|
Post by Fairytaler on Mar 9, 2010 18:59:35 GMT 2
Koko sen lauantai aamupäivän oli tihkuttanut harmaalta taivaalta, eikä kovin monet Saint Walden's Schoolin oppilaat olleet vaivautuneet lähtemään ulos edes viideksi minuutiksi, vaikka opettajat kovin olivat yrittäneet hoputtaa heitä pihalle oleskeluhuoneesta. Ephram oli kuitenkin lopulta kyllästynyt siihen meteliin ja valitukseen. Kaikkien mielestä asiat olivat niin paljon huonommin kuin ne olivatkaan. Jokaisella tuntui olevan jotakin valitettavaa, eikä Ephram ollut enää kestänyt kuunnella sitä. Hän oli vastoin kaikkien odotuksia ollut ensimmäinen joka nousi. Hän oli osallistunut keskusteluun mukainnokkaasti ja höpöttänyt minkä kerkesi puhumatta muiden päälle, mutta lopulta hänen aivoissaan oli naksahtanut ja hän oli päättänyt lähteä pois.
Ephram kiskoi takkia päälleen vielä pihallakin ja marssi harmaan pihan poikki kohti metsää. Koko maa oli kurainen ja märkä, mutta jostakin syystä se ei voinut poikaa vähempää kiinnostaa. Saatuaan takin kunnolla ylleen hän työnsi kätensä taskuihin ja jatkoi matkaansa jotenkin murheellisena. Toisinaan vain sydän on raskas ilman mitään järkiperäistä syytä, ja tämä oli Ephramille sellainen päivä.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 9, 2010 19:17:25 GMT 2
Celia istui asuntolan ruuhkaisessa olohuoneessa sohvalla lähellä ikkunaa. Hän ei ollut kovin sosiaalisella päällä, joten hän selasi nuortenlehteä hajamielisesti vähän syrjässä muista. Hänen kaksoisveljensä Ephram sen sijaan rupatteli muiden kanssa tavalliseen tapaansa. Celia tunsi olonsa ehkä hieman ulkopuoliseksi, mutta ei viitsinyt lähteä mukaan juttuun. Oleskeluhuoneessa oli muutenkin liikaa hälinää. Hän vilkaisi ulos ikkunasta masentavan harmaata säätä. Ulkona oli satanut katkonaisesti koko päivän, ja taivas oli raskaan harmaa. Kukaan ei lähtenyt ulos, eikä Celia ollut siinä mielessä poikkeus muista. Celia unohtui ajatuksiinsa hetkeksi, ja nojasi päätään käsiinsä huokaisten. Pian hän sattui katsahtamaan Ephramin suuntaan, ja huomasi, ettei veli istunut paikallaan enää. Ulko-ovi kuului käyvän, ja Celia tiesi automaattisesti, että Ephram oli lähtenyt. Hän ponkaisi ylös tuolistaan jättäen lehden sohvalle, ja lähti Ephramin perään. Hän ei ollut kovin huolissaan veljestään, vaikka hän olikin lähtenyt äkkiä. Celia oli pikemminkin utelias. Ja tylsistynyt. Jos Ephram oli keksinyt jotain tekemistä, Celia haluaisi mukaan. Celia juoksi ulos ilman takkia, ja loikki veljensä perään. Hän saavutti Ephramin melko nopeasti. "Mihin olet menossa?" hän kysyi pirteästi, ja kiilasi veljensä eteen. "Minulla on tylsää, haluan tulla mukaan."
