Maailmanvalloitusta

[Darcy]

[ bubblebay herransa kanssa tänne. \o/ ]

Tummiin farkkuihin ja beessiin paitaan pukeutunut Jocey löntysteli hiljakseen kohti asuinrakennuksen huonetta numero kolme, raahaten perässään pitkin lattiaa yhtä pyörällistä matkalaukkua sekä toista kantolaukkua. Yleensä nuorukainen tykkäsi tehdä vähän näyttävämmän sisääntulon, oli kyseessä sitten makuu- tai luokkahuone, mutta tällä kertaa liiallinen tavaramäärä esti sen ihmeemmät hytkymiset ja hyppimiset. Joceyn kaulassa roikkuva kamera heilahteli hienoisesti askelten tahdissa, kunnes pellavapää seisahtui omasta mielestään oikean oven kohdalle. Hän päästi irti matkalaukuistaan ja vaatesäiliöt tömähtivätkin lattiaan suhteellisen kovalla äänellä, mutta sinisilmää se ei haitannut - pikaisempaa huomiota kaipasi avain, jonka Jocey muisteli tunkeneensa housujensa etutaskuun, mutta joka ei enää ollut siellä. Hetkessä hän tonki kaikki mahdolliset taskunsa läpi ja jäi sitten seisomaan paikoilleen mietteliäänä, kun etsintä ei tuottanutkaan toivottua tulosta.
"Mihin himpuraan minä sen tungin..."
Ähellyksen ja sähläyksen jälkeen kasvoille kipusi hetkeksi kummastunut ilme, kunnes katse kirkastui ja Jocey kumartui, repien oikeasta jalastaan tennarin pois. Hän käänsi kengän ylösalaisin ja ravisteli sitä hetken, kunnes etsitty avain tipahti lattialle kilahtaen. Hymy suupielessä pellavapää noukki metallikappaleen lattialta ja sujautti sen huoneen lukkoon, sähläten jälleen hetken, kunnes ovi päästi hiljaisen naksahduksen ja avautui.

Hetkisen verran Jocey seisoi oviaukossa, tihrustaen sisälle pimeään huoneeseen. No, arvatenkaan mitään ei näkynyt. Niinpä hän otti nappasi laukkunsa ja kipaisi ovesta sisään, tuikaten mennessään ovensuussa kököttäneen sateenvarjotelineen kumoon.
"Ja niin Jocey valloitti uuden alueen, kesytettyään ensin armottoman vastarinnan", hän lörpötteli itsekseen, heittäen huolimattomasti kamppeensa peremmälle ja laskien kameransa hieman huolitellummin niiden viereen, tuupaten sitten oven kengänkärjellään kiinni. Valokatkaisijan luokse hän ei jaksanut raahata jalkojaan, vaan hyppäsi sen sijaan lähimmälle sängylle vatsalleen, jääden siihen makaamaan kuin hengetön. Suusta purkautui lisää mölinää, mutta sanoista ei saanut mitään selvää, sillä kasvot olivat haudattuina sängyllä lepäävään tyynyyn.
Haa, missähän se huonekaiffari mahtoi hipsiä, hänelle oli kerrottu jonkun toisen jo majailevan tässä samaisessa huoneessa. Hieman toiveikkaana Jocey keskittyi kuuntelemaan, josko käytävältä kantautuisi askelten ääntä, mutta mitään ei kuulunut. Ainakaan vielä.

[bubblegay]

Eilisiltana Chet oli suorittanut huoneessaan suurraivauksen, jonka aikana hän oli löytänyt yhden jos toisenkin kadoksissa olleen asian – puhelimensa muistikortin, liikuntatuntien ohjelman, vanhan yksinäisen sukan ja kuluneen, huonoksi osoittautuneen punaisen kynsilakan. Oli tuntunut lähes ylivoimaiselta koittaa keskittää suurin osa kaikista tavaroista yhdelle puolelle huonetta, mutta mielestään Chet oli onnistunut suhteellisen hyvin tehtävässään. Hän ei ollut mahdollisesti koko paikan siistein ihminen, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi täysi sika. Vararehtori oli päättänyt ilmoittaa muutama päivä sitten, että hän saisi tänään huonetoverin. Uutiset aiheuttivat sekalaisia tunteita; toisaalta Chet oli aina nauttinut ylhäisestä yksinäisyydestään ja vapaudestaan, mutta toisaalta hän tapasi tylsistyä helposti yksinään. Toivottavasti huonetoveri olisi edes mukava.

Nyt poika oli matkalla kohti huonettaan. Hänen huonetoverinsa – jonka nimeä hän ei vieläkään muistanut, vaikka vararehtori oli sanonut sen kertaalleen – oli kellon mukaan joko jo saapunut tai saapumassa. Jos tilanne olisi jälkimmäinen, pojalla saattaisi olla vielä aikaa tarkistaa, oliko hän varmasti muistanut nostaa vaatteensa myös toiselta sängyltä ja siirtää kaiken kaappiin tai sänkynsä alle. Jos skenaario taas noudattaisi ensimmäisenä mainittua vaihtoehtoa, oli Chetin vain toivottava parasta ja ristittävä kätensä. Tosin hän ei ollut edes kristitty, mutta miten vain.

Jos ulkonäöstään puhuttiin, Chet oli vieläkin koulupuvussaan, joka ei miellyttänyt hänen silmäänsä lainkaan. Hän nyki pukuaan usein, mutta nyt se tuntui vielä inhottavammalta. Onneksi hiukset sentään olivat totelleet joten kuten aamulla (kiharat, jotka syntyivät osittain luonnostaan ja osittain satunnaisesta suoristusraudan väärinkäytöstä, olisivat varmaankin voineet toimia ilmansuunnan osoittajina, mutta sekin oli hänen mittakaavassaan vielä hyvän puolella). Koululaukku painoi – jo normaalissa koulussa hänen lukujärjestyksensä olisi ollut tiheä, mutta kun puhuttiin Saint Walden'sista, ainakin Chetin mielestä opiskelutahti tuplaantui. Tai sitten hän oli vain laiskistunut.

Poika pysähtyi huoneensa ovelle ja virnisti, painaen korvansa sitä vasten. Ääntäkään ei kuulunut, mutta koskaan ei voinut olla varma. Chet painoi kätensä kahvalle, mutta ovi ei auennut; joko se oli mennyt takaisin lukkoon sulkiessa tai sitten huonetoveri ei ollut vielä tullut. Hän kaivoi avaimensa esiin laukkunsa pohjamudista ja avasi tien huoneeseensa – kohdatakseen vain saman hämärän, josta oli lähtenyt. Tämän huomatessaan ruskeahiuksinen ei vaivautunut edes vilkaisemaan huonetta, vaan kääntyi sulkemaan oven perässään ja painamaan valonkatkaisijaa. Kääntyessään Chet kuitenkin säpsähti ja päästi ilmoille kiljahduksen, jonka desibelitason takia häntä olisi voinut varmasti syyttää häiriköinnistä. Huoneessa oli sittenkin joku! Sängyllä makasi poika!

Sydänalaansa pidellen Chet pudotti laukkunsa ja virnisti sitten, pörröttäen hieman nolona hiuksiaan.
“... Tietääkseni kovin monet eivät majaile pimeässä! Säikäytit minut.”
Hänen virneensä alkoi entistä tavanomaisemmaksi, pirteäksi ja ylimalkaisen sosiaaliseksi.
“Oletan, että olet uusi huonetoverini? Olen Chet, hauska nähdä.”
Se olisi mahdollisesti voinut alkaa paremminkin.

