Cold as fire

[Agitha]

Kun Cass muksahti takamukselleen lattialle, Damien havahtui ja kohotti päätään.
"Ei kai viina kaatunut?" hän kysyi huolissaan, mutta paikannettuaan pullon vahingoittumattomana ja turvallisesti lattialla, hän laski päänsä takaisin tyynyyn, joka oikeastaan sijaitsi toisessa päässä sänkyä. Joko Damien makasi sängyllä väärin päin, tai sitten tyyny olin kasvattanut itselleen jalat ja vaihtanut puolta itsekseen. Mahdollisuudet olivat aika lailla 50/50, eikä Damien viitsinyt ruveta arvailemaan.
"Hehehe, sinä kaaduit", hän oivalsi vahingoniloisesti hetken päästä, mutta vakavoitui pian huomatessaan, että Cass joi pullon viimeiset pisarat viisasten juomaa.
"Hei, ei mikään ihme, että olet noin humalassa!" hän huomautti katkerasti. "Joit melkein koko pullon, minä sain suunnilleen kaksi huikkaa jos sitäkään! Joudut vielä johonkin... AAA-kerhoon. Tai AA-kerhoon. Kumpi se on? Ja se on sinulle oikein!"
Oikeastaan Damien oli juonut yli puolet rakkaan pullonsa sisällöstä, joten hän ei viitsinyt olla pitkävihainen. Asia unohtui saman tien, vaikka hänen oli ollut tarkoitus vaatia vielä rahojaan takaisin.

Damien katsoi Cassia kummauksen, kun poika väitti, ettei hän ollut koskaan kuullut Kylesta.
"Oletko sinä humalassa?" hän ihmetteli, ja kurtisti kulmiaan välttävällä menestyksellä. "Kaikkihan tuntevan Kylen. Kaikki. Sillä on dobermannin kokoinen kamera, ja se vakoilee minua. Veikkaan, että se on homo. Mutta huonekavereihin ei sotkeuduta!" Damien valisti Cassia, joka oli selvästi tietämätön elämän tosiasioista. Hän olisi mielellään jatkanut valistustaan, mutta Cass ei näyttänyt kuuntelevan.
Vaikka Cass vääräoppisesti kieltäytyi uskomasta Kamera-Kylen olemassaoloon, asia lakkasi vaivaamasta Damienia, kun poika ryömi hänen vuoteensa viereen ja lupasi jäädä yöksi puolustamaan häntä Kylen yksisilmäiseltä kameralta. Sänkyyn asti oli vielä vähän matkaa, mutta Cass edistyi koko ajan.
Damien odotti ystävällisesti ja kärsivällisesti, että Cass sai koottua tarpeeksi voimia noustakseen ylös ja kömpiäkseen sänkyyn. Hän katsoi myötätuntoiseksi, kun poika kiipesi vuoteeseen ja ilmeisesti yritti kömpiä hänen ylitseen mahtuakseen kapealle sängylle Damienin viereen. Matka katkesi kuitenkin suunnilleen puoliväliin, kun Cass ilman varoituksia laskeutui suutelemaan häntä.
Damien vastasi suudelmaan heti kun kykeni. Veressä virtaava alkoholi hidasti hänen reaktiokykyään, joten hänellä kesti hetki tajuta mikä häneen oli iskenyt. Kun hän tunnisti miellyttävän tunteen huulillaan Cassien huuliksi, hän vastasi suudelmaan välittömästi.
Damien ei huomannut sitä itse, mutta hän oli huomattavasti innokkaampi ja spontaanimpi kuin tavallisesti. Suudelmasta puuttui kaikki hänelle tyypillinen laskelmoivuus, tarkoituksellisuus ja päämäärä. Se oli pelkkä suudelma, joka nuoren pojan humalatilan ja hormonitoiminnan vuoksi syveni nopeammin kuin laki salli, mutta joka ei yrittänyt olla mitään, mitä se ei ollut. Sen tarkoitus ei ollut kiusoiltella, johdatella tai kiihottaa, vaikka se ohimennen saattoiko tehdä niitä kaikkia, vaan ainoastaan olla. Vaihtaa bakteerikantaa, ja ehkä tuoda kaksi poikaa hieman lähemmäksi toisiaan. Damien kietoi kätensä Cassien ympärille ja veti pojan lähelleen.
Hetken (tai ehkä useamman hetken) kuluttua Damien vetäytyi vähän kauemmas. Hän muisti luvanneensa nukkua Cassien kanssa alasti, ja hän piti kaikki lupauksensa poikkeuksetta.
"Paita pois!" hän ilmoitti iloisesti, mutta huomasi pian, että Cass oli jo jossain vaiheessa hankkiutunut eroon paidastaan. Milloinkohan se oli tapahtunut? Paremman paidan puutteessa Damien päätyi siis riisumaan oman paitansa ja heittämään sen Kylen sängyn alle. Hän ryhtyi hapuilemaan housujensa vetoketjua, mutta ei onnistunut avaamaan sitä. Vyö oli onneksi ollut auki jo vessareissusta saakka.
"Hei Cass, sinun pitää auttaa minua tässä", Damien ilmoitti, kun vetoketju tuntui jatkuvasti vaihtavan paikkaa ja sormet liian jäykiltä suorittamaan hienomotorista tehtäväänsä.

[loveliina]

Cassien sisällä hykersi monta uutta, ihanaa tuntemusta ja tunnetilaa. Tämä piti siitä turrutavasta alkoholin vaikutuksesta sekoitettuna kaikkeen muuhun, kutitukseen mahanpohjalla, kihelmöintiin huulilla. Alkoholi antoi sen iänikuisen epävarmuuden laueta ja kadota jonnekkin käden ulottumattomiin. Sillä ei ollut väliä, millään ei ollut. Paitsi Damienilla oli. Sillä että Damien oli siinä, sillä oli paljonkin väliä. Cassien hyvä olo ei pysynyt vain tämän sisällä, vaan puski ulos huulille jotka kiihkeästi suutelivat toista. Damien tuntui hyvältä, ja vaikka kuinka sekava olo pojalla oli, ja vaikka kuinka ajatuksen päästä oli vaikea saada kiinni, ei siitä ollut kysymystäkään ettäkö Cass olisi yhtään missään muaalla mielummin. Sekunnit ja minuutit ja tunnit ja päivät sekä vuodet tuntuivat kaikki menevän sekaisin, ajantajun kadotessa. Oliko Cass suudellut toista kymmenen sekuntia vai viisitoista minuuttia? Ja oikeastaan, oliko sillä mitään väliä? Oliko millään, paitsi Damienilla enää tässä pisteessä yhtään mitään väliä?

Cass ei saanut ajatusta päätökseen Damienin irtauduttua hiukan kauemmaksi. Pojalla meni muutama pitkä sekunti avata silmänsä, jotka olivat tuntuneet juuttuneen kiinni.
"Tehty", poika ilmoitti pirteästi sammaltaen availlessaan silmiä. Helppoa kuin heinänteko, eihän Cassiella ollut paitaa enää pitkään aikaan ollutkaan. Vihdoin Cass hyötyi siitä, että oli joutunut vaivautumaan sen verran, että paidan oli saanut päältään. Poika oli laskenut päänsä sängylle, ja siitä tuijotteli paikallaan Damienin riisuutumista. Damien halusi ulos vaatteistaan. Hmm. Mitä Cassien piti päätellä tästä? Halusiko toinen muuten vain nakuilla?
...No se kyllä oli vaihtoehto, Cassiellekin, vaikka tämän mielessä risteili pari muutakin asiaa, aina kun näki Damienin paljasta pintaa. Vaatteet hiersivät, ja olivat ylipäätään tiellä. Selvinpäin niiden kanssa nyt eli, mutta päissään niihin osasi kiinnittää aivan uudenlaista huomiota. Ja kaiken hyvän lisäksi, ne olivat juuri se, joka esti Cassieta painautuamasta vielä hiukan lähemmäs Damienia, se joka piti Cassien ihon irti toisen ihosta. Mikä toikin aiheen takaisin niihin muihin asioihin, jotka saapuivat Cassien mieleen. Pojan huulet tapailivat jälleen virnistystä, tämän polkiessa sukkiaan pois.

"Aina valmiina auttamaan", Cassie totesi virnistäen Damienin pyynnölle ja nousi sen verran, että sai kyynerpäänsä taakseen tueksi. Pojan toinen käsi laskeutui Damienin housujen vetoketjulle, ja pienen näperryksen jälkeen tämä sai vedettyä ketjun auki.
"Mulla on sellainen tunne..." Cass sanoi kääntäen vetoketjun avaukseen keskittyneet kasvonsa jälleen Damienin kasvoihin virnistäen hiukan. "Mun housuissa. Että me ei nukuta vielä."
Cassielle alastomuus tarkoitti yleensä seksiä, ja seksi yleensä välittämistä. Välittäminen oli hyvä asia ja Cass halusi välittää Damienille välittävänsä.
Cass osasi toki olla hienostunut ja kaunopuheinen. Tämä osasi esittää asiansa hienovaraisesti ja kauniisti, mutta nyt tämän aivot eivät vain yksinkertaisesti suostuneet siihen. Viinalla oli hyvät ja huonot vaikutuksensa, eikä poika ollut varma kumpiin tämä kuului.
Cass laski sormensa Damienin housujen alta paljastuneille alushousuille ehkä hiukan enemmän ehdottelevasti, kuin käskevästi, toisella oli kyllä täysi oikeus kieltäytyä. Kyllä Cass nyt sentään sen verran herrasmies osasi olla, kännissäkin.

