Cold as fire

[Agitha]

//Love ja Cassie hihihih! ♥//

Damien istui omalla vuoteellaan selkä seinää vasten nojaten, ja selaili hajamielisesti kemian kirjaa. Hänen ei niinkään tarvinnut kerrata oppimaansa, mutta hän oli kätevästi unohtanut, mitä koko kurssi ylipäätään käsitteli. Sen siitä sai, kun imi kaiken tiedon itseensä kuin pesusieni, ja sai kokeista täydet pisteet pelkästään kuuntelemalla opettajan pitkästyttäviä luentoja tunneilla. Damienin kemian kirja oli täydellisessä kunnossa, lähes koskematon. Sivujen marginaalit eivät olleet täynnä pienellä präntillä kiireesti kirjoitettuja muistiinpanoja, eivätkä alleviivaukset halkoneet painetun tekstin siistejä rivejä. Kirja palvelisi mainiosti uutta tarkoitustaan Cassien oppikirjana.
Epäilemättä Damienin ainokaisella oppilaalla oli omakin kirjansa, mutta Cassien tuntien se sisälsi revittyjä sivuja, mehutahraista tekstiä ja huolimattomia alleviivauksia, joista oli mahdoton saada selvää jälkikäteen. Sillä oletuksella siis, että koko kirja ylipäätään oli enää inhimillisten voimien tavoiteltavissa. Luultavasti yksikään elävä sielu ei ollut tietoinen sen senhetkisestä sijainnista.
Damien ei ollut ystävällinen lainatessaan kirjaansa Cassielle. Hän oli yksinkertaisesti käytännöllinen.
Damien nuolaisi sormenpäitään, ja käänsi sivua.
Kylen häätäminen huoneesta ei ollut ollut kovinkaan hankalaa. Ilmeisesti kumpikaan huonetoveruksista ei turhaan viettänyt vapaa-aikaansa suljettujen ovien takana, joten hyvin harvoin he olivat toistensa tiellä. Sen lisäksi Kyle oli saattanut kuulla jotakin Damienin seksuaalisista harrastuksista, ja pysyi suosiolla muualla kun Damien sai vieraita. Ei hän itse ollut mitään Kylelle kertonut, mutta sana kiersi. Sana kiersi kaikkialla, minne ikinä Damien menikin, piti hän miten matalaa profiilia tahansa. Se olisi ollut loukkaavaa, ellei Damien olisi tiennyt, että jokainen keksitty tarina piti tavalla tai toisella paikkansa.
Kurtistaen hieman kulmiaan Damien vilkaisi vielä edellistä sivua.
Hän ei vielkään tiennyt Cassiesta kovin paljon. Luonnollisesti he olivat useamman tapaamiskerran (ja panon) jälkeen oppineet tuntemaan toisensa päällisin puolin, mutta Damien ei ollut antanut terveydenhoitajan vastaanoton kaltaisen katastrofin toistua. Kyllä, se oli ollut henkilökohtainen katastrofi Damienille. Jälkikäteen mietittynä hän oli toiminut hyvin riskialtiisti, ja huomattuaan virheensä hän ei ollut toistanut niitä. Seksiä heillä oli, tottakai, mutta Damien piti oikein erityisen huolellisesti huolen siitä, etteivät he olleet vaihtaneet yhtään ylimääräistä suudelmaa tai hellyydenosoitusta. Aina kun jotain olisi saattanut tapahtua, hän oli käyttäytynyt liioitellun kömpelösti ja pilannut tunnelman totaalisesti. Hän hymyili paljon, nauroi paljon, vitsaili paljon, puhui paljon turhanpäiväisyyksiä - etenkin silloin, kun se oli tilanteeseen nähden erittäin sopimatonta.
Miksi moiset varotoimenpiteet? Olihan Damien ennenkin kuherrellut, teeskennellyt täydellistä herrasmiestä tai poikaystävää, laukonut romanttisia kliseitä ja käyttäytynyt kertakaikkisen moitteettomasti. Miksei hän tehnyt Cassien kanssa samaa?
Se kysymys oli vaivannut häntä jo muutaman yön ajan. Aina välillä se askarrutti hänen mieltään niin paljon, ettei hän saanut nukutuksi. Miksi ihmeessä hän ei joustanut Cassien seurassa lainkaan? Miksi se oli niin tärkeää?
Cass sai erikoiskohtelua, eikä edes tajunnut sitä, mutta Damien tiesi syyn miksi. Siksi, että Cass veti hänet mukanaan hetkeen. Siksi, että jos Damien olisi höpissyt toisen korvaan tyhjänpäiväisiä kauniita sanoja, hän olisi itsekin uskonut ne. Siksi, että kun hän suuteli toista, hän ei voinut samalla ajatella lounasta, kavereitaan tai koeviikkoa. Siksi, että hän huomasi toisen jokaisen liikkeen ja eleen, ja ylitulkitsi niitä.
Ihastuminen olisi ollut okei, jos hän olisi ollut Johnny. Tai Thomas tai Mike tai Adam tai Morgan tai Peter tai Leonardo. Mutta Damien oli Damien, ja se Damien ei ihastunut kehenkään. Koskaan.
Sen vuoksi poika teki kaikkensa tuhotakseen omat ihastuneet tunteensa totaalisesti, ja jos se ei onnistuisi, hän saisi Cassien inhoamaan häntä. Se ei ollut kovin vaikeaa, tarvitsi vain puhua totta ja kertoa pari valikoitua tosiasiaa.
Damien paukautti kirjan kannet kiinni tajutessaan, ettei ollut lainkaan keskittynyt kemian kurssin asioihin. Hän oli ajatellut typerää tilannettaan Cassien kanssa. Taas.
Damien huokaisi turhautuneena. Tilanne oli kaikessa noloudessaan typerä ja naurettava. Mitä hän edes näki Cassiessa? Vai näkikö hän mitään? Johtuiko se jostain muusta? Kuvitteliko hän kaiken?
Vittuperkelesaatana.
Damien sulki silmänsä tyhjentääkseen mielensä ylikierroksella käyvistä ajatuksista. Huumorintajuienn, hymyilevä naapurinpoika. Se oli hänen roolinsa. Fiksu naapurinpoika, joka antoi Cassielle tukiopetusta. Selvä.
Hän avasi silmänsä juuri sopivasti kuullakseen koputuksen huoneen ovelta. Huokaisten syvään hän laski kemian kirjan kädestään, ja meni avaamaan oven.

//Lievää autohittiä ja sitä rataa, who cares. Tittidittidiii~!//

[loveliina]

Cassie katseli lattialle levittämiään tavaroita voimatta näyttää hiukkasen epätoivoiselta. Poika oli kaatanut matkalaukkunsa sisällön lattialle, ja tarkasteli saalistaan. Cass tarvitsi kemiankirjan, mutta... minkä värinen sen ylipäätään piti olla? Oliko mahdollista, että Cass oli päässyt näin pitkälle kurssillaan, avaamatta kirjaa edes kertaakaan? Mitä Damien oli ylipäätään pyytänyt Cassieta ottamaan mukaansa... Mitä kemiassa tarvittiin, laskinta? Poika pudisti päätään toivottomana. Cassie oli toivoton tapaus, jo omasta mielestään.
Pojan toivottomuus olikin kasvanut aina siitä päivästä eteenpäin, kun Cass oli tavannut erään nimeltä mainitsemattoman blondin. Pojan mieli ei tuntunut pysyvän missään yhdessä, tietyssä asiassa, ilman että se vaelsi melkein huomaamattaankin mutkan tai parin kautta suoraan Damieniin. Liian usein poika havahtui tajuten, ketä ajatteli ja häveten joutui vaihtamaan ajatusketjua kokonaan, kunnes jälleen tajusi sen päätyneen samaan. Poika tiputteli tavaroita ja oli aivan muissa maailmoissa tunneilla, pudoten kärryiltä täysin, vaikkei ihan koko sydämellään koskaan mukana ollut. Ja siksi juuri Damien saisikin auttaa (vaikka todellisuudessa toinen olikin itse tarjoutunut opettamaan Cassieta täysin vapaaehtoisesti), sillä eikö ollut täysin toisen syytä, ettei Cass pystynyt enää keskittymään.
Cassieta ärsytti, tämän mielen ollessa niin heikko, ettei edes hetkeä pystynyt pysymään erossa Damienista. Ja vielä heikompi oli pojan keho, joka kaipasi toisen kosketusta saamatta siitä koskaan tarpeekseen. Casie oli päätynyt jo useamman kerran panemaan Damienin kanssa, melkein kuin vahingossa. Aina yhtä vaivattoman mutkattomasti, ilman että siitä oli tehty sen suurempaa juttua.
Mutta mitä Damien ja Cass olivat? Panokavereita? Poika ei voinut estää itseään miettimästä tätä. Jälki-istuntopanon jälkeen... kaikki sekin vähäinen hellyys ja toisen erityinen huomioon ottaminen oli kadonnut, kuin tuhka tuuleen. Miksi? Minne? Miksi joka kerta kun Cass yritti jotain sanoa, jotain paljastaa, Damien teki siitä vitsin? Sai pojan puolikkaat lauseet kuulostamaan aivan typeriltä, tarpeettomilta. Tunne, joka pojalle jäi oli kylmä ja ikävä... Mutta joka kerta kun Damien vilautti tälle sen hemmetin hymynsä, kaikki oli anteeksi annettu, unohdettu ja niin edelleen. Ei poka vain yksinkertaisesti pystynyt pysymään vihaisena... tai edes hiukan ärtyneenä toiselle, ei kovin kauaa kerrallaan.

Poika kävi kaikkien kirjojen kannet läpi, löytämättä oikean aineen oppikirjaa. Mitäköhän sille oli sattunut? Olikohan poika vahingossa pannut sen leivän sijasta paahtimeen ja tuonut tunnille paahtoleivän, keskittymisenpuutteessaan? Hmm, mahdollisesti. Sillä kirja oli vain tehnyt maagisen katoamistemppunsa eikä siitä ollut jälkiä missään, mistä poika löytäisi sen ilman korkeampien voimien apua. Ehkä... Damienilla oli kirja. Varmasti oli. Mitä pojat sitten ylipäätään kahdella kirjaa tekivät. Olihan vain... ekologista, jakaa kirja! Juuri sitä. Jättäen etsintänsä kesken Cass kasasi levittämänsä tavarat sekaiseksi pinoksi sänkynsä viereen, niille voisi tehdä jotain... joskus.
Pojan mahanpohjalla levisi se tuttu, mukava kutkutus, niin kuin aina kun poika tiesi näkevänsä Damienia. Cassia ikään kuin jännitti jokin, vaikkei tämä kyllä ollut yleensä sellaista sorttia ihmisiä, jotka jännittivät turhaan. Vai jännittikö Cass kenties aiheesta sitten? Koskaan ei tiennyt mihin se johti, kun Damien ja Cass pääsivät kasvokkain, vaikka historian perusteella Cassiella oli pari osuvaa arvausta.

