Kanaa ja sämpyläkeittoa

[Fairytaler]

[Agi Emily-kullan kanssa ruoanlaittoon!]

Ephram oli sinä aamuna ollut poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Hän oli jopa viitsinyt hymyillä huvittuneesti muutamalle pojalle, jotka olivat koettaneet härnätä häntä jostakin. Enää Ephram ei edes ollut varma, oliko häntä koetettu härnätä, vai oliko hänelle vain puhuttu hiukan kiusoittelevasti. Ephram ei itse asiassa edes tiennyt, oliko niillä mitään eroa. Matematiikan tunnilla hän oli päässyt osoittamaan opettajalle, että kykeni muuhunkin kuin soittamiseen ja nyt oli edessä hänen ensimmäinen kotitalouden tuntinsa ikinä.

Esiintymistilanteissa Ephram ei koskaan jännittänyt. Hän oli viileän asiallinen ja osaava, eikä häntä ollut helppo hätkähdyttää. Useimmiten hän oli se, joka katseli vierestä muiden hermoilua ja keskittyi hoitamaan oman osansa kunnialla. Nyt asiat olivat kuitenkin toisin. Ephramin kädet tuntuivat hiukan nahkeilta, kun hän tarkisti laukustaan, että oli todellakin muistanut ottaa kotitaloudenkirjansa mukaan. Ei olisi kiva laittaa ruokaa ilman reseptejä. Helpotuksesta huokaisten hän veti kätensä pois laukusta, kun oli löytänyt etsimänsä ja kohotti sitten katseensa nähdäkseen, minne oli menossa. Hän pysähtyi hitaasti hälisevän oppilaslauman lähettyville ja tajusi, että he seisoivat kotitalousluokkien edessä. Tietysti. Tässä olisi ryhmä, jonka kanssa hän luokassa istuisi seuraavat kaksi tuntia. Porukkaa ei tosin ollut kovin paljon, joten Ephram arveli, että oppilaita tulisi vielä lisääkin. Matalasti hyräillen hän asettui nojaamaan seinään odottaessaan opettajaa saapuvaksi.

[Agitha]

Emily laahusti kohti kotitalouden luokkaa. Hän oli hieman huolissaan ensimmäisestä kotitalouden tunnista, vaikka hän oli kohtalaisen hyvä keittiössä. Hän oli laittanut äitinsä kanssa ruokaa usein, mutta kotitalouden tunnit eivät olleet aivan niin mukavia kuin ruuanlaitto. Ylä-asteella Emily oli usein joutunut laittamaan ruokaa yksin, sillä hän ei ollut kovin haluttua seuraa mitä parityöskentelyyn tuli. Joskus hän työskenteli ryhmän mukana, mutta silloinkin hän teki eri hommia kuin muut. Ei häntä kiusattu, mutta syrjittiin vähän. Ja se oli ikävää, kun ruokaa piti laittaa yhdessä, vaikka Emily pärjäsi yksinkin.
Hän saapui luokalle, ja hypisteli mekkonsa olkaimia. Tapansa mukaan Emily ei kiinnittänyt katsettaan kehenkään, vaan seisahtui lähelle luokan ovea. Opettaja päästäisi heidät varmasti pian sisään.
Huvikseen Emily laski koulupukujen alaosista päättelemällä, mikä luokan sukupuolijakauma oli. Poikia oli enemmän kuin tyttöjä, aika harvinainen tilanne. Emilyn katse pysähtyi viimeisen pojan kenkiin. Ne muistuttivat häntä jostakin. Hitaasti hän nosti katseensa, ja tunnisti pojan Ephramiksi. Ephram oli mukava poika, joka oli jutellut hänelle, ja oli ymmärtänyt häntä.
Emily seisoi hetken paikoillaan, mutta kohotti sitten kätensä johonki tervehdyksen tapaiseen. Hän ei vieläkään katsonut Ephramia silmiin, mutta katsoi kuitenkin suunnilleen hänen kasvojaan.
Emilyn käsi jäi hetkeksi ylös, ennen kuin hän muisti laskea sen taas.

