someone needs hug

[cardea]

Hoikat olkapäät tekivät kohautus liikkeen ja Liza vain kattoi Mimosaa vino hymy huulillaan.
”Ehkä minä olen harvinaisen hyvä koulussa, mutta mitä iloa siitä on kun olen sosiaalisesti täysi tumpelo?” Hän tiesi oman vajaavaisuutensa ja tiesi ettei ikinä tulisi hurmaamaan ihmisiä. Hän oli friikki. Ei siinä mitään, hän oli hyvä friikki, mutta tavallaan häntä myös pelotti se, että hänellä saattaisi olla skitsofrenia. Kai se olisi jo huomattu, mutta silti. Liza ei halunnut harhoja.

Hetken aikaa pikku punkkari eksyi ajattelemaan skitsofreniaa ja hänen ilmeensä tuntui synkkenevän ennen kuin hän palasi samaan maailmaan Mimosan kanssa. Nopeasti hän ravisti päätään ja räpäytti silmiään.
”Mä sain pari leffaa tai sitten voidaan lähteä vaikka kävelemään. Ihan sama. Mikä susta olisi kivaa?” Liza kysyi ja hieraisi kasvojaan. Hänen pitäisi todella oppia hillitsemään ajatuksiaan.
”Mä löysin yhellä reissullani ihan kivan pikku paikan metsästä. Sä saattaisit pitää siitä”, Liza totesi ja virnisti jotenkin kömpelösti. Hänestä oli hauskaa viihdyttää Mimosaa, joka jopa tajusi vähän Lizan koruttomuutta ja johon hän saattoi jopa hieman luottaa.

[Agitha]

"Sosiaalisuutta on monenlaista, ja minun mielestäni sinä et ole tumpelo, vaan vain oma itsesi. Todellista sosiaalista kömpelyyttä olisi uskotella itsestään jotain muuta, kuin mitä on", Mimosa vastasi. Jokaisessa ihmisessä oli omanlaistaan karismaa, eikä kenestäkään ollut erottelemaan hyviä ja huonoja piirteitä.

Mimosa ei yleensä onnistunut keskittymään elokuviin kovin hyvin, sillä hänen ajatuksensa harhailivat helposti väärille teille. Kirjojen lukeminen oli mukavampaa ja monipuolisempaa, sillä hän joutui samalla keskittymään lukemaansa tekstiin. Elokuvat olivat vain kuvasarjoja toistensa jperään, ja jäivät yleensä pinnallisemmiksi kuin kirjat.
"Pitäisin varmaan, mutta se edellyttäisi paikan näkemistä", Mimosa vastasi rauhallisesti. Viimein hän aloitti viimeisen lettunsa, vaikka tunsikin olevansa täynnä. Se oli se Lizan lettu, joten koulun sääntöjen lisäksi myös se seikka pakotti hänet syömään viimeisenkin letun.
"Nyt olen valmis", hän sanoi viimein, ja pyyhki suupielensä servettiin. Hän oli juuri syönyt kunnioitettavan määrän ruokaa, vaikka annos ei ollutkaan ollut mitään verrattuna Lizan annokseen. Sen näkisi metsässä, miten käveleminen täydellä vatsalla suijuisi.
"Jos menemme ulos, meidän tarvitsee hakea minun kenkäni", Mimosa muisti sitten, vaikka villasukkasillaan ulkona juoksenteleminen ei kuulostanutkaan kovin pahalta idealta.

[cardea]

Koska Lizan muisti ole eräänlaista elokuvaa, hän ei juuri sykähtänyt suuntaan tai toiseen kirjojen kanssa. Hän ei lukenut mitään proosaa vaan tutkimuksia ja tieteiskirjoja. Hän oli lueknut vain pari pakon edessä ja nekin periaatteessa vain vilkuillut läpi juuri keskittymättä.
”Sitten me menemme sinne”, Lizatotesi ja kokosi Lizan astiat omalle lautaselleen ja nosti tämän tarjottimen omansa alle ennen kuin lähti kulkemaan dumppaus paikkaa kohti.
”Ehkä me haemme sinun kenkäsi ja minun rotsini”, Liza totesi asetellessaan astioita oikeille paikoille ja vilkuttaen sitten keittilön henkilökunnalle. Opettajat eivät koskaan saaneet osakseen häneltä sellaista huomiota, paitsi jos nämä olivat oikeasti upeita.