Poika keräsi maasta vielä muutaman monisteen ja asetti ne pöydälle, muiden sekalaisten koulutavaroiden sekaan. Tämä katsahti ympärilleen, mutta ei osannut oikeastaan ottaa mukaansa mitään... Kirja olisi ehkä ollut tähdellisin, mutta ilman sitä jonkin puolitäyden penaalin ja paperipinkan kantaminen tuntui tyhmältä. Cass vilkaisi vielä peiliin kaappinsa oven sisäpuolelle ennen kuin astui ulos ovestaan, sulkien sen perässään.
Ysi huone, huone ysi, poika toisteli mielessään ja asteli käytävää eteenpäin, siihen suuntaan missä numerot kasvoivat. Cass yritti pitää askeleensa rentoina, huolettomina, mutta ei voinut estää sen kutkuttavan tunteen kasvua, perhosien lentelyä. Mikä tätä nyt näin alkoi jännittämään? Damienhan oli vain poika toisten joukossa.... Sitä paitsi, ei heillä ollut mitään erityistä, kunhan... olivat... Panokavereita?
...Vaikka sitten niitä, mutta ei Cassiella silti ollut syytä olla näin jännittynyt, innoissaan. Poikahan oli nimenomaan kieltänyt itseään innostumasta liikaa vain siitä, että näki Damienin jälleen. Sillä heillä ei ollut mitään erityistä meneillään. Ei helvetissä ollut, eikä myönnetty vaikka olisikin. Vaikka Cass tiesi varsin hyvin, mitä se yleensä tarkoitti kun ei saanut toista mielestään, ja kaipasi ainoastaan olla tämän lähellä, ei Cass myöntänyt sitä niin itsellekään kuin kenellekään muulle. Ei niin kauan, kuin Damien jaksaisi esittää sitä leikkiään, olisiko tänään kuuma vai kylmä Cassieta kohtaan.

Pudistaen päätään, yrittäen karistaa kaikki ajatukset pois hermostuneisuuden mukana, Cass pysähtyi huoneen numero yhdeksän eteen. Melkein epäröiden jo hetken, poika kuitenkin koputti oveen, odottaen hetken tulisiko joku avaamaan.
Nähdessään Damienin kasvot, tämän avattua oven, Cass puki huulilleen virnistyksen peittääkseen sen mitä tunsi sisällään - koko skaala toisen näkemisen ilosta, jännityksestä aina hämmennykseen.
"Olenkin varmaan tervetullut matalaan majaasi, oletan?" Cassie kysyi hymyillen kohteliaasti ja kumarsi lyhyen hovikumarruksen. Tehtyään tämän, poika asteli huoneeseen sisään, heittäen muutaman silmäyksen ympäri huonetta. Hmm, se oli oikeastaan aivan saman näköinen kuin Cassien ja Joshuan huone, mutta oli siinä tietenkin myös omat eronsa. Cassiella kaikki nurkat olivat täynnä koulukirjoja ja hiustarvikepurkkeja ja purnukoita, suoristusrautoja ja muuta turhamaista.
"Toin sitten itseni, kun en parempaa keksinyt", poika virnisti kääntyen toisen suuntaan. Mutta riittäisikö Cass Damienille?

[Agitha]

Vastaukseksi koputukseen Damien raotti ovea tarpeeksi päästääkseen Cassien sisään huoneeseen.
"Pääset, pääset, mutta tästä ei sitten puhuta muille! Tämä on sinun ja minun välinen juttu, ja melkoista VIP-kohtelua", Damien vastasi ja iski silmää kuin kieroutunut poke Cassien toivottaessa itsensä tervetulleeksi Damienin ja Kylen huoneeseen.
Damien oli jo huomannut, ettei Cass ollut tuonut mukanaan muuta kuin pari monistetta ja penaalin, ja hän hymähti itsekseen ajatellessaan, kuinka nerokas hän taas oli ollut ennakoidessaan toisen jokaisen liikkeen. Hänen koskemattomalle kemian kirjalleen tulisi sittenkin käyttöä, ja paljon, mikäli hän aikoi saada Cassien menestyksekkäästi seuraavasta kemian kokeesta läpi.
Cass vilkaisi Damienin huonetta hieman uteliaan oloisena, ja sai hänetkin kääntämään katseensa sen suuntaan. Oliko tämä ensimmäinen kerta, kun Cass näki hänen huoneensa? Huoneessa ei ainakaan hänen puolellaan ollut paljoakaan katseltavaa. Joku olisi saattanut olettaa, että Damienin huone näytti vähintäänkin pornoluolalta tai yökerholta, mutta oikeastaan asian laita oli päinvastainen. Hänen omistamansa henkilökohtainen omaisuus oli melko niukka, joten suurin osa hänen tavaroistaan mahtui vaatekaappiin vaatteitten seuraksi kirjat mukaan lukien. Omaa pikkuesineistöä hän ei ollut tuonut lainkaan, ja oikeastaan ainoa hänen omistamansa sisustuselementti oli seinälle ripustettu kalenteri, joka sekin esitteli kuvia koiranpennuista. Damien ei ollut erityisen siisti tai sotkuinen, joten vaikka lattialla lojuva matto oli hieman kurtulla ja sängyn alla lojui likainen sukkapari, ei huone näyttänyt varsinaisesti räjähtäneeltä. Huone oli kaikin puolin neutraali ja asiallinen, ja sen oli vaikea kuvitella kuuluvan Damienille. Jotain hänkin oli oppinut sisäoppilaitoksissa vietettyjen vuosiensa aikana.
"Hmm", Damien oli miettivinään, oliko Cassie itsessään tarpeeksi. "No jos sovitaan, että se riittää tällä kertaa, mutta ensi kerralla joudut kyllä tuomaan kaksoisveljesi myös." Hän hymyili viattomasti, ikään kuin ehdotus olisi tarkoitettu vakavasti otettavaksi eikä siinä olisi ollut mitään kaksimielistä.
Damie pyörähti ympäri, ja noukki oman kemian kirjansa puoliksi pedatulta sängyltään.
"Tadaa! Tässä on sinulle yllätys", hän sanoi ja ojensi kirjan Cassille ikään kuin se olisi ollut hienokin lahja, vähintään kullan arvoinen. "Kun minulla on sinut ja kemian kirja, mikään ei voi mennä pieleen. Olen paras mahdollinen opettaja."
Ennen kuin Cass ehti vastaanottaa Damienin ojentaman kirjan, poika kurottautui ja tasapainotteli sen pysymään toisen pään päällä.
"Minusta tuntuu, että sinulla on aika kova pää, mutta ei se mitään. Minulla on nerokas toimintasuunnitelma" hän puheli, ja siirtyi nojailemaan pöytään ikkunan edessä. Hän huitaisi kädellään huolettomasti merkiksi siitä, että Cass sai istua minne halusi. "Ajattelin, että tästä voisi tehdä pelin. Joka kerta kun lasket jonkin tehtävän oikein, minä riisun jonkin vaatekappaleen, ja joka kerta kun lasket väärin, joudut riisumaan itse. Kuulostaa reilulta?"
Damien ehdotti räsypokkamaista läksyjen lukua yhtä viattomasti kuin olisi puhunut lautapelin pelaamisesta.
Jep, hän oli ehdottomasti paras mahdollinen kotiopettaja, sillä harva osasi olla yhtä motivoiva kuin hän. Sitä paitsi Damien ei ollut kokeisiin kertaamisen suuri ystävä, joten tällä tavalla siitä tuli kiinnostavampaa hänellekin. Sen lisäksi tapaamisesta tulisi taas leikkimielinen, seksikäs ja kaikkea muuta kuin vakava, joten oikeastaan kaikki oli täydellisesti.

[loveliina]

Cassie vahvasti epäili, etteikö mikään voisi mennä pieleen nyt kun Damienilla oli sekä kemiankirja että Cass. Yleensä nämä kaksi tekijää samassa lauseessa eivät liittyneet toisiinsa millään muotoa, ja siksi noh... Eihän sitä tiennyt, saattoi kaikki mennäkin hyvin, ei hommaa oltu vielä koskaan testattu. Ehkä Cassiella olisi yllättävät luontaisen kemian ymmärtämisen kyvyt, tai Damien olisi loistava opettaja. Mutta se pojan täytyi itselleen myöntää, ettei ollut varma tulisiko tästä mitään opiskelun suhteen. Kyllä Cass tiesi jo muutenkin, että huoneessa virtasi kemiat, tunsihan tämä sähköistä vetoa toista kohtaan, mutta teoria kirjan sivuilla... Miksei se voinut tuottaa samanlaista sähkökemiallista jännitettä Cassielle?
Napaten oppikirjan, joka oli juuri tippumaisillaan pojan pään päältä, Cass katsahti ympärilleen ja päätti istua alas lattialle niin, että sai sängynreunan selkänojakseen. Cassie laski mukanaan tuomansa mahdollisesti hyödylliset monisteet, penaalin ja uudelta näyttävän kemiankirjan vierelleen ja käänsi katseensa Damieniin, joka oli juuri paljastamaisillaan suuren suunnitelmansa.

Vino virnistys nousi välittömästi Cassien huulille, vai että sellaista peliä. Nyt pojalle oli täysin selvä, että opiskelusta ei välttämättä tulisi mitään. Miten Cass pystyisi keskittymään asialliseen aiheeseen tälläisten... kyseenalaisten metodien kanssa?
"Sähän riisut mut kokonaan", Cass sanoi virnistäen vinosti. Se ei ollut niinkään protesti kuin huomautus. Ei Cassie vallittanut. Ainoa mikä tätä harmitti, että oli ehtinyt jo vaihtaa koulupuvun pois ja päätynyt vähäisempiin vaatekappaleisiin. Pojalla oli yllään vain yksi ohut t-paita (musta, keltaisella grafitti-kuviolla) ja harmaat collarit. Ja sukat ja bokserit. Siinä oli yhteensä neljä vaatekappaletta - viisi jos sukat laskettiin erikseen. Ja Cassie ainakin laski. Paitsi jos oli kyse Damienin yltä riisuttavista vaatteista, silloin sukat olivat yksi vaatekappale kokonaisuudessaan, luonnollisesti.
Jos Cass edes saisi toiselta sukkia jaloista. Se ei tulisi olemaan helppoa, ei ilman kyseenalaisia keinoja, huijausta, kiristystä tai lahjontaa. Mutta kun opetus hoidettiin tähän malliin, oliko Cassiella muuta vaihtoehtoa kuin heittää moraaliaan nurkkaan (vaatteidensa kanssa)?