[Fairytaler]

Ephram hytkytteli polviaan ja antoi sormiensa naputella seinää, kuin ne olisivat olleet koskettimilla. Hän hyräili yhä hiljaa, mutta lopetti sen äkisti, kun oli huomaavinaan jonkun tutun lähellä ovea. Ephram koetti kurkkia oppilastovereidensa yli, mikä oli hankalaa, sillä hän ei ollut aivan tarpeeksi pitkä. Hänen epäilyksensä kuitenkin vahvistui, kun yksi pojista siirtyi ja Ephram tavoitti Emilyn kasvot. Hän näki tytön kohottavan kätensä ja vastasi tervehdykseen. Emilyn käsi laskeutui aavistuksen liian myöhään, mutta siitä välittämättä Ephram oli jo aikeissa kulkeutua tytön luo, kun luokan ovi aukesi ja opettajan pää työntyi esiin. Tämä komensi heidät tomerasti jonoon ja astui sitten pois oven edestä. Jonosta ei kuitenkaan ollu tietoakaan enää siinä vaiheessa, kun ryhmä lampsi sisään, kuka missäkin järjestyksessä. Ephram oli viimeisiä, joka ujuttautui oviaukosta luokkaan ja veti oven kiinni perässään.

Kengät piti jättää pieneen eteistilaan luokan ulkopuolelle, vaikka yleensä kengät sallittiin sisätiloissakin. Kuuliaisesti Ephram irrotti kenkänsä ja laittoi ne siististi vierekkäin niin sivuun kuin saattoi. Sitten hän heilautti laukkunsa paremmin olalleen ja asteli luokkaan, jossa opettaja jo seisoi kärsimättömän näköisenä.

[Agitha]

Emily antoi kiireisimpien oppilaiden mennä luokkaan ensin, ja mateli itse sisään viimeisten joukossa. Hän ei halunnut olla tiellä.
Luokan eteisessä hän riisui kenkänsä, ja asetti ne huolellisesti vähän syrjään muiden sekavasta kenkäkasasta. Kengät jäivät väärin päin niin, että oikea kenkä oli vasemmalla ja vasen oikealla, mutta se ei Emilya häirinnyt.
Hän kipitti ovella seisovan opettajan ohi kotitalouden luokkaan sukkasillaan, ja vilkuili ympärilleen etsien vapaata istumapaikkaa. Luokassa oli neljä neljän istuttavaa pöytää. Ne olivat vähän niinkuin ruokapöytä. Oppilaita oli kuitenkin vain kaksitoista, joten tyhjiä istumapaikkoja oli rittämiin. Emily päätyi istumaan taaimmaiseen pöytään, jossa ei istunut vielä ketään muuta. Hän asetti koululaukkunsa roikkumaan tuolin selkänojalta, ja risti nilkkansa pöydän alla. Käsiään hän piti sylissään, vaikka melkein kaikki muut nojasivat käsillään pöytään. Kun vaikutti siltä, että oppilailla kestäisi hetki asettua aloilleen, Emily kaivoi piirrustuslehtiön ja penaalinsa laukustaan, ja alkoi luonnostella. Kotitalouden kunniaksi hän piirsi hedelmäasetelmaa, vaikka oikeastaan hän piti asetelmia vähän tylsinä.

[Fairytaler]

Ephram katseli hetken hiukan hämmentyneenä ympärilleen luokassa, sillä ei tiennyt minne istuisi, mutta sitten hän huomasi Emilyn istahtaneen nurkkapöytään ja harppoi hänen luokseen.
"Hei. Minä voin varmaan istua tähän?" Ephram kysyi, mutta odottamatta vastausta hän laski laukkunsa tuolin selkänojalle ja istuutui piirtävää Emilya vastapäätä.
"Kiva, että meillä on sentään jotain samoja tunteja", Ephram sanoi tytölle vaimeasti hymyillen, mutta vaikeni sitten, kun opettaja alkoi intoa puhkuen selittää jotakin, mitä heidän olisi tarkoitus alkaa tekemään. Opettaja tuntui odottavan, että heillä kaikilla oli perustiedot kotitaloudesta ja Ephram joutui nieleskelemään. Hänellä ei ollut minkäänlaisia ruoanlaittotaitoja, eikä hän yksinkertaisesti osannut mitään. Ajatuskin siitä, että hän joutuisi heti töihin, tuntui kammottavalta. Hän vilkaisi Emilya nopeasti ja saattoi vain toivoa, että tällä olisi edes jonkinlaista hajua jostakin.

