Kanaa ja sämpyläkeittoa

[Fairytaler]

Ephram katseli Emilyä hiukan huvittuneena. Tyttö söi posket pullollaan, kaikkien etikettisääntöjen vastaisesti. Tajusinpa sentään nielaista ennen kuin alkoi puhumaan. Ephram ei tosin ollut varma Emilyn vastauksesta. Hän ei itse ainakaan tahtonut nähdä tulevaisuuttaan. Hän tiesi menneisyytensä ja tahtoi päästä sen muistoista eroon. Hän pelkäsi, että jos tietäisi tulevaisuutensa, siitä tulisi vain entistä suurempi taakka. Hän oli kokenut vähän, mutta kuitenkin paljon. Hän oli nähnyt maailmaa tarpeeksi tietääkseen, ettei tahtonut murehtia tulevaisuuttaan etukäteen. Emilyä ajatus ei näyttänyt haittaavan. Jostakin syystä Ephramilla oli sellainen olo, että Emilyn tulevaisuus olisi hyvä, joten tämän tuskin tarvitsisikaan huolehtia moisesta. Jotkut vain saivat hyvät kortit. Toisille niitä ei annettu. Ephram ei tiennyt, olivatko hänen korttinsa hyvät vai huonot ja siksi hän useimmiten kieltäytyi ajattelemasta elämää pelinä. Emilyn sanat kristallipalloista olivat täydellisen oikeassa ja Ephram nyökkäsi.
"No ei tietenkään", hän vastasi vakavana ja siirsi taas katseensa alas. Hän otti lautaselleen hieman lisää keittoa ja uuden sämpylän, mutta jatkoi hitaasti syömistä. Häntä ei haittaisi, vaikka aikaa kuluisikin, sillä jotenkin tällainen oli ihan mukavaa.

"Onko sinulla vielä tunteja tämän jälkeen?" Ephram kysyi, sivuuttaen tytön kehotuksen kokeilla sämpylän syömistä hänen tavallaan. Se ei tuntunut Ephramista oikealta, vaan pikemminkin epäkohteliaalta, joten hän ei tahtonut kokeilla. Sen sijaan hän tahtoi pitää yllä tätä rauhallista keskustelua, jolla ei oikeastaan ollut merkitystä, mutta jonka avulla hän yritti onkia lisää tietoa Emilystä ja se oli tärkeää.

[Agitha]

Emily otti vielä yhden sämpylän, vaikka oli juuri todennut olevansa jo täynnä. Hän halkaisi, ja voiteli sen. Tällä kertaa hän tyytyi haukkaamaan siitä palasen, ja syömään asiallisesti, vaikka se ei ollutkaah yhtä jännittävää kuin sämpylään tukehtuminen.
"Ei", Emily sanoi. "On", hän korjasi sitten.
Emily ei yleensä laskenut kuvataiteen erityistunteja tunneiksi, mutta kai ne sitä olivat, koska se ei ollut vapaa-aikaa. Olihan ruokatuntikin tunti, vaikka se olikin hausempaa kuin matematiikka.
"Erikoistunnit", hän muistutti, ja haukkasi taas sämpyläänsä. "Eikö sinulla ole?"
Emily ei tietenkään ollut vaivaantunut selvittämään muiden oppilaiden lukujärjestyksiä, koska koulussa jokaisen lukujärjestys oli vähän erilainen. Mitä hän sellaisella tiedolla edes tekisi? Hänelle riitti, että hän tiesi, että hänen kuvataiteen erikoistuntinsa olivat maanantaista torstaisin kello neljästä alkaen. Sen lisäksi Emily oli anonut luvan käyttää kuvataiteen luokkaa vapaasti vapaa-ajalla. Olisi ollut hassua, jos hän ei olisi saanut sitä lupaa. Mutta se lupa oli hyvä olla olemassa.
Miksiköhän Ephram halusi hänen lukujärjestyksensä tietää? Ehkä Ephram keräili lukujärjestyksiä. Tai sitten hän halusi kuvataiteen erikoisryhmään. Tai sitten hän halusi tietää, mitä Emily tekisi koulun jälkeen. Se olisikin ollut hassua. Ala-asteella tytöt olivat kysyneet toisiltaan, "mitä teet koulun jälkeen?" jos se halusivat tavata kaverinsa. Mutta Emilylta ei niin kysytty, eikä se ollut häntä haitannutkaan. Se oli ihan hassu kysymys. Miksi ei voitu kysyä "voitko tavata minut koulun jälkeen?" jos haluttiin tavata? Ihmissuhteet olivat turhan monimutkaisia.
"Haluan kuulla kun soitat", Emily ilmoitti sitten aiheen vierestä. Se vain oli tullut hänen mieleensä, ja siitä oli hyvä sanoa.

