someone needs hug

[Agitha]

"Hmm", Mimosa hymähti, kun Liza ensin asian kielletyään myönsi palelevansa vähän. Olisi ollut typerää sanoa siihen mitään kaikkitietävää, sillä Mimosa ymmärsi, millaisia ponnistuksia heikkouden myöntäminen Lizalta vaati.
Mimosa huomasi Lizan kiehnäävän hänessä, mutta se ei häirinnyt häntä. Mimosalla ei ollut koskaan ollut mitään ongelmia hellyydenosoituksien suhteen, sillä hän oli rakastavasta perheestä, ja itsekin oppinut osoittamaan hellyyttä pikkusisarilleen.
Kun Liza ei vastustanut ehdotusta Mimosan huivista mitenkään erityisen äänekkäästi, Mimosa päätti tulkita sen myöntyväksi merkiksi, ja riisui huivin harteiltaan. Hän asetti valkoisen neulehuivinsa Lizan harteille löyhästi. Liza saisi itse kietoa sen harteilleen miten halusi, tai palauttaasen Mimosalle, jos se loukkasi hänen itsenäisyyttään.
"Ai Espanjaan", Mimosa toista hajamielisesti. Hän ei ollut koskaan erityisemmin käynyt ulkomailla, sillä hänen perheellään ei ollut juurikaan varaa sellaiseen. Ulkomailla käyminen voisi olla ihan mielenkiintoista, vaikka Mimosa olikin sitä mieltä, että valtioiden väliset rajat olivat keinotekoisia. Ulkomaat saattoivat olla yllättävän samankaltaisia kuin Englanti, jopa maapallon toisella puolella.
"Olemmeko täällä koko päivän?" Mimosa kysyi. Se ei olltu vihjaus pois lähtemisestä, vaan yksinkertainen kysymys. Mimosa viihtyisi ulkona pitempäänkin.

[cardea]

Saadessaan lämpimän ison huivin Liza upposi siihen. Hän veti jalat rintaansa vasten ja kääriytyi hieman hupsustikkin huiviin, mutta ainakin oli lämmin ja se tuoksui hyvältä. Mimosa tuoksui aina hyvältä. Tyytyväisenä Liza sulki silmänsä jälleen ja tuntui vajoavan jonkin sortin koomaan.

Espanja kysymyksen kohdalla kääröstä kuului ynähdys.
"Jonnekkin lämpimään", täsmennys kertoi, että Liza mielsi Espanjan lämpimäksi paikaksi, mutta niin hullu hän ei ollut, että olisi halunnut jonnekkin saharaan. Ei kyllä. Hänen iti kyetä käyttämään nahka rotsiaan tukehtumatta siihen ja niin, että sormet eivät olleet kuin jäästä veistetyt niin se oli sopiva.

Meni hetki ennen kuin Liza reagoi aika kysymykseen. Hän nosti päänsä ja katsoi Mimosaa hieman unisen oloisena.
"En mä tiedä. Mä aattelin vaan tuoda sut tänne. Siihen mun suunnitelmat loppus. Voidaan me kävellä lisääkin jos sä tahot", Liza vastasi ja nojasi poskellaan polveensa ja näytti vaarattomammalta kuin uninen kissanpoikanen. Niillä pirulaisilla oli kuitenkin terävät kynnet.

[Agitha]

Mimosa katseli hivenen huvittuneena, kun Liza kääriytyi hänen huiviinsa kuin koteloituva toukka. Hän oikaisti jalkansa, ja nojasi vähän taakse päin käsiensä varassa. Aurinko porotti juuri sopivasti kivelle, vaikka puiden latvojen varjot lähestyivätkin sitä koko ajan. Kestäisi kuitenkin ehkä tunnin, ennen kuin varjot saavuttaisivat kiven. Se sijaitsi melko tarkkaan keskellä aukiota.
"Hmm... Minä haluan kokea kaikki vuodenajat", Mimosa vastasi, vaikka tiesikin olevansa Lizan mielestä väärässä. "On mukavaa kun on vaihtelua. Aina kun kesällä alkaa tulla liian kuuma, tulee viileä syksy, ja kun syksy kylmenee liikaa, sataa lunta. Ja juuri kun kyllästyn lumipeitteeseen, tulee lämpimämpi ja kevät. Ja hiljalleen kevät muuttuu kesäksi taas."
Kesä oli tietysti mukavaa aikaa, mutta olisi ikävää menettää talvi kokonaan.