[Ää.. outoa : ))]

[Agitha]

Emily huomasi Ephramin istuneen hänen viereensä, ja hän nyökkäsi vähän myöhässä. Nyökkäys toimi samalla vastauksena Ephramin toteamukselle siitä, että oli mukavaa olla samalla tunnilla. Emilykin oli tyytyväinen, sillä nyt hänen ei tarvitsisi jäädä yksin. Hän luotti siihen, että Ephram aikoi työskennellä hänen kanssaan.
Suunnilleen heti, kun kaikki oppilaat olivat jotenkin asettuneet aloilleen, opettaja alkoi selittää tunnin suunnitelmaa. Emily huomasi, että hän ja Ephram istuivat pöydässä kahdestaan. Ilmeisesti he muodostaisivat ryhmän. Emily jatkoi piirtelyään, mutta kuunteli samalla opettajan ohjeita.
Opettajat olivat tottuneet siihen, että hän piirsi tunneilla. Joskus joku oli yrittänyt kieltää, mutta siitä ei tullut mitään. Jos Emilyn lehtiö takavarikoitiin, hän piirsi vihkoonsa. Piirtämisestä huolimatta hän kykeni keskittymään opetukseen. Oikeastaan piirtäminen auttoi häntä keskittymään, ja kun opettajat huomasivat, että hän piirsi muistiinpanonsa, he luovuttivat. Emilyn muistiinpanot koostuivat nimittäin lähes kokonaan kuvista, vain muutamat sanat hän kirjoitti. Kuvat auttoivat häntä muistamaan, mitä tunnilla oli puhuttu, ja ne todella myös toimivat muistiinpanoina. Esimerkiksi biologiassa Emily piirsi kaiken eläimistä sisäelimiin. Nyt hän piirsi opettajan ohjeita kanakeiton tekoon. Sämpylöitä Emily osasi tehdä ilmankin opettajan ohjeita, vaikka hänen sämpylänsä saattoivat poiketa vähän koulun sämpylöistä.

[Fairytaler]

Ephram tuijotti taulua kiinteästi opettajan selittäessä. Hän ei tahtonut missata sekuntiakaan opettajan puheesta, jottei hänellä menisi sormi suuhun sitten, kun oli tarkoitus aloittaa. Kurssin kuvaus oli kuulostanut hänestä sellaiselta, joka sopisi aloittelijalle, mutta vaikutti siltä, että hän oli erehtynyt, sillä muutamat termitkin saivat hänet aivan sekaisin. Mitähän opettaja mahtoi tarkoittaa? Ephram vilkaisi Emilya toivoen, että tämä ymmärtäisi, mitä heidän pitäisi tehdä. Sekin kuitenkin näytti toivottomalta, sillä tyttö ei näyttänyt lainkaan keskittyvän vaan piirteli vain lehtiöönsä. Ephram tärisytteli jalkaansa pöydän alla ja mietti, kannattaisiko jo alkaa panikoimaan, mutta pakotti itsensä rauhalliseksi. Ehkä se siitä. Kyllä se siitä.

Opettaja lopetti saarnansa lyhyeen selitykseen hygienian tärkeydestä ja kaikenlaisen riehumisen pois jättämisestä. Sen verran Ephram olisi ymmärtänyt ilman selittämistäkin ja olisi saattanut olla itsestään ylpeä tajuttuaan ohjeista edes osan, ellei olisi ollut luonteeltaan sellainen kuin oli.
"Alkakaa sitten, apua saa ja pitää pyytää, jos ei onnistu", opettaja vielä heitti ilmoille ja Ephram nousi hitaasti, katsoen Emilya epävarmana. Miten paljon tämä mahtoi osata? Ephram nielaisi hiukan ja vilkaisi vielä taululle, ennen kuin katsoi Emilya ja avasi suunsa.
"Tuota.. tiedätkö sinä mitä meidän pitää tehdä?" Ephram kysyi hiukan pelästyneesti, kaivaen samalla oikeaa sivua esiin kotitalouden kirjastaan.

