someone needs hug

[Agitha]

Vaihtelun vuoksi Mimosa siirtyi taas istumaan omalle sängylleen. Hän veti taas jalkansa alleen, ja istui oikeaoppisessa polvi-istunnassa. Jostain syystä hän ei koskaan huomannut väsyvänsä istumaan siinä asennossa.
"Elämässä on pakko vain syntyä ja kuolla", Mimosa huomautti. "Jos sinne meneminen on todella niin kamalaa kuin sinusta tuntuu, olet varmasti valmis kestämään seuraukset, jotka tulevat siitä jos jätät menemättä." Se ei ollut nuhde, se oli puhdas toteamus. "Joudut ikään kuin käymään kauppaa. Mutta jos sinulla on vielä mahdollisuus neuvotella asiasta, suosittelen kokeilemaan sitä." Sopuisat vaihtoehdot tulivat aina halvimmaksi kaikille.
Mimosa katseli rauhallisesti kun Liza kaivoi tietokoneensa esiin ilmeisesti aikomuksenaan taas tehdä laittomuuksia. Sen vain huomasi tytön olemuksesta. Mimosa ei kuitenkaan tuominnut häntä, sillä hänen moraalinsa perustui hänen omaan etiikkaansa, ei lakeihin. Hänellä ei ollut mieleipidettä hakkeroinnista, etenkin jos se ei aiheuttanut mitään vahinkoa kenellekään.
"Murtaudutko taas koulun tietokantaan?" Mimosa kysyo hymyillen tyyntä hymyään. "Kerro jos löydät jotain jännittävää."
Oppilaiden kansiot ikään kuin vahvistivat kaiken, minkä Mimosa tiesi jo valmiiksi. Mutta aivan kaikkea hänkään ei voinut tietää, esimerkiksi oppilaiden kouluun tuloa edeltävästä elämästä. Hän saattoi arvata, että joku oli orpo, mutta oli mahdotonta sanoa, mihin ja milloin hänen vanhempansa olivan kuolleet. Tietysti vapaa pääsy koulun tietokantaan saattoi vain lisätä hänen uteliaisuuttaan, ja se ei ollut varsinainen hyve. Onneksi hän kykeni pitämään tiedot itsellään, vaikka siinäkin oli yksi ulkopuolinen liikaa.

[cardea]

Syvällinen pohdinta ärsytti yleensä Lizaa ja hän tuhahtikin moiselle järjettömyydelle. Hän kyllä tiesi kaikkien kuolevan aikanaan varsin hyvin. Oli miltein häiritsevää, että Mimosa tiesi Lizan harrastuksesta. Hän kuitenkin täsmensi vähän Mimosan murtautumis käsitystä.
”Minä en murtaudu, olen ollut siellä jo iäisyyden. Minä vain menen sinne hollantilaisen palvelimen kautta. Eikä minulla ole mitään uutta jännää kerrottavaa, paitsi kurssi todistusten arvosanat”, Liza totesi ja virnisti pienesti. Hän tiesi jo omansa.

”Hei, tiedätkö sä mitään hyvää kirjaa jostain fantasia jutusta? Jos mä en ostaisi sitä uutta vaan jonkun mitä mun siskoni ei ole tajunnut lukea. Se voisi olla kivempi yllätys”, Liza totesi ja näpytteli itsensä verkkoon ja sisälle keskusteluun, jota hän piti yllä muiden hakkereiden kanssa. Hänestä oli hauskaa aina lueskella kuka oli käynyt missäkin.

[Agitha]

"Sama asia kuin sanoisit, 'en murtaudu, menen takaoven kautta'", Mimosa huomautti, mutta ei jatkanut aiheesta enempää. Kuten hän oli aiemmin todennut, hän ei tiennyt aiheesta tarpeeksi muodostaakseen siitä mielipidettä.