Jättämättä kuitenkaan paljoa aikaa Damienille vastata mitään, Cass painoi uuden suudelman toisen huulille, unohtaen jo hetkeksi mitä oli tekemässä kädellään. Keskittymiskyky ei ollut huipussaan, vaikka mieliala ja tunnelma Cassiella ainakin oli. No, ainakaan aamulla ei välttämättä muistaisi, jos oli tehnyt asiat kömpelösti. Ja eikö tärkeintä aina ollut yrittäminen.. Cass ainakin yritti!

[Agitha]

Damien katsoi ihaillen, kun Cass jotain taikavoimia hyödyntäen sai hänen riivatun vetoketjunsa auki. Tyytyväisenä tähän tilanteen saamaan käänteeseen Damien potki housut jalastaan jättäen ylleen vain mustat bokserit. Alastonna oli hyvä olla.
Cassien kömpelöt sanat saivat Damienin naurahtamaan, eikä hän nauranut edes säälistä. Cass oli oikeasti hauska, ja hän ottaisi varmasti opikseen tämän esimerkillisestä tunnelman virittämisestä. Ikävä kyllä Damienin aivot olisivat hyvin voineet koostua vadelmahyytelöstä, joten hän ei keksinyt mitään nerokasta vastausta. Oli harvinaista nähdä hänet sanattomana, mutta ehkä sanoja ei enää tarvittu. He molemmat tiesivät, mihin samassa sängyssä nukkuminen johtaisi ennen pitkää joka tapauksessa, kun he olivat kyseesäs.

Damien värähti ja henkäisi terävästi, kun Cassien käsi varoittamatta eksyi hänen ohuen kangaskaitaleen peittämille nivusilleen. Humalatila ja lyhyenpuoleinen lämmittely mutkisti asioita hieman, mutta Damien oli kaikin puolin terve 17-vuotias ja halukas tuntemaan valtavaa mielihyvää, joten juopottelu ja suorasukainen eteneminen olivat vain hidasteita, eivät esteitä. Jälkimmäisenä mainittu ei sitä paitsi välttämättä ollut paha asia ollenkaan.
Damien ei olisi protestoinut vastaan edes selvin päin, joten sellainen käytös häneltä humalassa olisi tarkoittanut vähintään maailmanloppua. Ehei, Cassien käsi hänen lantiollaan tuntui mukavalta ja oikealta, ja hieman röyhkeästi hän painoi toisen kättä omallaan lisätäkseen painetta.
Sillä kertaa uusi suudelma ei tullut varoittamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja Damien vastasi siihen innokkaasti. Hän alkoi saada kiinni hetkestä niissä määrin kuin se siinä tilassa oli mahdollista, ja pääsi mukaan tunnelmaan. Luultavasti sen huomasi hänen kehostaankin, mutta Damienilta ei liiennyt huomiota sen seikan rekisteröimiseen. Hänen kehonsa oli Cassien ongelma muutenkin, ei hänen. (Ajatus vaikutti kovin loogiselta juovuksissa, vaikkei siinä ollut järjen hiventäkään.)
Toisin kuin selväpäisenä, Damien toimi vähemmän laskelmoivasti ja harkitusti myös muissa seksuaalisvivahteisissa toiminnoissa, kuin suutelussa. Hän käyttäytyi itsekkäämmin ja epävarmemmin, mutta toisaalta myös henkilökohtaisemmin, etsien nautintoa myös itselleen. Damien ei ehkä normaalisti tuntenut päätä huimaavaa himoa tai halua ketään tai mitään kohtaan, mutta kun estot ja stressitaso humalatilan vuoksi olivat nollassa, inhimillisten tunteiden kuten himon myöntäminen oli hänelle helpompaa. Karkeasti sanottuna häntä panetti. Entä sitten?
Pieni humala ei riittänyt saamaan häntä irrottelemaan, mutta perseet olalla Damien oli liian pihalla kritisoidakseen omaan käytöstään. Vaimea ääni jossain hänen mielensä sopukoissa muistutti häntä siitä, että siinä tilassa hänen olisi pitänyt ottaa ohjat käsiinsä ja saada Cass huutamaan nautinnosta, mutta hän ei tehnyt elettäkään totellakseen sitä ääntä. Ei hän jaksanut. Kuka häntä muka käski olemaan se huomioiva osapuoli? Ei hän itse ainakaan. Eikö pieni itsekkyys ollut terveellistä?
Niine ajatuksineen Damien hyväksyi kontrollin valuneen alas kurkusta viinan mukana, ja päätti keskittyä Cassieen.
Damien ei ehkä saanut normaalia lutkavaihdettaan päälle, mutta lahnaa hänestä ei olisi saanut edes hukuttamalla. Hän veti Cassien kehoaan vasten toisella kädellään samalla, kun toinen käsi etsiytyi pojan housujen kuminauhan alle. Hieman kärsimättömin ottein Damien hivutti housuja alemmas pitkin toisen jalkoja, kunnes ne jäivät polvitaipeisiin. Kun turha vaatekappale oli pois tieltä, hän hivutti vapaan kätensä kokeilevasti Cassin miehisyydelle. Hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi halunnut saada Cassieen eloa. Hän teki sen siksi, että se kiihotti häntä, ja Cassin kiihottuminen kiihotti häntä vielä enemmän.
Damien ei puhunut, mutta siirtyi vaativasti suutelemaan Cassien kaulaa ja olkapäitä. Hän työnsi lantiotaan kärsimättömästi eteenpäin, ja näykkäisi Cassin leukaa.

[loveliina]

Suudelma oli kiihkeä ja huumaava. Cass tunsi kuinka toisen keho painoi itseään lähemmäs, painoi Cassien kättä lähemmäs Damienin nivusia. Poika oli mielissään saamastaan reaktiosta. Damien tuntui olevan mukana täysin - toisin kuin yleensä. Aina aikaisemmin, Damien oli tuntunut jollain tapaa... Kaukaisemmalta suhtautumisellaan Cassieen ja Cassien tälle tuottamaan nautintoon. Mutta nyt poika tunsi toisen kiihtyvän hengityksen kasvoillaan, tunsi lantion hankaavan tämän lantiota, tunsi... Ah mitä kaikkea Cassie tunsikaan! Poika oli ylitsevuotavan mieltynyt tilanteeseen eikä tajunnut, saati halunnut peittää sitä Damienilta. Cassie liikutti kättään toisen miehisyydellä, ja nautti jokaisesta sekunnista, kun havannoi Damienin nauttivan. Näin tämän kuuluikin mennä, tämä oli oikea tapa asioiden järjestyä. Ei Cass tiennyt mikä tätä oli häirinnyt edellisten kertojen menettelytavoissa, mutta nyt tätä ei häirinnyt yhtään mikään ja poika nautti kun Damienkin nautti. Cassiella oli varmempi olo itsestään, ja paikastaan Damienin maailmassa, ettei tämän tarvinnut enää huolehtia siitä (josko olisi edes humalatilaltaan siihen pystynyt) vaan keskittyä täysin ja yksinomaan nautintoon ja sen tuottamiseen.

Damienin käsi hakeutui Cassien housuihin, saaden pojan kehon värähtämään. Cass oli melkein kuin unohtanut, että Damienin oli myös tarkoitus tuottaa tälle fyysistä nautintoa (sen henkisen nautinnon mukana, jota Cass tunsi). Mutta nyt Cass muisti sen, muistikuvat palasi tälle kirkkaampana kuin koskaan. Cassiekin sai nauttia, Cassien täytyi nauttia. Mitä muita vaihtoehtoja pojalla olisi kuin nauttia?
Damienin käden laskeutuessa Cassien kasvavalle erektiolle, poika värähti uudestaan, vahvemmin. Ah, tämä oli hyvä. Damien oli hyvä. Maailma oli hyvä, kaikki oli. Poika tunsi sydämensä lyövän lujempaa ja hengityksensä muuttuvan epätasaisemmaksi. Cass nielaisi tuntiessaan suudelmat kaulallaan, olkapäillään ja oli täysin unohtunut hetkeen, unohtaen kaiken mitä oli koskaan aikaisemmin tapahtunut ja välittämättä siitä, mitä tulisi koskaan tulevaisuudessa tapahtumaan. Kaikki mitä pojalla oli, oli Damien, ja tämä hetki. Ja nautinto ja maailma. Mutta maailman Cassien täytyi oppia jakamaan, tuntiessaan Damienin olevan jo aika iso osa sitä.

Cassie liikahteli estoitta, kieltämättä kehoaan olemaan vastaamatta kosketuksiin, joista pieninkin sai Cassien lantion liikahtelemaan nautinnollisesti. Pojan toinen käsi etsiytyi Damienin hiuksiin ja sormet kiertyivät arkailematta suortuviin haluavasti, anellen. Cassie muisti kätensä toisen alushousuilla, ja hivutti sen alushousujen ali, niin että kosketti suoraan iholle. Cass tiesi, että sen täytyi tuntua hyvältä ja Cass halusikin sen tuntuvan. Tieto siitä, että he molemmat olivat ainakin jossain määrin nautintonsa vankeina helpotti tilannetta, teki siitä vielä paremman. Cassien hengitys ei ottanut rauhoittuakseen, vaan kiihtyi ja muuttui aina vain pinnallisemmaksi. Pojan huulet etsivät jotain, jota vasten painautua, joten Cass painoi suudelmia toisen kasvoille, leualle, leukapielille ja kaulalle.
"Da... Damien", poika kuiskasi toisen korvaan, kuullen itsekin himon äänessään. "Mä.. Mä haluun sut. Omaksi."

