Cold as fire

[Agitha]

Cassien selkäranka oli ainutlaatuinen käsite. Se muutti muotoaan ja kestävyyttään silloin kun sitä vähiten odotti, muistutti olemassaolostaan yllättäviin aikoihin. Joskus Cass vaikutti vaarattomalta ja avoimelta, autuaan tietämättömältä Damienin aikeista, ja silloin Damien yritti iskeä kuin hai saaliinsa kimppuun. Sellaisina hetkinä Cass osoitti ennennäkemätöntä itsehillintää, päättäväisyyttä ja sisua, kykyä kääntää selkästä Damienin hyökkäysyrityksille ja hättää hänet huomiotta.
Tai ainakin kykyä kiukutella kuin pikkulapsi, jota kiellettiin koskemasta syntymäpäiväkakkuun ennen vieraiden saapumista.
Kummin tahansa, se jätti Damienin hämmentyneeksi, levittelemään käsiään avuttomana. Jotkut olivat joskus kuvailleet häntä oikukkaaksi, mutta he eivät olleetkaan vielä tavanneet Cassieta. Hän saattoi olla suulas kontrollifriikki, mutta jos hän olisi harrastanut seksiä itsensä kanssa, ei hän olisi voinut vetäytyä pois pienen kiusanteon vuoksi.
Oliko Cass tosiaan kieltäytynyt harrastamasta seksiä Damienin kanssa? Ei, ei kieltäytynyt. Damienhan se oli ollut, joka niin oli uskaltanut tehdä. Mutta Cassko vetäytyi, piti päänsä kylmänä, puhui järkeviä mutta hyytäviä sanoja ja kiskoi boksereita takaisin jalkaansa. Hänkö kieltäytyi anelemasta, himoitsemasta, kumartamasta ja palvomasta, kunnes Damien armahtaisi hänet.
Miksei kukaan ollut kertonut Damienille, että niinkin saattoi käydä, kun meni liian pitkälle? Että muillakin ihmisillä oli tunteet ja ylpeytensä, joilla ei sopinut leikitellä? Että Damien, vaikka houkutteleva olikin, ei ollut vastustamaton?
Tarkemmin ajatellen joku oli kyllä saattanut mainita hänelle asiasta, mutta...
Hupsista saatana, hän oli suututtanut Cassien. Mitä tällaisessa tilanteessa kuuluikaa tehdä?
Damien kohottautui puoliksi istumaan, ja räpytteli hetken silmiään pörröttäen vaaleaa tukkapehkoaan ajatuksissaan ja epävarmana.
"Cassie...?" Damien kysyi varovaisesti. Hän kietoi peiton ympärilleen ollessaan liian laiska pukeutumaan, ja ryömi Cassien taakse sängyn reunalle.
Jep, vihainen se on, hän mietti ja yritti muistella, mitä vihaisille ihmisille kuuluikaan tehdä. Milloin joku oli edes suuttunut häneen viimeksi? Mummi Japanissa? Ala-asteen tiukka opettaja? Sosiaalitantat muutama vuosi sitten?
"Mikä oli tässä?" Damien varmisti hieman varautuneena, vaikka tiesikin varsin mainiosti mistä oli puhe. Hänen mielensä kieltäytyi sulattamasta toisen sanoja, olivat ne kysyvässä muodossa tai eivät.
"Ei varmasti ollut tässä!"
Damien ryömi Cassien selän taakse ja kietoi kätensä toisen ympäri. Ote ei ollut niinkään hellä tai lohdullinen, vaan pikemminkin vaativa ja omistava.
"Se oli vitsi, hölmö", Damien mutisi lepuuttaen leukaansa toisen olkapäällä. "Ei niitä kuulu ottaa tosissaan."
Sanat tuskin olivat kovin lohdulliset tai sovittelevat, pikemminkin lapselliset ja kömpelöt. Sellaiset, joita pieni lapsi käytti selitelläkseen saadessaan leikkitoverinsa itkemään.
Ilmeisesti oli aika nielaista paisunut ylpeys. Epäilemättä se maistuisi kitkerältä ja juuttuisi kurkkuun, mutta tämä ei hitossa ollut tässä!
"Cassie", Damien sanoi toistamiseen, vähän pehmeämmällä ja pyytävämmällä sävyllä. "Sori..."
Damien nielaisi, ja kuvitteellinen ylpeys valui alas hänen mahalaukkuunsa juuri niin kitkeränä ja sitkeänä kuin hän oli arvellutkin.
"Minä... Kyllä minäkin haluan harrastaa seksiä sinun kanssasi", hän vakuutti hieman vaivaantuneena, melkein epätoivoisena. Hän oli tuskin koskaan joutunut pyytämään ketään harrastamaan seksiä hänen kanssaan. Sanat tulivat ulos hieman kömpelöinä ja kuulostivat vääriltä, joten hän päätti yrittää uudestaan.
"Ei vaan", hän korjasi. "Harrastetaan seksiä, ole kiltti."
Damienin poskia kuumotti ja hän oli tyytyväinen, ettei Cass nähnyt hänen kasvojaan.