"Hmm. No, ollaan sitten tässä", Mimosa vastasi rauhallisesti. Jos Liza ei ollut suunnitellut mitään muuta, hän istuisi mielellään tällä kivellä. Luonnolla oli rentouttava vaikutus häneen.
"Miksi pidät tästä paikasta, jos haluat mieluummin jonnekin lämpimään kaupunkiin?" Mimosa kysäisi. Taas kerran kysymys saattoi kuulostaa piruilulta, mutta Mimosa kysyi sen silkasta uteliaisuudesta.

[cardea]

Pelkkä ajatus kylmästä tulevasta talvesta sai Lizan kaivautumaan huivin sisään ja melkein tärisemään.
"HYihyihyi, kesä on mukavin ja kevät. Syksykin menee, mutta vain alku", Liza totesi huivin sisästä ja putkahti taas esiin ja haukotteli pienesti. Hän voisi aivan hyvin torkahtaa pieneksi hetkeksi. Se voisi tehdä hyvääkin, jos he eivät olleet edes liikkumassa mihinkään.

Hetken aikaa pikku vihaan-luonto-mutta-silti-istun-kivellä neiti joutui sanattomaksi ja alkoi pohtimaan miksi hän piti tästä paikasta.
"En minä tiedä. Täällä ei ole käynyt ketään muita pitkään aikaan ja vaikka minä rakastan kaupunkeja en halua kenenkään näkevän tai tuntevan minua. Minä vain pidän siitä kun ihmiset elävät siellä ja menevät tukka putkella koko ajan eteenpäin ja eteenpäin. Lisäksi siellä on niin paljon tekniikkaa ja kaikkea ihanaa tutkittavaa. Se tiedon määrä!" Lizan silmiin syttyi innostunut pilke pelkästä ajatuksesta mitä kaikkea jostain New Yorkista voisi saada irti. Hän niin haluaisi päästä joskus esimerkiksi jonkin turvapaikan järjestelmään, sillä niihin oli haastavinta päästä, mutta se tunne, kun kykenet lukemaan kaiken mitä siellä tiedetään on aivan käsittämättömän ihana.

[Agitha]

"Siinä tapauksessa olet onnekas, sillä nyt on alkusyksy", Mimosa sanoi.
Ainakin hänen mielestään oli alkusyksy. Hänen alkusyksynsä jatkui niin pitkälle, että lumi satoi maahan, ja sitten olikin jo talvi. Mutta tämänhetkinen vuodenaika oli alkusyksyä parhaimmillaan, sillä puut olivat kellastuneet eikä sää ollut vielä hyytävä eikä edes kovin sateinen.

"Nyt ymmärrän paremmin", Mimosa sanoi, kun Liza selitti mielytymyksensä kaupunkielämään. "Kyse on siis puhtaasti makuasiasta, johon ei ole mitään järjellistä selitystä. Sillä minä en pidä noista asioista, jotka sinä juuri mainitsit. Nautin enemmän rauhallisesta ja hiljaisesta elämästä."
Mieltymyserot olivat mainio esimerkki heidän persoonallisuuksiensa eroista. Oli jännittävää, kuinka erilaisia ihmiset saattoivat olla, ollessaan kuitenkin kaikki ihmisiä.
"Jos sinua nukuttaa, niin voit nukkua. Minua se ei häiritse", Mimosa sanoi sitten muistaessaan kiinnittää huomiota Lizan unisuuteen. "Tosin pelkän takin ja huivin alla nukkuminen syyssäällä ei välttämättä tee hyvää terveydelle, mutta lupaan herättää sinut, kun minä itse kylmetyn." Mimosa hymyili vähän. Paikka oli mukava paikka vain ajatella, ja jos se sopi Lizan mielestä päiväunien ottamiseen, sen parempi. Mimosa voisi nauttia syysauringon viimeisistä lämpimistä päivistä sillä aikaa kun Liza nuokkui.