//lyhyt kuin pippeli anteeksi ;;___;;//

[Agitha]

Damien tunsi Cassien kiihkon. Hän huomasi sen toisen liikehdinnästä ja eleistä, tavasta painautua lähemmäksi häntä ja varmoista otteista, jotka kertoivat tarkalleen, mitä Cass halusi. Yleensä muiden ihmisten halut ja toiveet olivat Damienille päivän selviä ja hän tiesi, kuinka hänen odotettiin toimivan. Hän tiesi, kuinka olla muille mieliksi, osa toisten unelmaa. Mutta siinä tilassa hänen aivonsa eivät enää kyenneet niin monimutkaisiin kognitiivisiin toimintoihin tai arvailuun, sillä hänen mielensä oli keskittynyt omaan nautintoon, sekä siihen, kuinka oma nautinto voisi muuttua Cassien nautinnoksi. Mutta ennen kaikkea omaan nautintoon. Kun Cassista tuntui hyvältä, myös Damienista tuntui hyvältä, ja Cassista tuntui hyvältä silloin kun Damienista tuntui. Se oli maailman yksinkertaisin asia, eikä Damien onnistunut palauttamaan mieleensä, mikä siinä taas olikaan niin vaikeaa.
Cassien kehon reaktiot olivat miellyttäviä, ja ne innostivat Damienia toimimaan lisää. Kun toisen keho värähti mielihyvästä hänen kehoaan vasten, pieni hymynkare käväisi Damienin huulilla siitä huolimatta, että hänen huomionsa oli suurimmilta osin kohdistettu tilanteeseen ja henkilöön, joka oli siinä tilanteessa hänen kanssaan.
Cassien reaktiot rohkaisivat Damienia toimimaan. Hänen kätensä sivelivät toisen pojan ihoa varmemmin ja etsiytyivät Cassien niskan taakse, josta ne jatkoivat hitain liikkein matkaansa aina alaselälle asti. Damien veti Cassien niin lähelle itseään, että saattoi tuntea toisen litteän rintakehän jokaisen yksityiskohdan vasten omaansa. Kun Cassin huulet etsiytyivät hänen kaulalleen, hänen omansa herpaantuivat toisen iholta ja keskittyivät tukahduttamaan vaimean ynähdyksen, joka karkasi hänen kurkustaan. Hän taivutti kaulaansa, jotta Cassiella olisi enemmän tilaa hyväillä häntä, tuottaa nautintoa.
Damien myötäili kehollaan Cassien liikkeitä mutta värähti hallitsemattomasti tuntiessaan toisen pojan käden erektiollaan, suoraan iholla ilman eristävää kangaskappaletta. Missä välissä se oli tapahtunut? Oliko silläkään väliä?
Vieraat sormet hänen ympärillään tuntuivat hyvältä, ja Damien työnsi lantiotaan niitä vasten lisätäkseen kitkaa. Tunne sai hänet nielaisemaan, ja sulkemaan silmänsä.
Tuntui epäreilulta ja yksipuoliselta, että Cass sai Damienin reagoimaan niin hänen tahdostaan riippumatta. (Ei sillä, etteikö hän olisi tahtonut. Hänen alkoholin vaikutuksesta heikentyneellä tahdollaan ei vain ollut mitään vaikutusta asiaan.) Hän tahtoi myös Cassien menettävän itsehillintänsä, joka tunnetusti ei ollut kovin suuri.
Juopumuksen vuoksi Damien ei viitsinyt olla kovin laskelmoiva tai yllättävä. Hän tyytyi yksinkertaisesti kiskomaan ja potkimaan Cassielta alushousutkin jalasta, ja hyväilemään pojan erektiota niillä taidoilla, joita alkoholi ei ollut vienyt mukanaan.
Cass mutisi Damienin korvaan jotain siitä, että halusi pojan itselleen iki omaksi. Damien ei vastannut mitään, ynähti vain merkiksi siitä, että oli kuullut. Hänellä ei ollut mitään vastattavaa tai lisättävää, sillä hän ei voinut luvata mitään, eikä myöskään kieltäytyä. Eikö sellainen olisi sitäpaitsi ollut liian äkkipikaista muutamien viikkojen tuttavuuden perusteella?
Vastaamattomuudestaan huolimatta Damien ei myöskään kieltäytynyt. Selväpäisenä hän olisi vähintäänkin vääntänyt asian vitsiksi, luvannut maat ja taivaat niin pilkalliseen äänensävyyn, ettei se jättänyt arvailulle varaa. Oikukkaammalla päällä ollessaan hän olisi saattanut ehdottaa kauppahintaa, jolla Cass olisi hänet voinut ostaa. Mutta sillä kertaa hän vaikeni, ja se oli mahdollisesti suurin kohteliaisuus, mikä hänen suustaan oltiin koskaan kuultu. Se jätti kaikki mahdollisuudet auki, sillä tosiasia oli, ettei hänestä ollut sanomaan ei siinä tilassa.
Ehkä Cass ymmärsi, ehkä ei. Damien saattoi olla humalassa, mutta pyrki silti vaistoinvaraisesti kääntämään heidän molempien ajatukset toisaalle. Hän painoi uuden, kiihkeän suudelman Cassien huulille, ja liikautti taas lantiotaan. Koko hänen kehonsa oli nyt selvästi mukana jutussa, eikä hän arkaillut näyttää sitä myös Cassielle.

//Fluffiaaaaaa...//

[loveliina]

Cassie ei antanut paljoa painoa omille sanoilleen, ne olivat ikäänkuin lipsahtaneet huulien välistä varoittamatta edes Cassieta itseään, eivätkä siksi tuntuneet miltään suurelta tunnustukselta, vaikka juuri sitä olisivatkin olleet - selvin päin. Sitä samaista ajatusta Cass oli pyöritellyt päänsä sisällä aina, kun ei ollu keskittynyt tarpeeksi siihen ettei ajattelisi Damienia. Sillä mieli vaelsi nopeaa takaisin toiseen, Damien oli valloittanut Cassien ajatuksenjuoksun tekemättä oikeastaan mitään erityistä. Damien vain oli, eikä Cass pystynyt koskaan lakkamaan täysin ajattelemasta, ettäkö ei haluaisi toista itselleen. Kokonaan, täysin ja poikkeuksetta. Ja päihtyneessä tilassa se oli helppo myöntää itselleen, myöntää toiselle, myöntää maailmalle. Sillä loppupeleissä, mitä väliä? Jos Cass tosissaan tahtoi toisen, ei poika voisi vain jäädä paikoilleen makaamaan, vaan tämän piti tehdä jotain asialle. Vaikka sitten päissään. Kai se oli edes jonkinlaista edistystä, pienikin.
Poika hyväksyi toisen mitäänsanomattoman ynähdyksen vastaukseksi paremmin kuin hyvin, ei Damien ainakaan ollut ryhtynyt nauramaan tai tehnyt Cassiesta vitsiä. Ja se riitti pojan himon ja alkoholin huumaamille aivoille aivan hyvin, mitä muuta Cass olisi voinut odottaakaan. Ainakin Damien oli siinä, eikä paennut yhtään minnekään, antoi käyttäytymiselläänkin ymmärtää ettei ollut lähtemässä. Ehkä Cass hiukan pelkäsikin sitä päivää, kun Damien jättäisi tämän. Lähtisi. Sillä Cass ei siihen pystyisi, Cass tulisi aina takaisin. Damienista ei ollut varmuutta, mutta kaikki oli hyvin, niin kauan kuin Damien oli siinä. Ja siinä toinen olikin.

Cass hiljennettiin uudella kiihkeällä ja kostealla suudelmalla, eikä poika tehnyt mitään estääkseen. Ei Cassiella enempää asiaa ollut, tärkein oli jo ulos huulilta. Ja nyt ne olivat valmiit muihin käyttötarkoituksiin. Pojalta oli jossain vaiheessa kadonneet viimeisetkin vaatekappaleet, mutta vaikka ikkuna oli auki ja sisään tulvi viileää, sateen jäähdyttämää ilmaa, ei Cassien ollut kylmä. Damienin kuuma iho vasten tämän omaa oli polttava, eikä Cass olisi saanut itseään vetäytymään kauemmas Damienista vaikka olisi halunnutkin. Poika painautui niin lähelle kuin pystyi vetäen Damieniakin itseään kohti, sen järkyttävän halun olla kiinni toisen iholla kasvaessa. Poika halusi olla lähempänä, lähimpänä, niin lähellä että jäisi epäselväksi missä toinen loppui ja mistä toinen alkoi. Ajatus oli ehkä hiukan huvittava, mutta niin lähellä Cass halusi olla. Nin lähellä Cassien tarvitsi olla.