[Agitha]

Opettaja lopetti neuvomisen, ja Emily sulki lehtiönsä. Hän ei kuitenkaan laittanut sitä pois, vaan jätti sen syliinsä, jotta muistaisi ottaa sen mukaansa keittiöön. Hän osasi kyllä lukea tavallisiakin ruokaohjeita, mutta Emily piti tärkeänä, että hänellä oli mukanaan myös omat muistiinpanonsa kaiken varalta.
Ephram nousi seisomaan, ja kysyi, tiesikö Emily, mitä heidän piti tehdä. Emily katsoi häneen vähän ihmeissään. Tietysti hän tiesi, opettajan oli juuri kertonut.
"Tiedän", hän vastasi lyhyesti, ja katseli ympärilleen. Oppilaat kävivät pesemässä käsiään ja hakivat esiliinoja niille tarkoitetusta kaapista. Emily vilkaisi Ephramia.
"Me olemme ryhmä", hän totesi. He tekisivät ruokaa yhdessä, kahdestaan. Emily hymyili pienesti.
Hän ei halunnut mennä pesemään käsiään, kun muut oppilaat hääräsivät lavuaarin ympärillä. Sillä aikaa kun muut pesivät käsiään, hän voisi hakea esiliinan. Ja kun muut hakisivat esiliinat, hän menisi pesemään kätensä. Hyvä suunnitelma.
"Pitää hakea esiliinat tuolta", Emily sanoi, ja vilkaisi Ephramia. Hän nyökkäsi kohti esiliinakaappia, ja lähti astelemaan sitä kohti.

[Fairytaler]

Ephram katsoi Emilya hiukan ihmeissään, kun tyttö sanoi tietävänsä mitä piti tehdä. Hän ei tajunnut, miten toinen saattoi ymmärtää, vaikka oli juuri äsken piirrellyt selityksen ajan, niin että ainakaan Ephram ei olisi kyennyt muistamaan mitään. Vaikka ehkäpä Emily vain oli parempi sellaisissa asioissa. Emilyhan oli tyttö. Heidän kai pitäisikin pystyä keskittymään useampaan kuin yhteen asiaan kerrallaan, vaikka tähän mennessä Emily oli vaikuttanut siltä poikkeukselta, joka vahvistaa säännön. Tosin mikä tätä esti olemasta salaa vaikka mitä. Niinhän monet tekivät. Antoivat itsestään ulospäin vain osan, mutta olivat oikeasti niin paljon enemmän, kuin mitä näyttivät. Ephram mietti, oliko hän itsekin sellainen. Hän ei tiennyt. Hän ei osannut arvioda itseään siten, kuin muita ihmisiä, jota ei sitäkään tehnyt kovin hyvin. Ainakaan sen perusteella, mitä hän oli Celiasta saanut selville.

Ephram rypisti otsaansa ja mulkaisi Emilya nopeasti, kun tämä totesi yksoikoisesti, että he olivat ryhmä. Tyhmempikin olisi sen ymmärtänyt, sillä sen verran jopa Ephram oli kyennyt päättelemään. Hänen ilmeensä kuitenkin suli pian kevyeen hymyyn, kun tyttö ohjeisti häntä hakemaan esiliinan ja lähti ilmeisesti näyttämään esimerkkiä. Poika pisti merkille, ettei Emily mennyt pesemään käsiään, kuten lähes kaikki muut, vaan teki asiat kuten parhaaksi näki. Tämä piirre hymyilytti Ephramia ja hän päätti lähteä tytön perään.