[cardea]

Vai Mimosa ymmärsi, Liza saattoi vain epäillä. Hän oli niin monimutkainen ihminen, että ne kallonkutistajatkin olivat toinen toisensa jälkeen vain pohtineet miten hän saattoi olla niin sairas ja pelottava lapsi. Hän sitten rakasti sitä. Hän kuitenkin hymisi jotain makuasioihin ja antoi Mimosan puhua. Oli kätevää, kun toinen heistä vihasi äänessä oloa ja toinen selvästi piti pölöttämisestä, mutta oli hidas tekemään. Heistä tulisi hyvät maailmanvaltiaat.

Yllättäen Liza ikäänkyin kallistui ja hupsahti Mimosan syliin jälleen niin, että tämän jalat toimivat kätevinä tyynyinä.
"Herätät sit kanssa", hän vannotti ja sulki silmänsä nukahtaen melkein heti. Kai häntä oli ramaissut vähän enemmänkin, mutta ei ollut vain myöntänyt sitä edes itselleen. Siksi uni varmaan tulikin heti kun havaitsi heikkouden puolustuksessa.

Unissaan Liza rentoutui ja muuttui lempeämmän näköiseksi. Hänen unensa olivat kuitenkin levottomia ja kasvoilta saattoi lukea muutamaan kertaan jonkin olevan vinossa ja kun Liza jäykistyi kerran hän vaikutti melkein siltä kuin olisi ollut jähmettynyt kauhusta. Ehkä hän oli, ehkä ei.

[Agitha]

"Mmm", Mimosa lupasi rauhoittavasti, kun Liza vannotti häntä herättämään itsensä ennen kuin he kylmettyisivät kuoliaiksi. Tyttö oli kupsahtanut hänen syliinsä taas, mutta Mimosa ei kiinnittänyt eleeseen sen suuremmin huomiota. Hän oli varmasti mukava tyyny kaikkine vaatekerroksineen.
Näytti siltä, että Liza nukahti nopeasti. Ehkä häntä todella oli väsyttänyt. Mimosa ei osannut nukkua ulkona, sillä raitis ilma herätti hänet helposti. Mutta jos joku osasi, ja halusi pitää häntä tyynynään, kuka hän oli sanomaan vastaan?
Mimosa harkitsi hetken käyvänsä itsekin makaamaan kivelle, mutta päätti sitten pysyä istuvassa asennossaan, vaikka hänen kätensä puutuivatkin vähän. Liikkuessaan hän saattaisi herättää Lizan.
Mimosa vilkaisi taivasta, ja unohtui tuijottelemaan hiljakseen ohi lipuvia pilviä. Siinä asennossa hän saisi varmasti niskansakin kipeäksi, mutta se ei ollut kovin vaarallista. Etenkin taivaalla oli häneen hyvin rauhoittava vaikutus (vaikka Mimosa ei kummemmin rauhoittelua kaivannutkaan), sillä se oli niin tasainen ja tyyni. Oli uskomatonta, miten jokin saattoi olla niin korkealla ja ulottumattomissa, ja silti olla niin selkeästi nähtävissä. Olkoonkin, että todellisuudessa taivas oli vain aineetonta pimeyttä taivaankappaleiden välillä, romantikkona Mimosa halusi ajatella taivasta ikään kuin kattona yläpuolellaan.

Hiljalleen metsän varjot liikkuivat lähemmäs heidän kiveään, ja kun ensimmäisen puun latva kosketti järkälettä, Mimosa päätteli Lizan nukkuneen tunnin. Varoen hän ravitseli tyttöä olkapäästä hieman, vaikka tuntui synniltä herättää nukkuva Liza.

[cardea]

Vaikka Mimosa olisi pomppinut paikallaan Liza ei olisi sitä tajunnut. Hän nukkui melko sikeästi ja vasta kun häntä ravisteltiin hän havahtui puoliksi unesta. Hän kuitenkin oli yhä vakuuttunut siitä, että hänen veljensä oli hengen vaarassa ja että laukaus oli juuri ammuttu. Siksi Liza syöksähti pysytyyn ja jos ei olisi sotkeutunut kaulaliinaan hän olisi ottanut taistelu asennon. Sen sijaan hän kaatui heräsi kunnolla. Raskas kiroaminen kuului maasta, sillä hän oli saanut varmasti kuhmun otsaansa.
"Helvetti, saatana...." epämääräistä mutinaa ja Liza suoristui kiroten paljon edellistä esimerkkiä voimakkaammilla voimasanoilla. Hän kuitenkin pälyili yhä ympärilleen ja tuntui olevan valmiina sinkoamaan jonkin kimppuun. Hän vihasi tälläisiä heräämisiä.

