Cold as fire

[loveliina]

Damien raotti silmiään herättyään ilmeisesti Cassien hellään suudelmaan. Cassien sisällä muljahti - ei huonovoitisuutensa vuoksi, vaan äkkiä iskeneen jännityksen. Damien eliminoi juuri, tahallaan tai tahtomatta vaihtoehdon äkkilähdöstä, huomaamattomasta paosta jonka jälkeen poika ei tosin enää olisi pystynyt katsomaan toista silmiin. Liikaa oli tapahtunut, että sitä voisi vain kieltää. Eikä Cass halunnutkaan kieltää, paitsi jos toinen kieltäisi. Silloin mitän ei missään tapauksessa ikinä koskaan ollut tapahtunut. Vain seksiä, kuten aina. Pojan sydäntä kivisti edes ajatella noin, kuin eilisellä ei olisi ollut mitään merkitystä.
"Huomenta" poika vastasi krapulaisella äänellään, antamatta kasvojen näyttää pienintäkään merkkiä siitä, kuinka pakokauhu velloi pinnan alla. Poika nosti huulilleen väsyneen virneen, toivoen sen peittävän viimeisetkin epävarmuuden säikeet. Cass tiesi olevansa naurettava, Cassieko, hermostunut? Salli mun nauraa! Poikahan oli juuri se, mitä itsevarmuus tarkoitti, ei Cass tälläisissa tilanteissa hermostunut. Ei, ei toki. Ei tätä hermostuttanut yhtään. Ei se, että tämän pää löi tyhjää, pitäisikö Cassien osata sanoa jotain? Eikä se, ettei poika tiennyt mitä tehdä. Kunhan istui ja antoi sekunttien valua ohi käyttämättöminä, haaskattuina.

Cassie oli avaamaisillaan suutaan aloittaakseen jonkun puheenaiheen, minkä vain - säästä, koulusta tai vaikka kouluruuasta, kunhan hiljaisuus ei olisi jatkunut hetkeäkään kauempaa. Cass halusi vältellä itsestäänselviä sanoja, kysymyksiä tietämättä itsekään miksi. Damien kuitenkin ehti rikkoa hiljaisuuden ensin.
Jää.
Pojan sydän hypähti hiukan yksinkertaisen käskyn tavoittaessa ymmärryksen. Äsken niin villinä riehunut tiedottomuus ja kauhu katosivat muutamalla hengen vedolla, sisään ja ulos. Damien antoi Cassielle vastauksen, vaikkei poika ollut ehtinyt kysyäkään mitään ja tämän seinille hyppinyt mieli kiitti toista, sydämensä pohjasta. Pakotettu virne huulilla koki vallankumouksen, muuttuessaan helpottuneeksi, kevyeksi, vaivattomaksi. Sellaiseksi kuin sen pitikin olla, niinkuin tämän tilanteenkin, jota Cass vielä hetki sitten oli pelännyt. Damien teki siitä helpon. Cass halusi rutistaa toisesta ilmat pihalle ja kuiskata kiitoksensa.

Poika ei sanonut mitään pyyntöön (tai pikemminkin käskyyn), vain laski päänsä takaisin patjalle, kun tyynyä tälle ei riittänyt. Cass vääntelehti itsensä kyljelleen niin, että tämän kasvot olivat kohti Damienia, joka parahikseen piilotti niitä omaan tyynyynsä.
Toisen sanat. Ne tulivat yllättäen, kestivät vain hetken, mutta jäivät kaikumaan Cassien korvien väliin. Damien... Damien muisti eilisen.
Toinen ei sanonut, kuinka paljon muisti ja mitä muisti, mutta sai sen kuulostamaan siltä, ettei ainakaan ollut unohtanut. Mitään tärkeää, mitään niistä asioista joita Cass mietti, oliko tosissaan sanonut ääneen. Cassie nielaisi miljoonan ja kolmentoista erillisen ajatuksen yrittäessä sekunnin sadasosassa analysoida tarpeeksi toisen lausetta... Mitä Damien tarkoitti sillä?
Cass tuli päätökseen. Äänensävyssä ei ollut ivaa. Ei sarkasmia. Ei mitään, jolla toinen olisi halunnut poikaa satuttaa. Damien ei vääntänyt Cassiesta vitsiä, eikä tehnyt tämän edellispäiväisiä tunnustuksia typerän kuuloisiksi toistelemalla niitä. Damien käyttäytyi hyvin.
Hyvin suloisesti.
Hitaasti, pojan kasvoille, jotka olivat hetken onnistuneet jo melkein huolestumaan, levisi niin leveä virne kuin poika krapulaltaan sai väännettyä. Damien ei ehkä sanonut enempää, mutta oli sanonut tarpeeksi... Damien muisti, eikä varmaan halunnut unohtaa. Se teki pojan hyvin, hyvin onnelliseksi, saaden toisijaiset tuntemukset oksennuksesta ja jomottavasta pääkivusta tuntumaan vielä toissijaisemmilta.
"En mäkää ole unohtanut", Cassie vastasi virnistäen keveästi ja antoi kätensä laskeutua toisen lantiolle, ja kiertyä hiukan selän taakse. Oli ehkä turha mainita, että Cass oli saattanut unohtaa joitain pieniä yksityiskohtia, mutta kyllä tämä muisti, muisti kaiken tärkeimmän ja sen millä oli väliä. Ja tämä pitäisi kiinni niistä muistikuvista kynsin ja hampain.

Cassie naurahti vaimeasti Damienin sanoille, nukuttaisiin darra pois. Toinenkin siis taisi kärsiä samankaltaisista hermomyrkytyksen oireista kuin Cassie itse. Poika sulki silmänsä, hymyillen ja kiehnäytyi lähemmäs Damienia, vallaten tyynyn pinta-alaa armottomasti peiton alla. Poika painoi otsansa Damienin etuhiuksien peittämälle otsalle, ja antoi koko kehonsa rentoutua, toisen käden selän takana piirrellessä ympyröitä sormillaan toisen pojan paljaalle iholle. Peitto ja ennen kaikkea Damien olivat molemmat lämpimiä ja turruttivat pääkipua tehokkaammin kuin yksikään särkylääke maailmassa.
"Mä en taida koskaan oppia kemiaa", tämä mutisi virnistäen ilkikurisesti kuin pikkupoika, joka luuli pääsevänsä tilanteesta kuin koira veräjästä. "Liikaa... häiriötekijöitä", Cass jatkoi lämpimällä äänellä, hieraisi nenällään toisen otsaa ja hymyili, saaden niskansa parempaa asentoon.

[Agitha]

Damien tunsi jotakin helpotuksen tapaista, kun Cass jäi hänen luokseen kyseenalaistamatta hänen pyyntöään tai utelematta turhia. Kyllä Damien tiesi Cassin haluavan sitä, siksihän hän oli pyytänyt. Siitä huolimatta mieltä kalvava epätietoisuus vaivasi häntä aina siihen asti, kunnes Cass laskeutui takaisin makuulle. Torjutuksi tuleminen ei ollut vaihtoehto, ja hän oli mieluummin hiljaa, kuin kuunteli vastalauseita.
Kaikille luonnonvoimille ja yliluonnolliselle kiitos siitä, että Cass jatkoi myöntyväisellä linjalla ja omasi sen verran kokemusta alkoholin kanssa läträämisestä, ettei eilinen ilta ollut kokonaan pyyhkiytynyt toisen mielestä. Toisaalta se, että Casskin muisti, tarkoitti sitä, että Damien oli juuri ylittänyt sen rajan, jonka jälkeen hän ei ollut paluuta. Mitään tehtyä tai sanottua olisi turha kuitata huumorilla tai alkoholilla, sillä hänen viimeöinen ja sen hetkinen käytöksensä toisiinsa yhdistettynä puhuivat kaikkia valheita vastaan. Eilen Damien oli sanonut ja tehnyt asioita, jotka hänen oli tarkoitus pitää piilossa maailmalta ja jopa itseltään, ja nyt hän oli ensimmäistä kertaa elämässään pyytänyt jotakuta jäämään. Cassin tyhmyydestä ei ollut paljoa apua, kun Damienin käytös oli selvää kuin esikoululainen absolutisti keskipäivällä. Kyseinen esikoululainenkin olisi osannut ratkaista sen elämän yksinkertaisimman ja silti monimutkaisimman yhtälön.
Mutta he molemmat muistivat. Hienoa. Rehellisyys ja rakkaus oli hyve, joten siitä lähtien elämäsi olisi varmaankin pelkkää auringonpaistetta ja kukkaniityllä kirmailua.
Damien ei ollut luonteeltaan kyyninen (mitä nyt joskus vahingossa silloin, kun unohti varoa ajatuksiaan), mutta siitä huolimatta häntä vainosi synkkä tunne siitä, ettei hän ollut löytänyt vielä onnellista loppuaan.