Esiliinakaapin edessä oli melko tyhjää, vain Emily seisoi sen edessä, kun Ephram pääsi tämän luokse. Hän kurotti tytön ohi ottamaan essua ylemmältä hyllyltä. Hän joutui hiukan varpustamaan, mutta sai sen kuitenkin alas. Hän oli kuitenkin kaatua ja joutui horjahtaessaan ottamaan nopeasti tukea Emilysta. Koskettaminen oli luonnollista, vaikka Ephramille se oli yleensä ollut melko iso kynnys. Ja tuo kosketus avasi hänet tajuamaan, mitä hänen pitäisi kysyä tai tehdä. Ephram irrotti kätensä ja pyysi anteeksi toimintaansa.
"Meinasin kaatua", hän sanoi ja jatkoi,"muuten Emily, mietin..."
Ephram ei kuitenkaan saanut asiaansa sanottua loppuun, kun muutamat kätensä pesseet oppilaat alkoivat jo tungeksia kaapin suuntaan.

[Agitha]

Emily katseli esiliinoja miettiväisenä, ja yritti päätellä, mikä niistä olisi paras. Kaikki esiliinat olivat samanlaisia, tummanvihreitä ja yksinkertaisia, mutta Emily halusi silti saada sopivan esiliinan. Lopulta hän päätyi vetämään yhden kasan alimmista esiliinoista, koska se oli hieman kurtussa, toisin kuin muut siististi viikatut esiliinat. Se erottui joukosta, ja Emily piti siitä.
Hän oli juuri ottanut esiliinan, kun hän tunsi painon olkapäällään. Hän horjahti vähän, ja katsoi mikä painoin oli aiheuttanut. Ephram pyysi anteeksi kompastumistaan. Ilmeisesti hän oli joutunut ottamaan Emilystä tukea.
Nuorempana Emily ei ollut pitänyt kosketettavaksi tulemisesta, mutta nykyään hän sieti sitä vähän paremmin. Hän ei vielelläkään kätellyt saatika halannut tuntemattomia, mutta satunnaiset kosketuskontaktit vaikka kaupan myyjän kanssa eivät enää tehneet hänen oloaan niin huonoksi. Tämä oli satunnainen kontakti.
Ephram oli juuri sanomaisillaan jotain, kun muut oppilaat tulivat esiliinakaapille. Emily astui syrjään, sillä ei halunnut jäädä ihmispaljouden keskelle. Hän ripusti esiliinan kaulaansa, mutta ei sitonut sitä takaa kiinni.
"Niin minäkin", hän vastasi, koska se oli totta. Hänkin mietti kaikenlaista. Ilmeisesti Ephram oli samanlainen.
Emily käänsi selkänsä Ephramille, ja astui sitten takaperin askelen lähemmäs poikaa.
"Sidotko?" hän kysyi, ja viittasi esiliinansa sitomisnauhoihin.

[Fairytaler]

Ephram livahti pois oppilastovereidensa jaloista ja tajusi vasta sitten ihmetellä Emilyn sanoja. Hän rykäisi hiukan ja oli jo aikeissa esittää asiansa, kun Emily kääntyi ympäri ja pyysi sitomaan hänen esiliinansa nauhat. Hetken aikaa Ephram katseli avuttomana kädessään olevaa esiliinaa, tajusi sitten pujottaa sen niskansa taa, jotta sai kätensä vapaiksi. Sitten hän ojensi käsivartensa ja yritti tarttua nauhoihin niin kaukaa kuin mahdollista. Hänen yrityksensä kuitenkin epäonnistui, sillä toinen nauha oli eksynyt kauas siitä pisteestä, johon Ephram yletti ja hänen oli astuttava lähemmäs. Ephram liikahti varovasti ja hiukan tunnusttelen. Hänestä tuntui, että koskettaminen liian pian olisi liian iso liike, joten hän päätti toimia varovasti. Ephram hapuili nauhat käteensä osumatta kertaakaan Emilyyn ja sitoi ne sitten rauhallisesti rusetille. Hänen piti yrittää muutamankin kerran, sillä sormet eivät toimineet. Nauhat karkasivat herkästi hänen otteestaan ja pojan teki mieli napauttaa itseään otsaan, sillä hän tajusi itsekin, ettei esiliinan kiinnittäminen todellakaan voisi olla niin vaikeaa. Hän saattoi vain toivoa, että solmu olisi tarpeeksi tiukka ja pysyisi kiinni.

