Cold as fire

[loveliina]

Cass ei ollut varma miten toinen reagoi tämän sanoihin, mutta tunsi tunnelman kevenevän. Damien sanoi Cassieta tyhmäksi, ja sitä poika aina välillä olikin. Eikä Cass ottanut siitä nokkiinsa, ei tällä kertaa.
"Tajusin, tajusin", Cass vastasi kevyen virneen noustessa huulille samalla, kun poika katseli Damienin pään ohi vastakkaiseen seinään. Poika ei tiennyt miksi hymyili, tai miksi tunnelma oli keventynyt niin roimasti, mutta tunsi kyllä olevansa mielissään. Poika oli tajunnut, ihan itse, kenenkään auttamatta jotain tähdellistä Damienista. Nyt ensimmäistä kertaa koko sinä aikana kun poika oli "tuntenut" Damienin, tunsi poika oikeasti tietävänsä toisesta, oikeasti jotain. Ei vain sitä kuinka monta steariinin tuottamaa haavaa tai arpea toisella oli, mutta oikeasti... Millainen, Damien oli. Ei Cass tätä tietenkään Damienille ääneen sanonut, eihän niin voisi tehdä. Mutta itsekseen myhäillen, tilanne alkoi vaikuttamaan entistä aurinkoisemmalta, vaikka ulkona satoikin. Damien oli kuin tuhannen palan palapeli, josta poika oli vihdoin saanut käännettyä kaikki palaset oikein päin ja löytänyt nurkkapalaset. Se tosin tarkoitti myös, että oikea työ alkaisi vasta tästä mutaa... alkuhan se oli tämäkin!

Pojan hilpeäksi muuttuvaan mieleen saattoi vaikuttaa myös ilojuoma, jonka vaikutus alkoi pikkuhiljaa tuntumaan vahvemmin. Maailma taisi heittää, hiukan vain, mutta kun oli paikallaan ja vain istui, se tuntui omituiselta. Sillä hyvällä tavalla, jännittävällä tavalla. Damien höpötti itsekseen jotain huorista, ja Cassien keskittymiskyky herpaantui siinä vaiheessa hetkeksi. Aivan kuin poika olisi kuullut vieressään puhutun äänen jostain hyvin kaukaa. Hmm omituista. Samalla aika hauskaa. Viihdyttävä taisi olla oikea termi. Kyllä. Damienin puhe oli viihdyttävää.
"Ihan sama", Cass toisti johonkin väliin, kuultuaan kyseisen iskulauseen useampaan kertaan. Ja aihe oli... huorat? itsensä myyminen? Ihan sama tuntui sopivan keskustelun tyyliin, olihan Cassiekin sanonut vain, ettei sillä ollut väliä.

Cass havahtui jälleen kuullessaan oman nimensä. Ja olevansa tyhmä. Jälleen. Cass kurtisti kulmiaan virnistäen kysyvästi, katsellen toisen päälakea, joka kääntyi parahiksi tervehtimään poikaa.
"No hei Dam-", Cass ehti sanoa, toisen jo painaessa huuliaan takasin Cassien huulille. Cass ei olisi vastustellut, vaikka olisikin ehtinyt, sillä Damienin suuteleminen oli aina yhtä kivaa. Se toi aina se pienen kutkutuksen mahanpohjaan - vaikka kuinka sekava tilanne oli, ja vaikka kuinka Cass ei ollut varma missä mentiin ja miten päin, oli sataprosenttisen varmaa, että suudelmat tuntuivat hyviltä, oikeilta.
"...ien", tämä päätti henkäisten hiukan, huulien erotessa. Damien käytti myös tilanteen hyväkseen, esittäen kysymyksen (tai pikemminkin toteamuksen), että huorailu ei tainnut haitata, antamatta kuitenkaan Cassielle aikaa vastata, vaan suuteli poika uudestaan. Cassien huulilla risteili virnistys tämän suudellessa toista takaisin. No ei, eipä juuri sillä hetkellä Cassieta huorailu haitannut. Tietenkin jonain toisena päivänä, toisessa tilanteessa, jos poika olisi kuullut toisen myyneen itseään nyt, kun hän ja Cass... No se olisi voinut olla eri juttu. Mutta myös kuului sen päivän murheisiin, eikä tähän hetkeen.

Cass ei halunnut rikkoa suudelmaa, joten päätyi syventämään sitä kunnes huomasi jo työntävänsä kieltään toisen huulten läpi ahnaasti. Pojan kädet ja vartalo mukaantuivat ensin Damienin asentoon, mutta päätyivät kuin itsestään työntämään toisen selälleen. Vaakataso oli turvallinen taso päihtyneille aivoille, ja kaatuminen tapahtui hiukan rempseästi heilahtaen, ainakin Cassien osalta. Pojan toinen käsi jäi jonnekkin lantion seuduille ja toinen kulkeutui Damienin hiuksiin.
Tämäkin oli... äärimmäisen mukavaa, vain tämä. Lattialla makaaminen, suutelu. Illan hämärtyvä pimeys ympärillä ja sateen hiljainen ropina taustamusiikkina. Se olisi tavallaan melkein ollut romanttista, jos pojat eivät olisi tosiaan olleet niin päissään, etteivät melkein tajunneet mistään mitään. Tai no, Cass ainakin oli. Tai ainakin tästä tuntui siltä.

"Damien", tämä henkäisi toisen korvan juurella nielaisten. Pojan hengitys oli tihentynyt kiihkeässä suudelmassa tämän itse sitä huomaamatta, mutta hiljaisessa huoneessa sen kuuli selvästi.
"Sun huulet on nii..." tämä sanoi, keksimättä oikeaa adjektiivia kuvaamaan huulien pehmeyttä, ja täydellisyyttä, joten painoi vain uuden suudelman huulille. Sillä ne olivat vain jotain niin...!
"...jotain."

//aeeee oikeesti anteeksi mitä //

[Agitha]

Cass ei näyttänyt kuuntelevan Damienin pirteää yksinpuhelua kovinkaan antaumuksella, mutta Damien ei antanut sen sivuseikan häiritä. Oikeastaan edes hän ei keskittynyt omaan puheeseensa, joten tavallaan he olivat tasoissa. Huoneessa ei ollut ainuttakaan henkilöä, joka olisi kuunnellut mitä hän sanoi, muttei myöskään ketään, joka siitä olisi häiriintynyt tai ahdistunut. Kaikeksi onneksi poika sai kuitenkin pian paljon mukavampaa tekemistä, ja jätti turhanpäiväisen lörpöttelyn sikseen.

Olisi ollut suorastaan kummallista, jos Cassie ei olisi vastannut hänen viattomaan pieneen suudelmaansa. Sellaista ei ollut tapahtunut ennen, eikä tapahtunut nytkään, ja oli helpottavaa saada suulle jotain puhumistä tärkeämpää tekemistä. Epäilemättä hän oli jo puhunut suunsa puhtaaksi muutama minuutti sitten, joten eipä hänellä ollut paljoa sanottavaakaan.
Hän ei katunut äkillistä avautumistaan. Vielä. Luultavasti hän katuisi sitä viimeistään laskuhumalassa, ja jos hän sammuisi ennen sitä, katumus olisi kahta kovempi krapulassa. Sillä hetkellä lapsiprostituutioon liittyvien paljastuksien tekeminen tuntui kuitenkin hienolta idealta, sillä Damienista tuntui, kuin kivi olisi vierähtänyt hänen sydämeltään. Alkoholilla mitä luultavimmin oli tekemistä asian kanssa, sillä jo kokemuskin kertoi, ettei murheiden jakamisesta seurannut muuta kuin kaksi ihmistä, jotka tiesivät ongelmasta kykenemättä tekemään sille mitään. Mutta ainakin Cass tiesi, eikä yllättyisi nähdessään Damienia jonkun isoäidin käsipuolessa erotiikkamessuilla. Miten Cassien mielipide vaikutti yhtään mihinkään oli tietenkin mysteeri edelleen, mutta mysteereillä oli tapana ratkaista itse itsensä.
Maailma heitti kuperkeikkaa, kun Cass tahallaan tai vahingossa kaatoi heidät molemmat lattialle vaakatasoon. Damien kellahti suosiolla selälleen, ja puoliksi vaistomaisesti veti Cassien lähelleen kietoen käsivartensa toisen pojan niskan ympäri.
Suudelma jatkui, kunnes Damien huomasi Cassien toisen käden vaeltelevan jossakin hänen lantionsa tietämillä. Hän vilkaisi sitä lähes hämmentyneenä, mutta jatkoi sitten keskeytynyttä suuteloa, jota Cass oli päässyt syventämään ihan huomaamatta. Tuntui jollakin tavalla tutulta ja turvalliselta tuntea toisen pojan hengitys kasvoilla ja huulet huulilla. Damien salli tunnelman kiihtyvän, raotti huuliaan avatakseen mukavamman reitin Cassien kielelle, ja antoi käsiensä vaeltaa laajalti pitkin toisen pojan selkää. Hän oli hieman ulkona tilanteesta, mutta hänellä oli kivaa. Melkein niin kivaa, että hän olisi saattanut nauraa. Sitäpaitsi Damien oli hyvin harvoin ulkona yhtään mistään, joten hän halusi nauttia avuttomasta mielentilastaan. Selvänä tunne olisi ahdistanut häntä, ajanut hänet takaisin tilanteen herraksi, mutta nyt kun ahdistus oli kaikonnut kokonaan Damienin maailmasta, hän piti suunnilleen kaikesta.
Damienin sormet hakeutuivat hieman kömpelösti Cassien housujen vyötärölle. Kun ne eivät löytäneetkään vyötä tai vetoketjua, ne jäivät lepäämään tarpeettomina collage-housujen kuminauhalle. Seksiinhän sekin säätö johtaisi, miksi ei siis mennä suoraan asiaan?
Damien kuuli Cassien kuiskaavan hänen nimensä ja liikahti vähän, kun lämmin hengitys hänen korvassaan sai väreet kiipeämään pitkin hänen selkäänsä. Hän yritti keskittää huomionsa siihen, mitä Cass sanoi, mutta pelkästään huomion keskittämiseen keskittyminen tuotti jonkin verran vaikeuksia.
Siitä huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen), että Damien ei olisi päässyt enää yhteenkään baariin, Cassien sanat iskeytyivät syvälle tajuntaa. Damien avasi suunsa ja sulki sen taas keksimättä mitään sanottavaa. Hän tunsi olonsa hyvin hämmentyneeksi.
Hän tiesi olevansa kaunis pojaksi, ja hän oli elämänsä aikana kuullut kehuja laidasta laitaan, mutta jostain syystä Cassien kömpelöt, kliseiset sanat... Jep. Hän oli humalassa. Ja niin oli Cassiekin. Siitä olisi otettava kaikki ilo irti, ja kaduttava vasta myöhemmin.
Damien vastaanotti Cassien uuden suudelman ja täysin vastoin tapojaan päätti tutkiskella tunteitaan hetken aikaa. Yleensä hän oli niin kiireinen toimissaan, ettei hänellä ollut aikaa tuntea mitään. Se saattoi olla tarkoituksellistakin, mutta nyt hän sai loistavan idean tutkiskella itseään hieman.
Miltä sinusta nyt tuntuu, Damien? Hän tunsi olonsa iloiseksi ja pirteäksi. Hän oli rento ja hyväntuulinen, ulkona satoi, sisällä paistoi ja kaikki oli hieman sekavaa, mutta sekavuus teki yleensä niin loogisesta todellisuudesta miellyttävämmän. Ja Cassien alla oli hyvä olla. Oikeastaan Damien ei onnistunut keksimään parempaa paikkaa.
Niin, Cass. Mitä hän oikeasti ajatteli Cassista? Nyt oli oiva hetki selvittää sekin salaisuus, sillä estot olivat alhaalla.
Damien vetäytyi hieman kauemmaksi suudelmasta, ja kiskaisi Cassien lähelleen kaikilla voimillaan. Hän ei välittänyt, vaikka poika olisi maannut hänen päällään täydellä painollaan, sillä hän halusi vain rutistaa toisen kehon vasten omaansa niin lujaa kuin mahdollista.
Damien nielaisi, ja vetäisi syvään henkeä.
"Cass on... Cass on tyhmä", hän mutisi ääneen ja sulki silmänsä syleillen toista edelleen lujasti. "Cass ei vain hyväksy paikkaansa, eikä Damienin paikkaa, eikä hän edes huomaa, minkä sekasorron hän siten aiheuttaa. Damien ei ole... Damien ei ole sellainen ihminen joka rakastuu."
Hän painoi kasvonsa vasten Cassien kaulaa, ja jatkoi mutinaansa.
"Ja sitten joku... Joku Cass saa hänet harkitsemaan asiaa uudestaan."
Se oli nolo tunnustus. Niin nolo, että Damien ymmärsi sen jopa humalassa. Hän tunsi kasvojaan kuumottavan, mutta hän päätti olla luovuttamatta vielä.
"Mutta Cass ei tiedä, mihin hän ryhtyy", hän jatkoi. Siinä vaiheessa hänen puheensa vaihtoi kieltä, ja Damien puhui japania ensimmäistä kertaa muutamaan kuukauteen. "Ihmiset, jotka yrittävät päästä lähelle Damienia, eivät tiedä mikä heitä odottaa. Odottaako Cass saavansa poikaystävän? Vai ehkä lemmikin? Intohimoisen rakastajan? Mitä hän luulee Damienissa näkevänsä? Typerä Cass... Niin typerä, että Damien..."
Lause ei koskaan saanut jatkoa, kun Damien päätti sulkea suunsa. Hän ei ollut varma missä vaiheessa oli vaihtanut kieltä, mutta sitä sattui. Hänen sanansa eivät kuitenkaan olleet tarkoitettu yksin Cassille, vaan ennen kaikkea hänelle itselleen.