Cass painautui lähemmäksi Damienia heidän yhteisen peittonsa alla, ja tietämättään Damienia häntä vainoavat pahaenteiset ajatukset.
Hetki muuttui äkkiä helläksi, ikään kuin muistoksi edellisestä yöstä, kun Cass kietoi kätensä Damienin ympärille, ja piirteli kuvioita hänen selkänsä paljaalle iholle. Hän hengähti syvään, ja päätti antaa asian olla. Se kiusaisi häntä kuitenkin tulevina yksinäisinä öinä, joten hänen oli turha tuhlata aikaa Cassien kanssa sen murehtimiseen. Hän oli jo eksynyt tuntemattomille poluille, ja mitä luultavammin hän eksyisi vielä pahemmin, jos hän yrittäisi löytää vanhan, moneen kertaan tallatun reittinsä.
Damien hymähti Cassien huomautukselle kemiasta, jota heidän alunperin oli pitänyt opiskella.
"Mitä? Väitätkö sinä, ettet vieläkään osaa mitään?" hän kummasteli. "Joit minun taikajuomani ja tuhlasit minun kallisarvoista aikaani, etkä silti ole oppinut mitään? Mitä sinä vielä haluat?"
Hetken Damien näytti aidosti hämmästyneeltä, mutta sitten hänen kasvonsa sulivat hymyyn. Hän taittoi toise käsivartensa päänsä alle, ja tarkasteli Cassien kasvoja.
"En voi väittää olevani tehokas opettaja, mutta et voi kieltää minun olevan ehdottomasti paras!" hän kerskui. Oli erittäin epätodennäköistä, että Cassilla olisi koskaan ollut opettajaa tai edes tuutoria, joka olisi tarjonnut hänelle seksiä ja alkoholia unohtaen opiskelun kokonaan. Ehkä Damien muuttaisikin elämänsä suuntaa, ja ryhtyisi opettajaksi. Hänestä tulisi varmasti suosittu ja menestynyt ainakin yläasteikäisten keskuudessa.
Damienin tarkat silmät huomasivat irtohiuksen toisen kasvoilla, ja hän puhalsi sen pois hymyillen edelleen.
"Mitä mieltä olet? Pitäisikö minun pukea päälleni? A, kyllä. B, ei. C, en osaa sanoa" hän uteli sitten tuttu viaton kiilto silmissään. "Vastaus tulee koulun lehteen. Haluatko osallistua arvontaan? Palkkiona on yksi Damien", hän lisäsi vielä. Mitä luultavimmin Mimosa Dawe ei huolisi hänen gallupiaan mukaan, sillä otos oli liian pieni, mutta sitä saattaisi olla hauska ylittää.
Damiean harkitsi vaatteiden pukemista vakavissaan, sillä luultavasti kello lähenteli yhtätoista, mutta oikeastaan hän olisi oikein mielellään jäänyt makaamaan niille sijoilleen koko päiväksi. Peiton alla oli lämmin, vaikka Damien paleli krapulansa vuoksi, eikä maailmalla ollut hänelle mitään Cassia jännittävämpää tarjottavaa. Jos hänellä olisi ollut ämpärillinen kylmää vettä ja suuri pitsa, ja hän olisi ollut paratiisissa.

[loveliina]

"Hmm, no oot sä ainakin mun lempiopettaja tähän mennessä", Cass mutisi virnistäen ja sulki silmänsä jälleen, käännettyään päätään sen verran että oli voinut tutkiskella toisen kasvoja. Cassie ei osannut vastata oliko toinen ollut paras, sillä se nyt vähän riippui siitä, millä perustein parhaus opettajuudessa mitattiin. Jos se oli sitä, että sai oppilaan tajuamaan omat vahvuutensa ja niitä hyödyntäen oppimaan opetettavan asian, niin Damienilla oli vielä varaa parantaa opetusmetodejaan. Mutta jos taas oli kyse siitä, kuinka hauskaa tunnilla oli, pisteet kerääntyivät kuin itsestään kaikki Damienille. Ihan kuin Cass jotain muuta olisi edes voinut väittää. Mutta Cass ei tosissaan ollut tainnut oppia yhtään mitään aiheesta. Tai no, sehän taas riippui täysin siitä, miten asiaa halusi tarkastella. Olihan poika kyllä oppinut tuhat ja yksi asiaa Damienista illan ja yön aikana, eikä tätä kaduttanut yhtään ettei ollut käyttänyt aikaansa johonkin kemiaan. Ehkä Damien olikin paras opettaja? Ainakin aiheen Damien-opettaja.

Cassie liikautti jalkojaan hieman, niin että ne osuivat Damienin jalkoihin. Poika huomasi liikkuvansa pienin, merkityksettömin liikkein hiukan lähemmäs toista, mutta ei tehnyt siitä isoa asiaa. Välimatka Cassien ja Damienin välillä oli vain saatava umpeen. Aina. Tuntui ihan pahalta olla edes näin kaukana, saati ajatella, että käveltyä ovesta ulos Damien ei enää olisi siinä. Se olisi... Harmi. Suuri harmi.
Milloin Cass alkanut tuntea näin? Tai myöntänyt tuntevansa? Oliko eilinen muuttanut asioita niin paljon, että Cass nyt kehtasi myöntää ajattelevansa tälläisia? Tai siis myöntää itselleen. Ei poika ajatuksiaan ääneen voisi sanoa, ei ainakaan niitä syvimpiä ja puhtaimpia. Niiden oli parempi pysyä piilossa vielä määrittelemättömän ajan. Niinkauan kuin tarvitsi. Mutta jo se, että näitä ajatuksia ei tullut hiljentämään kasa muita ajatuksia, se oli edistystä. Cass hymyili itsekseen tuntien olonsa vapaammaksi. Aivan kuin tämä olisi päässyt irti jonkin sortin kahleista, neljän seinän sisältä, ja vihdoin saisi ensimmäisen henkäyksen vapaata ilmaa.

"Vastaan...." Cass aloitti, mutta jäi aivan sekunniksi miettimään. "B, ei. Näin on paljon parempi", tämä jatkoi virnistäen, tultua siihen tulokseen, että Damien ei olisi lähdössä yhtään minnekään. Ei juuri nyt, eikä juuri siitä, missä oli niin hyvä olla. Hetki päättyisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, ja Cass valitsi niistä mieluiten sen myöhemmän. Poika halusi vielä hetken unohtaa täysin kaiken muun, velvollisuuden ja kaiken sen, suoraan sanottuna paskan, mikä tätä odotti. Läksyt ja kaikki muut kouluasiat, tekosyyt joilla verhota se, missä oli ollut ja mitä oli tehnyt edellisen yön ja äh.
Kun vaan voisi maata tässä. Lämpimässä.
"Mä en yleensä osallistu tälläsiin", Cass sanoi hetken päästä. "Mutta palkinto oli sen verran houkutteleva", tämä jatkoi melkein jo kuiskaten. Oma Damien? Kuinka Cass olisi voinut jättää osallistumatta? Harmi vain, että kyseessä oli arvonta. Ei ollut siis varmaa tietoa, kuinka montaa Damien oli haastatellut ja kuinka moni oli osallistumassa. Poika halusi olla toisen ainoa, mutta tämän täytyi myöntää ettei tiennyt yhtään mitään asian suhteen. Eiväthän he... yhdessä olleet, eivät edes sanoneet kunnolla mitä tunsivat toisiaan kohtaan, eli Damienilla oli täysi oikeus tehdä mitä halusi ja kenen kanssa.
"Mitkä mahdollisuudet mulla ois... voittaa?" tämä kysäisi, yrittäen pitää äänensävynsä yhtä keveänä kuin aikaisemmin. Eihän siitä kuulunut säröjä epävarmuutta? Eihän?

[Agitha]

"Oi, oikeastiko? Ihanaa", Damien ilahtui, kun Cass kehui häntä kaikkien aikojen parhaaksi opettajakseen. "Minun pitäisi varmaan oikeasti tehdä tästä ura, olen selvästi luonnonlahjakkuus."
Oikeastaan Damien oli jo tehnyt uran heidän viime yönä harrastamastaan toiminnasta, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä kemian opiskelemisen kanssa. Jos Cass jotain oli Damien opetuksessa oppinut, se ei liittynyt kemiaan tieteenä, vaan kahden ihmisen väliseen kemiaan, vetovoimaan ja mieltymyksiin. Damienilla oli hyvin vahva aavistus siitä, ettei niistä tiedoista olisi iloa kurssin loppukokeessa, vaikkakin ne saattoivat oikein käytettyinä vaikuttaa kurssiarvosanaan nostavasti. Hän ei voinut kerskua tietävänsä varmasti, sillä hän ei ollut koskaan maannut oman opettajansa kanssa, niin yllättävää kuin se olikin. Arvosanoistaan hän kiitti yksin yläpäätään, ei alapäätään.