"Mut... No joo, sovittu", tämä myöntyi virnistäen itsevarmasti. Ainakin Damien osasi motivoida jos ei muuta. Cassie halusi vaatteet toisen yltä pois, nyt kun se oli tullut puheeksi. Cassien täytyi saada ne. Ja voisihan sitä ensiksi ainakin yrittää, rehellistä, oikeaa tapaa vain vastata kysymykseen oikein, vai? Kai Cass oli jotain oppinut tunneilla...? Kai tämän oli pakko olla oppinut. Ei kai Cassiekaan voinut olla ihan niin laho puupää, ettei osaisi mitään. Eei, ei se ollut mahdollista.
"Herra opettaja herra on hyvä ja esittää kysymyksen", Cass sanoi ja katsoi toista katseella, jota ei olisi kyllä näyttänyt opettajalle. Se oli ilkikurinen, haastava mutta myös ehdotteleva äärimmäisyyksiin asti.
"Eikä sitten mitään liian vaikeeta, se ois vaan epäreilua", tämä lisäsi. Kyllä, vaikeat kysymykset Cassielle olivat epäreiluja, vaikkeivat sitä ehkä muille oppilaille kokeessa olisi. Cass oli erityinen (sillä hyvällä tavalla), kyllä Damienkin sen varmaan jo tiesi.

//trolo lintsasin enkusta että tulin kirjottaa tän <3//

[Agitha]

Damienkin hymyili, kun hänen ehdotuksensa ainakin Cassin ilmeestä päätellen oli hyväksytty ja pidetty.
"Älä nyt suotta vaivu epätoivoon", Damien sanoi kannustavasti, ja istahti Cassien seuraksi huoneensa lattialle risti-istuntaan. "Sinun tarvitsee vain vastata kysymykseen oikein, ja kaikki on sinun kannaltasi hyvin!"
Oikein vastaaminen oli ainakin Damienille helppoa, joten hän ei pitänyt Cassien tehtävää kovinkaan vaikeana. Oli toinen poika miten älykäs tai tyhmä tahansa, Damien voittaisi kaikissa tapauksessa. Joko Cass oppisi jotain kuten oli tarkoitus, tai istuisi alasti hänen huoneensa lattialla aivan yhtä tyhmänä kuin ennenkin. Kumpikin vaihtoehto oli omalla tavallaan kiehtova ja houkutteleva.

"Hmm, katsotaan", Damien sanoi asialliseen sävyyn, kun Cass haastoi hänet esittämään ensimmäisen tehtävän. Hän huomasi kyllä Cassien katseen, huomasipa hyvinkin, mutta professori Miwa ei lähtenyt moisiin hömpötyksiin mukaan.
Damien nappasi kirjansa Cassielta, ja selasi esiin ensimmäisen kappaleen tehtävät. Niiden ei ainakaan pitäisi olla liian vaikeita sen tason ja koulun opiskelijalle, sillä ne olivat suurimmilta osin kertausta.
"Tee tämä", Damien sanoi, ja osoitti tehtävää numero seitsemän. Oli turha aloittaa yökkösistä ja kakkosista, sillä ne olivat neurettavan helppoja. Damienin oppilaan oli tarkoitus myös oppia jotain.
"Aloitetaan ihan alkeista, niin kartoitan vähän sinun osaamistasi", Damien sanoi, eikä voinut estää ilkikurista virnettä puskemasta pinnalle. Jos he todella olisivat kartoittaneet Cassien osaamista, hän olisi kaivanut esiin peruskoulun oppikirjan.
"Voit käyttää niin paljon aikaa kuin haluat, ja kaikkia apuvälineitä, jotka vaan saat käsiisi. Alkuainetaulukko löytyy sivulta 211, suurin osa kaavoista 212-230, ja voin lainata laskinsa tai taulukkokirjaa, jos luulet tarvitsevasi niitä. Ole hyvä ja valmista minulle kukkien ravinneainetta listan raaka-aineiden kanssa, ja listaa myös ylijäämäaineet. Saat plussan jos keksit, onko hengityssuojaimen tai suojahanskojen käyttäminen prosessin aikana pakollista vai ei", Damien neuvoi, ja luetteli kaiken ulkomuistista. "Minä neuvon vasta sitten, kun sinulta loppuvat keinot, ja se lasketaan nollaksi pisteeksi eli yhdeksi negatiiviseksi vaatekappaleeksi. Onnea yritykseen."
Hyvä on, hän saattoi olla hieman julma, mutta matemaattisluonnontieteellisissä aineissa oli se hyvä puoli, että älykkyydellä ei oikeastaan ollut merkitystä. Tärkeämpää oli hyvä muisti tai vaihtoehtoisesti asioiden pänttääminen. Cassiella oli kaikki tarvittavat apuvälineet käsillään kaavoista lyhenteisiin, joten edes täydellisellä idiootilla ei pitäisi olla vaikeuksia ratkaista tehtävää, kun aikaa oli rajattomasti.
"Herätä minut kun olet valmis", Damien sanoi kiusoitellen ja toivoen lietsovansa siten hieman taisteluhenkeä Cassiin. Hän heittäytyi lattialle pitkäkseen, lepuutti käsivarsiaan päänsä takana ja teeskenteli nukkuvaa, ikään kuin hän ehtisi nukkua mukavat päiväunet sillä aikaa kun Cassie laski ensimmäistä tehtävää. Hän vetytti itsensä mukavaan asentoon niin, että hänen paitansa helma nousi ylös paljastaen kaistaleen vatsaa. Ehkä se oli tarkoituksellista, ehkä ei.

[loveliina]

Damien selasi kirjasta sivun auki ja osoitti Cassielle tehtävän. Poika otti oppikirjan takaisin kätösiinsä ja kumartui lukemaan tehtävänantoa. Damien luetteli samalla pelin sääntöjä, sivuja joita poika saisi käyttää ja muuta sellaista. Cassie nyökkäili samalla, saamatta oikein selvää mitä kysymyksessä edes kysyttiin. Toinen ilmoitti, että Cass saisi herättää Damienin kun oli valmis. Poika nielaisi, epävarmuuden hiipiessä jälleen kasvoille.
Ehkä näitä olisi kannattanut vilkaista, ennen kuin tuli opetettavaksi... Homman käännyttyä leikkimieliseksi kilpailuksi vaatteiden päällä pitämisenä, Cass tunsi olevansa heikoilla jäillä. Mitä ihmettä kirjan kappale edes käsitteli... Cassiella ei ollut muistikuvaa siitä, että tälläisia asioita olisi käyty tunnilla. Vaikka, olihan pojalla noita poissaolojakin. Mutta ei niitä nyt siinä määrin voinut olla, ettei enää ollenkaan ymmärtänyt mitä kieltä kysymyksessä edes käytettiin.
Cass painoi päänsä kämmentään vasten tuijottaen tehtävää numero seitsemän vielä yhden murhaavan sekunnin. Tehtävä ei tuntunut selviävän vaikka kuinka sitä tuijotti... Ottaen itseään niskasta kiinni, poika tarttui paperiin ja kynään jääden tuijottamaan tehtävänantoa.

No jos... Vaikka merkittäisiin ensimmäisiksi nuo valmiiksi annetut numerot ylös. Siitä oli aina helppo lähteä. Varmaan niitä johonkin tarvitsi, kun ne kerran oli siinä ihan erikseen mainittu. Katsellen niitä poika mietti hetken saamatta päähänsä oikein mitäs sitten tekisi... No tämä ei johtanut minnekään. Cass tuijotti tehtävänantoa ja sitä mitä siinä loppujen lopuksi edes kysyttiin, ja katseli numeroita ja miten niitä voisi pyöritellä. Olisiko missään kirjan takana vastausta, tai jotain tarkastuskirjaa josta saisi... osviittaa? Cass selasi kirjan takaosan löytämättä mitään hyödyllistä, jotain taulukkoja ja sen sellaisia. No hö. Mitä sitä nyt piti tehdä? Ei Cass luovuttaakaan aikonut, mutta... tehtävähän oli mahdoton! Cass oli nimenomaan pyytänyt sellaisia, ei epäreiluja. Kurtistaen kulmiaan Cass suttasi ruutupaperin yläreunaa. Ei ollut kiva, kun ei ollut paras jossain.

Cass huokaisi hiljaa ja käänsi katseensa Damieniin. Toinen makasi huolettomana selällään, Cassien kiemurrellessa tuskissaan vailla päämäärää. Tukiopetus oli ollut huono idea. Tai... Se ei ollut niin hyvä idea kuin olisi voinut olla. Poika tunsi halunsa saada tehtävä oikein laskevan, halun napata Damienin paita kokonaan pois nousevan, mutta tiesi. Damien ei antaisi leikin loppua, ei ainakaan jos saisi selville miten toivottoman huono Cassie oli. Damien tasan tarkkaan ottaisi siitä koko huvin irti, ja poika päätyisi vaatteitta alta aika yksikön.
Mutristaen huultaan Cass vilkaisi vielä toivottomana tehtävää. Pojalla ei ollut hajuakaan miten aihe toimi, ei pienintäkään. Sen yli ei ollut ympäri ja ainoa keino päästä tilanteessa eteenpäin taisi olla nöyrtyminen, ylpeytensä nielaiseminen ja yhden vaatekappaleen menetys. Ehkä jos Damien neuvoisi tämän yhden, Cass osaisi loput... Niin siinä kävisi, olisi pakko käydä! Ei kai tehtävät vaikeammiksi ainakaan voineet mennä?
Sukeltaen kirjansa kanssa Damienin viereen, niin että makasi maassa mahallaan, kyynerpäihinsä nojaten, Cass kumarsi päänsä toisen kasvojen juurelle.
"Damieeen", tämä maanitteli hiljaisella äänellä lähellä toisen korvaa. "Autatko tässä?" ja kaunis enkelimäinen hymy.