Pojan kädet hakeutuivat Damienin avatuille housuille ja nykivät ne alaspäin, niin pitkälle kuin Cass käsillään ne sai rikkomatta kiihtyvää suudelmaa. Saatuaan housuja tarpeeksi pois tieltä, tämä potki ja polki ne vielä alemmas, niin että sai ne pois, jonnekin, tietämättömiin. Vaatteet oli ripoteltu ympäri huonetta, eikä varmaan kenellekään olisi jäänyt epäselväksi näystä, mitä oli paikalla tapahtunut, vaikkei Cassieta ja Damienia sängyllä olisi nähnytkään. Cassien kädet hapuilivat takaisin toisen paljaille kyljille, antaen hetken aikaa suudelman olla kaikki, mihin keskittyi. Lantio liikahteli kärsimättömänä, Cassien tietäessä varsin hyvin, mitä se kaipasi. Minkälaista kosketusta.
Poika irtautui toisen huulista, hiukan vain, niin että ne melkein yhä koskettivat, hipoivat toisiaan. Poika huomasi äärimmäisyyksiin kiihtyneen hengityksensä, unohdettuaan hengittämisen tärkeyden suudelman keskellä. Poika hengitti raskaasti vasten toisen kasvoja muutaman pitkän sekunnin, keräten aivojaan kasaan, muodostaakseen edes jonkinlaisia... sanoja, toistensa perässä.
"Mä haluaisin... haluaisin..." Cass mutisi. "Sut. Nyt."
Se oli eri sortin pyyntö. Konkreettisempi, mutta silti yhtä tunteella esitetty.

[Agitha]

Avonaisesta ikkunasta virtaava kylmä ilma lisäsi toimintaan oman jännityksensä. Vereen sekoittunut alkoholi lämmitti kyllä kehoa mukavasti samoin kuin alaston Cass Damienin päällä, mutta ilma heidän ympärillään oli syksyisen hyytävää. Vaikka huoneen lämpötila oli viileä, Damienilla oli kuuma. Kuuma sisältä ja ulkoa.
Intohimoinen suudelma ei katkennut silloinkaan, kun Cass potki viimeistetkin vaatekappaleet pois Damienin avustuksella. Ja taas Cass oli häntä hieman lähempänä, taas suuremmat alueet ihoa koskettivat toisiaan. Cass sekä henkisesti että fyysisesti, kaikilla aisteilla havaittavissa.
Damien vaistosi Cassien tilan etenevän, halun kasvavan. Ja hänkin antoi saman tunteen vallata kehonsa. Milloin hän oli viimeksi päästänyt irti? Joskus yksin ollessaan? Oliko hän koskaan tehnyt niin sen jälkeen, kun hän oli oppinut pitämään halut ja tunteet sisällään? Hän ei muistanut ainuttakaan kertaa, mutta toisaalta toisen ihmisen läheisyys onnistui pyyhkimään hänen mielensä melko tyhjäksi. Tai ehkä se oli juuri Cassin läheisyys, joka sai hänet hukkaamaan itsensä ja ajatustensa punaisen langan. Siltä Damienista tuntui silloin, eikä hänen keskittymiskykynsä riittänyt ymmärtämään, että se saattoi olla hetken huumaa. Hormoneja, laajenneita verisuonia, sydämen kiihtynyttä sykettä, alkoholin aiheuttamaa estottomuutta tai mitä tahansa muuta retionaalisesti selitettävää. Damien ei uskonut rakkauteen ja kuvitteli hallitsevansa niin mielensä kuin kehonsakin täysin, mutta se seikka oli päässyt lipsumaan hänen mielestään jossain vaiheessa. Se seikka, jota hän oli käyttänyt perustana maailmankuvalleen, ja josta oli tullut hänen elämäntehtävänsä, syynsä ja seurauksensa.
Cass vetäytyi vain muutaman sentin kauemmas irrottautuen suudelmasta, ja Damien käytti tilaisuuden hyväkseen haukatakseen happea. Jossain välissä, taaskin hänen huomaamattaan, hän oli unohtanut hengittää.
Cassien sanat painuivat Damienin tajuntaan nopeasti siihen nähden, ettei hän vielä hetki sitten olisi muistanut edes syntymäaikaansa, jos joku olisi sattunut kysymään. Himo ja halu korvasivat hitadastuneen reaktiokyvyn, kun hän yksinkertaisesti nyökäytti päätään myötymisen merkiksi. Nyt. Sehän oli selvä.
"Mm... Tehdään se näin", hän mutisi.
Sen sijaan, että Damien olisi käyttänyt kamppailu-urheilijan otteita alistaakseen Cassien alleen kuten yleensä, hän tyytyi yksinkertaisesti kierähtämään tarpeeksi, jotta osat vaihtuivat ja Cass makasi hänen allaan. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt kiusoittelemaan tai piruilemaan, kuten normaalisti olisi tapahtunut.
Neuvottelematta asiasta sen enempää Damien nousi osittain istuma-asentoon kohottautuen Cassien lantion yläpuolelle. Hän nojasi loivasti taaksepäin käsiensä varassa, ja ohjasi Cassien erektion sisälleen toisella kädellään avustaen. Hän laskeutui alemmas purren hampaitaan yhteen välttääkseen turhat kivun aiheuttamat vaikerrokset sisällään.
Kun Damien viimein tunsi Cassien olevan kokonaan hänen sisällään hän pysähtyi hetkeksi paikoilleen ja hengähti. Kipu saattoi näkyä tai olla näkymättä hänen kasvoiltaan, mutta Damien ei välittänyt. Hän halusi tehdä sen niin.
Kun hän viimein tunsi olonsa tarpeeksi mukavaksi, hän nojautui hieman eteenpäin ja virnisti Cassielle jokseenkin vaivaantuneesti ja rohkaisevasti, luvaksi aloittaa.

[loveliina]

Damien kierrähti Cassien alta, niin että poika huomasi laskeutuvansa itse patjalle. Cass kääntyi, saadakseen hiostuneen selkänsä vasten päiväpeitettä ja katseensa jälleen toisen kasvoihin. Damienin kohottautuessa istumaan Cassien päällä, pojan hitaat aivot tajusivat, mitä toinen oli tarkoittanut sanoessaan, että tehtäisiin se näin. Damien ei jäänyt kiusaamaan, ei piruilemaan, ei mitään. Oliko toisella yhtä kiire kuin Cassiella, jolla nyt oli aina tuli hännän alla päästäessään makuuhuoneen puolelle. Tai koulujen suihkuihin. Tai terveydenhoitajan tiloihin - tai no ei tilalla ollut niinkään merkitystä, hetkellä oli ja toisella ihmisellä oli. Cassie virnisti ajatukselle hiukan mielissään.
Cass ei voinut hillitä itseään Damienin seurassa, ei edes sitä vähää minkä pystyi vielä niiden ihmisten kanssa, joilla ei ollut mitään väliä. Cass tiesi, että oli sanonut sen itselleen jo varmaan ainakin miljoona ja neljä kertaa tänä iltana, mutta Damienilla vain oli väliä. Asiaa ei päässyt kiertämään yli, ei ympäri ja ajatukset tuntuivat risteilevän faktan ympärillä uudestaan ja uudestaan. Oliko se jotain tärkeää? Varmaan oli. Damien oli tärkeäkin.

Damienin käden tarttuessa Cassien erektioon, ohjatakseen sen sisäänsä, Cass nielaisi yrittäen herättää itsensä ajatuksista, jotka veivät mukanaan. Herätys kävi oikeastaan aika vaivattomasti kehon värähtäessä jo pelkän käden kosketuksesta. Kun Damien ryhtyi hitaasti laskeutumaan pojan miehisyyttä pitkin, Cassie ei pystynyt estämään huuliltaan karkaavaa henkäystä, ja mielihyvää värähtelemästä pitkin selkärankaa alaspäin, täyttäen hetkeksi pojan päästä varpaisiin, sulkien silmät, saaden sormet päiväpeitteellä puristamaan kangasta väleihinsä. Se oli huumaavaa, nautintoa puhtaimmillaan. Poika ei epäröinyt, ei pelännyt kiinnijäämistä tai vaikuttavansa liian innokkaalta tai yhtään mitään. Tämä tunsi olevan itsensä, ja vain ja ainoastaan itsensä, ja vielä riittävän sellaisena. Ei sillä, että Cass nyt koskaan mitenkään erityisesti itseään turhan epävarmaksi olisi tuntenut - Damienin seurassa vain. Seurassa jossa halusi epätoivoisesti tehdä parhaan mahdollisen vaikutuksen ja vaikuttaa juuri niin täydelliseltä kuin itsensä yleensä tunsi olevankin. Damienin mukana oli hiipinyt epävarmuus siitä, millaisena toinen Cassien näki. Mutta nyt sekin tunne oli kauas kadonnut ja tavoittamattomissa. Juuri siellä missä pitkin.

Cassie sai silmänsä auki, ja kääntäen ne Damieniin poika näki toisen virneen, vastaten siihen itsekin virneenpuolikkaalla. Tämän kädet hapuilivat toisen alaselälle, saadakseen edes jonkinlaisen tuntuman, pystyäkseen liikkumaan. Cass aloitti varovaisesti liikahtaen vain hiukan aluksi, kun sekin tuntui niin hyvältä, ettei poika edes käsittänyt täysin. Cass tunsi kehonsa värähtelevän, haluavan lisää ja pystymättä kieltämään itseään tämä ryhtyi liikkumaan hiljalleen nopeammin lantion oikeastaan toimiessa aivan itsekseen, kuin erillisenä osana aivoja. Pojan huulien välistä pääsi voimakkaita, nautinnollisia äännähdyksiä tämän oikeastaan pystymättä kontrolloimaan niitäkään. Mitäköhän seinän toisella puolella, kiltisti pasianssia pelaavat oppilastoverit ajattelivat? Poika olisi virnistänyt, jos olisi pystynyt, mutta kasvot eivät tuntuneet nekään suostuvan mihinkään muuhun ilmeeseen kuin siihen, josta näki tasan tarkkaan kuinka paljon Cass nautti, jos äänistä ei vielä päätellyt.
Cassien käsi siirtyi alaselältä Damienin etupuolelle ja hivuttautui vahvalla otteella toisen erektion ympärille pojan muistettuaan jälleen, ettei ollut huoneen ainoa ihminen jonka toivoi nauttivan.