[loveliina]

Cassie oli täysin oikeutettu käytökseensä. Poika ei ollut tehnyt mitään väärää, kertaakaan, sinä koko aikaana kun oli toisen tuntenut. Ei tämä ainakaan itse nähnyt käyttäytymisessään koskaan olleen mitään moitittavaa (mikä ei sinänsä ollut yllätys). Toisin kuin Damien, joka ei tuntunut osaavan päättää halusiko vai ei halunnut, oliko mukana vai ei, Cassie oli alusta asti ollut mukana niin täydellä antaumuksella ja perääntymättömyydellä, että itsekin oikein ihmetteli. Damien oli... Oli törkeä! Ärsyttävä, päättämätön oikku. Toisella oli voima kontrolloida Cassien kehoa, ja sen puoleen myös mieltäkin, mutta ei se tarkoittanut, että poika olisi koskaan suostunut olemaan toisen pompoteltavana. Cassielle nimenomaisesti riitti, jos ei kelvannut, niin sai sen nyt ääneenkin sanoa perkele.
Cassie nosti toista kulmaansa kriittisenä toisen lausuessa pojan nimen epävarmasti, kysymyksen omaisesti. Poika halusi päästää huuliltaan muutaman tarkkaanvalitun, pistävän kommentin, mutta kuten yleensäkin tositilanteissa, aivot sulkeutuivat keskittyessään ajattelemaan tarpeeksi vain sitä, että Cassiella oli oikeus. Oikeus pysyä vihaisena, vaikka ei vastalausetta keksisikään. Kulman nostossa saisi olla tarpeeksi vastausta Damielle. Niin.

Poika oli kyllä odottanut jonkinlaista vastausta, varmistusta sille, että tämä taisi nyt olla tässä, ainakin tältä erää. Damienin hetken epäröity vastaus kuitenkin yllätti Cassien, saaden hämmennyksen lieventämään ärsyyntyneisyyttä jonkin verran, sekoittaen tuiman kulman noston kasvoilta. Damien sanoi aika... suoraan, että tämä ei todellakaan ollut tässä. Cass ei halunnut myöntää itselleen tai toiselle, jolle oli juuri ollut sanomassa jäätäviä hyvästejään, että sekosi sanoissaan, ajatusten murtuessa.
Damien kiertyi Cassien taakse, tarttuen tähän tiukasti kiinni, niin ettei poika olisi päässyt pidemmälle, vaikka... Vaikka olisi edes halunnut lähteä enää. Damienin nöyrtyvä reaktio pakotti pojan sydämen sulamaan edes hiukan, vähän vain.
Poika mutristi kuitenkin kulmiaan jälleen kuullessaan olevansa hölmö, kun ei tajunnut vitsiä.
"En oo hölmö..." tämä mutisi, mutta äänestä saattoi kuulla harmistuneisuuden takaa pilkottavan toivonsäteen, anteeksiannon.
"Ite oot."

Damien pyysi anteeksi, sanoi sori. Cassien mieli ja sydän, vastahakoisina kuitenkin, eivät voineet olla sulamatta vähän lisää. Juuri tarpeeksi, että... Äh. Cassien taisi olla pakko antaa anteeksi.
Poika huokaisi hiukan pudistaen päätään, mutta kuunteli toisen sanat loppuun asti. Ne ehkä hiukan, hiukan vain kohottivat tämän mieltä, Damien halusi seksiä nimenomaan Cassien kanssa. Ja tulisi harrastamaan. No joo, no okei, no selvä, Cassien mieli lopulta murtui. Damien ei ollut tarkoittanut, Damien halusi olla tässä, eikä leikkinut kylmää.
Cassie kiertäytyi ympäri toisen kosketuksessa, vetäytyen hiukan kauemmas, mutta vain sen ajaksi, että saisi sanottavansa ulos. Poika istui puoliksi polvillaan sängyllä, toinen jalka lattiasta tukea ottaen sängyn ulkopuolella. Cass kumarsi selkäänsä hiukan niin, että tämän kasvot olivat samalla korkeudella Damienin kasvojen kanssa. Pojan ilme oli totinen, mutta katse heltyi silmien havaitessa lievän punan toisen poskilla.
"No... okei", tämä sanoi lievän, anteeksiantavan hymyn tapaisen puskiessa huulille. "Saat anteeksi", Cass jatkoi ja kumartui lähemmäs.
"Mutta älä sano, että... et halua... jos haluat", tämä saneli, sanojen takellellessa hiukan loppua kohden, pojan katseen nauliintuessa Damienin huuliin, joita vasten tämä lopulta painoi omansa sydämen päättäessä hypätä lyönnin yli.
Heidän ensimmäinen riitansa.