Vasta kun kevytrakenteinen tyttö oli voittanut pelottavan vastustajansa huivin hän tajusi sen olevan Mimosan. Hetken Liza seisoi se käsissään ja räpytteli silmiään ja katsoi sitten seuralaistaan.
"Mennäänkö?" Kaikkea muuta kuin odotettava lause sen jälkeen kun oli kaatunut rähmälleen, taistellut ja tajunnut jonkun vielä todistaneen sitä kaikkea.

[Agitha]

Mimosa säpsähti hieman, kun Liza sillä tavalla ponkaisi ylös (tai tavallaan alas) niin kevyestä herättelystä. Yllätysheräämiset eivät tosin olleet Lizalta mitään epätavallista, ja Mimosa vain istui paikoillaan ja katsoi, ettei tyttö telonut itseään pahasti taistellessaan näkymätöntä vihollistaan vastaan.
Ilmeisesti Liza kuitenkin selviytyi taistostaan huivia vastaan omin avuin, ja ehdotti sen jälkeen lähtemistä. Mimosa ei yleensä hämmentynyt juuri mistaan mitä muut tekivät, ja joitakin ihmisiä se ärsytti. Lizan kannalta tosin taisi olla paras vain olla, sillä tyttö hermostuisi varmasti helposti vinoilusta tai ylihuolehtimisesta.
Mimosa laskeutui kiveltä alas sulavasti, ja suoristi hetken vaatteitaan, ennen kuin vilkaisi Lizaa taas.
"Saanko huivini takaisin?" hän kysyi hymyillen kummallista hymyään.
Sen sanottuaan hän alkoi hiljalleen kävellä siihen suuntaan, mistä he olivat tulleetkin. Liza voisi myös pitää hänen huivinsa, jos niin halusi.
Mimosan mielestä oli aina mukavaa kävellä samaa reittiä takaisin, kuin mitä hän oli tullutkin. Hän huomasi silloin niin paljon uusia asioita, ja joutui välillä oikein ihmettelemään, miten oli jättänyt huomaamatta jonkin tietyn maamerkin. Jotkin asiat vain näyttivät selvemmiltä yhdestä kuvakulmasta kuin toisesta. Sellaista oli elämä.

[cardea]

Hetken aikaa Liza tuijotti huivia kuin olisi muka pohtinut luovuttamista. Hän tiesi jo päätöksensä kuitenkin ja käveli nopeasti Mimosan kiinni kietoen toisen lämpimän huivin suojiin. Liza ei juuri katsonut mihin asteli vaan seurasi kämppistään, mutta ohjasi tämän välillä vähän parempaan suuntaan eivät he halunneet ehkä tarpoa korvessa tunteja tai ainakaan Liza ei halunnut. Häntä ei voisi vähempää oikeastaan kiinnostaa jokin hortoilu paikasta A paikkaan B ja sitä väliä. Se ei sopinut Lizalle ja tämä marssi väliä ABÖIAK ja niin edelleen. Hänen lenkkinsä olivat sangen kummallisia.

Hiljalleen lämpöä alkoi yltää kaikkialle, sillä Lizan kunto ei ollut parhaasta päästä. Hän oli oikea sohvaperuna, jos asian halusi ilmaista verta nenästän kaivaen. Joillekkin liikunta ei vain sopinut ja Liza oli yksi niistä. Juuri liikunta pilasikin hänen muuten niin täydellistä keskiarvoaan. Kyllä hän vielä joskus saisi täyden kympin, vielä joskus. Sitä ennen liikan maikan pitäisi höllätä otteitaan ja tajuta, että Lizan aivot olivat kaikkein eniten toimintaa tarvitseva elin eivätkä suinkaan mitkään räpylät joiden olisi pitänyt kuljettaa häntä jonkin säälittävän pallon perässä.

