Kanaa ja sämpyläkeittoa

[Fairytaler]

Ephram katseli paistinpannua kädessään hieman avuttomana. Hän vilkaisi ensin Emilya ja sitten opettajaa, joka istui pöytänsä ääressä ilmeisen välinpitämättömänä. Ephramin suu aukesi ja hän mietti hetken, kunnes päätti, että ainakin huuhtelisi pannun, ennen kuin rupeaisi tekemään mitään muuta. Hiukan epävarmana hän kiikutti paistinpannun lastoineen pesualtaalle ja avasi hanan. Hän päästi lämmintä vettä valumaan pannulle ja siirteli pannua sitten edes takaisin niin, että vesi huljui mukana. Hän vilkaisi Emilya uudelleen, melkein kuin ohimennen ja kuuli tämän sanovan, ettei keittoon saanut koskea. Ephram mietti, miten ja missä välissä se maustettaisiin, mutta ei ehtinyt kysellä, kun Emily jo siirtyi tutkimaan taikinakulhoa. Sisältö oli ilmeisesti valmis, sillä Emily levitti vehnäjauhoja keittiötasolle ja kippasi taikinan niiden seuraksi. Ephram laski paistinpannun käsistään hellan päälle ja astui tytön luo. Hän kallisti päätään tämän sanoille ja avasi jälleen suutaan hiukan hämmentyneenä. Hän ei tarkalleen ottaen tiennyt, mitä näiden tekeminen tarkoitti.

Emily tuntui osaavan kaiken mihin ryhtyi. Hän puolitti taikinan ja työnsi toisen Ephramin eteen. Poika katsoi taikinamyttyä hetken, vilkaisi sitten Emilyn puuhua ja jäi seuraamaan, miten tämä pyöritteli taikinapalloa. Hän veti suunsa viivaksi ja kohotti kulmiaan epämääräisesti, mutta tarttui sitten taikinapalaan ja nyhti siitä irti suunnilleen samankokoisen palasen, kuin minkä Emily oli leikannut. Hän ei uskonut, että sillä olisi mitään väliä, miten taikina saataisiin palasiksi, kunhan se tapahtuisi. Nopeasti otsaansa hieraisten hän tarttui taikinapalloon ja yritti pyörittää sitä. Se kuitenkin takertui sormiin ja tuntui tappelevan sämpyläksi pyörittelyä vastaan kynsin hampain(vaikkei sillä ollut kumpiakaan). Ephram katseli epätoivoisena kättään, joka oli hukkunut taikinapallon sisään ja käänsi sitten nolona kasvonsa Emilyn suuntaan.
"Auta, ole kiltti", poika äännähti hieman surkeana ja katsoi tyttöä anovasti.

[Agitha]