Cass vastasi Damienin yleismaalliseen kyselyyn harkitsematta, ja sai Damienin hymyilemään vinosti.
"Pinpon, vastaus on oikein. Tällä hetkellä gallupin prosentuaalinen vastausjakauma on A 0, B 100, C, 0. Tulos vaikuttaa aina yksiselitteiseltä", hän ilmoitti asiallisesti, ja päätti jäädä makoilemaan ilkosillaan sängyn pohjalle, kuten yleisö oli toivonut.
"Palkinto todella on houkutteleva", Damien jatkoi asialliseen äänensävyyn ikään kuin olisi tehnyt yleistä kyselyä antamatta Cassien hiljaisen mutinan sekoittaa päätään. Hänellä oli typerä tapa viedä kaikki vitsit liian pitkälle. Jotkut pitivät siitä, jotkut ei. Kolmas kerta ei välttämättä naurattanut enää kovin paljoa, mutta kymmenes aiheutti yleensä jo väkinäisiä nauruntyrskähdyksiä. Tapa korostoi erityisesti silloin, kun Damien tiesi olevansa hieman hermostunut.
"Haluatte siis tietää voittosuhdanteen?" hän varmisti. "Pääpalkintoja on vain yksi, joten tilaisuus on ainutlaatuinen. Tällä hetkellä mahdollisuutenne voittaa on..." Dramaattinen tauko ja kuvitteellista rummunpärinää. "1:1. Arvomme voittajan oikeinvastanneiden joukosta. Tulokset selviävät ensi lauantaina. Kiitos osallistuneille, ja näkemiin."
Damien arveli, että hänestä tulisi oikein hyvä juontaja televisioon, hänhän oli söpökin ja kaikkea. Ehkä se olisi hänen uravalintansa heti kemian opettajan jälkeen.
"Oo, onnea Cass", Damien onnitteli iloisesti sävyyn, jossa ei ollut jälkeäkään krapulasta tai muista maailman huolista. "Sinun tilanteesi näyttää aika hyvältä. Mitä sinä ajattelit sillä Damienilla tehdä?"
Sävy pysyi viattoman uteliaana, mutta Damienin silmissä välähti tuttu ilkikurisuus. Hän liikahti huomattavasti lähemmäksi Cassia, ja hivutti sormensa toisen paidan alle.
"Haluatko näyttää?" Äänensävy oli jo kokonaan toinen, Cassielle varmasti hyvinkin tuttu.
Damien oli 17-vuotias ja vasta herännyt. Teini-ikäiset pojat ja aamut olivat yllättävä yhdistelmä, jolla ei tuntunut olevan mitään tekemistä fysiikan lakien, krapulan tai edellisillan aktin kanssa. Cass näytti houkuttelevalta ja ihastuttavan kiusattavalta sillä tavalla silmät sirissä ja yleensä niin huoliteltu kampaus sekaisin.

[loveliina]

Cassie nyökkäsi toiselle virnistäen hiukan peittääkseen mahdollisesti vatsanpohjalla kasvavan epävarmuuden ja jännityksen. Mitä Damien sanoisi, mitkä Cassien mahdollisuudet olivat? Poika huomasi itsekin kuinka tähdellisen kysymyksen mielestään oli esittänyt, vasta hetken myöhemmin kuin sille nyt olisi voinut tehdä mitään, estää karkaamasta huulilta.
Cass nielaisi Damienin lisätessä sekunnin parin jännitysmomentin puheeseensa. Se oli varmasti toivottu reakti o, joka huomattuna olisi paljastanut Cassien jännityksen. No mitä siitä, mitä sitten jos Cassieta jännitti miten toinen vastaisi? Mitä se nyt kertoisi yhtään mitään yhtään mistään. Pyh pah, pois se Cassiesta, poikahan jännitti kun sitä halusi, eikä yhtään millään ollut minkäänlaista vaikutusta siihen. Ja nyt vain sattui jännittämään, täysin erillinen ja omavarainen tunne, ei mitenkään liitettävissä tilanteeseen tai seuraan tai mihinkään. Amen.
Onnekseen Cassien ei kuitenkaan tarvinnut jännittää yhtään sen pidempään toisen paljastaessa vastauksen asiallisella äänensävyllään. Aito virne pyyhki jälleen pojan kasvot epävarmuudesta, Damien oli käytännössä hänen. Käytännössä. Cassie ei ollut varma, miten ensiviikon lauantai liittyi aiheeseen, mutta silloin tulos selviäisi. Tai ehkä Damien vain sanoi sen sanoakseen jotakin, eikä varmuutta olisi lauantainakaan. Toinen ei sanonut mitään väittäen sitä absoluuttiseksi totuudeksi, vaan jätti aiheen enemmän tai vähemmän avoimeksi, sanoen kuitenkin Cassien olevan vahvoilla.
Poika hymyili.

"Kiitos", Cass vastasi hymyssäsuin, mielissään tilanteestaan. "Damienejahan voi käyttää vaikka mihin..." tämä mietti ääneen puhuen samaan tapaan Damienista aivan kuin toinen poika ei olisi suinkaan ollut edes huoneessa. Damienit todella palvelivat useita käyttötarkoituksia, toisesta saisi melkein poikkeuksetta mitä vain. Damien liikkui lähemmäksi, ja Cass tunsi sormien hivuttautuvan juuri päälleen pukemansa paidan helman alle. Pojan ilme muuttui hiukan, hymy virnistykseksi ja kulmakarvat kurtistuivat hiukan, 'Ai no nyt minä ymmärrän missä mennään' -tyylisesti. Ettäkö Cassie näyttäisi hiukan?
"No varmaan sitä pitäisi ainakin ruokkia..." Cass aloitti ja nosti toisen leukaa, niin että sai painettua suudelman tämän huulille. "...suudelmilla. Joka päivä." Virnistys. "Ja sitten sille pitäisi varmaan antaa paljon huomiota ja hellyyttä, että se sopeutuisi uuteen omistajaan", Cassie jatkoi matalalla äänellä ja painautui lähemmäs toisen alastonta kehoa virnistäen yhä. Cassie olikin aina halunnut oman koiranpennun. Mutta mikä parempaa, tämän koiranpentu ei ollut koira ollenkaan vaan Damien. Kaltaisensa teinipoika, jolle sanat himo ja halu eivät tuntuneet vierailta, edes krapulapäissään herättynä.

"Iltaisin se voisi aina nukkua vieressä", tämä mutisi. "Ja sitten kun me herättäisiin, meillä olisi aina jotain, mitä..." uusi suudelma, "...tehdä." Cassien käsi, joka oli kiertynyt Damienin selän taakse hivuttautui alemmas pysähtyen vasta alaselän alimpaan nurkkaan, sinne missä aluetta enää vaivoin pystyi kutsumaan seläksi. Käsi oli enemmänkin ehdotus kuin mitään muuta, makasi kevyesti toisen iholla.
"Ja pitäisihän se sisäsiistiksikin opettaa", poika vielä lisäsi virnistäen. Se oli vitsi. Toivottavasti.

[Agitha]

Damien kuunteli tarkkaavaisena ja kallisteli päätään uteliaasti kuin - niin, kuin koiranpentu, Cassien kertoessa miten damieneista pidettii huolta ja mihin niitä saattoi käyttää. Esimerkkejä näyttäen, tietenkin.
"Damienit kuulostavat hienolta", Damien totesi sopivaan väliin kesken Cassin selityksen ja suudelmien. "Ehkä minäkin hankin sellaisen, vaikka olenkin enemmän koiraihminen."
Joku jonka kanssa harrastaa aamuseksiä ja jonka viereen käpertyä kylminä talviöinä... Mikä ettei? Lemmikeissä oli tosin se huono puoli, että tullessaan ne toivat paljon vastuuta ja rajoituksia, eivätkä damienit vaikuttaneet mitenkään poikkeuksellisilta siinä suhteessa. Itse asiassa Damienilla oli vahva aavistus siitä, että kesytetty damien saattaisi olla enemmän haitaksi kuin hyödyksi, oikukas olento kun oli. Jos lemmikeissä (tai vastaavissa seuralaisissa, kuten seurustelukumppaneissa) olisikin ollut kyse vain kuhertelusta ja yhteisistä muistoista, paijaamisesta ja hellyydenosoituksista, elämä olisi ollut huomattavasti yksinkertaisempaa.
Damienit eivät olleet kesyjä otuksia luonnostaan, ja häkkiin teljettynä ne muuttuivat nopeasti surullisiksi vapauden kaipuustaan ja turhautuneesta libidostaan. Yksiavioisuus ei ollut lajille tyypillistä, eikä poikkeuksia oltu toistaiseksi havaittu. Siitä huolimatta Cassien kertomana se ei kuulostanut ollenkaan niin kurjalta.
Damien hymähti Cassien surkuhupaisalle vitsille, ja virnisti.
"Olet niin romanttinen", hän kehui haltioituneena. Vessahuumori osui ja upposi, tai siltä hän ainakin onnistui vaikuttamaan. "Suostuisin, jos pyytäisit minut noilla sanoilla morsiameksesi."
Se oli vitsi, vaikka kukapa Damienista koskaan tiesi? Sääli vain, että pojista harvemmin tuli morsiamia, ja damieneista vielä sitäkin halvemmin.