"Hmm, aivan. Se kirja", Mimosa sanoi, ja ryhtyi miettimään asiaa. Hän oli kokonaan unohtanut, että Liza oli kysynyt häneltä asiasta. Mimosa katseli hajamielisesti kattoa, ja yritti keksiä hyvinä fantasiakirjoja Lizan siskolle luettavaksi.
"Riippuu tietysti siitä, kuin paljon hän on fantasiaa lukenut, mutta Taru Sormusten Herrasta on varma valinta. Jos hän on lukenut jo sen, osta Sirmarillion tai Hobitti, eli sinne ja takaisin. Jos J. R. R. Tolkien on liian raskasta luettavaa, suosittelen Narnian tarinoita. Ja myös Liisa Ihmemaassa ja Pikku Prinssi ovat sellaisia kirjoja, joita voisi pitää fantasiana", Mimosa alkoi luettelemaan. "Jos taas kaipaa ikään kuin vaihtoehtoiseen todellisuuteen viittaavaa fantasiaa, tavallaan hieman scifimaista, suosittelen Philip Pullmanin Universumin Tomu -sarjaa. Se ei ole turhan tunnettu, mutta minun mielestäni se oli todella hyvä. Ja ainahan voit vetää varman päälle, ja ostaa vaikka Harry Pottereita. Kaksikymmentä tuhatta kärpästä ei voi olla väärässä, tiedäthän." Mimosa hymyili hieman. Oli hänen velvollisuutensa suositella myös sellaista kirjallisuutta, josta hän ei itse kummemmin välittänyt.
"Haluatko että kirjoitan nämä jonnekin ylös?" hän kysyi sitten.

[cardea]

Jos Liza murtautui jonnekkin, hän varmistaisi ettei jäisi kiinni ja ei veisi mitään, paitsi kusipäiltä. Hän siis tuhahti ja kuunteli sitten kirjalistaa tuntemattomista kirjoista. Vain Taru sormusten haerrasta oli hänelle tuttu, kuten myös Harry Potterit. Mimosan puhuessa Liza näpytteli kirjat muistiin ja pari sanaa siitä mitä Mimosa oli sanonutkin ja ravisti päätään kysymykselle.
”Ne ovat tässä”, hän totesi ja näytti koneen näytölle ilmestynyttä tekstiä.

”Se on jo lukenut potterit ja Taru Sormusten Herrasta on sen raamattu. Mä voisin koettaa tota pöly juttua. Se tykkää aina haahuilla ajatuksissa, joissa on toisia maailmoja”, Liza ei tajunnut sitä, mutta ei hän pilkannutkaan. Jos se teki pikkusiskon onnelliseksi, se oli vain hyvästä. Ei isosisko voisi silloin valittaa ja jos joku valittaisi, tämä joutuisi valittamaan hänelle. Tosin, syyllisyys kalvoi aina välillä, kun Liza ei pitänyt huolta sisaruksistaan. Hän kyllä tiesi aina mihin nämä olivat siirtymässä ja niin edelleen, kiitos tietokoneen, mutta ei pitänyt näihin niin aktiivista yhteyttä kuin olisi pitänyt. Tim olisi pitänyt heihin yhteyttä jatkuvasti.

”Haluatko sä lähteä syömään? Mulla on nälkä”, Liza kysäisi, vaikka oli juuri vetänyt suklaata naamaansa. Hän näytti ehkä anorektikolta, mutta vatsa hänellä oli pohjaton. Ruoka on kaveri ja kinkkua ei jätetä ja parsa on BFF. Jopa oppilaitoksen sapuskat upposivat Lizaan ja hän aina muisti huolehtia Mimosankin lautasen annoksen katoamisesta.

[Agitha]

"Uskon, että hän pitää Universumin Tomusta. Siihen kuuluu kolme melko paksua kirjaa, mutta ensimmäinen osa, eli Kultainen Kompassi, sopii ihan hyvin luettavaksi myös yksikseen. Jos siskosi innostuu, hän ei voi itse hankkia ne kaksi jatko-osaa", Mimosa tarkensi vielä hymyillen. Oli ihailtavaa, miten montaa asiaa Liza saattoi tehdä koneellaan samaan aikaan. Mimosa ei kyennyt keskittymään monen asian tekemiseen samanaikaisesti, ja tietokoneella hän oli yhtä kömpelö kuin kuka tahansa muukin. Hän ei hallinnut edes kymmensormijärjestelmää, vaan kirjoitti milloin milläkin sormella. Pikakirjoituskurssin vuoksi hän kirjoitti nopeammin käsin kuin koneella, joten hänen 64 mustaa vihkoaan olivat hänelle yhtä tärkeitä kuin tietokone Lizalle. Pikakirjoituskursseja pitäisi järjestää enemmän, ehkä se olisi ratkaisu nykyiseen tietokoneriippuvuus ongelmaan...