Emily henkäisi, kun hän huomasi Ephramin kiskovan taikinaa sen sijaan, että olisi leikannut siitä palan. Hän ei sanonut mitään, mutta työnsi veitsen merkitsevästi Ephramin eteen. Hiivataikinaa ei saanut repiä! Hiiva oli elävää, ja se ei halunnut tulla revityksi!
Koska Ephram ei ollut kohdellut taikinaa taikinan haluamalla tavalla, se ei totellut häntä. Emily laski täydellisen pyöreän taikinapallon käsistään, ja vilkaisi Ephramia.
"Sinun pitää silittää sitä hellästi, ja puhua rauhoittavasti. Sitten se irrottaa", hän sanoi vakavana, ikään kuin hän olisi puhunut jostakin eläimestä. Hiivahan oli elävää, mutta oikeastaan edes Emily ei suhtautunut taikinaan niin vakavasti. Hän ei ollut koskaan kokeillut, auttaisiko kauniisti puhuminen, mutta hän epäili, että ei. Hiivat eivät olleet älykkäitä. Eivätkä taikinat.
"Se oli vitsi", hän sanoi hetken kuluttua edelleen täysin ilmeettömänä.
"Lisää vehnäjauhoja, jos se jää jumiin", hän neuvoi, ja sysäsi myös jauhopussin lähemmäs Ephramia.
Avuliaasti Emily tarttui Ephramin eteen jättämäänsä veitseen, ja ryhtyi raaputtamaan taikinaa pois Ephramin käsistä sen tylsällä päällä. Monien mielestä Emily ja veitsi olivat vaarallinen ja äärimmäisen vältettävä yhdistelmä, mutta oikeastaan Emily käsitteli teräaseitakin ihan näppärästi niin kauan kuin ne eivät olleet isoja. Hän kiinnostui kuvanveistosta aina keväisin, joten monenlaiset terät olivat hänelle tuttuja.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi veistä, jonka Emily oli sohaissut hänen eteensä ja kohotti kulmiaan. Hän ei ymmärtänyt, mitä ihmettä tyttö tahtoi hänen tekevän veitsellä, kun hänen kätensä oli taikinan kidassa. Ephram puraisi huultaan. Hänellä oli pieni kiusaus hieroa naamaansa, mutta hän tajusi, ettei se olisi kovin kannattavaa. Hän siis kääntyi vain vilkaisemaan Emilya, joka höpisi jotakin kummallista taikinan silittämisestä ja sille puhumisesta. Ephramin suu avautui hiukan ja hän katsoi Emilya kuin höyrähtänyttä. Hän ei voinut olla varma, puhuiko tyttö ihan tosissaan vai vitsailiko hän, varsinkin kun poika ei ollut nähnyt Emilyn vitsailevan vielä kertaakaan. Hän pudisti ja nyökäytti päätään perätysten ja päästi hartiansa rentoutumaan, syvään huokaisten, kun Emily ilmoitti kertoneensa vitsin. Poika hymyili hiukan huojentuneena nyökkäsi.
"Ehdin jo pelästyä", hän sanoi hieman ehkä rohkaisevasti ja nyökkäsi uudelleen, kun Emily antoi ohjeita ja työnsi jauhopussia lähemmäs. Sitten hän vilkaisi taas tyttöä ja huomasi miten tämä tarttui veitseen. Epäröiden poika katseli tytön liikkeitä, mutta ojensi kuitenkin kämmenensä toiselle. Veitsi tuntui hassulta ihoa vasten. Se raapi, mutta enemmin kuitenkin kutitti. Hän katseli tarkkaan, miten tyttö kuljetti veistä tottuneena hänen kätensä ympärillä, mutta ei voinut toisen näppäryydestä huolimatta olla rukoilematta, ettei tämä katkaisisi hänen sormiaan. Kun Emily irrotti hänen kädestään, Ephram kiitti ja hymyili hiukan. Sitten hän ojensikätensä jauhopussia kohden, veti sen lähelleen ja jäi miettimään, kumman kätensä sinne työntäisi. Hän päätti, että oikealla kädellä toimiminen oli helpompaa ja upotti sen pussiin. Jauhot olivat viileitä ja pehmeitä, eikä Ephram epäillyt yhtään, etteikö Emily olisi ollut oikeassa niiden käytön suhteen.

Ephram sai lopulta taikinan toimimaan, kuten hän halusi. Se ei enää tarttunut aivan joka paikkaan ja hän sai taikinamytystään muotoiltua kutakuinkin pallon muotoisia sämpylöitä, jotka nosti aina yhden tultua valmiiksi hieman kauemmas itsestään. Hän vertasi niitä miltei tahattomasti Emilyn pyörittelemiin palloihin, eikä voinut olla huokaamatta. Hänen kädentaitonsa eivät todellakaan yltäneet tytön tasalle.

[Agitha]

Emily laski taikinapallonsa pellille, ja leikkasi taikinan puolikkaastaan seuraavan. Se oli tismalleen saman kokoinen kuin edellinen, ja taaskin hän pyöritteli sen huolelliseesti siistiksi palloksi pöytää vasten.
"Se ei ollut kovin hyvä vitsi", hän totesi, kun Ephram ei revennyt nauramaan, vaan hymähti vain vähän. Oikeastaan se ei haitannut Emilya, mutta se oli toteamisen arvoinen asia. Joskus hänen vitsinsä olivat niin hyviä, että hän sai ihmiset nauramaan, ja se tuntui mukavalta. Aina ihmiset eivät kuitenkaan nauraneet. Emily oli huomannut, että joidenkin ihmisten seurassa hän kertoi parempia vitsejä kuin toisten. Tai ainakin toiset ihmiset nauroivat niille enemmän.
Kun Emily oli saanut taikinat raaputeltua Ephramin käsistä, hän kääntyi taas takaisin oman taikinansa pariin. Hän pyöritteli sämpylän toisensa perään, ja oli huolellisuudestaan huolimatta vähän Ephramia nopeampi. Ephramin sämpylät eivät olleet myöskään aivan yhtä symmetrisiä kuin hänen, ja niissä oli halkeamia. Emily ei kuitenkaan sanonut mitään. Oikeastaan hän piti sämplyöistä, joissa oli halkeampia. Halkeamat maistuivat hyvältä, ja pienenä hän oli ajatellut, että mitä enemmän halkeampia leivässä oli, sitä tuoreempi se oli. Nykyään hän tiesi paremmin, mutta piti halkeamista edelleen.
Pian Emily oli pyöritellyt koko taikinansa sämpylöiksi, ja jäi seisomaan toimeettomana. Hän odotti, että Ephram saisi sämpylänsä valmiiksi, jotta hän voisi peittää raa'at sämpylät leivinliinalla ja laittaa ne uuniin vähän sen jälkeen.