// tästä tuli astetta romaanimpi kuin oli tarkoitus, härregod. //

[Darcy]

[ Ihanaa, romaani ! Itsellä jäi vähän lyhyeksi, yritän panostaa. x,D ]

Hiljaista, hiljaista, hiljaista, ääniä, ääniä... Hei hetkinen, ääniä !
Jocey työnsi hetki sitten sängyllä epämääräisesti retkottaneet kätensä tyynyn alle ja kohotti päätään, kuunnellen käytävältä kantautuvia hiljaisia askelia. Tulijan olisi parasta olla hänen huonetoverinsa, hän ei tosiaankaan jaksanut odottaa enää pidempään. Ja aikaahan hänen tulostaan oli kulunut jo huimat viisi minuuttia, jos sitäkään. Pitkältä tuntuneen hetken jälkeen askeleet vihdoin pysähtyivät - tässä vaiheessa Jocey olisi voinut kiljaista onnesta, mutta hän pysyi silti hiljaa - huoneen oven eteen, ja tulijan kuultiin kokeilevan ovenkahvaa. Kun ovi ei auennutkaan, tyyppi tonki avaimensa esille ja tupsahti sisälle huoneeseen. Jocey ei liikkunut paikaltaan senttiäkään, eikä muutenkaan ilmaissut olemassaoloaan mitenkään, yllätykset olivat aina niin ihastuttavia.
Toivottavasti tuleva huonetoveri vain ei saisi elämänsä halvausta äkättyään, ettei ollutkaan yksin.
...Tämä toive ei kuitenkaan kuulunut toteutuvan kovin hyvin, sillä vaikka Jocey ei nähnytkään sisään tulijaa, hän kyllä huomasi valojen syttymisen ja sitä seurasi kaunis kiljahdus, jota olisi voinut erehtyä luulemaan ilonkiljahdukseksi, ellei olisi tiennyt paremmin. Sängyllä makaava tunkeilija irvisti itsekseen ennen kuin käännähti laiskan puoleisesti selälleen sängylle, jotta kykenisi näkemään sisään tulleen pojan.

"Olen yöeläin, kirkkaat valot tekevät minut sokeaksi", Jocey vastasi toisen kommenttiin, ja virnisti itsekin vastineeksi tämän virneelle. Seuraavaan kysymykseen hän nyökkäsi hymyillen ja haukotteli heti perään, vaikkei ollutkaan väsynyt.
"Chet, okei..", hän maisteli nimeä kielellään, irvistäen toistamiseen. Jocey muisti paremmin kasvot kuin nimet, mutta eiköhän hän nopeasti oppisi huonekaverinsa nimen - olisi tympeää asustaa jonkun kanssa samassa huoneessa, jos ei edes nimeä muistanut.
"Jocey on palveluksessanne."
Sen sanottuaan hän kohottautui istumaan sängyllä, kumartaen niin että otsa otti kiinni päiväpeittoon. Suoristauduttuaan hän väläytti Chetille nätin hymynsä, napaten sängyltä tyynyn syliinsä saadakseen jotain näpellettävää. Siniset silmät tutkailivat laukkunsa tiputtanutta poikaa hetkisen verran, eivät mitenkään pahasti tai arvioivasti, vaan lähinnä painaakseen tämän piirteet mieleen. Sosiaalisena ja avoimena persoonana hän tutustui mielellään uusiin ihmisiin ja halusi myös muistaa heidät.

"Kerrottiinko sinulle että olen tulossa, vai oletko aina näin siisti?"
Hieman ihmetystä äänessään Jocey vilkaisi huonetta paremmin, itsekseen virnistäen.
"Minusta et saa kovinkaan siistiä seuraa, joten kannattaa varautua", hän virnusi lisää, nojaten kyynärpäänsä sylissään olevaa tyynyä vasten. Leukansa hän painoi kämmeniinsä ja tutkaili vuoroin Chetia ja vuoroin huonetta. Eiköhän täällä viihtyisi, paikka vaikutti oikein mukavalta. Vielä kun saisi kamatkin purettua ja asetuttua taloksi, niin kaikki olisi loistavasti. Ja huonetoveri vaikutti ihan mukavalta ilmestykseltä, ainakin tämä hymyili enemmän kuin mökötti, sen perusteella mitä hän oli tähän mennessä nähnyt.
"Mikä sinut on Saint Walden'siin kiidättänyt?"
Ihan uteliaisuudesta hänen oli pakko kysyä, paikka kun oli tarkoitettu tavallista lahjakkaammille ilmestyksille. Uteliaana Jocey kohotti kulmiaan kysyvästi, puhaltaen pari kasvoille karannutta lainetta pois silmiltä.

[bubblegay]

Ainakaan hänen huonetoverinsa – Jocey – ei vaikuttanut epäsosiaaliselta. Chet hymyili takaisin, helpottuneena siitä, ettei ollutkaan päätynyt samaan huoneeseen sulkeutuvan hiirulaisen kanssa. Muuten hän olisi saattanut saada lähestymiskiellon tai jotain muuta yhtä viehättävää ja mainetta nostattavaa. Chet kyllästyi seisomiseen ja istui toiselle sängylle, jonka oli myöskin ristinyt omakseen. Päiväpeite oli hieman rypyssä, mutta hän ei ollut tarpeeksi perfektionistinen luonne vaivautuakseen korjaamaan sitä.

Jocey oli hyvännäköinen, se tuli ensimmäisenä mieleen hänen ulkonäöstään, eikä Chetillä ollut ongelmaa myöntää asiaa. Hän oli puheesta ja osittain myös piirteistä päätellen britti, sinisilmäinen ja vaaleahiuksinen. Joceyn olemuksessa ja ulkomuodossa oli jotain, mikä teki hänestä helposti pidettävän; Chet ei osannut kuvitella, että joku pystyisi vihaamaan häntä ensinäkemältä. Joceyn tavarat olivat vielä laukuissaan, mutta paikalla oli myös yksinäinen kamera, jota Chet ei tunnistanut – sen täytyi siis kuulua hänen huonetoverilleen. Harrastiko toinen kenties valokuvausta vai oliko se mukana muuten vain?

“Kerrottiinko sinulle että olen tulossa, vai oletko aina näin siisti?” Jocey kysyi huonetta silmäillen.
“Ah, en todellakaan,” Chet nauroi ja heilutti kättään kieltäytymisen merkiksi. “Tiedäthän, tuo sänky, jolla istut, oli vielä eilen epävirallinen vaatekaappini. Minulle kerrottiin tulostasi pari päivää sitten, mutta jätän aina asiat aika viime tinkaan.”
Hän oli ollut aikeissa kysyä siitä, miten Jocey oli suoriutunut kouluun, mutta tuo ehtikin ensin. Hän hymyili hieman nolosti (pojalla oli vieläkin jonkin verran alentuva olo kaikkien nerojen seurassa; hän oli itse aina ollut koulussa keskiverto) ja räpläsi taas hiuksiaan samalla, kun avasi suunsa.
“Tanssi. Tai siis, sillä tavalla ainakin pääsin sisään – kävin kotipuolessa siihen painottuvaa koulua ja sain stipendin, nyt olen täällä. Entä sinä? Ainakin sinulla on kamera, mutta sen enempää en osaa päätellä.”
Chet hymyili nyt kujeilevasti lauseensa päätteeksi ja nosti sängyn reunan yli roikkuneet jalkansa luokseen, päätyen jonkinlaiseen risti-istuntaan.