[Agitha]

Damien piti silmänsä visusti kiinni kuunnellen samalla, kun Cass yritti tehdä tehtäviä. Ei kuulostanut siltä, että toinen olisi saanut jotain aikaan. Aina kun hän kuuli lyijykynän raapivan paperia vasten, ääni kuului vain hetken, ja sitä seurasi pyyhekumin vinkuna. Ei hyvä, ei ollenkaan hyvä. Damien osasi ratkaista tehtävän päässään, ja olisi osannut kirjoittaa vastauksen sellaisenaan ilman ylimääräisiä merkintöjä, mutta Cass ei näyttänyt osaavan laskea sitä edes paperille. Toinen ei kuulunut pääsevän edes alkuun! Ehkäpä hänen olisi sittenkin pitänyt tuoda se peruskoululaisille tarkoitettu kirja mukanaan...
Hän ei kuitenkaan sanonut sanaakaan ja teeskenteli nukkuvaa keskinkertaisella menestyksellä, kunnes kuuli Cassien luovuttavan. Kun poika laskeutui mahalleen makaamaan Damienin viereen ja mutisi hänen korvaansa, Damien raotti toista silmäänsä.
"Mitä, etkö saa edes ensimmäistä tehtävää ratkaistuksi?" hän kysyi ystävällisen uteliaaseen sävyyn, josta piruileminen oli kaukana. Tai olisi ollut, jos puhuja ei olisi ollut Damien. "Mikä sääli."
Hän nousi istumaan, ja vilkaisi Cassien aikaansamaa tummaa suttua paperin yläkulmassa. Siinäkö kaikki? Heillä olisi pitkä ja kivinen tie edessään.
"Kyyyyllä minä voin auttaa", Damien lupasi sitten venyttäen lauseen ensimmäistä tavua tuijotettuaan tyhjää ruutupaperia hetken. "Mutta tiedät mitä se tarkoittaa, vai mitä? Paita pois."
Komento oli niin yksinkertainen, että jopa Cassien olisi pitänyt ymmärtää se.
Damien odotti, että Cass sai riisuttua ensimmäisen vaatekappaleensa, ja paneutui sitten tehtävän pariin. Paita päätyi lattialle, ja "epähuomiossa" Damien potkaisi sen kauemmas.
"Katsos, yleensä tehtävät koskevat sitä kappaletta, jonka perässä ne ovat, eikö niin?" Damien selitti aloittaen alkeista. Hän nappasi lyijykynän Cassin kädestä, jotta hänellä olisi jotain, millä huitoa. "Kaava löytyy tästä kappaleesta, ja alkuaineiden kaavat löytyvät taulukosta. Ainoastaan tämä raaka-aine ei ole alkuaine, mutta sen nimestä voi jo päätellä, mistä se koostuu. Merkitset ne ylös siis näin."
Damien naputteli kynän terää paperia vasten selittäessään kuinka tehtävää lähdettiin ratkaisemaan. Samalla, ikään kuin vaivihkaa, hän nojautui hieman lähemmäs Cassia. Se oli luonnollinen reaktio, kun hänen seurassaan oli vähäpukeinen poika, josta hän piti. Tai se olisi ollut luonnollinen reaktio keneltä tahansa muulta, kuin häneltä.
"Minusta tuntuu", hän jatkoi. "Ettei vika ole siinä, ettet osaisi ratkaista tehtävää. Vika on siinä, ettet ymmärrä edes kysymystä", hän sanoi virnuillen tuttu kiusoitteleva pilke silmäkulmassaan. "Siksi meidän pitää lähteä alusta asti. Aakkosista."
Aakkosten opetteleminen ei ollut kuulunut Damienin alkuperäiseen suunnitelmaan, mutta sillä hetkellä se tuntui hyvältä idealta. Hän painatui vasten Cassien paljasta selkää, ja tarttui pojan kämmeneen, jotta he pitäisivät kynästä kiinni yhdessä.
"A niin kuin Adam. B niin kuin Bubble. C niin kuin Cassie. D niin kuin Damien", hän mutisi toisen pojan korvaan samalla, kun piirteli kyseisiä kirjainsymboleita ruutupaperille. Hän tiesi nojaavansa liikaa, hän tiesi puhuvansa liian lähellä toisen korvaa, hän tiesi jättävänsä huomiotta toisen henkilökohtaisen tilan, mutta hän ei välittänyt. Hän halusi olla lähellä Cassia. Hänen kehonsa toimi kuin omasta tahdostaan, vaati toisen kehon läheisyyttä, eikä hänen järjellään ollut asiaan mitään sanottavaa.
Vaieten hetkeksi Damien painoi kasvonsa lähelle toisen niskaa, ja hengitti toisen jo tutuksi tullutta tuoksua. Hänen huulensa olivat kosketusetäisyydellä Cassin ihosta, joten poika saattoi varmasti tuntea hänen hengityksensä lämmön. Vaati jonkin kerran itsehillintää, jottei Damien kiertänyt käsivarsiaan toisen ymprille ja jäänyt niille sijoilleen minuuteiksi tai tunneiksi.
Oli naurettavaa ja naurettavan yllättävää, miten toinen ihminen saattoi saada Damienissa aikaan sellaisen reaktion. Hyvä on, hän saattoi olla ihastunut. Se ei ollut ensimmäinen kerta, mutta harvinainen tapahtuma se oli silti. Asiat olivat nurinkurin ja ylösalaisin kun Damien ihastui, sillä yleensä muut ihmiset ihastuivat häneen, eikä hän muihin. Mitä Cass muka oli edes tehnyt niin toisin ja erityisen hyvin, että oli saanut Damienin näkemään hänet eri tavalla kuin muut? Ollut ehkä vähän kokemattomampi kuin Damienin asiakkaat yleensä? Ei se yksin siitäkään voinut johtua.
Huomatessaan nojanneensa toisen kehoon hieman liian pitkään Damien vetäytyi kauemmas Cassiesta, ja irvisti itsekseen. Hitto. Voi hitto.
"Arvaa mitä?" hän sanoi kuitenkin tuttuun, iloiseen sävyyn. "Minusta tuntuu, että minulla on lääke sinun tyhmyyteesi. Tiedäthän..."
Damien nousi ylös, käänsi sänkynsä patjan ylösalaisin ja kaivoi sen välistä esiin melkein täyden pullon kirkasta viinaa.
"Tiedäthän, että viina on viisasten juoma?"
Koulussa juominen oli huono idea, mutta sen sivuseikan unohtaakseen Damien joi aimo kulauksen melkein täydestä pullostaan, ja ojensi sen sitten irvistäen Cassielle. Hänellä ei ollut tapana juoda huvikseen. Hän joi ainoastaan hukuttaakseen murheensa, mutta sitä Cassin ei tarvinnut tietää. Eikä etenkään sitä, että juuri Cass oli se inhottava, epävarma, ja vieras murhe, jonka Damien halusi hukuttaa. Pullon henki oli vienyt hänen aikaisemmatkin ihastuksensa aina tarpeen mukaan, miksei se siis veisi tätäkin?

[loveliina]

Cassie virnisti Damienille, no, eiköhän paita ollut halpa hinta siitä, ettei tarvinnut itse miettiä mitä ihmettä kysymyksessä yritettiin sanoa. Nousten hetkeksi istumaan polvilleen, Cassie veti paidansa pois tottelevaisesti ja epäröimättä. Laskeutuen takaisin mahalleen, tuntien tällä kertaa kylmän lattian vartalollaan, Cass käänsi jälleen keskittymiskykynsä Damieniin ja tämän sanoihin.
No myönnetään, ehkä tehtävä ei olisi ollut niin vaikea jos olisi tajunnut katsoa edellisen aukeaman kaavoja, mutta eihän Cass ollut ollut edes varma mistä kysymyksessä puhuttiin..! Ei pojan aivoista ollut niin edistyneeseen työskentelyyn, se oli rakennevika! Ei Cass voinut itselleen mitään, anteeksi vain. Ja Damien sai kaiken kuulostamaan vielä niin helpolta.
Cassien sydän löi muutaman kerran lujempaa, pojan tuntiessa Damienin nojautuvan lähemmäs, hiukan vain. Yhtäkkiä, vain muutamassa sekunnissa, pojan keho tuntui tiedostavan varsin hyvin, kuinka tasan lähellä toinen oli, kuinka monta sadasosamilliä piti heitä erossa. Cassien aivot terästäytyivät, heräsivät kunnolla vaikka olivat ilmottaneet poistuneen käytöstä äskeisen tehtävän kohdalla. Ne tajusivat, että nyt oli hyvä olla hetkessä mukana, nyt tehtiin jotain jolla oli oikeasti merkitys.
Damien sanoi, että heidän oli parempi aloittaa alusta, aakkosista. Cass olisi naurahtanut jos olisi ehtinyt, mutta tunsi toisen käden laskeutuvat kädelleen, ohjaten tätä kynän kanssa. Damien puhui aivan pojan korvan juurella, niin että Cassien oli vaikea keskittyä yhtään mihin muuhun kuin toisen sanoihin. Pojan sydän löi lujempaa hetki hetkeltä - hiton Damien ja Damienin vaikutus Cassieen. Eikö poika ollut luvannut itselleen, ettei tuntisi enää näin? Että pysyisi viileänä kuin viilipytty, eikä antaisi Damienin varastaa hetkeä täysin itselleen. Sillä poika tiesi, että ei saisi vastakaikua jos äänen sanoisi mitään siitä skaalasta tunteita, joita tunsi Damienia kohtaan. Cass oli toiselle vain panokaveri. Panokaverit eivät puhuneet tunteista-- panokavereilla ei ollut tunteita. Aivan.
...Mikä sitten selitti sen, että Cass tunsi näin vain yhdestä vaivaisesta Damienin kosketuksesta? Poika nielaisi. Sille ei ollut selitystä.

Jokainen tavu, kirjain, äänne, joka pääsi toisen suusta sai Cassien olon vaikeaksi, sillä hyvällä tavalla. Damienin paino Cassin paljaalla selällä, huulet vain hipaisun päästä tämän ihosta... Damien sai Cassien nielaisemaan ja sulkemaan silmänsä. Damien oli lämmin. Damienin hengitys vielä lämpimämpi, kuuma vasten niskaa. Poika piti siitä, kun tunsi toisen lähellään, kun sai olla lähellä Damienia. Damien oli hiljaa hetken, eikä Cassiestakaan ollut rikkomaan hiljaisuutta. Poika toivoi, hartaasti ja syvältä sisimmästään, että hetki jatkuisi, edes sekunnin, edes kaksi. Se oli lähimmäs hellää kosketusta, tarpeetonta muttei merkityksetöntä hellyydenosoitusta kuin viikkoihin. Jokin siinä täytti Cassien lämmöllä, oli se sitten vain toisen lämmin keho tai viipyvä kosketus, paino selkää vasten.
Cass ei halunnut sen päättyvän.