Lopulta Ephram onnistui ja astui sitten askelen taapäin. Hän virnisti itsekseen ja huokasi Emilylle anteeksipyyntönsä.
"Se vähän kesti", hän mumisi hiukan nolona, kiskoi oman essunsa nauhat selkänsä taa ja sitoi ne selvästi helpommin, kuin aiemmin. Sitten hän heilautti päätään hiukan kysyvästi altaalle päin ja lähti pesemään käsiään.

[Agitha]

Sillä aikaa kun Ephram sitoi hänen nauhansa, Emily tuijotti tyhjää edessään. Hän ajatteli sämpylöitä. Hän laittoi yleensä sämpylöihin porkkanaa, koska se sai sämpylät maistumaan hyvältä. Mutta jos sämpylätaikinaan voi laittaa porkkanaa, voisiko siihen laittaa lanttua tai perunaa? Ne kaikki olivat juureksia, ja niitä kaikkia oli keitoissa. Ehkä Emily kokeilisi sitä joskus. Mutta olivatko sämpylät ja keitto sama asia? Voisiko niissä käyttää samoja aineita? Ehkä Emily tyytyisi tällä kertaa laittamaan sämpylöihin porkkanaa, ja kokeilisi perunaa ja lanttua joku toinen kerta.
Emily ei edes huomannut, että rusetin sitomiseen meni kauan, mutta hän nyökkäsi Ephramin anteeksipyynnölle kuitenkin.
Emily seurasi Ephramia käsienpesualtaalle. Hän avasi hanan, ja valutti vettä melko kauan ennen kuin pesi kätensä. Hän inhosi sitä, jos vesi oli kylmää, vaikka koulussa vesi lämpenikin nopeammin kuin kotona. Emily pelasi aina varman päälle, ja pesi kätensä vasta, kun vesi oli varmasti lämmintä. Käsien pesun suhteen hän oli muutenkin huolellinen, ja onnistui venyttämään touhujaan tavattoman pitkäksi aikaa.
Viimein hän astui pois pesualtaan luota tehdäkseen tilaa Ephramille.
"Teetko sämpylät vai keiton?" hän kysyi. Emily halusi tehdä sämpylät. Ja keiton. Mutta Ephramin varmaan halusi tehdä jotain.

[Fairytaler]

Ephram seurasi hiukan huvittuneena, miten Emily pesi käsiään melkein kuin unessa. Hän tunsi jotenkin käsittävänsä, miten helpottavilta jotkin rutiininomaiset asiat elämässä tuntuivat. Hän toivoi, että hänelläkin olisi ollut jotakin, jonka hän olisi aina tehnyt samalla tavalla. Jotakin pientä, jonka ajaksi saattoi unohtaa maailman ajattelemisen. Hän silti tajusi, miten naurettavan lapsellista se oli. Jos kaipasi elämäänsä toistuvuutta, miksei sitä järjestänyt? Emilylta se näytti tulevan luonnostaan. Ephram toivoi, että voisi olla samanlaisempi kuin tämä tyttö. Tosin hän oli varma, että pesisi silti kätensä tätä nopeammin.

Emily oli usein niin kauan hiljaa, että hänen kysymyksensä tai sanansa säikäyttivät Ephramin joka kerta ja niin nytkin. Hämmennyksissään poika kolautti kämmenensyrjänsä hanaa vasten ja irvisti hiukan, hieraisten kohtaa, johon saattaisi tulla mustelma. Sitten, melkein harkitun hitaasti hän kääntyi ympäri käsiään kuivaillen ja katsoi Emilya kohauttaen hiukan harteitaan.
"En tiedä. En ole ennen laittanut ruokaa. Tahdon kyllä kokeilla, mutta en osaa tehdä mitään. Olisi kiva, jos voisit neuvoa", Ephram vastasi hiukan epävarmana ja hymyili hieman. Jostakin syystä tämän paljastaminen Emilylle ei ollut kovinkaan hävettävää.