[Agitha]

Damienin virne leveni, kun hän näki Cassien reagoivan hänen liikkeisiinsä. Se innosti häntä yrittämään lisää, tuottamaan enemmän nautintoa heille molemmille. Toisen äännähdykset, voihkaukset ja huokaukset, olivat kuin hienointa musiikkia hänen korvilleen. Niitä hän halusi kuulla lisää, niistä hän nautti. Enemmän mielihyvää ja kiihkoa.
Kun Damien oli pitänyt hengähdystaukonsa tuntiessaan Cassin kokonaan sisällään, hän terästäytyi taas. Cass hänen allaan ryhtyi liikehtimään hieman levottomasti kohotellen lantiotaan lähes pakonomaisesti ja pian Damien liittyi hänen liikkeisiinsä liikuttelemalla lantiotaan toisen työntöjä myötäillen. Hän liikkui ensin varovaisemmin, varmisti olevansa tukevasti aloillaan ja asemissa. Cassin liikerata oli rajoitettu, joten Damien piti huolen siitä, että jokainen työntö oli tarpeeksi syvä ja juuri sopivan kiihottava. Humalatilasta huolimatta hän tiesi, mitä teki.
Kun Cassien kädet löysivät tiensä tukemaan Damienin alaselkää, hän liikahti astetta rajummin. Työnnöt muuttuivat nopeammiksi, ja Damien joutui tukeutumaan Cassieen yhä enemmän. Koukistuneet polvet taipuivat hieman epämukavaan asentoon, mutta toisen pojan reaktio oli vaivan arvoinen, ja se innosti häntä lisää.
Cass sai hieman liian äänekkäällä äännähdyksellään Damienin naurahtamaan hiljaa, ja säälimään hänen huonenaapuriaan. Poikien päädyssä oppilaiden mielikuvitus laukkasi helposti, ja pienikin epämääräinen äännähdys aiheutti supinaa ja hiljaista hihittelyä koulun miespuolisten oppilaiden keskuudessa. Se saattoi olla lapsellista, mutta lapsiahan he olivatkin.
Löydettyään viimein oikean asennon Damien ryhtyi nostelemaan lantiotaan kunnolla. Hän ei enää keskittynyt Cassien työntöihin, vaan määräsi tahdin sellaiseksi, kuin sen itse halusi. Hän kallisti itseään aavistuksen eteenpäin, kunnes tunsi sen.
Samaan aikaan kuin tuttu miellyttävä tunne värisytti Damienin kehoa, Cassien sormet hakeutuivat varmaan otteeseen hänen erektionsa ympärille. Yhdistelmä sai Damienin äännähtämään hiljaa, syvältä kurkusta. Hän ei kuitenkaan lopettanut liikehdintäänsä, vaikka häneen kohdistuva stimulaatio tuntuikin olevan hieman liikaa. Hän halusi Cassien nauttivan, eikä hänen oma nautintonsa saanut olla esteenä sille. Se oli korkeintaan hidaste.
Mielihyvän saattoi tunte koko kehossa, ja nautinnon huippu tuntui kasaantuvan hänen nivusilleen. Damien henkäisi, ja joutui hidastamaan tahtia. Hänen oli vaikea pitää itseään pystyssä enää omin voimin, mutta hän sinnitteli lähes puuduttavaa kiihkoa vastaan. Hän ei aikonut tulla vielä, ei ennen aikojaan. Hänen kätensä laskeutuivat Cassien alavatsalle hyväilemään sen sileää ihoa verkkaisesti ikään kuin rauhoitellakseen itseään tai toista.
Damien ei muistanut nauttineensa seksistä samalla tavalla pitkiin aikoihin. Ehkä alkoholilla oli jotain tekemistä asian kanssa, mutta hänen intohimostaan ja alkoholista humaltunut mielensä ei voinut olla ajattelematta, että ehkä kyse oli jostain muusta. Sen pidemmälle hänen ajatuksensa eivät kulkeneet.

//AAASSDFGGG//

[loveliina]

Damien otti tahdin kontrolliinsa saatuaan ilmeisesti asentonsa sellaiseksi, että pystyi liikuttamaan lantiotaan vapaammin. Cassien hätäiseen tahtiin kiihtynyt liike rauhoittui hiukan, kun tämä ei itse pystynyt vaikuttamaan liikkeen nopeuteen. Pojan hartiat painuivat patjalle, mutta keho ei voinut olla paikallaan merkillisen kihelmöinnin vallatessa jokaisen pienimmänkin osan. Cassie liikahteli levottomasti toisen alla tahtoen lisää.
Pojan käsi hyväili toisen erektiota Damienin liikkeiden tahdissa. Cassielle seksi miehen kanssa, ja kaikki se mitä se piti sisällään alkoi tulla jo hiukan enemmän luonnostaan, kuin ensimmäisillä kerroilla. Mikään ei tuntunut enää edes sillä uudella tavalla oudolta, mikä ei ollut missään tapauksessa huono asia. Cass oli varmempi itsestään, otteistaan ja ylipäätään koko tilanteesta ja siksi myös rentoutuneempi ja pystyi keskittymään paremmin nautintoon ja sen tuottamiseen Damienille. Keskittyminen juuri olikin erityisen vaikeaa Cassielle, ainakin Damienin seurassa ja erityisesti vielä kun itsehillintä tuntui olevan kauempana kuin minne käsi ylsi. Poika halusi Damienin nauttivan, tuntevan samanlaista kiihkoa ja unohtuvan tämän kanssa täysin hetkeen. Sillä Cassielle ei ollut sillä hetkellä olemassa enää mitään muuta kuin se hetki. Hetki johon uppoutua. Se hetki, joka sai pojan hengityksen tasapainostaan, sydämen tahdistaan. Se hetki jossa vain Cass ja Damien olivat olemassa.

Damienin hiljainen äännähdys sai pienen hymyn tapaisen karehtimaan Cassien huulilla, vaikka kasvojen lihakset muutoin panivat vastaan kaikkea muuta. Kaikkea, joka yritti ottaa valtaa ilmeeltä, joka paljasti kuinka äärettömän hyvältä Damien sai kaiken tuntumaan. Cassiella oli kuuma, hiostavan kuuma, eikä polttavan tulinen Damien auttanut. Ei kuumuus sinänsä häirinnyt, vain lamaannutti aivotoiminnan nautinnon kanssa tehokkaasti. Cass halusi... halusi ajatella jotain, mitä vain, mikä saisi ajatuksen edes hiukan irti kuumuudesta... Damienista... Sillä poika tiesi, että mikäli ei rauhottuisi, ei pian voisi estää itseään tulemasta - aivan liian aikaisin. Alkoholilla ei ollut positiivista vaikutusta Cassien kestolle, sen tuoma itsevarmuus vei pois viimeisetkin pelot siitä, kelpasiko, oliko tarpeeksi hyvä, osasiko... Terveen pelon, joka pakotti ajattelemaan jotain muutakin, kuin kiihtyvää tahtia, sydämen hakkaavaa pulssia... Damienia. Cass nielaisi, ja joutui puremaan huultaan tukahduttaakseen edes osaa huulilta karkaavista äännähdyksistä, onnistumatta siinä kuitenkaan turhan hyvin.
Oli hauskaa, miten Cass kyllä oli näyttelijä ja vielä ihan hyvä sellainen, mutta tästä pystyi tämänkaltaisina hetkinä lukemaan kaiken sen, mitä pintaa syvemmällä tapahtui, ilman että Cassie pystyi peittämään sitä. Cass oli alasti toisen edessä, niin fyysisesti kuin henkisestikin, eikä poika voinut itselleen mitään. Tämä ei saanut itseään hiljaiseksi, ei kasvoilta ilmettään, ei keholta liikettä, hengityksestä tai ylilyöntejä hakkaavasta sydämestä puhumattakaan. Cassien keho ei osannut valehdella Damienille, eikä pojan mieli sen puoleen tahtonutkaan.

Cassien hengitys tiheni, oheni pinnallisemmaksi ja oli niin kiihtynyt, että aivot tuskin saivat kunnolla enää happea. Cassien silmät olivat puristuneet kiinni. Poika tunsi koko kehollaan voimistuvat värähtelyt, hätäisemmän tarpeen päästä lähemmäs, nopeammin polttavaan kuumuuteen. Ne vähäisetkin ajatukset pojan päässä olivat enää puolikkaita, jos edes sitä. Poika nielaisi eikä katkeilevalta hengitykseltään saanut kunnollista otetta itsehillinnästään, jos sitä oli enää jäljelläkään. Pojalle oli epäselvää kuka itse oli, missä oli, miten päin... Mutta Damien, tämän mieli huusi. Damien.
Cass huohotti ja tunsi sekunti sekunnilta lähestyvänsä päätepistettä. Cass ei kestäisi enää kauaa, mutta jos vain hetken.. Ihan pienen hetken...! Jos vain... Saisi tämän jatkumaan edes hetken. Poika nielaisi epätoivoisesti, tietäen että se oli enemmän kuin liikaa pyydetty.