[Agitha]

Damien peitti helpotuksen huokauksen haukotuksella, kun Cass leppyi nopeasti. Hän ei tiennyt, mitä hän olisi tehnyt, jos Cass olisi päättänyt jatkaa murjottamista, ryhtyä pitämään mykkäkoulua tai rynnännyt ulos huoneesta itkien ja särkyneinen sydämin. Tietysti hän olisi voinut pyytää anteeksi toistamiseen, ja niin hän varmasti olisi tehnytkin, vaikka se olisikin tuntunut turhalta. Hänhän oli sanonut olevansa pahoillaan, vai mitä? Mitä sen toistaminen muka hyödyttäisi?
Onneksi pojat ymmärsivät poikia, eikä Cass ryhtynyt juonittelemaan akkamaisesti Damienin pään menoksi. Eihän?
"Okei", Damien totteli hieman liiankin helposti, kun Cass pyysi häntä olemaan sanomatta asioita, joita hän ei tarkoittanut. Pyyntö oli niin yksinkertainen, ettei hän viitsinyt edes miettiä, mitä se käytännössä pitäisi sisällään. Tottakai hän puhuisi totta tunteistaan, miksi hän olisi viitsinyt valehdella? Ajanhukkaahan sellainen oli.
Jos Damien olisi pysähtynyt miettimään vastaustaan hetkeksikään, hän olisi huomannut, että oikeastaan koko hänen elämänsä perustui valheille. Suurin osa hänen ajastaan kului näyttelemiseen ja hänen puheensa oli tyhjiä sanoja täynnä. Mitä enemmän häntä suretti, sitä leveämmin hän hymyili toivoen onnellisen asenteen toteuttavan itse itsensä. Mitä enemmän hän nautti, sitä enemmän hän käänsi tilanteen tuskaksi ja jonkun toisen nautinnoksi, jottei hänen tarvitsisi kohdata puhtaita, vääristymättöämiä tunteita silmästä silmään. Elämässä, joka perustui juuriaan myöten valehtelemiselle, ei ollut sijaa totuudelle. Siit huolimatta Damien uskoi olevansa hyvin rehellinen ihminen suorapuheisuudessaan ja loogisuudessaan, mikä oli täysin väärä päätelmä. Luultavasti hän ei huomannut virhettään siksi, että valheillaan peitti senkin itseltään.

Damien antoi Cassien suudella häntä, ja tunsi samalla pienen hymynkareen leviävän huulilleen. Suudelma oli lopullinen lupa unohtaa kurjuudet ja kinan aiheet, merkki täydellisestä anteeksiannosta. Se oli käynyt helposti, mikä ei oikeastaan ollut huono asia. Ei huono asia ollenkaan.
Liian helppo voitto tosin paisutti Damienin äsken nieltyä ylpeyttä ja omahyväisyyttä entisestään, joten pelkkää hyvää sekään ei tuonut. Hänen ei voitu sanoa olevan hemmoteltu, sillä sekä Japanissa että Englannissa hän oli elänyt melko niukasti, mutta silti hän onnistui käyttäytymään välillä kuin kauhein kakara kautta aikojen. Ehkä elämä ja poulituntemattomat ihmiset olivat hemmotelleet hänet piloille vaikkei koti ollutkaan sitä tehnyt, ja siten hänestä oli tullut epävakaa ja ylitsevuotavan itsevarma, omaan vetovoimaansa uskova hölmö.
Työntäen äskeiden välikohtauksen mielestään Damien jatkoi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän veti Cassien mukanaan poikittain kapella sängylleen poikittain, ja hänen kätensä etsiytyivät toisen hiuksiin tukistaen niitä kevyesti.
"Cass", Damien sanoi vetäytyen hetkeksi kauemmaksi suudelmasta. "Tiesin ettet voi vastustaa minua", hän sanoi, ja hymyili viattomasti kuin enkeli.