[loveliina]

Cassie ei kehdannut painautua niin lähelle toista kuin halusi, ettei toinen pienikokoisena hauraana ihmisriekaleena vain rikkoutuisi enempää. Damien ei kuitenkaan nähnyt tässä ongelmaa, ja veti Cassieta hyvin, hyvin lähelle itseään. Toisen kuuma iho hehkui lämpöään vaatteidenkin läpi tuntuen polttavalta pojan paljasta ylävartaloa vasten. Cass halusi virnistää, mutta halu jäi vain aikeeksi, silllä suudelma oli jotain sellaista mitä poika ei halunnut rikkoa. Sen sijaan pojan huulille nousi kevyt hymy huulien irtautumatta. Damien halusi Cassieta, yhtä paljon kuin Cass halusi Damienia.
Damienin huulet katosivat ja niiden kosketus hävisi pojan huulilta. Hiukan kysyvänä Cass avasi silmiään. Poika ehti avata suutaan vain hiukan, aloittaessaan jo kysymään mikä hätänä, kun kuuli Damienin sanat.
Cass oli tyhmä. Ai jaahas, tämähän tulikin yllätyksenä. Sillä eihän Damien ollut sanonut sitä vielä kuin... kymmenen, yksitoista kertaa tänä iltana? Cass ehti melkein jo alkaa närkästyä, sillä ei nyt ihan niin järisyttävän tyhmä ollut kuin toinen antoi olettaa, mutta Damien jatkoikin puhumista saaden Cassien kulmat hiljakseen kohoamaan.

Cassiella ei kestänyt kauaa tajuta, että se mitä Damienin huulilta pääsi oli... tärkeää. Jokaisella sanalla oli oma pieni vaikutuksensa Cassien yhä lujempaa ja nopeammin lyövään sydämeen. Pojan hengitys pakkautui tämän kurkkuun sanojen merkityksen käydessä selväksi. Cass... sai Damienin harkitsemaan rakastumista. Cassie oli se ihminen, johon Damien harkitsi rakastuvansa.
Pojan mieli pyyhkiytyi ajatuksista, täysin. Sanat kaikuivat tämän pään sisällä lujaa, jättämättä tilaa millekkään muulle. Damien halusi rakastaa tätä. Tai harkitsi. Tai halusi harkita. Tai jotain, mutta rakastaa. Damien... Rakastaa... Cass.
Damien painoi päänsä pojan kaulaan, haudaten kasvonsa niin, ettei Cass voinut katsoa niitä enää. Pojan omakin pää painui alemmas ja tämä sulki silmänsä kasvojensa kohdatessa toisen niskan, ja hiukset.
Damien harkitsi rakastuvansa Cassieen. Sanat, kuiskaukset... ne tekivät Cassien olon, joka jo valmiiksi oli varsin miellyttävän, räjähdysmäisen onnelliseksi... Sellaiseksi, että Cassien oli vaikea pysyä raameissaan, aivan kuin se määrä iloa olisi vain mahdoton pysyä yhden ihmiskehon sisällä. Damien harkitsi rakastuvansa Cassieen.
Poika halusi äkkiä kirjoittaa sen ylös, painaa muistiin, teetättää t-paitoja ja säveltää lauluja siitä. Damien tahtoi Cassien. Damien oikeasti tahtoi. Hengittäminen kävi vaikeaksi, eikä pojan kasvoilta voinut lukea onnea. Cassien onni oli hymyjä ja virnistyksiä korkeampaa, ja idioottihymy olisi vain tahrannut sen.
Ja Cass ei tiennyt mihin oli rupeamassa, se oli totta.

Damien vaihtoi kielensä, johonkin mitä Cass ei ymmärtänyt. Osasiko Damien muitakin kieliä? Miten paljon asioita pojalla oli, mitä tämä ei tiennyt toisesta, eikä toinenkaan tiennyt Cassiesta. Oli itseasiassa todella hassua, miten Cass ei tiennyt toisesta hevonpaskaakaan - ennen tätä iltaa, mutta tunsi silti niin polttavaa tarvetta olla siinä niin lähellä Damienia kuin pystyi, kuulla toisen sanat ja tuntea itsensä onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin pitkään aikaan. Mitä Damien sanoi, Cass ei ymmärtänyt, mutta ei tämä osannut huolehtiakaan. Poika oli päihtynyt ja sokea onnestaan, ei tämä välittänyt.
"Damien", tämä kuiskasi toisen korvaan tukahtuneesti. Tajusikohan toinen edes mitä teki Cassielle sanoessaan ääneen sen mitä oli sanonut? Nyt Cass tunsi, ettei heillä ollut paluuta siihen, mitä oli vielä hetki sitten. Nyt Cass ei saisi toista mielestään, ei mitenkään. Ja nyt Cass viimein, voisi oikeasti myöntää itselleen sen, mikä oli totta. Cassiekin halusi rakastua, olla rakastettu.
Olla Damienin.

"Mä niin toivon, että sä et valehtele..." poika kuiskasi ja nielaisi. Onneksi Cass oli kännissä, onneksi. Tunnustukset ja paljastukset eivät tuntuneet niin pahoille, kuin ne olisivat tuntuneet selvinpäin. Alkoholi otti osansa vastuusta, ja myöhemmin jos oli tullut tehtyä jotain idioottimaista tai typerää, ei sitä tarvinnut myöntää täysin omaksi viakseen. Pahuksen alkoholi, joka vei terveellisen pelon pois. Vaikkakin, ei Cass pitänyt Damienin tai omia sanojaan tyhminä tai idoottimaisina, oli vain pelottavaa sanoa oikeasti se mitä tunsi.
"Mä haluan, että sä tarkotat sitä mitä sanoit..." tämä henkäisi uudelleen avaamatta silmiään. "Mä... en voi olla ryhtymättä tähän. Mä en voi olla haluamatta sua..."
Ei, vaikka miten yritti.

//huom kello on puoli kuusi aamulla //

[Agitha]

Damien ei kiinnittänyt huomiota Cassien reaktioon paljastaessaan hetken mielijohteesta, mitä hänellä sillä hetkellä oli sydämellään. Se saattoi olla itsekästä, mutta hän avasi suunsa ennen kaikkea itseään varten, ei toista. Cass oli epäilemättä ongelman ydin, sen aiheuttaja ja alkuperäinen syy, mutta tunteet ja niihin liittyvät ongelmat olivat yksin Damienin asia. Nyt kun hän oli saanut sanansa sanotuksi, se pahin, vierain ja vaikein oli ohi, eivätkä Cassin sanat tai teot voineet enää muuttaa mitään. Oikeastaan hän ei tarvinnut Cassin mielipidettä, vaikka se ristiriitaisesti määrittelikin hänen tulevaisuutensa.
Ei, pikemminkin hän ei edes halunnut kuulla Cassin mielipidettä. Damien oli tarpeeksi realistinen ymmärtääkseen, että torjutuksi tuleminen oli Cassin viimeaikaisen käytöksen perusteella erittäin epätodennäköstä, mutta se ei ollut hänen suurin pelkonsa. Entä jos Cass olikin rakastunut häneen? Mitä siitä seuraisi, mitä se muuttaisi? Tulisiko heistä pari, eläisikö Damien onnellisen loppuelämän Cassien jalkavaimona? Unohtuisiko kaikki ajan kuluessa, olisiko yrittäminen turhaa? Takertuisiko Cass häneen tai hän Cassiin, muuttuisivatko he hiljalleeen riippuvaiseksi toisistaan? Mitä tapahtuisi sille maailmalle, jossa Damien oli elänyt viime vuodet?
Jos vain olisikin ollut mahdollisuus, että Cass olisi torjunut hänet. Käyttänyt häntä ehkä hyväkseen, valehdellut, pahoitellut ja antanut hänen jatkaa elämäänsä sellaisena kuin se oli ollut siihenkin asti. Mutta Cass ei ollut sellainen, ja Damien tiesi sen. Hän ei ollut tyhmä, toisin kuin Cass.
Damien ei ollut edes tunnustanut rakkauttaan, vaan oikeastaan kertonut olevansa jokseenkin kykeneväinen hyväksymään sen tosiasian, että hänelläkin saattoi tietyissä olosuhteissa olla melko inhimilliset tunteet, joille hän ei uskonut toistaiseksi voivansa mitään. Se oli kaukana kauniista sanoista, suurista lupauksista ja yhteisestä ikuisuudesta. Hän oli yksinkertaisesti myöntänyt olevansa ihminen, mutta sekin ylennys tuntui olevan liikaa. Jo se sai hänet pelkäämään.
Viimein Cass sai suunsa auki, ja kutsuttuaan Damienia nimeltä hän esitti yksinkertaisen toiveen, johon Damien ei osannut vastata mitään.
Hän olisi voinut luvata puhuvansa totta, perääntyä väittämällä vitsailleensa tai unohtaa koko asian vaikenemalla, mutta mikään niistä vaihtoehdoista ei tuntunut oikealta. Ei Damien halunnut väittää tai vannoa mitään, miksei hän vain voinut olla? Oleminenkin tuntui välillä liian hankalalta ja monimutkaiselta, kuten esimerkiksi nyt.
"En... Minä..." Damien takelteli huomattuaan olleensa hiljaa liian pitkään. "Minäkin toivon, etten minä valehtele."
Se oli ainoa tarpeeksi puolueeton ja rehellinen vastaus, jonka hän keksi. Hän todella toivoi, ettei hän valehdellut sekä Cassille ja itselleen, mutta toisaalta hän myös halusi koko epämääräisen tilanteen katoavan ja unohtuvan. Mutta hänen ei auttanut valehdella valehdelleensa, sillä se ei muuttaisi totuutta mihinkään suuntaan, ja juuri sen epäselvän ja uhkaavan totuuden vuoksi Damien olisi halunnut valehdella uskottavasti etenkin itselleen.
Cassin puheet alkoivat uhkaavasti muistuttaa kosintaa, ja Damien joutui muistuttamaan itseään siitä, ettei hän ollut juuri tunnustanut rakkauttaan. Cass kuulosti niin hiton iloiselta, ettei Damien voinut olla ajattelematta, oltiinko hänet mahdollisesti ymmärretty väärin. Hän olisi voinut selventää tilannetta, omaa epävarmuuttaan, epäilyksiään ja pelkojaan Cassielle, mutta hänestä ei ollut tuhoamaan sitä lämmintä tunnetta, jonka toisen onnelliset ja suloisen epätoivoiset sanat saivat hänessä aikaan. Hänen päättäväisyytensä ja rationaalisuutensa olivat huuhtoutuneet viinan mukana mahalaukkuun, ja kärvistelivät mahahapoissa käyttökelvottomina.
Olisi ollut mukava tietää, mitä Cass tarkoitti "tähän rupeamisella", mutta jokin käski Damienia tukkimaan turpansa.
Kun valmista vastausta ei kuulunut, hän päätti kehitellä sellaisen itse. Outo ja uusi tilanne tuntui olevan hänen vaikutusvaltansa ulkopuolella, joten kontrollin menettämistä peläten hän halusi tuoda sen takaisin.
Parempien keinojen puutteessa Damien pystytti kulissinsa uudelleen, ja väänsi kasvonsa pieneen virneeseen.
"Ehkä Cass voi antaa Damienille vähän rakkautta", hän mutisi Cassien korvaan, ja nuolaisi korvalehteä kielensä kärjellä. Hänen otteensa pojan ympäriltä ei löystynyt, sillä lähes pakonomainen tarve sai hänet vaatimaan menetettyä kontrollia takaisin. "Eikö?"
Damienin maailmassa seksi toi kontrollin.