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 10, 2010 17:07:29 GMT 2
Ephram huomasi pian, että sade oli paljon luultua kovempi, mutte ei välittänyt siitä. Antoi sataa, jos kerran satoi. Minkäs sille mahtoi, eikä hän paljoa kuitenkaan kastuisi. Hiukan hajamielisenä Ephram loikki niiden muutamien maahan muodostuneiden vesilammikkojen yli ja jatkoi matkaansa kohti metsää. Hän ei ollut ehtinyt juurikaan metsän sisään, kun jo kuuli lätiseviä askelia takaansa ja sitten huomasi, miten Celia oli jo ehtinyt hänen luokseen ja vaati päästä mukaan. "Metsään. Et voi tulla. Sinulla ei ole edes takkia", Ephram vastasi kulmiaan kohottaen. Kyllä sisko yleensä oli tuota järkevämpi. Tällaisessa säässä voisi vaikka sairastua! Sitä Ephram ei halunnut, varsinkaan nyt, kun tiesi Celian salaisuuden ja sen, miten kovasti hän tahtoi sen säilyttää. Jos tyttö sairastuisi, hän joutuisi todennäköisesti kouluterveydenhoitajalle ja silloin saattaisi kaikki olla menetetty. Tätä näkökulmaa Ephram ei kuitenkaan vaivautunut sisarelleen esittämään, sillä se sai hänen mielensä entistäkin huonommaksi, eikä häntä huvittanut riidellä. "Miten sinulla on mennyt koulussa?" hän sitten kysyi, kääntyen Celian ohi. Hän arveli, että tyttö tulisi mukaan kuitenkin, sanoi hän mitä tahansa, joten ei viitsinyt inttää enempää.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 10, 2010 17:24:00 GMT 2
Celia vilkaisi kastuvaa kauluspaitaansa, kun Ephram huomautti, ettei hänellä ollut takkia. Hän kohautti kuitenkin olkapäitään huolettomasti. Kyllä hän pärjäisi. Etenkin kun he suuntasivat kohti metsää, joka varmasti suojaisi sateelta hiukan. "Tulen kumminkin, pärjään kyllä", Celia sanoi iloisesti. Hän tiesi, että Ephram lainaisi hänelle takkiaan, jos hänelle tulisi kylmä. Hänen veljensä oli herrasmies. He astelivat sisään metsään koulun rajojen ulkopuolelle. "Ihan hyvin", Celia vastasi mitäänsanomattomasti. "Aloitin erään psykologian erikoisprojektin professori Wilsonin kanssa", hän kertoi. Se muistutti häntä siitä, mistä hänen oli pitänyt veljensä kanssa puhua. Ehkä nyt olisi hyvä hetki, kun he olivat kahden. Celia katsahti Ephramiin nopeasti selvittääkseen, oliko tuo reagoinut professori Wilsonin nimeen jotenkin. Ilmeisesti ei. He tulivat kapealle metsätielle, ja alkoivat kävellä sitä pitkin. Polku oli kostea, vaikka puut suojasivat sen sateelta aika hyvin. Sadepisarat ropisivat puiden lehtiä vasten, ja metsä tuoksui sateelta. Polun vierellä kasvavat ruohonkorret kastelivat Celian sukkahousut nilkkojen kohdalta. "Hei", Celia aloitti sitten, kun he olivat kävelleet vaitonaisina jonkin matkaa. "Ethän ole kertonut salaisuutta kenellekään", hän kysyi kuin ohimennen. Hän ei halunnut kuulostaa syyttävältä.
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 11, 2010 15:15:21 GMT 2
Ephram rypisti otsaansa lähes huomaamattomasti, kun toinen sanoi aloittaneensa jonkin projektin professori Wilsonin kanssa. Vaikka Ephramin oli yleensä helppo muodostaa ihmisistä mielipide, hän ei ollut osannut tehdä sitä tämän miehen kanssa. Se oli tuntunut lähes pelottavalta, sillä tällä kertaa tunne oli jokin, jota hän ei pystynyt kontrolloimaan. Ephram kuitenkin huomasi Celian vilkaisun ja suoristi otsansa nopeasti. Miksihän toista kiinnosti, miten hän reagoi? Oliko tapahtunut jotakin?