Mimosa havahtui mietteistään, kun Liza kysyi, halusiko hän lähteä syömään.
"Kyllä se sopii, pian alkaa olla päivällis aika", Mimosa vastasi tajutessaan Lizan kysymyksen merkityksen juuri ajoissa vastatakseen. "Jos sinulla on jo nälkä, niin mennään vaan."
Mimosa oli yleensä viimeisiä, jotka kävivät syömässä. Hän ei harmistunut siitä, että parhaat ruuat olivat silloin jo loppuneet. Hän nautti omassa rauhassa syömisestä, ja jotkut koskemattomatkin ruokavaihtoehdot oisittautuivat oikein hyviksi aina joskus.

[cardea]

Pölyn perään tuli jatke jatko-osista ja ensimmäisen kirjan nimi. Eiköhän sisko nyt olisi tyytyväinen. Liza saisi opuksen ostettua, paketoisi ja työntäisi postiin.
”Kiitos”, Liza sanoi ja laittoi rakkaansa kannen hellästi kiinni ja koko koneen turvaan. Hän oli lievästi riippuvainen koneestaan, kuten myös tupakasta. Hän ei kuitenkaan antanut muiden kuin Mimosan tajuta sitä.

”Ainahan mulla on nälkä. Mä oon kasvava nuori”, Liza heitti ja pompahti sängyltään ylös. Hän ei laittanut nahkarotsia päälleen vaan heitti t-paidankin johonkin tuolinsa suuntaan ja kiskoi päälleen ensin mustan topin ja sitten revityn vihreän sen päälle. Vähän piti aina anarkiaa kunnioittaa ja provosoida. Nyt tatuointikin tulisi näkyviin ja Liza hinkkasi meikkivoiteen pois rannettaan kiertävästä numerosarjasta. Hän oli sitten taas valmis menemään.
”Siellä on taas hyvää ruokaa”, hän totesi hyvän tuulisena ja tunki jalkansa maihareihin.
”Ja jälkiruokaa”, hän lisäsi ilme valoittuen. Sitä Mimosa ainakin saisi. Liza vaikka veisi koko kulhon, jotteivat muut saisi ahnehdittua sitä nannaa. Ruuan suhteen hän oli valmis vaikka tappelemaa.

[Agitha]

"Olet kyllä aika lyhyt. Ehkä sinä kasvat vielä", Mimosa vastasi salaperäisesti hymyillen. Se oli hänen tapansa vitsailla. Hän oli huomannut Lizan tavan suhtautua ruokaan intohimoisesti, ja hänen mielestään se oli aika huvittava pieni piirre. Mimosa ei itse perustanut ruuasta erityisemmin. Hän söi ajatuksissaan mitä eteen laitettiin, ja oli suhteellisen kaikkiruokainen, mutta jos hän joutui itse huolehtimaan ruokailustaan, hän söi mitä sattui milloin sattui. Ehkä hänellä oli vaikeuksia tuntea nälkää, tai sitten hän vain yksinkertaisesti unohti fyysiset tarpeensa kirjoittaessaan.
Mimosa otti Lizan esimerkistä mallia, ja puki päälleen vielä yhden paidan ja kietoi harteilleen virkatun huivin. Hän tiesi olevansa taas ylipukeutunut monellakin tapaa, mutta oikeastaan muiden mielipiteellä ei ollut merkitystä. Hänen pukeutumisensa oli koulun sääntöjen mukaista, vaikka kaikki opettajat eivät sitä arvostaneetkaan.
"Mitä ruokaa siellä on?" Mimosa kysyi hajamielisesti, kun Liza kehui päivän herkkuja.

Mimosa odotti, että Lizakin näytti olevan valmis lähtöön, ja lipui sitten huoneen ovelle. Hän päätti jättää kengät huoneeseen, sillä vaikka koulun rakennuksissa käytettiin usein kenkiä, he eivät joutuisi käymään ulkona. Mimosalla oli jalassaan villasukat joten kaikki olisi varmasti hyvin.