[loveliina]

Cass ei halunnut myöntää itselleen olevansa naiivi, olettavansa aina liikoja kaikesta ja sen vuoksi pettyvänsä vielä useammin. Tämä ei halunnut myöntää itselleen havainneen sen epävarman tunteen hiipivän salakavalasti takaapäin, iskien hitaasti mutta varmasti tajuntaan. Antoiko Cass taas itsensä mennä liian nopeaa? Vaikka Damienin ja Cassien tapauksessa ei voinut edetä liian nopeasti fyysisellä tasolla, niin henkinen oli sitten oma lukunsa. Voisivatko pojat edes edetä ollenkaan, siitäkään ei ollut mitään varmuutta. Cass tiesi, että miten vaikka hukutti epävarmuutensa tänään alkoholiin, se palaisi huomenna. Yhtä vahvana kuin aina aikaisemmin.
Damien sanoi ettei halunnut valehdella. Cassien huulilta pääsi pieni, helpottunut huokaisu ennen kuin tämä ehti estää sitä. Damien ei varsinaisesti luvannut mitään, mutta... kyllä sanat merkkasivat silti jotakin. Ainakaan toinen ei luvannut sellaisia, mitä ei pystyisi pitämään. Damien oli rehellinen, tai siltä pojasta ainakin tuntui. Ja se riitti toistaiseksi. Se sai Cassien jättämään huolen puolikkaansakin taakseen, keskittymään tähän hetkeen tässä juuri ja nyt.

Damien. Damienin hiusten tuoksu. Damienin lämpöä hohkaava iho. Damienin sormet, sormen päät, silmäripset, hengitys, hakkaava sydän, silmien väri, ääni... Oliko toisessa jäljellä yhtään mitään, mikä ei kutsunut Cassieta? Poika raotti silmiään toisen hiuksissa, nähden niiden kauniin vaalean värin ja hengitti sisään vastustamatonta tuoksua. Damien...
Poika tunsi toisen leikittelevän nuolaisun korvallaan ja se sai tämän venyttämään niskaansa hiukan, värähdysten laskeutuessa selkää pitkin alemmas. Cass piti Damienin sanoista, ja niiden merkityksestä, mutta joutui sekunnin sadasosan taistelemaan itseään vastaan. Cass halusi tämän hetken, kauniin hetken, jota toista samalaista pitäisi odottaa varmaan ikuisuus ennen kuin Damien taas avautuisi pojalle, pitenevän, olevan loputon. Oma ulottuvuutensa, hetki josta ei tarvitsisi lähteä. Osa pojasta pani vastaan sitä elämää suurempaa himoa, jota Cass ei voinut olla tuntematta Damienia kohtaan - häviten, totta kai. Himo ja halu oli aivan liian suuri osa poikaa, jäädäkseen kakkoseksi ja vielä kun oli kyseessä joku sellainen kuin Damien, kuinka Cass olisi voinut vastustaa toista?

"Mmh", Cass vastasi yrittäen saada otetta aivoistaan. Poika nosti kasvonsa toisen hiuksista, painaen sitten jälleen huulensa vasten toisen huulia. Ne olivat kaivanneet kosketusta jo aivan liian kauan ja Cass tunsi nautintoa jo pelkästään tästä. Miten kummallinen maailma. Jotkut ihmiset joiden kanssa Cass oli vuosien saatossa pelehtinyt, eivät tuntuneet millään saavan Cassieta oikeasti nauttimaan sydämensä pohjasta, mutta Damienin ei edes tarvinnut tehdä yhtään mitään, ja poika oli jo aivan myyty. Damienissa oli taikaa, kyllä Cass sen tiesi. Toinen oli erityinen, niin erityinen Cassielle. Ja varmasti koko lopulle maailmalle, Damien oli uniikki. Cassiella tulisi vaikeuksia jakaa valokeilaansa, mutta... Damien ja vain Damien oli sen arvoinen. Ehkä.

Pojan keho kiemurteli toisen otteen alla, saaden lopulta ujutettua toisen jaloista Damienin haaraväliin. Cassie painautui lähemmäs rikkomatta suudelmaa. Suudelma itseasiassa vain syveni Cassien painaessa huuliaankin voimakkaammin vasten toista, janoten lisää, saamatta tarpeekseen. Cass ei ikinä, ikinä voisi kyllästyä tähän.
Tämän mieli yllättyi joka kerta, kuinka vahvaa olemassa olon tunnetta Damien samalla toi ja vei. Joka kerta maailman sumetessa ympäriltä, Cassiesta tuntui hyvin epärealistiselta, mutta toisen iho, suudelmat ja kaikki pitivät tämän silti hetkessä, hengissä, olemassa. Damienin huulet olivat pehmeät ja niin lämpimät. Cass halusi niitä lisää, eikä voinut estää kieltään painumasta niiden välistä kyltymättömänä.

Poika tiesi olevansa itsekäs. Damienissa oli aina kyse loppujen lopuksi Cassiessa itsessään. Mitä Cass halusi, mitä Cassien täytyi saada. Mitä ilman Cassien elämä olisi helvettiä. Oli ehkä hauskaa miten poika ei tuntenut minkäänlaisia tunnontuskia siltikään, vaikka tiedostikin piirteen itsessään. Kaikki ihmiset elivät toistensa kustannuksella, käyttäen häikäilemättömästi muita saavuttaakseen vain oman onnensa. Toisten onni saattoi tulla sen mukana, mutta se oli usein toissijaista. Mutta nyt Cass ei tiennyt... Halusiko poika omaa onneaan vai Damienin onnea... enemmän? Tästä todella tuntui siltä, kuin olisi onnellisin Damienin ollessa onnellinen. Mutta oliko sekin Cassien omaa itsekkyyttä: jos Damien olisi onnellinen, ei Cassien tarvitsisi huolehtia asiasta, joten tämä olisi onnellisempi huolettomana.
Mutta Cass ei todellakaan halunnut miettiä tälläisia. Poika hylkäsi ajatuksen mielestään, hyväksyi olevansa itsekäs ja myöskin halunsa miellyttää toista. Kyllä ne molemmat sopivat pojan sisään.

Cassien kädet vaelsivat alaspäin Damienin paidan reunalle, ja sukelsivät sisään paidan ja ihon väliin. Pojan otteet olivat vahvoja, arkailemattomia. Johtuivat luultavasti alkoholista, joka riisui Cassielta estot ja epävarmuuden. Cass halusi toista eikä pelännyt näyttää sitä. Ei nyt.
Hapuillen hämärtyvässä illassa, Cassien suudelmat siirtyivät kaulalle ja hengitys kiihtyi.
"Damien..." poika henkäisi.


//TUHAT VITUN VIESTIÄ PIPPELIHIPPELI LAULETAAN OOLEOLELOLEOLEEEEEE ♥ //

[Agitha]