[loveliina]

Damienin kädet etsiytyivät Cassien hiuksiin, ja tuntuivat vaativan pojan takaisin siihen missä oltiin menty ennen välikohtausta. Cassie ei tajunnut panna vastaan, olihan tämä juuri antanut anteeksi, joten kai se tarkoitti että jatkettaisiin vain eteenpäin, vaikka tunnelma oli ehtinyt jo hiukan latistua. Noh, kyllä Damien varmaan osasi palauttaa sen takaisin niihin sfääreihin helpommin kuin helposti, ei siitä ollut epäilystäkään enää tässä vaiheessa. Pojat saisivat oman, pienen, ihanan aamupanonsa jolla aloittaa päivä hymyissä suin ja maailma palaisi taas hetkeksi raiteilleen.
Turha toivo.
Vedettyään Cassien takaisin ylleen, suudelma katkesi Damienin kerskailuun. Toinen tiesi, ettei Cass olisi voinut vastustaa tätä. Toinen oli ollut varma siitä. Cassien ilme muuttui jälleen kysyvämmäksi, aivojen raksuttaessa täydellä teholla. Damien, siis... Äh... Ai siis, että Damien oli tiennyt koko ajan, että Cass olisi se joka murtuisi, Cassie ei voisi vastustaa, Cassie tekisi kaikkensa saadakseen toisen anteeksiannon ja päästäkseen takaisin Damienin syliin, niiinkö se oli mennyt? Niinkö? Toinen tosissaan kehtasi väittää, ettei Cass pystynyt vastustamaan toista. Koska kyllä Damien tiesi. Damien oli niin kartalla kuin ihminen voi olla. Ja Cass vieläkin toisen ajatuksissa niin tossun alla.
Poika ei voinut kuin pudistaa päätään sanattomana. Nyt Damien kyllä ylitti itsensä.

"...Ei", Cass tokaisi painokkaasti, kuin tuhmalle koiranpennulle, joka oli merkannut reviiriään matonkulmalle luvaatomasti ja heilautti hiukset pois silmiltään. Tämä katsoi toista syvälle silmiin epäuskoisena siitä, että Damienin ajatuksissa asiat näköjään oikeasti toimivat noin. Tämän oli vaikea kuvitella, että tuon pienen blondin pään sisällä oikeasti-oikeasti yhtään mikään liikkui silmien lisäksi, kun suu päästi noin.. tahdittomia lausahduksia. Tajusiko Damien itsekään, että juuri anteeksi annettuna kannatti pitää se leipäläpi kiinni, sillä ei suinkaan ollut vielä poistuttu heikoilta jäiltä. Cass nielaisi, ja vain tuijotti toista hetken, nosten vartalonsa jälleen käsivarsiensa avulla irti toisesta.
"Ei, Damien", tämä toisti pudistaen päätään ja kurtistaen kulmiaan ärtyneesti. Hienosti pilattu tunnelma, Damien, hienoa työtä. Cassie ei tuntenut enää sitä pienintäkään pakottavan tarpeen poikasta painautua aina vain lähemmäs Damienin kehoa, se oli kaukana jossain. Jossain, mistä sitä ei juuri nyt kaivattu ollenkaan. Ja hyvä niin. Cass tunsi olonsa enemmän... ahtaaksi. Niinkuin huone olisi yhtäkkiä käynyt todella ahtaaksi. Kyllä poika tiesi, että huoneessa riitti tilaa, mutta silti kaksi ihmistä ei nyt tuntunut enää mahtuvan saman katon alle, tai ainakaan samojen seinien sisään. Ehkä se johtui paisuvista, huoneen kokoisista egoista, jotka molemmat yrittivät riikinkukon sulkien tapaan näyttää isommilta ja vahvemmilta toisen edessä. Saada toisen murtumaan. Mutta yhtäkkiä viileän raikas syysilma oli vain ja ainoastaan tunkkainen, ja huone liian tiivisti asutettu.
Oli vain yksi vaihtoehto.

Cassie kömpi ulos sängystä ja irti viimeisestäkin pienestä kosketuksesta Damieniin, kysymättä tällä kertaa yhtään mitään, sanomatta sanaakaan. Poika suki toisella kädellään hiuksiaan vähemmän pörröön astuessa muutaman askeleen keskemmälle lattiaa ja noukki paitansa. Saatuaan sen niin nopeasti päälleen kuin vain pystyi Cass tarttui oven ripaan.
"Mietippä sitä", tämä sanoi hyvästeiksi toisen esittämättömään kysymykseen, katsomattakaan enää Damienin suuntaan ja astui ulos huoneesta käytävälle. Ennen kuin ovi ehti kuitenkaan sulkeutua Cassien takaa, melkein jo tyytyväisenä näyttävästä poistumisestaan poika huomasi harmikseen, että oli jättänyt päällyshousunsa huoneeseen. Kääntyen saman tien kannoiltaan Cass tempaisi oven takaisin auki ja nosti housut oven viereltä syliinsä. Cassien katse osui vahingossa Damieniin, jolle tämä päätti vain huokaista.
"Niin. Mieti", poika sanoi kylmästi ja poistui. Tällä kertaa palaamatta enää takaisin.

Kai Cass menisi nyt... Huoneeseensa? Nukkumaan? Tai röökille. Ikävä pääkipu tuntui hiipivän takaisin.
Mutta takaisin tuonne Cass ei olisi menossa, ennen kuin Damien olisi oppinut jotakin!

//cassie stormaa enginginsä//