Totta, Joceysta ei osannut kunnolla päätellä, mitä hän teki. Hän olisi periaatteessa voinut tehdä mitä vain; koulussa oli monia ihmisiä, jotka näyttivät päälle päin joltain aivan muulta kuin mitä oikeasti olivat. Chet oli erehtynyt monesta kuvaamataidon, matematiikan ja musiikin oppilaasta. Urheilijat hän yleensä tunsi, jo siksi että pyöri niissä piireissä itsekin, mutta myös siksi, että he olivat... no, urheilullisempia ja myös sen näköisiä.

“Sinä olet varmaan britti? Tai siis, täällä on ihmisiä ympäri maailmaa, mutta ainakaan et kuulosta ulkomaalaiselta.”
Uteliaisuus ei ollut aina välttämättä synti.

[Darcy]

Ilmapiiri oli juuri sopivan rento, sellainen jossa viihtyi mainiosti. Nähtävästi hän ei ollut ainoa joka oli sen huomannut, sillä Chet siirtyi pian oman sänkynsä luokse ja istuutui sen laidalle. Typeräähän se oli nyhvätä ovensuussa, kun pystyi istumaan pehmeällä sängyllä.
"Haa, tuo kuulostaa jo melkein minulta", Jocey virnisti Chetin vastaukselle vaatekaapistaan. Mitäpä sitä turhaan tunkea vaatteita vaatekaappiin asti, kun ne saattoi heittää huolettomasti sängynlaidalle tai tuolin selkänojalle - tai hyvässä lykyssä lattialle. Siisteys oli sitä paitsi aivan liian yliarvostettua.
Tarkkasilmäisenä Jocey pisti merkille toisen hieman nolostuneen hymynhäivän ja hiusten näpläilyn. Toivottavasti hän ei ollut kysynyt mitään kovin kiusallista, ei olisi kiva ajaa karille tässä vaiheessa.
"Mietinkin, ettet näytä ainakaan matikkanerolta - eikös niillä ole yleensä silmälasit?"
Hieman silmiään siristellen Jocey koetti muka tiirata, näkyikö Chetin nenänvarrella laseja, mutta suli pian taas hymyyn. Hän olisi itse kernaasti joskus kokeillut tanssia - omasta mielestään hän omasi ihan varteenotettavan rytmitajun -, muttei ollut koskaan saanut ihmeempää tilaisuutta. Rahasta ei ainakaan ollut kiinni, mutta jotenkin yritys oli aina mennyt ohi suun.

Puheen siirtyessä hänen opiskeluunsa, Joceyn katse lennähti automaattisesti tavaroidensa joukossa lepäävään kameraan.
"Olen valokuvaaja, tai ainakin kovasti yritän. Voitin pari kilpailua ja koulu tuputti heti käteen stipendiä, enkä viitsinyt kieltäytyä", hän vastasi, heittäen sylissään maanneen tyynyn sängynpäätyyn. Jocey hivuttautui sängynlaidalle ja nappasi kameranhihnasta kiinni, vetäen elektroniikkalaitteen syliinsä untuvatyynyn tilalle. Ja siihen se sitten jäikin, sillä vaaleahiuksisen mielenkiinto siirtyi takaisin jalkansa ylös vetäneeseen huonetoveriin.
"Opiskelen myös arkkitehtuuria, mutta se on lähinnä toissijaista."
Niin tosiaan, hän piti suunnittelusta ja rakennukset olivat mielenkiintoisia lukuisine yksityiskohtineen, mutta jos piti valita, Jocey mieluummin kuvasi rakennelmia kuin toteutti niitä. Ja hänen suunnitelmansa jäivät yleensä vain idean tasolle, eivätkä päässeet sen pidemmälle, hieman eläväinen kun oli.

"Jep, britti. Sano jos aksentti ärsyttää, osaan puhua normaalistikin - olin vaihdossa Amerikassa puolivuotta, joten ei ongelmaa", Jocey virnisti Chetin seuraavalle kysymykselle. Hän ei ollut vielä nähnyt ketään muita koulun opiskelijoita, joten hänellä ei ollut tietoa koulun sisältämistä kulttuurituulista; paitsi että häntä vastapäätä sijaitsevalla sängyllä tuntui istuvan yksi.
"Sinä puolestasi et taida olla ihan täysiverinen britti?"
Kysymysten takaisinheittely tuntui toisinaan tyhmältä, mutta ei tällä kertaa; Jocey oli uteliaalla tuulella, eikä todellakaan ollut pahitteeksi saada tietää Chetista enemmän. Oli kiva tietää kenen kanssa joutuisi - tai saisi, tch - asua samassa huoneessa seuraavat vuodet.
Hieman hiuksiaan pörröttäen Jocey siirsi kameran sylistään viereensä ja liukui sulavalla liikkeellä alas lattialle nelinkontin. Hänen kannattaisi varmaan aloittaa kamppeiden purkaminen, ettei kaikki jäisi huomiseen. Ja huonolla tuurilla huominen olisi täysi opiskelupäivä, joten voisi hyvinkin olla, ettei hän edes jaksaisi purkaa kamojaan, ja silloin ne jäisivät siihen ainakin viikoksi. Huuliaan mutristellen Jocey tarttui lähimpään laukkuun ja alkoi nyhtää vetoketjua auki, paljastaen kalliiden vaatteiden kirjon. Pf, puolet olivat jääneet kotiin, mutta silti päälle pantavaa tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi.

"Jos haluan asetella vaatteeni jonnekin muualle kuin sängylleni, niin kumpi puoli kaapista on sinun?", Jocey kysäisi, vilkaisten huoneen kaksiovista vaatekaappia. Ihan kohteliaisuudesta hän kysyi - Joceyn tuurilla hän tunkisi kuitenkin kamppeensa vahingossa juuri sille kaapille, joka ei ollut tyhjillään. Hän keskittyi hetkeksi penkomaan laukkuaan, kunnes käsiin tarttuivat pehmeät vaaleanpunaiset aamutossut. Ne olivat jonkun älykääpiökaverin antama upea joululahja. Värimaailma ei ehkä sopinut ihan nappiin, mutta pehmeät ja lämpimät ne olivat, eikä Jocey kärsinyt pokan puutteesta, joten niiden käyttäminenkään ei tuottanut ongelmaa. Virnistellen hän tuikkasi tossut jalkoihinsa.
"Mitäs pidät? Aika komeat, eikös?"
Chet saisi tottua kummallisuuksiin.

[bubblegay]

Chet kallisti päätään kuunnellessaan Joceyn kertomusta. Valokuvaaja? Se kuulosti hienolta. Hän ei ollut tainnut tavata yhtäkään stipendillä sisään päässyttä valokuvaajaa siihen mennessä – lähimpänä nimikettä olivat varmaankin kuvaamataitolinjalaiset. Arkkitehtuuri kuulosti hieman tutummalta, mutta jos Chet osasi repiä mitään irti informaatiostaan, sekin oli harvinaista – ja taitoa vaativaa. Jocey taisi todella olla lahjakas, miksei olisi ollut?