[Fairytaler]

"Oli se ihan hyvä vitsi", Ephram kiirehti sanomaan Emilylle ja hymyili hieman. Hänen oli aina ollut vaikea ymmärtää leikinlaskua. Hänelle oli opetettu, ettei se ollut suotavaa kaikissa tilanteissa, mutta oli unohdettu kertoa, että joskus se oli sallittua ja ihan hyväkin asia. Tämä oli yksi niistä sekoista, jotka Celia oli tajunnut, mutta Ephram ei. Poika ei ollut kovin hyvä huumorintajua vaativissa jutuissa ja tavallaan häpesi sitä. Ephram kohautti sitten hieman harteitaan ja viimeisteltyään sämpylänsä hän astui hieman taaksepäin ja katseli, miten Emily peitti sämpylät leivinliinalla.
"Mmh. Entä sitten?" Ephram kysyi uteliaana ja hymyili hieman.

[Agitha]

"Sitten odotetaan", Emily vastasi. "Ja laitetaan tänne porkkanaa", hän jatkoi, ja kurkisti keittokattilan sisältöä. Hän kaivoi esiin haarukan, ja törkkäsi sillä perunoita. Perunat olivat tarpeeksi kypsiä kohdatakseen porkkanat.
Unohtaen taas Ephramin olemassaolon, Emily kaatoi porkkananpalat keiton sekaan. Oranssit porkkanat sekoittuivat keltaisten perunoiden kanssa, ja niiden välissä pomppi valkoista kanaa. Keitto oli kauneimmillaan nyt. Pian mausteet sakeuttaisivat sen kirkkauden, ja tekisivät siitä maukkaamman, mutta vähemmän kauniin. Emily söi mieluummin maukkaita kuin kauniita asioita, joten hän maustoi aina ruokansa. Kaikki eivät maustaneet.
Tujotettuaan keittoa hetken Emily peitti kattilan kannella, ja laittoi hellan levyä vähän pienemmälle lämpöasteelle. Keitto oli vähällä kiehua yli.
"Nyt oikeasti odotetaan", hän sanoi sitten, ja vilkaisi luokan kelloa. "15 minuuttia."
15 minuutin kuluttua he voisivat laittaa sämpylät uuniin.
Emily kiipesi luokan ikkunan ikkunalaudalle vähän kömpelösti, ja istui siihen. Koska koulurakennus oli vanha, sen ikkunalaudat olivat syviä ja kivisiä, ja kestivät painoa hyvin. Opettaja katsoi Emilya kuitenkin vähän paheksuen, mutta ei sanonut mitään. Jostain syystä jotkut opettajat tuntuivat antavan Emilylle joitakin erityisoikeuksia. Ehkä se johtui siitä, että Emily ei yleensä puhunut, tai siitä, että muut oppilaat eivät kuitenkaan matkisi häntä.

[Fairytaler]

Ephram seurasi Emilya, kun tyttö kaatoi porkkanat kattilaan ja mietti, mitä tämän päässä liikkui. Tytöstä ei koskaan tiennyt, mitä hän ajatteli. Tämä saattoi miettiä niin marsilaisten sielunelämää, kuin seuraavaa piirustusaihettaan, mutta jostakin syystä Ephramista tuntui, että lähimpänä tytön ajatuksia sillä hetkellä oli ruoka. Ephramista tuntui, että tyttö tahtoi tehdä ruoasta samalla kertaa kaunista ja hyvää, eikä hän epäillyt, etteikö Emily kykenisi siihen. Hänellä oli jo nyt vakaa usko parinsa taitoihin ja Ephramista tuntui, ettei ollut mitään, mitä tämä ei osannut.