Ephram puolittain harppoi, puolittain laahusti metsätietä pitkin, mutta pysähtyi äkisti, kun kuuli Celian kysymyksen. "Mitä? En tietenkään", hän huokasi ja tunsi olonsa hiukan ikäväksi. Miksi sisko epäili? Oliko hän useinkin pettänyt lupauksiaan? "Minähän lupasin", Ephram jatkoi, ääni hivenen turhankin huolettomana. Hän vain koetti saada kaiken harmin pois, joten päätyi liioittelemaan hieman.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 11, 2010 15:27:13 GMT 2
"Mm", Celia sanoi. Hän koukisti kätensä selkänsä taakse, ja potkiskeli hajamielisesti ruohonkorsia tien laidassa. Hän käveli aika hitaasti, ja se saattoi olla Ephramista turhauttavaa. Celia ei kuitenkaan ollut lenkkeilytuulella. "Mietin vaan", hän sanoi. "Olisi vaan tosi kamalaa, jos joku saisi tietää. Kukaan ulkopuolinen ei saa tietää, ei vaikka olisi kuinka luotettava tyyppi!" Celia painotti, ja vilkaisi taas Ephramia. Celia ei olisi mielellään syyttänyt veljeään, sillä hän tiesi Ephramin pitävän luottamusta tärkeänä, mutta hän ei keksinyt mitään muutakaan. Kukaan muu koko maailmassa ei tiennyt hänen salaisuudestaan, joten Ephramin oli täytynyt kertoa professori Wilsonille! Ei ollut mitenkään mahdollista, että Celia olisi itse antanut itsensä ilmi, sillä hän oli onnistunut piilottelemaan ongelmaansa vuosia ennen kouluun tuloa. Miten muka olisi mahdollista, että ensin hän jäisi kiinni Ephramille, ja heti perään professori Wilsonille sattumalta? "Hmm. Mitä mieltä olet professori Wilsonista? Onko hän sinun mielestäsi luotettava?" Celia kysyi sitten, ja oli vaihtavinaan aihetta. Hänen epäilyksensä vahvistuisivat, jos Ephram ilmoittaisi pitävänsä opettajasta. Mutta kukapa Wilsonista ei pitäisi?
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 11, 2010 16:15:42 GMT 2
Ephram vilkaisi Celiaa hiukan turhautuneena. Hän ei ymmärtänyt, miksi siskon piti aina laahustaa, mutta hän päätti tällä kertaa antaa sen olla. Hän oli varmaan aivan tarpeeksi usein huomautellut siitä hänelle. "Kyllä minä sen ymmärrän", Ephram vastasi kireästi Celian höpötellessä sitä, että hänen salaisuutensa olisi tärkeä pitää. "En minä aivan tyhmäkään ole", poika tokaisi hiukan epämääräisesti, muttei katsonut sisartaan. Häntä hiukan tympi, ettei toinen voinut antaa aiheen olla, vaan se tarvitsi aina kaivaa esiin. Hän oli pahoillaan siitä, että oli pakottanut toisen näyttämään, mutta ei hänellä ollut ollut mahdollisuuksia! Tai tietenkin olisi ollut, mutta millaisia? Hän olisi voinut jättää asian selvittämättä ja se olisi voinut olla jotakin vielä paljon pahempaa. Hän oli jo aikeissa pyytää Celiaa sulkemaan suunsa, kun tämä jo alkoi kysellä Wilsonista. "Professori Wilson? No jaa... En tiedä. Hän vaikuttaa ihan mukavalta. Miksi kysyit?" Ephram vastasi harteitaan kohauttaen ja alkoi vasta vastattuaan miettiä kunnolla sisarensa sanoja. Miksi tyttö puhui ensin, ettei edes kukaan luotettava saisi tietää ja alkoi kysellä, oliko Wilson hänestä luotettava. "Onko sinulla jotain tekeillä hänen kanssaan?" Ephram kysyi hiukan hämmentyneenä ja pysähtyí nyt jo toistamiseen.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 11, 2010 16:26:12 GMT 2
Ephram pysähtyi, ja kysyi, oliko Celialla jotakin tekeillä professori Wilsonin kanssa. Celiakin pysähtyi hetkeksi, ja katoi veljeään, mutta pyyhälsi sitten veljensä ohi, ja jatkoi matkaa. Miten Ephram oli osannut yhdistää kaksi asiaa toisiinsa? "Tietysti on", Celia sanoi. "Minähän sanoin, että teen hänen kanssaan erityisprojektia psykologiassa. Se projekti koskee itsetuhoa, siksi professori Wilson tuli mieleeni." Celia kääntyi ympäri ja käveli takaperin saadakseen katsekontaktin veljeensä. "Mitä muutakaan?" hän kysyi, ja peiteyrityksestä huolimatta hänen äänensä kuulosti vähän haastavalta. Vaikutti siltä, että Ephram tiesi professori Wilsonin tietävän asiasta, ja se oli epäilyttävää. Miten muuten Ephram olisi heti yhdistänyt salaisuuden ja professori Wilsonin? Celia ei kuitenkaan aikonut paljastaa, että tiesi Wilsonin tietävän. Eikä hän myöskään kertoisi Ephramille hänen ja Wilsonin välisistä istunnoista. "Mutta Wilson on sinun mielestäsi niin mukava, että häneen voi luottaa?" Celia kysyi vihjaillen.