Damien ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi seksin harrastamista kutsuttiin myös rakastelemiseksi. Hän ei vihannut seksiä, kuten olisi voinut helposti olettaa tuntiessaan hänen taustansa, mutta hänen maailmassaan seksi ja rakkaus olivat kaksi täysin eri asiaa. Seksi oli väline, toimenpide, peli ja kilpailu, jossa paremman sietokyvyn ja kestävyyden omaava osapuoli oli voittaja. Häviäjä joutui sietämään kiusoittelua, nöyryytystä, itsehillinnän menettämistä ja alistumista, kun taas voittaja sai tehdä, mitä halusi. Ja Damien oli voittaja poikkeuksetta.
Suurin osa ihmisistä piti nautinnosta ja siitä avuttomuuden tunteesta, jonka hyvä olo toi tullessaan, mutta ei Damien. Hänen kehonsa toimi kuin kone, kuten varmasti suurimmalla osalla teinipojista, hän tunsi hyväilyt ja fyysisen nautinnon, hormoonit ja himon, mutta kaikki se jäi vain fyysisten tuntemuksien tasolle. Ne eivät koskaan saavuttaneet hänen tietoisuuttaan täysin, tai pyyhkäisseet häntä mukanaan persoonattoman mielihyvän valtamereen. Hän oli aina askelen edellä - itseäänkin. Hän mietti aina seuraavaa siirtoaan vaikka edellinenkin oli vielä kesken, ja nautinnon suurimman huipun aikana hänen mielensä keskittyi vaatekappaleiden sijainteihin, hotellihuoneen vuokran maksamiseen, pikaruokaan, alakerrasta kuuluvaan meteliin, pakenemiseen ikkunan kautta, ulkona riehuvaan myrskyyn... Oikeastaan mihin tahansa, paitsi itse asiaan. Kliimaksia hän oli jo ajatellut ennen kuin se oli ollut ajankohtaista, eikä hänellä ollut siitä enää muuta mietittävää.
Sen vuoksi seksi - tai rakasteleminen - oli hänelle rakkauden ja hellyyden vastakohta. Se oli oiva keino paeta itseään, ajatuksiaan, tunteitaan ja halujaan. Damien oli mieliksi muille, kaukana omasta itsestään ja tienasi vielä rahaa tai muita tykötarpeita siinä samalla. Oikeastaan seksi oli täydellistä.
Mutta mitään romanttista tai hellää siinä ei 12-vuotiaana poikuuteensa menettäneelle ollut. Sen vuoksi Cassinkin selvästi havaittava himo häntä kohtaan ei oikeastaan mitenkään liittynyt äskeiseen puheenaiheeseen, vaan oli pikemminkin tervetullut palautus takaisin todellisuuteen. Hänelle se tarkoitti äskeisen keskustelun päättymistä, ajatusten siirtämistä sellaiseen mielen sopukkaan, etteivät ne enää ilmestyneet vainoamaan hänen tietoisuuttaan. Asia loppuunkäsitelty ja unohdettu.
Cassien kädet siirtyivät Damienin paidan alle koskettelemaan ihoa samalla, kun suudelmat hänen huuliltaan siirtyivät kaulan iholle. Jos hän äsken oli rämpinyt arvaamattomassa suossa, niin nyt hän tunsi astelevansa kotikaupunkinsa kovalla, viileällä asvaltilla.
"Niin, Cass?" Damien kysyi Cassien huokaistessa hänen nimensä. Pojalla tuskin oli mitään varsinaista asiaa, mutta Damienin mieliala ailahti taas. Nyt se muuttui kylmän laskelmoivaksi ja pirulliseksi, vaikka hän vielä hetki sitten oli ollut tarpeeksi humalassa puhuakseen asioista, joista hän ei keskustellut edes itsensä kanssa. Toki humalatila oli havaittavissa edelleen, mutta sen sijaan että se olisi tehnyt hänestä haavoittuvamman, se teki hänestä aktiivisemman ja oikukkaamman.
"Varo ettet käy tylsäksi", Damien varoitti leikkisästi hymyillen itsekseen. Hänellä ei ollut mitään kaulan suutelemista vastaan, sillä se oli oikein mukavaa, mutta sillä kerralla se ei sopinut hänen suunnitelmiinsa. Ja hänen suunnitelmansahan he toteuttaisivat. "Jos käytät aina samoja temppuja, käy näin."
Tutuiksi käyneillä liikkeillä Damien päätti vaihtaa osia, ja kaatoi Cassien alleen. Hän painoi pojan olkapäistä kiinni lattiaan, ja istuutui hänen lantionsa päälle.
"Mitä haluat leikkiä?" hän kysyi, ja katsoi Cassia intensiivisesti silmiin. "Haluatko sitoa minut? Haluatko tehdä sen seisten? Haluatko että olen sinulle pikkuveli, seksikäs sairaanhoitaja, tyttökoulun oppilas? Kaikki sopii. Nimeä sinä, niin minä toteutan."
Damien kumartui painamaan kevyen, leikkisän suukon toisen pojan huulille, mutta vetäytyi takaisin ennen kuin Cass ehtisi innostua liiaksi.
"Mutta tänään sinä et pääse helpolla. Haluan kiusata sinua."

[loveliina]

Damien sanoi Cassieta tylsäksi. Poika raotti silmiään auki aivan hiukan, nostaen samalla kulmiaan kysyvästi. Saman tien poika tunsikin harmikseen maailmansa pyörähtävän ympäri, lattian muuttuessa katoksi ja katon lattiaksi. Pojan päässä heitti valmiiksi, joten äkkinäinen liike ei jäänyt huomaamatta - päässä pyöri vielä usean sekunnin sen jälkeenkin kuin selkä oli painettu maata vasten. Cass nielaisi vilkuillen ympärilleen hämmentyneenä. Damien oli saanut pojan käännettyä helposti selälleen ja istui hajareisin Cassien lantion päällä pakottaen olkapäät maahan ja tehden Cassien liikkeet mahdottomiksi.
Cass ei voinut olla huomaamatta muutosta ilmapiirissä. Damienin äänensävy oli täysin eri, sellainen jona Cass oli alunperin kuullutkin sen. Kiusaava, pirullinen ja omalla surullisella tavallaan jäätävä siihen ääneen nähden, jolla Cass oli kuullut Damienin puhuvan niitä asioita, jotka tulivat sydämestä. Tai jotka poika uskoi tulleen. Mistä tämä nyt tiesi yhtään mistään yhtään mitään... Hiljalleen Cassien omakin mieliala latistui, Damienin sanojen myötä.

Miksi heidän piti leikkiä? Miksi lähdettiin aina siitä oletuksesta, ettei paikalla suinkaan ollut Damien ja Cass, vaan jotkut kaksi aivan muuta? Kyllä Cass sen nyt tajusi, että se joskus teki tilanteen... hauskaksi, mutta silti tämä ei voinut mitään sille tunteelle joka hyysi pojan sydäntä. Damien ei halunnut tehdä sitä Cassien vaan jonkun aivan muun kanssa. Eikä sillä ketä Cass esitti tuntunut olevan mitään väliä. Cassiella, ei välillä tuntunut olevan mitään väliä.
Pojalle, se oli melkein kuin loukkaus. Tai ei melkein kuin, se helvetti vieköön oli loukkaus. Ja ehkä se oli alkoholi joka puhui, mutta Cass oli täysin varma ja vakuuttunut nyt siitä, ettei Damien ollut millään voinut sanoa mitään ilman, että oli tarkoittanut Cassien ymmärtävän mitä sanojen takaa piili.
Ja mitä poika luuli niitten takana piileksivän? No se ei ollut täysin selvää Cassielle itsellekään, mutta Damienin tähän astinen ailahtelevuus ja käyttäytyminen ylipäätään sai Cassien yhtäkkiä tajuamaan, sen kaiken liittyvän jotenkin siihen, että Cass ei kelvannut toiselle. Sillä jos Cass olisi kelvannut, miksi tästä kaikesta olisi pitänyt tehdä näin vaikeaa?

Toinen painoi suudelman Cassien huulille, mutta omaksikin yllätyksekseen Cass ei vastannut siihen. Cassiella oli kylmä sisältä päin, eikä tämä vain voinut antaa asian olla. Ei vain voinut. Ja kun Damien sanoi haluavansa kiusata Cassieta, Cassieta kylmäsi vain enemmän. Eiköhän toinen ollut tehnyt jo tuhonsa.
"...miks meidän on pakko leikkiä jotain?" Cass kysyi lopulta, yrittämättäkään tehdä vastarintaa. Poika tunsi saavansa ääneensä enemmän tehoa, kun ei pyristellyt otteesta pois. Se sai myös tämän äänensävyn niin vakavaksi kuin sen oli ylipäätään mahdollista mennä, mikä vain auttoi myös Cassieta itseään jatkamaan ja uskomaan omiin sanoihinsa.
"Miks me ei voida olla vaan Cass ja Damien...?" tämä jatkoi, ilmeen alkaessa muuttua tyhjän vakavasta hiukan epätoivoiseksi, tunteiden pysymättä taka-alalla, niinkuin Cass oli yrittänyt niitä pitää. Poika nielaisi yrittäen saada äänensä pysymään vahvana.
"En mä... Halua leikkiä", poika sanoi ja nosti kyynerpäitään käyttäen ylävartalonsa maasta ja sai pakotettua itsensä istuvampaan asentoon, niin että tämän silmät olivat samalla linjalla Damienin kanssa.
"Mä en halua leikkiä", tämä toisti äänensä vahvistuessa, muuttuessa varmemmaksi. Kaikki mitä Cass halusi oli Damien, ei pikkuveli eikä sairaanhoitaja. Tai se että Damien halusi Cassien. Tai jotain, mutta ei tätä... Ei leikkejä, ei pelejä, ei sen kieltoa ettäkö heillä ei olisikaan meneillään yhtään mitään. Ei...
Poika kurtisti kulmiaan harmistuneena. Tämä ei oikeastaan tiennyt enää oliko sittenkään loukkaantunut vai ei, mutta tunsi kiihkonsa katoavan, puolustaa itseään. Cass oli onnistuneesti latistanut tunnelman niin itseltään kuin varmaan Damieniltakin. Hyvää työtä Cass.
"Enkö mä kelpaa näin?"

//oikeesti asd neiti//

[Agitha]

Damien vaistosi tunnelman viilenevän, ja käyttäytyi sen mukaisesti. Hän ei puskenut tietään pidemmälle väkivalloin, muttei myöskään liikahtanut sijoiltaan. Hän katsoi Cassia epäluuloisena ja ymmärtämättömänä yrittämättäkään peitellä omaa hämmennystään. Tällaista käytöstä hän oli kohdannut lähinnä naisten kanssa, ja niissä tapauksissa hän oli hyödyntänyt kauniimman sukupuolen lepyttelemiseen käytettäviä keinoja. Vaikka Cass käyttäytyikin kuin nuori neiti Damien ei uskonut, että naisiin tehoava intohimoinen, palvova romantiikka olisi tässä tilanteessa oikea ratkaisu. Cass ei ollut varsinaisesti hempeilylle lämpiävää tyyppiä, olihan heidän ensitapaamisensakin päättynyt pikapanoon koulun pukuhuoneessa suunnilleen 10 minuutissa. Mutta jos Cass ei kaivannut seksiä, mitä hän sitten halusi?
Damien ohitti täysin Cassin kysymysten ytimen, ja kurtisti kulmiaan edelleen hämmentyneen näköisenä.
"Jos sinua ei huvita leikkiä, voit sanoa, että haluat jotain muuta. Minä teen mitä vain", hän selitti melkein kylmän asiallisesti. Ne sanat hän oli toistanut useampaan otteeseen elämänsä aikana, vaikka yleensä hän olikin melko tarkkavaistoinen, mitä ihmisten seksuaalisiin unelmiin tuli. Hän osasi kyllä tyydyttää toisten ihmisten tarpeet - ainakin mitä seksiin tuli.
"Jos sinä haluat olla Cass ja Damien, se sopii ihan hyvin."
Damien kohautti olkiaan välinpitämättömästi hellittäen otteensa Cassien olkapäistä.
Tottakai Damien voisi olla Damien. Hän ottaisi oman roolinsa, olisi se Damien jonka Cass uskoi hänen olevan. Hän voisi olla herkkä ja romanttinen, jos Cass kaipasi sellaista. Hän voisi tarpeen mukaan matkia heidän edellisiä kertoja, jos Cass piti niistä enemmän. Sana vain, ja hän teki mitä käskettiin. Mistä siis kiikasti?
Seuraava kysymys sai Damienin kohottamaan kulmiaan yllättyneenä. Miten niin Cass ei kelvannut? Siinähän hän parhaillaan istui pojan sylissä valmiina tekemään mitä vain toinen halusi. Oliko maailmassa muka selvempää tapaa ilmaista, että toinen ihminen kelpasi paremmin kuin hyvin?
"Kyllä sinä kelpaat", Damien vastasi yksinkertaisesti. "En minä olisi tässä, jos et kelpaisi. Ei kukaan pakota minua. Voit tehdä minun kanssani mitä haluat, minä annan sinun tehdä. Miten niin et muka kelpaa?"
Damien kiipesi suosiolla pois toisen päältä, ja istahti takaisin lattialle hylätyn viinapullon luokse. Käsi hakeutui pullolle kuin itsestään, ja pian hän kaatoi juomaa alas kurkustaan kuin vettä vain. Hän joi aimo kulauksen, ja katsoi sitten Cassia sillä samalla hämmentyneellä ilmeellä.
"Minusta tuntuu..." Damien aloitti sitten. Hän ei yleensä koskaan puhunut omista tunteistaan, joten lausahdus oli hänen suustaan epätavallinen ja alkoholin siivittämä. "Minusta tuntuu, että minä en ole se joka ei kelpaa. Minä annan sinulle mitä vain, kunhan vain nimeät sen. Mitä sinä haluat? Minut?" Hän levitteli käsiään avuttomana. "Tässä minä olen."
Hän joi uuden kulauksen pullosta saadakseen rohkeutta jatkaa.
"En minä tiedä, miten minä voisin olla sinulle enemmän mieliksi. Minä annan kaikkeni, vaikka minulla ei ole hirveästi mitä antaa."
Hän oli hetken vaiti, ja yritti ymmärtää, mitä häneltä haluttiin. Oliko kyse taas siitä, ettei hänen seuralaisensa kokenut pääsevänsä hänen lähelleen? Että häneen oli mahdoton muodostaa varmaa sidettä, sillä hänen mielenlaatunsa oli niin levoton ja arvaamaton?
"Onko kyse siitä, että haluat tietää enemmän? Jos haluat tietää jotain, sinun pitää vain kysyä. Jos haluat tehdä jotain, sinun ei tarvitse pyytää lupaa. Jos haluat minun tekevän jotain sinun täytyy sanoa se ääneen, jos en muuten tajua." Damien joi taas kulauksen, ja ilman mitään järkevää syytä päätti kertoa Cassille kaiken, minkä lyhyessä ajassa saattoi itsestään paljastaa.
"Damien Miwa, seitsemäntoista, kaksoiskansalaisuus Japaniin ja Englantiin. Asuin Japanissa yhdeksän ensimmäistä vuottani mummoni kanssa, koska äiti ei halunnut pitää minua. Kun olin yhdeksän, mummi kuoli ja isäni suostui ottamaan minut Englantiin. Keskiarvoni on 9,9, älykkyysosamääräni 158, opiskelen täällä kieliä, koska en keksi muutakaan. Olen 172 senttiä lyhyt, ja kengänkokoni on 41. En harrasta mitään erityistä, jos itseni myymistä ei lasketa. Minulla ei ole unelmia, ja lempiruokani on makaroonilaatikko. En kuuntele mitään musiikkia. Jos syntyisin uudestaan, haluaisin olla koiranpentu."
Siinä. Hieno tiivistelmä Damienin monipuolisesta persoonasta. Hän ei tiennyt oliko tiivistelmästä Cassielle mitään iloa, mutta hän ei osannut sanoa mitään muutakaan.
"Minä vain en..." Damien aloitti, mutta päätti lauseensa kesken. Hän laski viinapullon viereensä lattialle, ja yritti koota ajatuksiaan. Hän koukisti polviaan, ja lepuutti leukaansa niitä vasten. "En vain ymmärrä, mitä sinä haluat. Miksi sinä haluat tavata minut, jos et haluakaan seksiä. Jos haluat seksiä, miksi et vain kerro, millaista sinä haluat. En ole ehtinyt kokeilla ihan kaikkea, mutta en usko että minulla on mitään estoja uusien kokeilujen suhteen."
Damien vilkaisi Cassia kasvoillaan epätoivoinen, hämmentynyt ja tuskainen ilme. Hän muistutti hyvin paljon sitä koiranpentua, joksi hän toivoi syntyvänsä.