[cardea]

Tuhahdus ja naurahdus sekoittuivat yhteen Lizan kurkussa ja häneltä pääsi kummallinen äännähdys. Hän ei tästä kasvaisi, vaikka venytettäisiin. He kumpikin kuitenkin valmistautuivat omassa hiljaisuudessaan sen kummemmitta puheitta. Mimosa näytti melkein somalta kun Liza oli sen koulun kävelevä anarkisti. Oli siinäkin kämppis pari.
”En mä tiedä, jotain hyvää siellä aina on”, Liza totesi ja kohautti olkiaan. Hän oli joskus miettinyt jopa kokin uraa, mutta toisaalta jokin muukin olisi jännää. Ei hän ollenkaan tiennyt mitä hän tekisi isona. Ehkä hän ei tulisi koskaan olemaan iso.

Nopeasti Liza oli Mimosan vierellä ja tallusti tyytyväisenä ruokalaan. Hän piristyi aina kummasti näin ruoka aikoihin. Jo ennen ruokalaa hän saattoi haistaa ihanan tuoksun ja säyseästi asettui ruokajonoon. Hän nappasi Mimosan eteensä, sillä muutamat jätkät olivat viedä hänen hitaan kämppiksensä paikan. Eihän se käynyt päinsä, sillä Lizan piti pystyä lisäämään toisen lautaselle ruokaa, koska tämä ei selvästi tajunnut määrää joka piti syödä.
”Syöt sitten kunnolla, viimeksi puputit vain salaattia”, Liza sanoi melkein äitimäisesti ja otti itselleen maitoa ja vettä laseihin, joita oli yhteensä neljä. Hän otti myös kaksi lautasta, sillä hän ottaisi kaikkea. Siinä meni tilaa ja takana olevat jätkät tuijottelivat hänen asetelmaansa melko lailla hämmästyneinä. Pikku likka ja söi kuin hevonen. Lisäksi ateriaan tietenkin kuului leipää ja sitten se jälkkäri.

[Agitha]

Mimosalla ei koskaan ollut mikään kiire syömään, sillä vaikka hän oli kuinka nälkäinen. Ruoka ei ollut vielä koskaan loppunut kesken, joten hän ei häiriintynyt vaikka joku joskus kiilasikin hänen eteensä jonossa tai varasti viimeisen vaalean leivän hänen nenänsä edestä. Liza oli kuitenkin toista maata. Hän taisteli makupaloista melkein kuin kyse olisi ollut elämästä ja kuolemasta, ja varmisti aina, että Mimosakin sai osuutensa. Tälläkin kertaa hän huolehti, että he saivat pitää paikkansa jonossa, vaikka Mimosa olisi oikein mielellään jäänyt jonon hännille arvailemaan, mitä ruokaa hänelle jäisi.
"Salaatti on hyvä ja terveellinen ruoka", Mimosa vastasi hymyillen, kun Liza tuputti hänelle ruokaa jo ennen kuin he olivat saavuttaneet ruokakaukaloita. Hän hymähti kahdelle lautaselle Lizan tarjottimella. Mimosa ei koskaan voisi syödä sellaisia määriä ruokaa.
"Oikeastaan aika hauskaa, että meille molemmille valitetaan alipainosta, vaikka syömme näin hyvin", Mimosa puheli, ja ryhtyi lisäämään lautaselleen kohtuullisen määrän salaattia. Hän tiesi jo valmiiksi, että Liza tulisi täydentämään hänen lautastaan myös kahden omansa lisäksi. Oli suorastaan ironista, miten Liza pysyi niin laihana, vaikka söi enemmän kuin useimmat kasvavat teinipojat. Hänestä näki, että hänellä oli alipainoa kuten Mimosallakin, ja terveydenhoitaja oli varmasti muistuttanut Lizaakin monipuolisen ja säännöllisen ruokavalion tärkeydestä.
"Veikkaatko, että oikeasti hoikkana pysyminen on asennekysymys?" Mimosa kysyi hajamielisesti. "Oikeasti ihminen lihoo vain niistä ruuista, jotka hän muistaa syöneensä. Sinä syöt niin paljon, ettet millään voi pysyä laskuissa mukana, joten et muista syöneesi mitään."