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 12, 2010 17:54:22 GMT 2
"Noinkohan", Ephram mumisi. Jotenkin erityisprojekti ei aivan kuulostanut todenmukaiselta, mutta hän ei ymmärtänyt, mitä syytä siskolla olisi valehdella sellaisesta. Hän päätti niellä selityksen, mutta arveli tulevansa tarkkailemaan professorin ja Celian välejä ainakin jollakin asteella. Celian kysymys hieman haastavalta kuulostava kysymys ärsytti Ephramia, mutta hän ei tarttunut syöttiin, vaan pudisti päätään vastaamatta mitään. Eikä Celiakaan ilmeisesti jaksanut tarttua asiaan enää, sillä jatkoi iinttämistä, jotta saisi tietää Ephramin mielipiteen Wilsonista. Tämä sai palan nousemaan pojan kurkkuun ja hänen lävitseen virtaamaan syyllisyydentunteen. Totta kai Ephramin pitäisi vastata, että hän luotti opettajaan oikein paljon, sillä mies oli sen oloinen. Hän todellakin olisi ollut sellainen, johon hän olisi voinut luottaa, mutta Ephram ei koskaan luottanut kehenkään ilman todella pitäviä perusteita, eikä tiennyt, tulisiko koskaan luottamaan Wilsoniin, sillä hänestä tuntui, että tällä oli jotakin kummallista tekeillä Celian kanssa. "En minä tiedä. Älä kysele tuollaisia. Tiedät kyllä etten..." Ephram aloitti, mutta jätti lauseen huokaisten kesken ja toivoi, että Celia keksisi jotakin muuta puhuttavaa, sillä hänen oma päänsä löi tyhjää.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 12, 2010 18:30:20 GMT 2
Celia kohotti kulmiaan. "Ettet mitä? Luota kehenkään?" hän kysyi. Tarkoittiko tämä sitä, että Ephram ei luottanut myöskään professori Wilsoniin? Ja oli silti kertonut tälle Celian salaisuudesta? Celia pyörähti taas ympäri, ja jatkoi kävelemistä oikein päin selkä kohti veljeään. Hän mietti. Ephram oli kyllä aina ollut suojelevainen, mutta menisikö hän näin pitkälle? Celia ei muistanut, että Ephram olisi koskaan rikkonut lupaustaan, ei vaikka kyse olisi ollut oikeasti vakavasta asiasta. Tässä tilanteessa tosin lakikin velvoitti Ephramia kertomaan asiasta eteenpäin, mutta silti Ephram oli vaikuttanut luotettavalta... Oliko Celia yliarvioinut veljensä? Vai aliarvioiko hän veljeään nyt? Pieni huokaus karkasi tytön huulilta. "Ihan sama", hän sanoi sitten. Hänen olisi tehnyt mieli vielä vannottaa Ephramia, että asiasta ei saanut kertoa, mutta se olisi varmaan turhaa. Viesti oli kyllä mennyt perille. Oli eri asia, oliko Ephram pitänyt lupauksensa. "Miksi lähdit tänne metsikköön?" Celia kysyi sitten vaihtaakseen aihetta. Hän kyllä selvittäisi vielä, kuka Wilsonille oli kannellut. Celia ei ollut jäänyt kiinni omaa varomattomuuttaan, ei varmasti! Hän ei ollut ollut metsässä ennen, ja vaikka se olikin ihan tavallinen metsä, hän katseli vähän uteliaana ympärilleen. Polku, jota he kulkivat, vietti alaspäin. Metsä näytti tihenevän vähän, sillä valo väheni, ja sade tuntui laantuneen. Puut suojasivat heidät sadepisaroilta melkein kokonaan, ja maassa oli kuivia kohtia. Se ei haitannut Celiaa ollenkaan, sillä hän oli onnistunut jo kastelemaan sukkahousunsa nilkoista.