[loveliina]

Damienille ei selvästikään uponnut päähän mitä Cass tarkoitti. No toki tämä sanoi, että ei olisi paikalla jos ei haluaisi, mutta lausetta jatkoi huomio siitä että Damien tekisi mitä vain Cass pyytäisi. Aivan kuin... Aivan kuin Damien pitäisi Cassieta vain asiakkaanaan...?
...Sitäkö tämä olikin? Oliko Cass tietämättään ollut osana prostituutiota? Cass ei tiennyt oliko järkyttynyt vai yllättynyt vai mitä oli. Hetkinen... Sehän kävi enemmän kuin hyvin kuvaan, se selitti kaiken. Ajatuksen iskiessä Cassien päähän, se kuulosti ensin typerältä, mutta sekuntien kuluessa tuntui käyvän enemmän ja enemmän järkeen. Damien ei halunnut osoittaa Cassielle suurta kiintymystä, tai mitään syvempää sillä... no, eihän prostituoitu tosiaan haluaisi kehittää epä-ammattimaista suhdetta asiakkaan kanssa. Damien koki itsensä varmaan enemmän... välineeksi? Kuin ihmiseksi, tasa-arvoiseksi, oikeutetuksi kasvattamaan tunteita Cassieta kohtaan, tai jotain. Cassien kasvoille levisi hitaasti ymmärrys.
Kuinka ihmeessä poika oli osannut olla näin tyhmä?

Kaikki se, mitä Damien sanoi ääneen vain vahvisti Cassien oivallusta. Kerta toisensa jälkeen, Damien esitti kysymyksiä siitä, halusiko Cass sen menevän näin, tai mitä Damien voisi tehdä että kaikki menisi niin kuin Cassie tahtoi. Cassie katseli toisen kasvoja ymmärtäen jokaisella sanalla, jonka toinen suustaan päästi, paremmin, missä oltiin menty koko tämä aika tähänkin saakka. Samalla kun Cass tunsi vihdoin ymmärtävänsä jotain, oli pojalla todella idioottimainen olo. Kuinka tämä oli saattanut olla... vain tajuamatta yhtään mitään? Kaikki oli niin itsestään selvää, että Cassieta melkein hävetti olla ollut niin sokea ja tyhmä...
Poika oli tiennyt jo pidempään, että Damien teki sen kaltaisia töitä kuin nyt teki. Tämä oli tiennyt, ettei Damien varmaan ollut lopettanut tuiki tuntemattomien kanssa makaamista sillä sekunnilla kuin oli Cassien tavannut eikä Cass ollut sitä toisesta olettanutkaan. Tai pyytänyt tai mitään. Mutta ei tämä ollut todellakaan olettanut olleensa vain yksi niistä panoista, yksi asiakkaista. Cass ei voinut olla pudistamatta päätään epäuskoisena. Tässä oli tosiaan viikon, ellei kuukauden tai vuoden oivallus.

Cass uskoi silti, että vaikka kuinka Damien kohteli tätä vain asiakkaana, oli kyseessä silti jotain... edes hiukan enemmän. Olihan toinen vain hetkeä aiemmin sanonut Cassien olevan sellainen ihminen, joka sai toisen harkitsemaan rakastumista. Eli... Cass oli kuitenkin erityinen pojalle. Cassien täytyi olla. Damien siis varmaan ajatteli Cassieta asiakkaana, joka oli jollain tapaa erityisessä asemassa. Siksikö Cass ei maksanut toiselle? Kylmää käteistä ei ollut vaihtunut, joten ei Damien sitä ainakaan palkakseen ollut halunnut.
Poika alkoi häiritä, että mitä enemmän tämä ymmärsi ja tajusi sitä enemmän tälle heräsi kysymyksiä ja kaikki kävi epäselvemmäksi.

Cassie kuunteli kaiken sen hiljaisena, sen mitä toisella oli sanottavaa, jämähdyttyään paikalleen vain tuijottamaan toisen kasvoja. Ei poika osannut oikein sanoa mitään hämmennykseltään tai toisen puhetulvalta. Damien kuitenkin sanoillaan vakuutti Cassien. Toinen ajatteli poikaa asiakkaana, eikä ollut ajatellutkaan ettäkö Cass voisi ajatella tätä jonain muuna kuin tyydytysvälineenä, rattopoikana ja prostituoituna.
Damien hiljeni saatuaan huuliltaan ulos viimeiset sanat, pyynnön siitä että jos Cass vain kertoisi mitä halusi, Damien olisi valmis tekemään sen. Cass katsoi toista vielä hetken, kunnes liikahti, kömpien lähemmäs Damienia.
Pojan silmät olivat vakavat, kulmat hiukan kurtistuneet ja ilme kauttaaltaan kysyvän huolestuneen... sellainen. Poika toisella kädellään liikutti viinapullon (joka oli huvennut aika tiuhaan tahtiin) kauemmas, ettei ne muutamat sentit mitä pohjalta löytyi kaatuisi maahan. Istahtaen täysin Damienin eteen poika katsoi tätä muutaman hiljaisen sekunnin sanomatta, tai elehtimättä mitään.

Sitten Cass nappasi toisen polviin painuneen leuan, pakottaen Damienin nostamaan katsettaan niin, että Cass pystyi katsomaan toista silmiin.
"Mä haluan, että sä et ajattele mua asiakkaana." Se oli yksinkertainen pyyntö.
"Että sä aattelet mua ihmisenä, joka vaan haluaa olla... sun lähellä." Se saattoi olla hiukan vaikeampi.
"Ja että säki haluat mua." Ja se vaikein.

[Agitha]

Cassie välitti ristiriitaisia viestejä, eivätkä Damienin yhä juopuneemmat aivot olleet enää lainkaan perillä siitä, missä mentiin. Ruokottomasti sanoen: halusiko Cass seksiä vai ei? Miksi he olivat siinä, ja mitä he yrittivät toisilleen selittää? Mitä Cass ei ollut ymmärtänyt oikein, ja mitä hän halusi Damienin ymmärtävän?
Keräten kaiken jäljellä olevan tarkkaavaisuutensa ja keskittäen sen yhteen toimintaan, Damien yritti katsoa Cassin kasvoja, ja lukea niistä vihjeitä. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt muuta kuin sen, että Cass oli oikeasti kaunis, ja näytti kovin mietteliäältä. Ihmistuntijana Damien ei ollut huonoimmasta päästä, mutta nousuhumala ei varsinaisesti helpottanut muiden mielialojen tulkitsemista.
Damien painoi katseensa polviin, ja yritti selvittää itselleen väliraporttia tilanteesta. Hänen päänsä löi kuitenkin tyhjää, eikä hänen mielensä jaksanut enää muodostaa monimutkaisia teorioita ja selityksiä.
Damien Miwa oli humalassa, uupunut ja avoin kaikille ehdotuksille ja ratkaisulle. Antoi tulla vaan!
Tuntiessaan käden leukansa alla Damien kohotti kasvonsa, ja katsoi hieman kysyvästi Cassieta. Oliko jo seksin aika? Nytkö jotain tapahtuisi ja kaikki kirkaistuisi taas, palaisi tutuille urilleen?
Ei, se oli jotain muuta.
Damien yritti ymmärtää Cassin sanat. Asiakkaana? Cass ei halunnut olla hänen asiakkaansa? Ei, se meni väärin. Oli yritettävä uudestaan. Cass ei halunnut hänen ajattelevan häntä asiaakkaana? Okei. Ei asiakas. Selvä.
Oliko Cass koskaan edes ollut asiakas? Damien ei ollut pyytänyt häneltä rahaa, kuten hän ei ollut pyytänyt keneltäkään Saint Walden'sissa. Sellainen oli liian riskialtista etenkin koulussa, jossa kaikki seksuaalinen oli muutenkin kielletty, johan sen sanoi järkikin. Hän oletti saavansa vastapalveluksen jollain muulla tavalla, esimerkiksi ylimääräisenä jälkiruokana tai pesettämällä pyykkinsä jollakin toisella ihmisellä. Mutta oliko hän odottanut Cassilta maksua? Ei kai. Hän oli olettanut seksin olevan maksu itsestään, sillä hänhän sen aloitteen oli tehnyt omasta vapaasta tahdostaan. Mutta minkä se teki Cassista? Asiakkaan? Ei, ei asiakasta. Eikö se riittänytkin vastaukseksi Cassin pyyntöön? Jep. Selvä. Cass ei ollut asiakas, vaikkei hän osannutkaan määritellä häntä tarkemmin.
Damien nyökäytti päätään merkiksi siitä, että ymmärsi asian ytimen.
Seuraava pyyntö. Ihminen joka halusi olla hänen lähellään? Cassko oli sellainen, vai pitikö hänen vain ajatella niin? Loogisten ja rationaalisten päätöksien tekeminen tuntui kovin haasteelliselta, mutta Damien arveli osuessaan oikeaan veikatessaan, että Cass todella halusi olla hänen lähellään. Mikäs siinä? Jep. Selvä taas. Sekin ongelma ratkaistu.
Damien alkoi olla aika hyvä nyökyttelemään päätään ja ratkaisemaan Cassien ongelmia. Tai Damienin ongelmia. Kenen ongelmia ne oikeastaan olivat?
Sitten vielä yksi. Damienin piti ajatella Cassia ihmisenä ja haluta olla hänen lähellään...
Se ajatus oli liian suuri käsiteltäväksi puuroisissa aivoissa. Damien ei pitänyt siitä epävarmuuden tunteesta ja nopeutuneesta sykkeestä, jonka ajatus hänessä aiheutti. Tottakai Cass oli ihminen. Ja tottakai...
"Minä..." Damien yritti keksiä vastattavaa, mutta kieli tuntui liian lyijyiseltä muodostaakseen sanoja. "Yritän. Ihan oikeasti."
Jostain syystä Damien kiersi käsivartensa toisen pojan ympärille jonkinlaiseen halausotteeseen, ja nojasi tätä vasten. Hän saattoi nojata vähän liikaakin, sillä ei humalaltaan enää hahmottanut kehonsa liikeratoja kovin tarkasti, mutta ainakin hän oli lähempänä Cassia. Hölmö ajatus sai hänen naurahtamaan itsekseen.
"Tottakai olet ihminen", hän mutisi toisen olkapäätä vasten. "Ja... Ei hitto... Kyllä minäkin haluan..."
Olla sinun lähelläsi.
Hitto mikä kusihätä!
Damien oli hetken vaiti keskittyen muodostamaan seuraavaa lausetta.
"Haluan vessaan. Mutta viina nous päähän..."
Hän retkotti rentona Cassieen nojaten, ja yritti keksiä miten pysyisi tolpillaan vessaan asti.
"Mä olen vähän tökerö", hän mutisi niin hiljaa, että oli vaikeaa sanoa, puhuiko hän itsekseen vai olivatko sanat tarkoitettu Cassin kuultavaksi. "Mutta en mä osaa sanoa mitään muuta. Sori. Mutta jostain... Hiton syystä mä olen nyt helvetin iloinen."