Mutta leikin aika oli ohi, kun Damien kärsi krapulasta alasti toisen pojan vieressä yhdentoista aikaan aamulla. Kärsivällisyyttä Damienilla riitti aina raivostuttavuuteen asti yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se poikkeus kaikkine yksityiskohtineen toteutui parhaimmillaan, ja sai Damienin toimimaan niin kuin hän toimi.
Tuntiessaan Cassin käden kevyen kosketuksen lantiollaan Damien painautui vielä lähemmäksi toista, kunnes oli aivan iholla kiinni. Hän hivutti sormiaan hitaasti ylemmäksi toisen paidan alla, ja painoi päänsä Cassin kaulakuoppaan.
"Cassie", hän kehräsi huulet vasten toisen kaulan ihoa. Hän hengitti hetken ajan Cassien tuoksua, ennen kuin jatkoi. "Minusta sinulla on ihan liian paljon päällä."
Hän ei kuitenkaan ryhtynyt kiskomaan paitaa toisen päältä väkivaltaisesti ja vauhdikkaasti, kuten hän normaalisti olisi tehnyt. Hän tyytyi kutittelemaan kevyesti Cassin vatsaa ja rintakehää.
Sitten hän huokaisi syvään.
"Hei Cass..." hän sanoi sitten hieman arkisempaan sävyyn puhuen kuitenkin edelleen lähellä toisen pojan kaulaa ja vältellen tietoisesti toisen katsetta. "Uskotko sinä... Että damieneita voi kesyttää?"
Kysymyksen muotoilu oli äärimmäisen huono, mutta niin röyhkeä ja suorapuheinen kuin Damien olikin, hänellä ei ollut pokkaa puhua suoraan. Oikeastaan hänellä ei ollut edes sanoja, joita puhua, joten hänen täytyi vain luottaa siihen, että Cass ymmärsi mistä hän puhui. Että Cass ymmärsi lukea rivien välistä hänen pelkonsa ja epävarmuutensa, neuvottomuutensa ja sekavuutensa. Vai oliko hänen todella väännettävä kaikki rautalangasta?
Damienin rautalanka oli aina auttamattoman teoreettinen ja hypoteettinen. Ehkä hän syvällä sisimmässään oli hieman ujo, mutta mitä hänestä itsestään puhumiseen tuli, se oli hänelle vaikeaa.
"Sanotaan, että damienit ovat aika villejä ja riippumattomia, joten ne ovat vähän hankalia lemmikkejä..." hän jatkoi selittämistä. "Vähän arkoja ja epäluottavaisia, ja vaikka ne on söpöjä ne saattaa olla aika aggressiivisiakin. Ja niitten lisääntymisvietti on melkoinen... Miten sellaista voi pitää lemmikkinä?"
Pohdittuaan omaa kysymystään hetken Damien turhautui omaan typeryyteensä, ja päätti unohtaa koko asian. Hän kohottautui painamaan suudelman Cassien huulille, sillä se oli osoittautunut alkoholin jälkeen toiseksi parhaaksi keinoksi tyhjentää mieli monimutkaisista asioista.
"Sori. Olen darrassa vielä oudompi kuin kännissä", hän kuittasi kysymyksensä merkityksettömiksi, jottei Cassien tarvitsisi vastata. Peitelläkseen mieltään painavaa epävarmuutta Damien kiskoi peiton hieman ylemmäksi. Se peitti sopivasti hänen häpeästä kuumottavat poskensa. Mistä lähtien hän oli ollut hellyydenkipeä pikkutyttö?

[loveliina]

"Voi kauhea..." Cass kommentoi, yrittäen tavoitella pöyristynyttä äänensävyä Damienin onnistuessa sekoittamaan tämän pään täysin painauduttuaan aivan iholle kiinni. "En toki haluaisi olla ylipukeutunut", tämä totesi äänellä, joka oli pikemminkin tukahdutettu. Olisihan se ikävää. Mainehan siinä menisi. Jos jotain Cass osasi, niin olla etiketin mukaisesti pukeutunut, ja nyt tämä oli onnistunut epäonnistumaan siinäkin. Cassien täytyisi ryhtyä parantamaan suoritustaan. Onneksi paikalla oli vain Damien, joka saattoi olla ehkä hiukan alakanttiin pukeutunut. Ellei sitten kyseessä ollut aatami ja eeva -teema, missä tapauksessa Cassien smart casual t-paita ja bokseri valinta taisi tosiaan olla liikaa.
Damien kutitteli pojan vastaa ja rintakehää paidan helman alla saaden Cassien kehon virittäytymään, herämään vaikka mieli olikin vielä hiukan nukuksissa. Damienilla ei ollut enää riisuttavia vaatteita, mikä teki Cassien osan helpoksi. Itsekseen virnistäen, pojan oli vaikea keskittyä mihinkään muuhun, kuin siihen kihelmöivään tunteeseen, jonka toisen sormet jättivät pojan rintakehälle.

Cassie kuuli yhtäkkiä yllättävän kysymyksen. Pojan kulmakarvat kohosivat kysyvinä, ja tämä yritti kääntää katsettaan toiseen. Damien piilotteli kasvojaan niin, ettei Cass mitenkään voinut luoda katsekontaktia, joten kysyvänä Cass jäi vain tuijottelemaan seinää.
Pystyisikö damieneja kesyttämään? Mitä toinen tarkotti? Halusiko Damien olla kesy? Olla... Cassien? Silläkö toinen sitä yritti kysyä? Vai epäilikö Damien itseään, ettei pystyisi olemaan vain Cassien? Cass avasi suunsa, mutta sanoja ei tuntunut muotoutuvan huulille. Damien kuitenkin rikkoi hiljaisuuden jatkamalla, kertomalla syitä... mille? Sille, miksei Damien olisi hyvä lemmikki? Cassie kurtisti kulmiaan hiukan lisää kääntäen uudelleen päätään Damienin suuntaan, joka yhä vältteli katsetta.
Ei mutta... oliko Damien vain ujo? Ajatus iski vasten kasvoja kuin jäinen parin kilon siika, yllättäen täysin, heittäen muut ajatukset korvasta ulos. Niin tietenkin... Toinen uteli sitä, olisiko Cassiesta edes yrittämään! Olisiko Cassie valmis oikukkaaseen ja ailahtelevaan Damieniin, josta ei koskaan tietäisi mitä seuraavaksi tapahtuisi, paitsi että mahdollisesti seksiä. Cassien huulille levisi hidas virne. Ei tämä ollut tajunnut edes harkita, ettäkö Damienilla olisi jokin tai joitain aiheita, jolloin puhe ei tullut ulos tulvana, ja sanoja olisi harkittu edes hiukan ennen kuin niitä päästettiin ulos. Mutta, että Damien oli ujo... Tämä oli yksi niitä muistettavia läpimurtohetkiä Cassielle. Ah, osasi Damien kyllä olla suloinen.

Pojalta ei jäänyt huomaamatta peiton nostaminen kasvojen peitoksi, ja tämä päätti kokonaan olla välittämättä asiaa keventävää lausahdusta, että krapulan vika kaikki oli. Cass ehdottomasti halusi jatkaa aiheesta. Cassien täytyi, minkälainen tunnekylmä lahna olisi vain pitänyt suunsa supussa, kun sai näinkin harvinaista herkkua, sydämensä tälle avaavaa Damienia? Jos jotain Cass oli toisesta oppinut, oli että yhtäkään hetkeä ei saanut hukata, sillä toista samanlaista saisi odotella vaikka maailman loppuun.
"Musta tuntuu, että..." Cass aloitti yrittäen hallita lämmintä hymyä huulillaan. "Damienit, vaikka ne kuinka oikukkaita olisikin. Vaikka miten hankalilta ja pulmallisilta niitten käytös välillä vaikuttaakin... Ne on sisältä just niin söpöjä kuin mitä ne ulospäinkin välillä näyttää. Ja ne voi kesyyntyä, jos ne itse haluaa."
Cass painoi kasvonsa Damienin hiuksiin ja antoi itsensä hengittää toisen tuoksua. No, siinäpä kuuli. Kaikki Damienin osalta olisi täysin kiinni Damienissa, aivan kuin kaikki Cassiessa olisi kiinni Cassiesta. Jos Damien haluaisi, Damien kesyyntyisi ja Cass mielellään kesyttäisi. Tai... Sillä tavalla, olisi se joka hyväksyisi ja haluaisi toisen vaikkei tämä enää villipeto olisikaan.
"Ja vahva lisääntymisvietti on vaa plussaa. Me cassiet tykätään siitä." Virnistys.