Mutta Damien, kuten yleensäkin, vetäytyi pois. Pojan mieli harhaili jossain ihan muualla, ja toisen sanat Cassien tyhmyydestä vetivät tämän takaisin huoneeseen numero yhdeksän, Saint Walden'sin asuntolarakennukseen. Damien nousi pystyyn ja rytinällä etsi patjansa välistä jotain.
Ah, viisasten juomaa! Cassien huulille syttyi virne, no nythän alettiin puhua. Poika nousi makaavasta asennostaan takaisin istumaan.
"No totta helvetissä tiedän", Cass kommentoi ottaen vastaan viinapullon, samalla kun virnisti Damienin irvistykselle. Taisi olla kunnon tavaraa... Hmm. Raakana. Hmm. Poika mietti kaksi sekunnin puolikasta, muistellen niitä hassuja kertoja kun tämän viinapäätä oli kritisoitu olemasta... Noh, ei parhaasta päästä. Ja poikalla kun jos nousi nopeasti jo kevyempikin päähän, miten olisi vahvempien laita? Oli Cass kyllä ennenkin vahvoja juonut, laimennellut niitä vain tai unohtanut täysin jälkeenpäin kaiken kaikesta. No, ei elämä niin vakavaa ollut, poika ajatteli ja kaatoi suuren hörpyn kurkkuaan pitkin alas, joutuen kuitenkin keskeyttämään sen köhien silmät ristissä ja suu irvessä.
"...Mitä ihmeen rotanmyrkkyä sulla täällä on?" poika kysyi nostaen pullon silmiensä korkeudelle, pystyttyään vihdoin avaamaan ne. Hyi helvetti, olipas pahaa. Mutta no... Jos se nousi päähän, niin se oli hyvää viinaa. Kevensi tunnelmaa.

[Agitha]

Oli Damienin vuoro nauraa ja virnuilla, kun Cassiella oli vaikeuksia saada hänen viinaansa alas kurkustaan.
"Mitä sinä odotit, vettäkö?" hän ihmetteli hymyillen ja pelasti pullon toisen käsistä, ennen kuin se kaatuisi maahan. Viinapullo oli hänen ainoa pakopaikkansa nyt, eikä hän hevillä luopuisi sen sisällöstä. "Se on 40-prosenttista, mutta siihen tottuu äkkiä."
Damien sulki pullon korkin hetkeksi tietoisena siitä, ettei pystyisi siihen enää kovin kauaa. Ensinnäkin se oli hienomotoriikkaa vaativa tehtävä, ja toiseksi kaadettuaan myrkkyä kurkustaan alas tarpeeksi monta tilkkaa, hänellä ei ollut tapana lopettaa. Kun Damien teki jotain, hän teki sen kunnolla ja perusteellisesti.
Damien istahti takaisin lattialle Cassien viereen, ja nojasi sänkynsä kylkeen. Hän istui vaitonaisena ja tunnusteli, milloin alkoholi oli noussut päähän ja turruttanut hänen hermostoaan tarpeeksi. Muutaman hetken kuluttua hän otti uuden kulauksen pullosta, sillä kertaa enimmäkseen irvistelemättä.
Damien tiesi, että hänellä oli naisen viinapää. Hän oli suunnilleen naisen kokoinen, ja kaiken lisäksi aasialaisilla tuntui olevan vaikeuksia pysyä selvänä jo muutaman oluttuopillisenkin jälkeen, kirkkaista puhumattakaan. Hyvin pian Englantiin muutettuaan Damien oli tutustunut paikalliseen juomakulttuuriin (mikä oli aika rohkeaa ala-astelaiselta), ja aasialainen häveliäisyys ja kohtuullisuus oli kadonnut sen sileän tien. Oksennettuaan tarpeeksi usein ojan pohjalla ja kärsittyään tappokrapulasta tarpeekseen, hän oli kyllästynyt viinan iloihin ja vähentänyt juomistaan. Vanha tapa juoda pullo tyhjäksi kerralla oli kuitenkin juurtunut syvään.
Hiljalleen Damien huomasi alkoholin sumentavan ajatuksiaan, ja varmuuden vuoksi hän joi vielä kolmannenkin, vähän reilumman kulauksen. Pullo oli jo melkein puolillaan, hupsista vain, joten hän päätti ojentaa sen taas Cassielle.
"Avaan ikkunan", hän ilmoitti pitkän hiljaisuuden päätteeksi, nousi seisomaan ja raotti huoneen tuuletusikkunaa, jotta sisään pääsi raikasta ilmaa. Viinan pelmahdus koulun asuntolassa ei tietäisi hyvää, joten tehokkaasta ilmastoinnista kannatti pitää huolta vielä kun siihen kykeni. Hetken ajan Damien tuijotti ikkunasta ulos, totesi mielessään, että ulkona satoi, ja huomasi siitä olevansa jo hieman humalassa. Normaalisti hän ei nimittäin tuijotellut ikkunasta ulos tai analysoinut säätä.
"Onko nyt viisaampi olo?" Damien kysyi Cassilta, ja lysähti hieman liian vauhdikkaasti takaisin paikalleen toisen viereen lattialle. "Koska voidaan jatkaa näitä tehtäviä."
Hän noukki Cassien hylkäämän vihkon ja kynän, ja raapusti tehtävän vastauksen välivaiheineen paperille ulkomuistista. Tarkistettuaan, että tehtävä oli laskettu oikein ja vastaus järkevä Damien haparoi käsiinsä kemian kirjan, ja luki nopeasti seuraavan tehtävän. Ei aikaakaan, kun senkin tehtävän täydellinen vastaus komeili paperilla.
"Hyvä Damien", Damien sanoi ja taputti itseään olalle kannustavasti. "Nyt on opiskeltu tältä päivältä tarpeeksi, joten voidaan pitää vähän hauskaa."
Hän kiinnitti huomionsa takaisin Cassiin, jonka oli lähes hylännyt hetkeksi, ja hymyili lempeästi.
"Katso ja opi", hän kehoitti, tyrkkäsi vihkon takaisin Cassielle ja nojasi päällään sängyn reunaan. Tuntui huomattavasti mukavammalta, kun joku muu kannatteli hänen päätään hänen puolestaan.
"Hei", hän keksi sitten ja pomppasi takaisin ryhdikkääseen istuma-asentoon. "Katsos, se on viisaiden juoma, koska laskin tehtävät noin hyvin heti kun olin juonut. Se on mullistava keksintö, vai mitä?"
Humalatila alkoi vaikuttaa häneen rentouttavasti. Se ei poistanut Cassia hänen maailmastaan ja hänen huoneestaan, mutta se tosiasia, että toinen poika istui hänen huoneessaan paidatta mitä luultavimmin valmiina mihin tahansa toimintaan, tuntui jotenkin etäiseltä ja merkityksettömältä. Entä sitten, jos Damien pelkäsikin Cassia? Entä sitten, jos hän oli tunnevammainen? Entä sitten, vaikka Cass olikin nätti kuin mikä ja sai Damienin käyttäytymään kummallisesti? Casspas ei osannutkaan lukea hänen ajatuksiaan, ja Damien osasi pitää mölyt mahassaan. Ähäkutti!

[loveliina]

Kurkkua alas pitkin valunut juoma levitti sitä tietylaista lämpimäntunnetta pitkin Cassien sisuksia. Aivan kuin olisi juonut kuumaa desinfiointi-ainetta, Cass mietti, maistaen vielä maun huulillaan. Yhtä pahaa se oli, mutta varmaan yhtä puhdastakin. Mutta kuten sanottu: niin kauan kuin pysyi sisällä ja meni alas ongelmitta (eikä ollut edes omia rahoja siihen tuhlannut), ei viinasta suuremmin valiteltu yhtään mitään. Cass piti siitä tunteesta, kun sai päänsä sekaisin, kaiken tärkeän puettua sellaisiin kulisseihin, ettei enää tajunnut mitä murehtia ja missä kulkea. Onnellisen tiedoton tila omista huolistaan oli parasta, mitä mikään viina saattoi tuoda Cassielle.
Poika katsahti Damienin menoon kulautella juomaa nopeaan tahtiin suuria määriä, nostaen toista kulmaansa. Näytti siltä niinkuin toisella taisi olla aika kiire paeta todellisuutta... Ja Cassieta kenties? Oli ehkä hiukan narsistista pojalta ajatella ensimmäisiksi kaiken liittyvän tähän itsensä, mutta mitä muutakaan Damien olisi paennut? Vai oliko toisella jotain muuta hartioillaan, sillä eihän Cass (ainakaan omasta mielestään) ollut mikään taakka kenenkään olilla. Jos joku oli, niin Damien Cassien, ärsyttävällä jatkuvalla torjumisellaan. Niin.

Poika otti pullon mielellään toisen ojentaessa sen, ja rikkoessa hiljaisuudeksi venyneen hetken ilmoittamalla avaavansa ikkunan. Poika tarttui pulloa sen kaulasta ja kulautti alas saman tien reilumman annoksen hermomyrkkyä - ja kappas kummaa, se ei maistunutkaan enää niin mahdottoman pistävältä, etteikö sitä saisi ihan helposti nieltyä. Hmm, makuun kai tottui suhteellisen helposti, tai ensimmäinen kulaus oli turruttanut aivoja, tai kieltä tai makunystyröitä tai jotain jo sen verran, ettei se enää häirinnyt.
Miksei Cass tuntenut oloaan vielä yhtään erilaiseksi? Miksei maailma sumentunut? Huomaamattaan poika kyllä jo keinui siihen malliin, että aivot olivat tiedostaneet olevansa myrkytyksen kohteena. Mutta vielä ei viina ollut tehnyt tehtäviään ajatusten osalta, jotka liikkuivat ihan yhtä suurella nopeudella kuin aina tavallisestikin. Cass sadatteli päänsä sisällä ja hörppäsi uudestaan.
Yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, Damien lysähti maahan pojan viereen. Mitäs perkelettä? Mistäs perkeleestä? Hä, mitä? Mistä Damien nyt siihen oli tupsahtanut.
...Ei kun ainiin, Damienhan oli vain ollut avaamassa ikkunaa.

"Hei mä olen aina viisas", Cass huomautti ja otti hörpyn. Nyt poika alkoi itsekin tiedostamaan, että tunsi päänsä sisällä asioiden muuttuvan, ajatusten katkeilevan ja tärkeysjärjestysten muokkautuvan - maailman ylipäätään turtuvan. Hitto, tämähän oli hyvää tavaraa!
"Hienoa Damien", tämä kommentoi kuorossa, ja hymyili toiselle kuin ylpeä vanhempi, kuullessaan lapsensa voittaneen koulun paras oppilas -palkinnon. Mutta toki, olihan tehtävän oikein saaminen saavutus, johon Cass ei pystynyt. Ei edes tuolla kauniilla, värittömällä kurkkua polttelevalla viisasten juomalla, ei edes sillä.
Poika tyrskähti Damienin sanoille ja nyökytteli pontevasti.
"No tottakai on", Cass vastasi. "Miksi muuten sitä olisi käytetty aikojen alusta saakka.... Tai no aikojen alusta... Mutta... Kauan aikaa jo", tämä selitti kielenkantojensa löystyttyä juoman ansiosta.