[loveliina]

Cass nielaisi ja odotti toisen vastausta. Poika tiesi pyytävänsä paljon, aivan liikaa, eihän tällä ollut mitään oikeutta tälläisiä pyytää. Mutta kun Cass niin kovasti, niin äärettömän kovasti vain tahtoi Damienin ymmärtävän ja Damienin itselleen. Kuinka ihmeessä tämän olisi pitänyt pystyä pitämään kielensä kurissa?
Damien nyökkäsi helposti kahteen ensimmäiseen pyyntöön, eikä Cass ollut varma oliko toinen oikeasti tajunnut tämän sanoja, vastaus tuntui tulevan hiukan liian nopeaa, hiukan liian vaivattomasti. Tai ehkä pojan sanat olivat yllättävän helppoja ymmärtää, ehkei Damienin humalainen mieli vain osannut tehdä niistä vaikeita, ehkä Damien ei edes halunnut miettiä sitä, entä jos sanoisi ei. Mutta yhtä kaikki, Cass otti vastaukset vedenpitävinä lupauksina. Nyt Damien tiesi, ettei Cass ollut asiakas, ja että tämä vain halusi olla toisen lähellä. Niinkuin kuka vain ihminen lähellä toista ihmistä, josta... piti.
Sanoja ei saisi enää sanomattomiksi, kyllä Cass sen tiesi. Vaikka alkoholi lievensikin niistä otettavan vastuun määrää, olivat ne silti esitetty ääneen. Ja olisi toisella, niin kuin Cassiellakin vähintään jonkinlainen aavistus jäljellä siitä, mitä oli tullut sanottua, kun aamulla heräisi alkoholin vaikutuksen karattua sormien välistä. Ja siksi juuri Cassie tunsi olevansa hermostunut, jännittynyt, ihan vähän vain. Entä jos Damien vastaisi viimeiseen pyyntöön, ettei voinut tai ettei edes halunnut. Entä jos Cass, toisin kuin poika oli arvellut, ei ollutkaan millään tapaa erityinen... Entä jos tämä oli yhdentekevä Damienille.

"Minä... Yritän. Ihan oikeasti."

Cassie säpsähti hiukan Damienin tarratessa tähän sanojensa myötä. Pojan aivot raksuttivat hetken villeinä, tämän osaamatta reagoida. Damien yritti? Ja yritys tosiaan jäi yritykseksi koska? Oliko vika Cassiessa, eikö Cass tehnyt sitä mahdolliseksi toiselle? Vai oliko ongelma Damienissa itsessään, eikö tämä osannut itse saada yritystään... teoksi?
Damienin seuraavat sanat kuitenkin iskivät vasten kaikkia ajatuksia saaden ne hajoamaan ympäriinsä niin, ettei yhdestäkään oikein tuntunut saavan kunnon otetta. Sekunnin murto-osan aikana Cass ehti käydä läpi yllätyksen, sitä seuranneen hämmennyksen ja lopulta kaiken yli huokuvan lämmön tunteen rinnassaan.
Kyllä Damienkin halusi... Damienkin halusi, Damien sanoi sen itse, aivan itse omilla huulillaan, Damien sanoi sen! Poika painoi leukansa toisen päälaelle, käsien kiertyessä hetkeksi toisen selän taakse. Kuulitko maailma, Damienkin halusi!


Cass ehti hengittää, vain hetken toisen suloista tuoksua hymyn levittyä onnellisen huolettomana kasvoille, kunnes Damien avasi suunsa jälleen. Tunnelman tultua jo valmiiksi suhteellisen kevyeksi, Cass ei voinut estää huuliltaan karkaavaa naurahdusta. Toinen halusi vessaan. Nyt.
"No olet vähän tökero", tämä vastasi toisen mutinaan nauru äänessään. Kyllä Damienkin näköjään osasi saada tunnelman lässähtämään, yhtä helposti kuin paahtovanukkaan. Mutta Cass oli aivan liian iloinen välittääkseen. Eikä toinen varmaan mitään täyttyneelle rakolleen pystynyt, kyllä Cass tiesi pian itselleenkin iskevän järjettömän kusihädän alkoholin nesteiden virratessa alas, ja vaikutuksen pöllähtäessä ylös. Ehkä oli parempi saada Damien vessa-vessaan, ettei toinen päätyisi päästämään rakkoaan vapaaksi huoneessa, tai huoneen ikkunasta tai jotain muuta yhtä fiksua. Hassua oli, että vaihtoehtoiset ideat eivät tosissaan kuulostaneet aivan niin pahoilta kuin niiden ehkä olisi pitänyt. Mutta vessaan.
Damien mutisi vielä olevansa aivan helvetin onnellinen, tietämättään miksi. Cass ei voinut mitään sen voitonriemuisen tunteen vahvistuessa, joka kerralla kun toinen sanoi jotain tälläistä. Damien oli iloinen... Ja Cassiekin oli ja he molemmat olivat ja huolia ei näkynyt missään, ainoa oli, kuinka saada raahattua Damien vessoille, eikä sekään mikään vakava.
"Hmm... Mäki oon", poika sanoi nuuhkaisten toisen päätä ja nyökkäsi itsekseen. Operaatio 'esitä vesiselvää vastaantulijoille, älä herätä kysymyksiä ja käyttäydy kuin siinä ei olisi mitään omituista, että joudut varmaan pitämään toista aika pitkälti pystyssä suurimman osan ajasta' -oli alkamaisillaan. Cass oli oikeastaan aika mielissään siitä, että viina ei ollut vielä noussut niin pahasti tämän omiin aivoihin, että tehtävä ei olisi mahdoton.

Cassie irrotti otteensa toisesta ja lattiasta tukea ottaen sai vaivoin noustua itse ylös. Seisominen ja käveleminen saattoi sittenkin olla huono idea... Poika huomasi, että mitä korkeammalla oli maan pinnasta, sitä vahvempi maailmaa-heittää-kuperkeikkaa tunne tällä oli. Pidellen hetken päätään, Cass sai katseensa jälleen kohdistumaan ja tällöin poika käänsi huomionsa Damieniin.
"Lähetäämpä viemään sua", poika julisti ja huomasi äänensä kasvaneen aika kovaksi. Cass ojensi kätensä virnistäen ja veti Damienin ylös rempseästi vetäisten. Estääkseen mahdollisen (ja tässäkin tapauksessa asiaankuuluvan) kaatumisen, joka olisi johtanut uuteen yritykseen, Cass kaappasi hetkeksi Damienin syliinsä, niin että sai sekä itse toisesta tukea, ja Damienkin Cassiesta. Poika antoi taas maailman rauhoittua sekunnin pari ennen kuin otti muutaman askeleen ovea kohti, vetäen Damienia kädestä mukanaan.
"Pidä musta kii jos et... pysy pystyssä", tämä sanoi nyökkäillen ja avasi oven vääntämällä kahvaa. Käytävältä loistava sähkövalo sokaisi Cassien hetkeksi, mutta silmiään räpsytellen tämä sai otteen näkökyvystään jälleen. Cass veti Damienin perässään käytävälle ja pysähtyi sulkemaan oven perästään.
Vasta käännyttyä takaisin haipuilemaan otetta toisesta Cass tajusi, ettei tällä ollut paitaa päällään. Mitä kello oli? Tulisiko joku vastaan? Oliko tämä nyt fiksua? Olisiko poikien pitänyt sittenkin vain virtsata huoneen ikkunasta seinän vieressä kasvavien pusikoiden päälle?
No jaa. Ei elämä ollut niin vakavaa.

".....tuuoonne", Cass sanoi osoittaen aluksi väärään suuntaa, mutta kääntäen hitaasti osoittavan sormensa vastakkaiseen ilmansuuntaan, sinne missä vessat todella sijaitsivat. Pojan oma huone oli vastakkaisella seinällä, joten ei ihmekään jos ei aivan heti ollut tajunnut tulleensa ulos numero kakkosen sijaan ysistä.
Käytävä oli toistaiseksi tyhjä, luojan lykky. Onneksi opettajat ja henkilökunta harvemmin partioivat asuntolassa ilman mitään kunnon syytä - pitäisi olla tulipalo tai hirmumyrsky ennen kuin paikka vilisisi aikuisia sääntöineen.
Cassien käsi hapuili Damienin käden alle, lantion tienoille, niin että saisi mahdollisimman vakaan otteen toisesta. Blondi nimittäin näytti siltä, että pystyssä pysyminen paikallaankin oli sinänsä saavutus, puhumattakaan liikkeestä samaan aikaaan. Kyllä Cassiellakin nyt sen verran päässä heitti, että tämä toisella kädellään varmisti olevansa pystyssä, liikuttaen sitä seinää pitkin samalla kun eteni.
"Tämähän on kivaa. Pitää olla harrastuksia", Cass kommentoi huvittuneena, virneen noustessa huulille. Poika tajusi vasta nyt kuinka päihtyneessä tilassa itsekin oli. Mutta oivallus ei tehnyt tilanteesta pojalle itselleen yhtään sen vaikeampaa - päinvastoin, huoli kiinnijäämisestä jäi vain yhä kauemmas takaraivon taakse. Pah, ihan kuin pojat olisivat voineetkaan jäädä kiinni. Cass ja Damien... he olivat kuninkaita.