[Agitha]

//FLUFFIVAROITUS SSSSSAATANA!! Nyt lähtee vaaleenpunanen mopo käsistä.//

Damien katsoi Cassia hänen allaan. Hänen katseensa harhaili toisen keholla, vatsalla ja rintakehällä, kaulan iholla ja kasvoilla. Hän saattoi nähdä Cassien kaulavaltiomon sykkivän sydämenlyöntien tahtiin hänen ihonsa alla, helmiäismäisten hikikarpaloiden muodostuvan ihon pinnalle, jokaisen hiussuortuvan ja yksityiskohdan toisen kehossa. Sen olisi luullut olevan mahdotonta niin huonossa valossa, mutta Damienin ylivirittyneen aistit tuntuivat tekevän kaiken mahdolliseksi. Miten muuten hän olisi voinut tuntea sellaista mielihyvää? Damien, joka luotti ainoastaan itseensä, toimi poikkeuksetta näennäisen altruistisesti ja piti oman isänsäkin niin etäällä, etteivät he olleet puhuneet keskenään kuukauteen? Damien, joka uskoi olevansa seksin kaikkivaltias, kaiken kokenut ja kaiken tuntenut, paatunut ja turmeltunut? Ja sitten yksi typerä koulupoika vaikutti häneen sillä tavalla, avasi hänen umpeutuneet haavansa ja salaisuutensa, teki hänestä inhimillisen? Jos hän olisi ollut selvä, jos he eivät olisi harrastaneet seksiä, jos Cass ei olisi höpissyt suloisia turhanpäiväisyyksiä hänen korvaansa koko illan ajan, hän olisi ehkä voinut kieltää ja kieltäytyä. Unohtaa tunteet ja jatkaa elämäänsä. Mutta sen sijaan hän oli pysäyttänyt ajan pysyäkseen vain yhdessä merkityksettömässä hetkessä, asetti itsensä alttiiksi ikuisuudelle ja kaikelle sille, mitä se toi tullessaan. Yksi typerä Cass, ja yksi typerä hetki. Yksi hairahdus Damienin saastaiselta, mutta kaidalta polulta.
Cass näytti jotenkin erilaiselta kuin kaikkina niinä aikaisempina kertoina, kun he olivat olleet suunnilleen siinä samassa asetelmassa. Hän reagoi samalla tavalla, puristi lakanoita (tai milloin mitäkin satunnaista esinettä tai asiaa) sormiinsa samalla tavalla, hengitti ja ilmeili aivan kuten aina ennenkin. Hän oli jotenkin niin kovin samanlainen niiden muiden ihmisten kanssa, jotka olivat olleet hänen tilallaan aiemmin, ja silti hän poikkesi muista jotenkin. Missä oli vika? Minkä takia Damien, joka oli nähnyt niin paljon kaunista ja rumaa eikä siksi enää välittänyt estetiikasta, piti häntä kauniina? Cassia, josta epävarmuus ja kokemattomuus paistoivat kilometrien päähän, vaikka hän onnistuikin peittämään sen harjaantumattomilta silmiltä?
Vai oliko hän juuri vastannut omiin kysymyksiinsä? Johtuiko Cassien erityisyys juuri siitä, että hän oli sitä, mitä Damien kaikkien vähiten oli toivonut ja odottanut?
Cass ei edes tiennyt mitä teki, hänellä ei ollut aavistustakaan, ja silti hän hallitsi Damienia varmemmin, kuin kukaan oli vuosiin tehnyt. Damien oli ihminen, josta oli mahdotonta saada otetta, joka oli aina tilanteen herra, jatkuvasti läsnä ja tavoitettavissa, mutta silti jotenkin kaukana, piilossa muilta. Ihminen, jolla oli vapaus valita ja jättää valitsematta, joka pelasi korttinsa aina oikein. Cass taas... Cass ei ollut sellainen, ja silti hän vaikutti voittaneen Damienin siinä naurettavassa pelissä, jota myös rakkaudeksi kutsuttiin. Sitä peliä Damien oli mielessään pilkannut ja vähätellyt, pelannut puoliksi tosissaan ja voittanut osaamatta iloita voitoista tai tappioista, ja nyt hänet oltiin voitettu.
Hän tunsi sen selvästi, oman häviönsä. Aivan kuin hän olisi langennut omaan ansaansa, aliarvioinut pelin ja vastustajan. Ja silti hän tunsi helpotusta huomatessaan tämän, sillä nyt se oli ohi. Ikään kuin hän olisi pelannut pitkää ja kiivasta shakkipeliä 4-vuotiasta vastaan, joutunut matitetuksi, ja silti oppinut jotain uutta, pelannut hyvän pelin. Damien ei ollut syntynyt häviäjäksi ja vältti sitä kaikin keinoin, mutta ensimmäistä kertaa elämässään hän piti häviötä voittona. Oliko häviäjä saanut palkinnon voittajan rinnalla?
Täysin tietämättömänä itsestään, maailmasta ja liikkeistään Cass liikahti juuri oikein, ja sai Damienin älähtämään taas. Hänen kyntensä painautuivat toisen vatsan ihoon, mutta huolelle kivun tuottamisesta ei ollut enää tilaa. Kuten Casskin, myöskään hän ei enää hillinnyt omaa kehoaan.
Damien tunsi lihastensa tärisevän, hengityksensä kiihtyvän. Hänen koko kehonsa valmistautui orgasmiin, joka sai hänet taivuttamaan kaulaansa ja puristamaan suunsa kiinni, ettei hän olisi huutanut ääneen. Hiton Cass, hän ajatteli tuntiessaan lämpimän siemennesteensä valuvan toisen käsille hänen erektionsa ympärillä. Oliko Cass tullut? Damien ei tiennyt.
Hän ei kuitenkaan mahtanut mitään hervottomuudelle ja raukeudelle, jotka valtasivat hänen kehonsa. Hän vetäytyi varoen Cassien päältä, ja lysähti raskaasti hengittäen Cassien viereen vatsalleen. Damie sulki silmänsä ja tasasi hengitystään, kunnes pystyi puhumaan.
"Umm... Tulitko sinä...?" hän varmisti. Hän ei ollut koskaan ohittanut kenenkään orgasmia, ja hän tunsi jonkin sortin häpeää, vaikka hänen olonsa olikin liian hyvä itsesäälissä kieriskelyyn. Hän oli liian uupunut liikahtamaan sijoiltaan, mutta hoitaisi homman kuitenkin uskollisesti kotiin, jos niikseen tuli.

[loveliina]

Cassien hengitys oli niin kiihkeä, ettei tämä ollut varma hengittikö ollenkaan, sydän hakkasi niin lujaa, että olisi sama olisiko se ollut pysähtynyt. Poika tunsi sormiensa puristuvan toisen erektion ympärille lujempaa, samalla kun parissa sekunnin sadasosassa viimeisetkin itsehillinnän rippeet pääsivät irti, antaen sen kaiken mennä, mistä oli hengellään pidellyt kiinni. Cassie puri huultaan sen sekunnin pari, aallon turruttavaa mielihyvää iskiessä vasten tätä, vahvana ja hukuttavana, sellaisena johon saattaisi helposti kadota tai antaa mielensä kadota. Pojan koko keho ojentui päästä varpaisiin, henki salpautui täysin, ja vaikka kuinka poika huultaan puri, karkasi tukahdutettu äännähdys omia aikojaan Damieninkin kuultavaksi. Keho värähteli hetken, kunnes velttona, väsyneenä ja täydellisen uupuneena rojahti takaisin kiinni sängyn päiväpeitteelle.
Pojan hengitys yritti tasaantua muuttuen raskaaksi huohotukseksi. Damienin paino katosi Cassien päältä, ja jotain lysähti raskaasti pojan vierelle sänkyyn. Cassien silmäluomet avautuivat hitaasti rakoillen, ja pää kääntyi toisen puoleen rintakehän kohoillessa raskaasti. Cassie nielaisi, voimatta estää hymyä puskemasta huulille katsellessaan Damienia. Se oli idioottimainen hymy, se pilaisi vielä kaiken, paljastaisi liikaa ja teki Cassien niin haavoittuvaksi toisen edessä, ettei... Ettei Cassiella ollut paluuta. Eikä Cass tahtonut palata siihen johonkin aikaan ja paikkaan, kun ei voinut maata toisen vierellä, nähdä toisen hiostuneita hiussuortuvia tai maistaa toisen suudelmia huulillaan. Damienin. Kuinkahan monta kertaa Cass oli toistanut tuon nimen mielessään? Kymmeniä - ei, vaan satoja kertoja.

Cass tajusi tulleensa tavalla tai toisella riippuvaiseksi tästä. Damienista.
Cassie oli kyllä riippuvainen monista asioista, suoristusraudastaan, rahoistaan, tupakasta... Mutta Damien tuntui tärkeydellään tulevan kuvaan potkien kaiken muun alas korkokkeelta, istuen siihen itse kuninkaaksi valtaistuimelleen. Se tunne, joka pojan valtasi Damienin vuoksi, oli lämmin, oikea, melkein käsin kosketeltava ja niin paikalla oleva ja konkreettinen Cassielle, ettei sitä voinut ohittaa. Se sai Cassien nauttimaan vain siitä, että oli niin onnekas, että tällä oli silmät, joilla katsella toisen hiostunutta niskaa ja kohoilevaa selkää. Sai tämän iloiseksi vain, koska oli paikalla. Koska Damien oli. Koska hetken aikaa kaikki olisi täydellistä, mikään ei voisi satuttaa eikä mikään edes haluaisi satuttaa Cassieta. Ei Damienia. Ei heitä, ei heitä kun he olivat yhdessä.