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 12, 2010 18:58:46 GMT 2
Ephram ei vastannut Celialle. Häntä harmitti, miten toinen hyökkäsi häntä vastaan noin lujasti, vaikkei hän tietääkseen ollut tehnyt mitään pahaa. Oli aivan kuin Celia olisi epäillyt, että hän oli kertonut tämän salaisuuden jollekin. Oli totta, että Ephramin oli tehnyt mieli, mutta hän ei ikinä, ikinä olisi pettänyt lupaustaan. Ephram ei ehkä luottanut ihmisiin, mutta kuka tahansa saattoi luottaa häneen, sillä hän ei koskaan tahtonut pettää ketään, vaikka ei aina ollutkaan rehellinen, koska ei tahtonut avata itseään aivan jokaiselle. Häntä ärsytti, ettei Celia voinut todellakaan antaa asian olla, sillä hän oli luullut, että sisko kyllä ymmärsi, milloin hän ei enää tahtonut puhua. Lopulta Celia kuitenkin sanoi jotakin, joka tarkoitti, että asia oli loppuun käsitelty ja Ephram huokasi helpotuksesta. Hän ei olisikaan tahtonut puhua siitä yhtään enempää.
Tihkusade kuvasti Ephramin sen hetkistä tunnetilaa loistavasti. Se oli synkkä, harmaa ja katkera. Surullinen ja menossa niin syvälle omiin mustina velloviin tunteisiinsa, että muuttuisi kohta vielä tummemmaksi. Ephram harppasi vesilammikon yli ja pyyhkäisi toisen kenkänsä kärjellä toista, saadakseen märän kuran tipahtamaan maahan. Ephram kohautti harteitaan Celian kysymykselle, vaikka oli nimenomaan toivonut keskustelunaiheen muutosta. "En vain jaksanut olla siellä enää", hän vastasi epämääräisesti ja kysyi,"miksi sinä lähdit perääni?" Ei hän tarkoittanut olla ilkeä, tai epäkohtelias ja toivoi, ettei hänen sanoistaan saisi sellaista käsitystä, vaikka niissä ehkä tympeyden siemen olikin. "Anteeksi, en tarkoittanut sitä pahalla", hän sitten lisäsi hiukan väkinäisesti, mutta tarkoittaen sanojaan kuitenkin.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 12, 2010 19:12:27 GMT 2
Celia mutristi suutaan muka loukkaantuneena. "Ai", hän sanoi. "Loukkasiko joku sinua? Vai oliko siellä vain liikaa meteliä?" Oikeastaan Celia ymmärsi varsin hyvin, miksi Ephram oli halunnut lähteä. Se johtui varmaankin samasta syystä, kuin miksi Celia ei ollut jutellut muiden kanssa, vaan oli selannut lehtiä yksikseen.. Sinä lauantaina vain oli liikaa häslinkiä, ja oleskelutila oli ollut inhottavan täynnä sateen vuoksi. "Tulin perääsi, koska halusin", Celia vastasi. "En tiedä, ehkä vähän huolestuin. Mutta sinähän viihdyt minun seurassani, vai mitä? Et olisi oikeasti edes halunnut tulla yksin!" hän kiusoitteli. Hän käveli taas hetken vaiti, ja muisti sitten, mitä hänen oli pitänyt kysyä Ephramilta jo pitkään. "Hei, Ephram. Oletko ihastunut kehenkään? Onko sinulla ollut tyttöystävää?" Niin, niin vähän Celia veljestään tiesi. Vaikka he näkivät joka päivä, he eivät olleet puhuneet oikeastaan mistään tärkeästä ennen kouluun tuloa. Koulu tuntui todell lähentäneen heitä, ja Celia oli siitä iloinen. Hänellä ei ehkä ollut todellisia ystäviä, mutta ainakin hänellä oli Ephram.