Ikkunasta virtaava kylmä ilma sai Cassien ihon kananlihalle, pojan värisyttelemään rajusti koko kehonsa mukana. Cass mittaili katseellaan huonetta, ja etsi katseellaan paitaansa, mutta totesi sen kulkeutuneen aivan liian kauas, toiselle puolelle huonetta - varsinkin kun pojallahan oli vaihtoehtoinen lämmitysjärjestelmä aivan vieressään. Niin siis vielä viinankin lisäksi.
Hörpättyään vielä yhden, mukavan kulauksen viinaa, poika laski pullon maahan ja korkin sen päälle höllästi. Raahautuen nopeasti käsillään Damienin suuntaan, poika kaappasi toisen käsivarsiensa väliin ja veti muutaman sentin lähemmäs, niin että sai Damienin syliinsä.
"Ah... lämmin!" Cass kommentoi selittelemättä itseään sen kummemmin, virnistäen onnellisesti. Mitäs oli riisunut tältä paidan ja avannut ikkunan. Ei näin Damien, ei näin.
Cass hautasi kasvonsa toisen paidan kankaaseen hengittäen syvään sisään toisen tuoksua. Kaipa Cass oli saavuttanut jo nyt pienen huppelin?

[Agitha]

Niin, Cass ei osannut lukea hänen ajatuksiaan. Pohtiessaan tätä hienoa päätelmää Damien hymyili omahyväisesti, ja tunsi olonsa vähän paremmaksi. Johtuikohan se alkoholista vai vuosisadan oivalluksesta? Todennäköisesti vähän molemmista, mutta hän oli siihen erittäin tyytyväinen. Kukaan ei päässyt hänen päänsä sisään, kukaan ei voinut tietää mitä hän ajatteli, ei etenkään Cass. Hän sai ajatella mitä vain, milloin vain, kunhan vain muistaisi pitää naamansa peruslukemilla, eikä Cassie saisi koskaan tietää!
Peruslukemat. Ajatusten lukeminen. Liikaa lukemista Damienin makuun, ja hän päätti hidastaa ajatuksenjuoksuaan vielä tilkalla raikasta ja ravitsevaa, kirkasta viinaa.
Tilkka muuttui äkkiä aimo kulaukseksi, kun Damien noukki Cassin hylkäämän pullon lattialta ja nosti sen huulilleen. Kulaus taas oli vähällä muuttua melkoiseksi sotkuksi, kun Cass kaappasi hänet syliinsä samaan aikaan kun hän yritti juoda. Juomaa roiskahti vähän hänen paidalleen ja valui pitkin hänen leukaansa Cassin liikutellessa häntä sillä tavalla yllättäen.
"Ptruu, ihan iisisti poika", Damien rauhoitteli Cassia, itseään tai viinapulloa. Hän pyyhki suunsa t-paitansa helmaan, ja harkitsi sitten paidan riisumista kokonaan. Mitä hän sillä enää tekisi, paitsi pyyhkisi siihen suunsa? Vaatteet ylipäätään olivat turhia tavaroita, kuka niitä tarvitsi? Ehkä kaikkien pitäisi kulkea alasti!
Huippuloogisesta ja nerokkaasta päättelyketjustaan huolimatta Damien ei saanut paitaa pois päältään, ja luovutti ensiyrittämällä.
Ylpeänä tästä uudesta neronleimauksestaan Damien joi vielä yhden huikan hieman varovaisemmin kuin äsken, ja laski pullon sitten viereensä lattialle. Kolmannella yrittämällä hän sai korkin paikoilleen välttävästi, ja päätti unohtaa pullon hetkeksi.
Hänen olonsa oli rento, ja hajamielisesti seinää tuijotellen hän nojasi taaksepäin vasten Cassia.
Ja sitten hän muisti sen. Syyn siihen, miksi viina äsken oli läikkynyt, miksi hän oli ruvennut ajattelemaan alastomia ihmisiä ja miksi hänestä tuntui, kuin hän olisi istunut Cassin sylissä. Casshan oli vetänyt hänet syliinsä hetki sitten!
Humalatilasta huolimatta Damienin sydän jätti väliin yhden lyönnin, ja hänen aistinsa terävöityivät tuntemaan Cassien kehon hänen selkäänsä vasten. Siinä he taas olivat, Damien täysin neuvottomana toisen otteessa, ja Cass autuaan tietämättömänä siitä, mitä teki.
Hetken aikaa Damien oli jännittynyt ja yritti epätoivoisesti saada puuroisia ajatuksiaan kasaan, mutta sitten hän muisti, ettei kukaan voinut lukea hänen ajatuksiaan. Se oli lohdullinen tieto siinä tilanteessa, ja sai hänet rentoutumaan vähän. Cass ei voinut tietää totuutta (joka oli helpompi myöntää humalassa), joten Damien sai riehua vapaasti miten tahtoi.
"Pöh, lämmin. Minä olen kuuma", Damien sanoi, nojasi taaksepäin ja lepuutti päätään Cassien olkapäällä katsellen kattoa. Hän ei ollut koskaan ennen tullut kiinnittäneeksi kattoon huomiota, ja se osoittautui yllättävän kiehtovaksi.
Ikävä kyllä edes upea katto ei onnistunut täysin kääntämään Damienin ajatuksia pois pojasta, joka istui hänen takanaan. Hän pyöritteli ajatusta mielessään hetken, nousi sitten hieman kömpelösti, kääntyi ympäri ja laskeutui sitten takaisin istumaan kasvokkain Cassien kanssa. Horjahtaessaan hän otti tukea toisen olkapäästä.
"Okei, nyt mennään asiaan."
Joku olisi saattanut kuvitella, että Damien halusi puhua, mutta oikeastaan totuus oli päinvastainen. Hän kohottautui hieman, ryömi istumaan Cassien lantion päälle hajareisin ja painoi suudelman pojan huulille.
"Tätä sinä haluat, eikö niin?" hän kysyi alkoholin pehmentämään kiusoittelevaan sävyyn. "Harrastetaan seksiä, siksihän tässä ollaan."
Niin, sitä Cass halusi. Ja sitä Damien halusi hänelle antaa. Eikö se ollut ollut selvää aina?
Damienin huulet hakeutuivat takaisin toisen huulille hieman kömpelöön, mutta kiihkeään suudelmaan. Hän ei halunnut jättää varaa arvailuille tai ajatuksille, katumukselle tai tunteille. Hän halusi harrastaa raakaa, eläimellistä seksiä, josta tarpeettomat romanttiset tunteet olivat kaukana. Hän halusi Cassin satuttavan häntä niin pahasti, ettei hän enää välittäisi, että hän olisi turta. Fyysinen ja psyykkinen kipu, kumpikin kelpasi yhtä hyvin. Tärkeintä oli päästä eroon niistä typeristä, haitallisista tunteista, jotka vaivasivat häntä yötä päivää. Kyllä, hän oli ihastunut, mutta ei olisi enää kauaa! Oliko vielä jotain kysyttävää?
"Mitä sinä haluat, Cass?" Damien kysyi kasvoillaan tuttu kiusoitteleva naamio, toistellen ennestään tuttuja vuorosanoja. "Teen mitä vain haluat."

[loveliina]

"Polttava", Cass jatkoi toisen huomautusta siitä, ettei ollut lämmin vaan kuuma. Poika saattoi virnistää sanojensa loppuun, mutta tosi asia oli, että Damien oli polttavan kuuma sanan jokaisessa merkityksessä Cassielle - eiköhän se ollut tullut jo harvinaisen selväksi jo sillä, ettei poika saanut pidettyä näppejään kurissa vaan oli taas napannut toisen lähelleen. Enemmän kuin mitään, Cass kaipasi olla niin lähellä Damienia, että kuuli tämän kevyen hengityksen yrittämättäänkin. Lähellä, iholla, vasten sitä.
Damien irtautui jälleen Cassiesta, sanoen että nyt mentiin asiaan. Cassien kulma kohosi hivenen epätoivoa laskeutuessa tämän kasvoille. Miksi nyt piti palata siihen, mihin oltiin jääty? Kemia oli masentava aihe, ja Cassiella oli juuri vasta alkanut olla kivaa. Pojalta meinasi ensin mennä täysin ohi, mistä Damien puhui, mutta toisen kääntyessä sylissä istumaan tämän lantiolle, Cassielle valkeni. Ai ei Damien puhunutkaan kemiasta tai mistään kouluun liittyvästä, ei toki. Toinen painoi suudelman Cassien huulille, ja poika luonnollisesti vastasi siihen, ajattelemattaan.

Damienin sanat, kiusaoittelevat, pehmeät sanat painautuivat hitaasti pojan tajuntaan. Tätähän Cass halusi? Tästä syystähän tässä oltiin? Cass ei pystynyt kieltämään, mutta miksi sanat tuntuivat särähtävän korvaan ikävästi... Aivan kuin Damien tarkoittaisi, että ainoa syy miksi Cass paikalla oli, oli saadakseen tyydytyksen, panon. Poika nielaisi, tämän kulma hitaasti kurtistui. Cassie ei ehtinyt kuitenkaan esittää vastalausettaan Damienin tukkiessa pojan suun kiihkeällä suudelmalla, jota vastaan pojan mieli taisteli, ettei katoasi, hukkuisi siihen. Miten niin Cass oli tässä vain seksiä varten? Cass... Cass oli tässä Damienia varten, Damienin takia, Damienin vuoksi. Koska Cass halusi olla toisen lähellä, nähdä toisen kasvot, hymyn, kuulla naurun. Toki seksi Damienin kanssa oli mahtavaa, ja risteili Cassien mielessä päivästä toiseen, mutta ei se ollut ainoa syy, miksi poika oli siinä! Ei ollut... eihän?
Hitaasti Cassien ajatus kuitenkin katosi, Damienin sekoittaessa pojan jo valmiiksi alkoholin vaikutuksesta hiukan sekaisin olevan pään, ei jäljelle jäänyt hetkeksi ajatuksen ajatusta, vain aistihavaintoja... Damien, Damienin huulet, hiukset, tuoksu.