[Fairytaler]

Ephram söi keittoaan verkkaisesti ja nyökkäsi Emilylle. Hän ei ollut tiennyt, millaiset lukujärjestykset muilla oli ja tajusi vasta nyt, että mitä luultavimmin lähes kaikilla jatkui koulu vielä. Erikoistunnit. Olihan hänelläkin. Hän muisteli, että opettaja oli edellisenä päivänä puhunut jotakin musiikin teoriasta. Käytännössä se tarkoitti sitä, että he istuisivat luokassa kuuntelemassa luentoa harmoniaopista tai jostakin muusta vastaavasta. Ephram pärjäsi siellä kohtuullisen hyvin. Hän oli tarkka kaikkien sellaisten asioiden kanssa, jotka vain sivusivatkin musiikkia ja pärjäsi siksi. Hän oli terävä ja oppi nopeasti. Oli luontevaa järjestää säveliä tai joitakin muita päässä ja paperilla oikeaoppisesti. Se tuli häneltä automaattisesti. Ephram hymyili hieman ajatuksilleen ja vilkaisi Emilyä.
"Mitä te teette kuvataiteen erikoistunneillanne?" Ephram kysyi uteliaasti ja haukkasi palan sämpylästään. Olisi kiva tietää, mitä todelliset nerot tekivät. Ja totta, hän laski Emilyn neroksi. Itseään hän ei koskaan olisi osannut kuvitella nerona, koska yksinkertaisesti piti musiikkia niin luonnollisena asiana. Ehkä hieman hölmöä, mutta mikään lapsinero hän ei todellakaan ollut"

Emilyn suorasukainen toteamus sai taas Ephramin aukomaan suutaan. Hän ei ollut odottanut tätä, saati tottunut tuollaiseen tapaan ilmaista asioita. Hän oli aina ihaillut kykyä sanoa asiat suoraan, mutta se löi hänet aina ällikällä.
"Sinun pitää joskus tulla mukaani, kun menen harjoittelemaan", Ephram vastasi hymyillen.

[Agitha]

Emily vilkaisi Ephramia, kun tämä kysyi mitä he tekivät kuvataiteen erikoisryhmässä.
"Piirretään", hän totesi yksinkertaisesti. Hän joi vähän vettä, kunnes tajusi, että Ephram varmaankin tiesi, että he piirtäisivät. Hän varmaankin kaipasi tarkempaa selvitystä. "Tavallisilla tunneilla ei ehdi piirtää kunnolla, ja on kova hälinä. Eikoistunneilla vasta piirretään oikeasti. Saa tehdä mitä haluaa, millä haluaa ja miten kauan haluaa, kunhan ainakin yksi työ valmistuu kurssissa", hän selitti. Emily puhui taas enemmän kuin pitkiin aikoihin, mutta kuvataiteesta hän ainakin tiesi jotain. "Jos haluaa oppia jotain uutta, opettajalta voi kysyä. Tai jos tarvitsee apua. Ja jos ei halua piirtää, voi vaikka lukea. Mutta pitää saada yksi työ valmiiksi."
Emily piti enemmän erikoistunneista kuin kaikkien yhteisistä. Yhteisillä tunneilla oli aina määrätyt aiheet ja välineet, ja vaikka Emily osasi tehdä mitä käskettiin, hän nautti enemmän oman päänsä mukaan työskentelystä. Kuvaamataidon opettaja tosin antoi hänen yleensä jatkaa erikoistuntinsa työtä, eikä hänen tarvinnut maalata samaa kuin muut. Ja kuvaamataidon teoria oli Emilylle täysin tarpeetonta, joten sen ajan hän yleensä luonnosteli. Värikartat, kultaiset leikkaukset ja perspektiivit olivat aina olleet hänelle päivänselviä. Hänellä oli luontainen kyky tallentaa kaikki paperille oikein. Ei hän tarvinnut ketään opettamaan hänelle sellaista, ja joskus hänen oli vaikea ymmärtää, miksi muut eivät vain siirtäneet paperille sitä, mitä näkivät.
"Tulen", hän lupasi, kun Ephram kutsui hänet kuuntelemaan harjoitteluaan. Emily olisi voinut kutsua Ephramin katsomaan hänen maalaamistaan, mutta Ephramhan oli jo nähnyt, kun hän piirsi.
"Täynnä", Emily ilmoitti, ja taputti vatsaansa. Hän nojasi taaksepäin penkillään, mutta ei vielä noussut. Hitain ryhmä oli vasta aloittanut syömisen.