"Odotetaan siis", Ephram nyökkäsi ja peruutti istumaan pöydän ääreen. Hän nosti kätensä pöydälle ja laski katseensa niihin. Sitten hän vilkaisi nopeasti kelloa, vain todetakseen sen ajan, jotta ainakin toinen heistä tietäisi, kun vartti oli kulunut.
"Emily, laitatko usein ruokaa?" hän kysyi, kohottaen katseensa ikkunalaudalle hypänneeseen tyttöön ja mietti samalla, miten usein muut oppilaat luokassa tekivät ruokaa.

[Agitha]

Emily siirtyi istumaan ikkunalaudalle sivuttain, ja suoristi jalkansa suoriksi ikkunalaudalla. Hän katseli ikkunasta ulos mietteissään, mutta käänsi päänsä keittiötä kohti, kun Ephram puhui hänelle. Hän oli vähän muita oppilaita ylempänä, ja se antoi mielenkiintoisen perspektiivin asioihin. Muutamat oppilaat katsoivat häntä uteliaasti, mutta Emily ei huomannut.
"En tiedä", hän vastasi. "Kotona teen."
Oliko se usein? Emily kokkasi melko usein äitinsä kanssa. Se oli mukavaa yhteistä tekemistä, vähän sama asia kuin metsäkävelyt isän kanssa. Mutta nyt kun hän oli koulussa, hän ei päässyt laittamaan ruokaa paljoa. Kotitaloudessa vain, ja tämä oli hänen ensimmäinen tuntinsa.
"Se on kivaa. Sinun kannatti kokeilla", Emily jatkoi sitten. Hän olisi sanonut, että Ephramin kannattaisi kokeilla, mutta hän tajusi, että Ephram oli kokeillut jo. Nyt viimeistään. Ruuanlaitto oli yksi Emilyn harrastuksista piirtämisen ohessa. Luonnollisesti piirtäminen vei suurimman osan hänen aikaansa, ja se oli kaikkein tärkein. Suhde ruuanlaittoon oli erilainen, sillä siihen hän oli oppinut. Hän oli tehnyt sitä pienestä asti, mutta se ei tullut selkärangasta. Omalla tavallaan se teki siitäkin harrastuksesta rakkaan.

[Fairytaler]

Ephram katseli Emilya istumassa ikkunanlaudalla. Aurinko paistoi ohuesti hänen selkänsä takaa ja sai tytön hiukset kimaltamaan kauniisti. Aivan kuin hänellä olisi ollut sädekehä. Ephram ajatteli, ettei ollut kovin usein nähnyt mitään yhtä kaunista, vaikkei Emilyssa toisaalta ollut mitään kaunista. Tyttö oli persoonallisen näköinen, sieväkin ehkä, mutta kaunis, tuskinpa. Celia oli kaunis ja monet Ephramin näkemät tytöt olivat kauniita, mutta Emily ei vastannut sitä mielikuvaa, joka Ephramilla oli kauneudesta.
"Joo. Minä pidin ruoanlaitosta. Siinä on aivan kuin eri maailmasta tai maailmassa, miten vain", Ephram vastasi, välittämättä katseista, jotka tunsi omassa selässään ja joiden arvasi aika ajoin kohdistuvan myös Emilyyn. Ehkä he olivat vähän erilaisia. Vakava, hemmoteltu, rikas pianistipoika ja hieman omalaatuinen, hiljainen taiteilijatyttö, joka tuntui tietävän niin paljon enemmän, kuin näytti.

Vartti tuntui kuluvan aivan liian nopeasti. Ephram vilkaisi kelloa ja sitten Emilya.
"Hmm.. Nostanko sämpylät uuniin?" Ephram kysyi varovasti ja nousi seisomaan.

[Agitha]