Hän nyökkäsi ja hymyili; Chet oli arvellutkin, että toinen oli tämän maan kansalainen. Brittiaksentti ei ollut koskaan häirinnyt häntä; oikeastaan se kuulosti mukavammalta kuin amerikkalainen, mutta Chet itse ei tiennyt, kumpaa edes puhui. Hänen puheessaan kuului muutenkin vahva korostus, joten häntä ei varmaankaan voisi vielä aikoihin luokitella minkäänlaiseen ryhmään.
“Sinä puolestasi et taida olla ihan täysiverinen britti?”
Jocey siirsi kameraansa lauseen jälkeen ja laskeutui lattialle, alkaen ilmeisesti purkaa laukkuaan.
“En,” Chet nauroi. “Äitini kyllä on, mutta synnyin ja kasvoin Japanissa. Minkä voi myös kuulla.”
Poika irvisti ja kohautti olkiaan.
“Jos koskaan alan opiskella kuullesi ranskaa, niin pakene. Olen hyvin varma, että opettajani itkee itsensä uneen joka yö lausumiseni takia. Se on aika karua kuultavaa – mutta osaan sentään kieliopin!”

Kaappikysymyksen tullessa Chet kääntyi vilkaisemaan vaatekaappiaan. Hän hymyili taas vastatessaan.
“Oikea puoli on kokonaan sinun. Kannattaa muuten varoa, jos avaat molemmat ovet – en ole varma, kuinka putoamisalttiita vaatteeni ovat. Saattaa olla, että saat vastaasi ryöpyn.”
Poika kurtisti kulmiaan, kun toinen nosti jotain epämääräistä ja vaaleanpunaista laukustaan. Aamutohvelit? Jocey laittoi tossut jalkoihinsa, ja sai Chetin nauramaan hennosti kysymyksensä jälkeen.
“Ne ovat suloiset! Kuuluvatko ne yleiseen makuusi?”

Katsellessaan Joceyn touhua, Chet tajusi, että voisi myös tehdä jotain sen sijasta, että vain istui sängyllään. Hän kallisti päätään ja näytti vaihteeksi ystävälliseltä.
“Haluatko, että autan? Lupaan, etten käpälöi kamojasi tai mitään, mutta pakkaaminen ja etenkin purkaminen on ainakin minulle inhottavaa. Ja lisäksi vaatteesi ovat upeita.”
Se oli totta, ei väliä kuinka epäteiniheteropoikamaiselta se kuulostikin. Joceyn maku oli ilmiselvästi kallis ja myöskin hyvä; ei tarvinnut olla edes kovinkaan muotitietoinen tai obsessioitunut huomatakseen sen, vaikka kyseessä olikin vasta avatun matkalaukun päällyskerrokset. Chet varmistui myös siitä, että oli nähnyt osan vaatekappaleista aiemminkin – ei kaupan hyllyllä, vaan jossain lukuisista lehdistään. (Jotka, kynsitarvikekoteloiden mukana, kannattaisi piilottaa heti kättelyssä. Tällä hetkellä ne olivat turvallisesti hänen sänkynsä alla, mutta Jocey ei välttämättä uskoisi suoralta istumalta sen tiedon jälkeen, ettei Chet raiskaisi häntä yöllä tai vastaavaa.)

[Darcy]

[ Ei däämn, ihana peli. x,D Chet on söppänä. ]

Kun ei aamutossujen ihailulta ensin muuta ehtinyt, Jocey vain naurahti vastaukseksi Chetin sanoihin ranskanopiskelusta.
"Hei kuule, minäkin luen ranskaa, enkä ole itsekään kovin haka", hän virnisteli. "Joten siitä vaan, en usko että pelästyn."
Itsekseen naureskellen Jocey nousi ylös lattialta vaaleanpunaiset aamutossut jaloissaan, pyörähtäen kerran ympäri kuin mikäkin malli konsanaan. Chetin vastaus vaatekaapista kirvoitti ilmoille lisää naurua ja nuorukainen kääntyi sängyllä istuskelevan huonetoverinsa puoleen.
"Olen aika hyvä väistelemään lenteleviä tavaroita ja tippuvia vaatteita, usko huviksesi."
Hän ei lähes koskaan jaksanut vaivautua viikkaamaan kaikkia vaatteitaan siisteihin pinoihin tai lajittelemaan tavaransa oikeisiin paikkoihin, joten kotona hänen kaappien tilanteensa oli ollut täysin samanlainen kuin Chet oli hetki sitten kuvannut omansa. Tavaroiden tunkeminen ja änkeäminen ei todellakaan ollut mitään uutta.

"Jep, vaaleanpunainen on vakiovärini", Jocey virnisti ja piirsi etusormillaan ilmaan sydämenmuotoisen kuvion. Ihailtuaan vielä hetken verran nättejä tossujaan hän kumartui takaisin tavaroidensa puoleen, nostaen päällimmäisen paitakeon syliinsä. Hän ei ehtinyt kääntyä kuin ympäri, kun Chet avasi suunsa ja tarjosi auttavaa kättään. Jocey nyökkäsi hymyillen.
"Mikäpä siinä. En usko että laukuissa on mitään niin henkilökohtaista, etten toivoisi sinun sitä näkevän."
Jossain välissähän Chet jotain kuitenkin näkisi, asuivathan he samassa huoneessa. Eikä Joceylla ollut mitään synkkää tai vähemmän synkkää salaisuutta, jonka hän olisi halunnut salata. Perheen varakkuus olisi ehkä ollut yksi harkinnan aihe, mutta sitä oli hieman vaikea peittää, kun hän ei omistanut kuin merkkivaatteita. Tavalliset pulliaiset saivat vain haaveilla osasta hänen kamppeistaan, joten... No, se olisi aika toivoton yritys. Ei sillä, että häntä itseään olisi häirinnyt, että osa ihmisistä luuli häntä omahyväiseksi paskiaiseksi vain sen takia, että hänellä riitti rahaa. Se oli heidän ongelmansa, ei hänen.
"Hm, minulla on kallis maku", Jocey kuittasi Chetin kommentit hänen vaatteidensa upeudesta.

Itsekseen hymisten Jocey sipsutteli vaatekaapin luokse, vetäisten oikeanpuoleisen oven auki. Hän laski sylissään olleen vaatepinon keskimmäiselle hyllylle, silmäillen samalla kaapin tilavuutta näin sisältä käsin. Se oli suhteellisen leveä, ja tilaa oli myös takeille.
"Hei, täältähän voisi jopa päästä Narniaan! Äkkiä takkeja henkarille, niin ehkä ovi aukeaa", Jocey hihkaisi puoliksi nauraen, tutkiskellessaan vaatetilojaan. Hän kiepahti sulavasti ympäri, jättäen vaatekaapin oven avonaiseksi ja loikki parilla pidemmällä harppauksella takaisin laukkujensa ja Chetin luokse.
"Tunge vaan ne vaatteet jollekin hyllylle, ei sillä ole niin väliä, sekoitan ne kuitenkin", Jocey ohjeisti toista, huitaisten samalla välinpitämättömästi ilmaa kädellään. Hän itse nappasi paitapinon alla olleet kaulaliinat, pari hattua sekä merkkiaurinkolasinsa, joita ilman hän ei kyennyt lähtemään ulos aurinkoisella säällä. Lasinsa hän asetti yöpöydälleen, mutta vei muut asusteet kaapin luokse, asetellen ne ylimmälle hyllylle. Vaatteiden purkaminen oli tavattoman tylsää...