[Fairytaler]

Ephram hymyili hieman Emilyn selitykselle heidän kuvataidetunneistaan. Emily sai sen kuulostamaan mielenkiintoiselta ja melkein suloiselta. Oli varmasti upea osata maalata paperilla se, mitä näki tai kuvitteli näkevänsä. Ephramille oli kuitenkin musiikki tärkeämpää. Sitähän hän jaksoi hokea itselleen ja muille. Se vain oli totuus. Yksi niistä harvoista asioista, joissa hän pystyi olemaan rehellinen.
"Opitko usein uusia asioita siellä?" Ephram jatkoi kyselyään uteliaana ja katsoi Emilya tarkasti. Hän arveli, että Emily oppi, sillä ei kai kukaan tullut niin taitavaksi saamatta opetusta? Toisaalta Emily saattoi olla luonnonlahjakkuus. Ja sitä tämä luultavasti olikin. Ephram ei oppisi piirtämään samalla tavalla, vaikka harjoittelisi. Hänen pitäsi istua vähintään miljoona tuntia kynä kädessä, eikä hän luultavasti siltikään pääsisi edes lähelle Emilyn taitoja. Hän työnsi lopun sämpyläänsä suuhun ja nojasi jalkansa maahan niin, että sai tuolinsa kauemmas pöydästä.
"Niin minäkin", Ephram myönsi Emilyn sanoihin ja hymyili. Hän ei ollut vastannut mitään tytön lupaukseen tuulla kuuntelemaan hänen harjoitteluaan, sillä ei tahtonut sitoa tyttöä vielä mihinkään aikatauluun, varsinkaan kun ei ollut omastaankaan varma. Hän tosin tahtoi, että Emily tulisi mahdollisimman pian, sillä se ajatus tuntui hyvältä. Oikein hyvältä itseasiassa. Ephram nojautui taaksepäin tuolilla ja huokasi.
"Pitäisikö meidän siivota pöytä, vai odotammeko?" Ephram kysyi Emilylta. Hän arveli, että tyttö tietäisi miten heidän kuuluisi toimia, vaikka hänellä itsellään ei ollut aavistustakaan.

[Agitha]

"Joo", Emily vastasi tajuamatta, että ei oikeastaan vastannut kysymykseen ollenkaan. Hän nousi ylös, ja työnsi tuolinsa pöydän alle. Hän kompuroi vähän asutuessaan laukkunsa päälle, mutta hänen ilmeensä ei värähtänytkään, vaikka hänen tasapainonsa oli vähällä pettää.
"Nämä menee tiskikoneeseen", hän ilmoitti itsevarmasti. Ruuanvalmistusvälineet piti tiskata käsin, mutta ruokailuvälineet sai laittaa astianpesukoneeseen. Emilyn edellisessä koulussa oli ollut sama käytäntö, joten jo sen perusteella hän olisi toiminut niin, mutta hän oli sattunut myöskin huomaamaan, että yksi hänen luokkatovereistaan oli tehnyt niin, ja opettaja ei ollut huomauttanut siitä.
Keittoa jäi kattilaan vähän, mutta Emily päätti murehtia sitä myöhemmin. Hän otti oman lautasensa, ja kysymättä myös Ephramin lautasen, ja vei ne tiskikoneeseen. Hän asetteli ne suoraan koneen perälle, kuten asiaan kuului. Sitten hän haki heidän vesilasinsa, lusikkansa, ja voiveitsensä.
"Vei puolet", hän ilmoitti, ja istui takaisin paikalleen. Ephram saisi päättää, mitä ylijäämäruualle tehtiin.