[cardea]

Oli siinä muilla kummastelemista kun alipainoinen Liza lappasi aina ruokaa enemmän kuin aikuinen mies saattoi syödä ja vielä santsasi, jos oli jotain todella suurta herkkua.
”Mutta salaatti ei täytä niin kuin kunnon ruoka”, hän totesi ja ninjasti lisäsi Mimosan lautaselle vaalean leivän ja täysjyvän ja kasvirasvaa. Hän ei harvinaista kyllä lisännyt salaattia Mimosalle vaan lappasi sitä itselleen ja kaatoi sekaan sitten vähän kastiketta. Hän nyökkäili vain toisen toteamusten kohdalla. Häntähän oli tosiaan epäilty anorektikoksi ja ruuan puolesta bulimikoksi. Oli siinä hauskaa kun kaikki tuijottivat kipititkö vessaan oksentamaan.

”En mä tiedä. Jos sä pidät itseäsi paksuna pösilönä niin kai sä sitten olet sitä”, Liza totesi ja kohautti olkiaan. Hän kuitenkin repesi helisevään nauruun Mimosan huomauttaessa, että hän ei varmasti muistaisi mitä kaikkea oli syönyt. Hän tiesi varsin hyvin mitä suuhunsa tunki.
”Sitten minä olisin maapallon kokoinen, jos se muistamisesta olisi kiinni. Matemaattisesti olen liian pieni ahtamaan oikeastaan edes lautasellista, mutta minun elintoimintoni toden näköisesti kuluttavat niin paljon energiaa, että minä voin syödä paljon enemmän kuin normaalisti”, Liza totesi ja virnisti näpistäen jonkun sormien edestä viimeisen appelsiinin ja laski sen Mimosan tarjottimelle. Vitamiineja piti saada.

Iloisesti Liza tervehti lihapullia, perunamuussia ja kastiketta.
”Nyt me puhutaan asiaa”, hän totesi ja lisäsi tasaisesti Mimosan annoksen määrää ja kauhistutti keittiön tädit omalla annoksellaan. Siirtyessään ottamaan jälkiruokaa, jossa ei säästelty hänen lautasensa painoivat jo paljon. Se taisikin olla ainoa asia, joka piti hänen lihaksensa jossain kunnossa.

Lettuja ja mansikkahilloa, niin Liza voisi mennä vaikka taivaaseen. Raskaan tarjottimen kanssa hän marssi lopulta lempi pöytäänsä, mutta karkotti siihen suunnanneen kaksikon vihaisella mulkaisulla. Hänen pöytänsä, hänen ja Mimosan. Liza oli kerran täysin pokkana marssinut erään liikuntalinjan korston eteen, joka oli varmasti ollut kaksimetrinen, sysännyt tämän tarjottimen pois ja istunut tämän syliin syömään mättöannostaan. Oli siinä ollut tyypillä ällistelemistä ja kun tämä oli aukonut Lizalle päätään tyttö oli vain mulkaissut kerran ja jatkanut ateriaansa, kunnes toinen oli tajunnut häipyä.

[Agitha]