[Agitha]

"Ai mihin?" Damien ihmetteli, kun Cass selitti jotain sekavaa lähtemisestä ja viemisestä. "Lääkäriin? Baariin? Mennään mieluummin baariin. Feikkipeiffit ei ole mukana, mutta voin tulla sinun... Paidan alla tai jotain."
Hän käänsi katseensa Cassiin, joka oli noussut seisomaan ja huojui paikoillaan. Cass-raukka, hän oli niin humalassa... Damienin olisi pidettävä hyvää huolta hänestä.
"Hitto, eihän sulla ole paitaa..." hän oivalsi sitten ehkä hieman liian hitaasti. Onneksi Cass oli niin juopunut, ettei varmaan huomannut mitään outoa hänen puheessaan ja reaktiokyvyssään. Damienkin tiesi olevansa pienessä huppelissa, mutta kaikeksi onneksi hänen viinapäänsä oli erinomainen. "No miten vaan. Otan pokelta suihin tai jotain. Mutta mennään ensin vessaan."
Cassien oli varmaan päästävä vessaan, sillä hän huojui vähän siihen malliin. Onneksi Damienillakin oli tarvetta, joten ei tulisi hukkareissu.
Cass kiskoi Damienin jaloilleen, ja hieman epävarmasti hän huojui paikoillaan, ennen kuin hänen jalkansa muistivat, miten seistiin.
"Musta tuntuu, että mä olen kasvanut pari senttiä", hän totesi mietteliäästi, ja tuijotti lattiaa allaan. "Lattia on vähän kaukana."
Välittämättä Damienista, pojan höpinöistä ja epäilyttävän etäisestä lattiasta Cass tuki heitä molempia, kunnes he olivat valmiita lähtöön.

"Vessa, vessa, vessa, vessa, vessa", Damien hoki itsekseen koko lyhyen matkan ajan, kunnes he saapuivat poikien käymälän ovelle. Jostain syystä ajatus vessassa käymisestä tuntui lipsuvan hänen mielestään, joten hän päätti varmuuden vuoksi muistuttaa itseään siitä, minne hän oli matkalla. Ääneen.
Cassien tarjoamasta hieman huterasta tuesta oli melkoisesti apua, kun Damien säännöllisin väliajoin unohti liikuttaa toista jalkaansa tai menetti hetkeksi tasapainoaistinsa. Omasta mielestään hän oli se selvä osapuoli, joka tiesi miten ja minne he olivat matkalla, mutta todellisuudessa hän tuskin olisi päässyt edes huoneensa ovesta ulos omin avuin.
Kun vessan ovi aivan yllättäen ilmestyi heidän eteensä, Damien naurahti.
"Ohoho, katsos kuka täällä on!" hän julisti ja astui sisään vessaan sillä kertaa omin avuin. Vessassa ei ollut ketään, joten hänen kommenttinsa jäi ikuiseksi mysteeriksi. Luultavasti hän puhui vessan ovesta tai itsestään.
Vessan katonrajassa oleva ikkuna paljasti, että he olivat juopotelleet ysissä jo hyvän aikaa, sillä ulkona alkoi olla hämärää. Sen lisäksi asuntola oli hiljainen, joten mitä luultavimmin kello lähestyi ilta seitsemää tai kahdeksaa. Niihin aikoihin oppilaat tekivät läksyjään tai kävivät yksityistunneillaan ja erikoiskursseillaan tarpeen ja lukujärjestyksen mukaan. Väliaikaisen hiljaisuuden jälkeen asuntolaan syttyisi elämää vielä hetkeksi ennen hiljaisuutta, kun oppilaat kävisivät iltapalalla ja rentoutuisivat ennen yöunia. Damienin ei tarvinnut rentoutua (tai syödä), sillä hän oli rento kuin... Lenkkimakkara?
Hän tyrskähti ajatukselleen. Eiväthän lenkkimakkarat olleet rentoja.
Damien katseli ympärilleen vessassa, ja ihaili sen kiiltäviä kaakeleita.
"Mun mielestä koulun vessat on kauniita", hän ilmoitti, ja hoippui yhdelle kopeista. Hän onnistui avaamaan kopin oven kuin normaali ihminen konsanaan, mutta oli vähällä kaatua ovesta sisään. Vilkuttaen Cassille iloisesti Damien lukittautui koppiin, ja ryhtyi tyhjentämään rakkoa. Siinäkin oli oma haastava puolensa, mutta haaste syntyi tähtäämisestä, ei virtsaamisesta.
"Cassie? Mun pitää tunnustaa jotain", Damien sanoi sitten taistellen housujen vetoketjua ja vyön solkea takaisin kiinni. Vyö osoittautui liian monimutkaiseksi keksinnöksi, joten Damien jätti sen roikkumaan auki. "Mun piti pissata istualteen niinkuin pikkutytöt, koska muuten roiskuisi seinille."
Tämä tunnustus sai Damienin tyrskähtämään taas samalla, kun hän taisteli tiensä ulos kopista, ja valitsi kolmanneksi lyhyimmät reitin lavuaareille. Tämä reitti koostui siksakmaisesta kuviosta ja yhdestä puolikaatumisesta matkan aikana. Kova kaakelilattia sai mustelman ilmestymään Damienin polveen, mutta hän ei edes huomannut kipua.
Sen sijaan, että olisi pessyt kätensä, Damien unohtui tuijottamaan heijastustaan lavuaarien yläpuolella olevasta peilistä.
"Musta tuntuu, että mä näytän 40-vuotiaalta julkkikselta", hän mutisi, mutta unohti sitten saman tien, mitä hän oli sanonut. Puheet muuttuivat hetki hetkeltä järjettömimmiksi.
"Hei Cassie. Ei meidän kannata mennä sinne baariin, sä olet niin kännissä", hän sanoi sitten samalla, kun tutkiskeli silmäpussejaan.

[loveliina]

Cass katseli toisen menoa sivusilmällä, ymmärtäen hetki hetkeltä paremmin, että toinen ei ehkä niinkään ollut elämänsä kunnossa vaan tämän humalatila oli tainnut iskeä kaatokännin rajan kumoon. Cass puolestaan... Cass oli voittaja. Poika tunsi vahvana sen tunteen, ettei mikään vain voisi mennä pieleen, ei yksinkertaisesti voisi. Yhtä suurella varmuudella kuin Damien oli ihan perseet olalla, mikään ei voinut epäonnistua. Ja se oli aika vissi se. Pojat eivät jäisi kiinni, Damien ei muuttuisi kylmäksi, ilta ei päättyisi liian nopeaa, ei tietenkään. Mikään noista ei ollut edes vaihtoehto pojan ajatuksissa. Ja miksi olisikaan. Cass päätti tämän onnellisuuden olevan asenne-kysymys, täysin omassa kontrollissa (toisin kuin jalkojen asetteleminen suoraa viivaa pitkin) ja pojan omassa päätäntävallassa. Mikään ei menisi pieleen jos Cass ei antaisi mennä. Poika tekisi elämästään täydellistä, nyt kun tällä oli rahkeet siihen. Tämä nyökkäili itsekseen elämänonnellisena. Hienoa kun tuli sekin selvitettyä. Cassien virne levisi, itsevarmuus oli huipussaan.

Damien teki muutamia erikoisia kommentteja, joille Cass tyrskähteli poikkeuksetta. Toinen oli aika järkyttävän pihalla siitä, mitä tämän ympärillä tapahtui, mikä oli omalla tavallaan kovin suloista. Damienilla ei tainnut olla sitäkään vähää viinapäätä kuin Cassiella, se kävi pojalle selväksi. Mutta ainakin toinen oli hilpeä päissään, eikä sellainen jota kaikki alkoi vituttaa. Tai sellainen, joka yhtäkkiä tunsi koko maailman tuskan eikä pystynyt pitämään kyyneliään sisällään. Ei sillä - täytyi Cassienkin myöntää joskus tirauttaneensa kyyneleen pari päihtyneenä, mutta ei ilman mitään kunnon syytä. Ja yleensä se syy oli samainen sen syyn kanssa, jonka vuoksi poika kullakin kerralla oli juomassa. Mutta kuten sanottu, pojilla ei ollut mitään syytä vetäytyä vakaviksi. Hilpeys ja nauru ja sellainen oli kaikki hyvästä. Ja Damienin tapa suhtautua kaikkeen aivan kuin olisi itse se joka katsoi muiden perään oli enemmän kuin suloinen ottaen huomioon kuinka pihalla tilanteesta toinen oli. Damien ei kyllä olisi selvinnyt koko matkaa huoneesta vessaan ilman Cassieta, ei ainakaan pystyssä, se oli varmaa. Cass virnisteli mielissään siitä, että oli hyödyllinen.

Vessanoven ilmestyessä poikien eteen Damien marssi vessakoppiin ja Cass jäi hetkeksi nojaamaan ovenkarmia vasten, katsellen toisen huojuvaa olemusta virnistellen. Cass tunsi kyllä omankin rakkonsa oikeastaan painavan, ja niin kauan kun tässä vessassa vielä oltiin, saattoihan tilanteen käyttää hyväkseen. Cassie huojui itsekin sisemmälle vessaan, valiten pisuaarin ihan vain siksi, että se oli hitusen lähempänä ja pienemmän työn takana kuin kopit.
Pojan sormet laskeutuivat haparoimaan vetoketjua auki, löytämättä sitä kuitenkaan. Cass kysyvästi käänsi katseensa sepalukselleen huomaten, että jalkaan oli tosiaan puettu collarit, kuminauhavyötäröllä, ei vetoketjua. Naurahtaen itselleen Cass veti sekä päällys- että alushousujaan alemmas, että pystyi päästämään rakkonsa tyhjentymään. Poika keskitti molemmat aivosoluistaan, että sai asiansa tehtyä ilman sen suurempaa sotkua.
Nostaessaan housujaan rempseästi, vetäen niitä jalkaansa Cass kuuli toisen tunnustuksen. Cass ei voinut kuin tyrskähtää kova äänisesti toisen tähtäysongelmille, ja ongelman ratkaisulle. No ainakin kusi oli mennyt minne sen oli ollut tarkoituskin, ei muulla väliä.

Damien asteli kopistaan ulos, ja vielä arvaamattomampien liikkeiden johdosta keinuen ja kompastellen. Cassien tyrskähdys muuttui äänekkääksi nauruksi, eikä tämä voinut pidätellä sitä sisälllän. Damien jatkoi toistelemalla päättömyyksiään, tämä näytti nelikymppiseltä julkkiselta, eikä suunnitelma baariin lähdöstä voinutkaan toteutua, sillä Cass oli niin päissään. Pojan nauru ei ottanut loppuakseen, ja saattoikin tosiaan tulla ulos aika humalaisen kuuloisena. Cass huojui muutaman askeleen Damienin taakse ja antoi käsiensä kiertyä takaapäin toisen ympäri. Pojan pää laskeutui toisen olalle, mutta kun nauru ei ottanut loppuakseen, Cassien täytyi painaa kasvojaan olkaa vasten piiloon. Hiton Damien kun oli niin hauska.
"Sä oot niin pihalla, kulta", Cass sanoi naurunsa päätteeksi yrittäen hengitellä ja saada vatsalihaksiaan rentoutumaan. Cassien ote toisesta ei hölstynyt, puoliksi siksi että tunsi itsekin tarvetta pitää jostain kiinni pysyäkseen pystyssä ja puoliksi ihan vain - miksi Cass nyt Damienista haluaisi päästää irti? Hymyillen toiselle peilin kautta Cass vilkutti toisella kädellään kuvajaiselle.
"Musta tuntuu että ne ei kyllä tarjoilis sullekaan siellä baarissa..." Cass huomioi virnistäen hitaasti. Hänellä oli kutina, ettei kummallekaan pojista välttämättä enää tarjoiltaisi mitään. Ja Damien nyt ainakin vaikutti saavuttaneensa päätepisteen, ei toinen voisi enää kännisemmäksi mennä - mikä tarkoitti, että toisella alkaisi lasku tai tämä sammmuisi. Tai molempia.
"...mikä se sun huoneen numero oli?" Cass yhtäkkiä kysyi kulmakarvojen kurtistuessa kysyvästi, ajatusketjun kadonneen paidan suhteen päätyessä siihen, että se oli jäänyt toisen huoneeseen. Ja siksi Cassiella oli hiukan kylmä. Ja siksi tämä painoi kehoaan vasten toista. Niin tietenkin. Sehän nyt oli selvää.