[Agitha]

Emily nyökäytti Ephramille. Kyllä hän voisi neuvoa.
Muitta mutkitta Emily asteli heidän ryhmälleen kuuluvaan keittiöön, ja asetti piirrustuslehtiön keittiötasolle. Hän katsoi piirtämäänsä kuvaa vähän aikaa, ja se riitti. Sen jälkeen hän muisti opettajan antamat ohjeet kanakeiton tekoon. Ja sämpylät hän osasi tehdä itsekin, eikä hän oikeastaan edes halunnut tehdä sämpylöistä opettajan ohjeiden mukaan. Opettaja oli neuvonut sämpylöiden tekemisen väärin, sillä Emily teki ne toisella tapaa.
Hän oli jo unohtanut Ephramin olemassaolon alkaessaan kaivella keittiön kaappeja. Emily löysi tarvitsemansa välineet yllättävän nopeasti, ikään kuin hän olisi työskennellyt keittiössä ennenkin. Hän latoi kulhoja ja kattiloita pöydälle siistiin riviin kokojärjestykseen. Kun hän oli valmis, hän vilkaisi taas Ephramia.
"Sämpylät", hän totesi lyhyesti. Sämpylät olisi tehtävä ensin, jotta taikina voisi nousta keiton tekemisen ajan.
Emily tarttui yhteen riviin asetelluista kulhoista, ja näytti sitä Ephramille.
"Tähän tulee vettä", hän sanoi, ja ojensi kulhoa Ephramille.
Heidän luokkatoverinsa katsoivat heitä aika pitkään. Useimmat heistä eivät olleet koskaan kuulleet Emilyn puhuvan, ja oppilaiden keskuudessa vallitsi yleinen luulo, että Emily oli mykkä. Nyt Emily puhui enemmän kuin oli luokkatovereidensa läheisyydessä koskaan puhunut, ja kiinnitti muiden huomion. Hän ei kuitenkaan huomannut sitä itse.

[Fairytaler]

Ephram seurasi Emilya heidän keittiöönsä ja oli jo aikeissa kysyä, mitä hän voisi tehdä, kun tyttö alkoi touhuta niin nopeasti, ettei Ephram saanut hämmästykseltään suutaan auki. Hän yritti astua Emilyn ohitse auttaakseen tätä jotenkin, mutta aina kun hän koetti ottaa askelen eteenpäin, pyörähti Emily hänen eteensä ja sulki tien. Osittain tämän, osittain oman osaamattomuutensa vuoksi Ephram jättäytyi suosiolla taakse ja risti kätensä rinnalleen. Hän seurasi Emilyn liikehdintää ja päätti, että todellakin kysyisi tytöltä sen asian, jonka oli suunnitellut kysyvänsä. Se olisi ehdottoman tärkeää.

Ephram hätkähti taas, kun Emily ojensi hänelle kulhoa ja ilmoitti, että siihen pitäisi hakea vettä. Hän ei tajunnut, miten tyttö onnistui aina säikäyttämään hänet, mutta välittämättä siitä sen enempää, otti kulhon vastaan ja lähti hakemaan vettä. Hän kuitenkin pysähtyi puolimatkaan, kun huomasi oppilastovereidensa tuijottelevan Emilya ja hihittelevän hänelle. Ephramia alkoi harmittaa toden teolla. Hän ei ymmärtänyt, minkä takia ihmisiä piti tuomita tuntematta heitä, vaikka tiesi itsekin tekevänsä sitä. Hän vain ei uskonut näyttävänsä ajatuksiaan aivan yhtä herkästi kuin nämä sen tekivät. Ephram irvisti hiukan itsekseen ja päätään pudistellen jatkoi matkaansa. Hän mietti typertyneenä, eikö hänessä tosiaankaan olisi miestä sanomaan muille, että voisivat pitää suunsa kiinni ja silmänsä omissa puuhissaan.