Aina ruuan jälkeen Liza halusi tupakalle, mutta hän hillitsi halunsa ja käveli Mimosan vauhdin mukaan huoneeseen ja kumartui ottamaan nahkarotsinsa, sytkärinsä ja tupakka-askinsa. Niillä hän pärjäisi vaikka loppuun asti ja tietenkin kämmenmikro sujahti taskuun. Liza oli lievästi tekniikasta riippuvainen.

[Agitha]

Mimosa tarttui tarjottimeensa Lizan esimerkin mukaan, ja seurasi tyttöä viemään sen palautuspisteeseen. Muutaman kerran Mimosa oli unohtanut palauttaa tarjottimensa, ja palannut tekemään sen myöhemmin. Tietysti joku muu oli jo siihen mennessä korjannut hänen tarjottimensa pois. Oli hyvä, että hänen lähellään oli joku, joka muistutti elämän pikku yksityiskohdista.

Palautettuaan astiansa he siirtyivät takaisin huoneensa suuntaan. Huoneessa Mimosa haki kävelykenkänsä ylipursuavasta vaatekaapistaa, ja kiskoi ne jalkaansa ennen ulos lähtemistä. Hetken hän harkitsi takin ottamista mukaan, mutta tuli sitten siihen tulokseen, että kolme paitaa ja hartiahuivi pitäisivät hänet tarpeeksi lämpimänä britannian syyssäässä. Pitkän hameensakin alla hänellä oli sukkahousut ja villasukat, joten hän pärjäisi varmasti.
"Hmm... En varmaan tarvitse mukaan mitään", Mimosa totesi, ja päätti riskialttiisti jättää mustan vihkonsakin huoneeseen.
"Ja sitten voidaan mennä. Sinä varmaan johdat, kun tiedät mihin suuntaan meidän pitää lähteä."
Kävelyllä käyminen oli oikeastaan aika hyvä idea, sillä kerrankin Englannin sää oli kelvollinen, ja maaseutu näytti varmaan mukavan syksyiseltä.

[cardea]

Ei tarvinnut kuin kerran vilkaista Lizaa ja Mimosaa niin totesi, että siitä ei voisi maailma oudommaksi muuttua. Mimosa oli kääriytynyt useaan vaateparteen kun taas Lizalla oli säätä vastaan vain farkut ja nahkarotsi. Hän ei suostunut pukemaan juuri vaatteita päälleen. Tyyli se olla piti.
”Etköhän sä pärjää”, Liza totesi ja käveli ovelle ja raikkaaseen ulko ilmaan. Hän piti oikeastaan kävelemisestä ja jos joku hankala yhtälö kiusasi häntä öisin hän kiipesi ulos ikkunasta ja kipitti kävelylle. Mimosaa hän koetti olla aina herättämättä.

Yleensäkkään Liza ei tuntenut tarvetta puhua ja tänään ei ollu mikään poikkeus päivä. Hän käveli ja viittasi kerran Mimosaa seuraamaan syrjäisemmälle polulle, jossa ei koskaan näkynyt muita, jolloin Liza sytytti tupakkansa. Hän kuitenkin poltti niin, että Mimosaan osui mahdollisimman vähän savua.
”Ei oo enää pitkä matka”, Liza totesi kerran näpäyttäessään turhat tuhkat hienostuneella eleellä pois. Hän tiesi, että lopettaminen kannattaisi, mutta hän piti ihan vain pahaa sisuaan kiinni tupakoistaan. Hän piti sitä rentouttavana ja Tim oli sen tavan hänelle opettanut. Ehkä se siksi pysyi tiukasti hänessä kiinni.

Aukiolle astuessaan Liza tunsi mukavan auringon kasvoillaan ja tallusti suurelle kivilohkareelle. Hän asettui makaamaan lämmenneelle pinnalle ja katseli taivasta. Hän oli sangen onnellinen, vaikka vielä parituntia sitten hänen maailmansa oli ollut mustaakin mustempi.