Damienin huulet irtautuivat Cassien huulista, kysyäkseen mitä poika halusi. Damien olisi valmis tekemään mitä vain. Cassie yritti kerätä ajatuksensa kasaan, fiksuiksi sanoiksi, lauseiksi, että voisi sanoa jotain vastaan. Mitä Cass halusi, oli Damien... Mutta ei niinkään vain toinen housuihinsa, vaan Damien kokonaan. Omistusoikeus, ja notaarin leimaama todistus. Poika nielaisi ja käänsi häpeilemättömän katseensa toisen silmiin.
"Mä haluan... Mä...", tämä sanoi osaamatta oikeastaan pukea sitä sanoiksi. Mitä Cass halusi? Poika halusi... tietää, miksi joka kerta, kun tilanne olisi edes vähää voinut kääntyä vakavamman puoleiseksi, siltä riisuttiin voima tekemällä siitä vitsi. Miksi Damien oli samalla niin mukana kaikessa mitä he tekivät, mutta onnistui pitämään yllä silti sen kylmän kuoren, josta Cass ei saanut otetta. Ja Cass halusi, ennen kaikkea Damienista jonkun otteen. Jonkun varmemman tiedon siitä, että Damienkin tunsi jotain... Mitä vain, edes pientä kiintymystä - tai helvetti vaikka vihaa, kunhan tunsi! Kunhan Cass ei ollut yhdentekevä, pikapano, nimetön, joku jonka tunteita ei tarvinnut ottaa huomooon...!
Sillä... no okei, ehkä Cassiella oli tunteita. No joo, se oli ehkä aivan päivän selvää, että pojalla oli ollut, jo pidempäänkin, mutta joka kerta kun Cass ne edes itselleen myönsi, ne täytyisi kieltää, heti kun Damien torjuisi tämän. Koska Cassieta ei torjuttu, ei tämä halunnut ketään sellaista, joka ei halunnut poikaa aivan yhtä paljon takaisinkin.
"Mä haluun, että sä sanot...", tämä aloitti ja nielaisi, kasvoilta pyyhkiydyttyä pienetkin virneen poikaset. "Mikä mä oon sulle? Pano?"

[Agitha]

Damien odotti kärsivällisesti Cassin vastausta huulet niin lähellä toisen huulia, että hän saattoi tuntea lämpimän hengityksen kasvoillaan. Hän ei vetäytynyt kauemmas tai siirtynyt paikaltaan minnekään, sillä enää hän ei ollut peloissaan. Hän tunsi hallitsevansa tuttua tilannetta jälleen kerran, pelaavansa kotikentällään. Damien istui toisen lantion päällä, toinen takelteli sanoissaan, maailma kiersi hitaasti kehää radallaan, ja pian he harrastaisivat seksiä.
Tai niin sen kaiken järjen mukaan olisi pitänyt mennä.
Cassin vastaus oli kaukana siitä, mitä Damien oli odottanut kuulevansa, ja äskeinen pelko ja epävarmuus palasi takaisin kaksinkertaisena. Damien kurtisti kulmiaan, mietti sanojaan, ja käänsi lopulta kasvonsa kohti ikkunaa, pois päin Cassiesta.
"Hmm, niin", hän valehteli. "Hyvä pano."
Tuntui pahalta sanoa niin, mutta Damienilla ei ollut parempaa vastausta kysymykseen. Hän tiesi kyllä, mitä Cassien kysymys tarkoitti, ja jollain kierolla tavalla se teki hänet iloiseksi ja surulliseksi samaan aikaan. Cass halusi jotain enemmän, oli epävarma tunteistaan, halusi ymmärtää Damienia, halusi Damienin ymmärtävän häntä, halusi hänen hämmentyvän, katsovan toisaalle, mutisevan jotakin romanttista ja painavan suukon hänen huulilleen eri tavalla kuin ennen. Tietysti Damienkin olisi halunnut sitä, oikeastaan hänen humaltunut ja uupunut mielensä toivoi sitä ja haaveili siitä, mutta hänen maailmassaan sellaista ei vain tapahtunut.
Damien avasi suunsa pyytääkseen anteeksi, vitsaillakseen, ehdotellakseen rivouksia. Hän ei itsekään tiennyt miksi, mutta koki tarpeelliseksi sanoa jotain, mikä saisi heidän molempien ajatukset kääntymään toisaalle. Mutta sanat takertuivat hänen kurkkuunsa, eikä Damien osannut sanoa mitään tilanteeseen sopivaa tai sopivan sopimatonta.
Hän tuijotti ulos ikkunasta mitäännäkemättömin silmin lepuuttaen käsiään edelleen Cassin olkapäillä. Hänen painonsa piti pojan paikoillaan, sillä hankalasta tilanteesta huolimatta hän ei tahtonut toisen lähtevän. Cass ei tiennyt, mitä oli sanonut, mitä oli tehnyt, minkä katastrofin oli aiheuttanut. Hän ei voinut tietää, eikä hänen kuulunutkaan tietää, mutta totuus raastoi Damienin sisintä. Kuinka saada Cass ymmärtämään kertomatta totuutta? Kuinka paljastaa totuus loukkaamatta Cassia?
Damien mietti oman aikansa, ja nielaisi sitten.
"Olet tyhmä, Cass. Tosi tyhmä", Damien mutisi alkoholin vaikutuksen tehdessä äänen ajattelemisen helpommaksi. "Mitä sinä haluat kuulla? Että olen ihastunut sinuun? Että haluan sitä samaa, kuin sinäkin? Että odotan jokaista tapaamista, ajattelen sinua silloinkin kun se ei ole sopivaa, en ole enää kiinnostunut kenestäkään muusta, haluan tehdä sinut iloiseksi ja että pelkkä aito hymy riittää pelastamaan päiväni, niinkö? Entä jos minä sanoisin niin? Mitä sinä luulet, että sitten tapahtuisi?"
Damien puhui yllättävän selvästi, vaikka alkoholi olikin irroittanut hänen kielenkantojaan huomattavasti. Kun hän kerran oli aloittanut, oli vaikea lopettaa, eikä se juuri sillä hetkellä edes harmittanut häntä. Cassie oli pyytänyt vastauksia, ja niitä hän tulisi myös saamaan
Damien nielaisi, ja käänsi katseensa takaisin Cassiin. Hän ei hymyillyt tai väännellyt kasvojaan kuten tavallisesti, vaan näytti vakavalta, ehkä jopa hieman surulliselta.
"Minulla on neljä puhelinnumeroa omissa nimissäni. Käyn testauttamassa itseni tautien varalta suunnilleen joka kuukausi. Kannan mukanani kondomia jopa uimahallissa ja oppitunneilla. Harrastan seksiä kymmenen minuutin varoitusajalla sellaisen henkilön kanssa, jota en tunne edes nimeltä."
Ja ne olivat vain muutamia, valittuja faktoja. Oli vaikea kuvitella, ettei Cass ollut huomannut kaikkia niitä, mutta ehkä ne sillä tavalla tiivistettynä olivat helpommin ymmärrettävissä.
Damien painautui Cassia vasten ja lepuutti leukaansa pojan olkapäällä. Hän ei tiennyt johtuiko tarve ottaa tukea jostakin humalatilasta vai jostain ihan muusta, mutta hänen laskelmiensa mukaan hänellä ei ollut enää paljoa menetettävää.
"Vanhin ihminen, jota olen nainut on 73. Nuorin oli 12, kuten minäkin olin silloin. Minulla on tällä hetkellä seitsemän eri profiilia eri deittipalveluissa, ja tyttöjen, poikien, naisten ja miesten lisäksi olen nainut kolmea transvestiittiä. Minut on sidottu 28 kertaa, ja olen käyttänyt suukapulaa ja naisten vaatteita. Minulla on kehossani kaksi kuuman steariinin aiheuttaman palohaavan arpea, ja olen murtanut kaksi kylkiluuta seksin aikana. Onko vielä jotain, mitä haluat tietää?"
Tunnustustaminen oli uuvuttavaa. Damienilla ei ollut aavistustakaan mitä Cass oli hänestä ajatellut ennen, ja mitä hän ajatteli nyt, mutta tehtyä ei saanut tekemättömäksi. Joka ikinen sana oli totta, joten mitä ikinä hänen humalaisista tunnustuksistaan seuraisikaan, hän oli ansainnut sen.
"Joten miksi sinä kysyt, mitä sinä minulle merkitset?" Damien kysyi vielä, puhuen vaimeasti lähellä Cassien korvaa.

//DAMI ANGST <///////3//

[loveliina]

Pojan vakavaksi vetäytyneillä kasvoilla värähti sekunnin sadasosan se, mikä roihahti ilmiliekkiin Cassien sisällä. Harmi, ikävä, itseinho ja kaiken kieltäminen. Jos Cass oli toiselle vain hyvä pano, ei siitä sitten sen enempää. Ihan kuin Cass olisikaan edes halunnut tietää. Cassieko muka kysynyt mitään tuollaista? Toinen oli tainnut ottaa muutaman hörpyn liikaa, ei sitä ollut tapahtunut. Ei Cassia kiinnostanut, hehän vain panivat keskenään. Aivan niin juuri, ei tämä ollut särö, joka pojan sydämen pintaan oli ilmestynyt. Ei toki, se oli aina ollut siinä. Ei Damienilla ollut mitään vaikutusta aiheeseen - kuten ei mihinkään, mikä liittyi Cassieen. Selvä, hienoa, jatketaan.
Damien avasi suunsa, kuin sanoakseen jotain, mutta sanoja ei kuulunut. Cass nosti toista kulmaansa kylmästi, no, oliko jotain lisättävää? Poika tunsi olonsa jossain määrin loukatuksi, mutta kielsi sen itseltään. Miksi? Cass tiesi vetäytyvänsä muutaman sentin kauemmas toisesta, käyttäytyen aika jäätävästi siihen nähden, ettei mitään ollut tapahtunut. Siihen nähden, ettei Damien ollut tehnyt mitään väärää, ja Cass jälleen oli vain tehnyt itsestään narrin ja olettanut liikoja ja niin edelleen.
Damien sanoi Cassien olevan tyhmä, ja sitä poika todella tunsi sillä hetkellä olevansa.

Damien luetteli asioita siitä, mitä uskoi Cassien haluavan kuulla. Jokainen niistä oli naula arkkuun, sillä ne olivat juuri niitä asioita, joita Cass kaipasi. Ja jokainen niistä sattui aivan yhtä lujaa, sillä ne pätivät sanasta sanaan Cassieen itseensä, siihen miltä tästä oli tuntunut viimeisten viikkojen ajan. Damien sai kaiken sen kuulostamaan tyhmältä, typerältä ja ennen kaikkea turhalta. Miksi kukaan tekisi niin tai olisi sellainen? Miksi kukaan olisi niin tyhmä, idiootti ja ääliö, että alentuisi ihastumaan toiseen ihmiseen ja sitten vielä kysyisi tältä, mikä minä olen sinulle? Cassiellakaan ei ollut vastausta, niin kuin tällä ei ollut vastausta siihen, että mitä poika luuli tapahtuvan jos Damien sanoisi jotain siitä, mitä oli luetellut, tosissaan tarkoittaen sanojaan.
Poika halusi sanoa jotain vastaan, sanoa että Damien oli itse tyhmä ja idiootti, eikä pojan tarvinnut kuunnella tälläistä... Tämä ei tarvinnut Damienia eikä Damien selvästi Cassietakaan, joten mitä helvettiä Cassie siinä enää istui.
Keho ei liikkunut, eikä syy ollut se, että Damien ei päästänyt Cassieta. Keho kieltäytyi liikahtamasta senttiäkään. Se käski ja komensi aivot aloilleen. Hiljaisuus pitkittyi.