Emily nyökäytti päätään hajamielisesti.
"Maailmoita on monia. Vielä enemmän kuin ihmisiä", hän sanoi poissaolevasti, ja jatkoi ikkunasta ulos tuijottelua.
Ajan kuluminen ei ollut koskaan ollut Emilylle ongelma. Hän saattoi helposti vajota omiin ajatuksiinsa pitkiksikin ajoiksi, eikä silloin hahmottanut ajan kulumista. Oikeastaan hän piti odottamisesta, joskus enemmän kuin itse tekemisestä tai tapahtumasta, jota hän odotti. Emily nojasi päällään ikkunaan, ja tuijotti taivasta.
Pian Ephram ilmoitti 15 minuuttin kuluneen, ja kysyi, pitäisikö sämpylät laittaa uuniin. Emily käänsi katseensa pojan suuntaan, ja nyökäytti päätään. Häntä ei huvittanut tulla alas ikkunalaudalta, ennen kuin olisi pakko. Huoneessaankin hän istui usein ikkunalaudallaan, ja katseli ulos. Joskus hän myös piirsi, vaikka siihen ikkunalauta ei sopinut niin hyvin kuin kirjoituspöytä.
Pian Emily kuitenkin joutui toteamaan, että hänen olisi mausettava keitto. Hän hypähti alas ikkunalaudalta, ja laskeutui alas vähän kömpelösti. Siitä välittämättä hän asteli maustekaapille, ja valitsi keittoon sopivat mausteet. Joidenkin mielestä valinnat saannoivat olla vähän erikoisia, mutta Emily tiesi miten niitä tuli käyttää oikein. Maustamista hän ei uskoisi Ephramin huomaan.
Yksitellen hän ripotteli sopivan määrän mausteita keittoon. Kun hän oli käyttänyt jokaista maustepurkkia kerran, hän maistoi keiton lientä. Sitten hän teki mausteilla vielä uuden kierroksen, ennen kuin oli tyytyväinen.

[Fairytaler]

Ephram asteli hiukan epävarmana pöydän luo, ojensi kätensä heittääkseen leivinliinan pois sämpylöiden päältä ja tarkasteli heidän luomuksiaan hetken, ennen kuin tarttui peltiin ja nosti sen ylös. Enää Ephramin ja Emilyn sämpylät eivät olleet aivan niin erinäköisiä, vaikka tietty epävarmuus ja haparointi Ephramin tekemissä näkyikin. Ephram oli jo puolimatkassa viemässä leipiä uuniin, kun tajusi, että hänen olisi avattava uuninluukku ennen kuin hän voisi nostaa paistinpannun sisään. Ephram pyöri hetken hämillään ympyrää, kunnes päätti laskea pellin sivupöydälle. Hän asetteli sen varovasti niin, ettei varmasti pudottaisi sitä, avasi sitten uunin luukun ja yskäisi, kun kuumaa höyryä pöllähti hänen kasvoilleen. Tämä oli seikka, jota hän ei ollut tajunnut. Kuuma ilma tulisi uunista tietysti ulos, kun sen avasi. Poika pyyhki kasvojaan noustessaan seisomaan ja oli jo toennut yllätyksestä, kun ojentautui suoraksi pellin kohdalla, otti sen käteensä ja laskeutui takaisin työntämään sen luukusta sisään.
"Hmm.. Miten pitkään niiden pitää olla uunissa?" Ephram kysyi hieman uteliaana ja hymyili vähän. Hän tahtoi nyt oppia tämän.

Ephram nousi seisomaan suljettuaan uunin luukun ja katsoi sitten Emilya. Tyttö oli laskeutunut ikkunalaudalta ja siirtynyt maustamaan keittoa. Poika siirtyi ääneti sivummalle ja pysähtyi seuraamaan tytön työtä. Hän ymmärsi hyvin, miksei Emily antanut hänen hoitaa tätä osuutta.

[Agitha]

Emily maustoi keiton loppuun, ennen kuin kiinnitti Ephramiin mitään huomiota. Maustaminen oli keskittymistä vaativa tehtävä.
Hän maistoi lientä viimeisen kerran, ja päätti sitten, että keitto oli kelvollista. Se maistui siltä kuin sen pitikin. Hän kääntyi Ephramin puoleen.
"Niin kauan että ne on valmiit", hän sanoi. Sen pitäisi olla päivänselvä asia. Sämpylät otettaisiin pois uunista sitten kun ne olivat kypsiä, milloin muulloinkaan? Mutta oli mahdotonta sanoa sekunnilleen, milloin ne olisivat kypsiä. Olisi vain odotettava ja katsottava. Jos Ephram ei osannut, Emily voisi tehdä sen työn. Hän vilkaisi sämpylöitä uunissa, ja sitten keittokattilaa, joka hautui nyt levyllä matalalla lämpötilalla.
"Haluatko maistaa?" hän kysyi Ephramilta sitten, kun huomasi edelleen pitävänsä lusikkaa kädessään. Hän ojensi sitä Ephramille. Ephram voisi itse kokeilla maistaa keittoa, jos hän halusi.
Emily käänsi taas katseensa uunissa oleviin sämpylöihin, sillä hän halusi pitää niitä silmällä. Hän piti siitä huolimatta kättään ojennetussa asennossa, jos Ephram haluaisi lusikan ja maistaisi keittoa.