"Elimistö pyrkii aina sopeutumaan ruuan määrään", Mimosa tiesi kertoa hymyillen pientä hymyään. "Jos syöt enemmän, se myös kuluttaa enemmän. Sinun pitää syödä huomattavasti liikaa, ennen kuin keho alkaa varastoida ylimääräistä ravintoa rasvasoluihin. Sinun kehosi vain käy ylikierroksilla koko ajan." Kyllä Mimosakin jotain koulussa oppi, vaikka ei keskiarvonsa puolesta kuulunutkaan koulun parhaimmistoon. Liza tosin epäilemättä tiesi rasvan kertymisesti huomattavasti enemmän kuin hän, joten ehkä asian kertominen oli turhaa.
Lopulta Mimosa ei edes yrittänyt ottaa itselleen ruokaa, sillä Liza huolehti siitä hänen puolestaan. Jos hän olisi Lizan laittaman ruuan lisäksi ottanut vielä lisää, hän olisi epäilemättä räjähtänyt. Aluksi keittäjät olivat katsoneet heidän lautasiaan ärstyisästä, sillä etenkin Lizan annoksen perusteella olisi voinut luulla, että hän vain pilaili. Ruuan heittäminen hukkaan oli ankarasti kielletty koulun säännöissä, mutta pian keittäjät olivat huomanneet, että Lizalta ei koskaan jäänyt mitään yli. Mimosa arveli, että etenkin Lizasta oli tullut suosittu keittäjien silmissä. Hän söi mitä tahansa ruokaa reippaasti, eikä koskaan valittanut tai jättänyt ruokaa yli. Ja jos Mimosalla teki tiukkaa, hän söi auliisti Mimosankin ruuat.
Mimosa kaatoi itselleen vielä lasin maitoa, ja seurasi sitten Lizaa heidän vakiopöytäänsä. Muutamassa viikossa oppilaat olivat oppineet olemaan menemättä Lizan paikalle, sillä tyttö puolusti reviiriään kuni eläin. Se sai Mimosan välillä vaivaantumaan, sillä hän suostui istumaan missä vain, mutta toisaalta oli mukavan yksinkertaista istua aina samalla paikalla.
Mimosa asetti tarjottimensa pöydälle, ja istuutui rauhallisesti tuolilleen. Hän järjesteli hameensa helmoja hetken, sillä pitkä hame tuntui takertuvan joka paikkaan. Sitten hän kävi tapansa mukaan hitaan rauhallisesti annoksensa kimppuun.
Perjantait olivat mukavia päiviä, sillä oppilaat saivat pukeutua omiin vaatteisiinsa. Koulu muuttuo tummanvihreän massan sijaan värikkääksi paikaksi, ja joskus joku tavalliselta vaikuttanut oppilas säväytti vaatteillaan, kun taas räväkkä ja suulas henkilö pukeutui pelkkiin farkkuhiin ja t-paitaan. Vaatevalinnat kertoivat ihmisestä hyvin paljon.

[cardea]

Heti kun Liza pääsi istumaan hän alkoi tehdä selvää jälkeä ruuastaan ja kateli välillä ulos ja unohtui ajatuksiinsa, mutta palasi aina mutustamaan ruokaa, joka katosi melko nopealla vauhdilla. Hän piti välillä pieniä taukoja ja katseli ympärilleen, kuin varmistaen ettei mikään uhannut heitä ja jatkoi sitten taas onnellisena mutustamistaan. Hän hymyili aina välillä ruokalan tädeille ja sedille.

Kun kahdesta lautasesta ei ollut enää mitään syömättä Liza siirtyi lettuihin. Hän ei välittänyt puhua syödessään vaan jätti puhumisen muualle. Nytkin hän katseli vain Mimosaa kuin miettien miksi tästäkin piti, mutta katse oli sangen lempeä sinisissä silmissä, jotka tuijottivat muita täysin ilmeettöminä. Eleettömästi Liza siirsikin hyvän lätyn Mimosan lautaselle ja jatkoi omiensa syömistä. Se oli pientä Lizalta, mutta jos hänet tunsi niin tiesi sen olevan paljon. Ei hän kenelle tahansa omaa ruokaansa antanut, jota hän vartioi kuin haukka.
”Onko meillä mitään tänään?” Liza kysäisi kun oli saanut viimeisen lettunsa syötyä.

[Agitha]

Mimosa söi rauhalliseen ja tasaiseen tahtiin. Hän vilkaisi lautastaan vain harvoin, ja syödessään pälyili ympärilleen tehden havaintoja tulevista ja menevistä ihmisistä. Perjantait olivat ehdottomasti mukavia päiviä. Oppilaat olivat hyväntuulisia, ja jotkut pääsivät viikonlopuksi kotiin. Mimosa oli päättänyt jäädä vaihtelun vuoksi kouluun, vaikka häntä oltaisiin varmaan tarvittu kotonakin.
Mimosa vilkaisi lautastaan, kun Liza laittoi lettunsa sille. Hän hymyili vähän, vaikka hänellä oli lettuja jo omastakin takaa.
"Kiitos", hän sanoi. "Etkö jaksa sitä?"
Varmastikin Liza jaksoi, mutta Mimosa halusi esittää kysymyksensä kiusoitellakseen. Hän arveli ymmärtävänsä, kuin kiintynyt Liza oli ruokaansa.
"Hmm... Joillakin on erikoistunteja", Mimosa vastasi kysymykseen hetken mietittyään. "Minulla tosin ei ole, sillä sain tehtäväkseni kirjoittaa kolumnin koulun lehteen. Opettajalle on ihan sama, kirjoitanko sen huoneessani vai tunnilla. Toisin sanoen olen vapaa koko iltapäivän, ja kirjoitan taas koko yön."
Mimosa oli vasta puolivälissä annostaan, kun Liza näytti olevan jo loppusuoralla. Rahvaat miehet olivat varmasti kateellisia tytön pohjattomasta vatsasta. Ja kulinaristit.