[Agitha]

Mimosa seurasi Lizaa ulos, ja nautti syksyisestä auringonpaisteesta kasvoillaan. Aurinko lämmitti edelleen mukavasti, vaikka syksy olikin jo aika pitkällä. Kesä oli ollut melko helteinen, ja sama sää näytti jatkuvan syksyllä. Ei Mimosalla tosin mitään sadettakaan vastaan ollut, mutta hän päätti nauttia auringosta ennen kuin kolea talvi veisi sen hetkeksi pois.
Liza johdatti heidät jollekin hieman syrjäisemmälle polulle, joka ei näyttänyt olevan kovassa käytössä. Paikoittain se oli umpeen kasvanut, mikä ei ollut ollenkaan epätavallista koulua ympäröivässä metässä. Sen siimeksissä risteili polkujen verkosto, joista jotkut olivat käytetympiä kuite toiset. Mimosa oli hyvillään siitä, että tämä polku näytti käyttämättömältä. Se tarkoitti sitä, että Lizan löytämä mukava paikka olisi autio. Ehkä siitä tulisi heidän vakiopaikkansa, samaan tapaan kuin Liza oli valinnut heille vakiopöydänkin.
"Hmm", Mimosa myötäili, kun Liza ilmoitti heidän olevan lähellä. Kävelymatka ei ollut mitenkään erityisen pitkä, ja Mimosa toivoi että Liza saisi tupakkansa poltettua ennen paikalle saapumista. Kävellessä polttaminen ei häirinnyt niin paljon, kuin paikallaan seisten.
He tulivat pienelle metsäaukiolle, joka oli varmasti kaunis paikka kesäisin. Syksyn myötä ruohikko oli jos ruskistunut eivätkä kukat enää kukkineet, mutta tavallaan sekin oli omaa karua kauneuttaan. Keskellä aukiota oli kivi, jossa oli hieman laakea pinta. Sille mahtuisi hyvin kaksi ihmistä istumaan, jos he istuisivat tarpeeksi lähekkäin.
Mimosa istahti Lizan viereen kivenlohkareelle, ja nautti sen lämmöstä. Hän hymyili Lizalle, joka katseli taivasta.
"Olit oikeassa. Tämä on mukava paikka. Pidän tästä", hän sanoi.

[cardea]

Tupakka tumppaantui matkan varrelle ja Liza tunsi melko huoletonta iloa. Ehkä se johtui Mimosan rauhoittavuudesta tai siitä, että hän kykeni hetkeksi unohtamaan pahan maailman, joka odotti aukion ulkopuolella. Hän kun oli löytänyt kyseisen paikan ihan vahingossa ja se oli syrjässä kaikesta, niin kuin Liza.
"Ainahan mä olen", pikku punkkari totesi virnistäen valloittavasti ja tuijotellen ohi lipuvia pilviä, jotka jättivät lontoon taakseen ja matkustivat jonnekkin muualle. Ei sitä voinut kuin kadehtia. Lizakin halusi osata lentää pois, pois kaikesta.

Hetken hiljaisuus ennen kuin Liza puhui yllättävän syvällisiä.
"Mitä sä haluaisit osata? Mä haluaisin lentää. Pääsis eri paikkoihin ja kukaan ei vois vangita sua". Kai hänellä oli lievä suljettujen tilojen pelko, joten ei olisi mitenkään ihmeellistä, jos hän halusi vapautta ja avaran taivaan. Hän myös saisi ne joskus. Kun hänellä olisi tarpeeksi rahaa hän haluaisi olla täysin riippumaton muista. Vielä joskus hänen nimensä tunnettaisiin ja hänen ei tarvitsisi enää sanoa kuin pari sanaa ja kaikki kuuntelisivat. Sitten hän voisi lentää.

[Agitha]