[Fairytaler]

Ephram vilkaisi Emilya hieman ihmeissään. Mistä tiesi, että sämpylät olivat valmiit? Tulisiko niille jokin merkki kylkeen? Haistaisiko sen? Ephram pyöritteli avuttomana päätään, mutta arveli, että Emily ei päästäisi sämpylöitä palamaan. Luultavasti tyttö osaisi tämänkin homman, joten hänellä ei olisi mitään hätää. Ephram oli seurannut uteliaana, miten Emily maustoi keiton ja hänen oli alkanut tehdä itsekin mielensä lusikallista. Hän ei ollut koskaan saanut maistaa mtiään suoraan sen tekokulhosta, sillä vanhemmat olivat kieltäneet jopa taikinakipon kaapimisen. Ei kuulemma ollut hienostunutta. Ephram tuhahti hiljaa ja kohotti sitten katseensa yllättyneenä, kun Emily kysyi, tahtoiko hän maistaa.
"Tietysti", poika henkäisi ja hetkeäkään epäröimättä tarttui lusikkaan. Äidin ja isän iänikuiset saarnat siitä, ettei saanut syödä samalla lusikalla tai millään muullakaan pyörivät hänen päässään, mutta hän työnsi ne ärtyneenä pois mielestään. Innokkaana Ephram upotti lusikkansa keittoon ja työnsi sen jälkeen suuhunsa. Keitto maistui hyvältä ja Ephram kääntyi Emilyyn päin. Hän olisi tahtonut kehua tätä. Sanoa, että toinen osaisi varmasti mitä vain, mutta sanat tarttuivat hänen kurkkuunsa ja hän tyytyi vain kääntymään pois ja laskemaan lusikan pöydälle. Miksei hän saanut koskaan suustaan ulos mitään kehuvaa?

[Agitha]

Emily katsoi, kun Ephram maistoi keittoa. Se näytti maistuvan ihan hyvin, ainakaan Ephramin ilme ei värähtänyt inhoavaan suuntaan. Johonkin toiseen suuntaan se kyllä värähti, ja Emily oletti, että koska se ei ollut inhoava, se oli nauttiva. Kai keitto oli hyvää. Emily ainakin piti omista ruuistaan, mutta olisi ollut hassua, jos hän ei olisi pitänyt. Hänhän sen päätti, millaisia ne olivat.
Nyt heillä ei ollut enää muuta tekemistä, kuin odottaav että sämpylät valmistuisivat. Keitto oli jo valmis, ja pysyi lämpimänä lämpimällä levyllä. Sen kunniaksi Emily alkoi kerätä ympäriinsä levittelemiä jauhopusseja ja muita tarvikkeita, ja viemään niitä paikoilleen. Kun tavarat olivat siellä missä pitikin, hän alkoi pyyhkiä keittiötasoja. Siivoamisessa hän ei ollut kovin hyvä, ja tasolle levitetyt vehnäjauhot putosivat suurimmaksi osaksi lattialle. Siivooja siivoaisi ne sieltä.
"Voit tiskata", Emily sanoi Ephramille viekkaasti olkansa yli. Tiskaamisesta hän ei pitönyt, joten Ephram saisi hoitaa sen homman.

[Fairytaler]

Ephram katseli taas avuttomana, kun Emily siivosi. Hän yritti muutaman kerran astua avuksi, mutta tyttö onnistui aina pyörähtämään hänen eteensä ja sulkemaan tien. Ephram hyppelehti edes takaisin tuntien olonsa typeräksi, kunnes Emily oli lopettanut siivoamisen. Poika huomasi, että jauhoja oli varissut lattialle, muttei sanonut mitään, koska ei osannut siivota itsekään. Kai Emily tiesi, mitä oli tapahtunut ja hänellä oli jokin syy jättää se noteeraamatta.

Ephram ei tiennyt aivan tarkkaan miten tiskattiin. Hänellä oli kuitenkin edes jonkinlainen haju asiasta, joten hän päätti suostua ja asteli astianpesualtaan luo. Hän kumartui kaivamaan altaan alapuolisesta kaapista pesuvadin ja nosti sen pöydälle. Hän mietti hetken, täytti sen sitten kuumalla vedellä ja nosti päästi siirsi sen sitten syrjään. Altaan hän täytti vedellä senkin ja ruískautti pesuainetta sekaan.
"Selvä", hän mumisi itsekseen ja kumartui etsimään harjaa, jolla voisi astiat pestä.