[Agitha]

Mimosa hymähti, kun Liza palautti hänen huivinsa takaisin hänen hartioilleen. Tai oikeastaan kaulan ymppärille. Ja siihenkin väärin päin. Mutta näytti se varmasti hyvältä niinkin, eikä Mimosa viitsinyt vaivautua kietomaan huivia ympärilleen oikeaoppisesti. Ihmiset jotka huolehtivat sellaisista pikkuseikoista, eivät stressiltään eläisi kovin vanhoiksi.
Mimosa käveli eteenpäin, ja kääntyi aina kun Liza ohjasi häntä johonkin suuntaan. Hänen suuntavaistonsa ei ollut parhaasta päästä, joten johdatteleminen oli Lizalta ihan ystävällistä. Mimosa tosin nautti eksymisestäkin, sillä se oli seikkailu itsessään, mutta ehkä hän voisi eksyä hieman lämpimämpänä vuodenaikana ja paremmin varustautuneena. Hänelle saattaisi tulla pian nälkä, ja viikonlopun jälkeen pitäisi ehtiä kouluunkin.
"Hmm... Mehän ehdimme myös katsoa elokuvia tänään", Mimosa sanoi sitten pitkän hiljaisuuden jälkeen. "Minulle sopii ihan hyvin viettää elokuvailtaa, vaikka yritän kyllä kirjoittaakin jossain vaiheessa."
Voisi olla erityisen hauskaa katsoa elokuvia oleskelutilassa, mutta toisaalta se voisi olla mukavaa kaksistaankin. Liza saisi päättää sellaisista seikoista, sillä Mimosa ei koskaan ollut ollut kovin hyvä tekemään päätöksiä.

[cardea]

Vasta kun Mimosa esitti elokuvien katsomista ne palasivat Lizankin mieleen.
"Joo, me voidaan vallata se oleskelu tila ja mä pidän huolen siitä, että ehit kirjottamaan", Liza totesi ja nosti puhuessaan kätensä venytykseen pään päälle. Näytti melkein siltä kuin hän olisi koettanut venyä pitutta. Hän kuitenkin kävi mielessään läpi vain mitä elokuvia oli saanut netistä itselleen ja mitä hän oli jaksanut laittaa levylle asti.
"Millasen elokuvan sä haluat nähdä? Mulla on niitä ihan uusimpia ja jotain klassikoitakin varmaan jossain", hän kysäisi Mimosalta ja sukaisi hiuksiaan.

Vuosien aikana Liza oli ihastunut elokuviin. Kai häntä kiehtoi, että joku halusi tallentaa jotain hänen muistinsa tyylillä. Ääniä Liza ei kylläkään muistanut, mutta siksi mykkäfilmit olivat hänestä hauskoja. Niissä joskus ihan hyviäkin juttuja.

[Agitha]

"Tosin jos joku muukin haluaa liittyä seuraan, anna heidän", Mimosa muistutti Lizaa. Jos he katsoivat elokuvaa yleisissä tiloissa, myös muilla oli oikeus liittyä heidän seuraansa. Olisi hyvinkin mahdollista, että Liza ryhtyisi puolustamaan elokuvaansa tai heidän sohvaansa kuin pieni tiikeri.
Mimosa mietti Lizan esittämää kysymystä hetken, ja raaputti poskeaan keskisormellaan katsellen puiden latvoja.
"Hmm... Joku, joka ei ole ennalta arvattava", hän päätti sitten. Se oli ehdottoman tärkeää Mimosalle, sillä hän arvasi yleensä loppuratkaisut jo ennen elokuvan puoliväliä, ja se oli osatekijä hänen huomionsa herpaantumiseen. "Tietysti sen pitää olla myös mielenkiintoinen, ja toiminta voisi tapahtua enemmän ihmismielissä kuin konreettisella tasolla." Toimintaelokuvat olivat niin mahdottoman tylsiä yksiulotteisine hahmoineen ja erikoisetehosteineen. Luonnollisesti poikkeuksiakin oli, ja joissakin harvinaisissa tapauksissa juuri hahmojen yksiulotteisuus onnistui loistavan itseironisesti parodisoimaan genren tyyliä olematta silti täysi vitsi. "Ja mielellään elokuva voisi antaa myös jotain ajateltavaa. Symboliikkaa tai muuta vastaavaa."
Mimosalla oli tapana vastata perusteellisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin, etenkin jos ne koskivat mielipiteitä. Elokuvien suhtene hän oli melkoisen nirso, ja jos Lizan valikoimista sattuisi löytymään hänen vaatimuksiaan vastaava elokuva, hän oli todella onnekas.