Damien rikkoi sen sanomalla muutamia valittuja faktoja itsestään. Cass sisäisti ne viiveellä, ja vasta kun toinen painoi päätään pojan olkapäälle, tajusi Cass ihmetellä, mitä ihmettä? Miten näillä asioilla oli oikeastaan, mitään tekemistä minkään kanssa... Toki, ne olivat kyseenalaisia muutenkin, mutta Cass uskoi ne. Tulivathan sajat Damienin omilta huulilta, eikä Cass nähnyt syytä miksi epäillä.
Vasta Damienin avatessa uudemman kerran suunsa, tajusi poika kuunnella tarkkaan, kunnolla mitä Damien suustaan ulos päästi. Fakta toisensa jälkeen tuntui kääntyvän vakavammaksi, sellaiseksi jota Cass ei välttämättä olisi halunnut kuulla, tai jota Damien ilman viinaa ei olisi halunnut kertoa. Cass mietti, miksi toinen kertoi mitään tästä... Asiat kuulostivat raskailta kiviltä toisen olkapäillä, sellaisilta jotka olisivat helposti painaneet Cassien kumoon, jos olisi niitä joutunut kantamaan. Cassien tajuntaan iski nyt vasta täydellisesti tieto siitä, mitä kaikkea toinen oli joutunut kokemaan.
Oli poika kuullut ennenkin, juoruina ja asiattomien kommentteina tarinoita Damienista. Mutta ei poika ollut tajunnut, että villeihin seksiseikkailuihin oli kuulunut.. Jotain näin synkkää. Ylitsepääsemätöntä. Ja Damienhan oli ainoa, joka tiesi tasan tarkkaan kaiken kaikesta. Poika ei halunnut järkyttyä toisen sanoista, mutta ei voinut itselleen mitään.

Miksi Damien edes kertoi tätä Cassielle? Pelottaakseen pois? Ei mutta hetkinen... Jos Damien yritti karkoittaa Cassien, sille täytyi olla syy. Ehkä... Ja vain ehkä, Cass oli ylittänyt jonkun rajan alkuperäisellä kysymyksellään, joka tuntui olleen esitetty pikemminkin päiviä sitten, kuin minuutteja. Ja jos Cass oli, toinen oli tuntenut jotain sellaista, ettei ollut halunnut Cassieta lähelleen - mutta ei kuvotuksesta vaan... pelosta? Siitä samaisesta pelosta antautua täysin jonkun ihmisen käsiin, päästää menemään, kuin Cass itse pelkäsi? Toisen käytöksessä alkoi yhtäkkiä olla paljon enemmän järkeä Cassien päässä.

Aiempi loukkaantuminen oli täysin unohdettu, Cassien omat typerät ongelmat todella näyttivät pieniltä Damieniin verrattuna. Cassia ihan hävetti olla niin itsekeskeinen välillä, ettei huomannut ilmiselviä asioita.
Poika tiesi ettei toisen kertomat asiat olleet sellaisia, joita jaeltiin kenelle vain. Cassien täytyi olla jollain tapaa erityinen, kun Damien ne tälle paljasti. Pojasta tuntui pahalta ja hyvältä samaan aikaan. Ainakin Damien uskoutui tälle, ja se oli tarpeeksi. Toistaiseksi.

Poika kiersi kätensä Damienin selän taakse, ja halasi tätä lujaa painaen kasvonsa lähemmäs toisen ihoa. Cass halusi näyttää, ettei ollut niin järkyttynyt toisen sanoista, että juoksisi häntä koipien välissä pakoon. Totta kai Damienin sanomat asiat häiritsivät Cassieta jossain määrin, mutta juuri nyt niillä ei ollut väliä, kiitos vaikka alkoholin tai jonkin mystisen luonnonvoiman.
"Ei sillä ole niin väliä", poika kuiskasi vastaukseksi ja rutisti Damienia lähemmäs itseään.

[Agitha]

Damien oli puhunut kasvot ilmeettöminä, värittömään äänensävyyn ja katse suunnattuna jonnekin kaukaisuuteen. Hän olisi yhtä hyvin voinut luetella perunalajikkeita kuin totuuksia omasta elämästään ja tyhmempi olisi voinut luulla, että se johtui välinpitämättömyydestä. Mutta siitä ei ollut kyse.
Damien oli kaikkea muuta kuin välinpitämätön ihminen. Hänen ulkokuorensa saattoi olla läpäisemätön, saumaton ja sileä, hän saattoi olla hämmästyttävän usein hyvällä tuulella, ja pikapanon lisäksi hän todella oli myös ystävä, rakastaja, veli, kuunteleva korva, lohduttava olkapää ja turva. Ei hän tehnyt kaikkea rahasta, eihän hän ollut pyytänyt rahaa Cassieltakaan. Kyllä Damien välitti, ihan oikeasti välitti. Hän välitti muista, mutta ajatteli omia asioitaan vain harvoin, eikä osannut suhtautua niihin.
Jos joku olisi kertonut Damienille hänen elämäntarinansa omanaan, hän olisi tuntenut sääliä ja surua toisen puolesta. Hän olisi ehkä tuntenut pientä vihaa ja katkeruutta maailman kovuutta kohtaan, ja halunnut ottaa kertojan suojatikseen. Mutta entä hän itse? Kun kyse oli hänestä, hän tiesi koko totuuden. Hän tiesi sen uuden kannettavan tietokoneen ja CD-levyt, jotka hän oli saamillaan rahoillaan ostanut. Hän muisti ne illalliset ja hotellihuoneet, jotka joku oli hänen puolestaan kustantanut. Hän muisti ne nuorten tyttöjen hymyt, kun he menettivät neitsyytensä kaikin puolin kunnolliselle, mukavalle, suloiselle ja hauskalle pojalle, jota he olivat jo pitkään ihailleet kaukaa. Hän muisti ne kotirouvien lempeät katseet, kun hän oli hetkeksi vapauttanut heidät arjen raskaasta taakasta. Miten hän olisi voinut tuntea sääliä itseään kohtaan, kun hän oli saanut palkan vaivastaan? Loppujen lopuksi elämässä oli kyse kaupankäynnistä, ottamisesta ja antamisesta.
Damien tunsi Cassin kiertävän kätensä hänen ympärilleen, ja hänen ilmeensä muuttui värittömästä hieman yllättyneeksi. Cass sanoi, ettei sillä ollut väliä. Damienin aivot eivät onnistuneet sisäistämään viestiä. Oliko se hyvä vai huono asia? Minkä kannalta sillä ei ollut väliä? Damienille se merkitsi kaikkea.
Hän naurahti hieman tukahdetusti, ja hautasi kasvonsa Cassien kaulakuoppaan.
"Minähän sanoin, että sinä olet tyhmä", Damien vastasi, mutta hymyili toisen ihoa vasten. Sitten hän kohottautui, ja haparoi hylätyn viinapullon käsiinsä. Hän joi aimo kulauksen ennen kuin laski pullon takaisin lattialle.
"Ja nyt", hän jatkoi huokaisten, mutta unohti saman tien, mitä hänen oli pitänyt sanoa. "Ihan sama. Mutta kai sinä tajusit, mitä minä sanoin, vai mitä?" hän varmisti varmuuden vuoksi, sillä hän huomasi olevansa hieman humalassa. He olivat juoneet suunnilleen saman verran, joten Damien ei voinut olla varma, että Cass oli vielä siinä kunnossa että ymmärsi sanaakaan siitä, mitä hän oli äsken sanonut.
"Yleensä huorat on sellaisia... Niillä on pinkit paidat ja mustat nahkahameet ja pitkä tukka", Damien selitti sitten sammaltaen hieman aina silloin tällöin. Hänen selvähkö avautumishetkensä oli ohi, ja hän tunsi tutun raikeuden valtaavan kehonsa. "Tai ainakin ne on nuoria tyttöjä ja laihoja ja käyttää huumeita tai jotain. Kyllä minä tunnen niitäkin. Mutta sitten ne voi kai olla myös tällaisia. Tällaisia... Kuin minä. Koska enkös olekin huora kuitenkin, kun otan rahaa? Ei minua kukaan kaupittele, teen sen itse, mutta enkö silti ole huora?"
Huora tuntui kovin karulta ja romanttiselta sanalta samaan aikaan verrattuna siihen, millaista seksi todellisuudessa oli.
"Teen ihmiskauppaa itselläni, ja silti ne käyttäytyy kuin olisin joku uhri", hän mutisi epäselvästi itsekseen, ja huokaisi sitten liioitellun syvään. "Ihan sama."
Vielä hetki sitten Damien oli lepuuttanut päätään Cassien olkapäällä, mutta jossain välissä hän oli valunut alemmas. Hän ryhdistäytyi ja kääntyi toisin päin unohtuen kuitenkin Cassin syliin istumaan.
"Sinä olet tyhmä, minä olen huora, ja sinun mielestäsi sillä ei ole niin väliä."
Jostain syystä autuas hymy levisi Damienin huulille. Sillä ei välttämättä ollut mitään yhteyttä hänen äskeisiin sanoihinsa, mutta jostain syystä hän tunsi olonsa hieman hilpeämmäksi.
"Tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä, tyhmä. Cassie, Cassie, Cassie, Cassie, Cassie", hän höpisi itsekseen, ja kääntyi sitten kurkistamaan olkansa yli, mitä Cassielle kuului. Toisen pää oli lähempänä kuin hän oli odottanut, vaikka hän tiesikin nojailleensa toiseen koko sen ajan, kuin oli höpissyt omiaan.
"Hei Cass", hän keksi sitten sanoa, mutta unohti tärkeän asiansa saman tien. Koska Cassin kasvot olivat sopivasti siinä lähellä ja Damienilla ei ollut mitään muuta tekemistä, hän painoi uuden suudelman toisen huulille. Mikä ettei? Cassien suuteleminen oli mukavaa.
"Jaa, että huorailu ei haittaa?" hän mutisi toisen huulia vasten, ja jatkoi sitten suudelmaa.