[Fairytaler]

Ephram rapaaisi taas silmäkulmaansa ja hieraisi nenäänsä. Sitten hän pyyhki kätensä esiliinaansa, kun ei parempaakaan ollut tarjolla ja kohotti sitten katseensa Emilyyn. Tyttö selitti hänelle, miten piti toimia, tosin hyvin lyhyesti ja nousi sitten toimimaan. Ephram ei ehtinyt liikahtaakaan, kun toinen jo oli vienyt kaikki paikoilleen ja istui takaisin. Emilyn lausahduksesta Ephram päätteli, että hänelle jäi se vaikeampi osuus. Mitä tehdä ylimääräiselle ruoalle? Ephram hieroi poskeaan mietteliäänä ja vilkuili kattilasta Emilyyn vuorotellen. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä ruoalle voisi tehdä. Hän ei ollut aikeissa syödä sitä ja heidän astiansahan oli jo viety poiskin.
"Ei kai meidän tarvitse sitä mukaamme ottaa?" Ephram mietti ääneen. Samassa hän tunsi jonkun olevan aivan takanaan ja pyörähti puoliksi ympäri. Opettaja seisoi kädet puuskassa ja katseli heitä ystävällisesti.
"Voin antaa sämpylöitä varten pussit, jotta voitte ottaa ne mukaanne, mutta ylijäävät keitot kerätään kaikki yhteen", opettaja selitti rauhallisesti ja Ephram nyökkäsi kiitokseksi. Hän oli säästynyt miettimisen vaivalta, vaikka yrittikin itselleen todistella, ettei häntä olisi haitannut itsekään miettiä. Ei hän ollut aivan niin tyhmä, kuin olisi voinut luulla, vaikka hän olikin vaivainen pianisti.

Ephram nousi seisomaan ja asteli opettajan perään, jotta saisi tältä pussit. Opettaja hymyili hänelle ojentaessaan rullan ja Ephram nyökkäsi naama peruslukemilla.
"Kiitos, hän sanoi vilpittömästi ja heilautti rullaa pienellä liikkeellä. Sitten hän nyhti siitä irti kaksi pussia, palautti rullan sinne, mistä opettaja sen oli ottanut ja lähti takaisin Emilyn luo. Hän nojautui eteenpäin ja veti sämpylälautasen lähelleen. Ripeästi hän avasi toisen pussin, laittoi sinne puolet sämpylöistä ja sitten toiseen saman verran. Hän vilkaisi Emilya ja ojensi toisen pusseista tälle.
"Tässä. Varmaan kuulitkin, mitä keitolle tehdään", Ephram sanoi ja nyökkäsi kevyesti. Hän otti tyhjentämänsä lautasen käteensä ja vei sen astianpesukoneeseen. Sitten hän palasi jälleen Emilyn luokse ja istahti alas.
"Meidän kuuluu kai odottaa, että muut ovat valmiita. Emme voi häiritä heitä vielä. Keitothan kaadetaan samaan kattilaan kaikki. Emme me varmaan ole ainoita, joilta jää yli", Ephram sanoi ja vilkaisi taakseen. Muissa ryhmissä oli melkein kaikissa neljä henkeä, joten heillä oli vähiten syöjiä. Ephramia ei tosin haitannut, jos heiltä jäisi eniten syömättä. Mitäs siitä sitten. Ei se ollut niin paha juttu. Nyt ei oltu ruokalassa syömässä. Siellä piti aina syödä lautanen tyhjäksi. Ja teknisesti ajatellen, he olivat syöneet kaiken minkä ottivat. Lautaset olivat tyhjentyneet. Kukaan ei ollut puhunut kattiloista mitään. Ephramin ajatukset pysähtyivät ja hän jäi huomaamattaan tuijottamaan Emilya. Hän ei ajatellut tyttöä, yrittipä vain kalastaa erinäisiä sanoja tai lauseita puheensorinasta, joka oli lähtöisin muista pöydistä. Näille ihmisille ei ollut ilmeisesti koskaan paukutettu päähän sitä, miten syödessä kuului olla hiljaa. Tosin eihän Ephramkaan ollut ollut, eikä tilaisuus todellakaan ollut niin muodollinen.