Heikko hymy pojan huulilla leveni hiukan, niin että se oli tunnistettavissa virnistykseksi. Oliko Cass tullut? Oliko Damien kuuro, sokea vai molempia? Cassie naurahti hiukan.
"Tulin... jooh", tämä sanoi huohotuksen yhä kuuluessa hengityksestä ja virnisti kevyesti. Poika ei tajunnut, miten se oli saattanut mennä toiselta ohi, mutta sitten kuitenkin tajusi. Pojalla itsellä jyskytti korvissa veri yhä sellaisella voluumilla, ettei varmaan yhtään täydemmissä tiloissa kuin tyhjissä huoneissa kuullut hetkeen vielä mitään. Damienin siis... Damienin siis oli täytynyt keskittyä niin omaan nautintoonsa... Cassien aiheuttamaan nautintoon, niin täysin, ettei ollut antanut ympäröivälle maailmalle pienintäkään huomiokykyään.
Syystä taikka toisesta, Cass tunsi olonsa vielä iloisemmaksi, tämä oli aivan mielissään. Vaikka keho olikin raskas, eikä poika sitä mielellään liikuttaisi, oli henki keveä ja kattoon noussut.

Cassien huulet painautuivat toisen olkapäälle silmien sulkeutuessa uudestaan. Olisiko heidän pakko enää nousta? Olisiko Cassien pakko? Tämä tunsi olonsa niin puhki kulutetuksi, ettei mielellään olisi hievahtanutkaan paikaltaan. Poika tiesi olevansa hikinen ja tämä tiesi, että siemennestettä oli paikoissa, joista se olisi pakko ennemmin tai myöhemmin pestä, kuten pojan omalla kädellä ja mahdollisesti päiväpeitteelläkin. Mutta... jos rehellisiä oltiin, Cassieta ei kiinnostanut pätkän vertaa sekään. Poika halusi vain maata Damienin vierellä ja antaa silmäluomiensa vajota niin raskaiksi, että niiden avaaminen olisi suoranainen ihme. Cass halusi vain unohtua siihen,eikä koskaan tulla löydetyksi.
"Jäädään vaan tähän", Cassie mutisi suudellen uudestaan toisen olkapäätä. Peiton voisi ehkä melkein yrittää saada poikien alta.. Ja ehkä jotain, jolla pyyhkiä roiskeet. Mutta miksi pojan keho ei totellut, vaan jäi makaamaan paikoilleen? Ehkä Cass vain noudatti omia sanojaan, toivomustaan. Jos vain jäätäisiin tähän tilaan, tähän hekteen.

[Agitha]

Damien hymähti, kun Cass myönsi tulleensa. Siinä oli siis ensimmäinen orgasmi, jota hän ei ollut omalta nautinnoltaan huomannut. Oliko se jokin merkki? Yrittikö hänen kehonsa sanoa, että se halusi lisääntyä juuri Cassin kanssa? Hän tiesi kyllä mielensä olevan kieroutunut ja vääristynyt, mutta että kehokin vielä...
Damien tunsi toisen suutelevan hänen olkapäätään samalla, kun hän yritti tasata hengitystään ja sydämen lyöntejään. Taas Cass toivoi heidän voivan jäädä niille sijoilleen, ja vanhan tottumuksen haamu sai Damienin jäykistymään hetkeksi. Hän rentoutui kuitenkin pian, ja päätti suostua pyyntöön tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Hänhän oli pyytänyt Cassia nukkumaan kanssaan, ja olisi ollut julmaa häätää toinen heti pois, jos Cass oli yhtä väsynyt kuin hän. Tai niin hän päätöksensä itselleen perusteli.
Levättyään tarpeeksi Damien nousi istumaan, ja pörrötti hiuksiaan toisella kädellään hajamielisesti. Hetken ajan hän harkitsi kosteuspyyhkeiden tai talouspaperin noutamista, mutta rentoutunut keho oli asiasta eli mieltä. Suosiolla, hiljaa huokaisten Damien antoi viimein periksi, ja kaivautui peiton alle siitä huolimatta, että Cass makasi sen päällä.
Seksin aikainen kaiken kattava onnen tunne alkoi hiljalleen kadota, ja Damien keksi sille hyvin nopeasti selityksen. Laskuhumala.
"Peittoja on yksi, sori", hän mutisi samalla, kun käänsi kylkensä Cassielle, ja veti peiton korviinsa asti. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi inhonnut kuhertelua sydämensä pohjasta, ja hän siksi olisi ollut hieman töykeä. Hän ei vain yksinkertaisesti tiennyt, miten päin hänen olisi kuulunut olla. Äskeinen lamaannuttava onnen tunne oli sekoittanut hänen mielensä ja pelotti häntä nyt, kun se oli ohi. Ja siitä huolimatta muisto siitä oli hänen mielessään kirkkaana ja elävänä, mahdottomana unohtaa. Hänellä oli laskuhumala ja hän oli väsynyt, eikä hän siitä huolimatta onnistunut karistamaan tunnetta mielestään. Se oli huono merkki. Tai ehkä se olikin hyvä. Hittoako hän enää tiesi?
"Laskuhumala. Nukkua. Nyt", Damien mutisi peiton uumenista, ja ummisti silmänsä. Hän tunsi, kuinka uni hiljalleen rentoutti hänen kehonsa ja hukutti kaikki hänen ajatuksensa, kunnes hän vaipui uneen.
"Öitä, Cassie", hän mutisi hiljaa ollessaan jo puoliksi unten mailla.

Aamuinen herätys ei ollut kovin miellyttävä. Damien havahtui kylmään hikeen, kuivaan kurkkuun, päänsärkyyn ja ja väsymykseen, jotka keskenään yhdistettyinä paljastivat hänelle, että silmien avaaminen ei ollut hyvä idea. Silmäluomiensa läpi Damien havaitsi huoneen olevan valoisa, mikä tarkoitti sitä, että kello oli jo paljon. Hän ei kuullut pihaustakaan Kylen sängyn suunnalta, joten hän arveli pojan joko häipyneen omille teilleen tai jättäneen kokonaan palaamatta viime yönä.
Hän ynähti ja käänsi kylkeään vain havaitakseen, että hänen toinen kätensä oli puutunut. Mielessään sadatellen Damien hautasi kasvonsa tyynyyn, ja tajusi vasta sitten ajatella edellistä iltaa.
Cass.
Kaameasta krapulastaan huolimatta Damien kohotti unisen päänsä sillä sekunnilla vain havaitakseen, että Cass makasi hänen vieressään edelleen nukkuen rauhassa kuin lapsi. Ikkunasta sisään tulviva auringon valo sai Damienin pään jyskyttämään kivusta entistä kovemmin, mutta siitä huolimatta hän hymyili vähän. Cass.
Ynisten itsekseen hän painoi kasvonsa takaisin tyynyyn, ja päätti käyttää hyväkseen heidän molempien unista tilaa.
Teeskennellen nukkuvaa Damien ryömi hieman lähemmäksi vieressä nukkuvan pojan kehoa, ja painautui sitä vasten. Hän nojasi otsallaan Cassien selkää, ja kietoi kätensä Cassien vyötärölle takaa päin. Hän hymyili itsekseen, ja sulki silmänsä teeskennellen nukkuvaa.

[loveliina]

Damienien kaivautui peiton alle välittämättä siitä, että Cassie makasi sen päällä. Cassien autuas ilme sai pienen särön, kulmien kurtistuessa hiukan.
Peittoja on yksi, sori.
No mistä nyt tuuli? Mitä Cass nyt oli tehnyt väärin? Eikö Damien juuri ollut kutsunut Cassien nukkumaan hänen kanssaan, hän oli vieras, hänelle kuului peitto. Poika katsoi toista hiukan harmistuneena liikkumatta oikein, vain sen verran, että Damien sai peittoa tämän alta. Eikä poika nyt ihan sisimillään peitosta välittänyt, tässä oli muutakin. Cass olisi aivan mieluusti nukkunut aivan ilman peittoa tai sänkyä tai ilman mitään, jos vain olisi pystynyt käpertymään kiinni Damieniin, mutta toisen sanat ja asenne tekivät sen mahdottomiksi. Cassielle tuli yhtäkkiä hyvin orpo olo. Damienista ei sittenkään tainnut koskaan tietää, olivatko he samalla sivulla, oliko ajatus selvä. Kun nukuttiin yhdessä, peitto jaettiin. Se vain meni niin, miksei toinen ymmärtänyt?
Cass huokaisi hieman Damienin 'asia on loppuun käsitelty' -äänensävylle. Laskuhumala tai ei laskuhumalaa, tuo nyt oli vain töykeää. Cassie otti itseään niskasta kiinni, pudisti hiukan päätään ja kömpi toisen omiman peiton alle. Se oli aivan tarpeeksi suuri kahdelle, jos Cassie hivuttautui vähän lähemmäs. Mutta oli toisen äänensävy ollut niin hyytävän, ettei tämä kehdannut levittää kättään ja antanut sen laskeutua Damienin rintakehälle, saati tulla niin lähelle, että peittoja nyt olisi tarvinnut enää.
"No öitä", Cass sanoi tietoisen harmistuneella äänellä Damienin ohittaessa tämän täysin. Cass jäi katseellaan hetkeksi tuijottelemaan toisen hiljakseen kohoilevaa rintakehää, osaamatta oikein sanoa mikä teki näystä niin lumoavan. Cassie huokaisi hiukan, antaen periksi ja ummisti omatkin silmänsä.