Mimosa katseli heitä ympäröivää kellastuvaa lehtimetsää, ja hymähti Lizan vastaukselle. Se oli ihan hyväntahtoinen hymähdys, sillä Mimosa nauroi hyvin harvoin, mutta hymyili senkin edestä. Huvittuneena hän hymyili ja hymähteli.
"Hmm", Mimosa sanoi, ja jäi miettimään vastausta Lizan kysymykseen samalla kun Liza selitti omaa haavettaan. Se oli aika hyvä haave, lentäminen olisi varmasti kiinnostavaa. Uudenlainen näkökulma asioihin, jalentäminen varmasti myös tuntui mukavalta. Mimosa lensi usein näkemissään unissa.
Hän ei kuitenkaan halunnut vastata kysymykseen samoin, ja mietti sopivaa vastausta siihen. Lizan vastaus ei ollut kovin yllättävä, sillä Liza vaikutti haluavan vapautta enemmän kuin mitään muuta. Hän kapinoi ulkonäöllään ja asenteellaan, ja eikö se juuri ollutkin vapauden kaipuuta puhtaimmillaan?
"Se olisi aika hieno taito", Mimosa vastasi. "En panisi pahakseni, jos voisin lentää. Mutta ehkä kaipaisin jotain vielä laajempaa ja hyödyttömämpää, tiedäthän sinä minut."
Mimosa vaikeni taas hetkeksi miettimään toiveitaan.
"Olisi mahtavaa kyetä tekemään ihmiset onnelliseksi. Tai edes yksi ihminen. Mutta se ei ole yhtä vaikeaa kuin lentäminen, ja ajattelin yrittää sitä tosissani", hän sanoi sitten, ja vilkaisi taas Lizaa hymyillen.

[cardea]

Mimosan toive varmaan kävisi yksiin tämän luonteen kanssa. Siinä missä Liza oli melko oikukas ja teki asioita jopa typeryyteen asti mielijohteesta Mimosa harkitsi kaikkea. Nytkin Liza jäi odottamaan toisen vastausta ja sulki silmänsä siksi aikaa ja kuunteli vain ympäristöään. Sehän oli sangen rauhoittavaa. Seuran kuitenkin aukaistessa suunsa Liza aukaisi silmänsä ja katsoi Mimosaa vakavana. Toive ei yllättänyt, mutta ei siinä juuri haastetta ollut.
"No on sulla köyhä elämä, kun toiveetkin on täytetty", Liza totesi ja virnisti. Kyllä Mimosa hänet ainakin teki onnelliseksi suurimmalta osin. Eihän tämä kyennyt poistamaan pahoja asioita, mutta helpotti kummasti elämää olemalla vain siinä.

Kivi oli kova pään alle ja Mimosan jalka oli sopivasti pään vieressä niin muitta mutkitta Liza asetti päänsä sille pehmeämmälle alustalle ja huokaisi. Hän voisi lojua siinä tunteja. Ehkä hän ei kuitenkaan tekisi niin, sillä Mimosan jalka voisi puutua, mutta olipahan hyvä paikka makoiluun edes hetkeksi. Nerokas mielikin lähti harhailemaan ja Liza melkein nukahti. Kyllä hän hereillä oli, mutta niin rentona että ei unikaan ollut kaukana.

[Agitha]

Mimosa hymyili Lizan sanoille. Hän ei uskonut tekevänsä Lizaa onnelliseksi, mutta toivoi olevansa siinä edes apuna.
"Ei elämästä kannata tehdä vaikeaa. Toivo sellaisia asioita, jotka toteutuvat varmasti, ja elämäsi on yhtä toiveiden toteutumista. En tiedä olisiko enää kovin hauskaa, mutta voihan sitä kokeilla", Mimosa vastasi. Luultavasti toiveen toteutuminen oli mukavinta silloin, kun sen eteen joutui näkemään vaivaa. Mutta vaivaa nähdessä oli aina riskiepäonnistua.
Mimosan ilme ei värähtänytkään, kun Liza laski päänsä hänen jalalleen käyttäen häntä tyynynä. Niin mahtoi olla mukava maata, ja Mimosa vain sattui sopivasti olemaan siinä.
Hajamielisesti Mimosa tarkkaili ympäristöään, ja laittoi huvin vuoksi pieniä asioita merkille. Syksyn viimeisiä kukkasia, ja sellaisia. Hän oli iloinen kyetessään iloitsemaan pienistä asioista, sillä hän osasi kyllä kuvitella, miten harmaata elämä olisi ilman pieniä kauniita hetkiä.
Mimosa laski kätensä Lizan päälaelle, ja silitteli hänen hiuksiaan ikään kuin Liza olisi jonkin lemmikieläin, esimerkiksi koira. Samalla hän syventyi miettimään tulevaa kirjoitusurakkaansa. Oli hyvä saada ajatella rauhassa ennen kirjoittamaan syventymistä.