[Agitha]

Cass vastasi Damienin harkitsemattomiin sanoihin juuri niin rehellisesti, kuin Damien oli pelännytkin. Miksi toinen jätti täysin huomiotta hänen sananperumisyrityksensä kerta toisensa jälkeen? Pikkulapsetkin ymmärsivät mistä oli kyse, kun joku huudahti "ei nyt vainenskaa!" kerrottuaan jonkun vakavan tunnustuksen tai tarinan, joten miksi Cass tarttui vahingossa heitettyyn syöttiin kerta toisensa jälkeen kuin nälkiintynyt ahven? Damien tunsi itsensä entistä typerämmäksi, kun Cass leperti hänelle kuin lemmenkipeälle nartulle. Se hän tosin tunsi olevansa, ja se hän epäilemättä olikin, mikäli käytös hänestä mitään kertoi. Cass osasi mutista juuri ne sanat, jotka Damien oli yrittänyt onkia esiin onnettomalla syötillään - aivan kuka tahansa toinenkin 15-vuotias tyttö olisi tehnyt.
Ja siitä huolimatta sanat lämmittivät Damienia sisältä päin. Hänen kyyninen puolensa yritti nauraa ne kumoon väittämällä, ettei Cassilla ollut harvainta aavistustakaan mihin hän ryhtyi, mutta jossain Damienin mielen sopukoissa oli herännyt huokaileva pinkkiin pukeutuva, koroilla kopsutteleva romantikko. Se romantikko sai pojan nostamaan katseensa tyynystä, jonne hän oli kasvonsa haudannut.
"Cass, tämä tulee ehkä vähän äkkiä, mutta... Olen poika", hän huomautti toisen kehuessa häntä söpöksi. Hän ei ehkä ollut harteikas, jäntevä, pitkä, rujokasvuinen köriläs, mutta että kehua häntä söpöksi kuin yläasteikäinen toista... Totuus kirpaisi kaikkein eniten. Hänellä ei kasvanut edes parta.
"Ja kaunonainen, rakkahin", Damien jatkoi. "Kaksi poikaa ei voi lisääntyä keskenään, joten lisääntymisviettiä pitää toteuttaa jossain muualla. Tiedäthän, kukat ja mehiläiset?"
Damien kierähti makaamaan Cassien päälle vetäen peiton mukanaan. Hän viis veisasi siitä seikasta, että hän sattui olemaan alasti.
"Mutta jos me unohdetaan nämä muutamat elämän karut tosiasiat ja muistetaan, että tämä ei ole mikään kihlaus", Damien selitti sitten maatessaan mahallaan Cassie allaan ja tuijottaessaan toista silmiin lähes vakavana. "Niin voisin sanoa yhden jutun."
Hän kasvonsa Cassien pään viereen, ja hengitti lähellä hänen korvaansa.
"Kiitos."
Ennen kuin Cass ehti sanoa tai tehdä mitään, Damien kohottautui käsivarsiensa varaan ja painoi huulensa vasten hänen huuliaan. Suudelma oli pitkä ja syvä, mutta lähes rauhallinen. Hän ei kiirehtinyt tai yrittänyt kuten yleensä, vaan tyytyi yksinkertaisesti hyväilemään Cassien huulia omillaan. Siitä huolimatta se suudelma herätti hänen puoliunisen kehonsa lopullisesti.
Hetken kuluttua hän vetäytyi juuri sen verran, että saattoi puhua, mutta ei liikahtanutkaan pois Cassien päältä.
"Minusta meidän pitäisi tehdä tieteellinen koe", hän sanoi virnuillen vallattomasti kuten aina, kun hän keksi loistavan suunnitelman. "Sanotaan, että poikkeus vahvistaa säännön. Ehkä meidän pitäisi yrittää lisääntyä keskenämme ja toteuttaa lisääntymisviettiämme. Tässä. Nyt."
Kaksi viimeistä sanaa kuulostivat enemmän käskyiltä, kuin ehdotuksilta.

[loveliina]

Cassien toinen kulma nousi kuin taimenet vastavirtaan, mutta eivät yllätyksestä, eivät kysyvinä. Ne muodostivat ilmeen Cassien kasvoille siitä, että Damien kertoi olevansa poika. Ohhoh. Ihanko totta. Oliko Damien nyt aivan varma. Koska Cass ei sitä ollut vielä ehtinyt päätellä. Ei penis, eikä rinnattomuus ollut sitä tälle paljastanut, ei hartiat, leukapielet, aataminomena, ei sitten mikään. Oliko Damien nyt varma, ettei sittenkin ollut sellainen sellainen... peniksellinen nainen? Cass huokaisi hieman pudistaen päätään voimatta kuitenkaan hävittää hymyään kokonaan huuliltaan. Damienin oli sitten kuitenkin pakko vääntää pojan sanoista kaikki iva ja sarkasmi, jonka vain sai irti. Olihan se kiva. Eihän Cass ollut kuin vain... tarkoittanut mitä oli sanonut? Miksei Damien voinut koskaan olla tyytyväinen, kun kuuli että Cassie välitti. Miksi se oli niin iso pala nieltäväksi? Ei sen pitäisi olla, ei Damienin pitäisi inhota niin paljon kuulla ihan mukavia sanoja. Ehkä Damien oli vain vaikea ihminen, jolle ei kelvannut oikein mikään. Mutta kaiku eilisillan sanoista palasi Cassien mieleen. Poika oli ainakin tavalla tai toisella luvannut... sanonut... Ettei voinut olla ryhtymättä tähän. Mikä oli totta. Cass oli päättänyt hyväksyä Damienin sellaisenaan, oikukkaana pikkulapsena, eikä tämä edes halunnut perua sanojaan.
Damienin huomauttaessa, etteivät pojat voi lisääntyä keskenään, Cass ei voinut olla turhautumatta ihan hiukan vain.
"En mä hei ihan noin tyhmä ole", tämä sanoi äänellä, joka huusi että vitsi hauska ha ha, lopeta. Ainoa syy pojan sanavalinnalle oli se, että Damien oli käyttänyt sitä ensin.

Damien kierrähti makaamaan Cassien päälle saaden hetkeksi pojan ärsyyntyneet ajatukset kaikkoamaan. Hiton Damien ja Damienin keho ja tuoksu ja kaikki. Toinen painoi päänsä alemmas, Cassien korvan viereen ja kuiskasi kiitoksensa.
Cassien sydän hyppäsi lyönnin yli ja tämän kehon valtasi toisaalta halu kiemurrella pois toisen huumaavien sanojen ja vaikutuksen alta ja taas toisaalta jäädä makaamaan siihen ikuisiksi ajoiksi. Cass nielaisi. Eli Damien oli kuitenkin pitänyt sanoista, jotka tämä oli päästänyt huuliltaan. Eli Damien ei syvällä sisimmässään tehnyt niistä pilaa, tehnyt Cassiesta pilaa. Miksi se sitten oli pakko peittää? Cassie paljon mielummin olisi kuullut suhteessa enemmän kiitoksen kaltaisia sanoja, kuin niitä jotka ivasivat ja pilkkasivat tätä jatkuvasti. Mutta... Ei Damien tarkoittanut. Ei voinut tarkoittaa, sillä jos toinen oikeasti luuli Cassien olevan niin tyhmä ettei tunnista tyttöä pojasta, oli toisella päässä vikaa ei Cassiella.

Cassie ei ehtinyt oikein reagoida toisen sanoihin, kun tunsi huulet painuvan huulilleen. Poika päätti suosiolla jättää ajattelemisen jonnekin tuonnemaksi, ja keskittyä takaisin hetkeen. Ei tämä voisi pysyä vihaisena, saati edes hiukkaa ärtyneenä toiselle vaikka kuinka olisi halunnut. Kiitos, ja sitä seurannut suudelma sulatti Cassien takaisin silmien edessä kuin kalapuikon pannulla.
Damienin huulet olivat pehmeät ja tuntuivat hyviltä. Pojan kädet kiertyivät toisen selän taakse kylkiä pitkin. Sekunti sekunnilta suudelma piteni, mutta säilytti rauhan. Se oli hyvä suudelma, todella hyvä suudelma. Ja Damienin huulten erotessa Cassien huulista, poika hymyili jo hiukan, hengästyneenä ainoastaan siitä, ettei ollut saanut kunnolla happea hetkeen.
Cass virnisti toisen sanoille heidän pienestä tietellisestä kokeestaan. Vaikka Cass ei tieteensaralla vielä paljoa ollut saavuttanutkaan, niin ehkä tämä toisi pojalle vihdoin sen kauan odotetun Nobel-palkinnon? Siinä saisi yksi perseelleen mennyt kemian koe itkeä Cassien perään.
"Musta tuntuu, että meillä ei ole oikein muuta vaihtoehtoa", Cass virnisti. "Tieteen nimessä", tämä lisäsi. Ei tietenkään ollut kyse pojan omasta kasvavasta halusta, vaan yksinomaan tiedeyhteisön hyvinvoinnista.

Cassie virnistäen kääntyi itse niin, että sai Damienin kiepautettua päältään selälleen sängylle kiiveten itse istumaan lantion päälle, vaikkei Damien välttämättä minnekään pakoon ollut juoksemassa. Cass virnisti, oli kummallista olla näin päin, yleensä Damien oli se joka istui Cassien päällä. Poika veti paidan yltään ja heitti sen jonnekkin, laskeutuen painamaan suudelman toisen kaulalle käsien hakeutuessa kyljille. Poika korjasi asentoaan niin, ettei enää istunut, vaan pikemminkin makasi Damienin päällä kun kohottautunutta asentoa ei enää tarvittu. Kädet vaelsivat kuin omia aikojaan vatsaa pitkin alemmas virneen levitessä. Aamut olivat parhaita.