"Mitä yleensä teet vapaa-ajalla? Mietin vain, ettei meillä varmaan koko iltaa mene vaatteitani lajitellessa", Jocey kysäisi, kääntyen katsomaan huonetoveriaan. Ehkä toisella oli jokin hieno ajantappomenetelmä, jolla tämä oli kuluttanut kaiken aikansa yksin ollessaan. No, nyt Chetin ei enää tarvitsisi olla yksin, hänellähän oli Jocey viihdyttämässä!

[bubblegay]

”Mikäpä siinä. En usko että laukuissa on mitään niin henkilökohtaista, etten toivoisi sinun sitä näkevän”, Jocey totesi ja Chet nyökkäsi uudestaan, nousten sitten seisomaan. Toinen kuittasi lyhyesti hänen huomionsa tämän vaatteista, ja Chet osasi osittain kuvitella, miksi. Hän ei ehtinyt ajattelemaan asiaa sen enempää, kun Jocey huudahti jo jotain vaatekaapin luota. Lausahdus sai ruskeahiuksisen nauramaan samalla, kun hän nosti muutaman paidan laukusta ja juuri parahiksi toisen ohjeistuksen jälkeen kuljetti ne vaatekaapille. Jocey oli ilmeisen löysä siitä, minne asiat kuuluivat, mutta se oli vain hyvä. Chet ei olisi koskaan voinut elää samassa huoneessa perfektionistin kanssa.

Asettaessaan paitoja pinoon yhdelle sivuhyllyistä, Chetin korvat nappasivat myös Joceyn seuraavan lauseen. Hän naurahti ja kääntyi katsomaan toista, tassuttaen sitten takaisin laukulle.
”En oikeastaan mitään tähdellistä. Tykkään poukkoilla vähän siellä täällä. Oleskeluhuone on aika otollinen paikka, siellä on pelejä ja no... ihmisiä. Nappaan myös joskus käytäviltä pahaa-aavistamattomia tyttöjä, olen kehittänyt jonkinlaisen fanikerhon tähän mennessä. Aloin harrastaa kynsikoristelua jo vuosia sitten, mutta nyt olen saanut sopivia koemalleja”, hän ilmoitti samalla, kun nosti muutaman vaatekappaleen syiinsä ja virnisti. Katse kohdistui taas Joceyhyn. ”Ja ei, sinun ei tarvitse pelätä, että heräät jonain yönä siihen, että lakkaan kynsiäsi pinkillä lakalla. Ellet toki pyydä, mutta yleensä kohderyhmäni ovat tytöt. En lakkaa edes omia kynsiäni. Yritin kyllä Japanissa ollessani, mutta tuloksena oli vain musta silmä ja jälki-istuntolappu.”
Todisteeksi Chet nosti vapaan kätensä ja esitteli kynsiään, jotka olivat lähinnä taidokkaasti viilatut, mutta ilmeisen lakattomat.

”Toisin sanoen, jos ikinä keksit mitään, millä tappaa aikaa täällä – kerro ihmeessä minulle”, Chet huikkasi samalla, kun vei seuraavan vaate-erän kaappiin ja palasi taas. ”Oikeasti, joskus tuntuu siltä, että kuivun tänne. Mutta kai se on sen arvoista.”
Hän kurtisti kulmiaan ja veti kätensä, jolla oli tarttumassa laukun sisältöön (hänellä oli tapa tehdä asioita joko hyvin nopeassa tai lähes olemattomassa tahdissa, ei missään niiden väliltä) takaisin.
”Okei, uskon, etteivät alusvaatteesi ehkä siltikään kuulu minulle. Emme taida olla vielä niin pitkällä.”
Chet virnisti lauseensa päätteeksi ja kääntyi toisen laukun puoleen, huokaisten sitten.
”Tämä oli syy, miksi pakkasin mahdollisimman vähän aina, kun muutin. Tavaramäärä tuntuu ihan loputtomalta, vaikka mukana olisi vain pussillinen haltialeipää.”
Narnia vastaan Taru sormusten herrasta.

// waah ;www; ... hajosin automaatilla tolle narniajutulles. ne kirjat on ihania! //

[Darcy]

[ Niin ne on, tykkään kans! :'D Kuten myös tuo Taru sormusten herrastakin. ]

Jocey jäi hetkeksi seisoskelemaan laukkujensa luokse, hieman miettiväisenä.
"Lauseesi ensimmäinen osa kuulosta siltä, että kidnappaat viattomia tyttöjä huoneeseesi - tai siis anteeksi, meidän huoneeseemme", hän virnisti. Tosin fanikerho ei ihan sopinut kuvaan, kovin moni tuskin fanittaisi hipelöitsijää. Kynsikoristelu siis valaisi asiaa oikein hienosti. Ei Joceyta totta puhuen olisi ihmeemmin haitannut, vaikka Chet olisi pitänyt marttakerhoa tai omakohtaista seksivalistusta, tai vaikka toinen olisi ollut miehiin päin. Samapa se, mikään näistä ei ollut hänen ongelmansa, joten ei niistä kannattanut ottaa stressiä. Ja Jocey tosiaan uskoi, kun toinen sanoi, ettei hänen tarvitsisi herätä yöllä Chet jalkopäässään lakkaamassa varpaankynsiä.
Tosin, tilanne voisi olla varsin koominen.
"Minun kynteni saa ihan vapaasti lakata, voin esitellä luomuksiasi ylpeästi muille, jahka pääsen koulunpenkille", hän vastasi hyväntuulisesti. Pinkki ei ollut kovin paha, omistihan hän nämä ihanat vaaleanpunaiset aamutossutkin.

Jocey kumartui enemmän Chetin puoleen, tarkastellakseen tämän näytteille asettamia kynsiä. Huolletuilta ja hoidetuilta ne kyllä näyttivät, toisin kuin hänen omat kyntensä. Luojan kiitos Jocey ei ainakaan pureskellut omiaan, se oli erittäin ilkeän näköistä. Hänen kyntensä olivat muuten vain aika lyhyet, sillä ne tuppasivat lohkeilemaan hänen sähläystensä yhteydessä. Sinisten silmien katse nousi Chetin kynsistä tämän kasvoihin.
"Oi, voit luottaa Joceyn mahti-ideoihin - joskaan en takaa turvallisuuttasi, ja kaikki tehdään sitten omalla vastuulla."
Hän ei varmasti päästäisi Chetiä kuivumaan enää tämän enempää, ehei. Hänhän oli saapunut juuri sopivaan aikaan, kuin pelastava enkeli konsanaan. Jocey virnisti itsekseen, ihan vain piruuttaan.
Chetin todettua, etteivät pellavapään alusvaatteet ehkä olleet hänelle aivan oikeaa käsiteltävää, Jocey naurahti ja kappaasi itse alusvaatekasan syliinsä, kiikuttaen sen sitten kaapille.
"Jep, ehkä on parempi, ettet tosiaan koske niihin", hän hymähti.