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 12, 2010 19:57:15 GMT 2
Ephram vilkaisi Celiaa hiukan huvittuneena. Tyttö veti kaiken taas leikiksi ja jostain syystä se ei haitannut Ephramia yhtään. Celian kanssa hän uskalsi vitsailla, vaikka harvoin teki sitä kenenkään muiden seurassa. Nyt hän ei kuitenkaan osannut viedä leikinlaskua sen pidemmälle, vaan vastasi harteitaan kohauttaen: "Ei minua kukaan loukannut. Ärsyttää vain, kun meitä katsotaan kuin olisimme pilalle hemmoteltuja kakaroita ja silti monet valittavat sellaisista asioista, kuin etteivät saaneet uutta paitaa tai jotakin". Ephramia todellakin häiritsi se, etteivät jotkut tajunneet, miten hyvin heidän asiansa olivat, olihan heillä rakastavat perheet ja ystäviä ja normaali lapsuus. Celian ja hänen tilanteensa oli ollut kaukana siitä ja silti he pitivät mölyt mahassaan, eivätkä valittaneet, jos eivät saaneet kaikkea haluamaansa. Ephram tiesi olevansa hyvin kontrollinhaluinen ja tiesi, että turhautui helposti, jos jokin ei mennyt kuten hän tahtoi, mutta hän ei silti syyttänyt siitä heti toisia, vaan nosti itsensä helpoiten syntipukiksi. Omat virheethän useimmiten ratkaisivat. Onneksi oli Celia. Tyttö osasi piristää häntä leppoisalla härnäämisellään, vaikkei Ephram oikein tiennyt, tekikö hän sitä tarkoituksella vaiko ei. "Viihdyn, tietysti", Ephram vastasi hyvillään siitä, että Celia oli lähtenyt mukaan ja väänsi kasvoilleen ohuen hymyn. Sitten hän vakavoitui, kun Celia asetti laudalle seuraavan kysymyksen. Oliko Ephram ihastunut? No ei. Ei ollut. Oliko Ephramilla ollut tyttöystävää? No ei. Ei ollut. Ephram vilkaisi Celiaa rauhallisesti ja vastasi olkiaan kohauttaen: "Ei, molempiin kysymyksiin. Entä sinä? Onko sinulla jokin tai joku?" Ephram piti jotenkin tyhmänä, että he puhuivat niin vähän, vaikka olivat kaksosia ja kuitenkin melko tärkeitä toisilleen.
|
|
|
Post by Agitha on Mar 12, 2010 20:09:31 GMT 2
Celia nyökkäsi. Hän tiesi tarkalleen, miltä Ephramista tuntui. "Se on kyllä ikävää", hän sanoi. Toisaalta hän oli siitä huolimatta onnistunut tutustumaan uusiin ihmisiin, ja hänelle oltiin jopa sanottu, ettei hän ollenkaan vaikuttanut sellaiselta rikkaalta hemmotellulta pennulta, mikä hänen uskottiin olevan. "Mistäköhän se johtuu? Tai siis, miten muut voivat edes tietää? En minä ainakaan ole puhunut kenellekään edes kodista. Onko se vain muuten niin päivänselvää? Tai siis sukunimi ja kaikki. Hammond Inc., tiedäthän sinä." Celia puhui melkein kuin itsekseen, ja irvisti mainitessaan isänsä firman nimen. Miten typerä isä olikaan ollut valitessaan yhtiölleen nimen oman sukunimensä mukaan! Hän päätti jättää aiheesta keskustelemisen siihen, ja siirtyä mukavampiin aiheisiin. "Eikö? Varmastiko?" hän uteli ja nauroi. "Eikö täällä ole ketään edes vähän kivaa tyttöä? Tai söpöä?" Celia oli aina halunnut tietää, millaisista tytöistä Ephram piti. Veljensä kysymykselle Celia puisteli päätään. "Ei minullakaan ole. Mutta haluaisin, ehkä", hän jatkoi sitten mietteliäästi. Hän ei ollut koskaan seurustellut, ja Celian mielestä alkoi olla jo korkea aika. Välillä tuntui, kuin kaikki muut olisivat paljon kokeneempia kuin hän. "Tiedätkö, joskus toivon ettemme olisis sukua. Sitten me voisimme alkaa seurustelemaan keskenämme! Eikö olekin aika karmivaa?" Celia tunnusti sitten. Hän hymyili vähän, sillä hän puoliksi vitsaili. "Tosin toivon, että poikaystävästäni tulee sellainen kuin sinä. Olet aika siisti!" Celia sanoi rehellisesti, ja katsoi veljeään silmiin.