[cardea]

Ehkä Liza olisi halunnut väittää vastaan, mutta hän jätti sanomatta oman mielipiteensä. Häntä pidettiin jo muutenkin lyhyen ajan olleena jo aika omistushaluisena. Sitä ne lastenkodit teettivät. Sinun piti puolustaa kaikkea omaasi ja vaikka puolustaisit aina oli sinua vahvempi. Mimosan sana kuitenkin vaikutti sen verran, että Liza ei ärhentelisi vaikka muita tulisi, mutta hänen paikalleen sohvalla ei kyllä tasan tarkkaan mikään uuno persettään lättäisisi.

Hetken aikaa Liza kävi läpi varastoaan elokuvista päässään ja nyökkäs.
"Mulla on pari ranskalaista leffaa, jotka on ihan jees. Ne on joltain pikku tekijöiltä, mutta ei ne tuu nouseen, koska ne ei oo mitään amerikka kamaa", Liza totesi ja kohautti olkiaan. Hän oli monipuolinen ja yleensä ratkaisi kaiken jo hyvissä ajoin, mutta katsoi loppuun ihan pelkästään katsomisen ilosta.

Astuessaan takaisin kampuksen nurmikolle Liza totesi koulun jo hiljentyneen.
"Kun mä täytän kahdeksantoista ja mun huoltajuuteni raukeaa, mä taidan viettää lomanikin täällä", Liza totesi yllättäen, sillä tajusi sen vasta itsekkin. Hänen vanhemmat sisaruksensa eivät ottaisi friikiä pikkusiskoaan helmoihinsa ja ei Liza sitä odottanutkaan. Hän oli hankala ja ärsyttävä ihminen, sen nyt kaikki tiesivät. Hän kuitenkin tarvitsi paikan nukkua ja kyllähän täällä sänkyjä oli. Hän vaikka olisi kesä opiskelija tai jotain.

[Agitha]

"Sopii hyvin", Mimosa myöntyi. Hän ei erityisemmin välittänyt siitä, kuka elokuvat oli tuottanut, mutta jos Liza suositteli hänelle juuri näitä, hän oli valmis katsomaan ne yhtä ennakkoluulottomasti kuin yleensäkin. Parhaassa tapauksessa joku elokuva inspiroisi häntä kirjoittamaan.

He saapuivat koulun asuntolalle. Vaikutti siltä, että erityistunnit olivat jo loppuneet, ja suurin osa oppilaista oli siirtynyt asuntolaan hoitamaan iltatoimiaan. Päärakennus näytti jo hiljaiselta. Mimosa oli ilmeisesti menettänyt ajantajunsa (mikä ei ollut epätavallista häneltä), ja he olivat olleet päiväunillaan kauemmin kuin Mimosa oli luullut. Siitä tosin tuskin oli haittaa, sillä iltapala oli vielä edessäpäin, eikä kello ollut lähelläkään kymmentä.
"Ai täällä koulussa?" Mimosa kysyi, kun Liza ilmoitti viettävänsä lomansakin "täällä" tullessaan täysi-ikäiseksi. "Voisi olla kyllä ihan hauskaa olla täällä aina. Mutta monet muutkin asiat ovat hauskoja, ja yksi valinta sulkee kaikki muut pois, vaikkakin se samalla avaa aivan uusia portteja."
Valitseminen oli kovin vaikeaa, ja siksi Mimosa pyrkikin elämään hetkessä niin paljoin kuin mahdollista. Hän vältteli valitsemistilanteita, ja antoi maailman päättää puolestaan. Sillä tavalla kaikki pysyi mukavan yksinkertaisena. Miksi ei antaisi säätilan päättää sukkien väriä? Tai arpoa nopalla numero, joka ilmoittaisi paikan mihin hän luokassa istuutuisi?