Cethin kommentti tavaroiden pakkauksesta ja haltialeivästä sai jälleen kerran Joceyn naurahtamaan.
"Totta puhut, minä jätin puolet vaatteistani kotiin ja tässäkin tuntuu olevan jo liikaa", hän tuskasteli ääneen, lampsien takaisin laukkujen ja huonetoverinsa luokse. Toisessa laukussa oli vain puolet tavaratilasta vaatteita, loput olivatkin sitten koulukamoja ja yksityisyyttä koskevia kamppeita. Kun ei muutakaan sillä hetkellä keksinyt, Jocey istahti takaisin sänkynsä laidalle ja nojautui taaksepäin käsiensä varassa. Hän jäi hetkeksi katselemaan Chetiä, joka huokasi hieman.
Ja nyt kun tarkkaan katsoi, saattoi hänkin huomata, ettei toinen ollut hullumman näköinen. Vaikka Joceylla ei tosiaankaan ollut kuin muutama aasialainen tuttu, ei hän nähnyt syntyperässä mitään kummaa. Sitä paitsi, Chet oli jotenkin pehmeän näköinen ja oloinen, mikä ei ainakaan hänen mielestään ollut paha asia, ei ollenkaan. Huomaamattaan Joceyn huulille oli kavunnut pieni virne, jonka hän tajuttuaan peitti hiustensa epämääräisellä pörrötyksellä. Ehkei ollut fiksua katsella uuden uutta huonekaveria tällä tavalla arvioivasti - Jocey kyllä tiedosti oman taipumuksensa flirttiin, eikä hän halunnut antaa itsestään heti kättelyssä huonoa kuvaa.

"Hm, voin purkaa loput roinat huomenna. Nyt voisi siirtyä vapaalle", hän ilmoitti hetken päästä, saatuaan hiuksensa suittua mallikkaaseen raamiin ja ilmeensä hallintaan. Mitähän sitä sitten tekisi? Lähtö oleskelutilaan ei ihan vielä hellinyt mieltä, juurihan hän vasta oli pelmahtanut sisään tähänkin huoneeseen.
"Miten olisi kynsien lakkaus?"
Jocey lausui kysymyksen viattomaan sävyyn, tarkastellen omia kynsiään kovinkin tutkailevan näköisenä. Pinkki voisi olla aika kova sana.

[bubblegay]

Jocey istahti takaisin sängylleen, ja Chetin teki mieli tehdä samoin, mutta toistaiseksi hän pysyi seisoma-asennossa kädet lanteillaan. Hän loi tutkivan katseen laukkuihin, ja sinä aikana tunsi, että Jocey tuijotti puolestaan häntä. Silmäkulmastaan tummempi huomasi, että toisen kasvoilla oli virne, jolle hän ei osannut löytää tai paikallistaa funktiota; täysin selittämätön yksityiskohta. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä se tarkoitti ja oliko se hyvä vai huono asia. Ilme kuitenkin katosi nopeasti, ja Jocey pörrötti hiuksiaan piilottaen viimeisetkin rippeet.

Vapaalle siirtyminen kuulosti aina hyvältä. Maininta sai virneen nousemaan taas Chetin huulille, ja se vain leveni entisestään, kun Jocey jatkoi puhettaan. Tästä voisi tulla hyvinkin mielenkiintoista.
”Pinkkiä?” Chet kysyi uteliaasti ja kallisti päätään hieman kysymyksen yhteydessä. ”Se sopisi hyvin aamutohveleihisi. Voin lisätä mukaan kuvioita tai kimalletta, jos haluat.”
Chet halusi kokeilla myös itselleen vaihteeksi ranskalaista manikyyria, mutta päätti jättää sen toiseen kertaan. Nyt hänen täytyisi keskittyä muistamaan, mihin oli viimeksi unohtanut hyvin suosituksi osoittautuneen pinkkin lakkansa ja yhden tunnollisista viiloistaan. Sekä aluslakan. Ja päällyslakan. Ja mahdollisesti kynsiliiman ja pienet tilpehöörinsä, jos Jocey päättäisi vetää överiksi.

Kynsitaiteilu oli Chetille enemmänkin rentoutumista kuin harrastus. Se, että hän pääsi harjoittelemaan eläviin malleihin koulun naisväen seurassa, oli vain plussaa. Hän piti siitä, että sai näplätä ja tehdä kauniita tai suloisia asioita. Hän myös rakasti, kun sai etsiä kaupoista tai tilailla netistä lisää tarvikkeita kokoelmiinsa; seuraavaksi hän aikoisi etsiä käsiinsä jonkun, jolla olisi enemmän aikaa käytössään, ja kokeilla vesimarmorilakkaa. Siveltimienkin kanssa työskenteleminen saattoi äityä hankalaksi ja pikkutarkaksi, samoin kuvioiden painaminen, mutta tähän mennessä kukaan ei ollut juurikaan valittanut.

Hän kumartui huoneen laitaan asetetun työpöydän ääreen ja veti oman puoleisensa laatikoston kolmannen vetolaatikon auki. Sieltä paljastui sekalaisesti järjestelty fantasiamaailma vain kynsifanaatikoille. Eilisiltana poika oli kiireissään joutunut kasaamaan kaiken yhteen laatikkoon, mutta suurin osa oli asustanut siellä jo aiemminkin. Tilanne alkoi pikkuhiljaa vaikuttaa enemmänkin tyttöjen siiven pyjamabileiltä kuin poikien siiven... no, normaalilta illalta.

”Minulla pitäisi olla täällä jossain koristesydämiä eri väreissä, miltä kuulostaa? Ne on myös todella helppo repiä irti, jos päätät toisin.”
Virne kaikui vieläkin Chetin äänessä.

[Darcy]

Jocey ei uskonut katuvansa päätöstään lupautua koekaniiniksi - tai ei ainakaan vielä, tiedä sitten miten kauhistunut hän olisi kun näkisi lopputuloksen. No, eiköhän hänen egonsa ja pokkansa kestäisi, toisinaan oli hyvä osata heittää asiat leikiksi ja kyetä nauramaan itselleen. Hän voisi kieltämättä olla varsin kaunis näky pinkeissä kynsissä, joihin olisi ripoteltu hienoinen ripaus kimalteita. Jocey tyrskähti ajatukselle, muttei sanonut mitään.
Oi voi, mihin kaikkeen hän päänsä tunkikaan.
Katse siirtyi Chetin mukana työpöydän luokse, jonka laatikostosta toinen kaiveli esiin aikamoisen arsenaalin kynsilakkoja. Jocey kohotti kulmiaan huolitellusti, katsellen massiivista kokoelmaa. Tuohon oli varmaankin tuhlaantunut hienoisesti rahaa, vaikkeivät kynsilakkapurkit tiettävästi paljon maksaneetkaan yksittäisinä.
"Pinkki on oikein, hm, tyhjentävä valinta", hän vastasi, joskin hieman myöhässä. Chetin aloittaessa mainospuheen koristesydämistä Jocey päästi hieman ähkäisyltä kuulostavan äänen, mutta virnisti hänkin. Se oli sitten menoa se.

"Tee mitä itse haluat, kynteni ovat käytettävissäsi."
Kun kerran kaunistauduttiin, niin sitten olisi paras tehdä se kunnolla. Turhaan hän nirsoilisi, Chet saisi hänen puolestaan kokeilla ihan mitä värejä lystäsi, vaikka leoparditäpliä jos mieli teki. Seepraraidatkin voisivat olla kiehtovia. Ei varmasti monella tytöllä olisi yhtä hienoja kynsiä kuin hänellä Chetin käsittelyn jälkeen - neitosethan saattaisivat jopa olla kateellisia. Hurmaava ajatus.
"Haluatko että asettauduin jonnekin tiettyyn paikkaan, vai missä ajattelit kynteni kunnostaa?", Jocey kysyi, siirtäen kameransa yöpöydälle pois tieltä. "Pakko tunnustaa, etten ole kovin perillä näistä kynsihuolloista."
Hieman virnistäen Jocey lösähti sängylle selälleen, jääden siihen hetkeksi makoilemaan, Chetin etsiskellessä lakkojaan. Kokemus se kai olisi tämäkin, ja pitihän hänen taata huonetoverinsa viihtyvyys.