[Oho....]

[Agitha]

Emily otti vastaan Ephramin ojentaman pussin, ja nyökkäsi. Hän yritti avata pakastepussin suuaukon, mutta se osoittautui aika vaivalloiseksi. Puoliskot olivat liimaantuneet toisiinsa, ja niistä oli vaikea saada otetta erikseen. Lopulta hän kuitenkin onnistui, ja rullasi pussin mahdollisimman matalaksi. Hän asetteli sämpylät sinne yksi kerrallaan, ja yritti muodostaa neljästä sämpylästään jonkin kivan kuvion. Se oli vähän vaikeaa, joten hän päätyi asettelemaan kolme sämpylään kolmion muotoon, ja laittoi viimeisen niiden päälle. Tadaa, pyramidi. Sitten hän rullasi pussin reunat takaisin ylös, ja sitoi sen varovasti kiinni. Sämpylät pysyivät asetelmassaan. Ne tosin varmaankin menisivät sekaisin sitten kun hän heiluttelisi pussia mukanaan pitkin koulua, mutta se olisi sen ajan murhe.
"Yöpalaa", Emily totesi. Hän ajatteli syödä sämpylät yöllä. Yöllä syöminen oli jännittävää, etenkin ikkunalaudalla. Hänen huonetoverinsa ei tosin arvostanut hänen öisiä toimiaan. Ehkä Emily tarjoaisi hänellekin sämpylää. Ja pyytäisi voinappeja keittiöstä...
"Odotetaan", Emily myöntyi. Hän kaivoi taas luonnoslehtiönsä laukustaa, ja jatkoi piirtämistä. Hänen paperilleen alkoi ilmestyä maisema, romahtamaisillaan oleva mökki ja joki.
"Aijon värittää tämän", hän mutisi. Oli vaikea sanoa, puhuiko Emily itselleen vai Ephramille, sillä hän puhui niin hiljaa ja katse kiinni paperissa.

[Fairytaler]

Ephram katsoi sivusilmällä Emilyn taiteilua ja hymähti hieman. Hän oli heitellyt omat sämpylänsä pussiin ja pussin laukkuun, eikä sen jälkeen ollut millään mitään väliä.

Ephram istui kattoon tuijotellen, ja naputti sormillaan pöydän reunaa. Hän kuuli Emilyn äänen, mutta ei saanut siitä selvää, eikä kysynytkään. Hän oli kai jotenkin tottunut siihen, että Emily mutisi jotakin käsittämätöntä, eikä enää jaksanut tiedustella mitä tämä oli sanonut. Ei nyt. Hän mietti tulevia juhlia ja pianoläksyjään ja tulevaa tuntiaan ja oikeastaan vähän kaikkea. Toisinaan hänen päänsä oli aivan tyhjä, toisinaan vähän liiankin täysi. Ephram laski katseensa Emilyyn ja huomasi tämän piirtävän. Toinen sanoi jotakin värittämisestä ja Ephram arveli, että hän puhui ennemminkin itsekseen kuin pojalle.

Muut olivat saaneet syötyä melko pian ja Ephram nousi seisomaan, kun kaikkialta alkoi kuulua astioiden kalahtelua ja melutaso nousi entistä korkeammalle. Ephram kääntyi ympäri. Opettaja jakoi muovipusseja niitä tarvitseville ja ohjeisti oppilaita kaatamaan kattiloistaan keitot erään ryhmän kattilaan. Kaikilla tuntui jääneen hiukan. Aivan pieniäkin rippusia, mutta jotakin kuitenkin. Ephram oli siitä ihan hyvillään. Ei tarvitsisi olla ainoa, joka kävi kaatamassa keiton pois. Poika kääntyi pöydän puoleen, tarttui kattilaan ja pujotteli ihmisten välistä. Hän kävi kaatamassa viilenneen keitonlopun toiseen kattilaan ja vei sitten kattilan tiskikoneeseen. Hän oli kutakuinkin hommansa hoitanut.