[Agitha]

Cass myöntyi Damienin loistavaan suunnitelmaan yrittää tehdä pieniä damicasseja luonnon laeista piittaamatta. He toimivat tieteen nimessä, kuten Cass sanoi, eikä koululla tai sen henkilökunnalla ollut puuttumista puhtaasti tieteellisiin kokeiluihin. Jos jompi kumpi heistä kuin ihmeen kautta tulisi raskaaksi, se olisi tieteellinen läpimurto, ja koulu luultavasti palkitsisi heidät. Jos he taas toteaisivat olevansa lisääntymiskyvyttömiä keskenään (kuten he olivat jo muutamaan kertaan todenneet, sillä ehkäisyä ei aina ollut käsillä), se olisi vielä parempi. Damien ei kokenut olevansa varsinaisesti isällistä tyyppiä, eikä äidillistäkään mitä siihen tuli, ja olihan negatiivinenkin tulos jonkinlainen tulos.
Koulun sääntökirja saattoi tosin olla tästä tieteellisestä kokeesta ja sen metodeista toista mieltä, joten oli toivottavaa, ettei Kyle ollut vasikoivalla päällä ja että satunnainen tupatarkastus ei pääsisi yllättämään heitä.

Ennen kuin Damien ehti udella heidän seuraavia liikkeitään tieteellisen kokeen saralla, Cass oli jo ottanut ohjat käsiinsä. Hän käänsi Damienin ympäri kuin silakan pannulla istuen itse pojan päälle. Damien ei edes yrittänyt pyristellä vastaan. Puoliksi se johtui siitä, että hän oli yllättynyt tilanteen saamasta käänteestä. Kyllä, Cass onnistui aina joskus pakottamaan hänet alleen, vaikkei hän kauheasti vastustellutkaan, mutta jotenkin hän oli taas odottanut jotain ihan muuta. Jos asiat tulisivat aina etenemään tällä tavalla, näkisikö hän enää koskaan nautinnosta huutavaa, ihanan kamalan polttavassa kiirastulessa kiemurtelevaa Cassia? Oliko Cassin kasvattava selkäranka pysyvä muutos? Jos niin oli, hänen olisi keksittävä jotain uutta.
Paita, jonka Cass oli vasta heti sitten pukenut ylleen, katosi samaa tietä kuin oli tullutkin jättäen Cassien ylävartalon paljaaksi. Aamun kirkkaamassa valossa oli helpompi nähdä toisen kehon yksityiskohdat ja linjat viimeistä piirtoa myöten. Damienin katse harhaili Cassin iholla, eikä hän oikeastaan edes yrittänyt peitellä sitä. Hän ei ollut koskaan katsonut Cassia kunnolla, jos kasvoja ei laskettu.
Damien piti rinnoista, eikä Cassilla ollut sellaisia. Siitä huolimatta toisen kehossa oli jotain esteettistä. Jotain, mitä hän ei onnistunut täysin paikantamaan. Ehkä kemialla ja hormoneilla oli taas jotain tekemistä asian kanssa, sillä yleensä Damien ei osoittanut erityistä kiinnostusta miesvartalon estetiikkaa kohtaan, vaikkakin miehissä oli puolensa mitä seksiin tuli.
Cass laskeutui alas, melkein makuuasentoon Damienin päälle, ja ryhtyi suutelemaan hänen kaulaansa. Damien nielaisi tuntiessaan tutun kosketuksen herkällä ihollaan, mutta hymyili silti. Cass oli loistava esimerkki siitä, missä miehet olivat parempia kuin naiset. Panemaan kuin puput kerta toisensa jälkeen, nimittäin.
Damienin keho tiedosti selvästi, että häntä ja Cassia erotti vain yksi vaivainen vaatekappale, ja luultavasti sen huomasi hänestä. Alastomuudessa oli hyvät ja huonot puolensa. Hyviin kuului muun muuassa se tunne, jonka Cassien alaspäin vaeltavat lämpimät kädet aiheuttivat.
Damienkin hivutti kätensä Cassien lantiolle ja boksereiden kuminauhan alle.
"Nämä kannattaisi varmaan ottaa pois", hän mutisi hivuttaen vaatekappaletta alemmas. Kaikki oli mukavan yksinkertaista, kun vaatteiten riisumiseen ei tarvinnut keskittyä sen enempää.
Vaikkei Damien ollutkaan enää humalassa (siitä muistutti päänsärky, johon kyllä tottui, mutta joka ei kadonnut), hän oli silti hieman avoimempi. Tuttu vaativuus ja kiireisyys oli palannut liikkeisiin, mutta huomaamattaan hän käyttäytyi silti rennommin. Hän antoi Cassien olla päällä ja aiheuttaa mielihyvää hänelle, eikä edes tajunnut toimivansa poikkeuksellisesti.

[loveliina]

Cassie virnisti Damienin hivuttaessa kätensä vetämään alushousuja pois pojan yltä. Ne varmaan kannattaisikin ottaa pois, kuten toinen oli ehdottanut. Niiden kanssa toimiminen saattaisi vaikuttaa ratkaisevasti tieteellisen kokeilun lopputulokseen. Jos Cassie ei saisi noin suunnilleen hauen mittaista veitikkaansa ulos housuistaan, niin kyllä, kokeilu olisi vaarannettu. Ja eiväthän pojat sitä halunneet, eivät toki. Tieteen nimessä Cass oli valmis luopumaan alushousuistaan suosiolla, tällä oli parempi olo muutenkin ilman niitä.
Cass ei voinut valehdella, ettei tuntisi oloaan aina paremmaksi, kun oli niin lähellä Damienia kuin fysiikan lait vain sallivat. Kaikki tuntui vain menevän oikein, tuntuvan niin hyvältä, että näin oli vain yksinkertaisesti parempi olla. Tyhmä oli se ihminen, joka tiedostettuaan miten tulee onnelliseksi ei tee sitä, mitä tarvitsee. Ja Cass ei ollut tyhmä, ei kun tultiin tälläisiin asioihin. Cass teki tasan tarkkaan se mitä tarvitsi onneensa, sillä se oli vain ja ainoastaan läheisyyttä Damieniin. Fyysistä tai henkistä. Mielummin molempia.

Pojan kädet hivuttautuivat hyvin, hyvin hitaasti alemmas koskien lopulta kevyesti Damienin miehisyyttä, tahallisen kiusoittelevasti. Poika tunsi kehittyvänsä, tietävän paremmin Damienista, millaiset liikkeet saivat toisessa aikaan toivotun reaktion. Olikohan Damienilla useita sellaisia ihmisiä, jotka tiesivät tarpeeksi voidakseen edes hiukan kehuskella... Cassiella oli jotenkin erityinen olo, toisen sanomisien perusteella. Eilisten keskustelujen perusteella Cassie tunsi tuntevansa Damienista edes jotakin, ja se teki pojasta maailman herran. Cass oli mielissään eikä peitellyt sitä. Poika ei osannut, jaksanut tai halunnut peittää hymyä huuliltaan, kun sai Damienista jonkinlaista reaktiota aikaan.
"Vaikuttaako tämä lisääntymisviettiisi positiivisesti vai..." Cassie aloitti virnistäen ja vahvisti kosketustaan erektion ympärillä. "...negatiivisesti?" tämä kysyi melkein kuiskaten ja painoi uusia suudelmia toisen kaulan sivulle. Damien voisi sanoa mitä tahansa, mutta Cassie kyllä tunsi oikean vastauksen toisen kehon perusteella.

Cassie nosti kehoaan sen verran että pystyi jälleen katselemaan toisen kasvoja.
"Sä varmaan kuitenkin tiedät, että mahdollinen onnistumisprosentti on aika pieni...? Uudelle elämän alulle nimittäin", tämä päätti informoida toista virnistäen, melkein pahoillaan jo siitä, ettei koskaan voisi tulla saamaan pientä ympäriinsä kuolaavaa puoli-idioottilasta, jonka vanhemmilta perimä seksivietti olisi... huima. Maailma olisi kyllä hieno paikka, jos Cassien ja Damienin geenit voisi yhdistää yhdeksi superlapseksi, joka osaisi kaiken ja olisi paras kaikessa. Mutta taas toisaalta... Ehkä oli parempi, että Damienista ja Cassiesta ei koskaan tulisi tieni-isiä. Lapsenkin hyvinvoinnin kannalta, sillä Cass ei ainakaan uhraisi vapaa-aikaansa hiustensa parista johonkin räkänokkaan, oli sillä sitten kuinka hyvät geenit tahansa. Hiukset olivat jo Cassien kulta, lapsi ja se, jonka eteen tämä tekisi mitä vain. Kuka mitään lapsea kaipaisi.
"Mutta voidaan me yrittää niin pitkään kuin sä vain haluat", tämä nyökytteli vakavana. Cass oli valmis uhraamaan aikaansa, Damienin vuoksi vain! Virnistäen, tämä painoi suudelman toisen huulille. Aivot melkein miettivät, missä vaiheessa juttujen taso oli alkanut olla tätä luokkaa.