Jocey nosti jalkansa ajankulukseen ilmaan, heilutellen vaaleanpunaisia aamutossujaan.
"Saat muuten vastapalvelukseksi toimia mallinani", hän yhtäkkiä totesi, kattoa ihaillen. "Jos siis kehtaat."
Pienen hiljaisuuden aikana Jocey sormeili epämääräisesti päiväpeitettä, hypistellen sen paikoittain aivan ryppyyn. Tosin rypyssä se oli jo ennestään hänen mönkimisestään, mutta nytpähän olisi vielä enemmän sotkussa. Huone pitäisi saada näyttämään viihtyisältä, ja ennen kaikkea siltä, että siellä elettiin.
"Ajattelin hakea koulun lehteen. Onhan täällä sellainen? Omituista jos ei ole", hän puheli omiaan, olettamatta että Chet edes kuunteli. Hänen pitäisi saada kuvattua pienoinen portfolio, jotakin abstraktia ja rajoja rikkovaa... Ajatuksia kyllä oli, mutta malli puuttui. Ellei Chet sitten suostuisi, mikä tietysti ratkaisisi ongelman. Hymyillen Jocey ponkaisi takaisin istuma-asentoon, odottaen huonekaverinsa määräystä lakkauspaikan suhteen.

[bubblegay]

Loistavaa, toinen suostui – vaikkakin ei täysin pureskelematta asiaa. No, Jocey ei voisi enää perääntyä (hyvä on, kyllä voisi, hän ei kuitenkaan näyttänyt siltä, etteikö olisi tarpeeksi vahva riuhtomaan itseään pois, mutta sellainen tilanne oli epätodennäköinen). Chet keskittyi keräämään lakkansa – pinkkiä, aivan tietty sävy, josta hän piti sekä yksinkertaisesti alus- ja päällyslakat sekä yksi setti sydänkoristeita – ja samalla kehittämään vastauksen huonetoverinsa kysymykseen.

”Voit vaikka istua sängyllä”, hän ilmoitti pirteästi. ”Ellet sitten halua, että tulen istumaan päällesi”, poika huomautti heti perään virne naamallaan, kun hän kääntyi ja kohtasi Joceyn, joka makasi sängyllään ja heilutteli vaaleanpunaisia jalkineitaan. Chet pohti hetken ja laski sitten varovasti lakkansa yöpöydälle kameran viereen (hän tosin siirsi laitetta ensin hieman turvallisempaan asentoon, vaikka yöpöydällä lakat eivät voisi tehdä mitään), kuullen samalla kysymyksen, jonka jälkeen seurasi pieni hiljaisuus. Malliksi? Kuviin?
”Umm, sopii”, hän vastasi, ääni hieman epävarma mutta ehdottoman utelias. ”Saatat kyllä joutua pettymään minuun, mutta kuulostaa hauskalta.”
Chet veti itselleen tuolin sängyn viereen ja hymyili Joceylle, joka kysyi nyt koulun lehdestä, vaikkakin hieman poissaolevammalla sävyllä. Tummempi päätti silti vastata.
”Onhan täällä. Veikkaan, että pääset sisään. Olit varmaan aiemminkin koululehdessä?”

Hän tarttui ensin pohjuslakkaansa ja virnisti yllättäen kuin hullu tiedemies, yksinkertaisen ilkeästi. Tietenkään hänen tarkoitusperänsä eivät olleet ilkeät, mutta joskus leikkiminen vain oli huomattavasti hauskempaa kuin vakavana pysytteleminen.
”Nyt voisit nousta istumaan – kaikki hauska on alkamassa. Ainakin minun kannaltani – tytöt tulevat olemaan niin kateellisia.”

// jestas että on lyhyt! saattaa jäädä tän yön viimeiseksi peliksi, veikkaan että poistun tässä kohta höyhensaarille. ♥ aamulla uusiksi. //

[Darcy]

[ Jep, meikäläisenkin pitäisi hipsiä nukkumaan, että jaksan huomenna tehdä jotain muutakin kuin löhötä sohvalla. :'D ]

Chetin kommentti sängyllä istumisesta ja sitä seurannut huomautus kirvoittivat jälleen kerran naurun.
"En usko, että karkaan, joten ei sinun tarvitse päälläni istua - ellet sitten itse välttämättä vaadi sitä", hän virnuili sängystä, katsoen Chetiä ja tämän kynsilakkoja. Pinkki tuntui sanana paljon valjummalta kuin miltä se näytti nyt kun Jocey katseli sitä pullosta. Hän irvisti hieman, muttei edelleenkään esittänyt vastaväitteitä, mitäpäs oli mennyt lupautumaan.
"Äh, en usko pettyväni - puhummehan me samaa kieltä, ja uskon että olet kykenevä ottamaan ohjeita vastaan."
Irvistys haihtui pois ja Joceyn kasvoille nousi hilpeä hymy. Chetistä saisi oikein hyvän kuvauskohteen lakkakokoelmineen. Toisen todetessa koululehden olemassa olevaksi, sängynlaidalla istuskeleva blondi nyökytteli hyvillään.
"Olin, peruskoulun kolme viimeistä lukuvuotta. Olisin varmaan ollut aikaisemminkin, elleivät vanhemmat olisi maksaneet kotiopetuksesta", hän puhahti, kuin olisi muistellut jotain kovinkin kamalaa muistoa. Sosiaaliselle persoonalle ei ollut järin miellyttävää istua kuusi tuntia päivässä oman talon järjettömän suuressa olohuoneessa yhden ikälopun noita-akan kanssa, joka honotti korvaan joka välissä.

Joceyn ilme kirkastui uudemman kerran, kun Chet mainitsi hauskuuden. Tosiaan, olisi huimaa nähdä muiden ilmeet.
"Luotan ammattitaitoosi ja kokemukseesi", hän virnisti ja ojensi aluksi vasemman kätösensä lakkaushirmulle, joka oli vetänyt tuolin sängyn viereen ja istuutui sille, laskien lakkansa sängyn viereiselle yöpöydälle. Hivenen kiinnostuneena Jocey kuikuili lakkoja ja muita tilpehöörejä, jotka toinen oli mukaansa kiikuttanut.
"Onko tämä jonkinlainen tulevaisuutesi toiveammatti, vai harrastatko kynsitaiteilua muuten vain?", hän kysäisi, katsellen vuoroin omia kynsiään ja vuoroin Chetin kasvoja. Jocey oli joskus nuorempana uumoillut haluavansa tatuoijaksi, mutta haave oli kariutunut lievään neulakammoon, jonka hän oli todennut käytyään ottamassa ristitatuointinsa. Huono mäihä sinänsä, tatuointien suunnittelu ja toteutus olisi voinut olla mukavaa.
"Minä en oikeastaan harrasta mitään - siis valokuvauksen lisäksi -, mikä on kyllä toisinaan sääli", blondi lörpötteli itsekseen. "Enkä oikein voi ryhtyä bilehileeksikään. U know, migreeni."
Viimeiseen lauseeseen sisältyi rutkasti patoutunutta ärtymystä, ja Jocey pyöräytti kyllästyneenä silmiään.

