram katseli, kun Emily etsi avaintaan ja lopulta sai oven auki. Ephram vilkaisi nopeasti, oliko huoneessa ketään, mutta se vaikutti tyhjältä. Huonetoveri oli ehkä vielä juhlissa, taikka sitten jossakin muualla viettämässä iltaa. Ephram käänsi katseensa takaisin Emilyyn, joka ilmoitti, että hän saisi tulla sisään jos tahtoisi. Ephram hymyili hiukan. Emily ei kai tahtonut tehdä päätöstä ja sen sysääminen toiselle saattoi kieltämättä olla äärimmäisen helpottavaa. Ephram joutui miettimään hetken. Hän punnitsi Emilyn sanoja nukkumaanmenemisestä ja omaa päätöstään kipittää oikopäätä omaan huoneeseen. Sitten hän katsoi Emilyn kasvoja ja tämän ilmeitä. Tyttö vaikutti väsyneeltä, vaikka olikin melko ilmeetön.
"Ehkä minä menen myös nukkumaan ja jätän sinut tähän ulkopuolelle", Ephram vastasi lopulta mietittyään ja puristi sitten Emilyn kättä, josta ei ollut vielä päästänyt irti.
"Kiitos tästä illasta. Minulla oli oikein... hauskaa", Ephram jatkoi , kumarsi hieman ja irrotti tytön kädestä hieman epäröiden. Emilyn kädestä oli mukava pitää kiinni, sillä se tuntui pehmeältä ja mukavalta. Emilyltä.
"Hyvää yötä", Ephram vielä melkein kuiskasi lähtiessään kävelemään käytävää pitkin takaperin kohti poikien päätyä.

[Agitha]

//Päätän tän tähän, niin käy ihan näppärästi. : D//

Ephram irrotti otteensa Emilyn kädestä, ja Emily jäi hetkeksi tuijottamaan hänen kättään ajatuksissaan. Poika kiitti Emilya hauskasta illasta, ja vaikka sellaisesta olikin hassua kiittää, Emily päätti olla yhtä kohtelias.
"Ole hyvä", hän vastasi vakavana. "Ja hyvää yötä."
Emily odotti, että Ephram lähti, ja sulki oven vasta sitten. Jäätyään yksin hän tunnusteli olotilaansa hetken, ja totesi sitten, ettei varmaankaan saisi nukuttua ihan heti. Hän vaihtoi juhlavaatteensa pyjamaan, ja otti sängylle unohtuneen piirustuslehtiön käsiinsä. Se ja penaali kainalossaan hän asteli huoneen ikkunan luokse, ja kiipesi istumaan sen kiviselle ikkunalaudalle. Hän koukisti polvensa tuttuun tapaansa, asetteli lehtiön nojaamaan reisiinsä, ja ryhtyi luonnostelemaan kuvaa.
Kuvasta tuli kaunis.