[Agitha]

Cass todella oli onnistunut kasvattamaan itselleen selkärangan.
Damien päätyi useimmiten alistujan rooliin, sillä hänelle se oli se ja sama. Hän oli pienikokoinen, jollain kierolla tavalla viaton ja femiini ja jokin hänessä suorastaan aneli muita alistamaan häntä. Jopa jotkut naiset nauttivat siitä, että pääsivät raiskaamaan häntä kuin avutonta lasta, mutta siitä huolimatta Damien koki jokseenkin säilyttäneensä arvokkuutensa mitä seksiin tuli. Alla tai päällä, hän pyöritteli sukkia muiden jaloissa. Mutta Cass, joka oli hankkinut jostain vinon hymyn, kiusoittelevan asenteen ja itsevarmuutta, mursi Damienin voittamatonta linnoitusta kivi kiveltä ja vei kalatkin vallihaudasta. Se oli epäreilua! Ei Cass ollut ollut sellainan, kun Damien ensi kerran oli tunkenut hänen peniksensä suuhunsa.
Damien ei kuitenkaan voinut valittaa tuntiessaan Cassien kosketuksen erektiollaan. Pian hän päätti, ettei hän edes halunnut. Cassie saattoi olla tyhmä, mutta ilmeisesti kymmenkunta seksikertaa olivat paljastaneet hänelle jotain Damienin herkistä pisteistä ja mieltymyksistä. Vaikka hän olikin aluksi ollut pallo hukassa, antanut Damienin kulkea monta askelta edellään ja määrätä niin leikin kuin sen säännötkin, kiri hän nyt koko ajan. Repi Damienista reaktioita ulos puoliksi väkisin ja tarjosi kunnon vastuksen. Sen siitä sai, kun suhtautui seksiin ja muihin ihmisiin vastuuttomana pelinä, Damien joutui myöntämään itselleen.
Kuinka mielellään Damien olisikaan keksinyt jonkin terävän vastauksen Cassien esittämään kömpelöön kysymykseen hänen lisääntymisvietistään! Mutta hänen päänsä löi tyhjää, ja katsoen kuitenkin viisaimmaksi vastata Damien päätti lopulta avata suunsa.
"Posiitiivisesti, professori", hän vastasi nielaisten, kuten hän olisi vastannut oppitunnillakin. Ja kukahan opetti ketä nyt? Damien kirosi itsekurinsa maan rakoon. Hän oli luottanut siihen liikaa.
Jotain hänkin saattoi silti tehdä, ja ikään kuin vastaukseksi Cassin eleisiin hän hivutti kätensä hänen alavatsalleen, muttei aivan nivusille saakka. Hän tunsi Cassin erektion lähellä kättään, mutta ei koskettanut sitä.
"Testataanko aineistolla #2?" hän kysyi piirrellen kuvioita toisen alavatsalle sormenpäillään.

"Mutta mieti, kuinka epätodennäköistä oikeastaan koko elämä on", hän vastasi tehden lähes naurettavan terävän huomion täysin asian vierestä. "Jos huomioidaan, kuinka pieni osa planeetta Maa on maailmankaikkeutta, voidaan väittää, että elämän mahdollisuus on äärimmäisen pieni, koska avaruus on ääretön, ja siten käytännössä nolla. Ja siitä huolimatta me porskutamme tässä. Kun puhutaan äärettömyyksistä, äärimmäisen epätodennäköinen muuttuu äärimmäisen todennäköiseksi koska aineisto on ääretön. Sen vuoksi..."
Damien suuteli Cassia tiedostaen, että ilman minkäänlaista hellyydenosoitusta todennäköisyyksien rajallisuuden pohtiminen voisi tapattaa tunnelman aika nopeasti.
"Sen vuoksi en malta odottaa, että näen millaisia lapsia me saamme." Viaton hymy.
Oikeastaan Damien ei olisi halunnut nähdä, millasia pieniä riiviöitä hänen ja Cassien geeneistä sikiäisi, joten hän kiitti luontoäitiä siitä, ettei lisääntyminen heidän välillään ollut mahdollista sen täytyi olla kohtalo.

Damien nautti kyllä luennoitsemisesta ja hamaan loppuun asti kiusoittelusta, mutta nyt hänen oma käytöksensä alkoi ärsyttää häntä itseäänkin. Ehkä se johtui aamun nostattamista testosteronitasoista, ehkä se johtui jostain muusta, mutta selvää se oli.
"Nyt olet oppinut vähän filosofiaa, joka on hyvin käyttökelpoinen tiede alalla kuin alalla, voimme jatkaa... Biologisten kokeiden parissa", Damien ehdotti asiallisesti. Vähemmän asiallisesti hän siirsi kätensä viimeinkin Cassien erektiolle tottuneinen, varmoin ottein. Hän nappasi kevyesti kiinni Cassien korvasta hampaillaan, ja nuolaisi korvalehteä.
"Eikö?"

[loveliina]

Cassie naurahti toiselle kasvoillaan vähän yli hilseen mennyt hymy. Selvä. Eli oli todennäköistä, että pojat saisivat lapsen. Sovitaan vaikka niin. Pojasta ei ollut väittämään vastaan, vaikka tämän aivoille toisen ehkä joissain piireissä loogisena pidetty argumentti vaikutti idioottimaiselta. Miehet eivät voineet saada lasta, ja todennäköisyys sille, että Damien ja Cass yhdeksän kuukauden odotuksen jälkeen saisivat oman epäsikiön kasvatettavakseen oli hyvin, hyvin, hyvin pieni. Olematon. Itseasiassa, se nimen omaan oli mahdotonta, sillä miehet eivät saaneet lapsia keskenään. Niin se vain meni. Cass halusi sanoa sen ääneen, mutta tiesi Damienin kääntävän vastalauseet edukseen, saaden Cassien kuulostamaan entistä idiootimmalta. Ja pojan mieleen pikkuhiljaa hiipi jo se ajatus, kuinka tyhmää Cassieta Damien jaksaisi pidemmän päälle? Koska Cass pystyisi vaikuttamaan tyhmemmältäkin, oivoi, totta kai pystyisi. Joten paras oli, kun ei kaivanut itse verta nenästään, ja ehkä siirtyisi syömään enemmän kalaa. Niistä kun sai omega-3 rasvahappoja, joilla ainakin tv:n mukaan oli piristävä vaikutus mieleen. Tai muistiin. Tai järkeen. Tai johonkin. Syö särkeä, se kasvattaa järkeä.

Damien onneksi lopetti luentonsa palauttaen Cassien ajatuksistaan maanpinnalle, missä oli paljon parempi olla. Pojan keho värähti, ja äsken niin dominoivat kala-ajatukset katosivat, kuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan. Damien oli laskenut kätensä Cassien erektiolle ja saanut Cassien hengityksen katkeamaan muutamaksi pitkäksi sekunniksi näykkäisyllään korvalehdellä.
"Mmh", Cass äännähti vastaukseksi myöntyvästi, menetettyään jo hetkeksi puhekykynsä omaksikin yllätyksekseen. Pojan virittäytynyt keho kaipasi toisen kosketusta eikä Cass ollut ehtinyt itsekään tajuta, kuinka paljon. Nyt poika ei tosin pystynyt keskittymään taas mihinkään muuhun, saatuaan oman nautintonsa päällimäiseksi ajatuksistaan. Cassien lantio liikahti tahattomasti ja tällä oli vaikeuksia tasata hengitystään. Hiton Damien. Kehtasi olla niin... hyvä.
Cassie avasi sulkeutuneita silmiään, yrittäen nähdä kauemmas nautinnostaan, yrittäen muistaa vaivoin missä oli ja mitä piti tehdä. Poika nielaisi saamatta ajatuksen päästä kiinni. Ah, Cass vain halusi...! Halusi niin paljon...!

Cassie hukutti kasvonsa toisen hiuksiin äännähtäen nautinnollisesti, antautuen täysin nautinnolle, jota vastaan taisteleminen osoittautui mahdottomaksi. Damien vain tiesi mitä teki, sen ohi, yli tai ympäri ei vain päässyt. Cassien ote toisen miehisyydellä yritti pysyä lujana, yritti tehdä samanlaista nautintoa, mutta poika ei vain voinut sille mitään, ettei enää pystynyt täysin kontrolloimaan kehoaan, sen reagoidessa täysin omia aikojaan kosketukseen. Vieden mielen mukanaan. Vieden kaiken, mitä ylipäätään oli vietävissä. Poika yritti niellä äännähdyksiään, jotka olivat jo jossain määrin nolostuttavia. Eihän tässä ollut ehditty tehdä melkein mitään, ja Cassien mieli oli tyhjentynyt jo tähän malliin. Cass tunsi kuumotuksen poskillaan, tämä ei halunnut olla näin vietävissä! Tämä ei halunnut olla näin Damienin tossun alla.. Tämä halusi Damienin oman tossunsa alle, mutta ah...! Miksei mieli totellut kehoa, miksei se tämän yhden kerran voinut olla kiltisti ja käyttäytyä?