"Hei, minua saa sitten törkätä, jos puhun liikaa."
Really, olisi mukava jos joku joskus keskeyttäisi hänen armottoman puhetulvansa. Toisinaan Jocey ei itse edes huomannut sanatulvansa paljoutta tai sitä, kuinka pahasti hän usein puhui ohi suunsa.
"En kaadu, lupaan", hän vannoi virnistäen.

[bubblegay]

Ammattitaitoon ja kokemukseen. Chet toivoi, ettei Jocey päättyisi pettymään, koska hänen niin sanottu ammattitaitonsa oli, no, olematon. Ainakin kaikki sanoivat, etteivät oikeat kynsitaiteilijat tai manikyristit puhua lärpättäneet jatkuvalla syötöllä kynsiä lakatessaan. Se oli kuulemma kampaajien hommaa, kynsien kanssa toimivat vain istuivat ja tekivät hiljaa työtään. Onneksi Joceyta puhuminen tuskin haittaisi, ellei Chet ollut sitten unohtanut jättää tulkitsematta jonkinlaista piiloviestiä rivien välistä.

Migreeni kuulosti inhottavalta, ja Chet irvisti myötätuntoisesti samalla, kun tarttui viilaan ja alkoi pikkuhiljaa muotoilla toisen kynsiä paremmiksi.
”Minun veljelläni oli migreeni, tosin en ole nähnyt häntä aikoihin, joten en tiedä, onko se kadonnut tai jotain. Mutta voin ainakin näkemäni perusteella sanoa, että se ei taida olla kovin miellyttävää?”
Chet pysähtyi yhteen itsepäiseen kulmaan Joceyn kynnessä hetkeksi ja hymyili sitten pojalle, vilkaisten tätä silmiin.
”En oikeastaan tiedä, mitä haluan tehdä. Mutta joo, jos en päädy tanssijaksi, niin kai tästä tulee se toinen ammatti, jota oikeasti haluan tehdä. Ajatus jostain toimistotyöstä puvussa ja naimisiinmenosta ja lapsien hankkimisesta ja perunamaasta kuulostaa hirveältä. En ole sitoutumispelkoinen”, Chet sai vihdoin selvitettyä toisen ensimmäisen käden ja tarttui sitten rauhallisesti toiseen, ”mutta ne arvot kasvatettiin minuun lapsesta saakka. Siksi vihaan niitä.”

Maininta törkkäämisestä sai tummemman virnistämään ja katsomaan taas huonetoveriaan.
”Puhuminen on aina plussaa. Tätä olisi paljon inhottavampaa tehdä täydessä hiljaisuudessa, tiedäthän.”
Muutamaksi sekunniksi Chet keskittyi vain viilaamaan viimeisenkin kynnen niin sopivaksi kuin vain pystyi ja päästi sitten irti Joceyn kädestä.
”Ja nyt siirrymme pohjuslakkaan”, hän ilmoitti juhlavasti ja tarttui lakkapulloon, jossa oli läpinäkyvää nestettä. ”Se ei vielä näy mihinkään, mutta laitan sitä aina ja kaikille. Pitää kynnet kestävämpinä. En jaksa käyttää ennen pohjalakkaa vielä aluslakkaakin, joten valitan, joudut kestämään hieman vajavaisen kohtelun.” Virne.

”Onko sinulla sisaruksia? Anteeksi jos utelen, mutta minua kiinnostaa.”
Poika tarttui Joceyn toiseen käteen uudestaan ja alkoi lakata ensimmäisenä tämän peukaloa, tehden vedoista varmoja ja suoria, vaikka pohjalakan laadulla ei ollutkaan niin paljon väliä kuin lopullisella lakkauksella. Päälle tulisi koristeitakin (ellei Jocey ehtisi potkaista häntä sitä ennen ja juosta karkuun).

[Darcy]

"Onnenpekka jos se tosiaan on kadonnut. Minä kärsin varmaan lopun elämääni", Jocey marmatti, kun Chet mainitsi veljensä. Huuliaan mutristaen ja kulmiaan kurtistellen hän silmäili, kuinka kikkurapää lakkasi hänen kynsiään, nähtävästi ihan antaumuksella. Hän irvisti toisen kysymykselle migreenin miellyttävyydestä ja puisti päätään niin että vaaleat suortuvat lennähtivät silmille.
"Ärsyttävintä tässä on se, etteivät lääkärit osaa tehdä mitään muuta kuin tuputtaa lääkkeitä. Ne tuskin tietävät edes mistä mokoma johtuu, sönköttävät vain jotain sen periytyvyydestä."
Jocey jätti mainitsematta kokonaan ajoittaiset pyörtyilynsä, ei pitäisi säikyttää toista heti alkuun. Eikä hän itse asiassa ollut vähään aikaan menettänyt tuntoaan mitenkään kohtalokkaasti, viimeksi se taisi kaikota vain sormista. Jocey silmäili hieman mietteliäänä Chetin toimia ja ojensi toisen kätensä lakattavaksi, kun oli tarvis.

Hän oli hetken hiljaa, kuunnellen huonekaverinsa ammattipuheita kynsien kunnostamisen lomassa.
"No, ainahan voit tehdä kumpaakin. Perustat jonkun oman pienen kynsien stailausliikkeen ja pidät mainoskampanjoita tanssien", Jocey virnisti. Ajatus oli jotenkin hupaisa, mutta miksei myös varteenotettava, joskin hän oli kyllä tarkoittanut sen vitsiksi. Hän nyökkäsi Chetin puheille sitoutumisesta ja perunamaasta, naurahtaen hiljaa.
"Ymmärrän yskän. Eikä mikään noista minunkaan korviani hivele, joten olemme samassa veneessä."
Hän irvisti pienesti.

Hmm, ehkä toinen oli oikeassa. Voisi olla aika ilkeää vain istua aloillaan ja katsella kattoa, siitä tulisi kiusaantunut olo. Tosin se mitä Jocey oli televisiossa pyörivistä ohjelmista nähnyt, niissä näyttelijät yleensä lörpöttivät puhelimeen ja naureskelivat kaverien sisäpiirivitseille sillä välin, kun joku viilasi ja laittoi heidän kyntensä. Kaipa se oli rikkaiden huvia.
Jocey pysähtyi taas katselemaan, kuinka kynsien viilaus luonnistui.
"En tiedä yhtään mitään pohjuslakasta, joten siitä vaan", hän sanoi ja tarkkaili lakkapulloa. "Hyvä jos tekee kynsistä vahvat, nämä tuppaavat usein lohkeilemaan."
Jaa, vai että sisaruksia?
"Olen ainoa piloille lellitty pentu, joten ole huoleti, toista Greenwoodia ei ole lähiaikoina tulossa käymään."
Jocey virnisti ja tutkiskeli vapaaksi päässyttä kättään, jonka kynnet oli viilattu kauniisti. Taisi Chet tosiaan olla oikeassa, kyllä hänelle vielä oltaisiin kateellisia - hän ei muistanut milloin kynnet olisivat olleet näin tasaiset.
"Entä sinun sisaruksesi? Mainitsit veljen", hän kysyi, vieden sormenkyntensä lähemmäs kasvojaan, jotta pystyi tarkastelemaan niiden hienoutta.