Aamu tuntui hiipivän aivan liian nopeasti ikkunasta sisään. Cass raotti silmiään. Tällä oli kylmä. Niin pirun kylmä. Ajattelematta juuri mitään, pahoinvoivaa oloaan, nihkeitä lakanoita, pääkipua, poika yritti nykäistä lisää peittoa ylleen, kun käännyttyään jossain vaiheessa yöllä oli ilmeisesti hylännyt peiton samalla ja päätynyt makaamaan puoliksi jalat sängyn reunan yli retkottaen, peitto peittäen vain pienen kaistaleen keskivartaloa.
Cass yritti nykäistä, mutta jotain oli tiellä. Laiskasti kääntäen päätään vierelleen, tämä näkikin Damienin, lähellä, tämän taakse käpertyneenä.
Hetkinen... Damienin?
Poika kurtisti kulmiaan, pystymättä hetkeen muistamaan, mitä Damien nyt teki siinä. Missä nyt mentiin ja miten päin. Damien... Hä? Pojan aivot kieltäytyivät minkäänlaisesta yhteistyöstä, saaden kurtistuneen ilmeensä kurtistumaan lisää.
...Ai niin! Eilinen. Damien. Aivan. Muistot ryhtyivät pikkuhiljaa lipumaan pojan mieleen. Cass oli tullut tukiopetettavaksi Damienin luo, mikä selitti missä Cass oli (huone oli aivan liian siisti tämän omaksi huoneeksi). Viinaa oli löytynyt ja läträtty, mikä selitti krapulan. Ja vieressä oli Damien, mikä selitti... Kaiken muun. Sen miksi Cassie oli alasti ja miksei tämä siltikään ollut liikkumassa pois. Poika katseli hetken olkansa yli toista ja tämän rauhallista ilmettä nielaisten. Tämä oli varmaan pisin ajanjakso, jonka Cass oli viettänyt toisen kanssa. Poika ei halunnut lähteä, ei vieläkään. Poika halusi jäädä siihen ja nukahtaa uudelleen, nukkua pahan olonsa pois ja nukkua illan tapahtumat takaisin kirkkaiksi mieleensä.

Mutta oli Cassie ollut tälläisessä tilanteessa ennenkin. Mitä poika sanoisi, kun Damien heräisi? Mitä tämä vastaisi, jos toinen kysyisi ylipäänsä mitä vain? Muistaisiko toinen niitä sanoja, joita oli Cassielle vuodattanut. Vai muistaisiko toinen ollenkaan niitä aivan liian monia sanoja, joita poika toiselle oli kuiskinut?
Cass oli tainnut sanoa liian paljon eilen. Tällä oli sellainen kutina. Se sai pojan olon levottomaksi. Kuinka paljon tämä oli paljastanut... Mitä kaikkea tarkalleen? Oli Cass toista omakseen pyytänyt. Ja varmaan paljon muutakin. Cass nieleskeli... Ei sillä, että tämä valhedellut olisi, vaan juuri sillä että oli puhunut totta. Vain ja ainoastaan sitä, mitä sydämellään oli tuntenyt.
Äh, tyhmä Cassie, tyhmä.

Lievän pakokauhun lietsoessa poikaa, Cassie nousi sängyllä istumaan, mutta joutui pysähtymään hetkeksi pitelemään päätään. Sen lisäksi, että tätä oksetti, huimaus ja pääkipu olivat tutut kaverit kolkuttamassa ovelle. Huone oli aivan liian kirkas, miksei voinut olla vielä yö. Cass pörrötti hiuksiaan uneliaana ja vilkaisi huonetta.
Vaatteet. Joo.
Alusvaatteet olivat lähimpänä, joten Cassie tarttui niihin ja puki ne itselleen. Poika juuri ja juuri sai kurotettua tuolin selkänojalle lentäneen paitansa, ilman että joutui nousemaan sängyltä, ja puki senkin. Tämä hieraisi kasvojaan, ja jumitti. Poika käänsi kasvonsa jälleen Damieniin...
Olisiko Cassien pakko paeta nyt? Entä jos toinen oli pitänyt kuulemistaan asioista, entä jos kaikki olikin hyvin? Mitäs sitten Cass rikkoisikaan pelkurimaisella käytöksellään ottaa hatkat ennen kuin toinen heräsi. Cass huokaisi hieman, itselleen ja kumartui siirtämään muutaman hiuskiehkuran Damienin kasvojen päältä. Antaen suukon tämän otsalle.
Entä jos Cass jäisi vain siihen? Tai käpertyisi takaisin peittoon?

[Agitha]

Damien ehti vaipua uudestaan kevyeen uneen, horrosmaiseen tilaan, kiehnätessään vasten nukkuvan Cassien selkää. Niin oli paljon mukavampi, lähekkäin peiton alla lämpimässä, sillä Kyle ei ollut sulkenut avonaista ikkunaa yöksi, jos oli koskaan edes suvainnut saapua takaisin. Tavallaan olisi parempi, jos huonetoveri olisi nukkunut yönsä jossain muualla. Alaston koulukaveri alastoman koulukaverin vieressä samassa sängyssä ei välttämättä ollut kovin mieluisa näky kaikille.
Maattuaan aloillaan määrittelemättömän ajan Damien vaistosi Cassien heräävän. Siitä kertoi pojan rauhaton kääntyileminen, kunnes hän nousi istumaan, ja liikehdinnästä päätellen etsi vaatteitaan. Damien piti silmänsä visusti ummistettuna, ja antoi kätensä valahtaa pois toisen pojan paljaalta kyljeltä tämän kurotellessa vaattekappaleita itselleen. Edelleen hän jaksoi teeskennellä nukkuvaa selvittääkseen, mitä Cass aikoi tehdä. Jäisikö hän huoneeseen, jatkaisiko hän uniaan Damienin seurana? Vai päättäisikö hän liueta paikalta vähin äänin, teeskennellä kuin mitään ei olisi tapahtunut, katua puheitaan ja koko edellistä yötä?
Entä jos Cass tosiaan päättäisi lähteä pois? Se oli hyvin normaali käytäntö, mitä yhden yön suhteisiin tuli. Jäljelle jäi vain kaunis muisto hyvästä seksistä, kauniista hetkistä ja intohimosta ilman mielikuvia toisen krapulaisista kasvoista ja kylmistä sanoista. Sillä tavalla se oli helpompaa kaikille. Ei kysymyksiä tai kiusaantuneita hyvästejä, sillä totuus ei useinkaan kestänyt päivänvaloa.
Niin, rikospaikalta pakeneminen olisi se kaikkien loogisin vaihtoehto, mutta Damien ei pitänyt siitä. Hän oli tottunut olemaan se, joka lähti käpälämäkeen vähin äänin. Hänen sängystään ei kukaan karannut, ennen kuin hän antoi luvan. Kenenkään ei olisi pitänyt edes haluta karata. Se oli loukkaavaa, etenkin kun hän oli edellisenä iltana myöntänyt itselleen muutamia... välttämättömiä tosiasioita.
Damien ei ehtinyt tulla mihinkään päätökseen, kun hän tunsi Cassien kumartuvan hänen lähelleen ja sormien sipaisevan kevyesti hiussuortuvan pois hänen kasvoiltaan. Jostain syystä hänen sydämensä jäti lyönnin välistä, kun Cass kumartui antamaan hänen otsalleen suudelman. Hyvästiksi vai hyväksi huomeneksi? Epätietoisuutta hän ei sietänyt.
Damien raotti toista silmäänsä ikään kuin olisi vasta herännyt. Kuten hän oli arvellutkin, Cass oli jo pukenut puoliksi ylleen. Miksi? Hän arveli tietävänsä vastauksen.
"Huomenta", hän mutisi hämmästyen itsekin äänensä käheyttä. Hän tarvitsisi vesilasillisen heti, kun saisi itsensä nousemaan ylös.
"Jää", Damien pikemminkin käski kuin komensi, ennen kuin toinen ehtisi paeta minnekään. Sen jälkeen hän piti pienen tauon rohkaistuakseen sanomaan ne sanat, joiden tiesi naulitsevan Cassien paikoilleen.
Haudaten kasvonsa tyynyyn Damien avasi suunsa sanoakseen pari valittua sanoaa.
"Umm..." hän mutisi. "Minä... Muistan edellisen illan."
Siinä ei ollut kaikki, mitä hän olisi halunnut sanoa, mutta sanat juuttuivät hänen kurkkuunsa. Hän olisi halunnut kertoa, että hän muisti edellisen illan, kaikki siihen liittyvät sanat ja tunteet, että hän tunsi olonsa vieraaksi ja epävarmaksi, mutta ei katunut. Se olisi luultavasti ollut tarpeeksi Cassien vakuuttamiseksi, sillä Damien oli varsin selvillä siitä, mitä Cass tunsi häntä kohtaan. Oikeastaan hänestä tuntui, että hän oli ollut selvillä siitä jo pitkään, muttei ollut halunnut sanoa sitä itselleen. Hän ei kaivannut elämäänsä monimutkaisia ihmissuhteita ja tunteita, ja siitö huolimatta juuri ne olivat onnistuneet hivuttautumaan siihen karuun mutta yksinkertaiseen todellisuuteen, jonka hän tunsi. Ne käänsivät Damienin henkilökohtaisen pikku maailman ylösalaisin, ja aluksi se oli ärsyttänyt häntä, mutta enää hän ei ollut asiasta niin varma.
"Nukutaan vaikka darra pois, tai jotain..."
Damien ei osannut olla kaunissanainen silloin kun se olisi ollut tarpeellista, mutta hän sentään yritti. Yritti saada Cassien jäämään edes hetkeksi, jotta hän saisi omat tunteensa selvitettyä.