[cardea]

Tuntiessaan Mimosan kädet hiuksissaan ensimmäinen reaktio johon Liza oli tarttua, oli läimäisy. Hän kuitenkin tajusi ajoissa, että se oli vain Mimosan käsi, joten se ei satuttaisi. Jäykistymisen jälkeen Liza valahti rennoksi ja hymisi jotain hiljaa. Hän piti silittelystä ja painoi päätään paremmin kättä vasten ja kasvoille levisi mairea hymy. Lizan sisällä kun asui nautiskelija.

”Mistä sinä aiot kirjoittaa?” Liza kysyi ja piti silmänsä yhä tiukasti kiinni. Oli hauskaa aina kuunnella mitä Mimosalla oli mielessä, sillä tämän mieli oli sangen kiintoisa. Lisäksi, Mimosaa kannatti pitää hyvänä, sillä tämä tiesi vähän liikaakin Lizasta ja hänen tavastaan vierailla miehissä, mutta hän oli kumma kyllä pysynyt aika lailla erossa koulunsa miesvalikoimasta. Ehkä se oli vielä joku itsesuojelu vaisto. Tiedä häntä.

Liza voisi tottua tähän silittelyyn ja Mimosa saisi varoa kun hän olisi hellyyden kipeä. Sitä ei onneksi tapahtunut usein, koska Liza halusi pitää itsensä riippumattomana muista, jolloin luonnollisempaa oli toimia omillaan. Kun niitä puuskia tuli pikku kovis muuttui pehmoksi ja halusi vain nyhrätä jonkun kyljettä ja saada huomiota.

[Agitha]

Lizan paijaaminen muistutti hieman pikkusisarien silittelemisiä, eikä Mimosa olisi ollenkaan yllättynyt, jos tyttö olisi nukahtanut siihen paikkaan. Hänellä oli joskus unettava vaikutus ihmisiin. Mimosa pysyi mietteissään, kunnes Liza ilmoittikin olevansa hereillä, ja kysyi mistä hän aikoi kirjoittaa kolumninsa sen kuukauden lehteen.
"En tiedä vielä. Mietin sitä koko ajan", Mimosa vastasi. "Mietin yleensä siihen asti, kunnes alan kirjoittamaan. Miettiminen ei yleensä paljoa auta, sillä kirjoitan kuitenkin jostain muusta aiheesta kuin olen päättänyt kirjoittavani, mutta onhan se hauskaa." Hän hymähti, ja oli hetken hiljaa.
"Mutta ehkä jotain vuodenaikoihin liittyvää. Nyt se on ajankohtaista."
Vaikka milloinpa vuodenajat eivät olleet ajankohtaisia?
Mimosa vajosi taas ajatuksiinsa, ja luovutti nyt kolumninsa suhteen. Toivottavasti hänen blokkinsa ei jatkuisi iltamyöhään asti, sillä silloin sekin yö menisi hukkaan. Mimosa jatkoi Lizan silittelyä, ja tuijotti hajamielisesti metsään tällä kertaa kiinnittämättä mihinkään erityisesti huomiota.
"Olisi aika mahtavaa rakentaa tähän talo", hän totesi sitten hiljaisuuden jälkeen. "Tämä on oikein mukava paikka, mutta taitaa sijaita koulun tiluksilla."
Pieni pirtti olisi kyllä hauska, ja vieläpä koulun lähellä. Mimosa oli ikuinen romantikko ja haaveilija.

[cardea]

Äänettä Liza kuunteli mitä Mimosa selitti, mutta alkoi nauramaan vuodenaikojen kohdalla.
"Höpsö, etkö sinä ole huomannut että vuoden ajat ovat läsnä koko ajan?" Liza kiusoitteli ja katsoi Mimosaa sammakko perspektiivistä silmät tuikkien. Hänkin kuitenkin vajosi ajatuksiinsa jälleen, mutta räväytti silmänsä auki toisen puhuessa talon rakentamisesta.
"Keskelle korpea? Miksi ihmeessä?" Tuntui kuin häneen olisi sattunut, kun tämä nätti paikka haluttiin pilata ärsyttävällä tönöllä. Lisäksi Liza tulisi hulluksi maaseudun hiljaisuudessa. Hän kaipasi lontoota, jossa oli asunut hetken. Siellä oli ollut aina elämää ja se oli tuntunut täyttävän Lizankin voimillaan.