Cass nielaisi ja joutui sulkemaan silmänsä.
"Da-Damien", tämä henkäisi tahattoman anelevasti. "Jos siirrytään..." nielaisu, "...itse asiaan."

[Agitha]

Mielessään Damien perui ajatuksensa Cassin kasvattamasta selkärangasta. Tuttuun tapaansa poika oli hänen käsittelyssään kuin sulaa voita, mitä nyt oli hetken teeskennellyt jotain muuta. Ilmeisesti Damien ei ollut sittenkään menettänyt kasvojaan ja uskottavuuttaan, ja niistä hän pitäisi kiinni viimeiseen saakka. Hänhän oli seksijumala, miten Cass muka hänet olisi voinut alistaa? Uuden itsevarmuuden saattoi vaistota hänen olemuksestaan selvästi. Olkoonkin, että hän sattui olemaan sillä hetkellä se, joka makasi selkä patjaa vasten kuin neitsyt häävuoteessaan.
Hän tunsi Cassin erektion hänen kädessään jähmettyvän entisestään, hengityksen kiihtyvän ja kehon painautuvan hänen kehoaan vasten lujemmin riippumattomana Cassien tahdosta. Cass halusi häntä, onnistui hillitsemään itsensä hädin tuskin. Se sai Damienin suun vääntymään pieneen, tuhmaan hymyyn.
"Cassie", hän mutisi hiljaa toisen pojan korvaan. "Olet ihan kova. Mistä se johtuu?" hän kysyi, vaikkei itse ollut paljon parempi. Hän kuului siihen ihmisryhmään, joka nautti suunnattomasti muiden nautinnosta, ja useimmiten hänen kehonsa resonoi toisen kehon kanssa.
Damien lujensi sormiensa otetta Cassien miehisyyden ympärillä, ja ryhtyi liikuttelemaan kättään hitaasti edes takaisin.
"Mihin asiaan?" Damien kysyi viattomasti, kun Cass aneli etenemistä seuraavalle asteelle. Tästä hän piti, Cassien hengästyneestä äänestä, pyytävästä sävystä.
"Haluatko sinä...?" Damien kysyi, ja piti sopivan mittaisen tauon. "Imenkö, vai otanko sisään?" hän kuiskasi toisen korvaan virnistellen. Hän oli taas elementissään, kuin kala vedessä, ja innostui mahdollisuuksista hetki hetkeltä enemmän. Cass oli hänen armoillaan, hänen kidutettavanaan. Cass oli hänen.
Damien halusi kostaa Cassille edellisen illan, poikkeuksellisen alistamisen, nautinnon, räjähtävän orgasmin, kaiken. Toinen oli liian monta kertaa saanut tahtonsa läpi, ja hän tunsi turhautuvansa. Oli niin epäreilua, että Cass kiskoi hänestä ulos ennennäkemättömiä reaktioita.
"Mitä tekisit jos..." Damien aloitti irrottaen otteensa Cassien erektiolta, ja kutitellen sormillaan hänen alaselkäänsä. "Jos sanoisin, että en suostu tekemään kumpaakaan?"
Se oli julmuuden huipentuma, näennäinen kieltäytyminen. Damienin keho puhui hänen sanojaan vastaan, mutta halu ajaa Cass hulluksi oli viel suurempi kuin himo saada tyydytys nivusissa pakottavaan paineeseen. Hän oli päättänyt, ettei antautuisi enää helposti, että Cassin olisi pakko antaa täysin periksi himolleen ja hakea tyydytystä hänestä ilman apua ja erillistä kehoitusta.
"Jos minä vain makaan tässä", hän jatkoi ja veti Cassien kehon kiinni omaansa näykkäisten samalla ihoa toisen kaulalla. "Enkä suostuisikaan tyydyttämään pikku-Cassieta."

[loveliina]

Cassie nielaisi toisen sanojen vuoksi, poika halusi niin kovasti kumpaa tahansa vaihtoehdoista, että tämän sydän (muista elimistä puhumattakaan) oli pakahtua. Cass kyllä tunnisti Damienin äänensävyn, juuri liian viaton ollakseen lähelläkään viatonta sekä niin kovin pahaa enteilevä. Se samainen äänensävy, jota toinen käytti aina kun pääsi niskan päälle, ja Damien tosiaan oli niskan päällä, tilanteen herra ja niin edelleen. Cass ei voinut keholleen mitään, tämä ei voinut estää mielihyvää purkautumasta värähdyksinä pitkin selkärankaa toisen käden hyväillessä Cassien miehisyyttä juuri oikealla tavalla, juuri oikealla paineella, juuri oikeista paikoista. Cassie ei saanut äännähdystä kurkustaan, joka olisi tullut ulos sanojen muodossa. Cass vain halusi, niin järkyttävän paljon, että tällä oli sumeta näkö.
Sitten Damien kuitenkin sanoi jotain, jota Cassien kesti pieni hetki tajuta. Mitä Cass sanoisi jos... Damien ei suostuisikaan kumpaankaan? Jos Damien kieltäytyisi seksistä juuri nyt, kun poika oli valmiimmillaan, herkimpänä. Juuri nyt, kun Cassie ei enää voinut halulleen mitään, sen vallattua koko kehon, Damien ehdotti, jos ei tekisi kumpaakaan.

Cass nielaisi. Hetken aikaa tämän kiihtynyt mieli ei osannut tehdä mitään. Kaksi ajatusta risteili pojan mielessä kiivaana, pillahtaako itkuun vai keksiä jokin parempi suunnitelma. Ei ollut reilua, että Damien teki näin Cassielle, ei nyt. Cassie oli avuton toisen edessä, alasti ja alastomampi kuin ennen pelkästään jo eilisten sanojensa vuoksi, ja sitten toinen vain päättää iloisena ilmoittaa, että ei. Ei kelvannut.
...Hetkinen, sehän ei ollut ollenkaan reilua. Sehän oli hyvin, hyvin epäreilua. Cass tunsi sisällään vellovan epätoivon muuttuvan joksikin... ärsyyntyneisyydeksi? Voi kyllä, Cassie tajusi, että tätä oikeastaan ärsytti aika paljon Damienin käytös. Mikä oikeus Damienilla oli leikkiä tätä jo vähän liian tutuksi käynyttä leikkiä Hot n' Cold, missä jos hetkenkään Cassie on nauttinut, Cassiella on ollut hauskaa, ohjelma keskeytetään ja tilalle tulee vain kylmiä sanoja, käsittämättömiä lauseita. Mikä Damienin ongelma oli? Miksei hetkeä voinut olla iloinen ihan vain siitä, että oli kaikki mitä tarvitsi. Tai no, ehkä Cass ei riittänytkään toiselle, ehkä Damien tarvitsi draamaa elämäänsä, ehkä toinen ei vain halunnut olla onnellinen yhtä helvetin hetkeä.
Olihan se aivan liikaa vaadittu, selvästikin. Cassie alkoi olla täynnä tätä toisen asennetta siitä, että sai tehdä mitä halusi, milloin halusi ilman, että Cassiella oli paljoa mukisemista aiheeseen. Cassie oli täynnä sitä, että tällä ei ollut sananvaltaa mihinkään. Eikö Damien tajunnut, että Cass halusi ihan yhtä paljon olla itse onnellinen kuin Damieninkin olevan, ja turmelemalla hetken Cassielta, toinen turmeli sen itseltäänkin. Eikö?

Damien näykkäsi Cassien kaulaa, mikä sai pojan uuden kiihkon tarvitsemaan kaikki voimavaransa keskittyäkseen olemaan päästämättä irti oikeutetusta ärsyyntyneisyydestään. Damienin täytyisi oppia... Että Cass ei enää jaksaisi näitä typeriä leikkejä, Cass ei jaksaisi tätä typerää kuvioita ollenkaan pidemmän päälle.
"Ai mitä sanoisin?" poika toisti, ja yritti parhaansa saada hengityksensä tasaamaan. Äänensävy, ei se kylmä ollut, mutta ei myöskään se aneleva, tarvitseva sävy. Poika nosti ylävartalonsa käsiensä varaan, niin että kohosi Damienin yltä useampia senttejä pystyen katsomaan toista suoraan silmiin.
"No mä sanoisin, että jos ei helvetti vie kelpaa, niin ei sitten", tämä totesi kasvoillaan ilme, josta näki varmasti, että Cassieta ärsytti antamatta kuitenkaan äänensä päästä millään muotoa vihaiseksi. Se oli parempi näin, rauhallisuudessaan jo hiukan kylmä. Totta kai poika olisi mielummin jatkanut puuhiaan Damienin kanssa, mutta helvetti soikoon, jos ei kelvannut niin ei kelvannut.

Poika tuijotti toista silmiin vakavana hetken kunnes kohottautui kokonaan pois toisen kosketuksesta, kasvojen lähennellessä jo hiukan loukattua ilmettä. Poika nosti puoleen sääreen vedetyt bokserinsa ja astui puoliksi sängystä ulos, kääntyen vielä Damieniin.
"Että se oli varmaan sitten tässä?"