[cardea]

Melkein kiukkuisen mulkaisun kera Liza oli napata lettunsa takaisin. Kyllä hän jaksoi, mutta oliko pakko kiusata? Hän päätti ettei varmasti antaisi enää ikinä lettuaan Mimosalle.
”Jaksan”, Liza vastasi ytimekkäästi ja kääri lettunsa haarukan ympärille, paloitteli sen ja toisti jokaisen letun kohdalla saman kunnes kaikki olivat sopivina paloina. Hän nakkaili niitä suuhunsa ja katseli ulos.

”Minulla ei ole mitään, koska sain jo erään yhtelön ratkaistua. Siinä piti mennä pari päivää”, Liza totesi ja tuhahti. Hän oli todellakin matemaattisesti nero, mutta hän piti matematiikkaa enemmän leikkinä ja hän rakasti arvoituksia. Hän oli lisäksi liian ahkera ratkomaan niitä. Hän lopetti melkein kaikki elintoimintonsa, kunnes sai tehtävän ratkaistua. Hän joutui todella pahaan flow tilaan ja siitä hänet sai kiskottua ehkä väkivallalla pois.

”Haluatko tehdä jotain tänään?” Liza kysyi ja työnsi tarjottimen sivuun ja jäi odottamaan Mimosaa. He voisivat tehdä jotain kivaa. Liza ei juuri koskaan poistunut koululta ja hän eli melko lailla viikonloppunsa täällä ja jopa lomia. Harvat tiesivät, että hänen äitinsä olinpaikkaa ei ollut edes tiedossa lapsilla. Hänen tiedettiin olevan joidenkin vanhusten hoidossa, mutta ei muuta. Hän pitäisikin sen niin mahdollisimman kauan.

[Agitha]

"Hmm. Eivätkö ne anna tarpeeksi haastavia tehtäviä edes erityisryhmissä?" Mimosa kysyi uteliaasti. Koulu otti erittäin hyvin huomioon ylilahjakkaiden lapsien tarpeet saada haasteellista tekemistä, joten oli ikävää, jos matematiikka oli Lizalle liian helppoa.
Englannin ryhmässä opiskeleminen oli huomattavasti erilaisempaa, kuin matemaattisluonnontieteellisessä. Ensinnäkin yleinen taso oli vähän heikompi. Matemaattisluonnontieteellisessä ryhmässä oli kaksi koulun huippuoppilasta, Lillian May ja Liza, sekä Alex Kerr, joka osasi aina kun halusi. Heihin verrattuna englannin ryhmä oli täynnä idiotteja, jotka joutuivat jopa näkemään vaivaa oppiakseen. Myös opiskelutekniikka oli erilainen. Englannin ryhmässä kaikki tekivät vähän mitä sattui, ja yleensä jokaisella oli joku oma projekti meneillään. Opettaja oli luokassa vain pyörittelemässä peukaloitaan ja päästämässä heidät ulos kun kello soi.
"Hmm. Joo. Tehdään vaan. Onko sinulla ehdotuksia?" Mimosa kysyi, ja käänsi katseensa Lizaan. Hän yritti muistaa syödä samalla kuin teki muuta, ettei Liza joutuisi odottelemaan häntä ikuisuuksia.
Mimosa todella ajatteli aloittaa kirjoittamisen vasta illalla, joten olisi oikeastaan mukavaa, jos hänellä olisi jotain muuta ajateltavaa iltapäivän ajan.
Hän pisteli ruokaa poskeensa niin nopeasti kuin ehti, vaikka se ei ollut vauhtina mitenkään päätä huimaava.