Hetken aikaa matemaatikko vain tuijotteli aukeaa ja ravisti sitten päätään.
"Minä en anna sinulle anteeksi, jos pilaat tämän kohdan jollain pikku pirtillä. Tää kivi on tän paikan sielu ja joko tönö tossa olis ihan hirveä", hän ilmoitti ja katsoi terävästi Mimosaa. Tämä oli pyhä. Hän ei ollut tuonut toista haikailmemaan mitään maajussia, kersoja tai kultaistanoutajaa. Liza ei taatusti toisi Mimosaa toistamiseen, jos tämä mitään pirtin kaavoja alkaisi rakennella.

Mielipiteensä ilmaistuaan Liza värähti kylmässä tuulessa ja käpertyi sikiö asentoon ja koetti suojautua rotsinsa alle kylmältä tuulelta. Hän ei myöntäisi kylmyyttä, mutta tuntisi sen silti selvästi. Onneksi aurinko helpotti edes vähän lapsen vaikeaa eloa.

[Agitha]

"En minä kaupungissakaan haluaisi asua. Luonnossa kaikki on vähän yksinkertaisempaa ja hiljaisempaa. Mutta kai se on luonnekysymys, sinua on vähän vaikea kuvitella kantamaan kaivosta vettä johonkin metsäpirttiin", Mimosa vastasi Lizan kysymykseen rauhallisesti. Lizan intohimoiselle suhtautumiselle juuri tätä metsäaukeaa kohtaan Mimosa naurahti leppoisasti.
"En minä uskaltaisi toimia sinun tahtoasi vastaan. Sitäpaitsi en osaa rakentaa", hän vakuutti. Lizan tapa suojella "omaisuuttaan" oli oikeastaan aika hellyyttävä, vaikka se aiheuttikin varmasti vaikeuksia muiden omistamishaluiten kanssa. Mimosa oli tyytyväinen vain ollessaan olemassa, hän ei halunnut omistaa mitään erityisesti.

Mimosa katsahti Lizaan, kun tyttö käpertyi sikiöasentoon ja kiskoi takkiaan tiukemmin ylleen.
"Onko sinulla kylmä?" Mimosa kysyi.
Hän itse paleli harvoin, sillä harrasti kerrospukeutumista kesät talvet. Mutta Liza pukeutui päinvastaisesti kuin hän, ja käytti tiukkoja vaatteita ja ohuita vaatekerroksia. Ehkä syksyinen viima oli liikaa tytölle.
"Sano vain jos haluat minun huivini tai jotain", Mimosa sanoi vielä kuin ohimennen. Hän tiesi, että tyrkyttyttäminen ei hyödyttäisi mitään, ja hyvin todennäköisesti se johtaisi Lizan riisumaan takkinsakin todistaakseen, että ulkona ei oikeasti ollut niin kylmä. Joissain tilanteissa itsepäisyys saattoi johtaa nuhaan.

[cardea]

Hivenen sarkastinen ään ikysyi alhaalta: "Ihan tosi? Mähän suorastaan hehkun rakkautta luontoon". Liza oli kyllä niin epähippi, että siitä ei voitu edes kinata. Hän rakasti tekniikkaa, modernia maailmaa ja kuoli jos joutui olemaan ilman internettiä ja tietolähteitään. Hän halusi tietää kaiken kaikista, mutta kukaan ei saanut tietää kuka hän oli. Se oli melko oleellinen osa koko Lizan ajattelua.

"Hyvä", hän mutisi kun Mimosa tunnusti vain läpisseensä. Tosin kun toinen huomioi Lizan käpertymistä kylmyys kysymyksellä punkkari suoristi jalkansa ja katsoi seuralaistaan terävästi.
"Ei tietenkään", Ylpeys esti jopa kietomasta takkia ympärille. Mutta huivitarjous houkutti ja ehkä hän vähän nojautui lämpimään Mimosaan, jonka vaatteet tekivät toisesta pehmoisen ja halittavan. Tosin, Liza ei harrastanut söpöilyä ja halittelua. Se oli kaikki tai ei mitään tyyliä. Kylmä viima kuitenkin riisui tehokkaasti sen kovan kuoren. Hän vihasi talvea.
"Okei on mulla vähän. Mä niin muutan jonnekkin espanjaan", hän totesi ja kietoutui omaan rotsiinsa ja haki Mimosasta lämpöä. Ehkä hän oli vähän hellyyden kipeä, ehkä.