|
|
|
Post by Fairytaler on Mar 12, 2010 21:35:58 GMT 2
Ephram kohautti harteitaan. Hänelle ei ollut paljon puhuttu, ellei hän ollut itse aloittanut ja silloinkin hän oli ollut vain osa joukkoa. Ephram tiesi, etteivät kovin monet pitäneet hänestä ja miksi olisivatkaan? Hän oli vakava ja vaativainen, eikä osannut rentoutua ihmisten seurassa kunnolla. Hän ei tiennyt, miksei osannut koskaan olla ihmisiksi, vaan haastoi herkästi riitaa. Toisinaan hän todella ihmetteli, miten Celia sieti hänen kaltaistaan veljeä. Jos hänellä itsellään olisi ollut tällainen veli hän olisi varmasti... Ephram ei edes viitsinyt lopettaa ajatustaan, vaan kiinnitti huomionsa Celian kyselyihin tytöistä. Ajatuskin sai Ephramin naurahtamaan. "En minä tunne juuri ketään. Ja tuskin minulla ihan heti ketään tyttöystävää tulee olemaan, ole huoleti", Ephram vastasi hymyillen avoimesti, jonka hän teki vain harvoin. Hän oli kyllä ajatellut tyttöystävää ja tiesi, että piti tytöistä, se oli ollut hänelle selvää siitä asti, kun hän oli joskus ihastunut erääseen perheensä siivoojaan. Se oli ollut kamalaa, sillä nainen oli ollut häntä melkein viisitoista vuotta vanhempi, eikä ollut oikein ymmärtänyt Ephramia. Hänelle oli sanottu, että hän mitä luultavimmin löytäisi jonkun ikäisensä tytön, mutta Ephramia se oli harmittanut. Nykyisin hän oli kuitenkin melkoisen omistautunut pianon soittamiselle, eikä häntä enää häirinnyt se, ettei hänellä ollut tyttöystävää. Mihinkä hän olisi sellaista tarvinnutkaan? Toisaalta hän olisi kuitenkin ollut valmis seurustelemaan, jos sellainen henkilö vain olisi löytynyt.
"Oletko varma ettei sinulla ole ketään?" Ephram kysyi huvittuneena, katsoen Celiaa kasvoillaan kummallisen vino ilme. Celian seuraavat sanat kuitenkin saivat hänen leukansa loksahtamaan ja sitten hänen suustaan purkautui hymyäkin harvinaisempi reipas, suora nauru. "Celia-kulta, et sinä oikeasti sitä toivo", Ephram sanoi päätään pudistellen ja nauroi entistä enemmän, Celian jatkaessa, mutta huomasi sitten tämän puhuvan ihan tosissaan ja veti henkeä. "Kiitos", hän sanoi, osaamatta vastata mitään muuta. Hän ei olisi koskaan uskonut kuulevansa sellaista kenenkään suusta, vähiten ehkä sisarensa, vaikka tiesi, että toinen piti hänestä, kuten hänkin tästä. Miten kovasti Ephramin tekikin mieli sanoa jotakin yhtä ystävällistä Celialle, hän ei saanut sanaa suustaan ja joutui tyytymään hiljaa pysymiseen.
|
|