[Agitha]

"Mm-m, kulta on pihalla", Damien myötäili tajuamatta sanaakaan siitä, mitä hän tai Cass sanoi. Hän nyökytteli päätään kuvajaiselleen ja tajusi, että Cass oli kaapannut hänet syleilyynsä takaa päin. Ilmeisesti se päti myös tässä maailmassa, eikä vain peilikuvassa. Ainakin Damien huomasi toisen kädet ympärillään, ja tuijotti niitä hetken, kunnes tieto löysi tiensä aivoihin.
Kasvojen kohottaminen takaisin ylös aiheutti huimausreaktion, ja hetken aikaa Damien pysyi pystyssä vain Cassien varassa.
"Musta tuntuu, että mun... vepenrai... varenpei... verenpaineissa on jotain kivaa... vikaa", Damien ilmoitti. "Välillä vähän heittää päässä. Tai sitten alkoholi on noussut vähän."
Luultavasti kuka tahansa olisi lyönyt vetoa alkoholin vaikutuksen puolesta. Kuka tahansa, paitsi Damien. Hänen omasta mielestään hänen päänsä selvisi ja ajatukset muuttuivat kirkkaammiksi, kun veren alkoholipitoisuus kasvoi. Lopulta Damien oli ainoa selvä koko maailmassa, ja muut olivat niin humalassa, etteivät edes ymmärtäneet ihmetellä, miksi kaikki oli monistautunut kahdeksi.
Kun Cass vilkutti heidän kuvajaiselleen, Damien säpsähti.
"Hui saatana. Katoin, että peilikuva olisi ruvennut vilkuttelemaan", Damien mutisi, ja mulkoili peiliä epäluuloisesti. "Mennään pois täältä. Tämä hullu paikka on... peili... juttu... Peilimaailma."
Damien käänsi katseensa kohti vessan ovea. Jotenkin etäisesti hän muisti heidän olevan julkisessa tilassa, jonne kuka tahansa oppilas saattaisi ilmaantua minä hetkenä hyvänsä. Damien oli sinut juorujen ja niiden kumoamisen kanssa, mutta hän ei voinut tietää, miten Cass suhtautuisi puheisiin homojen hommailusta koulun vessassa.
"Peilimaailma... On tosi lopoisa paikka. Se on... hämäystä", hän höpötti yrittäen saada ajatuksiaan takaisin näennäiseen järjestykseen. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä lopoisa tarkoitti, mutta hän oli varmasti kuullut sanan jossain.
"Joten ei mennä baariin", hän päätti epäloogisen päättelyketjunsa suhteellisen ymmärrettävään lopputulokseen. "Kun ne on niin paskiaisia, ettei ne myy meille. Maksavia asiakkaita! Teen valituksen rehtorille... Vai presidentille? Kuka on vastuussa baareista?"
Juopunut Damien oli jo kokonaan unohtanut, etteivät he olleet olleet baarissa alunalkaenkaa. Hänen olotilastaan päätellen se olisi ollut hyvinkin mahdollista.
Tasainen järjettömyyksien höpiseminen jatkui koko matkan vessasta takaisin huoneeseen. Harjoiteltuaan vähän Damien pysyi suunnilleen omilla jaloillaan, vaikka hänen kävelynsä oli edelleen kaukana vakaasta. Opettajat eivät olisi tarvinneet alkometriä selvittääkseen hänen mahdollista humalatilaansa, jos he olisivat saaneet hänet kiinni silloin.
"Oletko sinä niin humalassa ettet muista?" Damien hihitti Cassien udellessa hänen huoneensa numeroa. "Tästä saat kuulla houmen... Huomenna. Se on yhdeksän."
Damien vilkuili ovissa roikkuvia messinkinumeroita, kunnes arveli löytäneensä sen oikean.
"Yyyyysi..." Damien varmisti numeron huoneen ovessa. "Vai kuutonen? Kuka asuu kuutosessa?"
Epävarmuudestaan huolimatta hän astui sisään muitta mutkitta, ja tunsi omahyväistä ylpeyttä todetessaan, että huone oli oikea.
"Jes!" hän tuuletti nostamalla, mutta kallistui uhkaavasti vasemmalle. Välttääkseen kaatumisen hän päätti suosiolla istua alas, ja hänen sänkynsä sattui olemaan sopivasti siinä vieressä.
Damienin istuminen näytti erehdyttävästi mahallaan makaamiselta, mutta omasta mielestään hän istui oikein ryhdikkäästi omalla vuoteellaan. Hän istui vatsa vasten patjaa. Aika mahtavaa, sillä siihen ei moni pystynyt.
"Caasssss", Damien ulisi vasten tyynyään, ja kääntyi makaamaan selälleen. "Nuku täällä. Kyle on pelottava. Sillä on videokamera ja kaikkea", hän ehdotti, ja levitteli käsivarsiaan sivuilleen. "Me voidaan nukkua alasti, jos haluat", hän lisäsi vielä houkuttelevan kaupanpäällisen, ja nauroi taas itsekseen.

[loveliina]

"Baarien persidentti", Cass nyökkäili, päästessään oikeastaan itsekin siihen oikeaan tunnelmaan, jossa kaiken ei tarvinnut enää käydä edes millään tapaa järkeen. "Vai... ei ne sittenkään olisi kuningaskunta?", poika pohti ääneen. Olikohan maailmassa maata, jonka nimi olisi Baari? Se voisi olla jokin kiva pieni saarivaltio, kuninkaan johtama, jossa aurinko paistaisi korkealta ja viina olisi halpaa. Cassie muuttaisi sinne, heti miten. Pitäisi vain opettaa alkuasukkaille englantia, ja heidät verhoamaan häpeänsä vaatteisiin... Tai oikeastaan, nyt kun asiaa oli tarkemmin alkanut miettimään, miksi vaatteettomuus olisi huono asia? Itseasiassa... Eihän Cassiellakaan ollut paitaa yllään, poikahan olisi tekopyhä käskiessään muut vaatteautumaan.
Poika hymyili omille ajatuksilleen, mutta hymy muuttui arvaamatta tyrskähdyksiksi Damienin yhä päättömämmiksi käyvien juttujen myötä, jotka raikasivat tyhjällä käytävällä koko matkan takaisin huoneeseen. Toinen oli niin pihalla. Hyvä että tajusi Cassien olevan Cass. Vaikka ei siitäkään toisaalta koskaan saanut varmuutta. Cass katseli, aivan kuin ulkopuolisen silmin, Damienin saavutusta löytää oikea ovi (nojaten silti toiseen tai seinään, tai johonkin pysyäkseen pystyssä) virneen laskeutumatta huulilta.

Cassie nosti toiselle peukaloaan virnistäen, Damienin ensin tuulettaessa voitonriemuisena huonevalintaa ja sitten kuitenkin samaan hengenvetoon lysähtäessä sängylleen.
"Hyvä, hyvä", Cass nyökkäili virnuillen ja käänsi katseensa lattianrajaan metsästäessään paitaansa. Mutta se taisi olla mahdoton tehtävä, huone oli hämärä ja paita musta. Eikä Cassien huomiokyky parhaimmillaan. Sen sijaan, että katseen alle olisi jäänyt sitä onnetonta vaatekappaletta, huomasi poika viinapullon jämät sängyn vierellä. Virnistäen itsekseen poika kumartui nostamaan pulloa ja huomasi hetken liian myöhään sen olleen virheliike. Pojan paino heilahti ensin eteenpäin, mutta muutamalla hätiköidyllä askeleella Cass sai sen heilautettua taakseen - liian voimalla. Poika laskeutui takamukselleen iloisen vauhdikkaasti. Hetken tapitettuuan sitä, mitä ihmettä oli tapahtunut, Cass ratkesi nauramaan. Pojan käsi hapuili pullon otteeseensa ja tämä kaatoi viimeiset kulaukset kurkustaan alas, päästiin siitäkin. Pojan letkeä hekotus hiljeni hetkeksi, kulausten ajaksi, palaten kuitenkin takaisin huulille vaimentumatta yhtään.

Cassie yritti hiljetä, onnistuen siinä suhteellisen puolivillaisesti muutamien hihitysten karatessa huulilta, kun Damienin ääni kantautui pojan korviin. Cassieta pyydettiin viettämään yö täällä. Damienin kanssa, Damienin vieressä. Cassie veti selkänsä suoraksi, kasvoillaan 'Voi kyllä minä tiedän, missä nyt mennään' -ilme. Toinen kulmakarva koholla, Cass katsoi toista virnistäen tietävästi.
"Miten en ole koskaan kuullut tästä... Kamera-Kylesta", Cass huomautti, tuntien itsensä ovellammaksi kuin Sherlock Holmes ja Watson yhdessä. Ah, kyllä Cass näki varsin selvästi Damienin kulissien läpi, aivan kuin tätä mystistä Kyleä edes olisi olemasta. Raasu oli vain niin siveellinen ja häveellinen ettei voinut suoraan kysyä.
....Hetkinen, jokin tässä edellisessä lauseessa oli vikana. Cass ei saanut päähänsä oliko se se, että Damien oli siveellinen vai että toinen oli häveellinen, mutta jokin siinä riiteli vahvasti muunmuassa sitä vastaan, mitä Damien seuraavaksi ehdotti. Alasti.

Cass virnisti ja kömpelösti kömpi lähemmäs sänkyä, nostaen käsivartensa sängyn reunan yli, mutta jääden vielä itse muutoin roikkumaan siitä reunan ulkopuolelle. Cass kallisti päätään sivulle, niin että se oli suunnilleen samassa linjassa Damienin pään kanssa, tai ainakin samoin päin.
"Voin mä nukkuakki, jos sä haluut", tämä sanoi mielissään. "Puolustan sua vaikka kaiken maailman Kyleiltä. Ja kameroilta", tämä myöntyi myös, vaikka vahvasti epäili kenenkään Kylen olemassaoloa. Jos se nyt oli niin tärkeää toiselle, kuka Cass oli kertomaan, ettei Kyleä ollut olemassa. Niinkuin joulupukkia tai jumalaakaan. Oppikoon ajan kanssa poika ajatteli hymyillen.

Keräten voimansa Cass könysi sängyn reunan yli nostaen vielä jalkansa perästään mukaan. Cass huomasi yhtäkkiä olevansa jälleen sanomattoman lähellä toista. Mutta... Se ei häirinnyt poikaa. Tätä Cass halusikin. Hymyillen itsekseen Cass painoi suudelman toisen huulille varoittamatta siitä sanoillaan saati muilla eleillään muuta kuin yhtäkkiä lähenevällä hengityksellään ja sulkeutuvilla silmillään.
"Jos lupaat, että et oksenna mun päälle", tämä yhtäkkiä lisäsi, virneen palatessa huulille.